News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2010-04-15 SK tutki: Huonoin arvosana hallitukselle maahanmuuttopolitiikasta

Started by Iloveallpeople, 15.04.2010, 21:54:01

Previous topic - Next topic

Iloveallpeople

QuoteHallitus sai kansalta arvosanaksi kuusi ja puoli - maahanmuuttopolitiikka heikointa

Hallitus ei ole onnistunut suomalaisten mielestä hyvin oikein missään, kertoo SK:n tuore kysely. Kuvitus Kaisa Rautaheimo ja Markus Pentikäinen.


Taloustutkimuksen tuore hallituksen onnistumista mittaava kysely on puolueiden kannalta murheellista luettavaa. Sen mukaan hallitus ei ole onnistunut missään kovin hyvin. Yleisarvosanaksi se sai kuusi ja puoli, mikä on kaksi kymmenystä vähemmän kuin edellisessä, viime syksynä tehdyssä samanlaisessa mittauksessa

Tutkimuksesta selviää, että hallitus jakaa kansaa voimakkaasti. Maanviljelijät ja johtavassa asemassa olevat suhtautuvat siihen kaikkein myönteisimmin. Työväestö ei sen sijaan näe siinä juuri mitään hyvää. Pienituloiset antoivat systemaattisesti huonompia arvosanoja kuin paljon ansaitsevat.

Edes omat eivät tue hallitusta varauksetta. Vihreät ovat sitä kohtaan jopa kriittisempiä kuin suomalaiset keskimäärin. Keskustalaiset ja kokoomuslaiset ovat muita tyytyväisempiä, mutta heistäkin vain alle puolet arvioi hallituksen onnistuneen hyvin tehtävässään.

Taloustutkimus kysyi myös erikseen arvioita hallituksen toiminnasta kahdellatoista politiikan keskeisellä, viime aikoina paljon esillä olleella osa-alueella. Paras arvosana, 7-, tuli sisäisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä. Toiseksi parhaiten hallitus oli vastaajien mielestä onnistunut yritysten toiminnan edellytysten turvaajana ja kolmanneksi parhaiten koulutusta ja esiopetusta koskevissa asioissa.

Huonoimman arvosanan, 6-, hallitus sai maahanmuuttopolitiikasta. Myös työllisyyden edistämisestä ja vanhustenhoidosta annettujen arvosanojen keskiarvo jäi alle kuuden.
Suurin osa vastaajista arvioi hallituksen onnistuneen kuitenkin oppositiota (yleisarvosana 6) paremmin. Myös oppositioon politiikkaan suhtauduttiin aikaisempaa kriittisemmin. Jopa melkein puolet vasemmistopuolueiden kannattajista piti opposition toimintaa korkeintaan kuutosen arvoisena.

Tutkimus tehtiin helmi-maaliskuussa osana neljästi vuodessa toteutettavaa Suomi tänään -kirjekyselyä. Siihen vastasi yhteensä 4?035 täysi-ikäistä henkilöä kaikkialta muualta Suomesta paitsi Ahvenanmaalta. Otos muodostettiin satunnaisotannalla Väestörekisterikeskuksen rekisteristä ja painotettiin niin, että se vastasi iän, sukupuolen, asuinalueen ja perhekoon puolesta kohderyhmää mahdollisimman hyvin. Tuloksen virhemarginaali on 95 prosentin luotettavuustasolla noin 1 prosenttiyksikkö molempiin suuntiin.

(http://suomenkuvalehti.fi/s/files/Uutisen%20kuvat/hallitusarvosanat1.jpg)

Aiheesta lisää SK:n numerossa 15/2010 (ilm. 16.4.).

Suomen Kuvalehti
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

M.

QuoteHallitus ei ole onnistunut suomalaisten mielestä hyvin oikein missään, kertoo SK:n tuore kysely.

No, mutta, mutta. Mitenköhän tämä tällä kertaa Suomen Kuvalehden Taloustutkimuksella teettämä kysely otetaan vastaan? Otos on massiivinen ja aineisto kerättiin nyt perinteisesti kirjeillä. Tulokset heijastelevat  erään toisen kyselyn tuloksia, jonka tietyt tahot olivat kuitenkin valmiita sivuuttamaan olan kohtautuksella, kun sen teettänyt yhdistys oli väärä.

requiem

Ja tutkimus selventää myös hyvin sen ihmetyksenaiheen, miksei huonoaa politiikkaa tekevien hallituspuolueiden kannatus laske millään ilveellä.

QuoteHallitus ei ole onnistunut suomalaisten mielestä hyvin oikein missään, kertoo SK:n tuore kysely.

...

Suurin osa vastaajista arvioi hallituksen onnistuneen kuitenkin oppositiota (yleisarvosana 6) paremmin.

Jos meillä on huono hallitus, on meillä vähintään yhtä huono oppositiokin.
"If all men are created equal, that is final. If they are endowed with inalienable rights, that is final. If governments derive their just powers from the consent of the governed, that is final." - Calvin Coolidge