News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Homman suuri ja kaikenkattava kaupunki- ja liikennesuunnitteluketju

Started by Mika.H, 12.04.2013, 22:50:29

Previous topic - Next topic

l'uomo normale

QuoteHELSINGIN seudun liikenne (HSL) alkaa periä palvelumaksuja osalta asiakaspalvelupisteessä asioivilta kesäkuun alusta alkaen.

Esimerkiksi kausilipun lataaminen matkakortille maksaa viisi euroa, arvon lataaminen euron ja asiakasryhmän muuttaminen kahdeksan euroa. Aiemmin näistä ei ole peritty maksuja.

Asiakasryhmän muuttaminen tulee ajankohtaisesti esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilö tarvitsee opiskelijalipun.

LIPPUIHIN liittyvistä hyvitys- ja muutospyynnöistä sekä tarkastusmaksun peruutuspyynnöistä tulee niin ikään kahdeksan euron palvelumaksu. Näistä on veloitettu tähän asti kuusi euroa.

HSL:n mukaan palvelumaksuihin liittyvä uudistus koskee asiakkaita, jotka voisivat hoitaa matkakortin lataamisen myös itsepalveluna lippuautomaatilla, HSL:n verkkosivuilla tai sovelluksessa.[...]

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009571892.html

Ensin matkakortin lataaminen R-kioskeissa ja S-kaupoissa muuttui maksulliseksi (1€). Sitten lipunmyyntiautomaatit vaihdettiin uusiin ja matkakortin latausmahdollisuus automaateilla jäi vain suurimmille liikenneasemille. Hesarin kommentin mukaan älypuhelinsovellus toimii vain uusimmissa malleissa. Köyhien ei tarvitse matkustella, paitsi suomalainen erikoisuus  julkisessa (raide) liikenteessä on että ilmaiseksi pääsee, jos luottotiedoilla ja muulla ei ole enää väliä.

Siis oli se ennen vanhaan helppoa: meni vain kioskille ja hankki kuukaudeksi matkustusaikaa. Mitä enemmän tekniikka kehittyy, sitä hankalammaksi ja kaliimmaksi sähläämiseksi perusarki muuttuu, vaikka joissain tilanteissa on etujakin kehityksestä.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

P

^ Ihan ahneudesta noissa "palvelumaksuissa" on kyse.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Paawo

Quote from: jmk on 05.05.2023, 08:18:58
Vasemmistolaisen ajattelun sisäänrakennetut prinsiipit on ujutettu suomalaiseen diskurssiin ikään kuin itsestäänselvyyksiksi. (Hommallakin se näkyy.) Se on tehty salakavalasti ja pitkän työn tuloksena. Olisi jo korkea aika, että niitä ruvetaan näkyvästi kyseenalaistamaan.

Kyllä, juuri näin. Jollain ihmeellisellä politikoinnilla on tässä maassa saavutettu tilanne jossa omistaminen ei yksilöä oikeuta yhtään mihinkään vaan on täysin velvoittava ja virkamiessäädyn mielivallalle alistava tekijä.

Jokamiehenoikeudet, perintöverotus kaikkine lieveilmiöineen sekä mm kaivosvaltauksiin liittyvä lainsäädäntö ovat eräs tällainen kokonaisuus joka asettaa omistavan yksityishenkilön tai ei_konsernimuotoisen yrityksen täysin potkupallon asemaan. Kyllä, jm-oikeudet mahdollistavat ulkoilua, lenkkeilyä ynnä muuta kaikkea kaupunkilaiselle tärkeää estäen samalla luonnon turmelemista, metsäomaisuuden tuhoamista, kotirauhan häirintää ynnä muuta ynnä muuta. Näin teoriassa, toinen totuus ilmenee nopeasti siellä missä katuvalot loppuvat ja tienvarsipusikoista alkaa löytymään huonekaluja, kodinkoneita ynnä muuta.

Maanomistaja viime kädessä vastaa kaikista kustannuksista joita erilainen jäteperseily ja suomalaisten_ainutlaatuinen_luontosuhdeTM ylipäätään aiheuttaa. :facepalm:

Jonkunlaisena poikkeuksena yhtiö- ja säätiömuotoinen maan sekä kiinteistöjen omistaminen. Halavatun moni perheyhtiö sijoittaa tästä syystä varallisuuttaan erilaisiin kiinteistö-omistuksiin ja ristiinomistettuihin arvopapereihin jollei sitten ole suoranaisesta konsernista kyse joka taas onnistuu hukkaamaan irtonaiset fyrkkansa karhulta piiloon ulkomaille.
Ylläoleva teksti on kiihtymystilassa kirjoitettua uhoamista. KKO:2017:52

"Ei ole mahdollista houkutella parhaita osaajia, jos samalla pyllistetään kaikille, jotka pökkäävät silmään katukuvassa." - Rosa Meriläinen 2023

"Mun mielestä valta on ihanaa!" - Eva Biaudet 2021

Psalmi 12:6-10

Charlie

Quote from: l'uomo normale on 09.05.2023, 12:38:39Hesarin kommentin mukaan älypuhelinsovellus toimii vain uusimmissa malleissa.
Toimii hyvin mun hiljattain eläköityneessä vanhassa puhelimessani. Siinä oli vuonna 2016 julkaistu Android 7.0 -käyttöjärjestelmä. Ei siis todellakaan uusin malli. Joten ehdotan ettei uskota Hesarin kommenttia, niin hieno tiedonlähde kuin se onkin.

On muuten hyvä ja kätevä sovellus. Maksut hoituvat muutamalla pyyhkäisyllä Mobilepayn välittäminä. Reittioppaat sun muut hienoudet on integroituna. Ahkerassa käytössä on sovellus silloin, kun täytyy pääkaupungissa käydä.

jmk

Quote from: Paawo on 09.05.2023, 14:19:47
Kyllä, juuri näin. Jollain ihmeellisellä politikoinnilla on tässä maassa saavutettu tilanne jossa omistaminen ei yksilöä oikeuta yhtään mihinkään vaan on täysin velvoittava ja virkamiessäädyn mielivallalle alistava tekijä.

Omistaminen yleensäkin on Suomessa lainsuojatonta, mutta maan omistaminen aivan erityisesti. Joskus oli semmoinen maksiimi kuin "ei valtaa ilman vastuuta". Maanomistajan kohdalla se toteutuu yleensä muodossa "vastuuta kyllä mutta ei valtaa".

Ihan parina esimerkkinä.

(1) Maata voidaan pakkolunastaa naurettavilla syillä ("yleiseen tarpeeseen" = sopivan intressitahon omaan tarpeeseen) ja itkettävillä hinnoilla ("täyttä korvausta vastaan" = pidetään huolta, että pakkohinta alittaa kaikki ajateltavissa olevat vapaaehtoiset hinnat, vaikka voisi luulla että asian pitäisi olla päinvastoin, että pakkolunastaja joutuu maksamaan enemmän korvatakseen sen, että kajotaan myyjän vapaaehtoisuuteen).

(2) Kiinteistön omistaja on vastuussa kiinteistönsä kulkuväylien talvikunnossapidosta siinä määrin, että vaikka alueelle tulisi kutsumaton vieras vaikkapa kauppaamaan remontteja, kerjäämään tai "pyytämään vettä", niin liukastuessaan tämä voi vaatia korvauksia kiinteistön omistajalta. Tämä siitä huolimatta, että kiinteistön omistaja ei todellakaan ole pyytänyt henkilöä työntämään nokkaansa alueelle.


l'uomo normale

QuoteEtusivulle
STT
8:32 | Päivitetty 11:11

VR on päättänyt luopua 25 omistamastaan matkustaja-asemasta lähivuosien aikana. Päätös tukee VR:n mukaan myös osaltaan junaliikenteen kilpailun avautumista. Kiinteistöjen myyntituotot jaetaan valtio-omistajalle.

Suomessa on kaikkiaan 64 matkustajaliikennettä palvelevaa asemarakennusta, joita omistavat VR:n lisäksi Väylävirasto, Senaatti, yksityiset yritykset ja kunnat. VR omistaa muun muassa Eliel Saarisen suunnitteleman Helsingin päärautatieaseman, jonka julkisivun veistetyillä kivimiehillä on ollut näkyvä rooli VR:n markkinoinnissa.

Asemakiinteistöjä tarjotaan ensisijaisesti kaupungeille ja kunnille.

– Kaupungeilla ja kunnilla on monenlaisia tarpeita ja toiveita asema-alueiden palvelujen ja maankäytön kehittämiselle. Asemiemme siirtyminen niiden omistukseen helpottaisi liikkumisen palveluiden, matkaketjujen sekä yleisemminkin kaupunkirakenteen kehittämistä paikalliset tarpeet huomioiden, sanoo VR:n kiinteistöyksiköstä vastaava talousjohtaja Erkka Repo tiedotteessa.[...]

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009574492.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=is_tf&utm_source=hs.fi&utm_content=promobox

Maakuntakaupunkien asemia, joista useasta on jo nyt palvelut viety, eli lähinnä lämmin odotustila, WC ja lokeroita on nyt, ja lipunmyyntiautomaatti ulkopuolella. R-kioski ja Robert's coffee tuskin kannattavat, jos ovat vähääkään torialueen eli kauppakeskusten rakentamiselta vanhaan keskustaan jääneiden palvelujen ulkopuolella. Varmaan tulee korkeintaan joku kebabbila tilalle. Paljonkohan kuntia kiinnostaa pitää lämmintä odotustilaa matkustaville, lisääkö se paljonkin kunnan vetovoimaa suhteessa kustannuksiin ja ylläpidon vaivaan? Kun lähellä on kaukoliikenteen bussipysäkkejä, kokonaisuutta kutsutaan matkakeskukseksi, vaikkei mitään palveluja olisi.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Titus

c&p:n koko tekstin koska Otso Kivekkään FB-postaus.

Linjasimme kaupunkiympäristölautakunnassa, että länsiväylä pitäisi muuttaa kaduksi. Päätös syntyi äänin 7-4, kun lautakunta Anni Sinnemäen esityksestä muutti Länsiväylän ympäristön osayleiskaavan suunnitteluperiaatteita.

Pohjaehdotuksena oli moottoritietunneli Lauttasaaren halki ja runsas rakentaminen sen päälle sekä täyttömaalle, joka tehtäisiin tunnelin kaivuumurskasta. Lautakunnan kannattama katuvaihtoehto sisältää niinikään rakentamista, mutta koska tunnelin murskaa ei ole vieressä odottamassa loppusijoituspaikkaa, merentäytön määrä voi olla vähäisempi.
Osayleiskaavan pohjaksi tehdyssä vaihtoehtojen vertailussa verrattiin neljää vaihtoehtoa, joista tärkeimmät olivat moottoritietunneli (VE3) ja katumainen vaihtoehto (VE2).

Vaihtoehtojen olennaisimmat erot ovat:
- Moottoritietunnelivaihtoehdossa hiilipäästöt per kerrosneliö ovat 50% korkeammat
- Katuvaihtoehdon kaavatalous on +110M€, tunnelin -100M€. Eroa yli 200M€ (nämä ovat hyvin alustavia lukuja)
- Moottoritievaihtoehto johtaisi selvästi suurempaan autoliikenteen määrään ja osuuteen länsisuunnasta kohti keskustaa.
- Moottoritietunnelin kanssa merentäyttöä tehdään väistämättä enemmän, katuvaihtoehdossa sen määrää voidaan harkita vapaammin

Miksi käyttäisimme 200 miljoonaa veronmaksajien rahaa siihen, että saamme enemmän autoja Espoosta Helsingin keskustaan? Länsimetrohan tehtiin jo mahdollistamaan sujuva yhteys.
Samat suunnitteluperiaatteet käsittelivät myös Salmisaaren aluetta, jossa moottoritien tilalle myöskin suunnitellaan katua ja runsasta rakentamista. Joskin lautakunta esitti myös harkittavaksi, että jatkossa Salmisaarta ja Lauttasaarta voitaisiin käsitellä myös erikseen.
Kaikissa ratkaisuissa pitää erikseen huomioida myös satamaliikenteen sujuvuus ja tätä lautakuntakin edellytti.. Se vaatii suunnittelua eikä ole aivan yksinkertaista, mutta on ilman muuta mahdollista.

Tämä oli vasta hyvin varhaisen vaiheen päätös, mistä lähtökohdista suunnitelmaa lähdetään tekemään. Konkreettista suunnitelmaa ei siis vielä ole olemassa, ja on mahdollista että seuraavaksi esitetään useampi vaihtoehtoinen suunnitelma - ja on mahdollista että tunnelistakin tulee vielä yksi verrokki.

Erittäin monta erilaista vaihetta on siis vielä edessä, mutta nyt lautakunta on linjannut, että ensisijassa Lauttasaareen halutaan katu. Tältä pohjalta valmistelu etenee.


https://www.facebook.com/groups/184085073617
that's a bingo!

Uuno Nuivanen

QuoteKaikissa ratkaisuissa pitää erikseen huomioida myös satamaliikenteen sujuvuus...

Sehän se varmasti on tavoitteena, epäilemättä.  ;D

Siili

Puhoksen suunnittelu edistyy:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009574757.html

QuoteHavainnekuvat näyttävät: Itäkeskuksen Puhos saisi suihkulähteen.

Itäkeskuksen Puhoksen ostoskeskuksen osia halutaan palauttaa 1960-luvun hengen mukaisiksi. Lisäksi naapuriin halutaan uusia asuntoja.

Veikkaanpa, että eipä yksi suihkulähde herätä kenessäkään kovin kummoista nostalgiaa, kun alueen olemus on muilta osin sen jälkeen täysin muuttunut.  Alueen leima humamulandiana tuskin muuttuu, vaikka ostari siistiytyisikin (väliaikaisesti?). 

Ostaisitko itse alueelta asunto-osakkeen omaan käyttöön?  Minulla on hieman sellainen kutina, ettei "sekoittava asuntotuotanto" tule oikeasti johtamaan sosiaalisesti ja etnisesti heterogeeniseen asukasjakaumaan.

Kallan

Quote from: Siili on 10.05.2023, 15:42:11
Puhoksen suunnittelu edistyy:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009574757.html

QuoteHavainnekuvat näyttävät: Itäkeskuksen Puhos saisi suihkulähteen.

Itäkeskuksen Puhoksen ostoskeskuksen osia halutaan palauttaa 1960-luvun hengen mukaisiksi. Lisäksi naapuriin halutaan uusia asuntoja.

Veikkaanpa, että eipä yksi suihkulähde herätä kenessäkään kovin kummoista nostalgiaa, kun alueen olemus on muilta osin sen jälkeen täysin muuttunut.  Alueen leima humamulandiana tuskin muuttuu, vaikka ostari siistiytyisikin (väliaikaisesti?). 

Ostaisitko itse alueelta asunto-osakkeen omaan käyttöön?  Minulla on hieman sellainen kutina, ettei "sekoittava asuntotuotanto" tule oikeasti johtamaan sosiaalisesti ja etnisesti heterogeeniseen asukasjakaumaan.

Paperilla ja tilastoissa kyllä johtaa; kun tilastoidaan silleen sopivasti niin saadaan varmasti näyttämään että Itäkeskus on Kumbayan luvattu alue. Mutta kuten totesitkin, ei toki käytännössä.

l'uomo normale

Olin nyt perjantaina Helsingin keskustassa hetkisen iltayhdentoista jälkeen suunnilleen rautatieasema Kampin keskus-akselilla. Oli kesän ensimmäisiä lämpimiä perjantai-iltoja ja olisin odottanut että olisi ollut enemmän ja vanhempaa väkeä juhlistamassa alkavaa terassikautta. Mutta porukka oli keski-iältään lähinnä parikymppistä ja vanhemmassa väestössä olivat syrjäytyneenoloiset hyvin edustettuna. Tuli mieleen että kaupungilla liikkuneella väellä ei kovin kummoista yöelämää ylläpidetä.

Tietysti ehkä yletön ryyppääminen on vähentynyt, rahat ovat lopussa, ihmiset pelkäävät katujengejä ja taksit ovat epäluotettavia, deittailu on netissä ym...

Mutta tuli mieleen: jos ihmisten liikkuminen keskustassa työssä ja ostoksilla vähenee, keskusta ei ole enää itsestäänselvä illanviettopaikkakaan eikä sitä niin tunneta enää. Silloin kun työpaikoillani on ollut juhlia, on yleensä aloitettu itse työpaikalla ja jatkettu sitten johonkin baariin, keskustassa, kun duunit on yleensä sijainneet siellä. Mutta kun juhlinta on ollut jossain esikaupungissa, ei sieltä ole erikseen Helsingin keskustaan hankkiuduttu.

Valitseeko kukaan baaria illaksi sen perusteella että on sen vieressä käynyt päivällä lasten kanssa Linnanmäellä tai Korkeasaaressa? Epäilen ettei keskustan elävöittäminen toimi ihan pelkästään päivällä kahvilassa kävijöiden varassa.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Titus

Malliesimerkki Hgin suunnittelusta ja toteutuksesta:

"tämä on vain väliaikainen"
"vanhaa kunnioittaen ja suojellen" = PUFF gone
"tää on nyt näin STFU"

HS: Helsinki päällysti historiallisen kiveyksen parantaakseen pyöräilyä

QuoteAsfaltti pysyy nupukivien päällä näillä näkymin vuoden 2024 loppuun saakka.
Helsinkin on päällystänyt Eteläesplanadin vasemman reunan nupukiveyksen koko pituudeltaan. Kaupunginmuseon johtaja Reetta Heiskanen kertoo Helsingin Sanomille, että museo yllättyi asfaltin levittämisestä suoraan nupukivien päälle.
– Tämä on tosi valitettavaa, koska vanhat pintamateriaalit ja ladonnat ovat tärkeitä arvoympäristöjen ilmeen kannalta. Ne kertovat kaupunkiympäristön historiallisista vaiheista. Meidän tietojemme mukaan urakassa on poikettu suunnitelmasta, hän sanoo.

Asfaltointi on osa kokeilua, jolla jalankulun ja pyöräilyn mahdollisuuksia Esplanadin puiston alueella pyritään parantamaan. Se pysyy nupukivien päällä näillä näkymin ensi vuoden loppuun saakka.
– Olemme halunneet parantaa pyöräilyn olosuhteita. Pyöräily ei olisi mielekästä rosoisella nupukivellä, kertoo projektipäällikkö Tia Salminen.

Alun perin nupukivet oli tarkoitus suojata murske- ja kangaspäällysteellä, jonka päälle asfaltti levitettäisiin. Tämä toimenpide todettiin kuitenkin liian mittavaksi ja teknisesti haastavaksi.

https://www.verkkouutiset.fi/a/hs-helsinki-paallysti-historiallisen-kiveyksen-parantaakseen-pyorailya

Varsinkin tuo viimeinen lause toistuu ja toistuu kaupungin suunnittelussa: haihattelija"suunnittelijoilla" ei ole mitään käsitystä mitä voi toteuttaa ja miten ja millaisia ongelmia seuraa. Mä vaan niinq lennosta keksin, että... perusteita on turha edes kysellä koska "Amsterdamissakin"...

:roll:
that's a bingo!

Eino P. Keravalta

QuoteOlemme halunneet parantaa pyöräilyn olosuhteita. Pyöräily ei olisi mielekästä rosoisella nupukivellä, kertoo projektipäällikkö Tia Salminen.

Koska Stadissa haluttaisiin parantaa autoilun olosuhteita? Autoilu ei ole kovin mielekästä rosoisilla ja kuoppaisilla, hidasteiden tärvelemillä teillä.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Titus

Alepat pakenevat Helsingin ydinkeskustasta
Hok-Elannon mukaan asiakasmäärät ovat vähentyneet osassa Alepoista.

QuoteALEPA-RUOKAKAUPAT vähenevät Helsingin keskustan keskeisiltä kauppapaikoilta.

Toukokuussa ovat sulkeutuneet kauppakeskus Forumin ja Ison Roobertinkadun Alepat. Elielin Alepa Helsingin päärautatieasemalla lopettaa toimintansa kesäkuussa. Kaikissa näissä myymälöissä Hok-Elanto päätti olla jatkamatta umpeutuvia vuokrasopimuksia. Jäljelle Helsingin ydinkeskustaan jää vain Kampin toimipiste.

HS uutisoi jo vuonna 2022 useista Helsingin keskustasta vetäytyneistä yrityksistä.

ALEPAN ketjujohtaja Mika Heikkinen Hok-Elannosta perustelee sulkeutumisia asiakasvirtojen muutoksilla. Esimerkiksi etätyön vaikutukset näkyvät myös kaupoissa.
"Koronan jälkeen asiakkaita liikkuu vähemmän keskustassa, ja asiakasvirrat ovat ohjautuneet uudella tavalla. Ihmiset liikkuvat erilaisia väyliä pitkin kuin aiemmin", Heikkinen sanoo.

"Forumin kokonaisuutta en tunne, mutta varmasti siirtymää on tapahtunut muihin kauppakeskuksiin. Suuria muutoksia on ydinkeskustassa tapahtunut."

Hgin ydinkeskusta ei kuulemma ole näivettymässä, sen palvelut vain ovat "uudelleen muovautumassa".

:roll:
that's a bingo!

l'uomo normale

Quote from: Titus on 17.05.2023, 15:02:22
Alepat pakenevat Helsingin ydinkeskustasta
Hok-Elannon mukaan asiakasmäärät ovat vähentyneet osassa Alepoista.

Alepat ovat kalliita ja niissä on heikko valikoima, joten ne keskustassa tarvitsevat kiireisiä työmatkalaisia eväitten ostajia asiakkaikseen. Parempia ja halvempia ruokakauppoja on kylliksi lähistöllä isompaankin kysyntään. Rautatieaseman Alepan tilaan olisi Lidl ollut valmis aikanaan tulemaan, mutta vuokra olisi liian kallis. Lämmittämätön ja avoin mutta katettu tila houkuttelee muutenkin kuseskelijoita ja porukoita, joten siellä on epämiellyttävää vaikkei ketään häirikköä olisi juuri sillä hetkellä paikalla.

Kumma että Hesari jutussa esitti myös tapahtumakeskus-autoilun rajoittamis-kaupunkisuunnitteluteemat tässä jutussa. Uhkaako fillarikommunismi pilata sanoman kiinteistöbisnekset keskustassa, vai miksi ei lauleta vain keskustan elävöittämisen ylistyslaulua? Jos kiinteistöjen arvot romahtaisivat, miten Sanoman ja taustatahojen varallisuudelle kävisi?

Ainoa asia kaupunkisuunnittelussa, mistä Hesarissa ei esitetä mitään vastakkaisia näkemyksiä on Helsingin asukasmäärän kasvun kritiikitön kannattaminen. Jonkun viihdeareenan tilalle skeittiramppia vaativien mielipiteet voidaan kyllä kirjata, samoin lähiluonnon puolustajien protestit, mutta kasvuideologiaa ei kyseenalaisteta.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Outo olio

Turku haluaa integroida Varissuon keskustaan ja satamaan, hinta yli 300 miljoonaa. Uutisessa myös karttakuva suunnitelmasta.

QuoteTällainen on Turun raitiotie – reittivalinnalla paikkaillaan aiempia virheitä

--

Anna-Maija Naakka
14:00

--

11 kilometrin mittainen raitiotie kulkee Satamasta Varissuon Pelttarinkadulle.

-

Infrastruktuurin ja varikon kustannusarvio on 333 miljoonaa euroa. Valtionosuudeksi hankkeesta on oletettu 30 prosenttia, joka tarkoittaa noin 100:aa miljoonaa euroa. Lisäksi raitiovaunujen hankinnan kustannusarvio on 39 miljoonaa euroa.

--

Raitiotien toinen päätepysäkki sijaitsee Varissuolla, millä on strateginen merkitys. Maahanmuuttajalähiöinä tunnettu Varissuo on Arven mukaan yksi Suomen eristyneimmistä asuinalueista. Raitiotien tarkoitus on kytkeä kaupungin itäiset osat muuhun kaupunkirakenteeseen, mikä edesauttaa tasapainoista ja sosiaalista kehitystä.

– On hyvin eurooppalainen ilmiö, että joukkoliikennehankkeilla voidaan tuoda eriytyviä alueita kaupunkirakenteeseen. Toki raitiotie ei yksin sitä tee, Hintsanen sanoo.

Arve on aiemmin kommentoinut Helsingin Sanomille, että "Turussa on aikanaan tehty vääriä valintoja kaupungin kehittämisessä". Tähän liittyy esimerkiksi vuokratalojen ja omistusasumisen keskittyminen eri alueille.

--

Kansalaisten näkemyksiä kerätään avoimessa verkkokyselyssä Kerro kantasi -palvelussa. Kysely avautuu keskiviikkona 17.toukokuuta. Turun kaupunki järjestää lisäksi yleisötilaisuuden ennen lausunnon jättämisajan päättymistä 25.6.
https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000009592704.html

Jos Tukholmasta tulee laivalla Turun satamaan käsimatkatavarallinen salakuljetustavaraa niin se pääsee liikkumaan eteenpäin Varissuolle pummilla raitiovaunulla. Logistiikka kehittyy!
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Eino P. Keravalta

QuoteOn hyvin eurooppalainen ilmiö, että joukkoliikennehankkeilla voidaan tuoda eriytyviä alueita kaupunkirakenteeseen.

Eli kun omalla opiskelullaan, sinnikkäällä työllään ja vastuunkannollaan on päässyt turvallisemmalle alueelle asumaan, enää sekään ei auta: joukkoliikennehankkeiden avulla voidaan tulla nettoveromaksajan kotikadulle hieromaan näille neekeriä naamaan.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Outo olio

^Pitää muuttaa paikkaan, jonne ei olla rakentamassa junaa tai ratikkaa ihan heti.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Uuno Nuivanen

Quote from: Outo olio on 17.05.2023, 20:31:52
^Pitää muuttaa paikkaan, jonne ei olla rakentamassa junaa tai ratikkaa ihan heti.

Mistäpä noita ennustaa, kun mikä hyvänsä peltopläntti saatetaan pykätä täyteen mamukuutioita.

Eino P. Keravalta

Quote from: Outo olio on 17.05.2023, 20:31:52
^Pitää muuttaa paikkaan, jonne ei olla rakentamassa junaa tai ratikkaa ihan heti.

Tuossa on yksi syy, miksi yksityisautoilu halutaan tehdä mahdollisimman kalliiksi ja vaikeaksi: yksityisauto on suomalaisen liikkuva turvapaikka, jolla hän voi ajaa kotiinsa, minne monikulttuuri ei yllä kiskojen puutteen vuoksi.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Titus


QuoteHelsingin pormestaristo väläyttää järeitä keinoja jo vuoden tyhjillään olleen Helsingin areenan käyttöön saamiseksi.
– Ajatus erillislaista on ollut mielessäni jo jonkin aikaa. Olen siitä valtiovallan kanssa tunnustelevasti keskustellut, koska suomalaissijoittajien ostohankkeet eivät ole yrityksistä huolimatta toteutuneet, sanoo pormestari Juhana Vartiainen.

Myös kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Paavo Arhinmäki katsoo, että areenan avautumista voisi vauhdittaa muuttamalla lakeja.
– Pitäisi harkita, onko mahdollista säätää erillislaki, joka mahdollistaisi hallin haltuunoton, sanoo Arhinmäki.

Kansainvälisen areenan puuttuminen aiheuttaa valtavat taloudelliset menetykset sekä Helsingille että koko Suomelle.
– Voi olla, että tuleva hallitus joutuu tällaisia vaihtoehtoja punnitsemaan, koska Venäjä on ottanut aggressiivisesti myös haltuun länsimaista varallisuutta, toteaa Vartiainen.

https://yle.fi/a/74-20032339

eli nämä olisi suitsait säätämässä lakia jolla tuo otettaisiin haltuun ja sitten vaan joku hjallis kaveri vetämään halliprojektista hillot himaan..

:flowerhat:
that's a bingo!

Golimar

Kommenttiensa perusteella arvioisin että vihervasemmistolaiset kuuluisivat jonnekin muualle kuin päättämään asioista.

Quote
X

USEIDEN vuosien jännitteet purkautuivat maanantai-iltana Vantaan kaupunginvaltuuston kokouksessa, kun poliitikot pääsivät vihdoin linjaamaan Vantaan raitiotiestä.

Äänestyksessä 600 miljoonan euron raitiolinja Helsinki-Vantaan lentoasemalle sai valtuuston selvän tuen.

Perussuomalaisten palautusesitys hävisi äänin 41–26.

Lopulta yli viisituntisen keskustelun jälkeen keskustan hylkäysesitys kaatui äänin 41–26.

X

"Ollako vai eikö olla ratikkakaupunki", Rokkanen pohti. Hän itse näki raideratkaisun mahdolliset hyödyt isompina kuin sen riskit. Kokoomuksen ryhmässä osa valtuutetuista piti Rokkasen mukaan riskejä isompina.

Säätytalon hallitusneuvotteluihin osallistuva Rokkanen vakuutti myös, ettei valtion osallistuminen Vantaan ratikan kustannuksiin jää kiinni kokoomuksen kannasta.

"Säätytalolla Helsingin pormestari [Juhana Vartiainen] on viestittänyt, että tämä on seudun ykköshanke."

Minna Räsänen (sd) ilmoitti, ettei demariryhmä halua Vantaasta näivettyvää takahikiää.

"Painammeko jarrua vai uskallammeko ottaa askeleen kohti uutta?" Räsänen kysyi. Demariryhmä oli ratikan kannalla.

"Ratikka on Vantaalle yhtä suuri voitto kuin Käärijä", tulkitsi valtuutettu Ranbir Sodhi (sd).

Käärijä, Jere Pöyhönen inspiroi myös Hanna Valtasta (vihr) miettimään ratikalle Käärijän neonvihreää väriä.

RAIKUVAT aplodit sai nuorisovaltuuston puheenjohtaja Anni Juulia Tuomainen, joka vetosi päättäjiin nuorten puolesta.

"Jos hanke ei nyt etene, Vantaa näyttää tylsältä kaupungilta", Tuomainen vetosi.

X

Valtuutettu Kimmo Kiljunen (sd) tähdensi, ettei ratikkahanke sotke kaupungin budjettia, koska se tehdään velkarahalla. Hän myönsi, että velka jää tulevien sukupolvien maksettavaksi niin kuin monet muutkin investoinnit.

"Mutta hehän sitä käyttävät vuosikymmeniä toisin kuin me."

Antero Eerola (vas) korosti kaupungin tasapuolista kehittämistä. Muun kaupungin kehityksestä eriytyneet itäiset kaupunginosat saadaan ratikan avulla nostettua muun kaupungin tahtiin, Eerola uskoi.

X

RAITIOTIEN vastustajaksi ilmoittautui odotetusti perussuomalaiset. Puheenjohtaja Niilo Kärki (ps) ilmoitti ryhmän äänestävän hanketta vastaan. Sähköbussit olivat perussuomalaisten mielestä täysin riittävä palvelu Vantaalle.

Myös kokoomuksen Paula Lehmuskallio (kok) ja Lauri Kaira (kok) tiivistivät vastustajien tuntoja. Lehmuskallion mielestä sokea Erkkikin näki, etteivät laskelmat ole päteviä.

X

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009597406.html

Kallan

^
Quote"Jos hanke ei nyt etene, Vantaa näyttää tylsältä kaupungilta", Tuomainen vetosi.
"Painammeko jarrua vai uskallammeko ottaa askeleen kohti uutta?" Räsänen kysyi. Demariryhmä oli ratikan kannalla.
"Säätytalolla Helsingin pormestari [Juhana Vartiainen] on viestittänyt, että tämä on seudun ykköshanke."
Valtuutettu Kimmo Kiljunen (sd) tähdensi, ettei ratikkahanke sotke kaupungin budjettia, koska se tehdään velkarahalla.
Antero Eerola (vas) korosti kaupungin tasapuolista kehittämistä. Muun kaupungin kehityksestä eriytyneet itäiset kaupunginosat saadaan ratikan avulla nostettua muun kaupungin tahtiin

Tässä oli taas kyllä sellaista tunnemanipulaatiota, että huhhuh. Toisaalta, vasemmisto on elänyt aina tunteella. Ilmeisesti junantuomien jälkeläiset haluavat junansa. Samalla haluavat myös estää kaupungin luonnollisen kehityksen - eriytymisen hyviin ja huonoihin asuinalueisiin. Ne huonotkin asuinalueet saataisiin hyviksi vähitellen, jos siitä tänne haalittu islaminuskoinen turvapaikkapopulaatio palautettaisiin lähtömaihinsa; Somalia, Irak, Iran, mitä näitä nyt on. Mutta toki itse syyhyn ei puututa, vaan seurauksiin.

Lisäksi ratikkahanke kyllä sotkee kaupungin budjetin, vaikkei välittömästi - velka pitää maksaa takaisin, ja korkoineen. Mutta toki sentään rehellisesti tunnustivat, että velan takaisinmaksu ei ole viedä heidän elinaikansa ongelma joten ei näy kannatuksessa negatiivisesti siltä osin.

l'uomo normale

Jotta uusi ratikka kunnolla palvelisi Länsi-Vantaalla nyt asuvia, sen pitäisi koukata Honkanummen kautta.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

P

Quote from: l'uomo normale on 23.05.2023, 09:17:58
Jotta uusi ratikka palvelisi kunnolla Länsi-Vantaalla nyt asuvia, sen pitäisi koukata Honkanummen kautta.

Kuolleetkin käyttäjäjoukkoon mukaan? Kunta voisi ostaa kalmoille kausiliput?
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

l'uomo normale

Quote from: P on 23.05.2023, 09:48:38
Quote from: l'uomo normale on 23.05.2023, 09:17:58
Jotta uusi ratikka palvelisi kunnolla Länsi-Vantaalla nyt asuvia, sen pitäisi koukata Honkanummen kautta.

Kuolleetkin käyttäjäjoukkoon mukaan? Kunta voisi ostaa kalmoille kausiliput?

Se on jo valmis iso asutuskeskittymä ilman välitöntä lisärakentamisen tarvetta.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

P

Quote from: l'uomo normale on 10.05.2023, 13:30:56


Maakuntakaupunkien asemia, joista useasta on jo nyt palvelut viety, eli lähinnä lämmin odotustila, WC ja lokeroita on nyt, ja lipunmyyntiautomaatti ulkopuolella. R-kioski ja Robert's coffee tuskin kannattavat, jos ovat vähääkään torialueen eli kauppakeskusten rakentamiselta vanhaan keskustaan jääneiden palvelujen ulkopuolella. Varmaan tulee korkeintaan joku kebabbila tilalle. Paljonkohan kuntia kiinnostaa pitää lämmintä odotustilaa matkustaville, lisääkö se paljonkin kunnan vetovoimaa suhteessa kustannuksiin ja ylläpidon vaivaan? Kun lähellä on kaukoliikenteen bussipysäkkejä, kokonaisuutta kutsutaan matkakeskukseksi, vaikkei mitään palveluja olisi.

Ja usein se VR:n omistama/ hallinnoima asema, vaikka olisi ihan keskeisellä paikalla on päästetty rähjäiseen kuntoon huollon ja ylläpidon minimoinnilla. Ihan järkyttävässä kunnossa on moni maakuntakaupungin asema. Siis se VR:n osuus nykyisistä "matkakeskuksista", jos se koostuu vanhasta historiallisesta asemasta. Maalit hilseilevät, rappaukset tippuvat. Ne VR:n hallinnoimmat ja omistamat vanhat asemat ovat usein kuin Venäjältä. Monissa kaupungeissa ollaan oltu tyytymättömiä VR:n  aseman"kunnossapitoon", kun matkustajat ensiksi näkevät purkukuntoisen oloisen aseman. Ja kaupunki itse ei sille voi mitään, kun asema on VR:n , joka laiminlyö sen huollon ja kunnossapidon.

Selkeästi tämä myynti on päätetty jo vuosia (noin 10 v) sitten VR:llä ja jo silloin on linjattu, että kunnossapito lasketaan minimiin säästöjen vuoksi. Nyt kunnat joutuvat ostamaan ne rytökasat lähes pakolla, jotta saisivat ne siistittyä keskeiseiltä paikoilta kuntaa. Käy katsomassa vaikka jotain Kuopion asemaa. Sen kunto on kuin jostain Venäjän peräseuduilta. Maalit irtoavat, puuosat ovat ravistuneet, katto vuotaa raidetunnelissa... Kaikki vähän rikkonaista tai kolhittua. Joku 20-10-v sitten oli ihan siistiä ja kunnossapidettyä. Nyt muutos, kun kävelee tunnelia bussiliikenteen puolelle on valtava, niin kuin olisi tullut muutaman metrin matkalla haisevasta (Juu VR:n puolella haisee) Udmurtiasta nykyaikaan. Ja kaupunki ei voi vaikuttaa aseman rytöyteen, kun se on VR:n , joka selkeästi tahallaan ajaa sitä alas rytökuntoon. Ja selkeästi ajamalla sen rytökuntoon pakottaa kaupungin ostamaan sen tarjoamaansa hintaan.

Tässä Kuopion matkakeskus, joka on ratavallin toisella puolella. Toisella puolella on vanha asema. Ne on yhdistetty tunnelilla. On kauppaa, pari ravintolaa, kioskia..

https://www.kuopiotahko.fi/paikat/kuopion-matkakeskus/

Ja Kuopion asema. Siellä ei ole nykyisin yhtään mitään. Vaikka tunnelin läpi raiteiden ali toisella puolella on. Nykyään ei näköjään edes matkatavaralokerikkojakaan, tuon sivun mukaan. Ja kunto on surkea, koska se on päästetty sellaiseen kuntoon huolto ja korjaukset laiminlyömällä. Ei se ole tapahtunut vahingossa.

https://www.vr.fi/rautatieasemat-ja-reitit/kuopio



Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Golimar

Tänään näin kaksi linjan 570 (Mellunmäki-Lentoasema) sähköistettyä nivelbussia, toinen oli melkein tyhjä, toisesta en tiedä. Hieman ihmettelen miten ne raiteet aiotaan sovittaa tuolle reitille kun olen muutaman kerran katsellut miten Viikin tietä levennettiin raiteiden vuoksi.

https://reittiopas.hsl.fi/linjat/HSL:4570/aikataulu/HSL:4570:1:01

Titus

Quote from: totuuspuheasiamies on 23.05.2023, 16:51:41
Vihreät ovat profiloituneet siten, että haluaisivat sujuvoittaa liikennettä.

HHAHHAHAHAAA ai saatana! päivän naurut.

Vihreät ovat kaiken luonnon ja yksityisen vastapuolella tavalla tai toisella. Katso vaikka niitten "Lisää kaupunkia Helsinkiin" FB-ryhmä jossa kiimaisimmat vaahtoavat rakentamisen ihanuudesta vaikka kaikki metsät kaadettaisiin Lahteen asti.
that's a bingo!

Eino P. Keravalta

#5849
Vantaalle siis on tulossa ratikka. ( Ei spora, koska se voi olla vain Stadissa )

Tämä ratikka - jos se toteutuu - tulee aiheuttamaan syrjäytymistä, slummiutumista ja segregaatiota.

Miksi - tarkoitushan oli päinvastainen?

No, ratikan läheisyyteen on tulossa asuntoja kymmenille tuhansille ihmisille ja mehän jo nyt tiedämme, ketkä valtaosin tulevat nuo kämpät asuttamaan. Kun ratikka on valmis, Vantaalla on taas kymmeniä tuhansia matuja lisää. Ne kansoittavat kaiken, mikä on raideliikenteen lähellä. Ja kun tuhannet ja tuhannet matut ajelevat ilmaiseksi ja liputta pitkin Vantaata harjoittaen Pyhää monikulttuuria, white flight voimistuu ja kas kummaa, suomalaiset muuttavatkin hittoon ratikan asemien liepeiltä. Jäljelle jäävät hottentotit. Näin segregaatio lisääntyy, suomalaiset pakenevat väkivaltaa ja häiriöitä lähikuntien metsiin kun taas gänstät jäävät hillumaan ja rikastuttamaan noita ratikan seutuja. Siinäpä Vantaalle kylliksi vetovoimaa, jota tolloimmat valtuuston edustajat nyt kuvittelevat saatavan kun vain raiteet saadaan yhdistämään alueita.

Jos olisin Jumbon omistaja, alkaisin suunnitella paikan myyntiä lähivuosille sopivasti nousukauden rinnalle. Kun ratikka kohtaa Jumbon, siitä tulee pikkuhiljaa samanlainen hominidien vaelluspaikka kuin Itiksestäkin. Sääli. Nyt jo kuulemma Aviapoliksessa on levotonta ja muutaman vuoden kuluttua se levottomuus ajaa ratikalla Jumboon ja moninkertaisena.

Vantaan valtuusto - saatanan tunarit!

:(

Lisäys: Jo vuosia sitten poliisikin on julkisesti sanonut, että 'rikollisuus tulee raiteita pitkin'.

Mielestäni rikollista elämänlaatua ei tule tukea ilmaisilla kuljetuspalveluilla, joiden avulla puukkojengit pääsevät nopeasti iskemään ja liukenemaan samalla kun polliisi istuu perse homeessa maijassa kyttäämässä, onko jollain urpolla turvavyö kiinni..
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.