News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2016-01-03 Osmo Soininvaara: Suomen synkkä tulevaisuus

Started by Shemeikka, 04.01.2016, 16:18:23

Previous topic - Next topic

Roope

Quote from: Osmo SoininvaaraOlen monen muun kanssa perustamassa vihreää verkkomediaa Verdeä. Tähtäämme laadukkaaseen faktapohjaiseen argumentointiin ja nojaamme tutkittuun tietoon.

Olisihan se kiva. Verde lienee jatkoa aiemmalle Tuumalle, jonka rahoituksen vihreiden johtoporukka lopetti.

Satuin aamupäivällä lueskelemaan Oden vanhoja kirjoituksia, ja täytyy sanoa, että vaikka välillä kaikki olennaiset faktat ovat hallussa, Ode ei vain joskus pysty tekemään loikkaa loogisiin johtopäätöksiin. Esimerkiksi Afrikan väestöräjähdyksestä Odella on realistinen kuva, mutta siihen reagoimisesta ei. Hän myöntää, että väestöräjähdykseen ei voi enää juurikaan vaikuttaa (vaatii silti lisää kehitysapua), mutta ottaa annettuna, että vaikka Eurooppaan ei mahdukaan satoja miljoonia afrikkalaisia, niin miljoonia on otettava, koska eihän heitä voi rajallekaan ampua.

Ensinnäkin niiden muutaman miljoonan afrikkalaisen vastaanotto maksaisi Euroopalle saman kuin satojen miljoonien auttaminen Afrikassa. Toiseksi, jos Eurooppaan muuttaminen sallitaan jatkossakin turvapaikanhaun perusteella, ei tulijamäärälle voi asettaa edes muutaman miljoonan ylärajaa. Afrikkalaisten viisumittoman maahanmuuton sallimisessa ja nykyisenlaisessa tänne houkuttelussa ei ole etenkään väestöräjähdyksen valossa mitään järkeä.

QuoteVerde on verkkomedia ja yhteisöportaali, joka luo ja ylläpitää keskustelua ajankohtaisista yhteiskunnallisesti tärkeistä teemoista kuten ilmastonmuutoksesta, biodiversiteetista, sivistyksestä, tieteestä ja teknologiasta, kaupungistumisesta, sosiaalipolitiikasta, ihmisoikeuksista, taloudesta ja Euroopan unionista. Verde tekee myös faktantarkistusta.

Eli maahanmuutto ja maahanmuuttopolitiikka ei ole tälle porukalle yhteiskunnallisesti tärkeä teema, vaikka Oden kirjoituksista saa sellaisen kuvan, että massiiviset väestönsiirrot tulevat olemaan yhteiskuntia eniten muuttava voima:
"Suomen osuus tulee olemaan useita miljoonia ["ilmastopakolaisia"], eikä sitä meiltä kysytä."
"Se nyt ainakin on varmaa, ettei vuonna 2100 nigerialaisia ole 900 miljoonaa, ei ainakaan Nigerian nykyisten rajojen sisällä."
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

jka

Odehan laittaa sitten rahansa sinne missä suu on vai onko tämä sitä vihervasemmiston paskapuhetta?

Jos Oden mukaan on korkeintaan 5% todennäköisyys että merkittävä terrori-isku on islamistien tekemä ja 95% todennäköisyys että se on kristittyjen tekemä niin se tarkoittaa vedonlyöntimarkkinoilla kerrointa 1,05 tai 20. Voisin laittaa nyt aluksi vaikka tonnin vedon. Jos seuraava, sanotaanko nyt vaikka yli 10 henkeä vaativa isku onkin islamistien tekemä niin Ode maksaa minulle 20.000 euroa jos ei niin saa pitää minun tonnin. Tai vaihtoehtoisesti voin myydä 95% todennäköisyyttä vastaavan tonnin vedon kertoimella 1,05. Jos se onkin kristityn tekemä niin maksan Odelle 1050, muussa tapauksessa minä pidän Oden tonnin.

Ai, ei käy vai? Paskapuhetta kuten oletinkin.

IDA

Onko yhtään esimerkkiä kristittyjen tekemästä terroriteosta? Tosin nykyään kuka tahansa saa määritellä käsitteet oman mielensä mukaan, joten Ode tietysti voi laskea kristityksi kenet tahansa eurooppalaisen tai amerikkalaisen, joka ei ole muslimi ja tilastotieteilijänä tilastoida tapauksen kristityksi terroriteoksi. Silti taitaa jäädä taakse islamistien tekemistä terroriteoista.
qui non est mecum adversum me est

Julleht

Kyseinen blogikirjoitus on tosiaan vuodelta 2011, lähes kymmenen vuoden takaa. En tiedä onko mielipide muuttunut mihinkään, tilastoa on ainakin tullut merkittävästikin lisää, mutta ei päivä Breivikin iskujen jälkeen naputellulla blogitekstillä kai juuri relevanssia ole miehen puuhaamaan mediaprojektiin vuonna 2020.
The road to wisdom? Well, it's plain
And simple to express:
Err
and err
and err again,
but less
and less
and less.

lurkkeri

Tässäkin ketjussa jo hyviä esimerkkejä Soininvaaran "faktapohjaisesta argumentoinnista".

Täytyy myöntää että Odella on oikeasti faktat hyvin hallussa. Niin hyvin että osaa aina valita sopivat.
Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden suhde oikeudenmukaisuuteen on suunnilleen sama kuin kommunistisen totuuden suhde totuuteen.

Roope

Quote from: Roope on 12.08.2020, 17:22:24
Quote from: Osmo SoininvaaraOlen monen muun kanssa perustamassa vihreää verkkomediaa Verdeä. Tähtäämme laadukkaaseen faktapohjaiseen argumentointiin ja nojaamme tutkittuun tietoon.

Olisihan se kiva. Verde lienee jatkoa aiemmalle Tuumalle, jonka rahoituksen vihreiden johtoporukka lopetti.

Satuin aamupäivällä lueskelemaan Oden vanhoja kirjoituksia, ja täytyy sanoa, että vaikka välillä kaikki olennaiset faktat ovat hallussa, Ode ei vain joskus pysty tekemään loikkaa loogisiin johtopäätöksiin.

Quote"2020-luvun yhteiskuntapolitiikka" -kirja kaipaa rohkeita ratkaisuja ilmastokriisiin ja tuloerojen kasvuun

Ympäristöä ja pieniä tuloeroja on puolustettava järein keinoin. Osmo Soininvaaran teos ravistelee nykyisen yhteiskuntapolitiikan perustuksia ja ansaitsee laajan julkisen keskustelun, kirjoittaa Ville Soimetsä.

[...]

Reilun vuosikymmenen ajan kypsynyt 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (Teos) on Soininvaaran laajin ja kokonaisvaltaisin yhteiskunnallinen puheenvuoro. Vaikka ilmastonmuutokseen vastaaminen ja tuloerojen hillitseminen ovat selkeitä pääteemoja, juuri kysymys tulonjaosta laajenee nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan perustuksia ravistelevaan analyysiin markkinoiden ja julkisen vallan roolista.

Kirjan kehyksenä on sinänsä laajasti jaettu näkemys siitä, että pian toisen maailmansodan jälkeen muotoutunut teollisuusvetoisten hyvinvointivaltioiden yhteiskuntapolitiikka tarvitsee uudistusta.

[...]

Monin tavoin viheliäistä ja globaalia ilmastokriisiä vastaan tulee taistella järeimmin mahdollisin taloudellisen ohjauksen keinoin, käytännössä hiiliverolla. Kaikki muu on Soininvaaran mukaan toissijaista.

Ilmastopolitiikan "pienen Suomen teoilla ei ole väliä" -vastustajille hän huomauttaa, ettei yksittäisen veronmaksajankaan teoilla ole väliä, mutta ihmiset käsittävät silti, että veroja täytyy maksaa.

Tällaisia kirjoja ei ilmesty usein. Vaikka Soininvaara myöntää Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikan (WSOY 1961) esikuvallisuuden vain otsikon tasolla, 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka on vähintään sen henkisen perinnön soihdunkantaja ja uudistaja.
Verde 6.10.2021

Ihan mielelläni näkisin Soininvaaran perustelut, miten ihmeessä ja millä mittareilla kaikki muu on suomalaisille toissijaista nimenomaan ilmastopolitiikan rinnalla, mutta valitettavasti argumentit eivät ole mahtuneet arvosteluun.

Sen sijaan esillä on Oden argumentti hallituksen ilmastopolitiikan puolustukseksi. Suomen ilmastopolitiikan merkityksettömyys tuntuu olevan monille punavihreille kipeä kohta, kun sitä täytyy puhua pois mitä ihmeellisimmillä kiemurteluilla vaikka selittely epäonnistuu aina nolosti. Niin tälläkin kertaa.

Quote from: VerdeIlmastopolitiikan "pienen Suomen teoilla ei ole väliä" -vastustajille hän huomauttaa, ettei yksittäisen veronmaksajankaan teoilla ole väliä, mutta ihmiset käsittävät silti, että veroja täytyy maksaa.

Tuossa ei ole järkeä oikein miltään kantilta.

- Veronmaksajat haluavat yleensä minimoida veronsa, eivät maksimoida niitä
- Veronmaksajat eivät oleta, että juuri heidän maksamansa verot ratkaisisivat yhteiskunnalliset ongelmat
- Verojen maksu perustuu periaatteessa kaikille yhteisiin sääntöihin, kun taas Suomen ääriradikaali ilmastopolitiikka perustuu omaan päätökseen maksaa muita enemmän
- Veronmaksajat eivät luule, että heidän vapaaehtoisesti maksamansa ylimääräiset verot kannustavat muutkin maksamaan enemmän vapaaehtoisia veroja

Suomen ilmastopolitiikan valinnoilla ei ole mitään havaittavaa fyysistä merkitystä ilmastonmuutoksen kannalta, eikä siitä pääse yhtään mihinkään. Suomen valintojen moralisointi suuntaan tai toiseen taas on pelkkää tyhjää puhetta, jolla ei silläkään ole vaikutusta ilmastonmuutokseen, ei suoraan eikä välillisesti. Politiikkavalinnat näkyvät konkreettisesti suomalaisten elämässä vain sen kautta, mistä niihin käytetyt rahat ja resurssit ovat pois ja miten ne rajoittavat muita valintoja.

Lisäksi ilmastonmuutokseen vetoaminen radikaalin ilmastopolitiikan puolustamiseksi on vihreille pelkkä savuverho kuten esimerkiksi heidän ohjelmassaan ilmastotekona ajama valtavat hiilidioksidipäästöt tuottava kymmenien miljardien eurojen Tallinna-tunnelihanke osoittaa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

justustr

Jos Ode todella on edelleen Verden päätoimittaja, niin suosittelen argumentoimaan suoraan artikkelin kommenttiraitaan. Ainakin bloggaajana Ode piti kommenttiraitaansa auki myös vasta-argumenteille ja jopa vastaili niihin.

Roope

^Verden keskustelu kuten lehti muutenkin on aika lailla pystyyn kuollutta. Pisimmässä lukemassani ketjussa oli kaksi viestiä. Ennakkomoderointi ei auta asiaa.

Ode on ainakin oman bloginsa maahanmuuttoaiheissa sulkenut silmänsä ja mielensä yhtään hankalammilta faktoilta ja vasta-argumenteilta. Jutut ovat yleisemminkin tuota pulushakkitasoa, että Suomen ilmastopolitiikan järjenvastaisuutta ei pidä kritisoida, koska maksammehan verojakin.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Histon

Puhtaasti kansallismielisesti ajateltuna Suomen kannattaisi parhaansa mukaan kiihdyttää ilmastonmuutosta, sillä siitä on ollut Suomelle jo nyt valtavia taloudellisia hyötyjä. Kai olen kuitenkin vähän globalisti, kun ajattelen, että Suomen olisi hyvä vähentää päästöjä muun Euroopan tahdissa (mutta ei kuitenkaan sitä nopeammin).

https://yle.fi/uutiset/3-10766320

QuoteSuomi ollut yksi harvoista hyötyjistä ilmastonmuutoksessa – tutkija maiden kasvaneista eroista: "Emme ole samassa veneessä"

Ilmastonmuutos on uuden tutkimuksen mukaan hidastanut maiden välisten hyvinvointierojen kaventumista ja lisännyt köyhyyseroja.
[...]
Tutkijat ovat arvioineet muun muassa sitä, kuinka paljon Intian kaltaisen maan talouskasvu on heikentynyt ilmastonmuutoksessa. He ovat käyttäneet laskelmissaan kansainvälisen ilmastopaneelin tietoja ilmaston lämpenemisestä ja Intian osalta talous olisi ilman ilmastonmuutosta todennäköisesti lähes kolmanneksen suurempi kuin se on nyt.

Vastaavasti Suomen bkt on muutoksen takia nyt useita kymmeniä prosentteja suurempi kuin ilman ilmastonmuutosta.
[...]
Dear @realDonaldTrump, Sweden is immigration friendly, international & liberal. One of the most prosperous, richest, safest places on earth.

— Alexander Stubb (@alexstubb) 19. helmikuuta 2017

Lalli IsoTalo

Quote from: Nikolas on 12.08.2020, 15:35:19
Ode kirjoitti:

Quote

Jos ajattelemme Euroopassa viimeisen 20 vuoden aikana tehtyjä järjettömiä tuhotekoja, islamistien osuus niissä on aivan mitätön.


Onko asia näin kuin Ode kirjoitti vai onko se jotenkin toisin?

Asia on siten, että jonkinlaista rahoitusta tai tukea tulee helpommin tällaisella toiseudella.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

AcastusKolya

Viestissä nro 68 mainitaan Intia. Olisikohan sielläkin asiat paremmin, jos pääuskontona olisi protestanttisuus eikä hindulaisuus. Jo kauan sitten amerikkalainen lentäjä Don Lopez huomioi, miten valtava ero oli siirtyessä Intiasta Kiinaan. Edellisessä paskainen köyhyys näkyi kaikkialla (koska hindulaisuus), Kiinassa köyhätkin ihmiset ja paikat olivat siistejä ja väki ahkeraa.
Pesunkestävä militaristivaskisti.

Roope

Quote from: Roope on 11.10.2021, 12:23:19
Quote"2020-luvun yhteiskuntapolitiikka" -kirja kaipaa rohkeita ratkaisuja ilmastokriisiin ja tuloerojen kasvuun

Ympäristöä ja pieniä tuloeroja on puolustettava järein keinoin. Osmo Soininvaaran teos ravistelee nykyisen yhteiskuntapolitiikan perustuksia ja ansaitsee laajan julkisen keskustelun, kirjoittaa Ville Soimetsä.

[...]

Reilun vuosikymmenen ajan kypsynyt 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (Teos) on Soininvaaran laajin ja kokonaisvaltaisin yhteiskunnallinen puheenvuoro. Vaikka ilmastonmuutokseen vastaaminen ja tuloerojen hillitseminen ovat selkeitä pääteemoja, juuri kysymys tulonjaosta laajenee nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan perustuksia ravistelevaan analyysiin markkinoiden ja julkisen vallan roolista.

Kirjan kehyksenä on sinänsä laajasti jaettu näkemys siitä, että pian toisen maailmansodan jälkeen muotoutunut teollisuusvetoisten hyvinvointivaltioiden yhteiskuntapolitiikka tarvitsee uudistusta.

[...]

Monin tavoin viheliäistä ja globaalia ilmastokriisiä vastaan tulee taistella järeimmin mahdollisin taloudellisen ohjauksen keinoin, käytännössä hiiliverolla. Kaikki muu on Soininvaaran mukaan toissijaista.

Ilmastopolitiikan "pienen Suomen teoilla ei ole väliä" -vastustajille hän huomauttaa, ettei yksittäisen veronmaksajankaan teoilla ole väliä, mutta ihmiset käsittävät silti, että veroja täytyy maksaa.

Tällaisia kirjoja ei ilmesty usein. Vaikka Soininvaara myöntää Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikan (WSOY 1961) esikuvallisuuden vain otsikon tasolla, 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka on vähintään sen henkisen perinnön soihdunkantaja ja uudistaja.
Verde 6.10.2021

Selailin läpi.

Vaikka olen eri mieltä keinoista ja johtopäätöksistä, Soininvaaran 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka -kirja on kieltämättä rohkea yritys talouden ja yhteiskunnan uudelleenjärjestämiseksi. Valitettavasti se kuitenkin olisi ollut ajattelultaan ja huomioiltaan relevantimpi viime vuosisadalla.

Luin kirjaa pitkälle yli puolivälin ihmetellen, jättääkö Soininvaara tosiaan Suomen ja Euroopan tulevaisuuteen valtavasti vaikuttavan maahanmuuton kokonaan huomiotta. Ei ihan, mutta melkein. Maahanmuuton yhteiskunnalliset seuraukset kuittaa 400-sivuisessa kirjassa yksi lyhyt sivun kappale Maahanmuuttajien työllisyys, eikä siinäkään puututa maahanmuuttopolitiikkaan ja sen valintoihin vaan vain lähinnä todetaan fakta, että maahanmuuttajille maksetaan Suomessa huonompaa palkkaa. Toisaalla Soininvaara taivastelee ohimennen, että "keskustelu työperäisen maahanmuuton periaatteista on jäänyt täysin humanitäärisen maahanmuuton jalkoihin", mutta ei lopulta itse käsittele kumpaakaan.

Soininvaara nimeää kirjan alkupuolella Euroopan liberaalien demokratioiden ongelmien syyksi populistiset puolueet, jotka ovat "heikentäneet maidensa menestystä" (?) ja "vaikeuttaneet osoittamiensa ongelmien ratkaisemista" (?). Monien muiden lailla tätäkään heittoa ei sen kummemmin selitellä, mutta Soininvaaran mukaan johtuu rationaaliset päätökset estävistä ja huonoa esimerkkiä näyttävistä "populistisista virtauksista", jos länsimaiset demokratiat häviävät kilpailun autoritaarisille maille kuten Soininvaaran mielestä rationaalisesti johdetulle Kiinalle.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

RP

Quote from: Histon on 11.10.2021, 21:22:31
Puhtaasti kansallismielisesti ajateltuna Suomen kannattaisi parhaansa mukaan kiihdyttää ilmastonmuutosta, sillä siitä on ollut Suomelle jo nyt valtavia taloudellisia hyötyjä. Kai olen kuitenkin vähän globalisti, kun ajattelen, että Suomen olisi hyvä vähentää päästöjä muun Euroopan tahdissa (mutta ei kuitenkaan sitä nopeammin).

https://yle.fi/uutiset/3-10766320

QuoteSuomi ollut yksi harvoista hyötyjistä ilmastonmuutoksessa – tutkija maiden kasvaneista eroista: "Emme ole samassa veneessä"

Minulla ei ole vaikeuksia uskoa, että ilmaston lämpeneminen lähinnä lämmityskustannuksien muodossa on ollut jossain määrin Suomelle hyödyllistä, mutta että se olisi kasvattanut Suomen BKT48% (tai kääntäen, ilman ilmastonmuutosta olisi olisi kolmanneksen nykyistä pienempi) - tähän en pysty keksimään mitään jotenkin realisistista mekanismia. Minulla ei ole aikaa yrittää ymmärtää paprein takana olevaa mallia (se ei pääpiirteissään voi olla niin typerä, kuin että BKT on korkea osapuilleen Keski-Eurooppalaisessa ilmastossa, joten tätä lämpmämmässä lämpeneminn haitallista ja kylmemmässä hyödyllistä, eihän? Agraariyhteiskunnassa, tämä olisi ovinut olla vielä mielekäs ajatus, mutta ei nykypäivänä), mutta tulos tuntuu täysin mahdottomalta.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

jmk

Quote from: RP on 26.01.2022, 12:20:24
Minulla ei ole vaikeuksia uskoa, että ilmaston lämpeneminen lähinnä lämmityskustannuksien muodossa on ollut jossain määrin Suomelle hyödyllistä, mutta että se olisi kasvattanut Suomen BKT48% (tai kääntäen, ilman ilmastonmuutosta olisi olisi kolmanneksen nykyistä pienempi) - tähän en pysty keksimään mitään jotenkin realisistista mekanismia. Minulla ei ole aikaa yrittää ymmärtää paprein takana olevaa mallia (se ei pääpiirteissään voi olla niin typerä, kuin että BKT on korkea osapuilleen Keski-Eurooppalaisessa ilmastossa, joten tätä lämpmämmässä lämpeneminn haitallista ja kylmemmässä hyödyllistä, eihän? Agraariyhteiskunnassa, tämä olisi ovinut olla vielä mielekäs ajatus, mutta ei nykypäivänä), mutta tulos tuntuu täysin mahdottomalta.

Vai että 48% BKT-kasvu ilmastonmuutoksen ansiosta... ja lehmät lentää. Hyvin pikaisella vilkaisulla väite perustuu laskennalliseen malliin, jossa on OLETETTU, että BKT-kasvu PER ANNUM noudattaa tiettyä mallia:

Quote
empirical relationship between variations in country-level temperature and country-level annual growth in per capita GDP

ja juu, JOS tämmöisestä mallista saadaan uutettua vaikka +1% PER ANNUM lisäysENNUSTE, niin voidaan pokkana väittää että 50 vuoden aikana 1961-2010 tämä efekti nostaa BKT:n (1.01^50)-kertaiseksi eli 1.65-kertaiseksi (lisäys 65%).

Minullakaan ei ole nyt aikaa ruotia mallin toimintaa tarkemmin, mutta todella paksulta jöötiltä vaikuttaa. Jotta tuolla laskuharjoituksella olisi minkäänlaista informaatioarvoa, pitäisi olla todella vahvasti ja kriittisesti tarkasteltu sitä taikurin hattua eli "empiiristä riippuvuutta" josta tuo alkuperäinen per annum lisäys on vetäisty. Mitkä ovat perusteet olettaa, että kyseinen "empiirinen malli" olisi millään tavoin edustava ja validi malli kuvaamaan vaikkapa BKT:n kehitystä peräti 50 vuoden ajan peräkkäin. Mitkä olivat kyseisen mallin rakenneoletukset ja miten edustavaa oli kyseisen mallin sovittamiseen käytetty data, jne.

Äkkivilkaisemalla en nähnyt paperin metodiosiossa mitään sen suuntaista kritiikin poikastakaan.

Minäkin voin sovittaa omaan pituuskehitykseeni jonkun epälineaarisen mallin ja todeta sen perusteella reippaana ekstrapolaationa, että vuonna 2050 olen 10-metrinen ja 2100 pituus on mennyt 62 metriä miinukselle, mutta hohhoijaa.

Garbage in, garbage out.

HDRisto

Otetaanko näissä BKT laskelmissa huomioon noin joka kymmenes vuosi tuleva romahdus, kaikenlaiset Lehman Brothersit, €urokriisit, tautiepidemiat ja mahdolliset sodat?.

Golimar

Joskus joku kirjoitti jotain Soininvaaran pulushakista

Quote

Vaikka Eurooppa harmaantuukin, nuoria on maailmassa paljon. Seuraavina vuosikymmeninä kymmeniä miljoonia nuoria aikuisia tulee muuttamaan Eurooppaan Aasiasta ja Afrikasta – tavalla tai toisella.

Suomeen tarvitaan 35 000 työperästä maahanmuuttajaa vuodessa.

Työperäistä maahanmuuton osalta saa olla Kanadan tavoin valikoiva. Pakolaisia ei voi valita. Siksi he eivät demografista ongelmaamme ratkaise, koska useimpien koulutus ei vastaa työelämämme vaatimuksia.

Pakolaisten lapset tulevat käymään suomalaisen koulun ja ovat siksi paljon vanhempiaan osaavampia. Ja puhuvat suomea.

Sivujuonteena sanottakoon, ettei pakolaispolitiikkakaan ole kovin johdonmukaista. Maahan päässeiden oikeusturvasta pidetään korostetun hyvää huolta, mutta maahan pääsemistä saa estää miten tahansa lukuun ottamatta rajalle ampumista. Oikeusmurhia saa tehdä, mutta vain maan rajojen ulkopuolella.

Suomen on vaikea houkutella haluttua työvoimaa. Emme ole houkuttelevia johtuen marraskuusta, kummallisesta kielestä ja epäluontevasta suhtautumisesta muun näköisiin. Tätä ajatellen tuntuu kaistapäiseltä, että niitäkään, joille olisi työpaikka odottamassa, ei maahan päästetä tai sitä viivytetään.

Supercellin haluamien huippunörttien seisottaminen jonossa kahdeksan kuukautta on erityisen käsittämätöntä. Annamme paljon tasoitusta Virolle, jonne pääsee viivytyksettä.

Turvapaikan hakijoista voisi koulutettujen ja työpaikan saaneiden antaa jäädä maahan työluvan turvin, vaikka perusteet humanitääriseen lupaan eivät täyttyisikään.

Olemme avuttomia työllistämään humanitäärisiä maahanmuuttajia. Se tulee meille kalliiksi. Pitäisi tunnustaa, että työnantajan silmissä maahanmuuttajat eivät ole ainakaan aluksi yhtä hyvää työvoimaa kuin suomea puhuvat. Kun tosiasia on ensin saatu tunnustetuksi, voidaan miettiä keinoa: palkkatuki tai palkasta tinkiminen. Nyt maahanmuuttajat työllistyvät Wolt-kuskeiksi tai rakentamisen kaltaisille aloille, joilla käytännön palkat ovat TES:n taulukkopalkkojen yläpuolella, jolloin maahanmuuttajalle on laillista maksaa muita huonompaa palkkaa.

X

https://www.soininvaara.fi/2019/12/05/syntyvyys-ja-maahanmuutto/

Quote
X

Nykyinen politiikka on kaukana optimaalisesta. Politiikka on yhtä aikaa kallista ja tuloksetonta.

Minsuta ei esimerkiksi ole kovin järkevää antaa maahanmuuttajien valinta ihmissalakuljettajien tehtäväksi. Ne, joilla on varaa tästä maksaa, eivät ehkä kuitenkaan ole suurimmassa hädässä olevia. Heitä löytyy pakolaisleireiltä.

Jokin epäsuhta on siinäkin, että jokainen, joka on saanut jalkansa Suomen maaperälle, on kyllä oikeus korkeatasoiseen oikeusturvaan, mutta ampumista lukuun ottamatta voidaan tehdä mitä tahansa, jotta estettäisiin Suomen maaperälle pääsy. Lentoyhtiöt esimerkiksi joutuvat maksamaan todella isot sakot, jos tuovat Suomeen paperittoman.  Missä siinä on turvaa tarvitsevan oikeusturva?

Tähän suuntaan näköjään hallitusohjelmassa edetään. Pakolaiskiintiötä kasvatetaan ja yhdeksi pakolaisten valintakriteeriksi valitaan edellytykset sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämä loukkaa monen oikeudentuntoa, koska jotkut pääsevät toisten edelle. Kuitenkin kaikissa ratkaisuissa pakolaiset valitaan jollakin kriteerillä, joka rajaa muut ulos. Mikään tapa ei ole tasapuolinen.

Jos meillä olisi tuo kiinteä budjetti, yhden vaikeasti kotoutettavan hinnalla voitaisiin ottaa kolme helposti kotoutettavaa.

Muuten olen sitä mieltä, että spontaalipakolaisista pitäisi päästää maahan kaikki sellaiset, jotka voisivat tulla Suomeen työperäisinä maahanmuuttajina olettaen, että he suostuvat vaihtamaan pakolaishakemuksensa työlupaan. Tuossa kiinteän budjetin pakolaispolitiikassa tämä ei maksaisi mitään, eikä syrjäyttäisi jonosta ketään, koska työperäinen maahanmuutto ei maksa mitään vaan tuottaa voittoa.

X

https://www.soininvaara.fi/2019/06/07/demarit-ja-maahanmuutto/

South Park Underpants Gnomes Profit Plan
https://www.youtube.com/watch?v=tO5sxLapAts

Jorma M.

Mielestäni Ode ei ole ollenkaan henkilö jona hän haluaa esiintyä. Ei aito älykkö, ei ulostuloiltaan rehellinen/moraalinen, ei kirjoittelultaan/esiintymisiltään arvokas. Ei sano suoraan agendaansa. Ei käyttäydy ikänsä mukaisesti. Teeskentelee, lyö vyön alle, vittuileekin. Vittuilee erityisesti heikoille, tyhmille, syrjäytyneille. Ja niille jotka pitävät näiden kurjien puolta. Hakee vain heikkoja vastuksia.

Yrittää esiintyä rakentavasti, maltillisesti, ikään kuin suomalaisuuteen kasvanut helsinkiläinen ikämies, järkihetero.

Mutta Ode ei ole mitään näistä. Venkoilee, viisastelee, tarkoituksellisesti kiertelee ja kaartelee. Jättää tuiki tärkeitä asioita sanomatta / kirjoittamatta.

Tuossa ylhäällä jäsen Roope eritteli hienosti. Miljardeja vaan köyhien ja kurjien rahoja päättömyyksiin Suomessa ja EU:lle. Saatanallinen maailmanhalaaminen ja hyysääminen. Ei ole näkevinään / tajuavinaan luonnonlakeja. Ehkä tajuaa, mutta äärikyynisesti vetää suomipojan tappolinjaa. Kas kun ei ole jäänyt kiinni jonkin nuoremman jalkavaimon tai -miehen pidosta.

Siitä tunnustus Odelle että on tuon näköinen, hiuksineen, partoineen jne. Siinä hän on etevä. Luo onnistuneen kuvan hassusta ja leppoisasta sedästä vaikka onkin samanlainen verenimijä kuin nykyinen naisista ja Peteliuksesta koostuva Vihreiden EDK-ryhmä.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Lahti-Saloranta

Quote from: Golimar on 26.01.2022, 13:48:35
Joskus joku kirjoitti jotain Soininvaaran pulushakista
Quote
Vaikka Eurooppa harmaantuukin, nuoria on maailmassa paljon. Seuraavina vuosikymmeninä kymmeniä miljoonia nuoria aikuisia tulee muuttamaan Eurooppaan Aasiasta ja Afrikasta – tavalla tai toisella.

Suomeen tarvitaan 35 000 työperästä maahanmuuttajaa vuodessa.
Wikipedian mukaan Suomessa synty 2020 45.000 lasta. Siitä voi päätellä mitä 35.000 maahanmuuttajaa vuodessa merkitsee. Kun vielä ottaa huomioon perheenyhdistämiset ja sen että ne maahanmuuttaja lisääntyvät niin lopputulos on se että Suomi ei enää tarvitse kantasuomalaisi ollenkaan.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Faidros.

Paloheimo tajuaa, että väestöräjähdys ja sitä seuraava katastrofi on totta nykyisellä politiikalla! >:(
Katsokaa ja ihmetelkää entisen vihreiden huippupoliitikkoa, joka tajuaa väestönkasvun olevan suurin uhka ihmiskunnalle, ei mikään muu!

Anteeksi toisto:

https://www.youtube.com/watch?v=dAMRzENxBdE

NYT JOKAINEN HOMPANSSI JA HOMMATAR KATSOO TÄMÄN!!1!
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Roope

Quote from: Roope on 11.10.2021, 12:23:19
Quote"2020-luvun yhteiskuntapolitiikka" -kirja kaipaa rohkeita ratkaisuja ilmastokriisiin ja tuloerojen kasvuun

Ympäristöä ja pieniä tuloeroja on puolustettava järein keinoin. Osmo Soininvaaran teos ravistelee nykyisen yhteiskuntapolitiikan perustuksia ja ansaitsee laajan julkisen keskustelun, kirjoittaa Ville Soimetsä.

[...]

Reilun vuosikymmenen ajan kypsynyt 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (Teos) on Soininvaaran laajin ja kokonaisvaltaisin yhteiskunnallinen puheenvuoro. Vaikka ilmastonmuutokseen vastaaminen ja tuloerojen hillitseminen ovat selkeitä pääteemoja, juuri kysymys tulonjaosta laajenee nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan perustuksia ravistelevaan analyysiin markkinoiden ja julkisen vallan roolista.

[...]

Monin tavoin viheliäistä ja globaalia ilmastokriisiä vastaan tulee taistella järeimmin mahdollisin taloudellisen ohjauksen keinoin, käytännössä hiiliverolla. Kaikki muu on Soininvaaran mukaan toissijaista.

Ilmastopolitiikan "pienen Suomen teoilla ei ole väliä" -vastustajille hän huomauttaa, ettei yksittäisen veronmaksajankaan teoilla ole väliä, mutta ihmiset käsittävät silti, että veroja täytyy maksaa.
Verde 6.10.2021

Ihan mielelläni näkisin Soininvaaran perustelut, miten ihmeessä ja millä mittareilla kaikki muu on suomalaisille toissijaista nimenomaan ilmastopolitiikan rinnalla, mutta valitettavasti argumentit eivät ole mahtuneet arvosteluun.

Arvion kirjoittanut Ville Soimetsä näkyy tulkinneen Soininvaaraa tarkoitushakuisesti väärin. Kirjassa Soininvaara vastoin politiikassa ja valtamediassa vallitsevaa ilmastonarratiivia tulee myöntäneeksi, että Suomen ja Euroopan ilmastopoliittinen sooloilu on yhtä tyhjän kanssa.

Quote from: Osmo Soininvaara, 2020-luvun yhteiskuntapolitiikkaIlmastonmuutos on täysin globaali ongelma [toisin kuin paikallinen saastuminen esim. Kiinassa]. Kaikki toivovat, että muut parantavat omaa toimintaansa, mutta yhdenkään maan ei kannata tehdä mitään pelkästään omaa etuaan ajatellen, koska omat toimet vaikuttavat oman maan tilanteeseen vain vähän. Moni suomalainen sanoo, että on aivan sama, mitä pieni Suomi tässä tekee, ja he ovat tavallaan oikeassa. Yhdysvaltain vaikutus maailman ilmastoon on yli sata kertaa niin suuri kuin Suomen, mutta edes Yhdysvaltain toimet eivät vaikuta paljon siihen, miltä ilmastonmuutoksen vaikutukset Yhdysvalloissa näyttävät seuraavien 30 vuoden aikana.

Kyse on vähän samasta asiasta kuin verojen maksamisessa. Suomen hyvinvointivaltion tulevaisuus ei ole lainkaan kiinni siitä, maksanko minä veroni, mutta minun on pakko maksaa ja tämä pakko on myös minun etuni. Veronmaksu ei voi perustua vapaaehtoisuuteen. Verojen maksaminen kannattaa, mutta vain jos muutkin maksavat.

Valtio voi pakottaa kansalaisensa maksamaan veroja, mutta ei ole toimivaa mekanismia, jolla itsenäisiä maita voi pakottaa vastuun kantoon. Siksi globaali ongelmat tahtovat jäädä ratkaisematta.

[...]

Motivaatiota ilmastonmuutoksen torjumiseen heikentää myös korjaavien toimien hidas vaikutus. Lähivuosien ilmasto-ongelmat on jo peruuttamattomasti aiheutettu. Mitä nyt tehdäänkin, alkaa vaikuttaa varsinaisesti vasta ehkä parinkymmenen vuoden kuluttua.

Soininvaara ei yritä tyypillisiä punavihreitä harhautuksia, joiden mukaan Suomi muka tienaisi Euroopan radikaaleimmalla ilmastopolitiikalla tai että Suomella olisi sellaisen toteuttamiseen moraalinen velvollisuus. Ei myöskään haihattelua Suomen esikuvallisuudesta muulle maailmalle.

Mitä tulee ilmastonmuutoksen merkitykseen väitettynä ykkösuhkana, Soininvaara ei perustele sitä esimerkiksi lämpenemisskenaarioilla vaan ottaa sen annettuna. Toisaalta Soininvaara määrittää yhdeksi keskeiseksi tulevaisuuden ongelmaksi Afrikan väestönkasvun, jonka hän kuitenkin enempää selittelemättä toteaa rajanneensa kirjan ulkopuolelle.

Myös maahanmuuttopolitiikka on käytännössä rajattu kirjan ulkopuolelle, vaikka maahanmuuttopolitiikan konkreettinen vaikutus maahanmuuttoon ja sen yhteiskunnallisiin seurauksiin on Suomessa ja Euroopassa huimasti suurempi kuin ilmastopolitiikan valintojen vaikutus ilmastonmuutokseen ja sen seurauksiin.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

Quote from: Golimar on 04.02.2022, 16:45:16
Quote
Osmo Soininvaara suorapuheisena Ylellä: "En pidä tästä hallituksesta ollenkaan"
Vihreiden konkaripoliitikko Osmo Soininvaaran mukaan vihreät on nykyhallituksessa ikään kuin perussuomalaisten panttivankeina.
...
VIHREIDEN konkaripoliitikko ja entinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara esittää suorasanaisen mielipiteensä nykyhallituksesta Ylellä Ruben Stillerin keskusteluohjelmassa.

– Voin sanoa, että en pidä tästä hallituksesta ollenkaan. Mitä lyhyempi elinikä sillä olisi, niin sitä parempi.

Minusta tehdään lyhytnäköisiä päätöksiä ja maan isot ongelmat siirretään seuraavalle hallitukselle, Soininvaara perustelee.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008590167.html

Kiinnostuin, mitä isoja päätöksiä hallituksen pitäisi Soininvaaran mielestä tehdä. Ei selvinnyt Ilta-Sanomien jutusta eikä Ylen haastattelustakaan (25 min).

QuoteRuben Stiller: Vihreiden kriisi ja incel-kapina

Vihreät etsivät itseään. Monien mielestä puolue on kriisissä. Mikä on mennyt vikaan? Mihin suuntaan puolueen pitäisi marssia? Osmo Soininvaara analysoi puolueen tilaa.
Yle Areena 4.2.2022

Sen sijaan haastattelusta selvisi, että Soininvaara on joissain asioissa aika pihalla.

Quote3:45-
Osmo Soininvaara
Vihreiden kannattajakunta on tai se on ainakin aikaisemmin ollut aika sellaista asiapitoista ja jotka tykkää asia-argumenteista, ja tämmönen höttö sen karkottaa poispäin.

Kaikki ovat varmaan Soininvaara mukaan lukien samaa mieltä, että näin ei ole nyt, mutta milloin näin muka on ollut? 80-luvulla?

Valitettavasti Soininvaara ei täsmennä, mitä tämä hänen halveksimansa "höttöpolitiikka" vihreissä on ja ketkä (vihjeistä päätellen koko nykyinen naisjohto) sitä edustavat.

Quote10:20-
Osmo Soininvaara
Intersektionaalinen feminismi on vain hirvittävä tiedotusmoka. Voisihan sitä kutsua myös monialaiseksi feminismiksi tai miksi tahansa. Että siihen on otettu tuollainen ikään kuin tieteellinen termi, jota ihmiset eivät ymmärrä. Sillä karkotetaan väkeä, kun voishan tuon vaikka suomentaa. (..) Siinä termissä, sen asiasisällössä ei sinänsä ole mitään vikaa.

Intersektionaalinen feminismi ei tarkoita monialaista feminismiä kuin kielipelissä, kun tulee tarve häivyttää nimityksen edustama laajempi maailmankuva. Yhtä hyvin voisi inttää kommunismin olevan vain yksi talousjärjestelmä muiden joukossa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

Ode kirjaili viimein ajamansa maahanmuuttopolitiikan blogiinsa ja paljasti samalla, miten heppoista asiantuntijana esiintyvän miehen tietämys ja logiikka oikein onkaan. Melkein kaikesta väärässä, mutta ei sentään ihan.

QuoteMaahanmuuttopolitiikka (1/2) työperäinen maahanmuutto

Tiedän, ettei ole poliittisesti viisasta kirjoitta mitään ulkomaalaispolitiikasta, mutta asenteeni tällaisia kysymyksiä kohtaan on, että mistä ei pidä puhua, siitä ei voi vaieta. Tämä puheenvuorona on yksityisajattelua, eivätkä esimerkiksi vihreät ole siitä vastuussa.
Osmo Soininvaara 3.5.2023

Quote
Maahanmuuttopolitiikka (2/2) Humanitäärinen maahanmuutto

Humanitäärisestä maahanmuutosta on vaikea kirjoittaa, koska öyhöttäjät ovat omineet aiheen, eikä kukaan halua koskea sormenpäälläänkään rasistisiin keskusteluihin pakolaisista alempirotuisina kamelikuskeina ja sosiaalipummeina. Jos blogiani vastaan organisoidaan taas öyhötyskampanja, kuten viimeksi tehtiin kun kirjoitin humanitäärisestä maahanmuutosta, suljen kommentoinnin.
Osmo Soininvaara 4.5.2023

Quote from: Osmo SoininvaaraUlkomaalaispolitiikka on valtavien muutospaineiden alaisena, koska työikäisten ikäluokkien pienentyessä Eurooppa ja moni muu maa tarvitsee väistämättä työvoimaa maan rajojen ulkopuolta. Toisaalta Afrikan väestöräjähdys pakottaa korjaamaan humanitäärisen maahanmuuton sääntöjä.

Quote from: Osmo SoininvaaraTyöikäisten määrä on kääntymässä jyrkkään laskuun. Koska vanhustenhoito ja sote ylipäänsä tarvitsee paljon lisää väkeä, työvoiman määrä soten ulkopuolella laskee vielä jyrkemmin. Näiden jälkimmäisten pitäisi kuitenkin verorahoilla rahoittaa esimerkiksi se paisuva sote. Edessämme on joko talouden jyrkkä supistuminen ja veroasteen jyrkkä nousu tai voimaperäinen työvoiman maahan tuonti.

Eikö voitaisi ensin työllistää Suomen 300 000 tai 500 000 työtöntä? Kun ei päästetä ulkomaalaisia maahan, työnantajien ei auta kuin palkata suomalaisia työttömiä.

Onnea ja menestystä vain! Työvoimapula on nyt niin paha, ettei se voi tällaisena jatkua, ja silti työttömät eivät työllisty. En ryhdy erittelemään, johtuuko suuri työttömyys työhalujen puutteesta tai työnantajien nirsoudesta, vai pitäisikö suuri määrä työttömiä siirtää sairauseläkkeelle. Totean vain, etteivät työttömät näytä työllistyvän. Kun työvoimapula tästä vielä pahenee, työnantajat alkavat kilpailla työvoimasta nousevin tarjouksin keskenään. Suomen kustannustaso nousee, maan kilpailukyky menee, talous sakkaa, ja työvoimapula poistuu, mutta työttömyys ei sula.

Olisi erittäin tyhmää ilmoittaa ulkomaista työvoimaa tarvitseville yrityksille, että täällä ette voi laajentua, siirtäkää siis koko yritys ulkomaille.  Näin ne nimittäin joutuvat tekemään.

Olkiukkoa pukkaa, sillä yrityksille ei ole ilmoitettu, että ne eivät voi palkata ulkomaista työvoimaa. Ulkomaalaisten palkkaaminen Suomeen on jo yrityksille hyvin helppoa, lähes rajoittamatonta ja yhteiskunnan reilusti subventoimaa. Ulkomainen halpatyövoima ei paljon veroja maksele, mutta käyttää kyllä veroilla maksettuja palveluita.

Quote from: Osmo SoininvaaraMinä avaisin ovet työperäiselle maahanmuutolle levälleen. Se kannattaa avata kokonaan, koska meidän on vaikea houkutella tähän maahan työvoimaa: kummallinen kieli, ksenofobinen ilmapiiri ja marraskuu. Emme tule ikinä saamaan niin paljon maahanmuuttajia kuin tarvitsemme, joten ottakaamme kaikki jotka saamme.

Olisi kiva saada Suomeen ulkomaisia huippuosaajia, mutta eivät taida tulla. Heidän kannaltaan etenemismahdollisuudet ovat täällä huonot ja suurten tulojen verotus korkeaa. Sen vastapainona koulutus on ilmaista, mutta se ei heitä hyödytä, koska heillä on jo itse maksettu kallis koulutus.

Niinpä keskityn matalapalkkaisen työn maahantuontiin.

Toisin sanoen Ode loisi tietoisesti kahden kerroksen työmarkkinat ja hankkisi kaikki sen mukana tulevat ongelmat. Ruotsista voi tarkistaa, kuinka tällainen malli on toiminut kantaväestön kannalta. Huonosti.

Quote from: Osmo SoininvaaraMuuta Euroopan maat ja muut Pohjoismaat ovat tuoneet ulkomaista työvoimaa matalapalkkatöihin pitkään. Sen ansioista niiden kantaväestö on voinut hankkiutua hyvin palkattuihin töihin. Se on nostanut kantaväestön tulotasoa noissa maissa merkittävästi.

En tunnista tuollaista kuvaa. Tiedä tuosta kantaväestön tulotason kasvusta, mutta Euroopan ulkopuolisella massamaahanmuutolla on ollut esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa paljon muitakin seurauksia, joista Ode ei puhu. Jossain vaiheessa Ruotsissa oli maahanmuuton vuoksi niin suuri nuorisotyöttömyys, että ruotsalaisnuoret hakivat töitä Norjasta.

Quote from: Osmo SoininvaaraTämä voi kuulostaa riistolta, mutta se on oikeasti win-win ‑tilanne, sillä noiden hanttihommiin tulleiden ulkomaalaisten asema omissa maissaan olisi selvästi huonompi. Eivät kai ne muuten tulisi. Minun on vaikea ymmärtää ajatusta, että maailman eriarvoisuudesta pääsee eroon sillä, että siivoaa sen pois silmistä.

Perussuomalaisten ajatus, että Suomeen saisi tulla vain hyvätuloisia ulkomaalaisia ja kantaväestön tulisi vastaavasti keskittyä tekemään huonosti palkattuja ja likaisia töitä, on kansallisesti perin epäitsekäs. Siis ulkomaalaistaustainen yläluokka ja kantasuomalaisen alaluokka. Onkohan tätä ajateltu loppuun saakka, vaikkapa 50 vuoden tähtäimellä?

Onkohan Ode itse ajatellut maalailunsa realistisuutta? Niitä hyvätuloisia ulkomaalaisia kun ei tule ikinä olemaan Suomessa yhteiskuntaluokaksi asti. Sen sijaan meillä on jo suuri ulkomaalaisten Wolt-kuskien ja vastaavien vähätuloisten alaluokka, joka ei ole menossa minnekään vaan kasvaa hurjaa vauhtia. Onko Ode ajatellut näiden halpatyöläisten yhteiskunnallista vaikutusta loppuun asti, vaikkapa 50 vuoden tähtäimellä?

Quote from: Osmo SoininvaaraTyöperäiseen maahanmuuttoon on syytä suhtautua itsekkäästi. Sen tarkoituksena on hyödyttää Suomea ja suomalaisia. Humanitäärinen maahanmuutto on tiettyyn rajaan asti velvollisuutemme, mutta työperäiseen maahanmuuttoon ei ole mitään velvollisuutta.

Auttaminen on tiettyyn rajaan velvollisuutemme, mutta ihmisten asuttaminen ei. Hyvä, jos Ode hyväksyy maahanmuuton kriteeriksi hyödyllisyyden, sillä halpatyövoiman massamaahanmuutto ei ole hyödyksi Suomelle ja suomalaisille.

Quote from: Osmo SoininvaaraEU:n sisältä tänne saa tulla vapaasti kolmeksi kuukaudeksi hakemaan töitä, mutta sinä aikana mahdollinen työttömyysturva ja muu sosiaaliturva on aiemman kotimaan vastuulla. Näin pitäisi olla myös EU:n ulkopuolelta tulevien osalta: työtä saa tulla hakemaan, mutta oikeutta työttömyysturvaan ei ole. Tätä on lehtitietojen mukaan esittänyt myös Maria Ohisalo.

Ei mitään järkeä mahdollistaa kaikille viisumia "työnhakuun", kun tulijoita ei nykyisellään saa pois Suomesta ja Euroopasta kirveelläkään. Ohisalon taka-ajatus on juuri se, että tänne tulisi mahdollisimman helposti mahdollisimman paljon porukkaa, jolla ei ole tosiasiallisia perusteita viisumiin, mutta joka kuitenkin saisi jäädä Suomeen opiskelijana, halpatyöläisenä tai humanitaarisin perustein.

Quote from: Osmo SoininvaaraKun maahanmuuttajien on erittäin kannattavaa päästä töihin Suomeen — ovathan palkat täällä yli kymmenkertaisia heidän kotimaidensa palkkatasoon nähden, moni pyrkii hyötymään heistä. Mahdollisuus hyötymiseen liittyy juuri siihen, ettei maahantulo ole vapaa. Joku "omistaa" työluvan ja vaatii tuottoa rahasta itselleen. Tämä ei ole peruste rajoittaa työlupien saantia, vaikka demarit ja vasemmistoliitto näin esittävätkin, vaan poistaa rajoitukset.

Ei toimi, kuten Ruotsista näemme. Rajoitusten poistaminen johti siihen, että tietyille aloille, joille oli jo ennestään tarpeeksi työvoimaa, tunki vielä enemmän ihmisiä, kun taas työvoimapula-alat jäivät työvoimapula-aloiksi. Väärinkäytökset ja luvilla rahastaminen vain lisääntyivät.

Quote from: Osmo SoininvaaraTyövoimaa ulkomailta rekrytoivilta edellytetään korkeaa moraalia. Sitä moraalia pitäisi suomalaisten viranomaisten myös valvoa. Tältä osin lainsäädännössä on paljon kuntoon saamista.

Suomessa ei pitäisi olla kaksia työmarkkinoita. Siksi työluvalla tulleiden maahanmuuttajien on oltava juridisesti samassa asemassa kuin muiden.

Melkoista hurskastelua ja sinisilmäisyyttä. On väistämätöntä, että kouluttamattoman halpatyövoiman massamaahanmuutto luo kahdet työmarkkinat. Palkkojen ja työehtojen polkeminen on halpatyövoiman maahanmuuton sisäänrakennettu perusidea ja moottori, ei jokin harmillinen huolimattomuusvirhe, joka ratkaistaan muistuttamalla moraalista tai tehostamalla valvontaa, jota muuten ei ole aikomustakaan tehostaa.

Quote from: Osmo SoininvaaraTähän tietysti liittyy huonosti koulutettujen suomalaisten ongelma. Tämä on se syy, miksi SAK:ta edustavat vasemmistopuolueet vastustavat tarveharkinnan purkamista. Väittävät vastustavansa sitä, jotta muuttajat eivät joutuisi Suomessa hyväksikäytön. Ymmärtävät varmasti itsekin, että tarveharkinnan olemassaolo altistaa hyväksikäytölle.

Olisi toivottavaa, että SAK innostuisi karsimaan hyväksikäytön muotoja. Tässä he tiettävästi ovatkin olleet aloitteellisia.

Kuten Ruotsista voi todeta, tarveharkinnan poistaminen lisäsi hyväksikäyttöä, ei vähentänyt saati poistanut sitä. Muut EU-maat eivät aio poistaa tarveharkintaa, mutta Ruotsi aikoo palauttaa sen.

Quote from: Osmo SoininvaaraMaahanmuuttajat kilpailevat suomalaisten työttömien kanssa samoista työpaikoista. Suomalainen on etulyöntiasemassa jo kielitaitonsa ansiosta, jos on muuten saman veroinen. Moni työnantaja kuitenkin suosii maahanmuuttajia huolimatta näiden kielitaidottomuudesta: ovat tunnollisempia, ahkerampia, raittiimpia ja luotettavampia. Näin minulle ovat kertoneet erityisesti maataloudessa kausityövoimaa tarvitsevat.

Juu, kouluttamattomien ja kielitaidottomien maahanmuuttajien suosiminen johtuu heidän ylivertaisista ominaisuuksistaan, ei esimerkiksi halpuudesta ja vedätettävyydestä. Pitää ilmeisesti uskoa, että Soininvaara on supernaiivi.

Tuo kehuttu maatalouden kausityövoima on muuten ollut suurimmaksi osaksi viisumivapaita ukrainalaisia eli eurooppalaisia, ei Afrikan ja Aasian porukkaa, jota tarveharkinnan lopettamisella tavoitellaan.

Quote from: Osmo SoininvaaraTyöttömyys painottuu Suomessa vähän koulutettuihin. He ovat omalla tavallaan valikoitunut joukko. Maahanmuuttajatkin ovat valikoitunut joukko, mutta toisin päin. Fiksuimmat ja aloitekykyisimmät pystyvät muuttamaan.

Suomalaisilla työttömillä on ollut viime aikoina työvoimapulan tuottama tilaisuutensa, mutta kovin moni ei ole työllistynyt.

Naiivi on.

Quote from: Osmo SoininvaaraEnää on jäljellä pahin: seuraavassa osassa humanitäärinen maahanmuutto

Vihdoin päästiin asiaan.

Quote from: Osmo SoininvaaraMinun silmissäni humanitäärisen maahanmuuton pelisäännöt ovat kriisiytymässä. Ne pitäisi uusia niin kauan kun se on vielä tehtävissä järjestäytyneesti.

Suurin ja nopeasti kasvavin paisuminen siirtolaisuuteen Eurooppaan on Afrikasta, jossa väestöräjähdys jatkuu vielä ainakin 50 vuotta ellei pidempäänkin. Kun synnyin, Afrikassa asui 230 miljoonaa ihmistä. Maanosa oli Eurooppaan verrattuna lähes tyhjä. Nyt väkiluku on 1,4 miljardia ja kasvaa 40 – 50 miljoonalla vuosittain.  Tämän vuosisadan lopulla Afrikan väkiluvuksi ennustetaan runsasta neljää miljardia, joskin luku on varsin epävarma. Afrikka on valtava maanosa, mutta näin isolle väestölle se ei kykene tarjoamaan kelvollista elämää. Kasvava osa tuosta väestönkasvusta pyrkii purkautumaan Afrikasta Eurooppaan.

Ei ole yhtenäistä Afrikkaa. Kaikki Afrikan maat eivät ole kaaoksessa kasvavan väestön kanssa, mutta riittää, että moni niistä on. Isossa kuvassa on olennaista, että Afrikasta kohdistuu seuraavina vuosikymmeninä Eurooppaan valtava ja nopeasti kasvava väestöpaine.

Nyt Välimeren yli pyrkii Eurooppaan joitakin kymmeniä tuhansia pakolaisia vuodessa, mutta luku on nousemassa satoihin tuhansiin. Itse asiassa miljoonat nuoret afrikkalaiset suunnittelevat tulevaisuuttaan Euroopassa.

Paine päästä Eurooppaan on suuri, kun ihmiset ovat valmiita vaarantamaan henkensä ylikuormatuissa kalastajaveneissä myrskyisällä Välimerellä.

Kyse ei ole niinkään paineesta kuin maahanmuuttopolitiikan valinnoista. Ilman viisumia tulevien elintasopakolaisten Eurooppaan jääminen on tehty helpoksi ja Euroopasta poistaminen lähes mahdottomaksi. Kannattaa maksaa tuhansia euroja salakuljetusmatkasta, kun odotuksissa on kymmenien tuhansien eurojen tuotto, joka on lähtömaassa valtava omaisuus.

Quote from: Osmo SoininvaaraNäissä oloissa on kummallinen ajatus pyrkiä lisäämään Afrikasta Eurooppaan suuntautuvaa siirtolaisuutta vähentämällä kehitysapua. Kehitysapu auttaa sekä syntyvyyden vähentämisessä että maiden kyvyssä elättää kasvavaa väestöään.

Kehitysapu ei vähennä Eurooppaan suuntautuvaa siirtolaisuutta, eikä sille ole asetettu sellaista tavoitettakaan. Elintason nousu päinvastoin lisää liikkuvuutta, kuten kuka tahansa kehitystutkija voisi kertoa Soininvaaralle.

Quote from: Osmo Soininvaara
Afrikan tilannetta helpottaa se, että muualla maailmassa väkiluku on kääntymässä jyrkkään laskuun. Ennen kuin kokonaisväkiluku alkaa laskea, laskuun kääntyy työikäisen väestön määrä. Suomen matala syntyvyys ei ole mitään verrattuna vaikka Etelä-Koreaan, jossa jokainen ikäluokka on alle puolet vanhempiensa ikäluokasta.

Työikäisestä väestöstä tulee olemaan pulaa laajalti. Voikin käydä niin, että afrikkalaiset ovat tervetulleita töihin yhä useampaan maahan. Tätä kautta liikaväestö purkautuu ja myös syntyvyys laskee. Tähän optimisteen skenaarioon ei voi kuitenkaan luottaa.

Afrikkalaisilla on jo mahdollisuus hakea töitä Suomesta ja Euroopasta siinä missä muillakin. Kuitenkin tuo Soininvaaran skenaario, että työperäinen maahanmuutto olennaisesti vaikuttaisi Afrikan väestöräjähdykseen, on silkkaa utopiaa.

Quote from: Osmo SoininvaaraHumanitääristen pakolaisten vastaanottaminen on maiden velvollisuus.

Ei ole. Humanitääristen pakolaisten auttamisen voisi nimetä maiden velvollisuudeksi, mutta auttamisen tavan ei tarvitse olla vastaanotto, kuten Euroopassa on totuttu asiaa tarkemmin ajattelematta yleisesti olettamaan.

Quote from: Osmo SoininvaaraSen sijaan voidaan kysyä, onko tapa valikoida saapujat järkevä? Jos joku saa työnnetyksi isovarpaansa maan rajojen sisäpuolelle, astuvat voimaan korostetut oikeudet, mutta sitä ennen kaikki keinot estää maahan saapumista ovat sallittuja rajalle ampumista lukuun ottamatta. Voiko joku kertoa, mikä logiikka tämän taustalla on?

Kiintiöpakolaiset ovat loogisin tapa valikoida pakolaiset, mutta juuri siitä ollaan luopumassa – tai sitä ainakin vaaditaan.

Minä toimisin toisin päin. Ottaisin yhtä paljon pakolaisia kuin nytkin ja jatkossa enemmänkin, mutta kiintiöpakolaisista valikoiden. Spontaanipakolaiset palauttaisin Afrikkaan pakolaisleireille. Tämä pätee tietysti vain Afrikkaan.

Jos "spontaanipakolaiset" (ylivoimaisesti suurin osa Välimeren ylittävistä turvapaikanhakijoista oikeasti elintasopakolaisia) voi kaikki Soininvaaran mielestä käännyttää, niin miksi pitäisi ottaa vastaan kiintiöpakolaisiakaan? Mistä tulee velvollisuus asuttaa heidät tänne, etenkin kun se on pakolaisten auttamiskeinona ylivertaisen kallista?

Turvapaikanhaun hullusta ihmisoikeuslogiikasta voi kysyä vihreiltä.

Quote from: Osmo SoininvaaraTuhansia ihmisiä hukkuu vuosittain yrittäessään Välimeren yli Eurooppaan.  Tämä ei lopu ennen kuin tämä tie tehdään kannattamattomaksi palauttamalla näin tulleet YK:n ylläpitämille ja länsimaiden rahoittamille pakolaisleireille Afrikkaan. Tiedän, ettei tästä mielipiteestä pidetä, mutta väitän, että kymmenen vuoden kuluttua ei ole muuta mahdollisuutta.

Täysin samaa mieltä pilkulleen. Ei mennyt koko kirjoitus pieleen.

Nythän on kuitenkin niin, että vihreät vastustaa tällaista, samoin esimerkiksi kokoomus, samoin EU:n parlamentti. EU:n komissio ei suinkaan ensi vuoden alussa voimaan tulevaksi aiotussa maahanmuuttosopimuksessaan lähettäisi Välimeren ylittäjiä pakolaisleireille Afrikkaan vaan jakaisi heidät EU-maiden kesken, eikä tästä tarjouksesta voisi kieltäytyä.

Quote from: Osmo SoininvaaraTehkäämme oletus, että jokaisella maalla on jokin raja sille, kuinka suuriin uhrauksiin se on valmis humanitäärisen maahanmuuton hyväksi. Joku voi tietysti väittää, ettei sellaista rajaa saa olla, mutta Ruotsilla ainakin näyttää olevan.

Vihreät vastustaa jyrkästi minkäänlaisen rajan määrittämistä. Tulkoon vaikka miljoona turvapaikanhakijaa tai sota Venäjän kanssa, mutta kuten vihreät ministerit linjasivat, kaikki otetaan Suomeen kaikissa mahdollisissa tilanteissa, koska oikeus hakea turvapaikkaa on kaiken muun ylittävä superoikeus.

Quote from: Osmo SoininvaaraTyömarkkinoille hyvin solahtava pakolainen maksaa vastaanottajamaalle vähemmän kuin sellainen, jonka on mahdoton työllistyä. Niinpä näitä edullisia pakolaisia voi ottaa monta kertaa enemmän kuin niitä toisia.

Eli Soininvaara ei tarkoitakaan uhrauksilla humanitaaristen auttamista vaan asuttamista. Miksi, kun muualla auttaminen on luokkaa sata kertaa kustannustehokkaampaa?

Muuten on hyvinkin kannatettavaa tarkastella pakolaisten aiheuttamia kustannuksia, kun Suomi on pyrkinyt ottamaan vastaan kaikkein heikoimmin integroituvia eli kaikkein kalleimmaksi tulevia.

Quote from: Osmo SoininvaaraVuonna 2015 esitin, että Irakin pakolaisista otettaisiin erilleen akateemisen loppututkinnon suorittaneet ja tarjotaan heille työlupa vastineeksi siitä, että he repivät turvapakkahakemuksensa. Tätä ei kannattanut oikein kukaan. Tosin Sauli Niinistö kutsui minut Kultaranta-keskusteluihin esittämään tämän ajatuksen sinne kokoontuneille.

Että sellainen koepallo.

Quote from: Osmo SoininvaaraSuurin osa Afrikan pakolaisista päätyy leireille jonnekin Afrikkaan. Näiden leirien volyymi tulee kasvamaan valtavasti. Niiltä otetaan jonkin verran ihmisiä Eurooppaan — on velvollisuus ottaa. Miten heidät tulisi valita?

Suurin osa ei päädy leireille vaan asumaan jonnekin Afrikkaan.

Mistä syntyy velvollisuus ottaa yhtään afrikkalaista Eurooppaan, jos kerran kenelläkään ei ole siihen kansainvälisistä sopimuksista johdettavaa oikeutta?

Quote from: Osmo SoininvaaraPääsystä Eurooppaan hyötyvät suhteessa eniten ne, joilla on edellytyksiä menestyä Euroopassa. Vastaavasti heidän hintansa vastaanottajamaalle on vähäisin, ellei suorastaan negatiivinen. Siksi en näe, mitä vikaa on käyttää tätä valintaperusteena pakolaisia valittaessa. Se olisi väärin, jos olisi periaatteessa mahdollista ottaa kaikki, mutta kun otetaan vain pieni osa niin kuin nyt tehdään, en näe tässä valikoinnissa moittimista. Jos näin voidaan ottaa kolminkertainen määrä, onhan se kaikelta kannalta parempi lopputulos kuin että otetaan valikoimatta olennaisesti pienempi määrä.

Siitä vaan muuttamaan kiintiöpakolaisten valintaperusteita järkevämmiksi, mutta ei se ole peruste kasvattaa kiintiötä.

Quote from: Osmo SoininvaaraJos vuoden 2015 irakilaiset pakolaiset Ruotsissa olisivat olleet helposti työllistyviä ja Ruotsin taloutta vahvistavia, Ruotsi olisi tuskin päätynyt kiristämään turvapaikkapolitiikkaansa.

Mitkä ihmeen vuoden 2015 irakilaiset pakolaiset Ruotsissa? Vuonna 2015 Ruotsi kyyditti junilla ja busseilla Suomen rajalle 20 000 irakilaista. Turvapaikkapolitiikkansa Ruotsi oli kiristänyt irakilaisten suhteen jo vuosia aiemmin muun muassa neuvottelemalla palautussopimuksen. Irakilaisten turvapaikkahakemusten hyväksymisprosentti oli noihin aikoihin vain puolet siitä mitä Suomessa.

Quote from: Osmo SoininvaaraHuomattakoon, että nämä spontaanipakolaiset ovat suurelta osin valikoitunutta ja hyväosaista joukkoa, sillä köyhä, aloitekyvytön tumpelo ei pysty järjestämään itseään Eurooppaan. Näin he ovat vastaanottajamaiden kannalta keskimääräistä parempia pakolaisia. Pidän kuitenkin parempana, että me valikoimme heidät itse sen sijaan, että pakolaiseksi pääsee, kun maksaa ihmissalakuljettajille.

Epäilemättä ovat valikoitunutta ja hyväosaista joukkoa, mutta eivät välttämättä tule sen halvemmiksi kuin muutkaan samoista maasta.

Quote from: Osmo SoininvaaraPakolaiset eivät ole työllistyneet Suomen työmarkkinoille erityisen hyvin – tosin tässä on tapahtunut aivan viime vuosina selvä muutos parempaan. Maiden välillä on suuria eroja kyvyssä työllistää pakolaisia, eivätkä nämä vertailut mairittele Suomea.

Suomessa Somaliasta tulleiden työllisyys on erityisen matala. Kuitenkin Somaliasta tulleet työllistyvät ihan hyvin sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa. Vika taitaa siis olla meissä eikä missään oletetuissa rotuominaisuuksissa.

Miksi sitten juuri somalit työllistyvät Suomessa niin erityisen huonosti? Epäilen, että Suomeen valikoituu aivan erityisen huonoa porukkaa, juuri sellaista, jonka mielestä Suomi on maailman rasistisin maa, eikä somaleissa tai heidän kulttuurissaan ja uskonnossaan ole mitään vikaa.

Quote from: Osmo SoininvaaraEn tiedä, onko meidän kärpäspaperin tavoin toimiva perusturvamme hyväksi suomalaisillekaan, mutta ainakaan se ei toimi humanitäärisen maahanmuuton kohdalla. Sosiaaliturvan huono kannustavuus on keskeisenä syynä turvapaikan hakijoiden heikkoon työllistymiseen. Tämä vaatii lainsäädännön muutosta tavalla, joka erottelee maahanmuuttajat suomalaisista pitkäaikaistyöttömistä, sanovat perustuslakisedät mitä sanovat.

Voisihan tuon periaatteessa tehdä, mutta vaivalloiselle muutokselle ei olisi kannatusta kuin perussuomalaisissa. Vaikutus olisi joka tapauksessa pieni ja tulisi liian myöhään, kun ongelmaan voisi puuttua paljon tehokkaammin yksinkertaisesti minimoimalla humanitäärinen maahanmuutto.

Quote from: Osmo SoininvaaraMeillä pitäisi olla erillinen maahanmuuttajien tulonsiirto, joka poikkeaisi ehdoiltaan suomalaisesta perusturvasta. Siinä pitäisi olla velvollisuus kotoutumistoimiin ja esimerkiksi kieliopintoihin, eikä oikeuden kotihoidon tukeen pitäisi koskea maahanmuuttajia, koska päivähoito on hyvä tapa kotouttaa lapsia. Sen pitäisi olla työhön kannustava. Pitäisi katsoa, miten Britanniassa ja Yhdysvalloissa on onnistuttu niin hyvin. Pakolaisstatuksen saaneista voisi maksaa vuoden ajan automaattista palkkatukea työnantajille.

Sama näissä kotouttamiskikkailuissa. Ei missään nimessä mitään maahanmuuton lisäämiseen houkuttelevia palkkatukia vaan tavoitteeksi nolla turvapaikanhakijaa ja teot sen mukaan.

Quote from: Osmo SoininvaaraLyhyt yhteenveto. Humanitääristä maahanmuuttoa ei voida vähentää, vaan se tulee lisääntymään, mutta sen sääntöjä pitäisi muuttaa niin, että pakolaiset valitaan YK:n leireiltä ja että kotouttaminen tähtää voimakkaammin työllistymiseen.

Ode väittää, että humanitääristä maahanmuuttoa ei voida vähentää, mutta toisaalta myöntää, että tulijat saa valita kuten Suomi haluaa, eikä kellään ole ihmisoikeutta päästä ja jäädä Suomeen. Sehän tarkoittaa, että ketään ei tarvitse ottaa vastaan. Lakeja ja käytäntöjä tiukentamalla humanitäärinen maahanmuutto vähenee, ei lisäänny.

Quote from: Osmo SoininvaaraTyöperusteisesti maahan pitäisi päästä jokseenkin vapaasti, mutta tällöin ei ole oikeutettu asumisperusteiseen sosiaaliturvaan kuin kohtalaisen maassa olon ja työhistorian jälkeen.

Ruotsin kokemukset ja koko muun EU:n esimerkki puhuvat yksiselitteisesti tuollaista Suomeen muuttamisen vapautta vastaan. Kaikin mokomin poistetaan Euroopan ulkopuolelta tulevilta asumisperusteinen sosiaaliturva, mutta eihän se ratkaise vapaan haittamaahanmuuton aiheuttamia ongelmia kuin näennäisesti, kun varjoyhteiskunta kasvaa tarpeeksi suureksi.

Siinä se. Eipä jäänyt paljon käteen. Lähinnä vain tärkeä periaate siitä, että Suomella on oikeus valikoida ne, keitä se päästää tänne Euroopan ulkopuolelta. Kelpaa minulle.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

IDA

Itse en enää jaksa Odea lainkaan. Joskus pidin häntä järkevänä tyyppinä, jonka juttuja kannatti lukea. Nykyisin vain iskee sellainen tyrmistys, että onko tässä suomalaista älymystöä asialla?
qui non est mecum adversum me est

Jorma M.

Sitä mukaa kun Ode voimiltaan vähentynyt, seksuaaliselta vetovoimaltaan ehtynyt, naivismistaan päässyt ja realismia pakostakin saanut, niin Osmo on kyynistynyt. Ja tosi paljon.

Ode 71 v on matkannut kyynisyyteen paljon suuremman etäisyyden kuin vastaavan ikäiset vaarit ja vastaavaan varakkuusaseman epätyöllään saavuttaneet. Osmo on ehkä katsonut epämiellyttävää näkymää alasti, vartalopeilistä. Ehkä Osmon vaimo, tuo suuri ja aggressiivinen Hgin kirjastovaltakunnan todellinen johtaja *) on jotenkin lopullisesti nöyryyttänyt Odea.

Niinpä, niin kuin läntisessä kulttuurissa on usein tapana, Osmo on kääntänyt, sieluaan kompensoidakseen, huomionsa maailmasta ja parisuhteesta alamaisiinsa. Osmo kostaa lahoamisensa, avio-onnensa ja poliittisen suosionsa katoamisen tietysti heikompiin. Siksi O on jo vuosia vittuillut ja nöyryyttänyt somessa heikompiaan ja puolustuskyvyttömiä ja syyttömiä ihmisiä. Siis kovinta vittuilua mitä kukaan päättäjä on nimellään ja karvanaamallaan suunnannut alaluokkiin.

Tyyliin "nii-i ... jaa-a ... kuka käski hommata omakotitalon. Kuka käski hommata auton. Juu-U. Kuka käski luottaa sähköön. Oliko se nyt järkevää, asua muualla kuin kaukolämpäkerrostalossa ... hah hah ... miltä tuntuu katsoa peiliin ja tajuta käsittää ... ööö olleensa hölmö ja runkkari. Eikö olisi mieluummin kannattanut olla noudattamatta Vihreiden ohjeita ja polttaa puuta? Voi voi onko sähkölaskut isot, olisi kannattanut asua Hgin keskustassa..." Ode pani tällaista Twitteriin.

Osmo on menettänyt kaiken muun paitsi omaisuutensa. Mutta kun kasautunut omaisuus on jäljellä, esim Helenin johtamisineen, niin vähän vielä risunaama jaksaa somettaa ja vittuilla.

*) Nimellinen Hgin kirjastoimperiumin johtaja ei ole Oden rouva. Joka johtaa Oodia. Jonka tärkein arvo on tasa-arvoisuus eli se että matut riehuvat. Helsinkiläiset maksavat ja nöyrtyvät. Rouva Anna-Maria Soininvaaran esihenkilö on naisoletettu. Hänen nimeään ei löydy Hgin kirjasto-organisaation sivuilta. Hän kuuluu ns. vähemmistöön. Sen sijaan HELMETIN sivuilta löytyy ensimmäisenä kuva, missä suomalaisen oloinen hiiri palvelee kahta matu-henkilöä.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Kemolitor

Vielä tuosta Osmo Soininvaaran jälkimmäisestä kirjoituksesta:

Quote
Suomessa Somaliasta tulleiden työllisyys on erityisen matala. Kuitenkin Somaliasta tulleet työllistyvät ihan hyvin sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa. Vika taitaa siis olla meissä eikä missään oletetuissa rotuominaisuuksissa.

Kirjoitus on siis internetissä, joten siihen olisi ollut helppo laittaa linkkejä lähteisiin. Valitettavasti kirjoittaja ei näin tee ja valitettavasti syynä taitaa olla se, että tällaisia lähteitä ei löydy. Se sijaan jo pikaisellakin googletuksella löytyy aivan päinvastaisia tietoja, ei tosin aivan tuoreita, mutta tuskinpa se tilanne näistä on mihinkään muuttunut:

Quote
Britanniassa on ollut somaleita yli vuosisadan ajan, mutta suurin osa somalialaisista on saapunut 1990-luvulta eteenpäin. Toisin kuin monet muut Britannian maahanmuuttajayhteisöt, somaliyhteisö on hajanainen.Työikäisten somalien työllisyysaste vuonna 2006 oli 19 % ja 10 % etsi töitä. Somalit ovat Ison-Britannian heikoiten työllistynyt maahanmuuttajaryhmä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Britannian_somalit

Quote
Alankomaiden ja Britannian somalialaisten tilanne ei ole näyttänyt juuri paremmalta. Vuonna 2003 Hollannin somalialaisista vajaa 29 prosenttia oli työssä. Englannissa ja Walesissa asuvien Somaliassa syntyneiden työllisyysaste oli vuonna 2001 alle 25 prosenttia ja esimerkiksi Lontoossa vain hiukan yli 16 prosenttia. (Melander 2009, 17, 68–69.) Vuonna 2008 16–64-vuotiaiden Englannin somalialaisten keskimääräinen työllisyysaste jäi 21 prosenttiin. Somalialaisten miesten työllisyysaste oli jo suhteellisen korkea, 41 prosenttia, mutta keskimääräistä työllisyysastetta laski naisten alhainen työllisyysaste kun naisia lisäksi oli lukumääräisesti enemmän. Somalinaisten työllisyysaste oli vain 10 prosenttia.

https://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/somalialaisten-maahanmuuttajien-tyollistymisessa-ja-yrittajyysaktiivisuudessa-maiden

Quote
Vastaava tilanne on Iso-Britanniassa: Englannissa ja Walesissä somalialaisten (Somaliassa syntyneiden) työllisyysaste on vajaat 25 prosenttia, mutta Lontoossa vain hiukan yli 16.

http://aiheet.domnik.net/ai-2014/08/somalit-tyollisyys


Väestönvaihtaja

@Roope  : "Tuo kehuttu maatalouden kausityövoima on muuten ollut suurimmaksi osaksi viisumivapaita ukrainalaisia eli eurooppalaisia, ei Afrikan ja Aasian porukkaa, jota tarveharkinnan lopettamisella"

Suomessa maataloudessa työskentelee ukrainalaisten lisäksi myös venäläisiä, thaimaalaisia ja vietnamilaisia.

Nykyään hakemuksia maatiloille on tullut myös Pohjois-Afrikasta.

justustr

Quote from: IDA on 13.05.2023, 23:14:20
Itse en enää jaksa Odea lainkaan. Joskus pidin häntä järkevänä tyyppinä, jonka juttuja kannatti lukea. Nykyisin vain iskee sellainen tyrmistys, että onko tässä suomalaista älymystöä asialla?

Itseäkin harmittaa katsoa Oden alennustilaa. Odella oli aikoinaan ihan järkeviäkin juttuja mm. energiapolitiikasta, mutta nykyisin hän tuntuu keskittyvän myötäilemään vihreiden kaikkein pölhöimpiä ideologisia tavoitteita kuten juurikin tuo avointen ovien politiikka.

Tässä kohdin todettakoon, että itsehän olen ulkomaisen halpatyövoiman Suomeen tuonnin kannalla, mutta en todellakaan avointen ovien politiikalla enkä myöskään turvapaikkamekanismien kautta vaan tiukalla seulalla, joihin kuuluu niin kulttuuri- kuin suokupuolikriteeritkin. 

Mäyräkoira

Jormalta loistava analyysi. Lisäyksenä siihen, Osmo luultavasti katkeroituu entisestään, mitä enemmän ikää tulee mittariin. On mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea myrkkyä vielä oksentaa blogeihinsa.

Osmo on pidetty "viisaana" miehenä. Ja hän on valitettavasti itsekin alkanut uskomaan nuoleskelijoiden juttuihin.

On olemassa useita esimerkkejä, jossa ode on mennyt metsään oikein kunnolla. Hän muun muassa vastusti ydinvoimaa, vaikka sähköautojenkin akkuihin pitäisi kai saada jostakin virtaa. Toisaalta Oden kaltaiset nyt ei sydämessään piittaa paskaakaan, pääseekö tavallinen ei-vihreä proletariaatti millään liikkumaan.

Vuonna 2017 hän kirjoitteli blogeihinsa, demarien toivovan halla-ahon voittoa, kuin kuuta nousevaa. Koska sitten persuista tulee ainakin 100 000 äänestäjää demareihin takaisin. Muistaakseni kielikuva oli oikein, että demareiden puoluetoimistolla shampanja virtaa kaksi viikkoa, jos jussi valitaan.

No se siitä. Eihän kenenkään katkeroituminen ole mukavaa katsottavaa, ei varsinkaan partaradikaalin.
"Republikaaninen puolue on kuollut."

-Jari Himanen, sekä myös moni muu.

ikuturso

Quote from: Kemolitor on 14.05.2023, 11:00:25
Vielä tuosta Osmo Soininvaaran jälkimmäisestä kirjoituksesta:

Quote
Suomessa Somaliasta tulleiden työllisyys on erityisen matala. Kuitenkin Somaliasta tulleet työllistyvät ihan hyvin sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa. Vika taitaa siis olla meissä eikä missään oletetuissa rotuominaisuuksissa.

Kirjoitus on siis internetissä, joten siihen olisi ollut helppo laittaa linkkejä lähteisiin. Valitettavasti kirjoittaja ei näin tee ja valitettavasti syynä taitaa olla se, että tällaisia lähteitä ei löydy. Se sijaan jo pikaisellakin googletuksella löytyy aivan päinvastaisia tietoja, ei tosin aivan tuoreita, mutta tuskinpa se tilanne näistä on mihinkään muuttunut:

Tuo pitää paikkansa. Kunhan puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä ja sanalla "meissä" viitataan "Suomen lainsäädännössä" ja "sosiaalitoimiston käytännöissä".

Tätä olen työperäiseen maahanmuuttoon liittyvissä kommenteissani tolkuttanut:
"Jos meidän palkkatasomme, veroasteemme, käteen jäävä raha yhteiskunnassamme ja sosiaaliturvan taso luovat sellaisia kannustinloukkuja tai tilanteita eri puolille maatamme ja eri yhteiskunnan aloille, että tuilla eläminen on yhtä kannattavaa tai kannattavampaa kuin matalapalkkaisen työn tekeminen, niin kuinka voisimme olettaa, että maahanmuuttajat olisivat jotenkin moraalisesti korkeampaa väkeä, ja työllistyisivät toisin kuuin rappiosuomalaiset"

Suomessa on järjestelmä, jota on helppo kupata, ja sosiaalitoimistoissa työntekijöitä, jotka eivät kykene kaikkien tilanteita, taustoja ja omaisuutta arvioimaan erilaisten kulttuuri- ja kielimuurien yli. Sinkkuna elävät muslimien monet vaimot, oman klaanin alialivuokralaiset ynnä muut jo vastaantulleet ilmiöt ovat johtaneet siihen, että rahaa jaetaan työttömille maahanmuuttajille niin paljon, että sitä riittää lähetettäväksi Somaliaan kyseenalaisten kuriiritoimistojen kautta.

Ode on oikeassa: Vika on siis meissä, koska somalit eivät työllisty. Jos järjestelmämme mahdollistaa tuollaisen elämän, niin ei se ole sen vika, joka pyytää vaan sen vika, joka maksaa.

Tässä esim. Halla-aho ja Soininvaara ovat molemmat samaa mieltä. Vika on meissä.

Erona heidän ajattelussaan on, että toisin kuin Halla-aho, Soininvaara näkee meissä erilaisen vian kuin Jussi. Soininvaaran mielestä meidän vikamme on rakenteellinen rasismi, mikä näkyy hänen kirjoittamassaan lauseessa: "eikä kukaan halua koskea sormenpäälläänkään rasistisiin keskusteluihin pakolaisista alempirotuisina kamelikuskeina ja sosiaalipummeina.". Mitä, jos Osmo oikeasti nyt puhuttaisiin niistä kannustinloukuista ja kuinka tarjoamme tulijoille hopeavadilla järjestelmän, jota he voivat käyttää - ja omien "tulkkiensa" kanssa ovat oppineet käyttämään - räikeästi hyväkseen. Mitä, jos poistaisimme muutaman porsaanreiän ilman, että väität heti ehdottajaa rasistiksi, joka pitää heitä sosiaalipummeina. Mitä jos pitäisit ehdottajaa ihmisenä, joka koittaa korjata "meissä" (lue meidän tukilainsäädännössämme ja työllisyyslainsäädännössämme) olevat viat - mikä lopulta johtaisi somalienkin työllisyysasteen nousuun - jopa niin, että he kykenisivät elämään palkallaan ja vaikka siitä palkastakin lähettämään muutaman euron kotimaahansa?!

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Näkkileipä

Quote from: ikuturso on 14.05.2023, 19:38:17
...Suomessa on järjestelmä, jota on helppo kupata, ja sosiaalitoimistoissa työntekijöitä, jotka eivät kykene kaikkien tilanteita, taustoja ja omaisuutta arvioimaan erilaisten kulttuuri- ja kielimuurien yli...
Kun olin aikoinaan sosiaalitoimiston asiakkaana, niin kysyin:
-Kuinka voitte varmistaa, että asiakas puhuu totta elämäntilanteestaan, eikä valehtele saadakseen rahaa?
-Meidän täytyy lähteä siitä oletuksesta, että asiakas puhuu totta. Jos asiakkaiden väitteet kyseenalaistetaan ja tarkastetaan paikkansapitävyys, niin sosiaaliavustuksia, ei saisi kuin erittäin pieni määrä ihmisiä.

Minulle ei selvinnyt, miksi tuo olisi huono asia. Vai ovatko sosiaalityöntekijät huolissaan oman työpaikan säilymisessä, jos avustuksia saisi vain pieni määrä ihmisiä, niin se vaarantaisi soissun työpaikkoja,