2012-01-31 AL: Suomalaiset eivät enää adoptoi ulkomailta

[Lalli IsoTalo]

"Suomalaiset eivät enää adoptoi ulkomailta"

Sepä hyvä.

Turvaa lapsen arkeen - Etsimme sijaisvanhempia.

Ryhdy sijaisvanhemmaksi - Tutustu sijaisvanhemmuuteen

Sijaisvanhemmaksi? - Lue Lisää Sijaisvanhemmuudesta

Ryhdy sijaisvanhemmaksi - Anna lapselle turvallinen koti

Harkitsetko sijaisvanhemmuutta? - Tule sijaisvanhemmaksi ...

[Skeptikko]

"Suomalaiset eivät enää adoptoi ulkomailta"

Sepä hyvä.

Kannattaa muuten harkita kahteen kertaan sijaisvanhemmaksi ryhtymistä, ainakin jos perheessä on omia lapsia tai niitä on tarkoitus hankkia, jotka voisivat kärsiä moniongelmaisen sijaislapsen kanssa elämisestä. Vaikka osalla sijaislasten kanssa menee ihan OK, niin osa näistä sijoitetuista lapsista on varsin häiriintyneitä tai muuten ongelmallisia. Oli syynä sitten epäkelvoilta biovanhemmilta geneettisesti perityistä ominaisuuksista ja/tai lapsuuden kaltoinkohtelusta seuranneista ongelmista. Lisäksi sijaislapsi on juridisesti sellaisen heittopussin roolissa, ettei sijaisvanhemmat oikein voi/kannata kunnolla kiintyäkään tällaiseen lapseen, koska sijaislapsi saatetaan milloin vain viedä sijaisvanhemmilta lopullisesti.

[Kallan]

Yuli Pazin tapaukseen viitaten: nämä adoptoidut lapset, jos poikkeavat etnisesti selkeästi suomalaisista, heille tosiaan tuntuu kehittyvän identiteettikriisi ajan saatossa (näin omien havaintojeni perusteella). Osaavat kyllä suomen tai ruotsin hyvin, mutta kasvaessaan heille alkaa valjeta, että he eivät varsinaisesti kuulu tähän maahan sillä tasolla. Vaikka tiettyyn rajaan asti käyttäytyvät kuin suomalaiset, niin vaikuttaisi siltä että sisimmässään he tietävät olevansa toisen maan kansalaisia. Sama vaikuttaisi koskevan myös niiden maan kansalaisten jälkeläisiä, joiden vanhemmat ovat sinänsä täysin laillisesti muuttaneet Suomeen ja ovat Homman mittapuilla täysin OK veronmaksajia. Tämä ulkomailta adoptointi kyllä johtaa mielenkiintoisiin tilanteisiin, kun kantasuomalaisille mokuttajille nämä adoptoidut ovat mokuraaka-ainetta ja muille kantiksille sitten ehkä-suomalaisia-muttei-kuitenkaan-suomalaisia.

Ei sinänsä liity Suomeen eikä adoptioon, mutta enemmän identiteettikriisiin: joskus raksalla tuli oltua tekemisissä vironvenäläisten kanssa. Yksi heistä (sinänsä oikein mukava tyyppi, jonka kanssa oli mukava työskennellä) kertoi heidän dilemmastaan; he tietävät että heidän esivanhempansa ovat muuttaneet aikanaan Neuvostoliiton sisällä Venäjältä Viroon. No, Viron itsenäistyessä he ovat Venäjälle enemmän virolaisia ja oikeastaan vain tarvittaessa poliittisia pelinappuloita. Virolaisille he ovat taas venäläisiä. Ja he itse eivät oikein tiedä mitä he ovat - syntyneet Virossa, kasvaneet Virossa, puhuvat viroa, venäjää ja opetelleet suomen kielen - mutta mihin he kuuluvat? Sitä hän ei osannut sanoa.

Laittoi kieltämättä kyllä mietteliääksi.

[Siili]

Yuli Pazin tapaukseen viitaten: nämä adoptoidut lapset, jos poikkeavat etnisesti selkeästi suomalaisista, heille tosiaan tuntuu kehittyvän identiteettikriisi ajan saatossa (näin omien havaintojeni perusteella).

Kuinka moneen tapaukseen perustat nämä omat tuntemuksesi?  Veikkaisin, että suurimmalla osalla adoptoiduista ei ole mitään intoa puida omaa (varsin arkista) arkeaan julkisuudessa, joten Pazin kaltaisten satunnaisten ulostulojen perusteella ei nähdäkseni voi tehdä kovin kummoisia yleistyksiä. 

Löytyisiköhän jostain tutkimuksia, miten yleisiä mielenterveyden häiriöt ovat ulkomailta adoptoitujen lasten joukossa?  Onko niitä merkitsevästi enemmän kuin kotimaasta adoptoitujen joukossa?

[Kallan]

Yuli Pazin tapaukseen viitaten: nämä adoptoidut lapset, jos poikkeavat etnisesti selkeästi suomalaisista, heille tosiaan tuntuu kehittyvän identiteettikriisi ajan saatossa (näin omien havaintojeni perusteella).

Kuinka moneen tapaukseen perustat nämä omat tuntemuksesi?  Veikkaisin, että suurimmalla osalla adoptoiduista ei ole mitään intoa puida omaa (varsin arkista) arkeaan julkisuudessa, joten Pazin kaltaisten satunnaisten ulostulojen perusteella ei nähdäkseni voi tehdä kovin kummoisia yleistyksiä. 

Löytyisiköhän jostain tutkimuksia, miten yleisiä mielenterveyden häiriöt ovat ulkomailta adoptoitujen lasten joukossa?  Onko niitä merkitsevästi enemmän kuin kotimaasta adoptoitujen joukossa?

Omiin havaintoihini perustan nämä ja enkä edes väittänyt olevani missään kohdassa absoluuttisen oikeassa, kuten varmaan saatoitkin tekstistä ehkä lukea. Hommaforumille kirjoittaminenhan ei ole sama asia kuin väitöskirjan tekeminen, jossa jokainen yksityiskohta kirjoitetaan tarkasti ylös. Nämä ovat toki asia erikseen. Toki Hommalle voisi perustaa "Tiedenurkan" tai vastaavan tarkempia analyyseja varten verifioimaan tällaiset tapaukset.

Kysymyksesi on toki hyvä ja täysin aiheellinen ja korjaa toki, jos olen väärässä. Kunhan jaoin tosiaan omia havaintojani.

[RP]

Huomasin ilokseni että korealaisesta tyttärestä luopuneet nilkit on pidätetty vakoilusta Venäjälle:

http://www.bbc.com/news/world-europe-22265494

Tätä vanhaa ketjua selaillessani pisti silmään, että papa-spy ei ollut naamavärkiltään aivan (syntymävuotensa) tyypillisimmän hollantilaisen näköinen itsekään. Liittyykö sitten ketjun aiheeseen tavallaan?

[Bronx Zoo]

Adoptio on ihmiskauppaa. Ihmiskauppa on ikävää. Adopio on ikävää.

[Torspo]

Adoptio täysin toisesta kulttuurista ja rodusta on mielestäni todella itsekästä toimintaa. Lapsi, jolla ei ole mitään yhtymäkohtaa adoptiovanhempien kieleen, ulkonäköön tai kulttuuriin mitä todennäköisimmin kasvaessaan rupeaa miettimään identiteettiään ja sitä, mistä on kotoisin ja mikä on oma alkuperäinen kulttuuri. Roolimalleja ei välttämättä ole, ja jotkut ottavat ne musiikkivideoista ja tv-/nettimaailmasta ja ne eivät välttämättä ole niitä järkevimpiä roolimalleja. Näin kävi monelle 90-luvulla maahantulleelle somalialaiselle, jotka hengailivat steissillä bling-bling-koruissa ja merkkivaatteissa, tällaisia roolimalleja pyöri samaan aikaan MTV:llä.

Kaukainen adoptio myös hankaloittaa lasta tapaamasta biologisia sukulaisia ja tutustumasta kulttuuriinsa. Jos adoptoida pitää, niin lähialueiden suunnilleen saman kulttuurin ihmiset olisi hyvä pitää prioriteettilistan kärjessä edellämainituista syistä.

[Niobium]

Olen ikävä ihminen, mutta mielestäni mikään teko ei milloinkaan ole pyyteetön.

Jokaisesta teosta haluamme saada itsellemme jotain.

Adoptio on adoptoijan mielessä suunnattoman epäitsekäs teko, lapsen pelastaminen hirveyksiltä parempaan elämään. Ja ei, en halua yhdenkään ihmisen kärsivän sen vuoksi, että joku haluaa tehdä hänelle hyvää. Mutta kaivetaanko se perimmäinen motiivi kuitenkin esiin?

Kuten sanottu, olen ikävä ihminen. Toisaalta tunnen muutaman tapauksen henkilökohtaisesti. Toinen taisteli Nicaraguan viidakossa lapsisotilaana ja toinen syntyi Khemrihallinnon aikana viidakossa. Silti, uskonko sitä, että kukaan ketjussa ei olisi saanut palkkaa ja sädekehän päänsä ylle siitä hyvästä, että mahdollistivat näille kahdelle elämän.

Adoptio on kahden kauppa, molemmat saavat jotain. Pyyteettömyyteen en usko.

Sitten, kun kolmas osapuoli alkaa järjestelemään ja kommentoimaan otsikoissa sekä pyhistememään, niin hekään eivät ole pyyteettömiä.

[justustr]

Mitä omassa lähipiirissä on pari adoptioperhettä, niin niissä motiivin on ollut jomman kumman osapuolen kyvyttömyys saada biologista lasta. Se on valitettavan yleistä nykypäivänä ja varsinkin siksi, että lapsenteko jätetään usein kovin myöhäiselle esim. lähelle 40 ikävuotta. Ei enää hedelmöittymis- tai hedelmöitysyskyky riitä. 

Useimmille suvun jatkaminen on koko elämän tarkoitus eli ollaan hyvin alkukantaisten viettien äärellä. Vaikka adoptoitu lapsi ei tietenkään geneettisesti oma ole niin syntyy tämänkin kasvutarinaan nk. "vanhempien jälki" kasvatuksen kautta. Turha siis kuvitella, että näihin haluihin voisi mitenkään vaikuttaa. Ainoa asia mihin voi ulkopuolelta vaikuttaa on se mistä lapsi adoptoidaan. 

[repo]

Kannattaa muuten harkita kahteen kertaan sijaisvanhemmaksi ryhtymistä, ainakin jos [...]

Tuli vain ensimmäisenä mieleen huomautuksesta tai vetoomuksesta, millaisia luonnonvoimia vastaan se kamppailee. Uskoakseni aika moni sijaisvanhemmuutta harkitseva potee hyvin voimakasta tarvetta vanhemmuuteen, hoivaan, huolenpitoon, vastuunottamiseen, tarvetta antaa rakkautta (terveellä tavalla) tai mitä kaikkia muita sanoja onkaan kuvaamaan inhimillistä tahtoa tarjota "hätää kärsineelle" "pelastusta", "turvaa" ja "lämmintä kotia".

Yuli Pazin tapaukseen viitaten: nämä adoptoidut lapset, jos poikkeavat etnisesti selkeästi suomalaisista, heille tosiaan tuntuu kehittyvän identiteettikriisi ajan saatossa (näin omien havaintojeni perusteella). Osaavat kyllä suomen tai ruotsin hyvin, mutta kasvaessaan heille alkaa valjeta, että he eivät varsinaisesti kuulu tähän maahan sillä tasolla.[...]

Ei sinänsä liity Suomeen eikä adoptioon, mutta enemmän identiteettikriisiin: joskus raksalla tuli oltua tekemisissä vironvenäläisten kanssa.

Tätä samaa taitaa esiintyä vähän siellä ja täällä eri vähemmistöjen ja/tai voimakkaiden enemmistökulttuurien rajoilla. Yksi tällainen on Strasbourg-Ortenaun alue Ranskan ja Saksan rajalla. 90-luvun alkupuolella työskentelin tuon alueen lähellä Saksan puolella. Tapasin silloin henkilön, joka oli syntyjään tuolta alueelta. Muistan hyvin, kuinka hän kuvasi samoin identiteettiään, ei ollut oikein saksalainen eikä ranskalainen vaan strasbourg-ortenaulainen. Hän kertoi tulevansa oikein hyvin toimeen molemmilla puolilla ranskalais-saksalaista etnoaluetta kielen, ihonvärin, kulttuurituntemuksen, perinteiden ja monen muun asian suhteen, mutta silti hän halusi tuoda esiin ettei tunne kuuluvansa ranskalaiseen eikä saksalaiseen kulttuuriperimään. Tämä nyt oli vain omalle kohdalle sattunut yksittäistapaus yhdentyvän euroopan sydämestä 90-luvun alusta.

Viime talvena kokemukseni Strasbourg-Ortenaunausta tuli silmille viihdeteollisuudesta, Yle esitti tv-sarjan Das Boot - Sukellusvene U-612. Sarjan 1. kaudella seurattiin saksalais-ranskalaisen naishenkilön Simon ja hänen veljensä tarinaa natsien miehittämässä Ranskassa. Simon ja hänen veljensä palvelivat natsi-Saksan armeijassa. Harmittavasti Yle on jo lopettanut ensimmäisen kauden ensimmäisten osien esittämisen Areenassa.

Mitä tulee kotimaisiin vähemmistöihin, niin mitä voidaan sanoa myös ruotsinkielisestä rannikkoväestöstä, saamelaisista ja ahvenanmaalaisista? Heitäkin taitaa jossain määrin vaivata jokin identiteettikriisi tai pelko identiteetin kuolemasta. Kovasti haluavat ja vaativat oman etno- ja kulttuuriperimänsä tunnustamista sekä erilaisia etuoikeuksia suomalaiseen enemmistöön nähden. Ruotsinkieliset olivat 200 vuotta sitten sivistyneempi herraskansa, reilu 100 vuotta sitten olivat luomassa fennomaniaa ja Suomen syntyä ja siitä 70 vuotta myöhemmin taistelivat oman asemansa puolesta vaatimalla enemmistöltä mm. ruotsinkielen opiskelua. Pisimmällä separatismissaan ovat ahvenanmaalaiset.

Ja kuitenkin kaikille erilaisille enemmän tai vähemmän identtiteettikriisissä tarpoville etnisyyksille (ml. suomalaiset) nyt tarjotaan eurooppalaisuutta. Jep. Sillähän ne kaikki etnonationalistiset identiteettikriisit korjaantuu - yhtä hyvin kuin jakelemalla erioikeuksia.