News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Sanna Marinin julkisuuskuva ja mediatempaukset

Started by Nautiluseläin, 18.08.2020, 11:24:27

Previous topic - Next topic

Lahti-Saloranta

Minusta tuollaiset pääministerille menevät tiedotteet lähetetään myös hänen turvamiehilleen ja olisi kummallista jos näin ei olisi tehty nytkin. Epäilen vahvasti että Marin on saanut viestin ja jatkanut siitä välittämättä biletystään. Harkimo olisi kysynyt tuosta viestinkulusta kyselytunnilla mutta ei saanut esittää kysymystä vaikka normaalisti se on aina onnistunut. Viittaa vahvasti siihen että jotain yritetään salailla ja arvatenkin se jokin on Marinin harjoittama Husutus.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

JT

Nyt on kiistatonta, että Marin bimboili ihan oikeasti Suomen maailmankartalle, mistä hän toki ansaitsee kiitoksen. Se kun on totta. Suomi on ollut jo pitkään maailmanluokan Hölmölä ja nyt sen tietävät kaikki muutkin.
Kiitos!
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

Tabula Rasa

Tässä päivityksenä broileriministerimme marinadi on päässyt ihan vatun jokaisen maailman lehden loppukevennykseen:


https://www.devdiscourse.com/article/health/1839928-finlands-prime-minister-was-at-nightclub-after-being-exposed-to-covid-19--reports

https://edition.cnn.com/videos/world/2021/12/09/finland-pm-apology-sanna-marin-sot-ovn-intl-hnk-vpx.cnn

https://www.huffpost.com/entry/finlands-prime-minister-really-sorry-for-clubbing-after-covid-exposure_n_61b10b09e4b068effec4d9dc

https://www.straitstimes.com/world/europe/night-fever-finnish-pm-caught-clubbing-after-covid-19-exposure

https://www.shethepeople.tv/top-stories/opinion/sanna-marin-clubbing-controversy/

https://tnp.straitstimes.com/news/world/finnish-pm-caught-clubbing-after-covid-19-exposure

https://sg.news.yahoo.com/finlands-prime-minister-nightclub-being-191510494.html?guccounter=1&guce_referrer=aHR0cHM6Ly9kdWNrZHVja2dvLmNvbS8&guce_referrer_sig=AQAAAI5vT6Z-8y8ObUox_3RbrE3o1ODORqZzZ5zEH4VXpqloNMytW5h9s4SzgVg7x5t6xgWeD_ET-oa2U4Dg4TBPP7EJBkuHQFWOYMKWces62TKnPMMCQTjD60KziaBSoIUQIV_1GCn3rMQb2P2UTPmlBsYney6XXr-8IcvfrUkfOebM

https://mixmag.net/read/finland-prime-minister-apologises-clubbing-covid-news/

https://www.scmp.com/news/world/europe/article/3159026/finlands-pm-sanna-marin-apologises-clubbing-after-covid-19

https://www.channelnewsasia.com/world/finlands-prime-minister-says-covid-test-negative-624906

https://www.dailytelegraph.com.au/news/world/finlands-prime-minister-sanna-marin-has-apologised-for-nightclubbing-after-covid-contact/video/3ce9af1bfd50fb603d265b193193967b

Ja duckduckgo löytää lisää kun viitsii hakea. Googlehan ei löydä kuin agendaan sopivia asioita jollei keksi keinoja kiertää sitä.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

HDRisto

Quote from: Lahti-Saloranta on 12.12.2021, 18:42:37
Minusta tuollaiset pääministerille menevät tiedotteet lähetetään myös hänen turvamiehilleen ja olisi kummallista jos näin ei olisi tehty nytkin. Epäilen vahvasti että Marin on saanut viestin ja jatkanut siitä välittämättä biletystään. Harkimo olisi kysynyt tuosta viestinkulusta kyselytunnilla mutta ei saanut esittää kysymystä vaikka normaalisti se on aina onnistunut. Viittaa vahvasti siihen että jotain yritetään salailla ja arvatenkin se jokin on Marinin harjoittama Husutus.

Kyllä vaan. Toki turvahenkilöstön on saatava samat viestit kuin pääministerin, mites muuten he voisivat reagoida oikein jos jotakin katastrofia pukkaisi, vaikka PM ei lainkaan kiinnostuisi puhelimiensa piipauksista.

Lahti-Saloranta

Quote from: Tabula Rasa on 12.12.2021, 19:28:56
Tässä päivityksenä broileriministerimme marinadi on päässyt ihan vatun jokaisen maailman lehden loppukevennykseen:
Kuinkahan Sannan kantti kestää tämän. Veikkaan että huonosti kun on tottunut että silitellään myötäkarvaan teki mitä teki. Jos on taipumus ottaa lääkettä murheeseen niin voi olla että tehdään enemmänkin etätöitä kun on altistuttu koronalle. Kasvojen menetyshän tuo irvailun kohteeksi joutuminen on.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Lalli IsoTalo

Quote from: Lahti-Saloranta on 12.12.2021, 18:42:37
Minusta tuollaiset pääministerille menevät tiedotteet lähetetään myös hänen turvamiehilleen ja olisi kummallista jos näin ei olisi tehty nytkin. Epäilen vahvasti että Marin on saanut viestin ja jatkanut siitä välittämättä biletystään.

Se viesti mikä tuli Marinin kelloon kun hän oli tanssimassa, sai hänet hymyilemään. Eli se tuskin oli mikään virallinen viesti. Kuka sitten lähettelee pääministerin kelloon aamuyöstä viestejä, jotka saavat hänet hymyilemään, ja mikä oli viestien sisältö?

Arvauksesi on hyvä kuin minun arvaukseni.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

kekkeruusi

Quote from: Fiftari on 12.12.2021, 17:26:31
Kuinkahan Marin, joka on ollut tähän asti tosi tarkka imagostaan, reagoi psyykkisesti. On meinaan ollut hiljaa, jakaa vain twitterissä muiden tweettejä. Veikkaan että ottaa koville koska hänelle nauretaan ulkomaita myöten. Todennäköisesti saattaa psyyke vähän murentua ja alkaa tulemaan lisää mokia.
Itsepä hakeutui julkisuuteen luomaan henkilökulttia itselleen. Taas yksi ihminen joka ei tajunnut ettei julkisuutta noin vain hallita. Voi, voi.

Fiftari

[tweet]1470019083802497027[/tweet]
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

Lahti-Saloranta

Quote from: Fiftari on 12.12.2021, 22:53:58
[tweet]1470019083802497027[/tweet]
Jonkun siellä eduskunnassa pitäisi ehdottaa että pääministerin virka-autoksi hankittaisiin Tesla.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Jaska Pankkaaja

^"Etelän metia" tällä kesKusta kuittasi onnistuneesti puolivuosisataa kaikki noloimmatkin käryt kusetuksistaan. Keskiverto samariinin äänesteliä saa kaiken tietonssa YLEltä ja muilta suomalaisilta apulehti-uuninpankkopoika tason propagandatuuteista  ja niiden tuki "nuorelle ja kauniille naispääministerillemme" on koko ajan 100%. Vaippaa naamalla vaan tiukemalle ja kaaakaaakaakaa, ei kuulkaa elonmuskien twitterit näitä päitä käännä..
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

simppali

#2290
QuoteTämä nyt oli ihan turhaa. Elon Muskin ensimmäinen Suomea koskeva tweet 66 miljoonalle seuraajalleen. Tätä mustamaalausta ei Suomi eikä
@MarinSanna
ansainnut.
Valitettavasti sille tulee enemmän tykkäyksiä ja retweettauksia kuin millekään Suomea koskevalle viestille aiemmin.

Näin kertoilee Ihamuotila, jolla oli jo syntyessään kaikki jalometalleihin viittaavat lusikat suussa, mitä ihmettä Ihamuotila Twitterissä nillität, mene ostamaan Muskin firma..sinullahan on kykyjä ..siis bisnesvaistoa.

Esim. seuraavan tapauksen kohdalla on Mika Ihamuotila nostanut kuuluisaa bisnes-kirsuaan...nuuskutellut kohti tuulta,,happamasti kävi.

https://www.itahame.fi/uutissuomalainen/4305827

Quote Tein yhtiöön sijoituksen monien muiden sijoitusteni tavoin viime vuonna. Alun perin oli ajatus, että toimisin yhtiön neuvonantajana, kuten toimin lukuisissa suomalaissa kasvuyhtiöissä. Tämä rooli ei kuitenkaan koskaan toteutunut, Ihamuotila sanoo lähettämässään tekstiviestissä.

STT kertoi torstaina , että oululaistaustaisen Uroksen satumaisten voittojen takana ei välttämättä ole yhtiön ilmoittamien lukujen kuvaaman mittakaavan kokoista todellista liiketoimintaa. Uros nousi raskaaseen sarjaan vuonna 2018, kun se kertoi tehneensä 120 miljoonan euron liikevoiton. Yhtiön kassassa huikea tulos ei näkynyt, vaan vuoden päätteeksi konsernin kassa oli lähes tyhjä ja sillä oli 149 miljoonan euron myyntisaamiset.

QuoteJokelaisen mukaan yhtiön omistajiin kuuluu Ihamuotilan lisäksi myös muutama muu yksityinen sijoittaja. Tekstiviestissään Ihamuotila sanoi toivovansa vilpittömästi pelkkää hyvää Urokselle.

Nämä pyörivät hännystelemässä täysin johdateltavissa olevaa pääministeri Marinia...ei hyvä heilu.
Sitten alkoi selviämään, että Uros-yhtiö vastaa oululaisen prinssin kultaista mersua..

https://www.iltalehti.fi/jaakiekko/a/3928791f-bf0e-40d4-9099-4e3324b6da62

QuoteUros Oy on ollut viime viikkoina julkisuudessa talousepäselvyyksien takia. Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) harkitsee teknologiayhtiö yhtiön määräämistä selvitystilaan tai poistettavaksi kaupparekisteristä.

PRH asetti maaliskuussa Uros Oy:n hallituksen puheenjohtajalle Jyrki Hallikaiselle 3 300 euron uhkasakon, koska yhtiön toimittamasta tilinpäätösaineistosta puuttui lukuisia asioita.

Hallikaista muistutettiin puuttuvista asioista toukokuussa. Hän ei ollut reagoinut muistutuksiin elokuussakaan, jolloin PRH määräsi uhkasakon maksettavaksi. Sakon määrä oli tosin pudonnut sataan euroon.

Eli twitterissä nillittänyt Mika Ihamuotila on todellinen guru,  Sanna Marin todella  tarvitsee Ihamuotilan kaltaisia..Uros Oy;n vaiheista en viitsi enään laitella mitään, käytännössä kuollut ja kuopattu firma.
Kun painuvi päät muun kansan, maan,
Me jääkärit uskoimme yhä.

migri

Jari Himasen pitää 1:41 kirmata tukemaan Sanna Marinia...

[email protected]
Tänään klo 1:41

Elon Musk tviittaa jälleen Sanna Marinista – kommentoi tällä kertaa kohukuvaa
Pääministeri saa jälleen huomiota maailman rikkaimmalta mieheltä.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c12007de-dc96-4652-8a1b-6af4370c9243

Teslan toimitusjohtaja Elon Musk on tviitannut toistamiseen pääministeri Sanna Marinista. Uudessa tviitissään Musk ihastelee kuvaa, joka kohahdutti viime vuonna. Trendi-lehden kuvassa tummaan jakkuun pukeutunut Marin poseerasi ilman rintaliivejä, mikä sai monelta kupin nurin.

Musk, jota seuraa Twitterissä yli 66 miljoonaa ihmistä, on ilmiselvästi toista mieltä. Hän kommentoi ihastuneena kuvaa, jossa huomio kiinnittyy myös näyttävään Kalevala-koruun pääministerin kaulalla.
– Hän vaikuttaa coolilta, hän toteaa Marinista.

Kuvan nostattama tunkkainen reaktio sai vuosi sitten syksyllä useat julkisuudesta tutut suomalaiset jäljittelemään Marinin lookia.

Maailmalla pääministerin juhlimiseen on suhtauduttu myönteisemmin kuin Suomessa. Vastaanotto on ollut jopa ihaileva, kuten Muskin tviiteistä voi päätellä.


Myös Formula 1 -sarjassa Mercedesin tallipäällikkö Toto Wolff on kommentoinut Marinia myönteiseen sävyyn baarikohun jälkeen.

– Ensinnäkin hän on 36-vuotias, eikä häntä pidä mollata sen takia, että hän käy juhlimassa, Wolff totesi Iltalehdelle.

– Hän rokkaa.

Lisäksi Yhdysvalloissa useat myöhäisillan keskusteluohjelmat vitsailleet asiasta.

Ainakin Jimmy Fallon ja Stephen Colbert ovat juontamissaan ohjelmissa noteeranneet pääministerin aamuneljään venyneen bailaamisen ja sen, että tämä oli jättänyt virkapuhelimensa kotiin.

– Amerikkalaiset olivat järkyttyneitä: voit jättää työpuhelimesi kotiin? Fallon veisteli.

– Joe Biden on hereillä aamuneljältä vain käydäkseen vessassa.
I haven't seen democrats this mad since Republicans freed their slaves.
"Just because you're offended, doesn't mean you're right" - Ricky Gervais

repo

QuoteTämä nyt oli ihan turhaa. Elon Muskin ensimmäinen Suomea koskeva tweet 66 miljoonalle seuraajalleen. Tätä mustamaalausta ei Suomi eikä
@MarinSanna
ansainnut.
Valitettavasti sille tulee enemmän tykkäyksiä ja retweettauksia kuin millekään Suomea koskevalle viestille aiemmin.

Anteeksi. Piti ihan tarkistaa kuka Mika Ihamuotila? No joo SE Mika Ihamuotila, Marimekon johtaja, suomalainen business-guru ja ikuinen kakkonen Elon Muskille, mutta Ihamuotilan Twitteri-seinältä kiinnitti huomion tämä:

QuoteChairman of Marimekko and Mannerheim Foundation. Founder of http://powerbankventures.com. Sanoma board. Finnish Ph.D., 3 x CEO and 4 x dad on a mission.

Sitoutumaton ja riippumaton SDP:n ääni Sanoma.

Ollos huoleton Mika. bile-Sanna, Suomen pääministeri, kerää suosiota maailmalla. Jokin siinä ei nyt käy tälle bisness-nerolle. En tiedä mikä.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

repo

#2293
Quote from: migri on 13.12.2021, 03:31:56
Jari Himasen pitää 1:41 kirmata tukemaan Sanna Marinia...

Olisiko ollut päivystävän progandistin journalistin yövuoro vai julkaisujärjestelmän ajoaika. Sinällään samat fiilikset kuin Jari Himaselle nousseet näistä maailmanjulkkisten bile-Sanna twitteröinneistä.

Vai mitä tulee mieleen Mercedes F1 päällikkö Toto Wolfin sanoista? bile-Sannaa vanhempi Setämies olisi kiinnostunut Sannan seurasta?

Eikö olekin positiivista Jari Himanen. Pääministeri-instuutiota ravistellaan, kuten bile-Sanna haluaa. ;)

Lisäys: Ja jotta edistyksellisyys edistyy Suomen seuraavaksi pääministeriksi Powerpimppi. Kuka? Katso kuva (omalla vastuulla). Ja Pekka presidentiksi. Sitten on instituutiot ravisteltu - edistyksellistä ja tiedostavaa. ???
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

RP

#2294
Veikkaisinpa, että Marinin taustajoukoissa voidaan olla ihan tyytyväisiäkin tuohon Muskin tweetiin. Antaahan se kuvan, että tässä kohussa oleellisinta on, että Marin on nainen, pääministeriksi nuori(*) ja suhteellisen nätti ja että hänet on nähty diskolattialla.

(*) Tukijoukoissahan vielä jotenkin halutana viestittää, että 36 vuotias (Marinin, ei kuvan naisen ikä) olisi jonkinlainen myöhäisteini, eikä yksinkertaisesti aikuinen, elinaikaodotteen huomioiden tylysti keski-ikäinen, joka sellaisena pitäisi arvioida.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

ISO


Quote from: Fiftari on 12.12.2021, 22:53:58
[tweet]1470019083802497027[/tweet]

Ai miksei ansainnut ?

Todellakin ansaitsi, olihan tuo aivan hullua mennä baariin ja keksiä kaikenlaisia selityksiä jopa suoranaisia valheita siirtääkseen oman vastuunsa muille.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Rasvari

Quote from: ISO on 13.12.2021, 12:35:30
Ai miksei ansainnut ?

Todellakin ansaitsi, olihan tuo aivan hullua mennä baariin ja keksiä kaikenlaisia selityksiä jopa suoranaisia valheita siirtääkseen oman vastuunsa muille.

On tämä erikoista, lehdissä ollaan täpinöissään Sannan saamasta huomiosta mutta Mika ei ole tyytyväinen. Kehuiko Elon Sannaa vai ei taitaa olla arvoitus :roll:

Ajattelija2008

Quote from: RP on 13.12.2021, 09:45:15
Veikkaisinpa, että Marinin taustajoukoissa voidaan olla ihan tyytyväisiäkin tuohon Muskin tweetiin. Antaahan se kuvan, että tässä kohussa oleellisinta on, että Marin on nainen, pääministeriksi nuori(*) ja suhteellisen nätti ja että hänet on nähty
Älähän nyt. SDP:n jakkukalkkunat tulevat kateellisiksi. Tuo tweet pudottaa SDP:n kannatusta naisten piirissä. Kateus on ilman muuta yksi syy, miksi SDP:n piiristä on kuulunut nurinaa pääministerin bileistä.

Mika Ihamuotila on boomer. Hän ei tajua, mikä idea on tweetata meemi.

S.O.Mali

Pravdan uutisointi aiheesta sisältää vain Sanna-positiivisia kommentteja. Muut lienee siivottu pois?


Quote
Sanna Marin vastasi Elon Muskin twiittaamaan meemiin hänestä

Twitter-sanailu alkoi Muskin sunnuntaina julkaisemasta kuvasta, jossa vitsaillaan yökerhossa juhlivasta Suomen pääministeristä.


https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008470776.html

Lalli IsoTalo

#2299
Quote from: S.O.Mali on 13.12.2021, 15:34:57
Pravdan uutisointi aiheesta sisältää vain Sanna-positiivisia kommentteja. Muut lienee siivottu pois?
Quote
Sanna Marin vastasi Elon Muskin twiittaamaan meemiin hänestä

Twitter-sanailu alkoi Muskin sunnuntaina julkaisemasta kuvasta, jossa vitsaillaan yökerhossa juhlivasta Suomen pääministeristä.

https://twitter.com/MarinSanna/status/1470316791339573248?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1470316791339573248%7Ctwgr%5E%7Ctwcon%5Es1_&ref_url=https%3A%2F%2Fembed.sanoma-sndp.fi%2Fext%2Fembed%2F%3Furl%3Dhttps3A2F2Ftwitter.com2FMarinSanna2Fstatus2F1470316791339573248

Quote from: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008470776.html
Sanna Marin @MarinSanna
And Finland is cool too. A nordic welfare state that wants to be climate neutral by 2035. World's happiest people live in Finland.


Quote from: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008470776.html
Twitter-sanailu alkoi Muskin sunnuntaina julkaisemasta kuvasta, jossa vitsaillaan yökerhossa juhlivasta Suomen pääministeristä.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Tabula Rasa

Paitsi että suomen pisatulokset on laskenu kuin lehmän häntä matutuksen alettua. Mutta demonit ei semmosesta välitä.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Tomatoface

No nyt kun on pääministeri-instituutiota ravisteltu kunnolla ja saatu siihen junttileima niin seuraava etappi onkin sitten presidentti-instituutio.

Hoitunee seuraavissa vaaleissa kun Peksistä tulee pressa. Kuinka monta instituutiota feministien pitää vielä ravistella että tavoite saavutetaan?
O tempora, o mores!

kekkeruusi

Tottakai Sanna vastaa twiittiin, sehän on tärkeää hänen työnsä kannalta ja työn arvostuksen mukaista. Seuraavaksi sitten taas treenikuvia Instaan, jes! Suomi nousuun!

Iltalanta on jo kerinnyt aloittamaan imagopesun jollain uutisella kuinka Sanna on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista naisista. En lukenut. Oletan että vertailu on tehty somejulkisuuden pohjalta.

Tsuudi

Muskin kanssa samaa mieltä. On Sanna cool. Sanna on myös minun silmään ulkoisesti kaunis.

Naisissa arvostan muita asioita ulkonäköä enemmän.

Pääministeriksi ei kyllä riitä, että on pelkästään ja ainoastaan cool bileprinsessa...

Ilmarin kaltaisten "hedelmäkakkupoikien" seurassa pörräävät vain tietyn profiilin omaavat naikkoset.
"Hyvä pystykorva on parempi kuin huono nainen."

artti

#2304
Liberaalit ovat kuin Neville Chamberlain taistelemassa Hitleriä vastaan. Liberaalien toimittajien ainoa metodi on tavoitella henkistä yliotetta toistamalla koko ajan "viime aikoina" tautologiaa, joka on heidän alakuloinen maailmankuvansa. Liberaalit putoavat vallasta siksi, että he ovat heikkoja ja epäuskottavia käsittelemään vuosisadan ankaria haasteita, josta esimerkki on miten liberaalit väistelevät ottamasta julkisesti kantaa fossiilisten polttoaineiden ehtymiseen, joka on merkittävämpi haaste maailmantaloudelle kuin ilmaston lämpeneminen
Jäljentävä paperi äänestyslapun alla on äänestäjän kuitti
Provosoiminen on toimintaa, jonka tavoitteena on negatiivinen reaktio (omalla vastuulla)
Pelkureilla ei ole demokratiaa
Tulevaisuusorientoidu positiivisesti

repo

IS:n Timo Haapala kehuu estoitta Krista Kiurun TV-esiintymistä ja taitaa Haapala vähän pelailla pääministeripeliä siinä sivussa. Tietysti Haapalalla on myös asiaa, oliko Kiurun poikkeuksellisen selkeä esiintyminen harkittu peliliike vai mitä? Pelaako Kiuru?

QuoteKommentti: Kiuru otti pääministerin paikan – jämäkkä tv-esiintyminen nosti korona-Kiurun uskottavuuden kerta­heitolla Marinin ohi

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiru (sd) otti eilisillan tv-esiintymisellä lavan haltuun Suomen poliittisena koronajohtajana. Samalla hän selätti ja paikkasi uskottavuudessa pahasti kompuroineen pääministeri Sanna Marinin (sd), arvioi politiikan toimittaja Timo Haapala.


Tiistai-iltana monet tv-katsojat hieraisivat silmiään, kun perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) ilmestyi ensin Ylen tv-uutisiin kello 20.30, A-Studioon kello 21 ja vielä sen jälkeen MTV:n Kymmenen Uutisiin kello 22.
[...]

Studiossa nähtiin täysin toinen Kiuru, mihin korona-aikana oli totuttu.

Epäselvä mongerrus oli kaikonnut, ja tilalle oli tullut selkää suomea terävästi puhuva, määrätietoinen ministeri, jonka tarkoituksesta ei jäänyt epäselvyyttä:
[...]

Sosiaalinen media Twitteriä myöten puhkesi liekkeihin Kiurun esiintymistä kehuakseen.
[...]

Kiurun osaltakin aikaisempaa syntilistaa ja kompurointia löytyy yllin kyllin. Mutta kuluneen syksyn osalta täytyy antaa tunnustus, että Kiuru on ollut hallituksessa uskottavin ja sitkein ministeri, mitä koronaan ja sen hoitoon tulee.

Mutta kun kiitoksen paikka tulee, se täytyy antaa.

Kiurun esiintyminen oikein korostamalla korosti, millaisiin uskottavuusongelmiin pääministeri Sanna Marin (sd) on koronan suhteen itsensä ajanut.
[...]

Kiuru esiintyi kuin pääministeri, kun pääministeri ei siihen pystynyt.

Koska kyse on myös politiikasta, kannattaa kysyä, tekikö Kiuru esiintymisensä tietoisesti. Näki niin sanotusti paikan.

Suomen politiikassa nimittäin vastaavaa yhden illan tv-esiintymisen aiheuttamaa kiitostulvaa ei tule heti mieleen.
[...]
Ilta-Sanomat, 15.12.2021

(Kirjoitus kokonaisuudessaan linkistä, korostukset minulta.)

Aikamoista tykitystä Haapalalta - ja Kiurulta. Tähän asti Kiurulta kuultua mongerrusta ja politiikan pappiskieltä kuulleena on kyllä vaikea uskoa, että yhtäkkiä Kiuru on kaiken tämän ylistyksen arvoinen. Pitäisi katsoa ohjelmatallenteet. Ehkä joku vielä koostaa niistä videomeemin, jossa on Kiurun "parhaat" ja toistaiseksi tämä parempi pala verrattavaksi.

Mutta Marinin osalta tällainen ei todellakaan näytä hyvältä. Mistä siellä SDP:n kabineteissa nyt tuulee?
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

rätkä

Kukahan on maksanut Kiurun uuden imagon vaatimat esiintymiskoulutukset ja harjoittelut. Sekavasta akasta saa kyllä kouluttamalla hyvän esiintyjän mutta omia ajatuksia ei vielä muodostu.

pingviini

Tässä vähän erilaista näkökantaa Kiurun toimista

PPM Kiuru lähti kurssittamaan kuntia ja sairaanhoitopiirejä koronaoperaatiossa. Aluevaalien alla harkitsematon veto.

QuotePolitiikan penkkiurheilija seurasi mielenkiinnolla PPM Krista Kiurun haastattelua illan A-studiossa. Esiintyminen oli siihen saakka vakuuttavaa, kun hän totesi, että olen koko syksyn edellyttänyt koronatoimenpiteitä.

Politiikan penkkiurheilija pani merkille, että jos ei PPM voi vaikuttaa koronatoimenpiteisiin niin kuka sitten. STM on odottanut Krarin, THL:n ja kumppaneiden tilannekuvaa.

Sen sijaan PPM Kiuru lähti kurssittamaan kuntia siitä, että heidän tulee nopeasti reagoida. Miten PPM itse on syksyn aikana tilanteeseen reagoinut, muutoin kun hymyilemällä mielessään otsikoille PM Marinin bile-illoista. On muistettava, että politiikassa "vihulainen" tulee omasta leiristä, eikä naapurista.

Sosiaalisessa mediassa Kiurun hehkutus näyttää olevan kovaa luokkaa. On muistettava, että samaan aikaan kun PM Marin biletti, PPM oli totaalisessa uutispimennossa koronan ja omikronin osalta.

Politiikan penkkiurheilija on taipuvainen ajatukseen, että PPM Kiurun ulostulo, jälkijättöisesti on politiikan harrastamisen taidon näyte. Mediat ja some hehkuttavat parhaillaan PPM:n ulostuloa, vaikka hän on pääsatraappi itse operaatiossa eikä kukaan muu. Kun maito on maassa, syy löydetään mm. kunnista ja sairaanhoitopiireistä............

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/olli-pekkasalminen/ppm-kiuru-lahti-kurssittamaan-kuntia-ja-sairaanhoitopiireja-koronaoperaatiossa-aluevaalien-alla-harkitsematon-veto/

ISO

Sanna saa lähteä, olettaisin että sossutkaan ei katsele hyvällä sen toilailuja, siellä ollaan sentään aina oltu sitä mieltä että töitä pitää tehdä ja käyttäytyä ihmisiksi, vaikka urpoja pääosin ovatkin.

sannukka-ilmiö on ohi, ja se on todella hyvä asia.

sannalla nousi valta päähän ja pahasti.

Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Skeptikko

#2309
Quote from: repo on 15.12.2021, 08:31:01
Aikamoista tykitystä Haapalalta - ja Kiurulta. Tähän asti Kiurulta kuultua mongerrusta ja politiikan pappiskieltä kuulleena on kyllä vaikea uskoa, että yhtäkkiä Kiuru on kaiken tämän ylistyksen arvoinen. Pitäisi katsoa ohjelmatallenteet. Ehkä joku vielä koostaa niistä videomeemin, jossa on Kiurun "parhaat" ja toistaiseksi tämä parempi pala verrattavaksi.

Katson aika vähän TV:tä, mutta tuon ohjelman satuin katsumaan ja Kiurun esiintyminen jätti minuunkin sen verran positiivisen vaikutelman että vähän itsekin hämmästyin/panin asian merkille, vaikka muistelen Kiurun aikoinaan puhuneen varsin sekavia. Tosin arvioni on siinä mielessä subjektiivinen, että olen koronaan muutenkin ehkä hieman keskimääräistä tiukemmin suhtautuva, kuten Kiurukin vaikuttaa olevan.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/