News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2011-10-11 TE: Suomen PISA-tulokset johtuvat mamujen vähyydestä

Started by juge, 11.10.2011, 09:02:56

Previous topic - Next topic

JoKaGO

"Lähtekää vittuun täält rasistit". Eli jos et ole rasisti, saat perseillä koulussa, mikä kielilukio tuo onkaan?
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.


kartiokulmio

Quote from: Mjane on 30.08.2021, 10:35:03
Kaivoin mielenkiinnosta esiin myös itse tutkimuksen. Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden tulokset olivat keskimäärin noin 15% heikommat (pistemäärä suomen/ruotsinkielisillä 503/494 ja muilla 429). Maahanmuuttajataustaisia ei oltu tarkemmin eroteltu, itse olettaisin, että esim. venäjän-ja vironkielisten vs arabian-ja somaliankielisten erot ovat melko suuret.

Itseäni ehkä vähän yllättää se, että suomen-ja ruotsinkielisten koulujen välillä ei ollut juurikaan eroa. Olettaisin, että nyt jo alkaisi näkymään, että suomenkielisissä kouluissa on huomattavasti enemmän mamutaustaisia, joten ruotsinkieliset koulut menestyisivät paremmin. Ehkä kuitenkin koko valtakunnan tasolla erot ovat edelleen sen verran pieniä, että ero ei tule esiin.
Suomenkielisten koulujen etumatka ollut sen verta suuri jotta menee vielä muutama vuosi siihen että ruotsinkieliset menevät "ohi."

Hamsteri

Onko nuo mamut tosiaan lukion oppilaita vai jostain muualta?

Yleensä lukioon mennessä porukka on sen verran sivilisoitunut, ettei mitään tappeluja ole. Kaikki tai 99% on valkoisia koska matujen IQ pisteet ei riitä lukioon, ellei niille ole tehty jotain ohituskaistoja jenkkimalliin.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

kartiokulmio

Quote from: Pöhisijä on 30.08.2021, 21:50:39
Quote from: Roope on 30.08.2021, 20:03:23
Tulosten perusteella on selvää, että Suomen koululaitos suosii poikkeuksellisella tavalla tyttöjä, mutta aihe on tabu.
Kiinnitin jo omana aikanani lapsena huomiota siihen kuinka paljon tyttöjä suosittiin, sen jälkeen ollaan saatu feminismit, ilmiöoppimiset, Feministisen pedagogiikan ABC — Opas ohjaajille ja opettajille ja kaikkea muuta sekoilua jotka ovat entisestään heikentäneet tilannetta, kunniakansalaisia unohtamatta.

Voin vain kuvitella millainen helvetti nykykoulu on pojille, esim. ketähän feministiopettaja rankaisee kun syrjitty vähemmistö aiheuttaa riidan etuoikeutetun valkoisen kanssa? :roll:
Taisi tosiaan olla valtakunnallinen ilmiö ja opetussuunitelma jo kauan sitten tämä poikien vähentäminen koulutettavien joukoista. Siinä taasen että nykyisin luovat kuvaa "syrjitystä vähemmistöstä" ei oikein ole mitään ainutlaatuista, kaikenmoiset mahtavatkin valtakunnat ovat luoneet kuvaa vihollisesta joka olisi jollain tapaa heitä vastaan ollessaan todellisuudessa itse viholliseksi päättämäänsä vastaan. 
Quote from: Golimar on 06.09.2021, 01:53:51
Nyt ilmaantui video joka lienee kuvattu tuossa kyseisessä lukiossa.

https://yli.sh/satunnainen/129638131#160575788

https://vimeo.com/598491945
Asiallisesti siellä ketjussa ihmeteltiin (tässä ei sanatarkasti, ketjussa sanat suoremmat) onko luotu ohituskaista monikulttuurille lukioihin samalla tapaa kuin ruotsalaisille, kun kaikki suomalaisetkaan ei pääse.
Eihän tuollaisiin paikkoihin kannata mennä, valkoisen taitaa olla parempi jäädä sohvalle makaamaan ja olla ilman feminististä koulutusta. Vähitellen saavat sitten yliopistotkin samaan jamaan kun asetettu vaatimustaso tarpeeksi alas.

sutki

Jos valveutuneet kantikset alkavat kohta laittamaan pilttinsä maaseudun lukiohin, niin Vesterbackan projekti voi olla vaarassa. 😁
Tosin meno tavallisessa suomenkielisessä lukiossa ei taida olla yhtä villiä kuin tämän ketjun kielipainotteisessa lukiossa.
Minkälaisella keskiarvolla ko. lukioon pääsee ja onko ruokalistalla tarjolla sianlihaa?

Ehkä kielipainotteinen lukio saa tämän myötä uuden merkityksen ja siitä tulee koodikieltä. Jänniä opiskeluhetkiä monilulttuurisessa ympäristössä.
Li Andersson 2.4.2023:  "Vituttaa kuin pientä eläintä"
Kotus kesäkuu 2024: "Kuukauden sana kesäkuussa 2024 on jytkyli"

Hamsteri

^
Myllypurossa... Jaa kappas vaan. Ovat taas jotenkin kieliposkessa muuttaneet nimen matualueiden koululle. No kieliä siellä varmaan riittää. Veikkaisin Suomen matalimpia pääsyvaatimuksia.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Siili

Quote from: Hamsteri on 06.09.2021, 09:19:34
^
Myllypurossa... Jaa kappas vaan. Ovat taas jotenkin kieliposkessa muuttaneet nimen matualueiden koululle. No kieliä siellä varmaan riittää. Veikkaisin Suomen matalimpia pääsyvaatimuksia.

Ehkäpä jatkossa kaikki koulut, joissa yli 20% oppilaista suorittaa S2:ta (suomi toisena kielenä), saavat markkinoida itseään kansainvälisenä kouluna.  Moinen todennäköiosesti suggeroisi oppilaat ja heidän vanhempansa internationalistiseen huumaan ja saisi kaikki oppilaat tuntemaan itsensä suuren kansainvälisen perheen jäseniksi.

Tai sitten ei.

sutki

Pääsykokeista sekä keskiarvoista:

"Helsingin kielilukiossa on kolme linjaa: kielet ja kansainvälisyys -painotus, yleislinja ja elokuusta 2020 lähtien myös englannin-ja suomenkielinen linja.  Lukiossa on kaikkiaan noin 650 opiskelijaa. Syksyllä 2021 aloituspaikkoja kielet ja kansainvälisyys -painotuksessa on 35, yleislinjalla 155 ja englannin-ja suomenkielisellä linjalla 60. Englannin-ja suomenkielisen linjan etäpääsykoe oli maanantaina 3.5.2021 klo 9.00-11.00. Pääsykokeeseen ei sisälly haastattelua, ja siinä testataan sekä suomen että englannin kielen taitoa.

Keväällä 2021 yhteishaun alin keskiarvoraja kielet ja kansainvälisyys -painotuksessa oli 8,08 ja yleislinjalla 7,27. Englannin-ja suomenkieliselle linjalle opiskelijat valittiin valittiin lukuaineiden keskiarvon ja lisänäytön (= pääsykokeen pisteet max 5 pistettä) perusteella. Alin hyväksytty pistemäärä lukuvuodelle 2021-22 oli 10,51.

Helsingin kielilukion englannin- ja suomenkielisellä linjalla on vielä tilaa uusille opiskelijoille ja täydennyshaku on nyt käynnissä."

Lisää Helsingin kielilukion sivuilta
https://www.hel.fi/kielilu/fi/hae-meille/

Erityisesti seuraava kohta kiinnitti huomiota: Helsingin kielilukion englannin- ja suomenkielisellä linjalla on vielä tilaa uusille opiskelijoille ja täydennyshaku on nyt käynnissä.
Tulkitsen tuon tarkoittavan 60 kiintiöpaikkaa roadmaneille, ladybosseille jne. , mutta hakijoiden puutteen takia hakua jatketaan täydennyshakuna. Anyone?

En ihmettelisi, jos tuolla saadaan paskottua muutkin linjat. Sana kiirii ja hakemukset kohdentuvat muihin lukioihin.
Li Andersson 2.4.2023:  "Vituttaa kuin pientä eläintä"
Kotus kesäkuu 2024: "Kuukauden sana kesäkuussa 2024 on jytkyli"

Hamsteri

Quote from: sutki on 06.09.2021, 12:25:27

Tulkitsen tuon tarkoittavan 60 kiintiöpaikkaa roadmaneille, ladybosseille jne. , mutta hakijoiden puutteen takia hakua jatketaan täydennyshakuna. Anyone?


En usko, että se on dejure neemukiintiöitetty. Defacto se voi olla, jos ne laskee riman niin alas, että kuka tahansa koulupudokas pääsee mukaan ja ainoat joita mamukoulu kiinnostaa on muut mamut. Suurin osa pahimmista matuista yleensä jää koulun ulkopuolelle yläasteen jälkeen, jos ylipäänsä käyvät koulussa.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

pörrö

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008242721.html

Teemu Keskisarja:

QuoteLiekö Pisa-tutkimusten lisukkeeksi olemassa maavertailua oppimistuloksista ja kustannuksista? Pelkäänpä, että Suomen hinta-laatusuhde on typerryttävä. Varsinkin verrattuna omaan rutiköyhään menneisyyteemme. "Leikkauksista" huolimatta 2020-luvun resurssit eivät takuulla ole tiukemmat kuin suurten ikäluokkien lapsuudessa. Vararehtoreita, koulunkäyntiavustajia, psykologeja, opoja ja kuraattoreita on kuin meren mutaa.

Arvoisat vanhemmat, uskotteko että nykyajan pedagogia tehokkaasti valmistaa työhön ja elämään tai torjuu "syrjäytymistä"? Uskotteko, että ongelmat ratkeavat rahalla ja teknologialla? Jos ette, niin suunnitelkaamme yhdessä vanhanaikainen kokeilukoulu.

Sen työnimi olkoon Klassillinen Epänormaalilyseo.

QuoteRakennusprojektia ei alkajaisiksi tarvita. Opetustilaksi kelpaa laho kyläkoulu. Audiovisuaalisista opetusvälineistä tärkeimmät ovat liitu, taulu ja karttakeppi. Langaton puhelin on koulun alueella ehdottomasti kielletty ruumiillisen rangaistuksen uhalla.

Klassillisessa Epänormaalilyseossa opettajien työ on opettaminen. Työkalupakkiin ei kuulu oppilashallinnon järjestelmäkokonaisuuden suunnitteluohjelmistoa. Poissaolot, huomautukset ja kehut merkitään reissuvihkoon. Yksi kanslisti hoitaa koko koulun postin ja juoksevat asiat. Talonmies huolehtii lämmityksestä ja ylitöikseen vahtii, ettei ikkunoita kivitetä.

QuoteKlassillisen Epänormaalilyseon henkilökunta ei osallistu ideariihiin, ajatuspajoihin ja työhyvinvoinnin kehittämiskeskuksen viikoittaisiin webinaareihin. Vuorovaikutusta kehittävät kahvi ja pulla.

Klassillisen Epänormaalilyseon oppilailla on mahdollisuus ilmaiseen ruokailuun. Keittäjä on työsuhdeasunnon synergian takia talkkarin muija. Hän päättää ruokalistan raaka-aineiden saatavuuden perusteella. Ruokarajoitusten, ideologioiden ja uskontojen kärsijät tuovat toisinaan omat eväät. Asennekasvatuksenkin takia kaikki avustavat keittolaa marjanpoiminnalla ja perunoiden kuorimisella.

Klassillinen Epänormaalilyseo painottaa aineita: laskentoa, maantietoa, historiaa, voimistelua, laulua, äidinkieltä ja niin edelleen. Kovin keskeistä ei ole ajanhengen haistelu eli "arvojen" pänttääminen. Nuoret kansalaiset voivat iltamissaan, kerhoissaan ja vapaa-aikana omin päin harrastaa vaikkapa monikulttuuria tai hakaristien jykertämistä huussin seinään.

Voi, että! Hyvä Teemu!

potta

Quote from: Hamsteri on 06.09.2021, 07:58:18
Yleensä lukioon mennessä porukka on sen verran sivilisoitunut, ettei mitään tappeluja ole. Kaikki tai 99% on valkoisia koska matujen IQ pisteet ei riitä lukioon, ellei niille ole tehty jotain ohituskaistoja jenkkimalliin.
ei nyt varsinaista ohituskaistaa, mutta muistelisin (tarkat luvut löytynevät tästä ketjusta), että vaikka tietyt maahanmuuttajaryhmät PISA-tulosten valossa ovat äidinkielessä, kirjallisuudessa ja matematiikassa keskimäärin vajaa pari vuotta jäljessä osaamisessa kantaväestöön verrattuna, ei vastaava ero näy opettajan tekemässä arvioinnissa - todistuksessa, jonka arvosanoilla jatkopaikka aukeaa.

duc

Tärkein sana, joka historioitsija Teemu Keskisarjan kirjoituksesta pomppaa suoraan sanomatta on kuri. Nykykoulu on kuriton koulu.

Toisaalta lainsäädäntömme estää nykyään  menneisyyden koululaitoksen monikäyttöisen av-työkalun käytön:

Quote from: Teemu Keskisarja
Audiovisuaalisista opetusvälineistä tärkeimmät ovat liitu, taulu ja karttakeppi. Langaton puhelin on koulun alueella ehdottomasti kielletty ruumiillisen rangaistuksen uhalla.
Kursivointi minun.

Karttakepillä opetettiin kurittomille näpeille ja kintuille oikealla tiellä pysymistä vielä vanhempieni koulutiellä, vaan ei enää minun aikanani, jolloin koivuniemen herra hoiti kotona kuria. Traumoja ei minulle siitä jäänyt. Vanhempieni sukupolvelle ilmeisesti jäi, kun sodan käyneet opettajat ja vanhemmat pitivät kurista huolta. Sen seurauksena nykyään ruumiillinen kuritus on rikollista niin koulussa kuin kotona. Poliisi hoitaa voimankäytön kaikkialla.

Kun tähän soppaan lisätään huomio, että varsinaisetTM mamulapset ja kantislapset tulevat kuin täysin eri planeetalta toisin sanoen kulttuurista/kotoa. Edelliset ovat tottuneet ruumiillisiin rangaistuksiin laillisena kurituskeinona, jälkimmäiset sen sijaan, että se on rikollista.

Kaaos on tullut kouluun kurin sijaan ja siitä kärsivät niin koululaiset kuin opettajat, jotka eivät jaksa tehdä työtään kovin pitkään noissa oloissa. PISA-tulosten lasku on vääjäämätön seuraus, mutta sen syytä ei tahdota sanoa ääneen, koska sekin on tabu eli kiellettyä.

Juridinen muutos tuskin onnistuu ruumiillisen kurin suuntaan, ennemmin päinvastoin mamulapsille opetetaan jatkossa yhä enemmän diskuteeraamisen jaloa taitoa, vaikka tulokset olisivat kuinka huonoja tahansa. Epäonnistumisen syy on kantislapsissa ja -opettajissa, jotka jatkossa korvataan varsinaisillaTM mamuopettajilla. Kohti valtion kustantamia koraanikouluja Suomi on menossa. :facepalm:
ὕβρις, νέμεσις, και κριτική 'häpäisy, kosto ja tuomio'

Memento mori 'Muista kuolevaisuutesi'

migri

Tällainen viesti Facebookista.

Kati Talvitie
September 2 at 10:37 AM

Hei Li.

Terveisiä alarappusilta sinne torniin. Toivon kaikille teille asioista paremmin tietäville aluksi vaikka kuukauden ekskursiota muutamaan peruskouluun ja niiden eri luokka-asteille. Saatte vailla tulosvastuuta seurata luokan takaosasta, miten opetetaan 30 oppilaan sekaryhmälle (sis. lukutaidottomia, kielitaidottomia, käytösvaikeuksisia, rikki menneitä, yläluokkaisia, superlahjakkaita, aistiyliherkkiä, luokan kertaajia, aineissa olevia, paniikkihäiriöisiä, yksilöllistettyjä ja vähenevässä määrin keskitasoisia) sanaluokkia. Tai talousjärjestelmiä, keskinopeuden laskemista, ruotsinkielisiä tervehdyksiä ja maailmanuskontoja opetusministeriössä ylevästi asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Jeesailette siinä tekemään ja kirjaamaan formatiivista arviointia, kun opettaja istuu yhden kanssa kerrallaan "vähän kuin puiston penkillä katselemassa oppilaan kanssa yhdessä samaan suuntaan". Sillä aikaa 29 muuta oppilasta... noh.
Olette siellä luokassa käsiparina, kun varsinainen henkilökunta auttaa lapsia "kasvamaan ihmisinä täyteen mittaansa". Vitun huora mä tapan sut -kohdasta on melko pitkä matka millekään merkkipaalulle  kasvutaipaleella. 
Voitte mieluusti käydä katsomassa ääriään myöten pullistelevilla lastenpsykiatrisilla osastoilla, joiden hoivaan tosiasiallisesti kuuluvat asiakkaat olettekin runsaslukuisina jo ekskursion alussa meidän inklusiivisissa ("kaikilla on oirekirjosta riippumatta oikeus yhteiseen kouluun eikä erityisluokkia tarvita") kouluissa nähneet.
Vähintään yhtenä iltana olisi avartavaa osallistua hiiltyneiden vanhempien puhelinpalvelun ylläpitämiseen. Siellä teille kerrotaan kovalla äänellä, miten kaikin mahdollisin tavoin olette työssänne epäonnistuneet - ajalla, joka olisi toisissa olosuhteissa varattu rentoutumiselle ja vaikka omalle perheellenne.
Kangertelevan viranomaisyhteistyön pisteellä kannattaa myös seisahtua,. Tätä voidaan demonstroida puhaltamalla kasaan tuulettimeen heitettyjä höyheniä (1kg). Rastille ei suositella kynähametta.
Ihan oikeasti, Li. Ja kaikki edeltäjäsi ja seuraajasi. Meidän lapset ja nuoret eivät osaa lukea, kirjoittaa, laskea tai käyttäytyä. Nuoret eivät usko edes poliisia. Se ei ihan kokonaan voi olla koulun vika.
Tätäkö me haluamme? Jos vastaus on ei, pitäisi varmaan alkaa jollekin. Jos vastaus on kyllä, jatketaan samalla hyväksi havaitulla kinttupolulla. Meikä ei ainakaan jaksa 68-vuotiaaksi (laskennallinen eläkeikä, v.1980 syntyneet).
I haven't seen democrats this mad since Republicans freed their slaves.
"Just because you're offended, doesn't mean you're right" - Ricky Gervais

Hamsteri

QuoteMeidän lapset ja nuoret eivät osaa lukea, kirjoittaa, laskea tai käyttäytyä. Nuoret eivät usko edes poliisia. Se ei ihan kokonaan voi olla koulun vika.

Ei ne ole meidän, vaan Somalian, Irakin, Afganistanin ja ties minkä maanpäällisen helvetin, joilla ei ole muistikuvaa lähtömaan huonoista oloista, vaan toiseuttavat samaa kökköstäniä muiden rakentamassa ekassa maailmassa kantaväestön veroeuroista lopun ikäänsä ellei massit lopu.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Totti

Quote from: migri on 07.09.2021, 08:43:17
QuoteSaatte vailla tulosvastuuta seurata luokan takaosasta, miten opetetaan 30 oppilaan sekaryhmälle (sis. lukutaidottomia, kielitaidottomia, käytösvaikeuksisia, rikki menneitä, yläluokkaisia, superlahjakkaita, aistiyliherkkiä, luokan kertaajia, aineissa olevia, paniikkihäiriöisiä, yksilöllistettyjä ja vähenevässä määrin keskitasoisia) ...

Tuo kuvio muistuttaa hyvin paljon Ruotsin ns. koulu-uudistuksia. Siellähän herättiin jo 70-luvun puolella ajatukseen siitä, että liian harva pääsi lukioon (ja yliopistoon). Tämän puitteissa päätettiin "uudistaa pedagogiikka", joka sitten kulminoitui 90-luvun alun merkittäviin koulu-uudistuksiin.

Ajatus oli, että koulutus on avain menestykseen ja jos kaikki eivät pääse korkeimmille asteille, yhteiskuntarakenteissa on vikaa (tämä logiikka muistuttaa hyvin paljon Lipposen hallituksen massa-korvaa-laadun -järkeilyä missä korkeampi koulutus tulisi olla kaikilla).

Tämän seurauksena tehtiin liuta muutoksia, jossa peruskoulu muutettiin "hoivakouluksi": opettaja olisi oppilaiden kaveri, auktoriteetilla ei tulisi traumatisoida oppilaita, opettaminen luokan edestä lopetetaan ja opettaja tulisi liikkua luokassa, oppilaiden pitäisi olla enemmän itseoppivia, tarkkailuluokat poistettaisiin, vaatimustaso alennettiin, jotta kaikki "menestyisivät", todistukset lakkautettiin (palautettu ja lakkautettu monesti sen jälkeen), ammattikoulu muutettiin "lukioksi" jne. jne.

Seurauksena oli tasainen koulutuksen laadun laskun, joka yhdessä maahanmuuton kanssa lopulta romutti koko järjestelmän. Omana rikkana rokassa oli porvarihallitusten koulujen yksityistämisvimma, joka johti koulujen konkursseihin kesken lukukauden ja oppilaiden ostaminen asiakkaiksi tekemällä koulusta entistä mukavampi ilman läksyjä jne. (Ruotsissa julkinen rahoitus seuraa oppilasta eli houkuttelemalla paljon oppilaita koulun tulot nousevat).

Tämän päälle tuli sitten myöhemmin koulujen tietokoneistaminen, joka on sotkenut asioita yhä lisää ja johtanut mm. kirjoitustaidon ja käsien motoriikan rapautumiseen.

Pohjasyy Ruotsin koulukaaokseen on pitkälti erinäisten vasemmistolaisten ideologien ja "pedagogien" pesiytyminen sikäläiseen opetushallitukseen. Heidän näkökulmasta koulu on startti hyvän ja sosialismille uskollisen kansalaisen luomiseen, jonka puitteissa alettiin harrastamaan sosiaalista insinööritaitoa lapsilla ja hylättiin reaalimaailman vaatimukset osaamiselle turhina.

Suomen koulukriisi on rakennettu samalla lailla. Kouluhallintoon on ajan myötä pesiytynyt ihan samat kulttuurimarksistit kun Ruotsissa. Kasvatustieteen "asiantuntijoita" ja "pedagogeja" on pilvin pimein ja he piirtelevät kaavioita ja diagrammeja miten asiat tulisi hoitaa.

Juttelin kerran erään vastavalmistuneen kasvatustieteen maisterin (mies) kanssa ja keskustelu valui hänen aloitteestaan lasten kasvatukseen. Hänen mukaan lapsi on kypsä päättämään omasta elämästään eikä hän tarvitse sen koommin fyysistä kun psyykkistäkään ohjausta. Vanhempien tehtävä oli lähinnä palvella lasta ja tyydyttää tämän tarpeet. Sama koske koulua, joka korkeintaan pitäisi olla opastava kun lapsi oppii itsenäisestikin (kun haastoin maisterisherraa koskien lasten (lievää) kuritusta, hän raivostui ja marssi ulos koko tilaisuudesta haukkuen minut pataluhaksi).

Tällainen täydellinen ideologinen mätä on se, joka on johtanut länsimaiden ja Suomen koulukriisiin: lapsia pidetään pieninä aikuisina, jotka ovat kypsiä tekemään päätöksiä elämästään ja tulevaisuudestaan. Tärkeää ei ole osaaminen vaan se, että kaikki palkitaan eikä kellään koskaan ole ikävä olo tai vaikeaa.

Tämä ei koske vain koulutusta vaan mm. transhysteria, jonka puitteissa lapset indoktrinoidaan vaihtamaan sukupuolta, on samaa vasemmiston ideologista mätää, jonka puitteissa pyritään tuhoamaan lapset.


Suomen PISA-tulokset saadaan nousemaan entiselleen palaamalla perinteiseen opetusjärjestelmään. Ihan alkajaisiksi opetushallinnosta pitää leikkaa pois kaikki ideologinen vasemmistomätä ja tyhjentää visva potkimalla helvettiin kaikki paskaa puhuvat pedagogit, konsultit, ja kasvatustieteilijät, joilla ei ole mitään kosketusta todelliseen maailmaan vaan ainoastaan rakentaa itselleen norsunluutorneja byrokratisoimalla koulu- ja kasvatusjärjestelmä.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

Hamsteri

Quote from: Totti on 07.09.2021, 10:38:50

Suomen PISA-tulokset saadaan nousemaan entiselleen palaamalla perinteiseen opetusjärjestelmään.

Ei, saada ellei ole valmis sen lisäksi poistamaan noin 200 000 kehitysmaalaista, jotka niitä tuloksia laskee. Hyvän ja huonon koulun/koulutuksen ero on Suomessa ja oikeastaan koko ETA-alueella pääsääntöisesti se onko opiskelijat motivoituneita vai ei, koska standardoitu niin pitkälle. Apinatarha vie yleensä hyvätkin oppilaat mukanaan, kun taas hyvät oppilaat ei todellisuudessa nosta apinatarhaa savimajasta vaan välttelee sitä kaiken keinoin.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

RP

Quote from: migri on 07.09.2021, 08:43:17
Tällainen viesti Facebookista.

Linkki: https://www.facebook.com/katikeiju/posts/10159666781258011
Profiilista on vaikea päätellä varmaksi, mikä on nykyinen työskentypaikkakunta, mutta mikään niistä ei ole pahimpia mamukeskittymiä. Todennäköismmän tuntuinen vaihtehto, eli Kempele, on reippaasti keskiarvon alle.

Sinänsä "kielitaidottomat"-ilmaisu on selkeä, mutta ei niiden kaikkien syiden, miksi tulokset laskevat tarvitse redusoitua maahanmuuttoon. "inklusio" tarkoittaa myös niitä kotimaisia ongelmatapuksia. En muista, että olisin lasten koulun puitteissa tai henkilökohtaisten tuttavien osalta (vaikka ensimmäisessä kategoriassa myös vanhempainilllassa puhuvia rehtorieta, joilla sentään hieman tarvetta puolustaa asioita viran puolesta) tavannut yhtään opettajaa, joka olisi ollut innostunut viimeaikojen opetussuunnitelmaviritelmistä tai perinteisten luokkahuoneiden korvaamisesta "oleskelutiloilla". Parhaimmat PISA-tulokset saatiin opettamalla tavalla, josta oltiin (monessa paikassa) luovuttu, ennen kuin koulujärjestelmää alettiin esittelemään ulkomaille. Ihan omankin kokemuksen perusteella minulla ei ole vaikeuksia uskoa, että kirjojen lukeminen on menettänyt selvästi suosiotaan myös niiden aivan kantasuomalaisten poikien keskuudessa.

Yllä oleva puolestaan ei tarkoita, etteikö ulkomailta tuodut sosiaalitapukset pahentaisi tilannetta entisestään, ja kun eriittävästi on niitä, jotka eivät suomea osaa, se haittaa, vaikka tarkempi viiteryhmä ei edes olisi forumin pahimpien inhokkien joukossa. Tyytyväinen, kun oma lähikoulu asuinalueella, jolla pääkaupunkiseudulla varsin hyvä maine. Vanhin lapsista nyt "painotetussa" muualla, joka automaattisesti ainakin luokalta rajaa niitä, jotka (tai heidän vanhempansa) eivät paljon perusta "oppimisesta" koulunkäynnin tavoitteiden joukossa (noin rautatankoesimerkkinä, olettaisin, että yli 90% vanhemmista, joiden lapset opiskelevat latinaa, eivät usko, että se olisi myöhemmin julmetun hyödyllistä työelämässä tai muutenkaan). Tuli mieleen, että vahempainiltojen ja esitettelytilojen materiaalissa muistaaksen esiintyi "hyvin varusteltu" jonkun kerran, mutta ei "moderni" tai "uudenaikainen" laisinkaan. Sattumaa tai ei.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Niobium

Quote from: Utopi on 07.09.2021, 11:23:29
Utopin ajatelmia Suomen huonoista pisatuloksista

Ala-asteen matematiikka. Kirjoissa pakotetaan käyttämään tiettyjä menetelmiä, ilman, että opetetaan mitä ollaan ratkaisemassa.


T: aina STABIILI KALU -97

Tämä. Kasarin lukiossa vedin lyhyestä matematiikasta viitosen. Pelastukseni oli todennäköisyyslaskenta. Toisaalta kepitin kemian opettajaa ihan huolella kemiallisissa laskuissa.

Ongelma oli siinä, että matematiikassa derivoitiin ja integroitiin ihan perkeleesti, valmiit kaavat eteen ja sijoita siihen.

Muistan, kun preliminääreissä opettaja flippasi täysin, kun kysyin että miten se toisen asteen yhtälön ratkaisukaava menikään? Kun en sitä ollut koskaan tajunnut sen työkalun käyttötarkoitusta, kukaan ei kertonut vaikka kysyin.

Kukaan ei koskaan kertonut, että mihin derivointia tai integrointia tarvitaan. Sama kun antaisin jollekulle nestekromatografin manuaalin ja näytteen. Mitä siitä tulee? Ei yhtään mitään.

Kun ongelmaratkaisussa opetetaan, että "tässä ollaan, ja tämä asia pitäisi saada selville. Työkalut toimivat näin", niin ihan toinen juttu.

Päädyin sitten kemian alalle kepittämään muutamankin kemian insinöörin matematiikassa. Derivointi ja integrointi ovat minulle täyttä hepreaa, silti jos olisin luovuttanut päättötodistuksen vitosen edessä, en olisi ikinä löytänyt omaa kutsumustani.


E: millä ihmeellä nämä huippuosaajat saadaan ymmärtämään edes perusjuttuja. Haaveena on lääkäri ((lääkekemian laskut, selitäpä solun sitruunahappokierto henkilölle, joka on just oppinut että poppa polttaa), lakimies (Sharia lakia ei noudateta täällä.)
"Varmaan jokaisen venäläisen äidin suurin unelma on synnyttää lisää lapsia tulevaisuuden juoksuhautoihin laittamaan käsikranaatti leuan alle ja vetämään sokka irti. Korvaukseksi saa säkillisen perunoita. " (Jäsen Hohtis.)

Väestönvaihtaja

Quote from: Faidros. on 01.09.2021, 14:20:51
Jos Suomessa oltaisiin keskitetty "keltaisen rodun" eikä afrikkalaisten ja arabialaisten muslimien hyyssäämiseen, olisimme Pisa-luvuissa korkeammalla.
Korealaiset, japanilaiset, kiinalaiset ja vietnamilaiset menestyvät erinomaisesti PISA-kokeissa. Sen sijaan kambodzalaiset, thaimaalaiset ja filippiiniiläiset menestyvät huomattavasti edellä mainittuja heikommin. Käytännössä tämän näkee pääkaupunkiseudun korkeakouluissa, joissa näitä hyvin PISA-kokeissa menestyviä aasialaisia näkyy paljon, mutta thaimaalaisia ja filippiiniläisiä huomattavasti vähemmän.

Suomen kannattaakin pyrkiä houkuttelemaan maahan älykkäitä ja ahkeria maahanmuuttajia. Sinänsä toki voisin kuvitella thaimaalaisten ja filipiiiniläistenkin sopeutuvan Suomeen kohtalaisen hyvin, vaikkeivat opintiellä menesty yhtä hyvin kuin jotkut muut aasialaiset.

Hamsteri

Quote from: Hae-won on 07.09.2021, 17:13:29
Quote from: Faidros. on 01.09.2021, 14:20:51
Jos Suomessa oltaisiin keskitetty "keltaisen rodun" eikä afrikkalaisten ja arabialaisten muslimien hyyssäämiseen, olisimme Pisa-luvuissa korkeammalla.
Korealaiset, japanilaiset, kiinalaiset ja vietnamilaiset menestyvät erinomaisesti PISA-kokeissa. Sen sijaan kambodzalaiset, thaimaalaiset ja filippiiniiläiset menestyvät huomattavasti edellä mainittuja heikommin.

Näiltä tosin puuttuu soveltamistaidot melkein täysin todella pientä vähemmistöä lukuunottamatta. Jos haluaa sieluttoman ja kliinisen työläisdrone yhteiskunnan niin kiinakorttelia kehiin. Sen lisäksi ne tarvii sen "Lännen" johonkin, mistä voi kaikki kopioida tai japanilaisten tapauksessa parannella.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Väestönvaihtaja

Quote from: Hamsteri on 07.09.2021, 17:31:58
Quote from: Hae-won on 07.09.2021, 17:13:29
Quote from: Faidros. on 01.09.2021, 14:20:51
Jos Suomessa oltaisiin keskitetty "keltaisen rodun" eikä afrikkalaisten ja arabialaisten muslimien hyyssäämiseen, olisimme Pisa-luvuissa korkeammalla.
Korealaiset, japanilaiset, kiinalaiset ja vietnamilaiset menestyvät erinomaisesti PISA-kokeissa. Sen sijaan kambodzalaiset, thaimaalaiset ja filippiiniiläiset menestyvät huomattavasti edellä mainittuja heikommin.

Näiltä tosin puuttuu soveltamistaidot melkein täysin todella pientä vähemmistöä lukuunottamatta. Jos haluaa sieluttoman ja kliinisen työläisdrone yhteiskunnan niin kiinakorttelia kehiin. Sen lisäksi ne tarvii sen "Lännen" johonkin, mistä voi kaikki kopioida tai japanilaisten tapauksessa parannella.
Mitä tarkoitat puuttuvilla soveltamistaidoilla? Kokemukseni mukaan aasialaiset eivät ole "sieluttomia ja kliinisiä". Toisaalta sieluton ja kliininen ovat myös ilmaisuja joilla ulkomaalaiset voisivat kuvailla suomalaisia. Kun katsoo joidenkin aasialaisten yritysten menestymistä, niin kohta varmaan suomalaisyritysten pitää alkaa kopioimaan aasialaisia. Ehkä Nokian kannattaisi alkaa kopioimaan Samsungia ja Huaweita? @Hamsteri

Väkilukuun suhteutetulla patenttihakemusten määrällä korealaiset, kiinalaiset ja japanilaiset ovat suomalaisia luovempaa kansaa. Tällä mittarilla mitattuna he ovat eurooppalaisia luovempia sveitsiläiset pois lukien.

Hiljaiset, suorastaan lähes mykät suomalaiset ovat kyllä heitä joista minulle tulee ensin mieleen sieluton ja kliininen..

Väestönvaihtaja

PISA:n lisäksi voisi tarkastella yliopistorankingeja.

QS:n rankingeissa Suomen paras yliopisto, Helsingin yliopisto, löytyy sijalta 104. Suomen toiseksi paras yliopisto, Aalto, löytyy sijalta 112. Muita suomalaisia yliopistoja ei tarvitse mainita, sillä ne ovat huomattavasti heikkommilla sijoituksilla.

Maailman parhaat yliopistot löytyvät Yhdysvalloista, joten amerikkalaisten yliopistojen etumatka suomalaisyliopistoihin nähden ei ole yllätys. Ei se kuitenkaan siihen lopu: pelkästään aasialaisia yliopistoja menee suomalaisten yliopistojen edelle ties kuinka monta. Mainittakoon Singaporen NUS sijalla 11, Kiinan Tsinghua sijalla 17, Tokion yliopisto sijalla 23 ja Soulin valtionyliopisto sijalla 36.

Osaamisella olisi pärjättävä, mutta heikkenevät oppimistulokset, puskaradion tarinat koulujen villistä menosta ja yliopistojen rahoituksen epävarmuus ei anna syytä olettaa tulevaisuuden olevan valoisa. Osaamiselle rakentuvan hyvinvointivaltion tulevaisuus ei ole hyvissä käsissä.

Radio

Ei ole Suomessa hyvissä käsissä osaajien koulutus eikä myöskään ulkomaalaisten osaajien tuonti. Ne ovat olleet jo liian pitkään solisalirattien käsissä. Vuodesta 2006 suunta on ollut jyrkästi laskeva. Virokin on jo ohittanut Suomen. Sielläkin on toki ongelmana kaksikielisyys, mutta näyttävät tulevan sen kanssa toimeen.
Suomessa ihannoitu monikulttuurisuus ja kielikylpy kouluissa lisääntyy. Osasyy, voi olla muutakin vikaa. Opetusministerin pitäisi kyetä vastaamaan. Koulutuspolitiikka on avain.

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Hae-won on 07.09.2021, 19:43:47
PISA:n lisäksi voisi tarkastella yliopistorankingeja.

QS:n rankingeissa Suomen paras yliopisto, Helsingin yliopisto, löytyy sijalta 104. Suomen toiseksi paras yliopisto, Aalto, löytyy sijalta 112. Muita suomalaisia yliopistoja ei tarvitse mainita, sillä ne ovat huomattavasti heikkommilla sijoituksilla.

Maailman parhaat yliopistot löytyvät Yhdysvalloista, joten amerikkalaisten yliopistojen etumatka suomalaisyliopistoihin nähden ei ole yllätys. Ei se kuitenkaan siihen lopu: pelkästään aasialaisia yliopistoja menee suomalaisten yliopistojen edelle ties kuinka monta. Mainittakoon Singaporen NUS sijalla 11, Kiinan Tsinghua sijalla 17, Tokion yliopisto sijalla 23 ja Soulin valtionyliopisto sijalla 36.

Osaamisella olisi pärjättävä, mutta heikkenevät oppimistulokset, puskaradion tarinat koulujen villistä menosta ja yliopistojen rahoituksen epävarmuus ei anna syytä olettaa tulevaisuuden olevan valoisa. Osaamiselle rakentuvan hyvinvointivaltion tulevaisuus ei ole hyvissä käsissä.

Ei yliopistotkaan ole ongelma. Suomi ei saa alle 50 rankingin millään yhtään yliopistoa. Pohjoismaisesti Suomi pärjää ihan hyvin. Ruotsissakaan ei ole ihan huippu yliopistoja, mutta tämä ei näy mitenkään pörssilistautujien määrässä.

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Radio on 07.09.2021, 23:12:59
Ei ole Suomessa hyvissä käsissä osaajien koulutus eikä myöskään ulkomaalaisten osaajien tuonti. Ne ovat olleet jo liian pitkään solisalirattien käsissä. Vuodesta 2006 suunta on ollut jyrkästi laskeva. Virokin on jo ohittanut Suomen. Sielläkin on toki ongelmana kaksikielisyys, mutta näyttävät tulevan sen kanssa toimeen.
Suomessa ihannoitu monikulttuurisuus ja kielikylpy kouluissa lisääntyy. Osasyy, voi olla muutakin vikaa. Opetusministerin pitäisi kyetä vastaamaan. Koulutuspolitiikka on avain.

Mitä ne huippuosaajat täällä tekisi?? Meiltä puuttuu firmat joilla on kykyä ja halua maksaa kunnon palkkoja. Kyllä niitä huippuosaajia tulee kun löytyy halua maksaa kunnon palkkoja.

Radio

^^^Koko Suomen talouselämä vinkuu työntekijäpulaa. Nimenomaan käypäsen ammattitaidon omaavia. Haluavat perkeleet Suomeen helvetillisen lauman kehareita, joista sitten jokunen on valmis vaikka insinöörin tai sairaanhoitajan hommiin. Kultamunia on harvassa, mätämunia enemmistö.
Työnantajien pitäisi itse rekrytoida ulkomailta osaajia ja hoitaa muodollisuudet. Työsopimus työsuhdeasunnolla ja ulkomailla käypä palkka ja vähän lapinlisää.
Suomen parhaat osaajat pakenevat perheineen multikulttisosialismista. Sinne meni ne PISA-pisteet.

Radio

PISAtuloksien ero on pieni Suomen ja Viron välillä jälkimmäisen eduksi. Viro on saanut tarpeekseen sosialismista, eikä myy maataan halvalla Eurostoliiton kusipäiselle siirtolaiskiimalle. Tallinnan mustat ovat Suomesta. Vuokranneet asuntonsa täällä ja asuvat halvemmassa Virossa. Saattavat nostaa Suomen lisäksi myös sosiaalirahoja Ruotsista. Lapsilisät kuittaa lähiövalas. Pahoja puheita? No niin ovatkin. Totuudesta tiedä sitten.

futaaja

Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 08.09.2021, 00:02:28
Quote from: Radio on 07.09.2021, 23:58:00
^^^Koko Suomen talouselämä vinkuu työntekijäpulaa. Nimenomaan käypäsen ammattitaidon omaavia. Haluavat perkeleet Suomeen helvetillisen lauman kehareita, joista sitten jokunen on valmis vaikka insinöörin tai sairaanhoitajan hommiin. Kultamunia on harvassa, mätämunia enemmistö.
Työnantajien pitäisi itse rekrytoida ulkomailta osaajia ja hoitaa muodollisuudet. Työsopimus työsuhdeasunnolla ja ulkomailla käypä palkka ja vähän lapinlisää.
Suomen parhaat osaajat pakenevat perheineen multikulttisosialismista. Sinne meni ne PISA-pisteet.

Tämähän se ongelma on ei ole halua maksaa palkkoja ja kuvitellaan että matuista saisi halpaa ja osaavaa työvoimaa. työntuottavuutta ja palkkoja pitäisi saada ylemmäksi.

Hyvän palkan maksaminen tulee kalliiksi. Nimittäin työnantajan maksamat eläkemaksut eivät näy palkansaajalle mutta tuovat mukavan lisän työnantajan velvoitteisiin, esim TyEL: "palkkasumman ollessa alle 2 125 500 € TyEL-maksu on 24,8 % palkoista".

Sanotaan nyt vaikka että työntekijä saa 2400€ / kk bruttona palkkaa, joutuu työnantaja maksamaan palkan lisäksi TyEL maksuja 598€ / kk. Tämän päälle pitää joka palkasta laittaa 300€ sivuun jotta saa maksettua loma-ajan palkan sekä lomarahan. Unohtamattakaan työantajan työttömyysvakuutusmaksua joka on 0,5% palkasta eli 120€.

Pelkästään näillä maksuilla työnantaja joutuu varaamaan 3418€/kk jotta saa palkan maksettua. Tähän päälle sitten vielä muita pakollisia maksuja kuten sairausvakuutus, tapaturmavakuutus ja ryhmähenkivakuutus.

Jos kuukaudessa on 21 työpäivää ja työpäivän pituus on 7,5h, pitää työntekijän tuoda taloon vähintään 162,76€ / päivä, tai 21,7€/tunti, jotta yrittäjä ei jää miinukselle (ja tässä ei ole edes noita kaikkia pakollisia maksuja).

Eli karkeasti sanottuna, jos haluaa maksaa työntekijälle bruttona 1€/tunti lisää, se maksaa työnatajalle ~1,5€/tunti.

Tämän lisäksi menee se työntekijän palkasta perittävä 7,45%(?). Mun mielestä toi koko TyEL-maksuihin menevä potti saisi näkyä työtekijälle jotta jokainen näkisi miten paljon sinne sitä rahaa oikeasti menee.

Joo eipä kyllä tainnut liittyä ketjun aiheeseen mitenkään..