News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Å-luokan kysymys (Ahvenanmaa)

Started by Talvetar, 26.06.2021, 00:15:34

Previous topic - Next topic

Talvetar

Tasan sata vuotta sitten kansainliitto päätti, että Ahvenanmaa kuuluu Suomeen eikä Ruotsiin. Nyt osa asukkaista kokee, ettei manner-suomessa enää arvosteta Ahvenanmaan erityisyyttä. Katkeruus on voimistunut koronapandemian aikana.

(...)

https://dynamic.hs.fi/a/2021/ahvenanmaa/

Loput linkin takaa.

Valitettavasti koko juttu näkyy vain tilaajille, en saa tähän kopioitua enempää, ehkä joku muu jaksaa kopioida?

Kovasti katkeria tuntuvat ahvenanmaalaiset olevan, ehkä suomijunttien turistien käymättömyys korona-aikana on iskenyt jopa liiketoimiin jne? :'(

Lalli IsoTalo

QuoteViime aikoina Ahvenanmaalla on puhuttu Suomesta kitkerään sävyyn. Välit mannermaahan suuntaan ovat kiristyneet.

Kriittisimpien äänten mukaan pandemia on ollut kuin sortovuosi, josta autonominen maakunta on kärsinyt pahemmin kuin emämaa.

Ahvenanmaan asukkaat kokevat, etteivät Manner-Suomen päättäjät ole ymmärtäneet maakunnan erityistarpeita. Tiukat matkustusrajoitukset ovat katkaisseet elintärkeän yhteyden Ruotsiin ja vaikeuttaneet matkailuyrittäjien elämää.

Kielimuurikin on kohonnut entisestään. Suomessa opiskellaan yhä vähemmän ruotsia. Eikä Ahvenanmaalla osata juurikaan suomea. Jotkut saarelaiset puhuvat entistä kiivaammin itsenäistymisestä.

QuoteKiukku kohdistuu erityisesti matkustusrajoituksiin.

Vuonna 2019 Ahvenanmaalle saapui vähän yli kaksi miljoonaa matkailijaa. Peräti neljä viidestä tuli Ruotsista. Keväällä 2020 tilanne muuttui täysin. Ruotsalaisturistit puuttuivat. Vaikka mannersuomalaiset matkailijat paikkasivat tilannetta, tuli matkailusta elävän Ahvenanmaan talouteen iso lovi.

Ennen pandemiaa – ja emämaan ikävinä koettuja rajoitustoimia – saarilla puhuttiin lähinnä vain kasvusta.

QuotePeggy Erikssonin puoliso Anders Eriksson on Ålands framtidin ainoa edustaja Ahvenanmaan parlamentissa eli maakuntapäivillä. Puolue sai vuoden 2019 vaaleissa 4,7 prosenttia äänistä.

Miksi haluatte itsenäisyyttä? Eikö laaja itsehallinto riitä?

"Meidän näkökulmastamme Suomen ja Ahvenanmaan suhteessa on paljon ongelmia. Suhde on mennyt huonompaan suuntaan erityisesti pandemian aikana", Peggy Eriksson sanoo.

Hän vertaa suhdetta avioliittoon.

"Avioliitossa osapuolten pitää voida kehittyä. Me toivomme, että niin voi tapahtua myös Ahvenanmaan osalta."

Jos suhde ei kehity, osapuolet saattavat kasvaa erilleen. Lopulta tulee ero. Ja sehän on oikeastaan Ålands framtidin tavoite.

"Minusta on selvää, että ennen pitkää meistä tulee mikrovaltio. Askeleen autonomiasta itsenäiseksi mikrovaltioksi ei tarvitse olla kovin dramaattinen", Eriksson sanoo.

Hänen mukaansa Ahvenanmaalla olisi hyvät edellytykset selviytyä omillaan. On kaikenlaista merenkulkua öljytankkereita myöten. On yrityksiä, pienteollisuutta ja maanviljelyä. Saaristossa kasvatetaan mansikkaa, perunaa ja omenoita. On omat pankit ja meijeri.

"Meillä on vaikka mitä siihen nähden, että meitä on vain 30 000."

Erikssonin mukaan Ahvenanmaa voisi mikrovaltiona jatkaa entiseen tapaan ja kehittyä edelleen. Itsenäisellä Ahvenanmaalla olisi tietysti hyvät suhteet myös lähinaapureihinsa Suomeen ja Ruotsiin.

"Meillä on kontaktit kaikkialla maailmaan merenkulun ansiosta. Voisimme valita, mistä tuomme tavaroita. Meillä olisi omat maajoukkueet urheilussa. Olemme jo nyt käytännössä oma valtiomme kielellisesti, juridisesti ja maantieteellisesti."

Myös Ålands framtidillä on omat kansainväliset yhteytensä, sillä puolue kuuluu European Free Alliance -nimiseen järjestöön. Siinä on mukana 47 puoluetta, jotka ajavat alueellista itsemääräämisoikeutta tai suoranaista separatismia.

QuoteMutta miksi erota Suomesta? Ahvenanmaalla on jo vahva autonominen asema ja paljon erivapauksia.

Erikssonin mukaan koronapandemia on viimeistään paljastanut sen, etteivät Suomen päättäjät ja viranomaiset kunnioita itsehallintoa. Keväällä 2020 rajat pantiin kiinni, eivätkä esimerkiksi Ahvenanmaalla työskentelevät ruotsalaiset lääkärit päässeet saarille töihin.

"Suomi sulki rajamme kysymättä meiltä. Se vaikuttaa merenkulkuun. Se vaikuttaa elikeinoelämäämme. Se vaikuttaa lapsiimme, joilla voi olla toinen vanhemmista Ruotsissa. Nyt tapaamisoikeudet eivät toteutuneet. Meillä ei ole ollut käytännössä rajaa Ruotsin kanssa. Tukholmaan pääsee kahdessa tunnissa lautalla tai omalla veneellä."

Ahvenanmaalaiset käyvät Tukholmassa päiväseltään ostoksilla tai huvittelemassa. Yhteys Ruotsiin on paljon tiiviimpi kuin Suomeen.

Suomen hallinnon osalta Erikssonia hiertää erityisesti kielikysymys.

"Itsehallinnon perusta on ruotsin kieli. Suomi on taannut, että se viestii Ahvenanmaalle ruotsiksi. Suomessa kielitilanne on valitettavasti niin huono, että on vaikeaa saada palvelua ruotsiksi. Eikä keskeistä koronarajoituksia koskevaa lainsäädäntöä ollut riittävästi saatavilla ruotsin kielellä."

Ahvenanmaan itsehallintolain uudistamisella on kiire, Eriksson sanoo.

"Olemme tehneet töitä itsehallintolain uudistamiseksi kymmenen vuoden ajan. Tarvitsemme nykyaikaista ja joustavaa lainsäädäntöä. Ei ole oikein, että joudumme odottamaan niin kauan, että jokin meitä koskeva elintärkeä asia saadaan päätettyä."

Moni HS:n haastattelema ahvenanmaalainen sanoo samaa: tyytymättömyys Suomea kohtaan on kasvanut. Siitä huolimatta Ålands framtidin kannatus on vaatimatonta. Puolueessa on Erikssonin mukaan parisataa jäsentä. Miksi niin harva kannattaa Ahvenanmaan itsenäisyyttä?

"Ehkä kyse on niin sanotusta lihavan kissan syndroomasta. Meillä on ollut todella vauras yhteiskunta. Ihmiset kuvittelevat, että se pärjää omillaan. Että mitään ei tarvitse muuttaa", Eriksson sanoo.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

simppali

QuoteJos suhde ei kehity, osapuolet saattavat kasvaa erilleen. Lopulta tulee ero. Ja sehän on oikeastaan Ålands framtidin tavoite.

"Minusta on selvää, että ennen pitkää meistä tulee mikrovaltio. Askeleen autonomiasta itsenäiseksi mikrovaltioksi ei tarvitse olla kovin dramaattinen", Eriksson sanoo.

Jos affenan maa ei pääse naton jäseneksi, niin itsenäistymisen jälkeen Suomi voi julistaa sotatilan koskien affenan maata ja vaatia kaikkia tuohon pikku pers`läpeen lapattuja rahoja takaisin..jos ei maksukyky riitä, niin affenan maalaiset tuodaan manner Suomeen tekemään töitä,,pelloilla ja puutarhoissa. Ajaksi jonka eduskunta määrittää,,luultavasti kakun pituus voisi olla 30-50 vuotta...per. henkilö
Kun painuvi päät muun kansan, maan,
Me jääkärit uskoimme yhä.

Talvetar

#3
Quote from: Lalli IsoTalo on 26.06.2021, 00:27:33
QuoteViime aikoina Ahvenanmaalla on puhuttu Suomesta kitkerään sävyyn. Välit mannermaahan suuntaan ovat kiristyneet.

Kriittisimpien äänten mukaan pandemia on ollut kuin sortovuosi, josta autonominen maakunta on kärsinyt pahemmin kuin emämaa.

Ahvenanmaan asukkaat kokevat, etteivät Manner-Suomen päättäjät ole ymmärtäneet maakunnan erityistarpeita. Tiukat matkustusrajoitukset ovat katkaisseet elintärkeän yhteyden Ruotsiin ja vaikeuttaneet matkailuyrittäjien elämää.

Kielimuurikin on kohonnut entisestään. Suomessa opiskellaan yhä vähemmän ruotsia. Eikä Ahvenanmaalla osata juurikaan suomea. Jotkut saarelaiset puhuvat entistä kiivaammin itsenäistymisestä.

QuoteKiukku kohdistuu erityisesti matkustusrajoituksiin.

Vuonna 2019 Ahvenanmaalle saapui vähän yli kaksi miljoonaa matkailijaa. Peräti neljä viidestä tuli Ruotsista. Keväällä 2020 tilanne muuttui täysin. Ruotsalaisturistit puuttuivat. Vaikka mannersuomalaiset matkailijat paikkasivat tilannetta, tuli matkailusta elävän Ahvenanmaan talouteen iso lovi.

Ennen pandemiaa – ja emämaan ikävinä koettuja rajoitustoimia – saarilla puhuttiin lähinnä vain kasvusta.

QuotePeggy Erikssonin puoliso Anders Eriksson on Ålands framtidin ainoa edustaja Ahvenanmaan parlamentissa eli maakuntapäivillä. Puolue sai vuoden 2019 vaaleissa 4,7 prosenttia äänistä.

Miksi haluatte itsenäisyyttä? Eikö laaja itsehallinto riitä?

"Meidän näkökulmastamme Suomen ja Ahvenanmaan suhteessa on paljon ongelmia. Suhde on mennyt huonompaan suuntaan erityisesti pandemian aikana", Peggy Eriksson sanoo.

Hän vertaa suhdetta avioliittoon.

"Avioliitossa osapuolten pitää voida kehittyä. Me toivomme, että niin voi tapahtua myös Ahvenanmaan osalta."

Jos suhde ei kehity, osapuolet saattavat kasvaa erilleen. Lopulta tulee ero. Ja sehän on oikeastaan Ålands framtidin tavoite.

"Minusta on selvää, että ennen pitkää meistä tulee mikrovaltio. Askeleen autonomiasta itsenäiseksi mikrovaltioksi ei tarvitse olla kovin dramaattinen", Eriksson sanoo.

Hänen mukaansa Ahvenanmaalla olisi hyvät edellytykset selviytyä omillaan. On kaikenlaista merenkulkua öljytankkereita myöten. On yrityksiä, pienteollisuutta ja maanviljelyä. Saaristossa kasvatetaan mansikkaa, perunaa ja omenoita. On omat pankit ja meijeri.

"Meillä on vaikka mitä siihen nähden, että meitä on vain 30 000."

Erikssonin mukaan Ahvenanmaa voisi mikrovaltiona jatkaa entiseen tapaan ja kehittyä edelleen. Itsenäisellä Ahvenanmaalla olisi tietysti hyvät suhteet myös lähinaapureihinsa Suomeen ja Ruotsiin.

"Meillä on kontaktit kaikkialla maailmaan merenkulun ansiosta. Voisimme valita, mistä tuomme tavaroita. Meillä olisi omat maajoukkueet urheilussa. Olemme jo nyt käytännössä oma valtiomme kielellisesti, juridisesti ja maantieteellisesti."

Myös Ålands framtidillä on omat kansainväliset yhteytensä, sillä puolue kuuluu European Free Alliance -nimiseen järjestöön. Siinä on mukana 47 puoluetta, jotka ajavat alueellista itsemääräämisoikeutta tai suoranaista separatismia.

QuoteMutta miksi erota Suomesta? Ahvenanmaalla on jo vahva autonominen asema ja paljon erivapauksia.

Erikssonin mukaan koronapandemia on viimeistään paljastanut sen, etteivät Suomen päättäjät ja viranomaiset kunnioita itsehallintoa. Keväällä 2020 rajat pantiin kiinni, eivätkä esimerkiksi Ahvenanmaalla työskentelevät ruotsalaiset lääkärit päässeet saarille töihin.

"Suomi sulki rajamme kysymättä meiltä. Se vaikuttaa merenkulkuun. Se vaikuttaa elikeinoelämäämme. Se vaikuttaa lapsiimme, joilla voi olla toinen vanhemmista Ruotsissa. Nyt tapaamisoikeudet eivät toteutuneet. Meillä ei ole ollut käytännössä rajaa Ruotsin kanssa. Tukholmaan pääsee kahdessa tunnissa lautalla tai omalla veneellä."

Ahvenanmaalaiset käyvät Tukholmassa päiväseltään ostoksilla tai huvittelemassa. Yhteys Ruotsiin on paljon tiiviimpi kuin Suomeen.

Suomen hallinnon osalta Erikssonia hiertää erityisesti kielikysymys.

"Itsehallinnon perusta on ruotsin kieli. Suomi on taannut, että se viestii Ahvenanmaalle ruotsiksi. Suomessa kielitilanne on valitettavasti niin huono, että on vaikeaa saada palvelua ruotsiksi. Eikä keskeistä koronarajoituksia koskevaa lainsäädäntöä ollut riittävästi saatavilla ruotsin kielellä."

Ahvenanmaan itsehallintolain uudistamisella on kiire, Eriksson sanoo.

"Olemme tehneet töitä itsehallintolain uudistamiseksi kymmenen vuoden ajan. Tarvitsemme nykyaikaista ja joustavaa lainsäädäntöä. Ei ole oikein, että joudumme odottamaan niin kauan, että jokin meitä koskeva elintärkeä asia saadaan päätettyä."

Moni HS:n haastattelema ahvenanmaalainen sanoo samaa: tyytymättömyys Suomea kohtaan on kasvanut. Siitä huolimatta Ålands framtidin kannatus on vaatimatonta. Puolueessa on Erikssonin mukaan parisataa jäsentä. Miksi niin harva kannattaa Ahvenanmaan itsenäisyyttä?

"Ehkä kyse on niin sanotusta lihavan kissan syndroomasta. Meillä on ollut todella vauras yhteiskunta. Ihmiset kuvittelevat, että se pärjää omillaan. Että mitään ei tarvitse muuttaa", Eriksson sanoo.

:facepalm:

Siis mikrovaltio, ahvenanmaasta?

Selvä, kuulostaa hyvältä ja oikein loistavalta idealta.

Onko ahvenanmaa ottanut huomioon vain pari pikkuseikkaa:

* Venäjän läheisyys.

Tällä hetkellähän ahvenmaalla ei ole omaa armeijaa, eikä sitä ole pakko käydä suomen puolella.

Mutta ei siinä, äkkiäkös nuo pykäävät pystyyn oman armeijan (riittävällä miesvahvuudella) sekä sen kalustuksen, muistellaan vaan mm hornettien hintoja....

Pakkohan tuolla mikrovaltiolla oisi olla oma ja uskottava armeija, koska venäjä on arvaamaton (valtasi joitakin vuosia sitten mm krimin), mutta ehkäpä heillä rahkeet riittävät??

*Koulutus

Varmasti heillä on suunnitelmat siihen, miten saada maahansa toimiva koulutusjärjestelmä aina tarhasta kunnon yliopistoihin, siis jokaiselle tärkeälle alalle?

Esim lääkärin koulutus jne tapahtuisi itsenäistymisen jälkeen kai ahvenanmaan mikrovaltiossa oletan?

Mutta ei siinä mitään, hienoa jos rahkeet riittävät.

*Terveydenhuolto

Mikrovaltio alkaa sitten vaan laittaa pystyyn/uudistaa julkista terveydenhuoltoaan.

Aina hammashuollosta yliopistollisiin sairaaloihin, ahvenanmaan puolella toki.

Kuulostaa hyvältä, päästään oikeasti suomessa todella paljon halvemmalla.

*Listaa saa jatkaa vapaasti, aika kalliilta alkaa kuulostaa ahvenmaalle ja hyvältä suomelle, mutta hyvä jos ahvenanmaalla paukut riittää.

Kysyn vain, että miten ihmeessä nuo kuvittelevat selviävänsä tuosta (itsenäistyminen) noin vain?

Tähän asti imetty suomineidon tissiä, itsenäisyydestä haaveilevat ahvenmaalaiset taitavat olla todella melkoisen irti todellisuudesta...

Torspo

Ahvenanmaa nauttii erittäin suurta taloudellista tukea manner-suomelta. Ennen mutina vaikeni kun heille selvisi, että Ruotsin vallassa he olisivat yksi maakunta muiden joukossa ja irtorahat loppuisivat heti.

Sallittakoon heille vapaus jos oikein haluavat. Silloin lähtee vuodessa jokaiselta asukkaalta 1000-2000 euroa tukia.

Veikko

Mitä ahvenanmaalaiset kiukuttelevat ja kiristelevät? Heillä on erillishallinto, heillä on veroparatiisi, heillä on Suomen ainoa yksikielinen alue. Ryhtyisivät itsenäisyystaisteluun, jos liittosuhde emämaan kanssa ei miellytä. Luulen, että Suomi hyvinkin antaisi periksi muutamien härskeillä kaloilla suoritettujen rannikkoiskujen jälkeen.

Tai vedotkoon EU:hun, tai YK:hon. Tai Ruotsiin. Kun vain tarpeeksi valittavat mannersuomalaisten kielirasismista, niin eiköhän ala tapahtua.

Järjestettäköön valtakunnallinen neuvoa-antava äänestys Ahvenanmaan itsenäistymisetä: tulos olisi mitä todennäköisemmin ulos myös mannersuomalaisten mielestä.
"Tiedän varmasti, että sinä, oi Eurooppa, tulet tuhotuksi." - Mohammed Bouyeri, Theo van Goghin murhaaja

"Van Goghin murhan jälkeen kukaan ei ole uskaltanut ilmaista itseänsä yhtä vapaasti kuin ennen." - Theo van Goghin ystävä.

"Taas tänäänkin opin jotain uutta. Vain idiootit EIVÄT lue hommaa." - Kirjoitti: tos

simppali

#6
Quote"Minusta on selvää, että ennen pitkää meistä tulee mikrovaltio. Askeleen autonomiasta itsenäiseksi mikrovaltioksi ei tarvitse olla kovin dramaattinen", Eriksson sanoo.

Eriksson, teistä itkijöistä ei tule mitään, Kun 2023 Suomen hallitus vaihtuu muuksi kun kepupunavihertäväksi, niin affenanmaalaisten itsenäisyys tullaan punnitsemaan uudestaan..pikku syylästä nimeltä affenan maa pitäisi päästä eroon..ruotsi ei halua ,,norjaa ei kiinnosta..tanska näyttää keskisormea,, pääsette Venäläisiksi.

Nykyisessa konventionaalisessa sodassa affenmaalla ei ole  mitään merkitystä..27 Suhoi lentää 2,1 mach nopeudella...
Kun painuvi päät muun kansan, maan,
Me jääkärit uskoimme yhä.

sancai

Nationalistina tuen täysin rinnoin Ahvenanmaan itsenäistymistä. Enkä edes minkään kaunojen tai kateuden vuoksi. Kansoilla on oikeus itsehallintoon ja ahvenanmaalaiset selkeästi ovat yksikkö, joka haluaa erottua sekä Suomesta, että Ruotsista. Toivotan kaikkea hyvää Ahvenanmaan itsenäisyyttä ajaville. Veroparatiisilla Suomen naapurissa olisi vielä huomattavan tervehdyttävä vaikutus pohjoismaiden talouksiin. 

Ari-Lee

Nationalistina sanon, että Ahvenanmaa tulee militarisoida välittömästi. Sinne tulee perustaa sekä laivasto- että ilmavoimien tukikohdat. Sekä tiedusteluosasto ainoastaan venäläisten Kaliningradiniksi kutsumaa aluetta (Königsberg) tutkimaan. Lisäksi Sipilältä, Orpolta, ja Soinilta maanpetos tuomion jälkeen takavarikoiduilla omaisuuksilla Ahvenanmaalle tulee perustaa palautus- ja karkotuskeskus suorilla laivayhteyksillä. Ruotsin tänne lähettämät kehitysmaalaiset jokaikinen laivataan takaisin Tukholmaan.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Radio

Ahvenanmaa kuuluu Turun saaristoon. Ruotsiin on se ei kuulu.
Asukkaat ovat ahneita bättrefolk mulkeroita. Saaren ylläpito maksaa helvetisti, kiitoksena vittuilua.
Muuttakoon ruotsiin koko 30 000 hengen väestö, pääsevät etnohelvettiin. No eivät lähde, köyhtyisivät siinä kaupassa. Suomi voittaisi siinä. Vanha tilasto, suuruusluokat todennäköisesti samaa luokkaa:
QuoteErot muuhun Suomeen ovat huomattavat. Ahvenanmaalla valtion menot ovat 13 225 euroa asukasta kohden, kun muualla maassa euroja kuluu 6 997 euroa per henkilö, selviää Tilastokeskuksen tuoreista luvuista. Myös suhteessa valtiolle takaisinpäin virtaaviin tuloihin Ahvenanmaa on selkeästi nettosaajana.
Ahvenanmaa saa itsehallintoonsa budjettituloista 0,45 prosentin tasausmaksun. Viime vuosina noususuhdanne kasvatti siirtosummaa vauhdilla. Tilastokeskuksen luvut ovat vuodelta 2008, jolloin valtio siirsi Ahvenanmaalle keskimäärin 8 428 euroa asukasta kohden. Suomen keskiarvo oli tuolloin 1 785 euroa, joka sisältää kuntien valtionosuudet.
Toinen Ahvenanmaan merkittävästi suurempi etu on varustamotuet, jotka nostavat Ahvenanmaan yritystoimintaan saamat tuet 2 444 euroon per henkilö. Keskimäärin Suomen maakunnat saavat yritystukia 564 euroa asukasta kohden. Varustamotuista osa valuu myös muualle kuin Ahvenanmaalle.

Radio

^^
Demilitarisoinnin purkaminen ei  taida olla helppoa tehdyistä sopimuksista johtuen. Ja miksi sinne pitäisi sotilaallista voimaa keskittää Ruotsin tueksi?
Mikrovaltio Monacon tapaan voisi olla ok. Verovapaat ostokset, rahanpesupankit salaisine tileineen, loisteliaat kasinot ja upeat hotellit ja bordellit. Suomen valtion rahaa ei tarvita, siellähän on näitä laivanvarustajia.  Katsotaan miten naama väntyy, kun tätä esitetään.

P

Quote from: Radio on 26.06.2021, 04:25:25

Se olisi pitänyt tehdä syksyllä 1990, kun Koivisto nollasi Pariisin rauhansopimuksen sotilaalliset artiklat. Itse otin ryypyt sen kunniaksi 1990, kun kuulin sen uutisissa.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Faidros.

Ahvenanmaasta voitaisiin tehdä vaihtokauppa. Umpiruotsalainen saari liitettäisiin Ruotsiin ja meänkieliset alueet pohjoisesta liitettäisiin takaisin suomenkansan hallintaan.
Veikaan, että Ruotsin kansallissosialistinensosiaalidemokraattinen hallitus ei tätä hyväksy, koska alueella sijaitsee edelleen Euroopan suurin rautamalmikaivos.  :roll:
Mitä vittua Ruotsi hyötyisi jostain demilitarisoidusta luodosta, jossa asuu kalastajia ja keinotekoisen veroedun hyväksikäyttäjiä?! ;D
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Faidros.

Kannattaa tosiaankin tutustua Pohjois-Ruotsin historiaan ja miettiä sitä, jos Venäjä olisi vaatinut läntisen rajan vetämistä pidemmälle kuin Kemijokeen, jopa kaikille suomea puhuville alueille?
Kukaan ei tiennyt tuolloin malmiesiintymästä.

Millainen olisikaan maailmanhistoria jos silloinen maailman suurin rautaesiintymä olisi jäänyt Suomen Suurruhtinaskunnalle?
Tai sitten widdu venäjälle! >:(
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Emo

#14
Mielestäni ruotsalaisten olemassaolo meidän suomalaisten naapurissa on paljon suurempi ja monimuotoisempi vuosisatainen ja edelleen jatkuva onnettomuus,  kuin venäläiset tuossa toisessa kyljessämme.
Jos minä saisin valita kumpi  naapuri lähetetään maata kiertävälle radalle, sinne lähtisi ruotsalaiset.
Ahvenanmaa saa puolestani "itsenäistyä" tai upota mereen, ihan sama, mutta eroon siitä etäpesäkkeestä kannattaa hankkiutua.

Luka Mokonesi

Quotesim lääkärin koulutus jne tapahtuisi itsenäistymisen jälkeen kai ahvenanmaan mikrovaltiossa oletan?

Tänä päivänä tämä tapahtuu Ruotsissa.

Veikkaushan ei toimi enää Ahvenanmaalla, tämä toki harmittaa joitakin paikallisia. Tarkkaa kuviota en muista, mutta paikallislainsäädännössä tehtiin muutoksia jotka estivät Veikkauksen toiminnan maakunnassa, Veikkaus tästä etukäteen varoitteli, että eivät sitten enää pysty siellä toimimaan mutta tämä katsottiin bluffiksi. Itku tuli siinä vaiheessa kun pelikoneita kannettiin ulos. Toinen kysymys on toki, mitä kukaan tekee nykyisenkaltaisella Veikkauksella (Veikkauskratia-kirja lukulistalla).

Mainituista varustamotuista. Glory rakennettiin Kiinassa vaikka saman saariston yhteydessä mantereella olisi kotimainen telakka.

Verotukselliset asiat. 1.7. alkaen Kiinasta tilatut postimerkitkin pitää tullata ts. alaraja poistuu, tähän löytyi nyt viime metreillä ratkaisu Ahvenanmaalle koskien lehtitilauksia, tilaukset voi tullata könttänä, mutta jokainen numero olisi pitänyt tullata erikseen. Tähänkin uudistukseen liittyvistä päänsäryistä on saarilla helppoa ja mediaseksikästä syyttää emävaltiota, vaikka itse ovat päättäneet verokuplassaan elää.

Ahvenanmaalla on toki pienyrittäjyyttä ja osaamistakin esim. Optinova, mutta pääosin kalastus, viljeljy, turismi, Viking Line ja ylisuuri julkisen puolen osuus BKT:sta määrittelevät saaren profiilia.

1/3 asukkaista on muualta tulleita, näistä suurinta osaa ei tod. näk. paljon heilauta paikallisten piirien vaatimukset ja kitinät, ei ainakaan paikallisten haluaamaan suuntaan.

Kongon neekeristä voi tulla suomalainen, mutta savolaisesta ei saa (tulla) ahvenanmaalaista.
"Maapallon elämä on kestänyt suurempia muutoksia kuin mitä ihminen on nähnyt. Maapallo selviää hyvin ihmisestä ja on täällä vielä kauan ihmisen jälkeenkin." -mannym

"Gustafsson on asunut Bangkokissa 57 vuotta, mutta sanoo yhä olevansa farang." -HS-

Paawo

#16
Odotan samanlaisia puoltavia, nykyiset valtiolliset järjestelyt/sopimukset kyseenalaistavia lehtijuttuja myös kaikkien manner-Suomen puolella vaikuttavien oman porukan etua sekä itsenäisyyttä ajavien pikkupuolueiden teemoista ja päämääristä.

Eiku.  :silakka:
Ylläoleva teksti on kiihtymystilassa kirjoitettua uhoamista. KKO:2017:52

"Ei ole mahdollista houkutella parhaita osaajia, jos samalla pyllistetään kaikille, jotka pökkäävät silmään katukuvassa." - Rosa Meriläinen 2023

"Mun mielestä valta on ihanaa!" - Eva Biaudet 2021

Psalmi 12:6-10

Faidros.

Quote from: Emo on 26.06.2021, 09:23:24
Mielestäni ruotsalaisten olemassaolo meidän suomalaisten naapurissa on paljon suurempi ja monimuotoisempi vuosisatainen ja edelleen jatkuva onnettomuus,  kuin venäläiset tuossa toisessa kyljessämme.
Jos minä saisin valita kumpi  naapuri lähetetään maata kiertävälle radalle, sinne lähtisi ruotsalaiset.
Ahvenanmaa saa puolestani "itsenäistyä" tai upota mereen, ihan sama, mutta eroon siitä etäpesäkkeestä kannattaa hankkiutua.

Täysin samaa mieltä!
Venäjän kyljessä saimme itsenäisyyteemme luvalliset rajat ja sen teimme kiitollisina. Oma raha, omat valtiopäivät.
Sitten tulivat venäläistymispyrkimykset ja niihin taas emme suostuneet, se on taas sitten oma tarinansa...
Hyvää itsenäistä juhannusta @Emo ja kaikille muillekin. :-*
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

ikuturso

#18
Quote from: Lalli IsoTalo on 26.06.2021, 00:27:33
Quote
Kielimuurikin on kohonnut entisestään. Suomessa opiskellaan yhä vähemmän ruotsia. Eikä Ahvenanmaalla osata juurikaan suomea. Jotkut saarelaiset puhuvat entistä kiivaammin itsenäistymisestä.

Ja v**u sekin suomalaisten vika, kun perunanenät eivät opiskele härrakansan kieltä.
Mikähän muu saarivaltio voisi käyttäytyä yhtä arrogantisti? Mitähän jos Islanti ja Färsaaret haukkuisivat ruotsalaiset ja norjalaiset turistit, kun eivät osaa färiä/islantia, vaikka se on skandinavian kielistä lähinnä viikinkien alkuperäkieltä. Kuinka paljon se haittaa islannin turismia, kun islannissa ei puhuta juurikaan skandinaaviskaa, ja skandinaavit eivät suostu eikä halua opetella islänskia?

Mutta islantilaiset puhuvat hyvää englantia ja pitävät luonnollisena, että turistit puhuvat tarvittaessa englantia. Samoin on kokemukseni färsaarilta. Nämä puhuvat usein tanskaa, koska monet nuoret ovat opiskelleet emämaassaan, eikä färiläiselle tee mitään tuskaa kommunikoida tanskaksi. Jos ei osaa, sitten väännetään engelskaa ja heilutellaan käsiä.

Nimetkää yksikin toinen itsehallintoalue, joka valittaa siitä, että 5-miljoonainen kansa, joka maksaa sinne tukia ja tuo turistien mukana ämpärikaupalla rahaa, ei puhu heidän omaa kieltään ja siksi haittaa asiointia, kun Bosse joutuu epämukavuusalueelleen kommunikoidessaan jollain muulla kuin härrakielellään.

Quote
Hänen mukaansa Ahvenanmaalla olisi hyvät edellytykset selviytyä omillaan. On kaikenlaista merenkulkua öljytankkereita myöten. On yrityksiä, pienteollisuutta ja maanviljelyä. Saaristossa kasvatetaan mansikkaa, perunaa ja omenoita. On omat pankit ja meijeri.

"Meillä on vaikka mitä siihen nähden, että meitä on vain 30 000."

Erikssonin mukaan Ahvenanmaa voisi mikrovaltiona jatkaa entiseen tapaan ja kehittyä edelleen. Itsenäisellä Ahvenanmaalla olisi tietysti hyvät suhteet myös lähinaapureihinsa Suomeen ja Ruotsiin.

"Meillä on kontaktit kaikkialla maailmaan merenkulun ansiosta. Voisimme valita, mistä tuomme tavaroita. Meillä olisi omat maajoukkueet urheilussa. Olemme jo nyt käytännössä oma valtiomme kielellisesti, juridisesti ja maantieteellisesti."

HAAA HAAAAAA.
1) Suomi ei pärjää ilman EU:ta
2) Ahvenanmaa pärjäisi omillaan, koska niillä on suhteita, mansikkaviljelmiä ja oma pankki.

Ei tuossa ole mitään ristiriitaa. Eihän?

Quote
Erikssonin mukaan koronapandemia on viimeistään paljastanut sen, etteivät Suomen päättäjät ja viranomaiset kunnioita itsehallintoa. Keväällä 2020 rajat pantiin kiinni, eivätkä esimerkiksi Ahvenanmaalla työskentelevät ruotsalaiset lääkärit päässeet saarille töihin.

"Suomi sulki rajamme kysymättä meiltä. Se vaikuttaa merenkulkuun. Se vaikuttaa elikeinoelämäämme. Se vaikuttaa lapsiimme, joilla voi olla toinen vanhemmista Ruotsissa.

Kuten ylempää voitte lukea. Ahvenamaalaisia on peräti 30 000 henkeä. Heitä ei kunnioiteta, heiltä ei kysytty.
Laitetaan mittasuhteet kohdalleen.
Quote from: MaRa
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa edustaa suomalaista matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajanpalvelualaa. MaRan jäsenten liikevaihto on yli 85 prosenttia toimialan koko liikevaihdosta Suomessa.

MaRassa on 2 800 jäsentä, joilla on 7 700 toimipaikkaa. MaRan jäsenyritykset työllistävät noin 70 000 henkilöä. Liiton jäsenistä merkittävä osa on pk-yrityksiä.

Matkailu- ja ravintola-ala on yksi eniten kärsineistä aloista pandemian aikana. Kaikki eivät kuulu MaRa:an, joka sekin välillisesti edustaa yli kaksi kertaa Ahvenanmaan populaation kokoista työntekijäjoukkoa, joiden toimeentuloon rajoitukset vaikuttivat suoraan. Perheineen nämä voivat olla jopa 3-5 kertaa Ahvenanmaan populaatio.
Kuten yllä on todettu, matkailu on vain osa Ahvenanmaan toimeentuloa. Omenamehuntekijät ja taffelchipsien tekijät eivät kärsineet pandemiasta.

MaRa lausui tämän tästä telkkarissa, mutta rajoitukset tulivat silti. Ja nimenomaan ahvenanmaalaiset serkuntapaajat jarruttivat rajojen sulkemista viimeiseen asti, jolloin virusta ei pysäytetty rajoille vaan pantiin matkailu ja ravintolat stoppiin.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

justustr

Quote from: Faidros. on 26.06.2021, 10:02:06
Quote from: Emo on 26.06.2021, 09:23:24
Mielestäni ruotsalaisten olemassaolo meidän suomalaisten naapurissa on paljon suurempi ja monimuotoisempi vuosisatainen ja edelleen jatkuva onnettomuus,  kuin venäläiset tuossa toisessa kyljessämme.
Jos minä saisin valita kumpi  naapuri lähetetään maata kiertävälle radalle, sinne lähtisi ruotsalaiset.
Ahvenanmaa saa puolestani "itsenäistyä" tai upota mereen, ihan sama, mutta eroon siitä etäpesäkkeestä kannattaa hankkiutua.

Täysin samaa mieltä!
Venäjän kyljessä saimme itsenäisyyteemme luvalliset rajat ja sen teimme kiitollisina. Oma raha, omat valtiopäivät.
Sitten tulivat venäläistymispyrkimykset ja niihin taas emme suostuneet, se on taas sitten oma tarinansa...
Hyvää itsenäistä juhannusta @Emo ja kaikille muillekin. :-*

Minä kun menisin sanomaan noin sillä mistä olen lähtöisin, niin ne vetäis mua pataan.

Putinismistsa tulee välittömästi nenä kipeäksi minun kotiseudullani.

Mutta kotiseutuja on toki erilaisia.

F1nka

Tekisi tosiaan mieli sanoa, että, jos suomenkieli ei kiinnosta, niin opetelkaa venäjää. Suomellakin vain olisi paska paikka, jos Venäjällä olisi sotilastukikohta sekä itä. että länsipuolella.
Tottelematon tieto aktivismissa

Emo

Quote from: justustr on 26.06.2021, 12:52:38
Quote from: Faidros. on 26.06.2021, 10:02:06
Quote from: Emo on 26.06.2021, 09:23:24Mielestäni ruotsalaisten olemassaolo meidän suomalaisten naapurissa on paljon suurempi ja monimuotoisempi vuosisatainen ja edelleen jatkuva onnettomuus,  kuin venäläiset tuossa toisessa kyljessämme.
Jos minä saisin valita kumpi  naapuri lähetetään maata kiertävälle radalle, sinne lähtisi ruotsalaiset.
Ahvenanmaa saa puolestani "itsenäistyä" tai upota mereen, ihan sama, mutta eroon siitä etäpesäkkeestä kannattaa hankkiutua.
Täysin samaa mieltä!
Venäjän kyljessä saimme itsenäisyyteemme luvalliset rajat ja sen teimme kiitollisina. Oma raha, omat valtiopäivät.
Sitten tulivat venäläistymispyrkimykset ja niihin taas emme suostuneet, se on taas sitten oma tarinansa...
Hyvää itsenäistä juhannusta @Emo ja kaikille muillekin. :-*
Minä kun menisin sanomaan noin sillä mistä olen lähtöisin, niin ne vetäis mua pataan.

Putinismistsa tulee välittömästi nenä kipeäksi minun kotiseudullani.

Mutta kotiseutuja on toki erilaisia.

Lyö takaisin, sinä olet vissiin mies vai oletko "mies"?

Jos minä olisin mies, niin moni nenä olisi vuosien varrella ollut kipeä. Joskus harmittaa, etten syntynyt roikottimet jalkovälissä.
No, miehiäkin on erilaisia, mutta uskoisin itse olevani Mies.

Älä alistu väkivallan uhan edessä @justustr , vaan käytä rohkeasti sananvapauttasi 👍🏻

Totti

Quote from: Methodios on 26.06.2021, 12:25:58
Ahvenanmaalaiset ovat harvinaiset röyhkeitä arrogantteja kusipäitä

Tunnetko heitä montakin? Oma kokemukseni ei vastaa lainkaan kuvaustasi. Muutaman henkilön mielipide kun tuskin edustaa koko kansanosaa.

QuoteSanotaan nyt näin, että Suomi-viha on saanut täysin epäterveitä piirteitä jo pitkään.

Se on varmaan totta, mutta ongelma on kotikutoinen. Meillä on runsaasti erinäisiä vasemmistoaktivisteja, jotka yrittävät hajottaa kansan ja maan. Myös Lappiin ollaan rakentamassa kapinaliikettä saamelaisten keskuuteen ja peräänkuulutetaan erinäistä autonomiaa ja muita irtiottoja.

QuoteAhvenanmaalaisten luulisi olevan huolissaan siitä, että he asuvat saarella, joka on pohjoisen Itämeren turvallisuuspoliittisesti tärkein kohta ja siellä ei ole lainkaan oman valtion (siis Suomen) sotajoukkoja.

Varmaan moni onkin. Tuo Ahvenanmaa itsenäiseksi -liike on erinomaisen pieni eikä näyttäisi nauttivan kovin suurta suosiota. Sen suosio laskee entisestään kunhan turistit palaavat eikä valittamisen aihetta enää ole.

Nämä protestiliikkeet nousevat pinnalle kun koetaan, että asiat on huonosti hoidettu. Persut ovat ihan samanlainen protestiliike, joka perustu juuri siihen että "manner-Suomen" politiikka on pitkään ollut mätä myös mannersuomalaisten osalta. Ihan samalla lailla jotkut ahvenanmaalaiset voivat kokea mantereen politiikan paskaksi heidän näkökannalta.

Hieman ihmettelen ketjun aggressiivista suhtautumista ahvenanmaalaisiin ja jonkun mikroliikkeen itsenäistymispyrkimyksiä. Ketjussa raivotaan muutaman oolantilaisen itsenäisyysmielipiteitä ja samalla hehkutetaan vaikka Baskimaan itsenäisyyttä. Ilmeisesti "kansojen" itsenäistyminen on hyvä asia kun se ei koske oman maan pirstaloitumista. On vaikea tulkita tämä vihamielisyys muuna kun kielellisenä vastakkainasetteluna, jossa unohdetaan valikoivasti varsinaiset asiakysymykset.

Ahvenanmaa on ja kuulu Suomeen, se on täysin selvä asia eikä tästä maasta lohkaista neliösenttiäkään maata yhtään minnekään, ei sen koommin Ruotsille kun Venäjälle saatikka jollekin itsenäiselle mikrovaltiolle. Emmehän ole lohkaisemassa idästä tai pohjoisesta palasia omaksi maakseen / Venäjälle vaikka sieltäpäin välillä kuulee valituksia ties mistä.

Kansallismielisten jos jotkut, pitäisi ymmärtää, että jos lähdetään sille linjalle, että joka kylä alkaa "itsenäistymään", Suomesta ei jää mitään jäljelle. Sellainen retoriikka pelaa lähinnä vihervasemmiston ja Venäjän pussiin. Venäjän vahvassa intressissähän on tukea "itsenäistymistä" lietsomalla eripuraa kansanosien keskeen enkä ihmettelisi jos heillä on omat agenttinsa suomalaisessa somessa puhumassa Ahvenanmaan "itsenäistymisen" puolesta.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

Jorma M.

Suomen pitäisi tehdä jompi kumpi:

joko

muuttaa heti lakeja ja käytäntöjä niin että Suomi alkaa imeä varoja Ahvenanmaalta eikä toisin päin. Ja jokainen ryppyilijä pannaan oitis järjestykseen.

tai

neuvotella Å:n myymisestä Ruotsille. Myös vaihto tulee kyseeseen sopivia maa-alueita vastaan Pohjois-Ruotsista.

Nykyinen käytäntö on nöyryyttävä Suomelle. Valtaväestö on b-luokan väkeä ja Å:n persepyyhe.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Niobium

En ole ikinä tajunnut Ahvenanmaan asemaa. Valittavat ja kitisevät ja vaativat.

Mun puolestani saavat perustaa oman mikrovaltionsa ja miettiä sitten jatkoa. Ongelma vaan on siinä, että sielläkin on niin paljon porukkaa, jotka oikeasti tajuavat mitä tulee tapahtumaan, jos lähtevät omilleen. Eli ei tule onnistumaan.

Kuten aiemmimkin ketjussa on mainittu, yhteiskunta pitäisi rakentaa ihan omilleen, tai sitten hoitaa ostopalveluina naapurivaltioilta. Se taas tarkoittaisi rahavirran kääntymistä täysin eri suuntaan. 

Ahvenanmaa on yksi peräkammarin poika. Vellikellon ääni kyllä kuuluu hyvin, muut ajat kitistään uuninpankolla.

"Varmaan jokaisen venäläisen äidin suurin unelma on synnyttää lisää lapsia tulevaisuuden juoksuhautoihin laittamaan käsikranaatti leuan alle ja vetämään sokka irti. Korvaukseksi saa säkillisen perunoita. " (Jäsen Hohtis.)

Siener

Saavat kai ne miettiä.

"Ja se Oolannin sota oli kauhia!"

On heillä "hemvärn", eli kotijoukot, mutta muuten täysin puolustuskyvyttömiä.

Ari-Lee

Quote from: Siener on 26.06.2021, 13:44:21
On heillä "hemvärn", eli kotijoukot, mutta muuten täysin puolustuskyvyttömiä.

QuoteÅlands hemvärn 1939-1944  1 800

Eli lakkautettu siinä kuin muukin toiminta. Ja kuka muistaa kohun kun ahvenanmaalainen suoritti vapaaehtoisesti asepalvelustaan Suomessa ja meni käymään kotonaan palvelusasu päällä. ItQ potQ raivari tuli, koska kokivat tulleensa miehitetyksi.

On heillä poliisit suomalainen uniformu päällä.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Swen OF Sweden

Aloitin työelämäni ahvenanmaalla aikoinaan ja  paikka on tullut tutuksi jo lapsena.
Ahvenanmaalaiset ovat aivan tavallisia ihmisiä, siinä kuin kaikki muutkin, niin pitkään kuin ei puhuta kielipolitiikasta tai suomen kielestä.

Uskon itse, että ahvenanmaan on alkujaan asuttanut suomenkielinen väestö, joka sitten ruotsalaisten tulon jälkeen on pyritty ruotsalaistamaan.
En todellakaan usko ahvenanmaalaisten historian kirjoituksiin.

Ahvenanmaalset ovat hyvin rasittavia ihmisiä kuunnella kun alkavat vatvomaan, miten vaikeaa suomi on ja miten väärin on vaatia heiltä suomen taitoa jne...

Ahvenanmaata ei ole syytä myydä ruotsiin, eikä sille myöskään ole mitään syytä antaa itsenäisyyttä, koska se on erottamaton osa suomea.
Baskeilla on aivan oma kieli, toisin kuin ahvenanmaalaisilla, jotka puhuvat ruotsia, joten en nää mitään yhtäläisyyttä baskien ja ahvenanmaalaisten tilanteessa millään tavalla.

Toisin kuin moni luulee ahvenanmaalaisia ei ole vapautettu asepalvelusta sen vuoksi, että alue on demilisarisoitu, vaan siitä syystä, että suomen armeijan käskytys sanasto on vain suomeksi(Asento, ojennnus, lepo, käännös sinne ja tänne...)
Selvää on, että käskytys pitää olla vain suomeksi. Tässä kohtaa katson, että on aivan kohtuullista vaatia ahvenanmaalaisilta samaa velvollisuutta kuin kaikilta mantereellakin asuvilta.
https://www.youtube.com/watch?v=hNWu4FFoUj4

"Ei valheet mene ohi sillä et ne unohdetaan"
  -Dave Lindholm

"Voisitteko kertoa minulle missä ilmansuunnassa suomesta katsottuna on:Itämeri?"
-Swen

Svensk Polis: https://www.youtube.com/shorts/eyOT0wOcD5U

AngleHedd

^Onko näin? Eikös Dragsfjärdissä painella menemään toisella kotimaisella?
Bastion Europa

repsikka

Quote from: AngleHedd on 26.06.2021, 14:46:58
^Onko näin? Eikös Dragsfjärdissä painella menemään toisella kotimaisella?
Opetuskieli on ruotsi, komentokieli suomi.
https://merivoimat.fi/uudenmaan-prikaati