News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2010-03-01 Savon Sanomat: Kestääkö Soini-ilmiö?

Started by rekttk, 01.03.2010, 11:57:28

Previous topic - Next topic

rekttk


Pääkirjoitukset ja artikkelit


Kestääkö Soini-ilmiö?

28.2.2010 00:01

Iltalehden tilaama mielipidetiedustelu lupaa rökälevoittoa perussuomalaisille. Jos tämän hetken "roknoosit" pitävät paikkansa, puolue on jopa kaksinkertaistamassa kannatuksensa.

Seuraavat eduskuntavaalit käydään vuoden 2011 huhtikuussa. Politiikassa yksi vuosi on hyvin pitkä aika, ja joskus on nähty, miten suuria siirtymiä voi tapahtua vielä vaaleja edeltävällä viimeisellä kiriviikolla.

Perussuomalaiset ovat olleet viime vuosina nousukierteessä, puheenjohtaja Timo Soinin mukaan on puhuttu jopa suoranaisesta Soini-ilmiöstä. Viime kesästä lähtien Soini on ollut kuitenkin poissa päivänpolitiikasta EU-parlamentissa, joten kohu hänen ympärillään on aika lailla vaimentunut.

Valtiontalouden kehno tila, kasvava työttömyys ja yhteiskunnallisten erojen kasvu luovat pohjaa perussuomalaisten tapaiselle poliittiselle tyytymättömyysliikkeelle. Mielenkiintoinen kysymys on: Jos puolue saa odotetun vaalivoiton, keneltä äänet ovat pois?

Kokoomuksen kannattajat ovat väkeä, joka tuskin hyppää huonoinakaan aikoina perussuomalaisten kelkkaan. Maaseudulla perussuomalaisten on helpointa ottaa ääniä keskustalta, kun taas kaupungeissa otollisimmat äänestäjät löytyvät vasemmalta - SDP:stä ja Vasemmistoliitosta.

Alueellisesti perussuomalaisten kannatus voi heittää seuraavissa vaaleissa suuresti. Ainakin Pohjois-Savossa puolue on ajautunut sisäisesti niin hajalle, että isommilla ei ole mitään pelättävää.


http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/kest%C3%A4%C3%A4k%C3%B6-soini-ilmi%C3%B6/537513


Sisäministeri

Minä uskon että kestää.
Mielenkiintoista onkin jos kehitys jatkuu nykyisellään, niin ei ole toisaalta estettä ottaa Perussuomalaisia samaan hallitukseen. Ainoa vaihtoehto tässä kokoonpanossa olisi siis sinipuna, koska Keskustan kanssa Perussuomalaiset ei varmaankaan lähde hallitukseen. Keskustaa Soini ei ole, ainakaan huomatakseni, suoranaisesti maininnut että ei suostuisi samaan hallitukseen, mutta kun toteaa vaaleista toiseen sen olevan ykkösvihollisensa niin tulee mieleen että ehkä ei yhteistyö oikein suju ja saattaisi kannattajatkin tuntea itsensä petetyiksi.

Vihreiden kanssa taas kuvio on kirkas, Soini kirjoitti puolueensa kotisivuilla "olevan täysin selvää" että he eivät Vihreiden kanssa samaan hallitukseen mahdu. RKP samassa aitiossa voikin olla tiukka paikka, noin ideologisesti. Pakkoruotsiahan on romutettu systemaattisesti, eikä sillä ole enää pitkääkään tulevaisuutta edessään, joten Perussuomalaisten agenda ei tässä sodi millään tavalla esim. Kokoomusta vastaan. SDP:lle ja Keskustalle taas on ihan sama mitä tehdään kunhan valtaan pääsee, joten päätöksistä tulee olla huolissaan ainoastaan punamullan aikana. 

Sisäministeri

Quote from: Jari Leino on 01.03.2010, 14:28:28
Quote from: Sisäministeri on 01.03.2010, 13:08:42
Minä uskon että kestää.

Sori off-topic, mutta rupes vähän naurattaan toi sun nicki.  ;)

Juu, ymmärrän   :)

JM-K

Quote from: Jari Leino on 01.03.2010, 14:28:28
Quote from: Sisäministeri on 01.03.2010, 13:08:42
Minä uskon että kestää.

Sori off-topic, mutta rupes vähän naurattaan toi sun nicki.  ;)

No jatketaan nyt off-topicilla: sitä on sitten (nickistä päätellen) taas puoluetoimistossa herätty!

EL SID

Muistan epäilleeni, että kestääkö Soini oman menestyksensä. Se näkyisi siinä, että Soini tekisi paljon sellaista, joka söisi hänen kannatustaan, kuten moittisi omia kannattajiaan, ei ottaisi listoille sellaisia henkilöitä, joita puolueen väki haluaisi jne...  ;D ;D

Kannatan Soinia. Soinin suosio lähtee nousuun, kunhan hän palaa takaisin kotimaan kamaralle. On vain hyvä, että ihminen on välillä hiljaa jossain kaukana vierailla mailla, niin porukat eivät ehdi kyllästyä "populismiin". Toivottavasti Soini on sen arvoinen, minkä hänen oletetaan olevan.

Kallioinen Käsi

#5
Enpä tiedä, itse uskon että samalla sapluunalla mennään eteenpäin seuraavien vaalienkin jälkeen: Kokkarit pääpuolueena, sirpaleinen Keskusta apupuolueena + puistokokoomuslaiset, eli Vihreät + RKP. Kokkarit ei lähde hallitukseen Demareiden kanssa, eikä kokkareilla ole mitään syytä ottaa PerSuja hallitukseen. Jos olo käy tukalaksi niin ottavat vielä Kridet mukaan!

Ei kai kukaan usko sinipunaan ???  Keskustastahan tulee vaalitappionsa jälkeen täysin kokkareiden "bitch" :-* , eli tekevät kaiken mitä kokkarit haluavat ajaa läpi, kunhan maataloustuet tilittyvät kuten ennekin

Sisäministeri

#6
Tämän hetken gallupeja katsellessa siellä on sellainen jännittävä piirre, mikä on ainakin ennen pätenyt eli Kokoomuksen ja Perussuomalaisten todellinen menestys vaaleissa on aina ollut gallupeja suurempi. Vihreiden, Vasemmistoliiton ja SDP:n osalta mittaus on osoittanut liian korkeita lukuja ja Keskustan osalta en muista, mutta sellainen mielikuva on että pikkuisen ylöspäin vipannut heilläkin. KD ja RKP ovat vakiinnuttaneet kannatuksensa, että heidän kohdallaan ennuste pätee toteumaan hyvin. Muistan tämän siitä, kun Katainen noita viime vaaleissa telkkarissa luetteli, mutta en nyt äkkiseltään löytänyt juttua googlella.

Luonnollisesti kahden suurimman liitto pitäisi olla olla yli 100 paikkaa tai muuten on äkkiä luvassa suhmurointia. Keskustalla on kaikki mahdollisuudet säilyä sen verran vahvana, että JOS Kokoomus saa kasvatettua paikkalukuaan lähemmäs 60 edustajaa, niin mahdollisuus sivuuttaa demarit on ihan konkreettinen sillä vaikka yleinen käytäntö onkin tehdä hallitus kahden suurimman kesken, niin missään ei sellaista tietenkään määrätä. Jos Perussuomalaiset nousevat kuten tähän asti kaikissa vaaleissa, niin heidän sivuuttamisensa esim. 10 % tai 12 % kannatuksella on täysi mahdottomuus ja siihenkin vaihtoehtoon olisi hyvä varautua ja vissiin suurissa puolueissa mahdollisuuteen jollain tapaa varaudutaankin. Paitsi edellisessä postauksessa mainituista syistä ei välttämättä Keskustassa

Vasemmistoliitosta on vaikea sanoa mitään. Pientä nousua, mutta liian pientä. Arhinmäki ei ole kyllä puheissaan eikä missään muussakaan lunastanut vielä sitä mistä hänen valintansa aikaan vasuripiireissä kovasti kuhistiin. Vuoden sisällä on vaikea isompia muutoksia puolueen linjaan tehdäkään, joten näyttäisi että samaa jöötiä on luvassa kuin aiemmissakin vaaleissa, ilmeisesti vaan pinkillä värityksellä?

Manneri

Mäki-Ketkulan ja Ellilän ja muiden kumppaneiden suurimmat kauhut astuvat taas estraadille.

Lupaan, että puoluetoimisto alkaa heräilemään näiltä talviuniltaan.

requiem

Eiköhän Soinin noste kestä tuleviin vaaleihin asti. Arvoitukseksi jää vain se, millaisella tasolla tuo noste pysyy. Itse veikkaisin sen taittuvan hivenen niistä optimistisimmista näkymistä, mutta ei tämä tietenkään tarkoita mitään huonoa lopputulosta. Tosin vastaus asiaan saadaan vasta vaalien ääntenlaskun päätyttyä tulosten ollessa selvillä.

Kolmen suuren kannatus tuskin seilannee kovinkaan paljoa suuntaan tai toiseen uskollisen puoluepohjan vuoksi, niiden kannatukset olevaan hyvin suurella todennäköisyydellä 2-4 prosenttiyksikön eron sisällä. Joku tietenkin kummastelee miten esim. Keskustan ja Kokoomuksen kannatukset eivät ole mulpanneet hallitustyöskentelyn seurauksena, mutta mitäpä parempaakaan annettavaa oppositiolla olisi ollut yleisellä tasolla tarjottavanaan? Ja vaikkapa SDP menestyisikin tulevissa vaaleissa Keskustaa paremmin, sillä tuskin on paljoakaan hinkua seuraavaan hallitukseen epäsuotuisan yhteiskunnallisen tilanteen vuoksi.

Apupuolueita hallitukseen tullaan kuitenkin hyvin suurella todennäköisyydellä tarvitsemaan, vähintäänkin vahvistamaan sen valta-asemaa, vaikka kahdella suurimmalla puolueella olisikin eduskunnassa enemmistö. Tässä tärkeimmäksi valintatekijäksi noussee jälleen kerran valmius alistua apupuolueen asemaan. RKP:n tiedetään olevan tässä maailmanmestarisainesta. Vihreätkin näyttävät pehmenevän vauhdilla tähän suuntaan. Vasemmistoliitto nyt tuskin mahtuisi edes SDP:n johtamaan hallitukseen. Kysymysmerkiksi jääkin sitten millaiselta pohjalta persut ja kristilliset ovat valmiita hallitustyöskentelyyn, toisentansa kanssa niillä ei ainakaan näyttäisi olevan ongelmaa, tämän mielestäni todisti selvästi eurovaaleissa toteutunut vaaliliitto.

Jollakin tavalla eniten kutkuttaisi yhdistelmä (tällä hetkellä tarjolla olevista puolueista) Kok+Kesk+Pers+Krist-yhdistelmä. Tosin ei tämäkään yhdistelmä olisi mikään oikotie onneen, se onni vaatisi viellä sitä järkevää äänestysnappien painelua edustajien enemmistöltä istuntosalissa.  
"If all men are created equal, that is final. If they are endowed with inalienable rights, that is final. If governments derive their just powers from the consent of the governed, that is final." - Calvin Coolidge

IDA

Quote from: Kallioinen Käsi on 01.03.2010, 21:32:57
Ei kai kukaan usko sinipunaan ???  Keskustastahan tulee vaalitappionsa jälkeen täysin kokkareiden "bitch" :-* , eli tekevät kaiken mitä kokkarit haluavat ajaa läpi, kunhan maataloustuet tilittyvät kuten ennekin

Itse kyllä pidän sinipunaa mahdollisena. SDP ja Kokoomus ovat tehneet kuntatasolla yhteistyötä vuodesta keppi ja kivi ja uskoisin ainakin Kokoomuksen jo totaalisesti kyllästyneen vihreisiin vaikka SDP:lle vihreät ehkä vielä kelpaisivat. Maaseudun niuhottajat ( Kepu ) voisi muodostaa opposition kaupunkien niuhottajien ( Vihreät ) kanssa. Se voisi olla molemmille hyvää ja tarpeellista terapiaa.

todellisuus

QuoteKokoomuksen kannattajat ovat väkeä, joka tuskin hyppää huonoinakaan aikoina perussuomalaisten kelkkaan.
No itse asiassa se Iltalehden gallup (otos >5 000), jonka reaktiona pääkirjoitus on laadittu, ennusti että suurin osa PS:n muilta puolueilta saavista äänestäjistä (19 000, SDP:ltä 18 000 ja Keskustalta 13 000) tulisi viime vaaleissa Kokoomusta äänestäneiltä. Kätevä weasel word tuo "tuskin", voidaan väittää aivan päinvastaista kuin mitä on todettu kun vain lisätään "tuskin" eteen.

Persuilla on nyt tämän vuoden aikana totuuden hetket käsillään, jos gallup-kannatus tippuu alle kolmeen niin taas on edessä sama mikä viime vaaleissa, että suuri osa potentiaalisista äänestäjistä pienemmissä vaalipiireissä äänestää jotain suurempaa puoluetta kun luullaan että äänet valuisivat vaaleissa hukkaan koska yhtään ehdokasta ei menisi läpi. Esiin tarvittaisiin muitakin kasvoja kuin Soini, konkreettisten ja toteuttamiskelpoisten poliittisten ehdotusten esittäjinä.
Oliko viestini huono? Lähetä palautetta yksityisviestillä, rakentava palaute kirjoitustyylistäni ja/tai huonosta ajattelumaailmastani otetaan ilolla vastaan.