News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Pekka Haavisto: Vihreiden pj 2018-2019 / Ulkoministeri 2019-2023

Started by Pullervo, 25.10.2018, 03:27:24

Previous topic - Next topic

Pentecost

Omasta mielestäni kukin viihdyttäköön itseään niin kuin parhaaksi näkee. Valitettavasti kuitenkin tuossa asemassa täytyisi hiukan ymmärtää oman yksityiselämän näyttäytyminen kyseenalaisessa valossa. Jos ymmärrystä olisi siitä, miltä homma ulkopuolisille näyttäytyy, niin moisten artikkeleiden ilmestymistä vältettäisiin viimeiseen saakka.

Pekka Haavisto taas tekee kaltaisilleni palveluksen osoittamalla, millainen mies on. Homoa voisin äänestää, jos ehdokas muuten olisi mieleen. Haavistoa ei Vihreiden ehdokkaana tulisi muutenkaan äänestettyä, mutta vielä vähemmän kun on osoittanut seuraavia ominaisuuksia:

- Painostanut virkamiestä tekemään virkavastuulla jotain hyvin laitonta. Nyt ollaan syyteharkinnassa, joka jo osoittaa jotain tapahtuneen. Muutoin asia olisi painettu villaisella.

- Hankkii avioliitossa ollessaan itselleen Erityisen Avustajan, tämä mielestäni osoittaa, ettei mieheen voi luottaa muutenkaan. Jos suhde on loppu, siitä on hyvä lähteä ja ottaa ero. Tässä toimitaan kaikin tavoin epäreilusti omaa puolisoa kohtaan ja selkärankaa ei löydy. Kukapa ei joskus haaveilisi jostain nuoresta ja kiihkeästä suhteesta, mutta kun tietää mitä ongelmia se aiheuttaisi - ja varsinkin jos rakastaa puolisoaan - jättää moiset touhut sikseen.

- Kertomukset herran asenteesta alaisiinsa ja painostuksesta sekä hyvin autoritäärisestä luonteesta.

Olen toisaalta erittäin tyytyväinen Haaviston todellisen luonteen paljastuttua. Minkäänlaisia mahdollisuuksia merkittävään poliittiseen tulevaisuuteen en näe. Jos sitten omat ennustajanlahjani eivät ole kristallipallon sumeudesta johtuen heikossa hapessa.
KKO:n tuomio
A:n käyttämissä ilmaisuissa on kysymys niin sanotuista arvoarvostelmista, joiden osalta ei lähtökohtaisesti ole mielekästä puhua lausuman totuudellisuudesta.

Supernuiva

Quote from: Pentecost on 23.03.2020, 10:18:53
Olen toisaalta erittäin tyytyväinen Haaviston todellisen luonteen paljastuttua. Minkäänlaisia mahdollisuuksia merkittävään poliittiseen tulevaisuuteen en näe. Jos sitten omat ennustajanlahjani eivät ole kristallipallon sumeudesta johtuen heikossa hapessa.

Ministerin asema on politiikassa aika korkea, ja itse en näe mitään pienentäkään syytä siihen, miksi Haavisto ei voisi olla ministerinä seuraavissakaan hallituksissa. Ei hän ole tehnyt mitään sellaista, että hänellä ei olisi kannatusta oman puolueensa tai omien äänestäjiensä keskuudessa.

Presidentinvaaleissa hän lienee myös ehdokkaana, mutta suuren enemmistön vakuuttaminen ja presidentiksi pääseminen on ilmeisesti vaikeaa, sillä suomalaiset konservatiivit tuskin häntä äänestävät.

Itse näen, että Haavistolla on vielä pitkä poliittinen ura ministerinäkin tulevissa hallituksissa, jos vain vihreät pääsevät hallitusneuvotteluissa mukaan hallitukseen.

Enemmän Haavistolla on poliittista tulevaisuutta kuin uuvateilla tai Jabballa, tai näin ainakin haluan uskoa. Äänestäjien muroihin kuseminen ei yleensä lisää kannatusta, mutta ei Haavisto ole tehnyt mitään sellaista, että hänen poliittiset kannattajat olisivat häneen tyytymättömiä.

Vaniljaihminen

Enpä minäkään usko, että Haaviston ailahtelut vaikuttaisivat hänen poliittiseen uraansa yhtään millään tavalla. Mitä pitäisi muka tapahtua, että vihreät naiset ja edistykselliset demokraatit lakkaisivat kannattamasta tämän presidenttiehdokkuutta?

Nuo mainitut äänestävät HomopresidenttiTM:ää aivan samalla dedikaatiolla kuin mitä Jari Sillanpään fanit seuraavat mestariaan. Mikäli Haavisto joutuisi jättämään pressavaalit sikseen, olisi viherkuplan voivotus samaa luokkaa kuin Nipan perään itkeminen Dingon hajoamisen aikoihin. Eikä merkkejä sellaisesta ole vielä ainakaan nähty.
"Meillä on niin ihana hallitus mutta miehet vihaa.."

Mäyräkoira

Mitähän muslimit diggaas homopressasta??

Enpä ole koskaan nähnyt vihreitä ristiriitaisempiä tyyppejä?

Vanhat kommarit, joita oli täällä vielä 10-15 v. Sitten, ei oikein diganneet homotouhuista.
Tämä nykyinen uuskommunismi on oikein mielenkiintoinen ilmiö.  ;D

                  .......

Haavistoa lierompaa, kierompaa tyyppiä saa hakemalla hakea. Pitäisin Esko Juhani tennilääkin parempana presidenttinä. Hän on ainakin rehellisen oloinen tyyppi vaikka onkin komu. Toisaalta tanneri sanoi, älä koskaan luota tyyppiin joka on ollut komu.

Sitä sopii soveltaa näihin uuskommareihinkin joita virheiksi kutsutaan. Koko sakki on täysin viidettä kolonnaa. Nämä kaiffarit tuhoavat Suomen  jos he saavat liikaa valtaa.

Tiedättekö muuten mitä Linkola sanoi,mikä yhdistää haavistoa ja Stalinia?

Kummatkin ovat niin helvetin aurinkoisia.

Muistan lukeneeni tämän hänen haastattelustaan, olikohan se Seura lehdestä, v 2012
"Republikaaninen puolue on kuollut."

-Jari Himanen, sekä myös moni muu.

Fiftari

QuotePALJASTAVAT PAPARAZZIKUVAT! MINISTERI PEKKA HAAVISTOLLA LÄHEISET VÄLIT NUOREEN ERITYISAVUSTAJAANSA!

Vihreiden ulkoministeri Pekka Haaviston, 61, ympärillä on vellonut jo pitkään villi huhumylly, joka ei ota laantuakseen. Sosiaalisessa mediassa, eri keskustelupalstoilla ja poliittisissa blogeissa on kummasteltu, että Pekalla on ollut jo vuosia läheiset välit nuoreen erityisavustajaansa Jeri Aaltoon, 23.

Tilanteen tekee erikoiseksi se, että Pekka on naimisissa kampaaja Antonio Floresin, 42, kanssa. Silti Pekka viettää paljon vapaa-aikaansakin lähes 40 vuotta nuoremman Jerin seurassa.

Seiskan paparazzit alkoivat tutkia tarkemmin Pekan ja Jerin läheisiksi väitettyjä välejä. Maaliskuun alussa selvisi, että ulkoministeri Haaviston Helsingin Kulosaaren-ökykoti on Jerille tuttu paikka. Kaksikko nimittäin vietti pyhäpäivää kahdestaan Pekan asunnolla.
Seiska

Tuleekohan tästä kohu jossa Haavisto tekee Ilkka Kanervat?
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

Jorma M.


^ Ei tule vaikka tämä törkeämpi tapaus kuin Kanervan. Kloppi on ylennetty autokuskista avustajaksi. Jerillä on hyvät liksat, purjehdukset + muut luontoisedut. Itse keissihän oli noin 5 vrk sitten Seiskassa. Ja sinne se toistaiseksi jäänee.

Kaiken huippuna Pekalla muitakin sekoiluja viime aikoina, mm. työpaikkakiusaaminen, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan harhaanjohtaminen, Krim-möläyttely samaan aikaan kun Korona-kaaos ampuu pilviin. Suojaväri ja tiedostavampi seksuaalisuus taannevat  hymyn jatkossakin "tohtori" Haavistolle. 
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

räsänen

Tulee siitä kohu tai ainakin sanomista viimeistään siinä vaiheessa jos Pekka aikoo vielä yrittää pressaksi. Eli ne haaveet on Haaviston kohdalla jo taputeltu.

Olen joskus aikaisemmin pitänyt Haavistoa ihan ok- tyyppinä mutta viimeistään al-holin sekoilu aukaisi silmät lopullisesti. Ei ole missään nimessä pressaainesta vaikka onkin lukenut ihan ylioppilaaksi asti.

foobar

Quote from: Jorma M. on 25.03.2020, 08:01:09

^ Ei tule vaikka tämä törkeämpi tapaus kuin Kanervan. Kloppi on ylennetty autokuskista avustajaksi. Jerillä on hyvät liksat, purjehdukset + muut luontoisedut. Itse keissihän oli noin 5 vrk sitten Seiskassa. Ja sinne se toistaiseksi jäänee.

Kaiken huippuna Pekalla muitakin sekoiluja viime aikoina, mm. työpaikkakiusaaminen, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan harhaanjohtaminen, Krim-möläyttely samaan aikaan kun Korona-kaaos ampuu pilviin. Suojaväri ja tiedostavampi seksuaalisuus taannevat  hymyn jatkossakin "tohtori" Haavistolle.

Paljon selkeämpää esimerkkiä kuin Kanerva vs. Haavisto ei voisi olla sen suhteen että toimittajien valtaosan poliittisten affiliaatioiden keskittyminen Vihreisiin ja Vasemmistoliittoon on oikea ongelma. Toki ongelma jota ei koskaan mediassa käsitellä ongelmana, koska sehän ei voi sitä olla. Vihervasemmistolainen kotiinpäinveto on heille sitoutumattoman ja luotettavan lehdistön suoranainen määritelmä.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Fiftari

Mietiskelin tuossa että kuinkahan lehtien otsikot olisivat kirkuneet jos kyseessä olisi Haaviston ikäinen mies ja assarina parikymppinen nainen?
Todennäköisesti puhuttaisiin toksisesta maskuliinisuudesta ja reittä pitkin uralla etenemisestä ynnä muusta sellaisesta.
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

Golimar

Quote
X

Seiska tutustui Valtioneuvoston kansliassa ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) ministeriajan matkalaskuihin. Laskuista paljastui, että viime kesäkuussa ministeriksi nimitetty Haavisto on matkustanut erityisavustajiensa kanssa tiuhaan ympäri maapalloa.

Haavisto on ollut ministerinä reilut 250 päivää. Niistä hän on ollut noin 100 päivää ulkomailla. Erityisesti ilmastoasioista huolta kantava Haavisto on lentänyt jokaisella mantereella Australiaa lukuunottamatta.
Euroopassa Haavisto on käynyt kymmenissä eri kaupungeissa.

Lisäksi hän on tehnyt useita matkoja Yhdysvaltoihin, Afrikkaan ja Lähi-itään. Myös Perussa ja Intiassa Pekka on käynyt avustajineen.

X

Haavistolle ei ole aina löytynyt sopivia reittilentoja, joten hän on turvautunut yksityiskoneisiin seitsemän kertaa. Pelkästään yksityissuihkareista on tullut yli 200 000 euron kustannukset. Kokonaisuudessaan Haaviston ja hänen avustajiensa matkakustannukset nousevat satoihintuhansiin euroihin.

Matkalaskuista selvisi, että Haaviston piti päästä viime lokakuussa Ukrainaan. Ulkoministeriö vuokrasi yksityiskoneen, joka maksoi kolmen päivän ajalta 45 228 euroa. Yksityissuihkarin kyytiin nousi Haaviston lisäksi erityisavustaja Jeri Aalto, diplomaattiavustaja Katja Kalamäki ja turvamies.

X

Suomeen palattuaan Jeri Aallon matkalaskua ei hyväksytty kokonaan korvattavaksi, vaan laskussa oli merkintä First Card -kortin virheellisestä käytöstä. Jerin päivärahoista oli vähennetty minibaarin käytöstä muodostunut 210 Ukrainan hryvnian eli 7,71 euron suuruinen summa.

X

Jerille iski Ruandan pääkaupungissa Kigalissa nälkä paikallisessa hotellissa. Jeri joi vettä ja ahmi pähkinöitä 38 euron edestä. Summa vähennettiin taas hänen päivärahoistaan.

X

https://www.seiska.fi/Uutiset/Pekka-Haavisto-ja-erityisavustaja-Jeri-Ukrainassa-paivarahoista-vahennettiin-minibaarista

Fiftari

Hiukan alkaa näyttämään siltä että Haavistoa ei enää kiinnosta pitää kovinkaan paljon imagoa yllä. Nykyinen homma hoidetaan loppuun joten kuten ja sitten siirrytään johonkin palkintovirkaan. Taisi olla niin että erottamissotku ulkoministeriössä laittoi sytytyslangan palamaan ja nyt sitten tehdään vain sen verran että voi sanoa tehneensä töitä.
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

John Johnson

Vihreiden Soini? Joskaan Soini ei ihan niin näkyvästi käynyt reissaamassa "avustajansa" kanssa. Eikä sen puoleen Vihreät ole tästä mihinkään uppoamassa setä-miehensä mukana. Positiivista vaan jos tällainen vanha pieru jättäytyy politiikasta pois.
You cannot say Happiness without saying Penis.

I went to the bank the other day and asked the lady behind the counter to check my balance, so she pushed me!

DuPont

Quote from: Fiftari on 29.03.2020, 09:59:21
Hiukan alkaa näyttämään siltä että Haavistoa ei enää kiinnosta pitää kovinkaan paljon imagoa yllä. Nykyinen homma hoidetaan loppuun joten kuten ja sitten siirrytään johonkin palkintovirkaan. Taisi olla niin että erottamissotku ulkoministeriössä laittoi sytytyslangan palamaan ja nyt sitten tehdään vain sen verran että voi sanoa tehneensä töitä.
Itsekin uskoisin, että Haavisto ei enää lähde pressapeliin, kampanjasta nimittäin tulisi aika ruma.
Meillä on aika avoin peli nyt seuraavia pressanvaaleja ajatellen. Voi tulla ylläriehdokkaita.

Faidros.

Voi käydä niin, että Niinistön jälkeen pressaksi hakee Niinistö, Ville nimittäin. Joillekin varttuneemmalle voi merkitä jotain sukulaisuus.
Vihreää naista ei äänestäisi kukaan.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Lalli IsoTalo

#314
Quote from: Fiftari on 29.03.2020, 09:59:21
Hiukan alkaa näyttämään siltä että Haavistoa ei enää kiinnosta pitää kovinkaan paljon imagoa yllä.

Mitä innokkaammin Pekka kiihdyttää perseilyä, sen parempi Suomelle.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

ejmantyla

Haaviston toimien laillisuutta alettiin tutkia,kuten muistamme. Valiokunnassa kuultiin Pekkaa, Pasi Tuomista ja kirjanoppineita. Puhuttiin käsittelyn kestävän pari kuukautta. Onko asia nyt hyssytelty ja lakaistu koronan alle?

Riukulehto

Miki Sileoni haastatellut tänään Kosti Heiskasta. Tässä käydään läpi Pekka Haaviston toimia. Ensimmäinen osa haastattelusta ilmestyi hetki sitten.

https://youtu.be/PHj_Pzx_zb4

Quote from: Kosti Heiskanen

Nyt kun Suomessa on taas kuohuu muistatteko kun vuonna 2019 varoitin teittä ennen vaaleja tulevasta ulkoministeri Haavistosta ja kerroin minun tarinan joka nosti valtavan kohun somessa. Berliinissä käyneet toimittajat joutuivat puhutteluun ja juttu hyllytettiin Seiskassa sekä muissa tiedotusvälineissä. On vanha hyvä suomalainen sanonta SITÄ SAA MITÄ TILAA! Mitään ei ole muuttunut,Pekulin valehtelu ja Gay-show veromaksajien piikkiin jatkuu
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=2791669120955868&set=a.439152359540901&type=3
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

Riukulehto

"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

Veturinainen

^ Saisiko muutamalla ranskalaisella viivalla kiteytyksen?
Puolueiden kannatusilmoitukset ovat julkisia. Lue Hesarin viimekertainen juttu tämän linkin takaa.

Lalli IsoTalo

Quote from: Veturinainen on 06.06.2020, 12:08:16
^ Saisiko muutamalla ranskalaisella viivalla kiteytyksen?

Kommentteja vilkuilemalla näytti olevan kyse nuorista miehistä, tai vielä nuoremmista. En ehdi katselemaan videota.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

simppali

Ei uni tullut, joten larailin kaikenlaisia ..teflon Haavistosta löytyy melko jyrkkä kuvaelma..mukana muutama nenän kaivaja vassari..

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/pol-kom/professori-haavisto-otaksun/

QuoteMerkintä vierailevan professorin (visiting professor, University of Bristol) tehtävästä löytyy Haaviston omalta cv:ltä, joka löytyy mm. EU:n nettisivuilta. Se on peräisin ajalta, jolloin hän mm. toimi EU:n erikoisedustajana Sudanissa.

Bristolin yliopistosta kerrotaan, että kyseessä on virhe. Haavisto ei oppilaitoksesta saadun tuoreen tiedon mukaan ole ollut vieraileva professori Bristolissa, luennoitsija kylläkin.

"Herra Haavisto on pitänyt meille luentosarjan globaalista ympäristöpolitiikasta 2002. Häntä ei ollut nimitetty vierailevaksi professoriksi, vaikka hänen cv:nsä niin väittää", vastaa Matthew Morrison Bristolin yliopiston reksiteritoimistosta asiaa koskevaan sähköpostitiedusteluun.

Ehkä Haavisto on..Papukaija -ohjelmia oli tähän mennessä tehty lähes 200. Lavalla nähdään tutut hahmot: Onni-klovni, Fakiiri Kronblom, Sirkustirehtööri ja professori Hajamieli, joka lausuu juhlarunon.

Eihän kukaan jaksa kaikkea muistaa, Haavisto on ylioppilas, minäkin olen, Haavistolla jäi gradu tekemättä varmaan kun ei muistanut mokomaa tekaista, minulla ei.

Arto Luukkanen laittaa Haavistosta tuoretta näkemystä.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artoluukkanen/se-on-ihan-vaan-pekka/

QuoteKansalaisten mielissä Pekka on menettänyt hohtonsa. Vanhemmat kansalaiset eivät enää huokaile sitä että oi miten ihana se Pekka on! Ennen tätä hänelle – Valitulle Pekalle oli annettu kaikki anteeksi – se, että hän laittoi CV:nsä olevansa vieraileva professori oli ihan "suloista". Caruna-kauppa oli sellanen pikku vahinko ym.

Nyt ollaan nyreissään. Eihän sen Pekan pitänyt olla sellainen!

Hyvä-median lisäksi vihreät luottavat hallituskumppaneihinsa. Jos rivit repeilevät ja hallitus kääntyy Pekkaa vastaan voi hallitusyhteistyö olla loppu. Siinä mielessä vihreillä on helppo antaa ultimaatumi – joko Pekka vapautetaan tai tulee uusi hallitus! Miettikääpä sitä!

Ongelmana on vain se, että tällainen kiristää ilmapiirin äärimmilleen. Kepun edustajien on vaikea äänestää Pekkaa vapaaksi mikäli häntä vastaan on pienintäkään todellista syytä ts. silloin on helpompi laittaa asia valtakunnanoikeuden päätettäväksi.

Miksi pyytää anteeksi jos ei ole tehnyt mitään väärin?

Perustuslakivaliokunnan pyyntö esitutkinnasta koski ulkoministeriön konsulipäällikön Pasi Tuomisen siirtämistä toisiin tehtäviin, ei esimerkiksi sitä, oliko Haavistolla al-Hol-päätöksenteossa tukenaan hallituksen linjausta vai ei. On mielenkiintoista, että kohun kasvaessa Pekka Haavisto oli eräässä vaiheessa valmis pyytämään anteeksi Tuomiselta ja oli valmis asettamaan hänet takaisin entisiin tehtäviinsä. Miksi pyytää anteeksi jos ei ole syyllistynyt mihinkään laittomuuteen? (https://yle.fi/uutiset/3-11104072).

Teflon Pekka, koko kansan vävy ei varmaan jaksa lukea KRP:n tekemää tutkinta-aineistoa, koska lomalla on kiva olla uuden kölipojan kanssa...parturi on kai  out of season?

Kun painuvi päät muun kansan, maan,
Me jääkärit uskoimme yhä.

Radio

Ylioppilas Pekka, "vieraileva professori", valehteli tuonkin professorintittelin CV:ssään. Punanoidan jälkeen voin uskoa Hölmölön rahvaan vetävän punaisen viivan vaikka posetiivarille apinoineen. Ensimmäinen kerta liippasi järkyttävän läheltä. Uusi yritys, kyllä demlan dumarit pesee herran/rouvan puhtaaksi. Oottakaapas vaan!
Filosofi Esa laulaa kauniisti: https://www.youtube.com/watch?v=6XFyA9t8dgQ
Ja Sebastian jatkaa suoraan tai https://www.youtube.com/watch?v=f2hvpXuGIXw
Kovaa kamaa, Antirasisti ylitarkastaja esiintyy A-studiossa. On myös Hyysärin koko aukeaman antirasisti tertseroni räjähtävällä afrolla. Jauhaa paskaa ja on pelottava tyyppi! Allla artikkeli, en voi oksentamatta kommentoida, lukekaa.
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006560899.html

Skeptikko

HS:n tiedot: Poliisi epäilee ulkoministeri Haavistoa kahdesta rikoksesta
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006565426.html

QuoteKESKUSRIKOSPOLIISI epäilee ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr) virkarikoksesta ja yhteistoimintavelvoitteen rikkomisesta, kertovat asiasta perillä olevat lähteet HS:lle.

Epäilty rikos on tapahtunut viime syksynä, jolloin ministeri Haavisto päätti siirtää ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuomisen toisiin tehtäviin erimielisyyksien takia.

Rikosepäilyn keskipisteessä on se, miten suomalaisten avustamisesta al-Holin pakolaisleirillä Syyriassa olisi pitänyt toimia. Myöhemmin ministeri Haavisto pyysi konsulipäällikkö Tuomiselta anteeksi ja tarjosi hänelle mahdollisuutta jatkaa tehtävässään.
...
ESITUTKINNASSA keskusrikospoliisi on HS:n tietojen mukaan tullut siihen johtopäätökseen, että ulkoministeri Haavistoa on syytä epäillä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Siitä voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Yhteistoimintavelvoitteen rikkomisesta rangaistuksena on sakko.
...
Syytteeseen asettaminen edellyttää, että enemmistö eduskunnassa annetuista äänistä kannattaa sitä. Eduskunta päättää syyttämisestä sen jälkeen, kun perustuslakivaliokunta on antanut asiassa mietinnön. Toisin sanoen perustuslakivaliokunta arvioi, mikä olisi mahdollisesti rikos, josta ministeri Haavisto pitäisi asettaa syytteeseen.

MAHDOLLINEN syyte ministeriä vastaan käsiteltäisiin valtakunnanoikeudessa. Siihen kuuluvat korkeimman oikeuden presidentti puheenjohtajana, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti, kolme virkaiältään vanhinta hovioikeuden presidenttiä ja viisi eduskunnan valitsemaa jäsentä.

Eduskunta valitsi viime joulukuussa valtakunnanoikeuden jäseniksi vuosille 2020–2023 kansanedustaja Johannes Koskisen (sdp), oikeustieteen kandidaatti Ritva Viljasen, kansanedustaja Leena Meren (ps), kansanedustaja Antti Häkkäsen (kok), kansanedustaja Pihla Keto-Huovisen (kok) ja asianajaja Anssi Kyllösen.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Puskistahuutelija

Kujanjuoksu jatkuu vielä hetken, mutta päättyy jossain vaiheessa varmasti. Syntisäkki painaa sen verran paljon, että pakopaikkaa ei ole.

Pekkaa, juhuu, sut saadaan vielä! :)

Lalli IsoTalo

Quote from: Skeptikko on 08.07.2020, 15:50:59
Quote from: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006565426.html
Syytteeseen asettaminen edellyttää, että enemmistö eduskunnassa annetuista äänistä kannattaa sitä.

Ensin tuli mieleen, että se siitä sitten. Mutta sitten tuli mieleen, että suurin osa puolueista pitäisi siitä, että vahva presidenttiehdokas tiputetaan pelistä pois.

Menee mielenkiintoiseksi.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Titus

Tulee olemaan mielenkiintoinen case verrattuna esim Kulmuniin ja tähän taannoiseen edelleen epäiltyyn vihapuherikokseen jossa poliisi teki tutkimattajättämispäätöksen esitutkinnan jälkeen jonka valtakunnansyyttäjä sitten painosti eteenpäin. Poliisi on nyt tehnyt päätöksen, että tukinnassa on päädytty epäilyyn ja tekoja on useampia eri syytteiden alla.

haavisto ei vapaaehtoisesti lähde mihinkään ja vihreät lakaisevat tämän maton alle "kun tutkinta on niinq kesken niin ei vaan voi mitään".

hallitus nurin. nyt.
that's a bingo!

foobar

Quote from: Lalli IsoTalo on 08.07.2020, 15:58:25
Quote from: Skeptikko on 08.07.2020, 15:50:59
Quote from: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006565426.html
Syytteeseen asettaminen edellyttää, että enemmistö eduskunnassa annetuista äänistä kannattaa sitä.

Ensin tuli mieleen, että se siitä sitten. Mutta sitten tuli mieleen, että suurin osa puolueista pitäisi siitä, että vahva presidenttiehdokas tiputetaan pelistä pois.

Menee mielenkiintoiseksi.

Eduskunnan syyttämättäjättämispäätös tuskin pelastaisi Haavistoa massiiviselta mainetahralta jota poliisin esitutkinnan perusteella asettama epäilys tukee. Haavistosta voi tällaisen kuvion ja näiden muutaman muun imago-ongelman jälkeen tulla presidentti vain jos sekä vasemmistossa että oikeistossa ovat kaikki muut kelvolliset ehdokkaat kiven alla...
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

JDwg

Mitä tuo Pekka luulee itsestään jos ei tajua luopua ministerinvirastaan. Tämä päivä on aikaa.
Talouselämä 11.5.2013:
Terrorismiin liittyvien riskihenkilöiden kasvu johtuu Supon mukaan maahanmuutosta, ghettoutumisesta, toisen mamusukupolven ongelmien syvenemisestä,Suomessa oleskelevien henkilöiden radikalisoitumisesta sekä konfliktialueilla väkivaltaiseen toimintaan osallistuvien henkilöiden palaamisesta Suomeen

Eisernes Kreuz

Tuleekin olemaan hauskaa seurattavaa, kuinka vihavasemmisto pääsee puolestaan estämään eduskunnassa omansa syyttämisen.

Sehän oli kauhean tuomittavaa persuilta Mäenpään tapauksessa.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

WinstonSmith

Quote from: Eisernes Kreuz on 08.07.2020, 16:12:47
Tuleekin olemaan hauskaa seurattavaa, kuinka vihavasemmisto pääsee puolestaan estämään eduskunnassa omansa syyttämisen.

Sehän oli kauhean tuomittavaa persuilta Mäenpään tapauksessa.

Mutta miten perussuomalaiset äänestää? Jos PS äänestää vatstaan, niin sitten se näyttää siltä, että PS välittää vain oman puolueensa suojasta.
President Putin: Our state was built around values of multiethnic harmony. 

❗️ Our adversaries, people with neo-colonial mindsets – halfwits, in fact – are unable to realise that diversity makes us stronger.