Ajankohtainen kolumni Lähi-idän turvallisuuspoliittisesta tilanteesta

[Turjalainen]

http://www.ajanteos.com/kolumni.htm

Lihavoinnit, yms. minun:

"Hizbollah on saanut jatkuvasti asevahvistuksia Syyriasta joka puolestaan saa niitä sekä Venäjältä että Iranista, tällä hetkellä bollareiden raketti- ja ohjusvalmius kattaa jo noin 45-50.000 yksikköä joista pisimmälle kantavat yltävät jo eteläiseen Israeliin saakka. Samaan aikaan Syyrian/Iranin vahvistamat Hizbollahin aseelliset joukot ovat linnoittautuneet lähes kauttaaltaan koko eteläiseen Libanoniin siitäkin huolimatta että v.2006 sodan päätyttyä YK:ssa nuijittiin päätöslauselma jossa määrättiin Hizbollahin pysymään aseistautumattoman järjestönä."

-------------

"Lähi-Itä

Sitten arkisiin asioihin ja pomminvarmaan räjähdyspisteeseen, Lähi-Itään. Mihin siellä ollaan menossa, sotaan vai rauhaan? Aloitetaan Israelin pohjoisista naapureista, Libanonista ja Syyriasta. Kumpikin valtio on siis edelleen teknisesti ottaen sodassa Israelin kanssa, vuoden 1948 jälkeen käytyjen taistelujen ja sotien jälkeen kumpikin valtio on vain aselepotilassa Israelin kanssa. Asetelma sopii hyvin myös poliittisille ja uskonnollisille ajattelijoille, sotaa ei siis ole vielä hävitty koska rauhaa ei ole tehty. Sopii erinomaisesti myös islamilaiseen ajattelumalliin. Se sopii siihen oikeastaan vieläkin paremmin muistakin syistä joista päällimmäisenä on tietysti Iran ja sen aktiivinen vaikutusvalta kummassakin maassa, aseistautumisen ja vastarinnan tukeminen niin Hizbollahin kuin Syyrian alawiittien kautta. Kumpikin siis shiia-islamia tunnustavia ryhmittymiä.

Hizbollah on saanut jatkuvasti asevahvistuksia Syyriasta joka puolestaan saa niitä sekä Venäjältä että Iranista, tällä hetkellä bollareiden raketti- ja ohjusvalmius kattaa jo noin 45-50.000 yksikköä joista pisimmälle kantavat yltävät jo eteläiseen Israeliin saakka. Samaan aikaan Syyrian/Iranin vahvistamat Hizbollahin aseelliset joukot ovat linnoittautuneet lähes kauttaaltaan koko eteläiseen Libanoniin siitäkin huolimatta että v.2006 sodan päätyttyä YK:ssa nuijittiin päätöslauselma jossa määrättiin Hizbollahin pysymään aseistautumattoman järjestönä. Päätöslauselman vakuudeksi paikalle lähetettiin YK:n joukkoja joiden tulisi valvoa päätöslauselman toteutumista ja estää mahdollinen uudelleen aseistautuminen.
No onhan siellä ollut YK:n joukkoja, kaikki kunnia sille porukalle mutta tällä osa-alueella ne eivät ole saaneet aikaan juurikaan mitään. Se ei ole välttämättä joukkojen syy, kyse on pikemminkin kaikkien toimijoiden halusta olla piittaamatta sen enempää YK:sta kuin sen päätöslauselmistakaan. YK-joukoilla ei ole lupa käyttää voimatoimia jos niitä vastaan ei hyökätä tai käytetä aseita. He saavat puolustaa itseään, eivät olla muutoin aktiivisia mihinkään suuntaan. Jos ilmenee aseiden tms salakuljetusta, siitä tulee raportoida ensin omaan esikuntaan sitten YK:n päämajaan ja Libanonin sotilasviranomaisille joilla vasta on lupa toimia aktiivisesti. Siinä vaiheessa kun aselasti on havaittu ja koko byrokratia käyty läpi on pari muutakin kuormaa ehtinyt vilahtaa ohitse. Se siitä YK:sta ja sen toimivuudesta, epäilemättä tarkoitetaan hyvää mutta ei saada toimia sen eteen kunnolla. Oheinen kartta osoittaa Hizbollahin asemat Libanonissa ja niiden tulevat hyökkäyskohteet Israelin puolella, samat värit viittaavat sekä asemiin että kohteisiin. Nämä neljä prikaatia sekä reservinä oleva viides ovat koulutettu ja tarkoitettu hyökkäämään ensisijaisesti kartassa merkittyihin Israelin kohteisiin, niiden vahvuus on noin 1000 miestä kussakin.

(http://www.ajanteos.com/Resources/kolumni080210_clip_image002_0000.jpg)

Kuvassa osoitetaan myös viitteellisesti Syyria aseistautuminen Golanin vastaiselle rajalle, samoin Israelin sisällä olevien arabien toimesta aloitettavat mellakat. Tarkoitus on sitoa mahdollisimman suuri määrä Israelin joukkoja samanaikaisesti usealla eri rintamalla tapahtuviin kahinoihin. Kuvaan tulee laskea mukaan myös Hamas jonka ohjus- ja rakettiarsenaali on myös kasvanut huolestuttaviin mittoihin. Kiitos länsimaisten avokätisen tuen Hamasille sen tarkemmin valvomatta mihin avustusrahat lopullisesti päätyvät.

Syyria ja Golan

Viime viikkoina on jälleen kerran nostettu esiin neuvottelut sekä Golanin palauttamisesta Syyrialle että samassa yhteydessä solmittavasta rauhasta Israelin ja Syyrian kanssa. Valitettavasti kyyninen kolumnisti ei käyttäisi termiä rauha kuvaamaan Syyrian suhteita Israelin kanssa, ei nyt eikä lähitulevaisuudessakaan. Syyrian presidentti Bashar al-Assad ei yksinkertaisesti voi eikä edes halua tehdä rauhaa Israelin kanssa. Se on käytännössä mahdotonta vaikka neuvotteluja siitä käydäänkin. On hämmästyttävää naiivisuutta että länsimaat vaativat Israelia luovuttamaan Golanin Syyrialle aivan kuin Golan olisi Syyrialle jokin elintärkeä alue joka on sille kuulunut aikojen alusta alkaen ja jonka hallussa pitäminen olisi sen olemassaololle, taloudelle, politiikalle ja kulttuurille elintärkeä ja ennen kaikkea siksi että toimenpide voisi tuoda tullessaan rauhan

Mikään em argumenteista ei ole mitenkään oleellinen Syyrialle. Ainoa todella jotkain merkitsevä seikka on se että Syyria on islamilainen maa jossa 75%:ia väestöstä on sunnimuslimeja, pieni hallitseva joukko alawiitteja, siis shiioja johon myös Assadin suku lukeutuu. Heidän tavoitteenaan on uudelleen muodostettava islamilainen kalifaatti, sama jota Iran, toinen shiia-islamilainen valtio havittelee ja toivoo samoista lähtöasetelmista käsin. Siinä toimintamallissa ei ole yksinkertaisesti sijaa millekään ei-islamilaiselle maalle tai edes ryhmittymälle joita kumpiakin taas Israel edustaa.
Siksi Bashar al-Assad sanoi haastattelussa New Yorker lehdelle helmikuun alussa että vaikka hän saisi neuvotteluteitse Israelilta koko Golanin takaisin hän ei voisi milloinkaan allekirjoittaa lopullista rauhansopimusta heidän kanssaan. Miksiköhän näin?

Ensinnäkin Syyrialla on jo vuodesta 2005 lähtien ollut sitova yya-sopimus Iranin kanssa, se velvoittaa sekä hyökkäykseen että puolustukseen. Toiseksi Syyria ja Egypti ovat solmineet vastaavan sopimuksen jo 1998, aivan samoin velvoittein, siis mikäli Egyptin ja Israelin välinen rauhansopimus rikkoutuu aivan mistä syystä tahansa, niin voimaan astuu sotatila, joka on käytännössä siis vain aselevon asteella. Sama asetelma velvoittaa Egyptiä mikäli syttyy avoin sota Syyrian ja Israelin välille. Kolmanneksi Syyrian muslimit ovat 3/4 osalta sunneja, heistä valtaosa kannattaa Muslimiveljeskuntaa, joka puolestaan on Hamasin ja monen muun äärijärjestön taustavoima.

Rauhansopimus velvoittaisi Syyriaa poistamaan sekä Hamasin että Muslimiveljeskunnan ja monen muun terrorijärjestön päämajat Damaskoksesta ja laajemmin koko Syyriasta. Se [rauhansopimus] on jo ajatuksenakin mahdoton, ja pelkästään sellaisen yrittäminenkin kaataisi maan heiveröisen shiia-islamilaisen hallinnon. Ei siis milloinkaan rauhaa Israelin kanssa, ei vaikka Golan saataisiinkin Syyrialle.

Nämä asiat tiedostetaan hyvin Israelissa, samalla hämmästellään lapsellista sinisilmäisyyttä jolla länsimaiset johtajat yrittävät parantaa maailmaa ymmärtämättä joko tahtoen tai tahtomattaan Lähi-Idän asetelmien koko kuvaa.
Arabimaailmassa nämä kyllä tiedetään ja tiedostetaan aivan samoin kuin Israelissa.  

Syyria on saanut Iranilta runsaasti uusia Fateh-110 ohjuksia, ne ovat pohjimmiltaan iranilaisvalmisteisia mutta koottu Syyriassa joten Iran voi huoletta todeta että se ei ole myynyt näitä ohjuksia Syyrialle. Alkujaan Fateh-sarjan ohjukset ovat kehitetty pohjoiskorealaisten No-Dong lyhyen kantaman ohjuksista, ne eivät voi kantaa taistelukärkenä ydinasetta mutta lähes minkä tahansa muun kärjen kylläkin. Fateh110 ohjus lentää noin 250 kilometriä ja se voidaan, ja yleensä laukaistaankin liikkuvalta alustalta. Syyria on toimittanut Hizbollahille venäläisvalmisteisia SA-2 ja SA-6 SAM-ohjuksia, ne soveltuvat sekä lentokoneiden, helikoptereiden että ohjusten torjuntaan. Syyria on näin tuonut rauhantahtonsa hyvin konkreettisesti esille.

Iran

Samaan aikaan Iran on kehittänyt omaa puolustustaan Israelin mahdollisen iskun varalle. Se on toimittanut hyvin avokätisesti aseita niin Syyrialle, Hamasille kuin Hizbollahillekin ja koettaa näin kasata paineita Israelille mahdollisen iskun seurauksena avautuvaa kolmen rintaman sotaa silmälläpitäen kuten aikaisemmin olen jo todennut.

Iranin oma ohjusohjelma seilaa myötätuulessa, he ovat testanneet jatkuvasti uusia keskimatkan ohjuksiaan joiden kantamat ulottuvat aina pitkälle Eurooppaan saakka. Israel yritettäisiin tietysti tuhota siinä välissä. Iran on laukaissut avaruuteen satelliitin, koetarkoituksessa ja antamaan suuntaa heidän omalla vakoilusatelliitilleen. Tällä he halusivat myös osoittaa että kantoraketti joka voi viedä avaruuteen satoja kiloja painavan satelliitin voi myös viedä kohteeseensa ydinlatauksen, lähes kaikkialle 3000:n kilometrin säteellä.

Maan ydinohjelma porskuttelee eteenpäin, siitä suuri kiitos herra Obamalle joka antoi Iranille vuoden lisää jatkoaikaa tulla neuvottelupöytään. Iran ilmoitti välittömästi että se ei suostukaan rikastuttamaan uraania 20%:seksi ulkomailla vaan tekee sen aivan itse. Tarkoitusta varten on aloitettu ohjelma rakentaa 10 uutta rikastamoa, nykyisten noin 10.000 sentrifugin määrä kasvaa siten tavoitteena olevaan 55.000:een joka mahdollistaa aikanaan 5-10 ydinlatauksen vuosituotantoa. Sähkön tuottamiseen ja tutkimuskäyttöön ei tarvita kuin 1/10 osa em määrästä jossa siinäkin on jo puolet liikaa.

Iranin ilmoitus sai muut arabimaat huolestumaan, eikä mitenkään syyttä. Saudit, Kuwait, Bahrain ja Qatar ovat  saaneet USA:lta lupauksen osallistua maiden puolustusjärjestelmien kehittämiseen silloin kun Iran on ydinasevaltio ja sillä on ydinkärkiä ohjustensa kärjissä. On hyvä muistaa aina islamin kahden valtaryhmittymän väliset ikiaikaiset jännitteet, sekä shiiat että sunnit pitävät lähtökohtaisesti toisiaan harhaoppisina ja siis käännytyksen kohteina. Irakissa nämä opilliset ristiriidat ovat saaneet aikaan satojen ihmisten menehtymiset pelkästään viimeisen viikon aikana shiiojen muistellessa imaami Alin, Muhammadin langon kuolemaa Karbalan taistelussa islamin alkuaikoina. Sunnien järjestämät pommi-iskut tulevat poikimaan tulevaisuudessa yhtä raakoja vastaiskuja heitä kohtaan, näin rauhanomainen ja suvaitsevainen islam on jälleen osoittanut kyntensä ja karvansa.

Sota vai rauha, herra pääministeri?

Benjamin Netanyahu on puun ja kuoren välissä, yhtäältä tietoisuus että USA veti jälleen kerran maton pois jalkojen alta ja toisaalta tietoisuus siitä että "jotain tarttis tehrä." Maan armeija on varuillaan kummankin vaihtoehdon suhteen. IDF:n esikuntapäällikkö Gabriel Ashkenazi on virittänyt sekä Golanin että lounaisen sotilasläänin valmiustilaan. Gazasta ammutaan aina silloin tällöin raketteja Sderotin ja Negeviin, aina silloin tällöin IAF käy myös pommittamassa vastavuoroisesti jotakin hajalle Hamasin tukikohdissa, tunneleissa tai asevarastoissa. Tässä Israel on vihdoinkin saanut apua Egyptiltä joka on USA:n painostuksesta alkanut rakentaa syvälle maan sisään ulottuvaa aitaa Gazan ja Egyptin väliselle rajalle. Se on puolestaan saanut Hamasin raivoihinsa, muslimi uhkaa toista muslimia ja suojelee sionistista vihollista, voiko pahempaa kuvitellakaan? Yhteenotot ovat olleet aseellisia, kuolonuhreja kummallakin puolella ja välit ovat kiristyneet äärimmilleen. Samaan aikaan Israel koettaa tukea maltillisena pidettyä Abbasia jotta Hamasin vaikutusvalta saataisiin pidettyä poissa Länsirannalta.

Mutta mitä Iranin suhteen olisi tehtävä? Antaako Israel periksi ja koettaa pärjätä mahdollisen iskun kohdatessa parhaalla mahdollisella tavalla, vai iskeekö Israel Iranin ydinlaitoksiin ennakolta? Hyviä kysymyksiä, vastaukset saattavat vain olla kiven takana. Obama antoi periksi maailman nykyisen taloustilanteen painaessa vaakakupissa ja öljyn mahdollisen hinnannousun muodostaman uhkatekijän kummitellessa taivaanrannalla. Israelin turvallisuus jäi siis taka-alalle ja toisarvoiseksi tekijäksi, kokonaiskuva ja USA:n intressit ovat Obamalle tärkeimpiä kuin yhden häirikkövaltion olemassaolo.

Kaikki tyynni, takaraja lähestyy jälleen kerran huimaa vauhtia, eli huhti-toukokuu kuluvana vuonna, jos kukaan ei tee mitään ja siltä näyttää, niin maailma on saava uuden Hitlerinsä, samoin toivein, samoin tavoittein mutta ydinpommi taskussaan."

[toumasho]

Tarkoitusta varten on aloitettu ohjelma rakentaa 10 uutta rikastamoa, nykyisten noin 10.000 sentrifugin määrä kasvaa siten tavoitteena olevaan 55.000:een joka mahdollistaa aikanaan 5-10 ydinlatauksen vuosituotantoa. Sähkön tuottamiseen ja tutkimuskäyttöön ei tarvita kuin 1/10 osa em määrästä jossa siinäkin on jo puolet liikaa.

Ylläoleva tieto on väärä - nimenomaan energiantuotantoon tarvitaan tuo n. 50 000 sentrifugia. Ydinaseiden tuotantoon riittää pienempi määrä joka on hyvin tullut esiin Fordowin rakenteilla olevassa "salaisessa" rikastamossa. Kannattaa lukea www.isis-online.org raportteja Iranin ydinasioista niin saa asiantuntijatietoa aiheesta.

[Dirre]

noo saa aika syvällä noita ydinkärkiään rakennella ku israelilla on eräitä ohjuksia joiden läpäisykyky on 60m teräsbetonia

[Jouko]

Venäjä vallanhalussaan on aina kaikesta eri mieltä lännen kanssa vaikka se olisi heidän oman etunsa vastaista pidemmällä tähtäimellä. Siksi aseistavat islamilaisia ääriliikkeitä. Toki samaa ovat tehneet amerikkalaisetkin, Afganistanissa aikoinaan. Ja nyt maksavat sitä hintaa ja maksattavat muillakin.

Lähi-idässä on tilanne sellainen että koska Hizbollahia ja muita vastaavia ei voida/haluta hillitä niin Israelinkin hillitseminen käy yhä vaikeammaksi. Juutalaiset eivät jää sormi suussa vartoomaan tappamistaan, enää. Taatusti tämän saa tuta ensimmäisenä Iran jatkaessaan ydinaseohjelmaansa.

[JoKaGO]

Venäjä vallanhalussaan on aina kaikesta eri mieltä lännen kanssa vaikka se olisi heidän oman etunsa vastaista pidemmällä tähtäimellä. Siksi aseistavat islamilaisia ääriliikkeitä.

Niin, vai yrittävätkö kääntää muslimien katseet Lähi-Itään, jotta Venäjän omilla rajoilla hyökkäyskäskyä odottelevat joutuvat suuntaamaan voimaansa muualle? Näin luulen ma.

[Rauli]

Ymmärtääkseni yksittäiseen ydinaseeseen tarvitaan 26 kiloa 93% rikastettua uraania tai vaihtoehtoisesti 6 kg plutoniumia?
Sinänsä huvittavaa, että Israel sai suurimman osan tarvitsemastaan uraanista apartheid-ajan Etelä-Afrikasta, jonka valkoisen vähemmistöhallituksen kanssa se teki tiivistä yhteistyötä aseteknologian saralla. Israelilla lienee olevan n. 250 ydinkärkeä tällä hetkellä.

Anekdootti Hizbollahista: Tuttuni toimi Pasin kuljettajana suomalaisissa YK-joukoissa Libanonissa. Rauhanturvaajilla ja Hizbollahilla oli tullut pientä erimielisyyttä jostain olemattomasta asiasta ja ilmassa oli "kevyttä" jännitystä. Ollessaan seuraavana päivänä partioimassa heidän reitilleen oli pystytetty tiesulku. Kun Pasi seisoi pysähtyneenä keskellä tietä, sivuilta tuli kaksi Hizbollahin hemmoa kaikessa rauhassa ja asettivat telamiinat Pasin etu- ja takapyörien alle -  sitten alettiin neuvottelemaan. Tilanne raukeni lopulta rauhanomaisesti mutta tarina kuvaa hyvin Hizbollahin "tyyliä" hoitaa asiat.