News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2020-01-02 Yhdysvallat surmannut ilmaiskulla Quds-komentaja Qassem Suleimanin

Started by Red_Blue, 03.01.2020, 04:11:58

Previous topic - Next topic

törö

Quote from: Titus on 09.01.2020, 21:47:01
^
Kuullostaa siltä kuin mootorin ääni loppuisi tuohon räjähdykseen.

a) mitä on käynyt ensin, että jamppa on osannut ruveta kuvaamaan (eka ohjus?)

b) minkä hemmetin takia video menee poikki kun jotain ainutkertaista tapahtuu ??

Yksi mahdollinen oikea vastaus kysymykseen b) on, että kun kuvaa feikattavaksi tarkoitettua videota, niin ensimmäisellä kerralla ei välttämättä tule mieleen, että tarinan pitäisi jatkua vielä efektiosuuden jälkeenkin. Jos siihen tulee kuvattua ylimääräistäkin, niin kun kohokohta on lisätty ja pikselit on viilattu sellaisiksi, ettei niistä näy mitään epäilyttävää, rupeaa olemaan aika väsynyt olo eikä videon päättyminen liian aikaisin tunnu kovin olennaiselta seikalta.

Tää on niitä juttuja, joita mä olen oppinut sillä aikaa kun muut ovat rakennelleet ihmeellisiä teorioita epämääräisen kuvamateriaalin pohjalta. Kun opettelee tekemään manipuloituja kuvia ja videoita itse, niin nettietsivien vääntö alkaa vaikuttaa lähinnä lapselliselta.

https://fxhome.com/hitfilm-express

Edit: Tuolla videolla räjähdyksen ääni on epäilyttävän pehmeä puhelimen mikrofonin äänittämäksi, koska puhelimessa ei ole sitä ääntä pehmentävää rättiä.  Jos mä jaksaisin haaskata tähän aikaa, niin aloittaisin siitä.

Edit 2: Puhelimilla kuvattujen videoitten kanssa askarrellessa pitäisi muistaa, että niiden ääniraita on mono, mutta mediasoittimen alapalkin mukaan tuossa on stereo.

migri

Ikävä asia kun kone putosi ja ihmisiä kuoli.

Minun mielestä jos lennät alueella missä ihmiset elävät vielä kivikaudella islamin mukaan ja ovat sotineet jatkuvasti nyt aseiden kanssa jotka ovat parempia kuin jousipyssyt niin voit varautua tällaisiin tilanteisiin. Se on sotatoimialue oli siellä "rauha" tai täysimittainen sota.

Minun puolesta tuon alueen voisi eristää tai ns. tasoittaa ja minulle olisi aivan sama vaikka siinä menisi ns. "kulttuurikohteet" samalla.

Tämä koneen putoaminen vie vain itse asiasta sivuraiteille...
I haven't seen democrats this mad since Republicans freed their slaves.
"Just because you're offended, doesn't mean you're right" - Ricky Gervais

Paulo

Ihmettelen joidenkin palstalaisten tietämättömyyttä puhelimien nykytekniikasta. Ainakin uusimmissa Kiinassa valmistetuissa Yhdysvaltalaisen tuotejätin puhelimissa on stereo recording.

pörrö

Liittyy aiheeseen, ja nopeasti kommentoinkin sitä Hesarin mielipideosiossa:

QuoteKone ei lähettänyt mitään hätäkutsua. Jos koneessa ilmenee ongelma, lentäjä voi lähettää useita eri hätäkutsuja, kertoo lentotoiminnan professori Stephen Wright Tampereen yliopistosta ja lentäjä itsekin.

"Terrorismin hätäkutsu on 7 500, moottorin pettämisen 7 600. Koneen pudotessa, kun arvioidaan, että selviytymisen mahdollisuudet ovat heikot, koodi on 7 700. Mitään näistä ei lähetetty."

Koodi 7600 ei tarkoita moottorin pettämistä, vaan radioyhteyksien katkeamista = radio failure.
Koodi 7700 ei tarkoita koneen putoamista, vaan hätätilaa.
Joko professori Stephen Wright puhuu läpiä päähänsä, tai sitten haastattelu on tehty englanniksi ja käännös on päin prinkkalaa... :facepalm:
Luotettavaa tiedonvälitystä, my precious ass.

n.n.

Quote from: Paulo on 10.01.2020, 05:08:45
Ihmettelen joidenkin palstalaisten tietämättömyyttä puhelimien nykytekniikasta. Ainakin uusimmissa Kiinassa valmistetuissa Yhdysvaltalaisen tuotejätin puhelimissa on stereo recording.
Nekin, joissa ei ole stereomikkejä, taitavat tuupata ulos stereoraidan videoon. Uudemmat taitavat myös käyttää äänityksessä joko softan tai raudan kautta äänen suodatusta, joka tuottaa ajoittain, hmm, mielenkiintoisia tuloksia.
"Jos olet aina ollut sitä mieltä, että sääntöjen tulee kohdella kaikkia samalla tavalla ja kaikkia tulisi arvioida samoilla kriteereillä, sinua olisi pidetty 60 vuotta sitten radikaalina, 30 vuotta sitten liberaalina, mutta tänä päivänä rasistina." -Thomas Sowell

Valli

NY Times on varmistanut kuvatun videon aitouden.

QuoteThe New York Times has verified the video which shows an Iranian missile hitting a plane above Parand, near Tehran's airport, the area where a Ukrainian airliner stopped transmitting its signal before it crashed on Wednesday.

https://www.zerohedge.com/geopolitical/video-captures-alleged-moment-missile-strikes-boeing-737-over-tehran

Quote
Videolta saatavat visuaaliset ja äänijohtolangat sopivat yhteen ukrainalaiskoneen lentoratatietojen ja putoamisalueelta saatujen satelliittikuvien kanssa. Satelliittikuvat on otettu torstaina, ja ne toimitti New York Timesille avaruusteknologiayritys Maxar Technologies.

Videolla kuluu noin 10 sekuntia räjähdyksen aiheuttaman valovälähdyksen ja räjähdysäänen välillä. Äänen viive tarkoittaa lehden mukaan, että kone oli tapahtumahetkellä hieman yli kolmen kilometrin päässä kamerasta. Tämä sopii yhteen ukrainalaiskoneen lentoradan kanssa. Sen on tallentanut lentoja jäljittävä FlightRadar24. Videolla näkyvät rakennukset vastaavat rakennuksia, joita näkyy samalta alueelta otetuissa satelliittikuvissa.
-----
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nyt-on-tarkistanut-videon-aitouden-kuuluu-rajahdys-kun-ohjus-osuu-ukrainalaiskoneeseen/7685876

nollatoleranssi

Quote from: Ajattelija2008 on 08.01.2020, 06:44:04
Iran tai huthikapinalliset hyökkäsi Saudi-Arabian öljylaitosta vastaan 14.9.2019. Komentajan surmaaminen nyt tammikuussa oli nähdäkseni kosto siitä. USA odotti yli kolme kuukautta sopivaa tilaisuutta.

Tämä on hyvä huomio, vaikka julkisuudessa aiheesta ei ole puhuttu mitään (iskun motiiveista liittyen tuohon). Toisaalta Suleimania pidettiin samoin Israelin vihollisena ja Irakissa tapahtui jotakin lähetystöä vastaan, joka mainittiin yhdeksi syyksi. Täysin mahdollista että kyseessä oli kosto Saudeja kohtaan tapahtuneesta hyökkäyksestä, vaikka syyt yritetään ohjata muualle.

Quote from: Ajattelija2008 on 08.01.2020, 06:44:04
Jos Iran ei ala totella USA:n käskyjä, niin USA:n isku Iraniin voi tulla kuukausien kuluttua.

Iranilla ei tunnu olevan suurempaa halua suursotaan, kun olivat kertoneet ohjusiskuista etukäteen. Eiköhän tässä mennä pienemmällä profiililla ja odoteta USAn presidentinvaalien tuloksia.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

ikuturso

Quote from: Valli on 10.01.2020, 07:25:36
Quote from: mtvuutiset
Videolta saatavat visuaaliset ja äänijohtolangat sopivat yhteen ukrainalaiskoneen lentoratatietojen ja putoamisalueelta saatujen satelliittikuvien kanssa. Satelliittikuvat on otettu torstaina, ja ne toimitti New York Timesille avaruusteknologiayritys Maxar Technologies.

Videolla kuluu noin 10 sekuntia räjähdyksen aiheuttaman valovälähdyksen ja räjähdysäänen välillä. Äänen viive tarkoittaa lehden mukaan, että kone oli tapahtumahetkellä hieman yli kolmen kilometrin päässä kamerasta. Tämä sopii yhteen ukrainalaiskoneen lentoradan kanssa. Sen on tallentanut lentoja jäljittävä FlightRadar24. Videolla näkyvät rakennukset vastaavat rakennuksia, joita näkyy samalta alueelta otetuissa satelliittikuvissa.
-----
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nyt-on-tarkistanut-videon-aitouden-kuuluu-rajahdys-kun-ohjus-osuu-ukrainalaiskoneeseen/7685876

Olisit nyt lainannut tuon kirjoituksen alun ingresseineen. Siinä käytetty "suomen kieli" on pryceless..

QuoteNew York Times on tarkistanut, että video, jossa ilmeisesti näkyy Iranin ohjuksen osuminen lentokoneeseen Iranissa lähellä Teheranin lentokenttää.

Ukrainalainen matkustajakone lakkasi keskiviikkona samalla alueella lähettämästä signaalia ennen kuin se putosi. New York Times on tarkistanut, että eilen medioissa alkanut levitä video on aito.

Tarkistanut, että video, jossa näkyy osuminen iranissa. [virke loppuu]
medioissa alkanut levitä video on...   vrt. aikataulussa alkanut myöhästyä juna on pendolino tai lentokoneeseen alkanut iskeytyä ohjus on TorM1.

Joku ollut väsynyt tai jollakulla on ollut kiire saada uutinen ensimmäisenä eetteeriin.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

ikuturso

Iran kiistää ohjusiskun.

Haluaa Kanadalta tiedustelutiedot ja todisteet. Haluaa Boeingin mukaan tutkintaan.

Haluavatko siis löytää tietovuotajat ja videon kuvanneen henkilön teloittettavaksi ja vaientaa lentokonevalmistajan?

Iranin omasta sotilastukikohdasta on lähtenyt kaksi ohjusta, jotka ovat pudottaneet matkustajakoneen. Iran haluaa Kanadalta tästä todisteet.

Kysymys kuuluu, kenen hallinnassa ko. tukikohta on, jos Kanada tietää Irania paremmin, mitä siellä tapahtuu. Muuten tuo pyyntö on absurdi. Tukikohdasta puuttuu kaksi ohjusta, sieltä löytyy lokitiedoista laukaisuhetket ja tukikohdan omistaja pyytää ulkovalloilta todisteita tästä. Kuulostaa siltä, että Iran vaan tahtoo selvittää tietolähteet ja tiedustelukanavat.

-i-

MUOKS: Aika lahjomattomia nuo tiedustelusatelliitit. Tuolla CBS-uutisten raportissa jo todetaan, että satelliittikuvissa näkyy kahden ohjuksen laukaisu koneen reitillä. Samoin maalitutkien signaali on ilmeisesti detektoitu (maasta?)
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Viimeinen suomalainen

Jenkit tiesivät jo alusta saakka:

Lainaus:

" U.S. Intel: Iran Shot Down Plane, Then Realized Mistake
...
Intelligence indicates the Iranians came to see they had erred soon after the plane was downed, per two U.S. government sources.

Ukraine International Airlines Flight PS752, a Boeing 737-800 traveling from Tehran to Kyiv, went down in flames hours after Iran fired a ground to ground missile fusillade at two U.S.-used military bases in neighboring Iraq. While investigators have made no determination into the cause of the crash, a Ukrainian government source told The Daily Beast that their leading theory at the moment is that an Iranian missile downed the doomed plane.

Meanwhile, the U.S. government has intelligence indicating that Iranians quickly learned they'd made a mistake by downing the plane, according to two U.S. government officials. That includes intercepts indicating that civil aviation officials in Iran knew the plane should not have been a military target, the sources said.
..."

https://www.thedailybeast.com/ukraine-plane-crash-result-of-hit-by-iranian-missile-us-suspects
Viimeinen maastalähtijä sammuttaa valot.

ikuturso

Kone katosi flightradarista jo ennen osumaa...

Voisiko olla, että joku lähetin koneessa meni epäkuntoon tai kytkettiin epähuomiossa pois päältä.

Iranin ilmapuolustus olisi havainnut koneen, joka "muuttuu näkymättömäksi" ja todenneet sen olevan sotilaskone ja pum?

Tästäkin varmaan tulee selvyys tutkinnan edetessä.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

foobar

Irania varmaan kiinnostaa ihan hitosti totuuden saaminen julkisuuteen. Kannattaa kuitenkin muistaa että maata johtaa porukka jonka täydellinen esikuva on elinaikanaan patologisesti omaksi edukseen - oli sitten kyseessä kuinka pikkumainen asia - valehdellut kansanmurhia tehtaillut psykopaatti.

Ainoa tavoite on eliminoida omaa projektia tukemattomat tietolähteet ja poliittiset vastustajat. Muuhun on täysin mahdotonta uskoa.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Sunnuntailapsi

Jos oletetaan videon ohjuksen osumisesta olevan aito (nykyäänhän ei oikein mistään voi olla varma), niin kyseessä lienee MANPAD. Tämän voi arvioida neljästä asiasta. 1) ohjuksen nopeus etäisyydet arvioiden on osumahetkellä matalahko, 2) työntömoottorin liekki muistuttaa tyypillistä pientä rakettimoottorin liekkiä, joka on näkyvillä edelleen osumahetkellä, 3) räjähdekärki räjähtää suoralla osumalla kohteeseen, 4) kohteen vauriot jäävät suhteellisen vähäisiksi, koska konehan jatkoi vielä lentoa eikä esim. sirpalevauriot saaneet kerosiinisäiliöitä syttymään (kone oli juuri tankattu ja lähtenyt matkaan). Nyt luultavasti selvitetään kuumeisesti mikä taho on halunnut tehdä juuri nyt terrori-iskun, ehkä toiveena monimutkaistaa tilannetta entisestään?

Lalli IsoTalo

Quote from: törö on 10.01.2020, 00:51:08
Edit 2: Puhelimilla kuvattujen videoitten kanssa askarrellessa pitäisi muistaa, että niiden ääniraita on mono, mutta mediasoittimen alapalkin mukaan tuossa on stereo.

Riippuu varmaankin puhelimesta ja sen asetuksista.

How To Turn Off Stereo Sound On The iPhone.
https://www.youtube.com/watch?v=8Ytq4OJ4Xts
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

valtakunnanpärkhele

Iran kyllä vetää röyhkeästi salailuoperaatioitaan, onnettomuuspaikka lanattu tyhjäksi, ei tutkijoita missään.  ohjusmiehistö todennäköisesti upotettu jo happoon jne..   
Pekka Haavistokin olisi kateellinen.

[tweet]1215525563961630720[/tweet]
https://twitter.com/elizapalmer/status/1215525563961630720?s=20
J. Sarasvuo - Woketus on paitsi väärin, myös mielenvikaisuuden muoto.
Wokettajat eivät edistä asiaa, jonka moraalisessa oikeutuksessa he hurskastelullaan loisivat

Tytti Tuppurainen: "Jokainen suomalainen tuntee arjessaan, mitä sosialidemokratia on!"

RP

Ilmeisesti kuolleiden joukossa useampiakin Ruotsissa asuneita yksintulleita nykyisiä tai entisiä pakolaislapsia. Maailma on julma - ensin pakenet kuoleman vaaraa Ruotsiin ja sitten kun olet saanut turvapaikan tai oleskeluluvan kuolet lento-onnettomuudessa kun menet tapaamaan vanhaan kotimaasi jääneitä sukulaisia...

Shahram, 21 dog i flygkraschen: "Var vänlig och omtänksam"

QuoteShahram Tajik, 21, från Gävle var en av de 176 som dog i flygkraschen i Iran.
(..)
Shahram Tajik kom till Sverige som 16-åring. Gunnel Boberg var hans tillfälliga vårdnadshavare innan han fyllde 18. Därefter har de fortsatt att vara nära vänner. När flygplanskraschen inträffade skulle Shahram Tajik börja sista terminen i gymnasiet, på Polhemsskolan.

QuoteShahram Tajik var afghansk medborgare men växte upp i Iran. Tillsammans med sin äldre bror gjorde han den långa och farliga resan genom Mellanöstern och Europa och kom till slut till Sverige 2014.

Shahram fick så småningom uppehållstillstånd men hans äldre bror, som var över 18 när de kom hit, fick inte stanna i Sverige. Han bor numera i Frankrike, medan föräldrarna bor kvar i Iran.

QuoteZeinolabedin "Abedin" Saadat gick i gymnasiet på Katedralskolan i Uppsala.

19-åringen kom till Sverige som ensamkommande för fyra år sedan. Han ville leva ett bättre liv än det som erbjöds honom i Iran som afghansk migrant.

Quote"Abedin" Saadat var i Iran för att hälsa på sin pappa.

QuoteAlireza Norouzi, 18, kom till Sverige som ensamkommande 2015. Han bodde på Orust. På jullovet skulle han för första gången sedan han kom till Sverige åka till Iran för att hälsa på sin släkt.

ja (nähdäkseni nämä eivät sisälly edellisiin)
QuoteKvinna, 20, bosatt söder om Stockholm
Hon kom till Sverige 2015. Under förra året sökte hon bidrag för att besöka sin familj som är kvar i Iran men nekades det trots att hon uppgav att det skulle vara bra för hennes välmående.
Quote
Man, 18, bosatt norr om Göteborg
Invandrade från Afghanistan till Sverige i januari 2017. Svensk medborgare sedan 2018. Har inga anhöriga registrerade i Sverige.
QuoteMan, 20, bosatt i Småland
Invandrade till Sverige från Afghanistan 2015. Är medborgare i Afghanistan. Har inga anhöriga registrerade i Sverige.
kansalaisuutta tai kotimaata ei mainttu, mutta...
Quote
Man, 20, bosatt i Stockholm
Kom till Sverige i augusti 2017.
QuoteMan, 20, bosatt söder om Stockholm
Invandrade till Sverige i oktober 2017.

https://www.expressen.se/nyheter/de-fran-sverige-som-dog-i-kraschade-boeing-737-flygplanet/
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

ämpee

Quote from: ikuturso on 10.01.2020, 10:07:02
Kone katosi flightradarista jo ennen osumaa...

Voisiko olla, että joku lähetin koneessa meni epäkuntoon tai kytkettiin epähuomiossa pois päältä.

Iranin ilmapuolustus olisi havainnut koneen, joka "muuttuu näkymättömäksi" ja todenneet sen olevan sotilaskone ja pum?

Tästäkin varmaan tulee selvyys tutkinnan edetessä.

-i-

Nyt epäillään kahta osumaa josta jälkimmäinen kuvattiin netissä leviävälle videolle.
Ensimmäinen osuma laittoi tutkaheijastimen pois päältä, toinen osuma viimeisteli pudotuksen.

Linkissä graafisesti esitettynä oletus tapahtumien kulusta niiden tietojen valossa jotka varmuudella tiedetään.
https://imgur.com/a/V1SlDty

Tapauksen selvittäminen on nyt yksin Iranin käsissä, Iran voi päättää puhdistetaanko sen maine vai jätetäänkö mielummin epäilykset elämään, vai tunnustetaanko sieltä jo viimein tapahtunut onnettomuuteen johtanut erehdys.
Kaikki nyt käsillä oleva aineisto viittaa lentokoneen pudottamiseen ohjuksella.

Kävi niin tai näin, mullahien suosio ei ainakaan noussut.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

P

Quote from: Sunnuntailapsi on 10.01.2020, 10:14:41
Jos oletetaan videon ohjuksen osumisesta olevan aito (nykyäänhän ei oikein mistään voi olla varma), niin kyseessä lienee MANPAD. Tämän voi arvioida neljästä asiasta. 1) ohjuksen nopeus etäisyydet arvioiden on osumahetkellä matalahko, 2) työntömoottorin liekki muistuttaa tyypillistä pientä rakettimoottorin liekkiä, joka on näkyvillä edelleen osumahetkellä, 3) räjähdekärki räjähtää suoralla osumalla kohteeseen, 4) kohteen vauriot jäävät suhteellisen vähäisiksi, koska konehan jatkoi vielä lentoa eikä esim. sirpalevauriot saaneet kerosiinisäiliöitä syttymään (kone oli juuri tankattu ja lähtenyt matkaan). Nyt luultavasti selvitetään kuumeisesti mikä taho on halunnut tehdä juuri nyt terrori-iskun, ehkä toiveena monimutkaistaa tilannetta entisestään?

Kyllä sitä ihan TOR-1M -ohjuksena pidetään. Maasta on vaitetysti löydetty sellaisen ohjauskärki/hakupää. Kuvia siitä on julkaistu.

Ja Tor on ihan tutkaohjattu ja räjähtää läheisyystunnistuksella koneen lähellä. Taistelupanos 15 kg. Kevyempi vempele kuin BUK, mutta manpadia järeämpi.

https://en.wikipedia.org/wiki/Tor_missile_system
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Bellerofon

Quote from: valtakunnanpärkhele on 10.01.2020, 10:47:26
Iran kyllä vetää röyhkeästi salailuoperaatioitaan, onnettomuuspaikka lanattu tyhjäksi, ei tutkijoita missään.  ohjusmiehistö todennäköisesti upotettu jo happoon jne..   
Pekka Haavistokin olisi kateellinen.
Mitä sitä tutkimaan, jos varmuudella tietää mitä on tapahtunut. Paikkojen siivous viittaa siihen, että on tapahtunut "arviointivirhe" ja ammuttu jihadpäissään vahingossa siviililentokone.
Iranin osalta asia lienee näin loppuunkäsitelty ja jossain vaiheessa asia kuitataan ikävänä onnettomuutena.

Viimeinen suomalainen

Kertovat, että tupakalla ollut videon kuvaaja olisi hoksannut ruveta kuvaamaan kun eka ohjus oli osunut ja kone mennyt pimeäksi sähköjen katkettua. Toisen ohjuksen osuman kuvaaja sai sitten kuvattua. Anyways, tässä eräs Ylis-teoria " Kebab 5 kuittaa". It-miehet, kommenttia:

Lainaus:

" Iranin ilmapuolustus on ollut oletettavasti täydessä latingissa, koska pari tuntia aiemmin he päättivät räiskiä Yhdys-vitun-valtalaisia ohjuksilla. Siellä on varmaan pidetty aika todennäköisenä että kohta tulee konetta rajan yli, joten puikot on ollut suunnattuna taivaalle koko aamuyön.

Veikkaan, että ilmatorjuntayksikköjen sotilaat on olleet erityisen liipasinherkkinä, koska he ovat ensimmäisinä jakamassa edesmenneen komentajansa kohtalon jos pilliin vihelletään. Tuskin paikallinen vänrikki Nönnönöö on pitkään arponut että ammutaanko vai eikö ammuta jos sieltä vyöryy F15 niskaan tutkaanohjautuvat ohjukset laulaen.

Kone nousi aamulla kuuden jäljestä, ja oli aamun ensimmäisiä lentoja. Sitä ennen on lentokentän datan mukaan lähtenyt muutamia lentoja, mutta tunnin sisällä vain kolme tätä ennen. Jos kyseessä on ollut ilmatorjunnan perustoiminta ARM-ohjusuhan alla, vuorottelevat alueen yksiköt valvontavastuuta ettei kaikki loista tutkillaan samaan aikaan. Pudonnut kone on noussut nopeasti, mutta on ollut maastosta riippuen tutkakatveen alla ainakin nousukiitonsa.

Tässä skenaariossa voi miettiä, mitä on tapahtunut ohjusajoneuvossa. Upseeri on tarkistanut kellonsa, todeten että on aika pistää tutka päälle, Kebab vitonen kuittaa. Ruudulla ei mittään mikä helpotus. Kunnes sitten, täplä, jonka perään toinen. Täpälistä muodostuu jono, jonka tietokone nappaa seurantaan jo ennen operaattoria. Nopeus 290, 320, 350 km/h. Onko se hävittäjä, onko se ohjus? Mitä Tötterström tekee? Jos se on tullut kohti, voi se olla ilmapuolustuksen lamautukseen tehty ohjus ja pian koko yksikkö on pitkin maita ja mantuja.

Jos netin huhuja on uskominen, kyse olisi ehkä Tor M1-järjestelmästä. Kasarineukkuvehkeessä ei välttämättä toimi nykyaikaiset IFF-tunnisteet, eikä matkustajakone erotu ruudulta mitenkään. Jos kuvioon on kuulunut asemanvaihtoruletti, vehje tuskin on ollut valokaapeleilla kiinni missään, mistä saisi laajempaa ilmakuvadataa kuin mitä yksikön omilla peileillä saa irti. Ehkä tilanne on ollut myös se, että vaunun komentajalla on ollut käsitys, että siviililentoliikenne on poikki kunnes ohjusoperaatio on ohi, eikä tieto sen jatkumisesta ole kulkeutunut ampuville yksiköille saakka.

Tl;Dr: Kireä tilanne, kova paine, uhka päällä ja mahdollinen tilannetietokatkos. Ei sieltä vaunusta voi todentaa maalia mitenkään, varsinkaan jos oletus on ettei taivaalla ole mitään muuta kuin ameikkalaisten sotakoneita."

Ylikseltä...
Viimeinen maastalähtijä sammuttaa valot.

Titus

Iranissa putoavassa koneessa on 10% matkustajista ruotsalaisia...  :o

QuoteRuotsin ulkoministeriö vahvistaa, että alas syöksyneessä ukrainalaiskoneessa oli 17 Ruotsista tulevaa ihmistä.
Asiasta kertoo Ruotsin ulkoministeri Ann Linde Twitterissä. Heistä seitsemällä on Ruotsin kansalaisuus ja kymmenen on kirjoilla Ruotsissa, ulkoministeriö kertoo uutistoimisto TT:n mukaan.
Aiempi tieto on ollut kymmenen ruotsalaista.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006368799.html

ym twitter:

[tweet]1215622134472630272[/tweet]

that's a bingo!

Viimeinen suomalainen

Kummelit olivat oikeassa :) Tuo " Kebab vitonen kuittaa" pisti hymyillyttämään.
Tässä muuten Putinin Ostoskanavan mainos tuosta Tor-torjuntaohjusjärjestelmästä:
https://youtu.be/85q22wIk1_w
Viimeinen maastalähtijä sammuttaa valot.

ikuturso

Tässä Tor vähän enemmän. Jos tarina pitää yhtään paikkansa, Tor pudottaa niin GRADit, Tomahawkit kuin droonitkin.

https://youtu.be/objljEE7B6M

Melko pelottavia nämä uudet sodankäyntivälineet. Jos joku hullu keksisi alkaa pudottamaan vaikka siviilikoneita, tai jos joku tietojärjestelmä saisi vallan ja alkaisi ampua kaikkea mikä liikkuu.

Kun heput istuvat vaan panssarissa ja katsovat televisiosta 30 km päässä olevaa kohteen digitoitua kuvaa ja painavat nappia...

Melkoista teknologiaa.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Faidros.

Quote from: ikuturso on 10.01.2020, 17:21:06

Varmaan totta, mutta tällä hetkellä on venäläisten ohjusten sivuun merkitty ainoastaan kaksi matkustajakonetta.
Tällä hetkellä laukaisijat ovat huutaneet , Putin, Putin ja allah akhbar.
Iranissa oltiin täydessä valmiudessa USA:n vastaiskuun, että jollain sormi vapisi niin paljon "liipaisimella", jotta omalta kentältä nousevaa matkustajakonetta ammuttiin.

Täytyy sanoa, ettei tuo venäläisten tutka-/ohjusteknologia paljoa vakuuta.
Voitte vain kuvitella kuinka USA häiritsi elektronista toimintaa alueella ja siinä tulos.

Venäläinen ohjusteknologia toimii länsimaisiin matkustajakoneisiin, se on nyt viimeistään todistettu.
Syyriaan ammutut risteilyohjukset  eivät pudonneet maahan venälaisillä torjuntamenetelmillä, vaan siksi, että ohjusten "parasta ennen" päivämäärä oli mennyt umpeen ja monet niista putosivat mereen, tai viimeistään rannikolle toimintahäiriöihin.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Oto Hascak

Quote from: Hohtava Mamma on 10.01.2020, 16:21:25Jos toimii pääkaupungin vilkkaasti liikennöidyn, kansainvällisen lentoaseman vieressä, kiitotien jatkeella, ei oikein voi lähteä siitä, että kaikkia mikä lentää ammutaan. Jos kenttää ei ole suljettu voisiko se olla mitenkään mahdollista, että sieltä nousee tai sinne laskeutuu ns. omia?

Nyt täytyy muistaa, että tuo kyseinen porukka onnistuu hautajaisissakin tallomaan toisiaan kymmenittäin hengiltä, kuten tässä muutama päivä takaperin tapahtui. Eli partaraivon ja yleisen äbäwälöinnin lisäksi heillä tuntuu olevan asioiden sössiminen aikalailla verissä. Mutta pakko arvostaa asiaan liittyvää ironiaa eli kostaessaan kenraalinsa eliminoinnin murhan he onnistuvat niittaamaan kymmenittäin oman maansa kansalaisia eli apuvat itseään nilkkaan. Ohjuksella.
"Tässä on mun pippeli! Se on huippu pippeli!" X2

P

Quote from: Hohtava Mamma on 10.01.2020, 16:21:25
Quote from: Viimeinen suomalainen on 10.01.2020, 15:10:38
Tl;Dr: Kireä tilanne, kova paine, uhka päällä ja mahdollinen tilannetietokatkos. Ei sieltä vaunusta voi todentaa maalia mitenkään, varsinkaan jos oletus on ettei taivaalla ole mitään muuta kuin ameikkalaisten sotakoneita."

Ylikseltä...

Ihan taattua yliskamaa. Jos toimii pääkaupungin vilkkaasti liikennöidyn, kansainvällisen lentoaseman vieressä, kiitotien jatkeella, ei oikein voi lähteä siitä, että kaikkia mikä lentää ammutaan. Jos kenttää ei ole suljettu voisiko se olla mitenkään mahdollista, että sieltä nousee tai sinne laskeutuu ns. omia?

Pasila, saisiko tähän sen Aziz Combat Fighter -kummelipätkän kevennykseksi?

Sama tilanne heinäkuussa 2014 alueella, jonka ilmatilaa ei ollut suljettu. Ainoastaan korkeusrajoitus oli voimassa. Päivässä lensi koneita yli satoja. Venäjällekin. Ei moista olisi pitänyt tapahtua, mutta silti neropatit BUKissa maalittivat siviililennon...

Eihän tälläistä pitäisi tapahtua.. mutta tiedonkulun kuseminen ja kierroksia vaunussaan keräävät it-miehet... Loppu on historiaa.

Voi kunpa tietäisitte, miten vähällä järjellä...

Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Siili

Quote from: Faidros. on 10.01.2020, 17:57:33
Varmaan totta, mutta tällä hetkellä on venäläisten ohjusten sivuun merkitty ainoastaan kaksi matkustajakonetta.

Kyllähän noita on muitakin:

https://en.wikipedia.org/wiki/Korean_Air_Lines_Flight_007 (lentokoneesta ammuttu ohjus)
https://en.wikipedia.org/wiki/Siberia_Airlines_Flight_1812 (Ukrainan harjoitusmoka)

Veikko

Quote from: Titus on 10.01.2020, 15:53:02

Iranissa putoavassa koneessa on 10% matkustajista ruotsalaisia...  :o

QuoteRuotsin ulkoministeriö vahvistaa, että alas syöksyneessä ukrainalaiskoneessa oli 17 Ruotsista tulevaa ihmistä.
Asiasta kertoo Ruotsin ulkoministeri Ann Linde Twitterissä. Heistä seitsemällä on Ruotsin kansalaisuus ja kymmenen on kirjoilla Ruotsissa, ulkoministeriö kertoo uutistoimisto TT:n mukaan.
Aiempi tieto on ollut kymmenen ruotsalaista.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006368799.html

ym twitter:

[tweet]1215622134472630272[/tweet]

Ja ainakin kaksi puolikasta piirtoa Finnairin koneita vastaan, kuten Huippuvuorilla 1987 ja Valko-Venäjällä 1994.

http://www.lentoposti.fi/uutiset/hs_finnairin_dc_10_koneesta_havaittiin_kohti_lentava_ohjus_vuonna_1987

(Tällä en ota missään nimessä kantaa siihen, tuhosiko tuon ukrainalaiskoneen ohjus vai ei. Siihen sanon vain, että en tiedä. Enkä ala tässä arvailemaan.)

"Tiedän varmasti, että sinä, oi Eurooppa, tulet tuhotuksi." - Mohammed Bouyeri, Theo van Goghin murhaaja

"Van Goghin murhan jälkeen kukaan ei ole uskaltanut ilmaista itseänsä yhtä vapaasti kuin ennen." - Theo van Goghin ystävä.

"Taas tänäänkin opin jotain uutta. Vain idiootit EIVÄT lue hommaa." - Kirjoitti: tos

Viimeinen suomalainen

Bellingcat: " Update: New photographs and videos from this location in Parand confirm the geolocation.
    Christo Grozev @christogrozev
     · 4h

    We have seen photographs & video taken from the location that we geolocated last night as the source of the video footage of the presumed missile impact on #PS572 : I can confirm it is exactly the place that we saw on the video.

    Christo Grozev @christogrozev

    Here is a photograph from the exact location that we geolocated last night. Photo taken today.   Angle is only about 5-6 m to the left."

https://www.bellingcat.com/news/mena/2020/01/09/video-apparently-showing-flight-ps572-missile-strike-geolocated-to-iranian-suburb/

Video tapahtumien tekstityksillä:
https://youtu.be/pXy6wBV647s

Kone putoaa, ilmiliekeissä:
https://video.twimg.com/ext_tw_video/1215333709676793857/pu/vid/544x544/L_xbg_9G1qHhslMD.mp4?tag=10

Viimeinen maastalähtijä sammuttaa valot.

ikuturso

Quote from: Hohtava Mamma on 10.01.2020, 18:37:07
Quote from: ikuturso on 10.01.2020, 17:21:06
Tässä Tor vähän enemmän. Jos tarina pitää yhtään paikkansa, Tor pudottaa niin GRADit, Tomahawkit kuin droonitkin.

https://youtu.be/objljEE7B6M

-i-

Kehotan olemaan äärimmäisen kriittinen mainospropagandavideoiden suhteen. Tuossa videolla oli aivan uskomatonta paskaa. Ja btw, Tor ei ole uusi vaan 70-luvun neuvostoliittolaista tekniikkaa. Mitä muuta teknologista huippua Neuvostoliitosta tuli silloin?

Huomaa boldattu. En minä ihan kaikkea uskonut. Mutta onhan siinä se tietty "kauhukuva". TorM2 väitettiin tulevana teknologiana pudottavan tennispallon kokoisen objektin 32 km päästä. Tuon suuntainen kehitys on joka tapauksessa huolestuttavaa osuvat kohteeseen tai ampuvat ohi. Aina jotakuta sattuu leukaan.