News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Homman suuri ja kaikenkattava kaupunki- ja liikennesuunnitteluketju

Started by Mika.H, 12.04.2013, 22:50:29

Previous topic - Next topic

no future

Kymmenen vuotta ollut kaava voimassa, eikä kukaan ole tarttunut?

Eino P. Keravalta

Valemedia Yle tiesi tällä viikolla kertoa, että nyt kännyyn saa aplikaation, jonka turvin fillarikuski voi päräyttää itselleen vihreät valot tullessaan risteykseen. Näin ainakin jossain Espoossa, jos oikein muistan.

Voiko enää hullumpaa olla? Eikö olisi järkevämpää, että se pakokaasuja tuottava auto pääsisi etenemään mahdollisimman nopeasti ja ne fillarityypit voisivat hetken odottaa - näin ilmaan tulisi vähemmän saasteita: autoliikennettä on sujuvoitettava. Mutta nykyinen käytäntö on juuri päinvastainen: autoilijoita kiusataan parkkipaikkojen hävittämisellä, töyssyillä, punaisilla valoilla ja katujen muuttamisella autottomiksi. Nämä kaikki menetelmät lisäävät saasteita, koska autot joutuvat käyttämään enemmän aikaa liikenteessä. Vihreät idiootit tietysti kuvittelevat, että kun autoilijoita kiusataan säälimättä, he alkavat ajaa fillarilla kersansa päiväkotiin, mutta näin ei käy, koska auto on käyttäjälleen usein pakollinen tai ainakin merkittävän hyödyllinen - vai kuka luulee, että korkean autoverotuksen, korkean polttoaineverotuksen, käyttömaksujen ja autoilijoihin kohdistuvan muunkin kiusaamisen jälkeen kukaan ajelee täällä autolla huvikseen?

Ihmiset ajavat autolla, koska on pakko. Ei se autoliikenne vähene autoijoita kiusaamalla. Se vain hidastuu tai siirtyy muualle. Siksi fiksu liikennesuunnittelu poistaisikin autoilun esteitä ja tekisi autoilusta mahdollisimman sujuvaa: se vähentää saasteita.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

MW

Quote from: Eino P. Keravalta on 03.05.2019, 17:59:40
Valemedia Yle tiesi tällä viikolla kertoa, että nyt kännyyn saa aplikaation, jonka turvin fillarikuski voi päräyttää itselleen vihreät valot tullessaan risteykseen. Näin ainakin jossain Espoossa, jos oikein muistan.

Voiko enää hullumpaa olla? Eikö olisi järkevämpää, että se pakokaasuja tuottava
***

Öh, mistäs apsi tietää millä sitä käyttävä ajelee? Jännää kaaosta luvassa, kun kaikki tiellä liikkuvat räpläävät risteysalueilla puhelintaan?

no future

Juttu oli hesarissa ja sovellus otettiin käyttöön etelä-Keravalla. Ja se ei siis anna mitään etuajo-oikeutta, vaan korvaa napin painelun risteyksissä:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006089200.html

QuoteCrossCycle-sovellus tulee Vantaalle toisena Suomessa, aiemmin sitä on käytetty Tampereelle. Ensimmäisessä vaiheessa Android-laitteilla toimiva sovellus vaikuttaa 42 risteyksessä, erityisen tiheässä niitä on Tikkurilassa ja sen ympäristössä.

Sovellus kytketään päälle, kun pyöräilijä lähtee ajamaan. Tämän jälkeen se seuraa hänen etenemistään gps-paikannuksella ja lähettää risteystä lähestyessään pyynnön liikennevaloille vaihtaa valo vihreäksi.

Sovelluksen toimittaa Vantaan kaupungille liikennevalojen valvontajärjestelmän tuottava Dynniq.

SOVELLUS ei anna pyöräilijälle erityisoikeuksia tai lisää vihreän valon osuutta pyöräväylillä. Ajatuksena on vähentää turhia pysähdyksiä liikennevaloissa.

Uuno Nuivanen

QuoteSOVELLUS ei anna pyöräilijälle erityisoikeuksia tai lisää vihreän valon osuutta pyöräväylillä. Ajatuksena on vähentää turhia pysähdyksiä liikennevaloissa.

Uskoo ken tahtoo.

Supernuiva

Quote from: Uuno Nuivanen on 03.05.2019, 19:41:24
QuoteSOVELLUS ei anna pyöräilijälle erityisoikeuksia tai lisää vihreän valon osuutta pyöräväylillä. Ajatuksena on vähentää turhia pysähdyksiä liikennevaloissa.

Uskoo ken tahtoo.

Nimenomaan, sillä väite pysähdyksien vähentymisestä on ristiriidassa sen väitteen kanssa, että erityisoikeuksia ei lisättäisi.

l'uomo normale

Pyörällä ajaessa risteyksissä pitäisi samalla räplätä kännykkää ilman että vaivautuisi pysähtymään. Ei kuulosta turvalliselta.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

no future

Quote from: l'uomo normale on 03.05.2019, 19:55:50
Pyörällä ajaessa risteyksissä pitäisi samalla räplätä kännykkää ilman että vaivautuisi pysähtymään. Ei kuulosta turvalliselta.
Kannattaa vaikka lukea niitä juttuja ennenkuin kommentoi.  :facepalm: Tai edes lainauksia niistä.

Tietysti tasa-arvoisempaa olisi että autoilijoille laitettaisiin painonapit jonnekin tolppaan risteyksessä, millä valoille saisi ilmoitettua että täällä olisi liikennettä.

Don Nachos

Tänään on kulunut tasan 50-vuotta siitä, kun stadin kaupunginvaltuusto päätti, että metro rakennetaan.

Oikeisto äänesti vastaan ja vasemmisto puolesta. Onneksi oikeisto hävisi ja kaupunkiin saatiin kuin saatiinkin metro kulkemaan.

Kokoomus vastusti yksimielisesti ja kuulemma siksi että metro oli tulossa myös itä-helsingin rahvaan käyttöön.
"Religion was invented when the first con man met the first fool."
- Mark Twain

Kultti on uskonto jolla on vähän seuraajia. Uskonto on kultti jolla on paljon seuraajia.

Eino P. Keravalta

Quote from: Don Nachos on 05.05.2019, 14:44:42

Ei Helsinki olisi mitään metroa tarvinnut. Väkiluku olisi pitänyt pitää siinä 50 vuoden takaisessa, kehittää autoväyliä ja luottaa autoilun sähköistymiseen. Ei ongelmaa. Metro on vastaus ongelmaan, jota ei olisi tarvinnut olla, elleivät suuruudenhullut päättäjät olisi halunnut alkaa Suur-Suomen sijaan rakentaa jotain Suur-Helsinkiä.

Post scriptum: 50 vuotta tästä eteenpäin ja Helsingissä ei ole mitään metroa. Koska tuleva kehitysmaalainen populaatio ei kykene ylläpitämään infrastruktuuria. Silloin ajellaan mopoilla ja aaseilla.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

kivimies

Quote from: Don Nachos on 05.05.2019, 14:44:42
Tänään on kulunut tasan 50-vuotta siitä, kun stadin kaupunginvaltuusto päätti, että metro rakennetaan.

Oikeisto äänesti vastaan ja vasemmisto puolesta. Onneksi oikeisto hävisi ja kaupunkiin saatiin kuin saatiinkin metro kulkemaan.

Kokoomus vastusti yksimielisesti ja kuulemma siksi että metro oli tulossa myös itä-helsingin rahvaan käyttöön.

Metrohanke oli kaikkea muuta kuin onnistuminen. Sen kustannukset paisuivat, rakennusaikataulu venyi ja siihen liittyi runsaasti korruptiota, josta käytiin oikeutta pitkään.

Sen linjauskaan ei ollut paras mahdollinen ja maankäyttö asemien ympärillä on edelleen tehotonta.

Don Nachos

Metrosta hyötyi helsinkiläiset duunarit. Sitä vastusti (ja ilmeisesti edelleen vastustaa) duunareita vihaava eliitti.

Helpotti valtavasti kulkemista ja pelasti monen talouden kun ei tarvinnut hankkia kallista autoa.

Korruptiota on jokaisessa isossa rakennusprojektissa ja metro ei ole siinä mikään poikkeus.
"Religion was invented when the first con man met the first fool."
- Mark Twain

Kultti on uskonto jolla on vähän seuraajia. Uskonto on kultti jolla on paljon seuraajia.

kivimies

Quote from: Don Nachos on 05.05.2019, 15:25:52
Metrosta hyötyi helsinkiläiset duunarit. Sitä vastusti (ja ilmeisesti edelleen vastustaa) duunareita vihaava eliitti.

Kyllä siitä projektista hyötyi aika moni eliitiin kuuluva. Kannattaa tutustua metrohankkeen korruptiojupakkaan.

QuoteKorruptiota on jokaisessa isossa rakennusprojektissa ja metro ei ole siinä mikään poikkeus.

Anna minun nauraa. Juuri missään vastaavankokoisessa rakennushankkeessa ei ollut niin paljoa korruptiota kuin metron rakentamisessa. Kts. edellistä kohtaa.

QuoteHelpotti valtavasti kulkemista ja pelasti monen talouden kun ei tarvinnut hankkia kallista autoa.

Metron palvelualue on suppea. Kaikki eivät asu kävelyetäisyydellä metrosta, sen näkee jo katsomalla karttaa. Metro ei helpottanut heidän kulkemistaan.

Aika moni joutui hankkimaan sen "kalliin" auton, kun suorat bussiyhteydet korvattiin liityntäliikenteellä.

Joukkoliikennettä käyttävien liikkumista helpottaisi paljon enemmän se, että suorien linjojen palveluverkko olisi kattavampi.

Metron kaltaiset järjestelmät sopivat parhaiten suurkaupunkeihin, joissa on tehokasta maankäyttöä.

Kari Kinnunen

Eikös Helsingissäkin ole aika kattava julkinen? Siinä mielessä ei oikein taida järkeä tai tarvetta henkilöautolle oikeastaan koko piäkaapuntiseuvulla. Tosin autohan ei useinkaan ole järjellä perusteltu, ainakaan kaupungeissa. Statusasia pitkästi.

En itsekään Mansessa asuessa tarvinnut käyttöautoa. Harrastehimmeli sitten erikseen.

Henkilöauto on hyvin ymmärrettävä, koska onhan julkisilla kulkeminen kokolailla ikävää puuhaa. Joten on ymmärrettävää, että jokainen yksityisyyttään ja omaa rauhaa haluava hankki henkilöauton heti kun pankkitili sallii.

Eino P. Keravalta

Tilastojen mukaan Helsingistä pakeni viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä, 32 600 henkeä.

Mites se nyt näin? Stadissahan on kaikkea mukavaa: talous on plussalla, uusia taloja ja asuinalueita syntyy jatkuvasti, uusia raitiotielinjoja ja siltoja suunnitellaan, kulttuuritarjonta kasvaa, kauppakeskuksia tulee lisää, työpaikkojakin on jopa ulkopaikkakuntalaisille, keskuspuisto ja muu luonto on lähellä, uusia saaria avataan yleisölle, uusi kirjasto on avattu, veroprosentin alentamista on tuotu esiin, arkkitehtuurista pöhinää on meneillään, palvelut lisääntyvät, kaupunki kansainvälistyy, haisevat autot karkotetaan, pyöräilyä tuetaan..

..mutta jengi vain pakenee kiihtyvää vauhtia. Miksi?
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Rauno Murju

Quote from: Eino P. Keravalta on 08.05.2019, 20:38:49

Helsingin tilinpäätösjulkaisuissa ilmoitetaan melkein etusivulla talouden olevan vahvalla pohjalla ja kaupunkilaisen velkamääräkin on ilmoitettu alle kymmenesosaksi todellisesta. Loput on kätketty tavallisella fontilla kymmenien sivujen taakse konsernilainoihin, koska harva viitsii kahlata niin pitkälle.

Kokoomus osaa kyllä propagandaviestinnän jalon taidon ja vihreät graafikot laittavat ympärille kivat pastellinväriset kääreet.

Korkojen nousu on tälle kansakunnalle kyllä ihan oikein. 

multa tulille

Quote from: kivimies on 05.05.2019, 15:55:09
Aika moni joutui hankkimaan sen "kalliin" auton, kun suorat bussiyhteydet korvattiin liityntäliikenteellä.

Tåällä yksi. Siis en ihan autoa hankkinut mutta Rättisitikan.
1990-luvun alkupuolella asuin Helsigin itäsaaristossa ja työpaikkani oli Kasramintorin laidalla. Koska sattuneesta syystä Helsigin itäisestä ulkosaaristosta kulki aamuisin ja alkuiltaisin suora ns S-bussi Kasarmintorille, käytin sitä työmatkoihini. Matka-aika 25-30 minuuttia, bussissa ratkoin ristikoita.

Tunsin kuuluvani eliittiin. Sain valmentautua päivän arvoituksiin ristikoiden parissa. Mutta kuten tiedetään, paratiisissa on aina käärme. Tässä tapauksessa sitä edusti Helsingissä jo jonkinaista vaikutusvaltaa saaneet virheät, jotka tekeivät politiikkaa Itäisen ilmansuunnan suorilla bussilinujoilla ja vaativat niitten lakkautamista, "koska metro ja koska muutkin", Ja tässä ko linjassa oli lisäksi erityisenä perusteena  "ettei  kapiaisilla mitään erioikeuksia tartte misäsän tapauksesa olla, metroon vaan". Lisäksi, niin kuin usein näissä virheiden operaatioissa peruste ei pitänyt paikkaansa. Vanhana liikennesuunnittelijana totesin, että virkatuttuisia ja niiltä näyttäviä matkustajista oli vain noin 20 % ja loput täydestä bussista muuten vaan eliittiä.

Noh, kokoomushan pettää aina ja suora linja 86 S loppui. Siirryin bussi-tunnelijuna-skuru-kaluston käyttöön ja matka-aikani kasvoi kolminkertaiseksi ja vaikeutui muutenkin. Viikon testtasin ja sen jälkeen hankin rättäriin (talvirenkailla),  joka oli sopivasti maastoväreissä ja sen verran kolhuinen että itäisen ilmansuunnan henkilöautoileva oikea eliitti kiersi kaahottimeni kaukaa. Matka-aika oli 25 minuuttia ja työnantajani myönteisestä suhtautumisesta väkeensä johtui että työpaikallani oli tosi edullisia ja hyvin vartioituja parkkipaikkoja mielin määrin.

Tämmöistä kokemusta. Toivon että kansankomissaari Che Gevaran haamu, joka tällä sivustolla esiintyy Don Nachoksen hahmossa, huomaa tämän jutun ja huomioi tässä esitetyt näkökohdat koskien sosioekonomisia suhteita Itäisen Helsigin liikenteessä.

guest15036

https://www.hs.fi/kaupunki/tuusula/art-2000006105150.html

QuoteKehä IV:n suunnittelu aloitettiin Tuusulassa: Uusi valtaväylä voisi valmistua 2030-luvulla

Toteutuessaan Kehä IV alkaisi Lahdenväylältä ja päättyisi Hämeenlinnanväylälle.

Tuusulan kunta on omalta osaltaan aloittanut Kehä IV:n suunnittelun.

Kehä IV:n pohjana on nykyinen maantie 152. Tuusulan kunta laatii maantie 152:n aluevaraussuunnitelmaa Hämeenlinnanväylän ja Tuusulanväylän välille Vantaan kaupungin ja Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa. Lahdenväylältä alkava maantie 152 päättyy nyt Tuusulanväylälle.

Suunnittelun yhteydessä selvitetään, pitääkö Kehä IV:n Tuusulan puoleisen tieosuuden ympäristövaikutukset arvioida uudelleen.

Tuusula on suunnitellut Helsinki-Vantaan lentoaseman pohjoispuolella sijaitsevalle Focus-alueelle laajaa työpaikka- ja logistiikka-aluetta. Kehä IV:stä tulisi alueen runkoväylä. Alueen asemakaavaa valmistellaan parhaillaan.

Tuusulan tavoitteena on aloittaa tämän vuoden aikana Kehä IV:n suunnittelu Tuusulanväylän ja Myllykyläntien välillä. Tieosuus on mukana parhaillaan laadittavassa asemakaavassa.

(...)

guest15036

https://yle.fi/uutiset/3-10785671

QuoteAnalyysi: Onko autoilu tulevaisuuden Helsingin statussymboli? Keskustatunneli repii puolueita eri suuntiin

(...)

Jo tämän viikon alussa piti tulla tieto, milloin Helsingin keskustan ali kaivettava keskustatunneli, eli uudelta nimeltään maanalainen kokoojakatu, tulee Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn. Mutta tieto ei tullut vielä torstaina iltapäivään mennessä.

Vieläkään ei siis tiedetä ehtiikö suunnitelma käsittelyyn ennen kesää, kuten sen piti.

Tällä erää näyttää siltä, että kaupungin virallisten tunnelisuunnitelmien julkaiseminen siirtyy kesälomien jälkeiseen aikaan.

(...)

Viivästyminen ei ihmetytä, kun tietää, että tunnelia ei odota mikään selvä poliittinen voitto.

Suuret linjat menevät edelleen tunnelin kannattajissa näin: Vasemmistoliitto ja vihreät vastustavat. Kokoomus ja Piraattipuolue kannattavat. RKP, Liike Nyt ja siniset sekä perussuomalaiset ovat varovaisesti tunnelin kannalla. Ja yllättävää kyllä, myös SDP on nyt varovaisesti myötämielinen. Viimeksi SDP kaatoi tunnelihankkeen.

Nyt SDP:n Eveliina Heinäluoma sanoo, että kaikki liikkumistavat tulee ottaa pääkaupungissa huomioon.

– Päätöksenteossa pitää valita se ratkaisu, joka on liikenteen sujuvuuden kannalta paras ratkaisu.

(...)

Tunnelipäätöksessä poliitikkoihin vaikuttavat heidän omat ideologiset ajatuksensa. Eli vastaukset muun muassa siihen millaista Helsinkiä halutaan rakentaa ja millaista Helsingin liikenteen halutaan olevan.

Haluaako kaupunki viestittää, että omalla autolla ajaminen on hyväksyttävää vai ei? Miten päästöjä saadaan leikattua nykyisestä? Kuinka paljon elinkeinoelämää tulee tukea? Mikä on tulevaisuuden status-symboli pääkaupungissa?

Vastaukset näihin kysymyksiin ovat puolueilla kaukana toisistaan. Ja tämä tekee keskustatunneli-asiasta niin vaikean.

Erityisen syvällä jokaisen puolueen identiteetissä on muun muassa kysymys statuksesta. Mikä on hyvää statusta kellekin? Eli käytännössä: mikä on tavoittelemisen arvoista elämää? Millainen on tavoittelemisen arvoinen maailma?
Valtuusto ottaa kantaa, onko autoilu statusta

Ideologiset eroavaisuudet tulevat selvästi esille muun mussa eteläisen Helsingin liikennesumppua ratkottaessa. Jätkäsaaren, Hernesaaren ja Länsisataman liikenne pitäisi ratkoa jotenkin. Suuret ruuhkat riivaavat aluetta jo nyt.

Jopa osa vihreistä myöntää, että keskustatunneli olisi tähän ongelmaan hyvä ratkaisu. Mutta silti tunnelin rakentaminen voi olla vihreille aina liikaa.

Helsingin kaupunginvaltuusto siis tavallaan tunnelipäätöksellään määrittelee myös sitä, onko auto, päästöillä tai ilman, tulevaisuuden Helsingissä ja koko pääkaupunkiseudulla status-symboli vai ei.

(...)

Lopullisiin esityksiin otetaan vain parhaat palat esitetyistä seitsemästä vaihtoehdosta.

Ylen saaamien tietojen mukaan lautakunnalle mahdollisesti esitetään, että tunneli voitaisiin rakentaa osissa. ** **Yksi yhteys kerrallaan, sillä yhteyksiä muun muassa satamiin on tulossa paljon. Näin rakennuskustannukset jakautuisivat pidemmälle ajalle.

(...)

Supernuiva

^Onko hallitusneuvottelujen kulisseista tihkunut tietoa siitä, ollaanko tälle Helsingin keskustatunnelille antamassa rahaa?

Jos tunnelia ei rakenneta, on seurauksena aivan varmasti sellaiset liikenneruuhkat, että tietullit tulevat voimaan niin suurina, että mahdollisesti jo keskituloistenkin on luovuttava yksityisautosta.

Jos tunneli taas rakennetaan, voidaan mahdolliset tietullit toteuttaa alhaisemmalla tasolla. Nämä asiat liittyvät toisiinsa.

Uuno Nuivanen

Quote from: Supernuiva on 18.05.2019, 20:49:28
Jos tunnelia ei rakenneta, on seurauksena aivan varmasti sellaiset liikenneruuhkat, että tietullit tulevat voimaan niin suurina, että mahdollisesti jo keskituloistenkin on luovuttava yksityisautosta.

Tai Helsingistä. Eivätköhän yritykset ota onkeensa, kun työntekijät ja asiakkaat tarpeeksi valittavat liikenteestä, ja Kehä kolmosen parempi puoli kutsuu.

-PPT-

Uusi matkalippuvyöhykejako tuo uudestaan elämään käsitteen kantakaupungista. Nimittäin, A- ja B-vyöhykkeen raja menee suurin piirtein siinä missä kaupungin ja maalaiskunnan raja meni ennen v1948 alueliitosta.

Itse pähkäilen että pitäisikö ostaa vaan BC-kausilippu koska stadin puolella paikat jonne on säänölisesti asiaa ovat B-vyöhykkeellä.

Larva

Tämä purkaukseni varmastikin sopii tähän ketjuun.

Talomme viereen, n. 10 metrin päähän pihaportistamme tullaan rakentamaan kerrostalo. Ei siinä sinänsä mitään, sen tiesin jo ennakkoon että siihen ollaan semmoista pykäämässä, mutta tuossa kuukausi sitten käväisi vuokrafirman edustaja näyttämässä papereita ja kertomassa, että talo tuleekin olemaan kaupungin omistuksessa ja siihen tulee kaupungin vuokra-asuntoja. Aikaisemmin, kun meille suunnitelmista kerrottiin, oli ollut puhe vanhustentalosta. Nyt tuli sellainen tieto, että vuokralaisiksi ei otetakaan pelkästään vanhuksia, vaan ihan ketä kaupunki siihen haluaa majoittaa. Jumankekka 10 metrin päähän meikän kotiportista tulee kaupungin vuokraluukkuja.  :o

Minun tuurillani siihen taloon asutetaan tietysti kaikki mamut ja neemut ja lapsiperheet ja opiskelijat. Niin että hyvästi kotirauha - ja piha-irtaimisto myös, koska sen jälkeen tässä kadulla ei varmasti yksikään omakotitalo enää saa pitää yhtäkään fillaria, lelua tai työkalua, joka lojuu pihalla ilman ketjua.

Kenen on vastuu ja kenelle voin alkaa rähistä, jos tämän seurauksena oleskelu talossa ja pihamaalla käy sietämättömäksi ja talo on pakko myydä pois? Kaupungille vai kaupungin vuokra-asuntofirmalle? Toinen kysymys: Jos naapurikerrostalosta rupeaa kuulumaan kauheaa möykkää ja musanjytkettä läpi yön, kenelle siitä ilmoiteltaan, poliisilleko?
Niin pian kuin ihmiset päättävät, että kaikki keinot ovat sallittuja taistelussa pahaa vastaan,
tulee mahdottomaksi erottaa heidän hyvyyttään siitä pahasta, jonka he tahtovat murskata.
- Christopher Dawson -

"You call it surrender,
But we call it calm before the storm."
- Edguy -

Uuno Nuivanen

Voi olla vaikea enää myydä järkevään hintaan poiskaan. Paska nakki, mutta voit lohduttautua alueen kulttuurisella rikastumisella.  :-\

P

Quote from: Uuno Nuivanen on 19.05.2019, 10:24:54
Voi olla vaikea enää myydä järkevään hintaan poiskaan. Paska nakki, mutta voit lohduttautua alueen kulttuurisella rikastumisella.  :-\

Josko saat myytyä talon sisisilmäisille monikulturisteille? Tai sitten vuokraat ja nostat kelan rahat ja korvaukset paikkojen rikkomisesta?
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Eino P. Keravalta

Quote from: Tuulenhenki on 19.05.2019, 07:50:09
Tämä purkaukseni varmastikin sopii tähän ketjuun.

Talomme viereen, n. 10 metrin päähän pihaportistamme tullaan rakentamaan kerrostalo. Ei siinä sinänsä mitään, sen tiesin jo ennakkoon että siihen ollaan semmoista pykäämässä, mutta tuossa kuukausi sitten käväisi vuokrafirman edustaja näyttämässä papereita ja kertomassa, että talo tuleekin olemaan kaupungin omistuksessa ja siihen tulee kaupungin vuokra-asuntoja. Aikaisemmin, kun meille suunnitelmista kerrottiin, oli ollut puhe vanhustentalosta. Nyt tuli sellainen tieto, että vuokralaisiksi ei otetakaan pelkästään vanhuksia, vaan ihan ketä kaupunki siihen haluaa majoittaa. Jumankekka 10 metrin päähän meikän kotiportista tulee kaupungin vuokraluukkuja.  :o

Nyt vain talo myyntiin ja mitä pikimmiten. Nyt siitä voi vielä saada kelpo hinnan, mutta kun ghettotalo on levittäytynyt naapuriin kaikkine ongelmineen, myynti on jo paljon vaikeampaa ja hintakin romahtanut. Eihän siinä teidän talon pihalla enää voi ottaa bikineissä aurinkoakaan kun 10 metrin päässä nousee keharimaalaisten talo, jonka joka ikkunassa on onanoiva keharimies, joka ei ole tottunut muihin kuin kaapuakkoihin.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Kari Kinnunen

Quote from: Tuulenhenki on 19.05.2019, 07:50:09
Jumankekka 10 metrin päähän meikän kotiportista tulee kaupungin vuokraluukkuja.  :o

Otan osaa ja olen surullinen puolestasi.

Muut voivat oppia, että on syytä myydä mökki ja lennähtää valkisesti heti jos saa tietää kerrostalo suunnitelmista.

Aitaa kannattaa korottaa ja hankkia porttiin lukko.

Uuno Nuivanen

Tämä on nyt sitä sosiaalista sekoittamista, joka estää ghettojen synnyn, ja johtaa onneen ja harmoniaan. Läntätään neekerikerrostalo keskelle omakotialuetta, jep jep.

Larva

Pitänee lähettää kaupungin vuokratoimistolle sähköpostikyselyä että minkämoista sakkia meinaavat pistää tuohon asumaan. Sen mukaan sitten edetään. Vähän elättelen toiveita siitä, että kaupunki olisi sen verran tolkuissaan, ettei se ihan uusimpiin taloihin ja vielä vanhustentalon naapuriin asuttaisi niitä pahimpia rettelöitsijöitä, mutta...  :-[
Niin pian kuin ihmiset päättävät, että kaikki keinot ovat sallittuja taistelussa pahaa vastaan,
tulee mahdottomaksi erottaa heidän hyvyyttään siitä pahasta, jonka he tahtovat murskata.
- Christopher Dawson -

"You call it surrender,
But we call it calm before the storm."
- Edguy -

Titus

^ Otan osaa, varmasti kova pala ja täysin arvan varassa mitä tuleman pitää.

MUTTA, älä ole "rasisti" kaupungin/vuokraajan suuntaan tai tästä lähtien mikään asia ei etene eikä valituksia huomioida.
Asioinnissa pitää olla ääriasiallinen ja mieluiten edetä (mahdollisen) haitan osalta valitukset poliisin kautta ja taltioimalla ihan kaikki, haitta, puhelut etc.

Koska mitään ei ole vielä rakennettu, niin jos talous kestää, niin myyntiin ihana talo "tulevan vanhainkodin" vierestä ja kytkimen nosto.

Ja tuosta kaupungin tolkusta, niin oleta pahinta: esim Helsingissä Töölön hiljaisimmalle alueelle saneerattiin mahdollisimman moniongelmaisille kymmenillä miljoonilla luukkutalo
vaikka koko kaupunginosa Kampin liikkeiden edustajia myöten vastusti: ei mitään vaikutusta. Samassa kiinteistössä on/oli lasten päivätarha ja vanhustentalo...
Nyt em alueet on aidattu ja ovet lukossa vartijan päivystäessä lähikaupassa ja huoltoasemalla.

Lisäksi em talo oli tarkoitettu Helsingissä rekisteröityjen, = helsinkiläisten asuinpaikaksi, mutta heti ensimmäisenä sitä tarjottiin kerjäläisten majoitustaloksi.
Ei kelvannut koska kerjäläisten autot eivät mahtuneet pihaan... (tämä Jan Vapaavuoren suusta). Nyt talo on täynnä matunarkkareita (viro/lähi-itä/afrikka).

edit:
"Romanit eivät hyväksyneet majoitustarjousta Hietaniemen palvelukeskuksessa"
"Romanit perustelivat hylkäämispäätöstään sillä, ettei palvelukeskuksessa ole riittävästi parkkipaikkoja tai ruoanlaittomahdollisuuksia".
http://janvapaavuori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/67475-parkkipaikkoja-kerjalaisille-3132011
that's a bingo!