News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2010-02-03 Verkkouutiset: "Yle pilkkaa suomalaisia työttömiä"

Started by Sivusta seuraaja, 03.02.2010, 07:43:25

Previous topic - Next topic

Sivusta seuraaja

Yleisradion uutisointi pilkkaa Rakennusliiton mielestä suomalaisia työttömiä väittäessään, että tällä hetkellä Suomessa vallitsee työvoimapula.

QuoteRakennusliiton hampaissa on Ylen maanantainen uutisointi, että tällä hetkellä Suomessa on pulaa korjausrakentajista, siivoojista ja sairaanhoitajista.

- Rakennusalalla on noin 25 000 työtöntä, joten näin harhainen uutisointi on tahallista vääristelyä, väittää Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi (vas.).

Hänen mukaansa Yle luottaa vääristelevässä uutisoinnissaan ainoastaan yhteen lähteeseen eli Varamiespalvelut -yhtiöiden toimitusjohtajaan.
- Vuokrafirmojen tarkoituksena on haalia Suomeen yhä enemmän alipalkattuja ulkomaalaisia, joista ei jää tänne verotuloja tai sosiaaliturvamaksuja, sanoo Harjuniemi.

QuoteRakennusliitto muistuttaa, että tänä keväänäkin valmistuu rakennusalalle tuhansia nuoria.
- Heidän tulevaisuutensa ja elantonsa luulisi kiinnostavan myös Yleisradion uutistoimitusta enemmän kuin ihmiskaupan edistäminen Romaniasta tai Bulgariasta.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=24320:qyle-pilkkaa-suomalaisia-tyoettoemiaeq&catid=2:kotimaa&Itemid=4

Bravo!

pw

Quote from: Sivusta seuraaja on 03.02.2010, 07:43:25
Rakennusliitto muistuttaa, että tänä keväänäkin valmistuu rakennusalalle tuhansia nuoria.
- Heidän tulevaisuutensa ja elantonsa luulisi kiinnostavan myös Yleisradion uutistoimitusta enemmän kuin ihmiskaupan edistäminen Romaniasta tai Bulgariasta.

Niinhän sitä tyhmempi voisi kuvitella. Kuuroille korville menee kuitenkin tuokin kritiikki. Puolueen utistoimisto tekee juuri niin kuin puolue haluaa ja nykyään puolueen intresseissä on halpatyövoiman massoittainen maahantuonti. Nyt kun pakollinen mediamaksu on selviö YLE voi suoltaa millaista propagandaa tahansa ilman pelkoa rahoittajien häipymisestä. 

pavor nocturnus

Tarvitseeko YLEn nakata paskaakaan siitä mitä valtaväestö on mieltä?
Tuo pulju saa läpi jonkin huuhaa mediamaksun rahoittamaan omaa
propagandatuuttiaan ilman että kansan mielipiteellä on mitään väliä.

mishrak

Ylen lainmukainen tehtävä on "edistää monikulttuurisuutta" ja koska työvoimapula on ainoa järkiperäinen argumentti monikulttuurisuudelle ja sen käytännön ilmentymälle eli maahanmuutolle, Ylen mukaan Suomessa vallitsee työvoimapula.

Topelius

Quote from: Sivusta seuraaja on 03.02.2010, 07:43:25
Hänen mukaansa Yle luottaa vääristelevässä uutisoinnissaan ainoastaan yhteen lähteeseen eli Varamiespalvelut -yhtiöiden toimitusjohtajaan.
- Vuokrafirmojen tarkoituksena on haalia Suomeen yhä enemmän alipalkattuja ulkomaalaisia, joista ei jää tänne verotuloja tai sosiaaliturvamaksuja, sanoo Harjuniemi.

Mielestäni uutisessa oli keskeistä tämä. Vuokrafirmojen toiminta on ollut epämääräistä muutenkin, eikä tämänkään tietysti pitäisi olla kenellekään yllätys. Mutta hienoa, että joku sanoo sen ääneen.

ElinaElina

Kokonaan unohdettiin, että siirtotyöläisen perheelle postitetaan Suomesta lapsilisät EU-alueelle.
Facebookissa kiva sivu: Lieksa maahanmuutto kuvia

kertsu59

Suomalaiset ovat niin typerää väkeä että säästävät tämän valtion konkurssiin.
Onko se monikulttuuri maailman paras asia.....Monietnisyys sensijaan voisi olla sitä.

Jouko

YLE:n uutistoimitus elää omaa monikulttuurista elämäänsä. Ajankohtaistoimitukset ovat pääasiassa terve poikkeus. Etenkin A2.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

nimetönkeskustelija

Aluksi siirtyi tehtaat kiinaan. Viimeisessä vaiheessa tarkotus on siirtää halpamaihin myös sellaiset alat kuin rakennusala ja asiakaspalvelutyö. Niitähän ei voi sellaisenaan siirtää muualle, mutta tänne voidaan tuoda halpamaaorjat tekemään työt.

Samaan aikaan suomalaiset joutuvat työttömiksi. Tämä on malliesimerkki totaalisen rappeutuneesta kansakunnasta, joka jakaa osaamisensa, työpaikkansa ja hyvinvointinsa pois huijareille. Hyötyjinä on muutamat varakkaat ammattihuijarit.
Eikö jokaiselle tullut jos selväksi että kommunismi ei ole koskaan toiminut missään? Mistä näitä uusmarxisteja oikeen sikiää?

Lasisti

Niin se tynnyri vuotaa tyhjäksi. Vuosikymmenen tai parin päästä täällä ollaan lähes yhtä vaivaisia kuin näissä maailman ongelmapesäkkeissä ja halpamaissa. Sitten on taas aika lähteä rakentamaan hommaa uudestaan, kun vähä-älyinen kuona on saatu poistettua hallinnosta ja mediakentältä..

Ari-Lee

Quote from: nimetönkeskustelija on 03.02.2010, 13:04:37
Aluksi siirtyi tehtaat kiinaan. Viimeisessä vaiheessa tarkotus on siirtää halpamaihin myös sellaiset alat kuin rakennusala ja asiakaspalvelutyö. Niitähän ei voi sellaisenaan siirtää muualle, mutta tänne voidaan tuoda halpamaaorjat tekemään työt.
Samaan aikaan suomalaiset joutuvat työttömiksi. Tämä on malliesimerkki totaalisen rappeutuneesta kansakunnasta, joka jakaa osaamisensa, työpaikkansa ja hyvinvointinsa pois huijareille. Hyötyjinä on muutamat varakkaat ammattihuijarit.
Juuri näin tässä on käymässä. Hyvinvointiyhteiskunnasta tekemällä tehdään pahoinvointiyhteiskunta. Sananvapautta rajoitetaan ja meinataan rajoittaa lisää ja aseet tahdottaisiin kerätä pois. Vuodet 1917-1918 eivät saa toistua. Suomessa on liki yksipuoluejärjestelmä mikä pitää itsensä puolta. Kansa ei saa ottaa ohjaksia omiin kätösiinsä. Älkää vain äänestäkö ja jos äänestätte niin kolmea suurinta ja tuttuja kasvoja pitää äänestää.

Paitsi että tehtaat siirrettiin halpaorjamaihin niin nyt meidän pitää maksaa taistelu saastumista vastaan noissa halpaorjamaissa. Kukahan lähtisi Intiaan viemään työläisille järjestymisideaa ja kertomaan kuinka työläinen saa lisää liksaa? Heti kun intialaiset työläiset keksivät ammattiliitot ja lakkoilun ja palkankorotukset alkaa teollisuus tulla takaisinpäin.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Jouko

Quote from: Ari-Lee on 03.02.2010, 14:39:13

Punavihreästi sävyttyneillä alkaa olla paljon selittämistä. Muodollisesta puoluejäsenyydestä riippumatta.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

EL SID

tulihan sieltä se rakennusliiton vastaus. Rakennusliitto on viimeisiä "kunnon" liittoja, joten olisin ihmetellyt, jos siellä ei olisi reagoitu.

EL SID

Quote from: Jari Leino on 03.02.2010, 15:20:00
Jatkoa tarinaan. Ilmeisesti Rakennusliiton miehiä on käsketty pyytämään anteeksi Ylen tovereilta:

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/rakennusliitto-emme-usko-ylen-toimittajien-haluavan-pilkata-tyottomia/169114
QuoteRakennusliitto ilmaisee pahoittelunsa siitä, että se syyttää tämänaamuisessa tiedotteessaan Yleisradiota suomalaisten työttömien pilkkaamisesta.

-Tässä suhteessa reagoimme ehkä liian tunteenomaisesti Ylen uutisointiin, että Suomessa olisi työvoimapula. Tarkoitus ei ole rakentaa rintamaa Rakennusliiton ja Ylen välille, sillä emme usko sen toimittajien haluavan pilkata työttömiä, korostaa liiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi.

Aiemman uutisen kommenteissa kiivasta keskustelua viiden euron miehistä:

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/169068.shtml

Quote- Vuokrafirmat etsivät usein niin sanottuja viiden euron miehiä, ja suomalaiset ammattimiehet eivät lähde töihin näillä surkeilla palkoilla. Ei se silti merkitse sitä, että Suomessa olisi työvoimapula.

perun kirjoituksen viimeisestä kunnon liitosta. Joskus rakennusliittokin oli kunnon liitto...

Roope

Kurinpalautus Rakennusliiton Harjuniemelle tuli nopeasti:
QuoteYLE Uutisten uutispäätoimittaja Jouni Kemppainen oli todennut aiemmin, että rakennusalaa ja työllisyysnäkymiä on pidetty uutisissa monipuolisesti esillä, joten kritiikki ei tuntunut kohtuulliselta.
[...]
Kaukosen mukaan työvoimapula on tilastollisesti osoitettavissa, ja että yhtiöllä on eettisesti ja laillisesti pitäviä ratkaisuja ongelman hoitamiseksi.
MTV3: Rakennusliitto pahoittelee Yle-syytöksiään

YLE ei julkaissut maanantaina omaa kommenttiani, jossa lainasin toimittaja Tolkin tekstiä:
QuoteJotta kaikkien eläkkeelle jäävien työpaikat saataisiin täyteen, Suomeen pitäisi ottaa neljän seuraavan vuoden aikana saman verran väkeä kuin Helsingissä on asukkaita.Työvoimahallinnossa ei uskota, että tilanne muuttuu ihan äkkiä.
YLE/Kristiina Tolkki: Ammattimiehiä haalitaan nyt Romaniasta

Koska tuohon väitteeseen ei ole vieläkään ilmestynyt korjausta, niin kai tuo on sitten myös Yleisradion uutistoimituksen kanta.

edit:
QuoteSuurten ikäluokkien ikääntyessä työvoiman poistuminen eläkkeelle lisääntyy lähivuosina voimakkaasti koko Suomessa. Poistuma on suurimmillaan vuonna 2012, jolloin arviolta 70 000 henkilöä jää eläkkeelle. 2010-luvulla vuosittainen eläkkeelle jäävien määrä on jopa kaksinkertainen 2000-luvun alkuvuosiin verrattuna. Eläköityjien määrä tulee olemaan koholla vielä pitkään: vuonna 2025 eläkkeelle on ennustettu jäävän yli 60 000 henkeä. Vuosina 2007-2025 kaikkiaan lähes puolet vuoden 2007 työvoimasta eläköityy. Isoimpia kaupunkiseutuja lukuun ottamatta työikäisiksi tulevia nuoria on eläkkeelle lähtijöitä vähemmän.
TEM: Työvoiman eläköityminen kiihtyy koko Suomessa

Seuraavien neljän vuoden aikana eläkkeelle siirtyy enimmilläänkin vajaat 300 000 ihmistä. Kaikkien lähtevien paikalle ei oteta enää ketään, vaan työpaikat tältä osin vähenevät. Uusien ikäluokkien koko on noin 60 000 ja työttömiä on satoja tuhansia. Millä laskuopilla Yleisradio päättelee, että Suomeen pitäisi ottaa neljän vuoden aikana lähes 600 000 maahanmuuttajaa töihin?

Harmi että Rakennusliitto mamoili. Nyt olisi voinut laukaista suoraan ylämummoon ja vetää YLE kerrankin vastuuseen propagandastaan.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

PMH

QuoteLainaus
- Vuokrafirmat etsivät usein niin sanottuja viiden euron miehiä, ja suomalaiset ammattimiehet eivät lähde töihin näillä surkeilla palkoilla. Ei se silti merkitse sitä, että Suomessa olisi työvoimapula.

Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä että viidellä eurolla ei suomessa, varsinkaan pk-seudulla elä. On rakennuttajan kannalta helvetin hölmöä käyttää halpaa mutta ammattitaidotonta työvoimaa..ja sen jälkeen narista "suomalaisen rakennustavan alennustilasta". Hyvä ja halpa eivät vain yksinkertaisesti ole synonyymejä.
Vittuile vielä kun voit vaikuttaa
"Sosiaalisen median syöpä(läinen)
PerusSuomlainen

gloaming

Aihepiirin julkista keskustelua on nyt hieman haasteellista seurata.

Todetaan, että rakennusalalla on noin 26000 työtöntä. Toinen taho taas kertoo, että alalla on "tilastollisesti osoitettava" työvoimapula. Valtakunnallisesti maassa lienee tehollisesti nykyisin vajaat 500000 työtöntä, joka ainakin ennen on tarkoittanut, että työvoimasta on ylitarjontaa. Tähän ratkaisuksi kolmas taho ehdottaa, että otetaan maahan 500000 (Helsingin väkiluku suurin piirtein) työtöntä lisää.

Jotenkin vaikuttaisi, että osalta keskusteluun osallistuneista puuttuu aivot.
Jag stöder Feministiskt initiativ. Våga vara feminist! Feministiskt initiativ - Det tredje största partiet i Simrishamn.

Hessu

Eläköön sosialismi. Rakennusliitto on vasemmistoliiton hallinnassa. Sinänsä on aivan sama, kumpi sitä hallitsee, demarit vai vasurit, kumpikin puolue on täysin monikulttuurin pauloissa.
Jokohan pikkuhiljaa demareita tai vasureita koko elämänsä äänestäneet duunarit alkaisivat käyttää omaa järkeä. Vasemmistopuolueet eivät aja heidän asiaansa vaan eurooppalaisen työläisen asiaa. Perkele, että pistää vihaksi tämä typeryys.
Vasemmisto on pettänyt täydellisesti kannattajansa lähes kaikilla sektoreilla. Suomalainen vasemmisto on epäisänmaallisen rintaman ykkösketju yhdessä vihreiden ja RKP:n kanssa.
Kakkosketjussa luistelevat kepulit ja kokoomus.
Vilttiketjussa palelevat perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit. Niitä ei päästetä kentälle, koska siinä tapauksessa Suomi saattaisi voittaa.
Muutosta ei oteta edes vilttiketjuun. Muutoksen tilanne on kuin Jussi Jokisella Vancouverin olympialaisten suhteen.

gloaming

Quote from: Heikki Porkka on 03.02.2010, 15:46:26
Vasemmistopuolueet eivät aja heidän asiaansa vaan eurooppalaisen työläisen asiaa.

Eurooppalaisesta on taidettu siirtyä jo globaalille tasolle, jolla suomalainen työläinen kuuluukin jo sitten luokkaan "riistäjä ja sortovalta".
Jag stöder Feministiskt initiativ. Våga vara feminist! Feministiskt initiativ - Det tredje största partiet i Simrishamn.

ikki

Quote from: pavor nocturnus on 03.02.2010, 08:55:55
Tarvitseeko YLEn nakata paskaakaan siitä mitä valtaväestö on mieltä?
Tuo pulju saa läpi jonkin huuhaa mediamaksun rahoittamaan omaa
propagandatuuttiaan ilman että kansan mielipiteellä on mitään väliä.

..ja lopuksi haluasisn vielä ilmoittaa että mielestäni YLE on lakkautettava. Voivat sitten huvikseen pilkata itseään.

Kari Kinnunen

Quote from: gloaming on 03.02.2010, 15:50:13
Eurooppalaisesta on taidettu siirtyä jo globaalille tasolle, jolla suomalainen työläinen kuuluukin jo sitten luokkaan "riistäjä ja sortovalta".

No niin no...

Itselläni on omalta alaltani sellainen valistuneeseen arvaukseen perustuva käsitys että entisen itäblokin (Viro, Puola, Unkari yms.) vesselit tekevät duunia kertoimella 0,6 verrattuna suomalaisiin TES liksoihin....

mikkostadista

YLE puhuu muunnettua totuutta hassut kasvonpiirteet omaavan johtajansa luotsaamana.

Puolueen tietotoimisto ei kerro asioita niinkuin me ne näemme, vaan niin kuin puolue haluaa ne nähdä.
Stalinistinen propagandakoneisto, jota myös leikkisästi YLE:ksi kutsutaan, kertoo uutisen, josta pakolla tehdään yksi ja ainoa totuus!

Yksinkertaistettuna:
suomalainen = laiska, kallis, epäpätevä, omasta halustaan työtön juoppo.
ulkomaalainen = ahkera, edullinen, iloinen, moniosaaja, maamme ainoa toivo.

Ari-Lee

Tämä on sitä yhteisvastuuta hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta. YLE vihaa hyvinvointiyhteiskuntaa.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

IDA

Käsittääkseni suomalainen rakennusmies tekee viisaasti, jos hän ei suostu rakentamaan tällaista yhteiskuntaa.