Pitäisikö D’Hondtin vaalimenetelmästä luopua?

[Lalli IsoTalo]

Pitäisikö siitä luopua, koska se suosi suuria puolueita, ja sorsii uusia yrittäjiä?

D'Hondtin menetelmä on suhteellisessa listavaalissa käytetty menetelmä, jolla listan saamien äänimäärien perusteella jaetaan paikat listoille. Menetelmä on nimetty keksijänsä, belgialaisen matemaatikon Victor D'Hondtin mukaan.

D'Hondtin menetelmässä puolueiden saamien paikkojen suhde on melko lähellä äänimäärien suhdetta. Menetelmällä on kuitenkin taipumus suosia suuria puolueita pienten kustannuksella.

Vaalipiiristä riippuen, pienpuolueen ainoa läpimennyt ek-vaaliehdokas tarvitsee noin 15 000 ääntä, mutta suuren puolueen ääniharavan perässä tulleelle riittää 3000 ääntä. Onko tämä nyt sillä tavalla kuin haluamme asioiden olevan?

[Siili]

Pitäisikö siitä luopua, koska se suosi suuria puolueita, ja sorsii uusia yrittäjiä?

Ennen luopumista pitäisi olla selvillä vaihtoehdoista, ja niiden eduista ja haitoista. 

[Lalli IsoTalo]

Pitäisikö siitä luopua, koska se suosi suuria puolueita, ja sorsii uusia yrittäjiä?

Ennen luopumista pitäisi olla selvillä vaihtoehdoista, ja niiden eduista ja haitoista.

Totta. Aloitus oli vähän raakile.
@Nikolas Ojala

[Skeptikko]

Ennen luopumista pitäisi olla selvillä vaihtoehdoista, ja niiden eduista ja haitoista.

Kannattaa myös pitää mielessä Arrow'n paradoksi, jonka mukaan käytännössä kaikkiin vaalitapoihin liittyy omat ongelmansa:

Arrow'n paradoksi
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Arrow'n_paradoksi

Arrow'n paradoksi tai Arrow'n mahdottomuusteoreema on vaalitapoihin liittyvä teoreema, jonka mukaan mikään sellainen vaalitapa, jossa äänestäjät laittavat osan tai kaikki ehdokkaista suosituimmuusjärjestykseen, ei voi täyttää Arrow'n määrittämiä viittä maalaisjärjen mukaista kriteeriä. Teoreeman kehittäjä Kenneth Arrow voitti tutkimuksiaan esittävällä kirjalla Social choice and individual values Nobelin taloustieteiden palkinnon 1972.

[Beef Supreme]

Meillähän on siis käytännössä listavaali jossa äänestäjä määrää läpimenojärjestyksen. Parempi näin kuin puhtaassa listavaalissa. Suorassa vaalissa äänten keskittyminen on ongelma, yksi vahva ehdokas imuroi äänet muttei vedä ketään mukanaan. Ainoa tapa saada ehdokkaat tasaiselle taitaa olla brittien systeemi jossa on yhden edustajan vaalipiirit joissa puolueilla on yksi ehdokas. Yksikään ääni ei mene hukkaan, mutta avainasemassa on puolue joka päättää kuka pääsee ehdolle. Vähemmän valinnanvaraa siis, ja puolueen lista on täysin suljettu.

Kaikessa noloudessaankin soinin persut osoittivat että uusi tulija pääsee kyllä läpi ja voi kasvaa, kunhan viesti on vahva ja selvä. Eli Tony Halme. Keskenään Vistbacka ja Soini olisivat olleet historiaa. Yhdessä vaalipiirissä yksi ehdokas läpi, jos siihen ei löydy kannatusta niin viesti ei ole mennyt läpi.

Systeemimme saattaa olla viallinen mutta en ihan helpolla muuttaisi.

[Charlie]

Ottaisin käyttöön jonkinlaisen tasauspaikkajärjestelmän. Yksinkertaisimmillaan voisi toimia niin, että tasauspaikkavaalipiiriin laskettaisiin äänet, joilla ei ole ollut vaikutusta paikkajakaumaan. Siis tietenkin pienpuolueiden äänet, mutta myös eduskuntaan selvinneiden puolueiden ylijäämä-äänet. Esimerkki Helsingistä viime vaaleista laskettaisiin ylijäämäpottiin:

- Kokoomukselle 93392 - 6*13527,667 = 12226 ääntä

- Vihreille 67806 - 5*13527,667 = 168 ääntä

- Demareille 55874 - 4*13527,667 = 1763 ääntä

- Perussuomalaisille 40583 - 3*13527,667 = 0 ääntä (Raatikainen meni niukin naukin läpi)

- Vasemmistoliitolle 35435 - 2*13527,667 = 8380 ääntä

- Keskustalle 25947 - 13527,667 = 12419 ääntä

- RKP:lle 24645   - 13527,667 = 11117 ääntä

- KD:lle 6407 ääntä, piraateille 5119 ääntä, SKP:lle 1485 ääntä jne

Kun kaikkien vaalipiirien ylijäämä-äänet on summattu puolueittain, tasauspaikkavaalipiirille jyvitetyt paikat jaettaisiin D'Hondtin menetelmällä. En osaa sanoa, montako paikkaa tasauspaikkavaalipiirille pitäisi jyvittää. Se olisi poliittinen päätös, koska mitään luonnollista vastausta ei ole.

[Lalli IsoTalo]

Arrow'n paradoksi
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Arrow'n_paradoksi

Yritin lukea tuota moneen kertaan, mutta jotenkin lamppuni ei oikein syttynyt.

[repo]

Vaalipiiristä riippuen, pienpuolueen ainoa läpimennyt ek-vaaliehdokas tarvitsee noin 15 000 ääntä, mutta suuren puolueen ääniharavan perässä tulleelle riittää 3000 ääntä. Onko tämä nyt sillä tavalla kuin haluamme asioiden olevan?

Näin esitettynä vaalimenetelmän voi nähdä ongelmana. Näen ettei vaalimenetelmä ole kuitenkaan se ongelma vaan ongelma on puolueiden toiminta eduskunnassa. Erityinen ongelma on puolueiden toiminta äänestyspäätöksissä, mitä kutsutaan ryhmäpäätöksiksi ja ryhmäkuriksi. Toinen osa ongelmaa on se, että ryhmäpäätökset syntyvät täysin julkisuudelta piilossa eikä äänestäjille välity mitään luotettavaa tietoa siitä, mistä on äänestetty, kuinka on äänestetty (kuka?) jne.. Tämä on mielestäni tehokkaasti näivettänyt edustuksellisen demokratian ja on varsinainen ongelma vaalimenetelmän sijasta.

[Atte Saarela]

Single transferable vote olisi reilumpi vaalitapa, käytössä esim Uudessa-Seelannissa ja Australiassa

https://en.wikipedia.org/wiki/Single_transferable_vote

The single transferable vote (STV) is a voting system designed to achieve proportional representation through ranked voting in multi-seat organizations or constituencies (voting districts).[1] Under STV, an elector (voter) has a single vote that is initially allocated to their most preferred candidate. Votes are totalled and a quota (the number of votes required to win a seat) derived. If their candidate achieves quota, he/she is elected and in some STV systems any surplus vote is transferred to other candidates in proportion to the voters' stated preferences. If more candidates than seats remain, the bottom candidate is eliminated with his/her votes being transferred to other candidates as determined by the voters' stated preferences. These elections and eliminations, and vote transfers if applicable, continue until there are only as many candidates as there are unfilled seats. The specific method of transferring votes varies in different systems (see § Counting methods).

The system provides approximately proportional representation while mostly ensuring that the party with the most votes gets the most seats and that minorities have some representation; enables votes to be cast for individual candidates rather than for parties and party machine-controlled party lists, and – compared to first-past-the-post voting – reduces "wasted" votes (votes being wasted on losers and surplus votes being wasted on sure winners) by transferring them to other candidates.

Tietenkään vaalitapaa ei koskaan tulla muuttamaan, koska suurten puolueiden mielestä olisi tietysti epäreilua, että puolueiden edustus olisi suoraan suhteessa niiden saamaan äänimäärään.

[Hämeenlinnan Oraakkeli]

Ei pitäisi luopua sillä esim jos mestari saisi hesasta 40 000 ääntäjä menisi yksin läpi kun taas vihreistä menisi kolme alle kymppidonan äänisaalilla läpi. Nykyisessä mallissa D höntti on paras. Pienpuolueiden ongelmat eivät johdu suhteellisesta vaalitavasta.

[Nikolas]

Miksi jokaisella kansanedustajalla on käytettävissään eduskunnan äänestyksissä tasan yksi ääni, riippumatta siitä, montako ääntä edustaja on saanut eduskuntavaaleissa?

Tämän kysymyksen perinpohjainen käsittely johtaa ratkaisuun, joka toteuttaa varsin tarkan suhteellisuuden.

Yksinkertaisimmillaan menetelmä olisi sellainen, että vaalit käytäisiin yhdessä koko maan vaalipiirissä, ja edustajat valittaisiin yksinkertaisella enemmistövaalilla, jossa puolueilla ei olisi mitään erityisasemaa, ja eduskuntaan päässeet ehdokkaat äänestäisivät eduskunnassa kansalaisilta keräämänsä henkilökohtaisen äänimäärän mukaan.

Vaaleissa putoavien ehdokkaiden mukana hukkaantuvien äänten vuoksi tuota äärimmäisen yksinkertaista järjestelmää voitaisiin korjata varaäänillä: Jos äänestäjän ykkösehdokas ei pääsekään eduskuntaan ja äänestäjän ääni uhkaa mennä hukkaan, varaääni siirtää kansalaisen äänivallan toiselle ehdokkaalle, joka toivottavasti pääsi eduskuntaan.

Edustuksellisten järjestelmien vaalitavoilla voidaan pelailla ja parannelmia kehitellä. Niin tai näin, kyseessä on parhaimmillaankin vain edustuksellinen järjestelmä, ellei siihen tuoda demokratiaa mukaan, kuten Sveitsissä on tehty.

Demokratian perimmäinen kriteeri on se, saako kansa sellaista politiikkaa kuin haluaa. Sveitsin mallissa se on toteutettu kansalaisaloitteiden ja niitä seuraavien sitovien kansanäänestysten avulla.

[Radio]

Nykyinen hönttisysteemi ainakin estää puoluekentän pirstaloitumista. On ihan tarpeeksi noita pienpuolueita jo nytkin. Ei toinenkaan äärimmäisyys eli kahden suuren kisa jenkkien tyyliin aivan loistavalta tunnu. Nykysysteemi tuntuu ainakin Suomeen sopivan, makuasia.

[Laskentanuiva]

Jos jokin parempi olisi käytössä niin mikä ettei MUTTA kaikissa vaalimenetelmissä on omat valuvikansa.

Tämä järjestelmä takaa ja varmistaa sen, ettei pelkästään Helsigin ja Uudenmaan äänet ja suurten kaupunkien äänet ratkaise KOKO SUOMEN vaalitulosta.

Nykyinen vaalipiirijärjestelmä on suhtkoht tasapuolinen. Koko Suomen osalta.

(Eihän Trumpkaan saanut äänten enemmistöä koko maassa mutta siellä ratkaisee osavaltioiden tulos joten se parhaiten vissiin antaa kuvan KOKO maan tahdosta)

Jokainen voi kuvitella jos olisi yksi vaalipiiri (Suomi) ja niiden mukaan eduskunta valittaisiin...
Paikkajako eduskunnassa olisi aivan erilainen....uusimaa, helsinki, tampere ja turku kai käytännössä päättäisi millaisia lakeja eduskunta säätäisi.

Joka paremman keksii niin toki kannatetaan.

(Se valistunut diktatuuri OLISI ehkä paras järjestelmä mutta jos ei kuitenkaan siihen lähdetä... )

[Nikolas]

Nykyinen hönttisysteemi ainakin estää puoluekentän pirstaloitumista.

Voisi olla järjestelmä jollaista Mannerheim jo aikanaan esitti: Siinä järjestelmässä eduskunta ja valtioneuvosto olisivat olleet täysin erilliset, eikä päällekkäisyyksiä ja siitä johtuvia omituisia jääviyksiä olisi ollut. Nykyään Suomessa valtioneuvoston ja eduskunnan päällekkäisyys on todella suurta, kun useimmissa hallituksissa jokainen valtioneuvoston ministeri on samaan aikaan myös kansanedustaja, ja nostettu ministeriksi nimenomaan siksi että on jonkin hallituspuolueen kansanedustaja.

Meillä on järjestelmä, jossa rekisteröidyillä puolueilla ja varsinkin eduskuntapuolueilla on erityisasema. Jos järjestelmä ei olisi näin puoluekeskeinen, hallituspolitiikka laadittaisiin ensisijaisesti valtioneuvostossa eikä puolueissa. Valtioneuvosto kuuntelisi kansanedustajien eikä puolueiden näkemyksiä.

[duc]

Arrow'n paradoksi osoittanee, että täydellistä vaalitapaa ei liene. Sama pätee hallitusmuotoon. Kukin vaalitapa ja hallitustapa luo erilaisen yhteiskunnan ja vallanpitäjän. Tämä valtakysymys askarrutti antiikin filosofeja, jotka sysäsivät liikkeelle valtio-opin perusajatukset kirjoitetussa muodossa. Klassikkona on tietysti Platonin Valtio-teos.

Monipuoluejärjestelmä, jonka D'hondtin vaalitapa luo, on ollut ns. konsensuspolitiikan ydin. Kaksipuoluejärjestelmä luo vastakkainasettelua ja vaihtaa hallitsijaa varmasti vaalivoittajan vaihtuessa. Edellinen ylläpitää usein olemassaolevaa (status quo) ja hillitsee voimakkaita poliittisia muutoksia, kun taas jälkimmäinen sallii voimakkaat suunnanmuutokset helpommin ja äänestäjä saanee äänensä helpommin kuuluviin. Suuria muutoksia on erittäin vaikea saada aikaan näissä asioissa, koska ne ovat kunkin yhteiskunnan perusluonteeseen kuuluvia. Suomen presidentin vaali on merkittävä poikkeus, jossa välillisestä vaalista siirryttiin suoraan kansanvaaliin.

Moni äänestäjä kokenee puolueet ongelmiksi ja äänestää henkilöä ymmärtämättä, miten ratkaiseva merkitys puolueen johdolla on käytännön politiikan kannalta. Tämä edustuksellinen demokratia, D'hondt ja siitä seuraava monipuoluejärjestelmä on eräänlaista tasapainoilua suoran kansanvallan ja harvain-/yksinvallan välillä.

Sitä nuorallatanssia valtio-oppi on ollut Platonista lähtien. Platon piti filosofien johtamaa valtiota parhaimpana, mutta se ei olisi kai saanut yhtään päätöstä aikaiseksi vaan riitely Akropolin kukkulalla olisi kuulunut yhä, kun vihollisen joukot olisivat piirittäneet Ateenaa. Tyranni valittiin sotapäälliköksi pelastamaan kaupunki tuholta. Voiton jälkeen yksinvaltias luovutti, tai ainakin niin oletettiin, vallan taas kansalaisille.

[Siili]

Voisi olla järjestelmä jollaista Mannerheim jo aikanaan esitti: Siinä järjestelmässä eduskunta ja valtioneuvosto olisivat olleet täysin erilliset, eikä päällekkäisyyksiä ja siitä johtuvia omituisia jääviyksiä olisi ollut. Nykyään Suomessa valtioneuvoston ja eduskunnan päällekkäisyys on todella suurta, kun useimmissa hallituksissa jokainen valtioneuvoston ministeri on samaan aikaan myös kansanedustaja, ja nostettu ministeriksi nimenomaan siksi että on jonkin hallituspuolueen kansanedustaja.

Varamies otetaan tilalle, jos kansanedustaja häippäsee mepiksi Brysseliin.  Kun hän jättää Brysselin, varamies väistyy. 

https://www.is.fi/politiikka/art-2000005716018.html

Miksei samaa prosessia noudateta ministerien suhteen?  Luulisi ministerin hommissa olevan ihan riittävästi tekemistä ja näkyvyys valitsijoidenkin suuntaan on ihan riittävä.  Miksi pitää vielä säheltää eduskunnassakin? 

[-PPT-]

Jos olisi tasauspaikajärjestelmä niin  vaalipiiriä ei tarvitsisi keinotekoisesti yhdistellä ja silti saavutettaisiin suhteellisuus.

Nykyjärjestelmässähän hauska piirre on se että tuijotetaan valtakunnallista ääniosuutta mutta yhtäkään paikkaa ei valtakunnallisen ääniosuuden perusteella jaeta.

[Siili]

Kaksipuoluejärjestelmä luo vastakkainasettelua ja vaihtaa hallitsijaa varmasti vaalivoittajan vaihtuessa. Edellinen ylläpitää usein olemassaolevaa (status quo) ja hillitsee voimakkaita poliittisia muutoksia, kun taas jälkimmäinen sallii voimakkaat suunnanmuutokset helpommin ja äänestäjä saanee äänensä helpommin kuuluviin. Suuria muutoksia on erittäin vaikea saada aikaan näissä asioissa, koska ne ovat kunkin yhteiskunnan perusluonteeseen kuuluvia.

Siksi on minusta on merkille pantavaa, että Uudessa Seelannissa siirryttiin brittisysteemistä ("voittaja vie kaiken") usean edustajan vaalipiireihin 1994.  Isot puolueet kannattivat tietenkin status quota, mutta julkinen paine oli ilmeisesti ylivoimainen:

https://en.wikipedia.org/wiki/Electoral_system_of_New_Zealand#MMP_in_New_Zealand

[nurkkakuntalainen]

Jos on parempi järjestelmä kuin höntti niin mikä ettei. Kannatan pienpuolueille helpompaa ja "reilumpaa" mahdollisuutta vaaleissa. Puoluekentän "pirstaloitumisen" vastaisuus on syvältä. Samanmieliset puolueet voivat tehdä läheistä yhteistyötä. On sitä parempi, mitä enemmän vaihtoehtoja äänestäjällä on annettavana. Esimerkiksi siirtoäänivaalitavassahan eri ehdokasyhdistelmiä riittää. Mielestäni erityisen tärkeä asia on nykyisen vaalipiirijaon lakkauttaminen eduskuntavaaleista ja koko maan muuttaminen yhdeksi vaalipiiriksi. Jos käytetään hönttiä tai vastaavaa puoluekeskeistä vaalijärjestelmää niin puolueiden pitäisi saada kansanedustajia suunnilleen niiden saamien äänimäärien suhteessa. Mitään keinotekoisia äänikynnyksiä ei pidä luoda. Britannian vaalijärjestelmä on ääriesimerkki vaalipiirijaosta: se johtaa käytännössä kaksipuoluejärjestelmään. Ruotsin listavaalissa on keinotekoinen äänikynnys ja yleensä valitaan harvoista vaihtoehdoista, koska äänestetään puolueen listaa.

Tämä järjestelmä takaa ja varmistaa sen, ettei pelkästään Helsigin ja Uudenmaan äänet ja suurten kaupunkien äänet ratkaise KOKO SUOMEN vaalitulosta.

Nykyinen vaalipiirijärjestelmä on suhtkoht tasapuolinen. Koko Suomen osalta.

(Eihän Trumpkaan saanut äänten enemmistöä koko maassa mutta siellä ratkaisee osavaltioiden tulos joten se parhaiten vissiin antaa kuvan KOKO maan tahdosta)

Jokainen voi kuvitella jos olisi yksi vaalipiiri (Suomi) ja niiden mukaan eduskunta valittaisiin...
Paikkajako eduskunnassa olisi aivan erilainen....uusimaa, helsinki, tampere ja turku kai käytännössä päättäisi millaisia lakeja eduskunta säätäisi.

Nykyinen vaalipiirijako on sellainen että joka vaalipiirissä puolue tarvitsee noin 12000 ääntä per kansanedustaja. Kuvitellaan esimerkiksi että Suomessa olisi 5 miljoonaa äänestäjää joista Uudellamaalla miljoona, jolloin Uudeltamaalta valitaan viidesosa kansanedustajista eli 40 edustajaa. Puolet Uudenmaan äänestäjistä äänestää Antifa-puoluetta ja puolet Natsipuoluetta. Koko muun maan 4 miljoonaa äänestäjää äänestävät sataprosenttisesti Perähikiäpuoluetta. Eduskuntaan valitaan siis 160 Perähikiäpuolueen, 20 Antifa-puolueen ja 20 Natsipuolueen edustajaa.

Jos koko maa olisikin yhtä ja samaa vaalipiiriä niin millainen paikkajako silloin olisi jos äänestäjien puoluevalinnat pysyvät samoina? Perähikiäpuolue saa 4 miljoonaa ääntä eli 160 edustajaa, Antifa ja Natsipuolue taas saavat kumpikin 500000 ääntä ja 20 edustajaa eli puolueiden edustajamäärät pysyvät samoina.

Nykyinen vaalipiirijärjestelmä on kuitenkin selvästi huonompi. Et voi äänestää suosikkiehdokastasi jos hän on väärässä vaalipiirissä. Vaalipiirissä puolueen listalla olevien ehdokkaiden määrää rajoittaa vaalipiirin koko, mikä tarkoittaa vähemmän valinnanvaraa äänestäjälle. Pienpuolueiden läpimeno vaikeutuu. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Piraattipuolue olisi saanut yhden kansanedustajan, jos koko maa olisi ollut yhtä vaalipiiriä. Kuitenkin myös monet nykyiset eduskuntapuolueet, kuten Perussuomalaiset ja Vihreät, ovat aikoinaan olleet pieniä.

[AcastusKolya]

Mielenkiintoista, ettei kukaan ole tässä ketjussa muistanut viime vaalien yhteydessä täällä esiinnostettua Sainte-Laguen menetelmää.

Nikolas Ojalan mainitsema "Mannerheimin malli" olisi tärkeä uudistus. Nykymallissahan vallan kolmijako-oppi ei toteudu ollenkaan.

Yksi uudistus olisi myös muuttaa systeemiä niin, että kaikista vaalipiireistä olisi yhtä monta edustajaa (kuten Usan senaatissa jokaisen osavaltion painoarvo on yhtä suuri). Nykysysteemi suosii Etelä-Suomea.

[AcastusKolya]

Pirstaloituminen on myös demokratiaa. Tällä hetkellä esimerkiksi Israelin 120-paikkaisessa parlamentissä on 13 puoluetta.

[Totti]

Pitäisikö siitä luopua, koska se suosi suuria puolueita, ja sorsii uusia yrittäjiä?

Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu.

Käytännössä eduskunnat joissa on paljon pienpuolueita ovat lähes toimintakyvyttömiä. Näistä esimerkkinä vaikka Italia, jonka hallitusten elinikä on keskimäärin vain 2 vuotta ennen kun ne kaatuvat.

Syy on se, että hallitukset joudutaan muodostamaan niin monesta puolueesta tai se on riippuvainen monesta oppositiopuolueesta, että ne eivät pysy kasassa pientenkin kiistojen syntyessä. Suomessa Kataisen Six-päck osoitti juuri  monipuoluehallituksen ongelmat.

Näitä hallitusongelma on sitten yritetty korjaa superkarttumilla, joissa suurimmille puolueelle annetaan erinäisiä bonuspaikkoja eduskuntaan, jotta he pystyisivät muodostamaan toimivan hallituksen. Nämä superkarttumat ovat mielestäni vielä epädemokraattisempi tapa korjaa toimimaton vaalijärjestelmä jälkikäteen. Sillähän käytännössä annetaan joillekin puolueelle ääniä, joita ne eivät koskaan ole saaneet.

Vaikka voisi väittää demokratian toteutuvan paremmin jos pienpuolueetkin pääsevät läpi äänten suorassa suhteessa, tosiasiassa maan hallitseminen on vaikeampaa tai jopa mahdotonta niiden kanssa.

Tämän takia lähes kaikissa demokraattisissa maissa on edustuksellinen demokratia eikä suoraa demokratiaa. Edes Sveitsissä, suoran demokratian mallimaa, ei ole aidosti suora demokratia vaan silläkin on demokraattista edustuksellisuutta Bundesversammlungin kautta.

Kokonaisuus huomioiden D'Hondtin vaalimenetelmä näyttäisi olevan aika hyvä kompromissi demokratian ja hallinnon toimivuuden välillä.

Minusta demokratialle tärkeimpää ei ole mahdollisimman laaja edustus esim. pienpuolueiden kautta, vaan se, että säännöt eivät muutu jälkikäteen eikä järjestelmää manipuloida.

Yritys pistää Trump viralta ja Brexitin mitätöimisyritys ovat esimerkkejä suuresta demokratiavajeesta, jossa poliittinen eliitti ei kunnioita vaaleja vaan pyrkivät eri keinoin sabotoimaan tuloksen jälkikäteen.

Myös Ruotsin kaltainen listavaali ja avoimet vaalisetelit ovat kauhistuksia demokratian kannalta. Ruotsin järjestelmä luo sosiaalisen paineen äänestää "oikein" eikä anna täyttä vapautta äänestäjille valita kuten haluavat.

Tässä mielessä Suomen vaalijärjestelmä on ylivoimainen, ja niin kauan kun eliitti kunnioittaa vaalien tuloksen, voimme olla tyytyväisiä. Tämä tosin ei enää ole itsestäänselvyys nyt kun eri puolueet muodostavat hallituksia jo ennen vaaleja sulkemalla valikoituja puolueita pois hallituksesta.

[Julleht]

Hyvä ketju ja avaus, kiitos.

Länsinaapurissa-han on käytössä tuo yllä mainittu Sainte-Laguën metodi, joka siis on identtinen kuin kotimainen D'Hondt sillä erotuksella, että kaava on D'Hondtin V/(s+1) sijaan V/(2s+1), tai vastaava kerroin. V on siis äänimäärä ja s saavutettu paikkamäärä piirissä. Sainte-Laguë on jonkin verran suosiollisempi pienpuolueille, sillä jo saavutettujen paikkojen painoarvo vertailuluvun jakajana ja pienentäjänä on isompi, Ruotsissa kerroin muistaakseni 1.2 eikä 2. Jonkinasteinen tasauspaikkajärjestelmä, jälleen kuten länsinaapurissa, olisi varmasti ihan kiva, mutta se toki monimutkaistaa järjestelmää. Nykyisen etuna on suhteellisen kiva simppeliys jolla saadaan suunnilleen suhteellinen edustus.

Yllä mainitun Arrow'n teoreeman mukaisesti ei myöskään ole yhtä vaalitapaa, joka täyttäisi kaikki demokraattisuuden kriteerit. Tätä on tosiaan demokratiateorian historiassa pohdittu paljonkin, notta mikä olisi optimaalinen järjestelmä vallanjaolle ja muulle. Pääperiaatteina Montesquieusta lähtien on nähty vallanjako: lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta kaikki kolme erillään. Tästä on johdettu erilaisia malleja, D'Hondtin nään ihan hyvänä kompromissina tätä luomaan, vaikka ei suoraan vaalijärjestelmästä riipukaan.

Pirstaloituminen on yleensä hyvä, äänien pluraliteetti päätöksenteossa ehdottoman hyvä. First past the post -järjestelmät, kuten briteissä ja jenkeissä, lähinnä polarisoivat ja "pakottavat" kahden puolueen ympärille rakentuneeseen järjestelmään. Suhteellinen vaalitapa on ehdottomasti mukavampi. Yhdysvaltojen senaattia pidän lähinnä demokratian irvikuvana. Tyhjälle läänille äänten antaminen voi suosia tiettyä kohorttia, mutta ei se kovin demokraattista ole. Ihmiset äänestävät, jaetaan paikat niiden perusteella jatkossakin.

[Jepulis]

Ei pitäisi luopua. Ei se, että on "uusi yrittäjä" ole mikään tae siitä, että tämä kukin feministejä ja eläinsuojelijoita edustava hörhöryhmä on kulloinkin jotenkin nykyisiä vihreitä ja vasemmistoliittolaisia parempia. On kuitenkin hyvä, että säilyy tietty kynnys valtaan.

Suomessa demokratian itsensä mekanismeissa ei ole ollut mitään erityisempää vikaa. Vika on sananvapauden toteutumisessa, siinä johon demokratia nojaa pysyäkseen pystyssä. Tämä tuki horjuu. Siitä tekijästä johtuu mm. se, että kansalaisaloitteesta tuli käytännössä lehdistön tapa edistää erilaisia mädätysteemoja ja olisi kokonaisuudelle jopa parempi, että myös kansalaisaloitteesta luovuttaisiin. Aina kun siellä on joku homoilua edistävä teema, se tulee saamaan rajattoman Yleisradion ja Hyysärin tuen. Sensijaan maahanmuuttokriittisistä asioista kuten raiskaajien karkottamisaloitteista vaietaan.

Kynnystä hörhöliikkeille pitäisi korkeintaan nostaa eikä laskea ja samoin alueellista edustamista, ettei anneta helsinkiläisille hulluille yhtään enempää valtaa kun niillä jo on. Jos alueellinen edustus ei olisi olemassa, Oulun erityistilanne ei näkyisi vaaleissa mitenkään, eikä pakottaisi kepuleita ym. reagoimaan tilanteeseen. 

[Mursu]

Vaalipiiristä riippuen, pienpuolueen ainoa läpimennyt ek-vaaliehdokas tarvitsee noin 15 000 ääntä, mutta suuren puolueen ääniharavan perässä tulleelle riittää 3000 ääntä. Onko tämä nyt sillä tavalla kuin haluamme asioiden olevan?

Äänet annettaan ensisijassa puolueelle, joten tuo on täysin oikein. Olisi käsittämätöntä, jos puoluetta rangaistaisiin siitä, että sen äänet keskittyvät jollekin henkilölle. Tätä tulee ajatella poliittisen vaikutusvallan kautta, ei sen kautta kuinka helpolla saa työpaikan eduskunnasta.

[nurkkakuntalainen]

Demokratialle eräs teoreettinen mahdollisuus on myös demarkia eli lottokratia, jossa vaalien sijaan edustajat valitaan arpomalla kansasta. Se voisi vähentää ammattipoliitikkouden ja puoluepolitiikan tuomia ongelmia. Demarkiaa voisi kokeilla rinnakkain vaalien kanssa esimerkiksi valitsemalla vain osan edustajista tai tiettyjen hallintoelinten (esim. kaksikamarisen parlamentin ylä- tai alahuone) jäsenet arpomalla.

[Mursu]

Meillähän on siis käytännössä listavaali jossa äänestäjä määrää läpimenojärjestyksen. Parempi näin kuin puhtaassa listavaalissa. Suorassa vaalissa äänten keskittyminen on ongelma, yksi vahva ehdokas imuroi äänet muttei vedä ketään mukanaan. Ainoa tapa saada ehdokkaat tasaiselle taitaa olla brittien systeemi jossa on yhden edustajan vaalipiirit joissa puolueilla on yksi ehdokas. Yksikään ääni ei mene hukkaan, mutta avainasemassa on puolue joka päättää kuka pääsee ehdolle. Vähemmän valinnanvaraa siis, ja puolueen lista on täysin suljettu.

Briteissä nimenomaan ääniä menee hukkaan, mm. pienpuolueille annetut. Tuo systeemi on älytön. Jos se olisi kaksivaiheinen, olisi siinä mieltä.

[Soljuvainen]

Jossain päin maailmaa on ilmeisesti käytössä sellainen menetelmä, että äänestäjä äänestää sekä puoluetta että ehdokasta. Ilmeisesti ehdokas voi tulla eri puolueesta kuin äänestetty puolue.

En sitten tiedä, miten tämä käytännössä onnistuisi, mutta tuottaisi varmasti mielenkiintoisia tuloksia. Sellaisten ehdokkaiden kuin Haaviston ja Anderssonin äänipotti kasvaisi todennäköisesti entistä isommaksi. Voipi olla, että Halla-ahokin saattaisi kerätä enemmän ääniä.

[Totti]

Ei pitäisi luopua. Ei se, että on "uusi yrittäjä" ole mikään tae siitä, että tämä kukin feministejä ja eläinsuojelijoita edustava hörhöryhmä on kulloinkin jotenkin nykyisiä vihreitä ja vasemmistoliittolaisia parempia. On kuitenkin hyvä, että säilyy tietty kynnys valtaan.

Tähän voisi ehkä lisätä sellainen tosiasia, että uudet yrittäjät ovat yleensä kapean sektorin liikkeitä.

Jos he pääsevät yhdellä ja ehkä vähän kannatusta nauttivalla kysymyksellään eduskuntaan, he saavat tosiasiassa painoarvoansa suuremman edustuksen maan politiikassa.

Pahimmassa tapauksessa, joku raivofeministinen puolue voi olla kuninkaantekijä hallitusta muodostaessa. Luonnollisesti he haluaisivat silloin myös agendansa näkyviin hallituksessa ja päädymme tilanteeseen, jossa mikropuolue saa läpi pähkähulluja lakeja vain sen takia, ettei hallitus kaatuisi.

Potentiaalisesti tällainen pienpuolueiden valta-asema voisi siis johtaa erinäisiin kiristystilanteisiin, jossa vaikkapa valkoinen kantasuomalainen mies päätyy raivofeministien hyökkäysten kohteeksi lakiteitse.

Tämä huomioiden, en ole lainkaan vakuuttunut, että edes haluamme paljon pienpuolueita eduskuntaan.

[Lalli IsoTalo]

Hyvä ketju ja avaus, kiitos.

Itse en ole näissä asioissa kovinkaan kova luu, mutta arvelin, että kyllä Hommasta löytyy asiantuntemusta. Ja löytyyhän sitä.