Tutkija Guilluy: Elitistit vs. populistit luokkataistelu on kulttuurisotaa

[akez]

Tämä on ehkä paras näkemäni kuvaus ja hahmotus viime aikojen ja tämän päivän menosta täällä ja maailmalla. Juttu on julkaistu Spiegelin vuoden ensimmäisessä numerossa. Se löytyy maksumuurin takaa tästä. Tässä jutun alkuosa. Pyrin vähintäänkin referoimaan sen loppuosaa lähipäivien aikoina.

Kulttuuri

Ulkona ja sisällä olevat vastakkain

Luokkataistelu. Keltaliivien mielenosoitukset osoittavat, että Lännen halki kulkee selkeästi havaittava murtumalinja. Jos kosmopoliittien ja populistien välistä konfliktia ei saada purettua, niin liberaali demokratia tulee tuhoutumaan.

Spiegel Nr. 1 / 29.12.2018 "Die da draußen gegen die da drinnen"

Maantieteestä on joskus vain lyhyt matka geopolitiikkaan. Ranskalainen maantieteilijä Christophe Guilluy siteeraa uudessa "No Society" kirjassaan erään vanhemman kollegansa Yves Lacosten lausetta: "Maantiede palvelee ensisijaisesti sodanjohtoa". Se ei luo perustaa vain valtioiden alueiden laajenemista ja niiden ulkorajoja koskeville konflikteille, vaan sillä on sama rooli myös poliittisen kaupankäynnin johdosta syntyvien sisäisen aluesuunnittelun ongelmien yhteydessä.

Kuuden viikon ajan Ranskan kaduilla on nyt käyty tuollaista sotaa, solmupisteissä, moottoriteiden sisääntuloväylillä, liikenteen jakajilla ja suurten kaupunkien bulevardeilla ja valtakaduilla, ja kaikkein tyrmistyttävintä tapahtui Pariisissa, jossa väkeä kutsuttiin koolle valtaamaan Élysée-palatsia [presidentin virka-asunto], Bastillen tapaan, kuten aikoinaan, merkkinä vapauden tuulista, jotka järisyttivät koko Eurooppaa.

Guilluy, 54, on mies, joka on hahmotellut ennalta tähän liittyvät kartat. Hän on opiskellut Sorbonnessa kaupunkimaantiedettä. Paikallisten ja alueellisten elinten sitoutumattomana neuvonantajana hän tuntee maaston. Vielä vähän aikaa sitten hänet tunnettiin vain ammattipiireissä ja hänet sivuutettiin sielläkin usein ulkopuolisena. Nyt häntä pidetään visionäärinä. Yhtäkkiä kaikkialla alettiin lukea ja lainata hänen tutkimuksiaan. Kahdeksan viime vuoden aikana peräkkäin julkaistut kirjat nimeltään "Fractures françaises", "La France périphérique" ja "No Society" ennakoivat republikaanisen mallin räjähtämistä kappaleiksi.

Guilluy on kysytty mies näinä päivinä ...

Guilluy'n mukaan sosiaalinen maantiede on muuttunut. Piirtyy uusi kartta, joka kuvaa Ranskan yhteiskunnan murtumalinjoja. Ne voidaan havaita kartasta ja ne osoittavat toisista vierautuneiden väestökerrosten tilallista jakautumista eri alueille. Rintamalinja löytyy kaikkialla.

Brittiläisten kansanäänestys EU-erosta, Donald Trumpin voitto liberaalista vastaehdokkaastaan, Ranskan perinteisen puoluejärjestelmän romahdus, AfD:n läpimurto Saksassa, Italian uusi hallituskoalitio, poliittinen eristäminen Hollannissa, Belgiassa, Skandinaviassa ja Espanjassa - kaikkialla on voimistunut nopeasti populistinen dynamiikka, joka kertoo yhteiskunnan äärimmäisestä polarisoitumisesta.

Lännen kansakunnat jakautuvat kahteen maailmaan: ylempään ja alempaan, hyvinvoiviin ja köyhiin, itseensä tyytyväisiin ja onnettomiin, kosmopoliitteihin ja paikalleen juurtuneisiin, liikkuviin ja aloillaan pysyviin, progressiivisiin, avaramielisiin ja - tähän se vastenmielinen sana, jota ei voida sivuuttaa - populisteihin. Populismi on samaa mitä proletariaatti oli vuosikymmenien ajan, uhka toisille, toivo toisille. Sen luokkataistelu on kulttuuritaistelua.

Repeämät, jotka ilmenevät sosiaalisista ja poliittisista yleisesikuntakartoista, ovat suhteellisen tuoreita, ne ovat tulosta 90-luvun keskivaiheilla alkaneesta globalisaatiosta. Guilluy väittää, että ensimmäistä kertaa Lännen taloushistorian aikana alempi väestökerros ei elä enää siellä missä syntyy työtä ja hyvinvointia. Heidät on työnnetty sivuun ja laidoille, "perfiferiseen" ja "periurbaaniin" maailmaan, jolla ei ole kytkentää globaaliin kehitykseen.

Vastakkain seisoo kaksi puolta, joilla ei ole enää kovin paljoa yhteistä: Toisella puolella ovat metropolit, globalismin ja sen kaksoisveljen monikulturismin kiiltelevät näyteikkunat, joissa uusi porvaristo ja maahanmuuttajien moninainen kirjo elää ja asuu keskenään. Periferiassa sijaitsevat pienet ja keskikokoiset kaupungit, vanhat teollisuusalueet ja syrjäiset maaseutualueet. Näille alueille keskittyy sosiaalisia ryhmiä, joilla aiemmin ei ollut juurikaan yhteistä keskenään, työläisiä, alempia toimihenkilöitä, vajaatyöllistettyjä, maanviljelijöitä, pienyrittäjiä ja eläkeläisiä. Heitä yhdistää nyt tunne joutumisesta alttiiksi kahdelle epävarmuudelle: Taloudelliselle ja kulttuuriselle. He ovat näkymättömiä, heistä ei puhuta, ja he elävät intellektuellien, sivistyneiden, liikkuvien ja uudenaikaisten, tai sellaisina itseään pitävien ironisten ja ylimielisten katseiden alla. He edustavat kuitenkin Guilluy'n laskelmien mukaan yli 60% Ranskan väestöstä.

Skandinaviasta Välimerelle, USA:sta Keski-Eurooppaan asti on havaittavissa vastaavia mullistuksen oireita. Niiden kuumekäyrä lähenee kuolemanvaaran tasoa: Liberaalin demokratian loppua siinä muodossa miten me olemme sen tunteneet. Ranskassa kaunistelevasti "classe populaire" nimellä kulkevan tavallisen kansan ja ylöspäin pyrkivän eliitin, uusien vallanpitäjien, välinen kuilu kasvaa jatkuvasti ja siihen katoaa keskiluokka, joka on tähän asti muodostanut enemmistön väestöstä ja vakaan perustan demokratialle. "Länsimaisen keskiluokan tuho on globalisaation salattu likainen puoli", sanoo Guilluy, ja sama pätee kaikissa länsimaissa.

Ilman keskiluokkaa jäädään ilman yhteiskuntaa koossa pitävää liimaa. Perinteisten puoluejärjestelmien rapautuminen, joka usein on muuttunut jo murenemiseksi, on luotettava indikaattori tästä. Yhä useammin vaalien perusteella ei saada aikaan hallituskelpoista enemmistöä. Puhti on poissa sekä perinteisistä konsensusdemokratioista (Saksassa ilmenee Suuren koalition muodossa), että vuoronvaihtodemokratioista (kuten usein tavallista Iso-Britanniassa ja Ranskassa).

Vallankumoukset ovat tähän mennessä tapahtuneet aina kaupungeissa. Nyt vallankumouksellinen potentiaali on syntymässä dynaamisten ja hohtavien metropolien ulkopuolelle. Sillä ei ole luokkatietoisuutta, eikä johtoa ja organisaatiota, ja se voi kehittyä liberaalin demokratian suurimmaksi uhaksi sitten II maailmansodan päättymisen.

Useat Pariisiin maakunnista tulleet mielenosoittajat eivät ole käyneet vuosikausiin, tai sitten koskaan pääkaupungissa. Uudenaikaisena ideaalina ylistettyä liikkuvuutta tosiasiassa yliarvioidaan. Suurin osa ranskalaisista elää ja asuu samassa departementissa, jossa he ovat syntyneet - aivan samoin, kuten monet amerikkalaiset osavaltioissaan tai piirikunnissaan. Postinumero kertoo äänestyskäyttäytymisen. "Keltaliivit" ovat tuoneet tämän näkymättömän, poliitikoilta enimmäkseen piiloon jääneen ja unohtaman väestönosan parrasvaloihin: Osoitan mieltäni, siis olen olemassa. Periferia tulee keskukseen. Se ei tule syrjäytyneenä, alikoulutettuna ja moraaliltaan onnettomana vähemmistönä - he eivät ole niitä Hillary Clintonin USA:n presidentinvaalien aikaan halveksimia "deplorables"-, vaan enemmistö korottaa ääntään heidän kauttaan.

Hajanainen, heterogeeninen enemmistö on viime viikkojen aikana vallannut kadut ja he edustavat sitä, mikä oli vielä äskettäin keskiluokan ydintä, niitä joiden nimiin poliitikot mielellään vannoivat, mutta sitten taas unohtivat ja laiminlöivät: Tavalliset kansalaiset, tuo vanhanaikainen, nyt jo melkein myyttinen kategoria, jota ilman demokratia - jossa tunnetusti jokainen ääni on tuloista ja koulutodistuksista riippumatta yhtä arvokas - ei vain toimi.

He ovat nimittäin - seikka, joka näyttää yhä uudelleen yllättävän ja hämmästyttävän vallanpitäjät - enemmistö: Kansa, demos. Demokratia ei voi määritelmällisesti toimia ilman kansaa, sillä kuten myös sosiologi ja väestötieteilijä Emmanuel Todd toteaa, niin "syyte populismista on yhtä absurdi, kuin koko eliitin tuomitseminen nipussa". Kun populismin ja elitismin välinen ristiriita muodostuu ylitsepääsemättömäksi, niin yhteiskuntaa uhkaa hajoaminen. Kansa kokee, että heitä ei edusta enää kukaan ja samalla eliitti kadottaa kykynsä johtaa. Alkaa epäsosiaalisuuden aikakausi, "No Society", joka on Guillauy'n uusimman kirjan nimi, viitaten Margaret Thatcherin kuuluisiin sanoihin "There is no such thing as society": On vain yksilöitä ja perheitä. Ja jos yhteiskuntaa ei ole olemassa, niin silloin kukaan ei vastaa myöskään yleisestä edusta, jäljelle jää vain yksilön omavastuu.

Osa aiemmasta keskiluokasta - etupäässä akateemisesti koulutetut suuret ikäluokat ja heidän lapsensa - liittyi yläluokkaan, ei aina taloudellisesti, mutta moraalisesti ja kulttuurisesti. Tietyllä tavalla he ovat uusi yläluokka: He harjoittavat kulttuurista hegemoniaa, julkisen diskurssin merkitysten ja normien määrittämiseen liittyvää valtaa. Heidän luokkataistelunsa on julkista moraalia koskevaa kulttuuritaistelua; astaloina heillä ovat ylivertaiset syytteet - fasisti, rasisti ja muukalaisviha.

Suurin osa vanhasta keskiluokasta, jota piinaa todellinen itseään ja lapsiaan koskevan syrjäytymisen pelko, liittyi vähitellen piireihin, joita aiemmin kutsuttiin kansanomaisiksi (volkstümlich) ja nykyään populisteiksi. Eliitti leimasi kansan plebeijeiksi: Tietämättömät, sivistymättömät, irrationaaliset ja jopa moraalisesti tuomittavat. Keskiluokka ei ole enää yhteiskunnan taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kiintopiste.

Tämä loukkaavaksi koettu merkityksen ja aseman menettäminen kärjistyy huomattavasti lisää maahanmuuttoa koskevassa kiistassa. Rajojen ja maahanmuuton hallinta saavat ylivoimaista kannatusta. Ipsos-tutkimuslaitoksen 22 maassa maailmanlaajuisesti tekemässä väestön asenteita koskevassa mielipidetutkimuksessa saatiin hämmästyttävä tulos: Ranskassa vain 11% vastanneista katsoi maahanmuutolla olevan positiivista vaikutusta, Saksassa 18% uskoi vielä näin. Noin puolet vastanneista sanoi, että ulkomaalaisia on otettu jo aivan liikaa.

Maahanmuuttajien integroitumisen kannalta alempien luokkien vastaanottovalmius ja -halu on kuitenkin ratkaisevinta, sillä uudet tulijat eivät muuta yläluokan pariin. Yläluokalla on vielä käytössään välineet, joilla se voi vetää näkymättömiä rajoja ja samalla eristäytyä omille asuinaluilleen, kouluihinsa ja uraputkiinsa, kun he samaan aikaan kuitenkin vielä mainostavat avoimen yhteiskunnan ihannetta.

Guilluy'n mukaan "avoin yhteiskunta" on viime vuosikymmenien suurin valeuutinen (fake news). Ei ole olemassa mitään avointa yhteiskuntaa, vaan päinvastoin on syntynyt yhä eristäytyneempiä maailmoja. Pariisia pidetään avoimena kaupunkina, mutta kaupunki, jossa asuinneliömetri maksaa 10.000 euroa, ei ole avoin, vaan suljettu. Monikulturismi ei toimi 1000 euron kuukausituloilla."
(...)

Lihavoinnit mun

EDIT typo

Linkki artikkelin jatko-osaan

[ApuaHommmaan]

Liberaali demokratia on aina ollut vain savuverho sen alla oleville voimille. Jossa raha määrittää kaiken, ja mitään moraalia ei ole.

Populismi paljastaa edes hieman sitä allaolevaa maailmaa, joten sitä pitää rahaa säästämättä vastustaa niiden toimesta jotka nykyisestä eniten hyötyvät.

[JDwg]

Mielenkiintoinen ja aikaamme hyvin kuvaava teksti.
Kiitokset @akez käännöksestä.

[MW]

Liberaali demokratia on aina ollut vain savuverho sen alla oleville voimille. Jossa raha määrittää kaiken, ja mitään moraalia ei ole.

Populismi paljastaa edes hieman sitä allaolevaa maailmaa, joten sitä pitää rahaa säästämättä vastustaa niiden toimesta jotka nykyisestä eniten hyötyvät.

Juuri näin. Liberaalissa demokratiassa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kun se kaapataan moraalittomien kassakoneeksi alkaa haisemaan taivaaseen asti.

[Punaniska]

Mistä nykyoikeiston ja nykyvasemmiston erottaa toisistaan?

- molemmat arvoliberaaleja

- molemmat mokuja

- molemmat globalistisia

- molemmat yläpäästään akateemista bättrefolkea

- molemmat EU-henkisiä

Ero tulee lähinnä suhteesta sosiaaliturvaan ja sotilaalliseen yhteistyöhön.

[Totuus EPT]

Skandinaviasta Välimerelle, USA:sta Keski-Eurooppaan asti on havaittavissa vastaavia mullistuksen oireita. Niiden kuumekäyrä lähenee kuolemanvaaran tasoa: Liberaalin demokratian loppua siinä muodossa miten me olemme sen tunteneet. Ranskassa kaunistelevasti "classe populaire" nimellä kulkevan tavallisen kansan ja ylöspäin pyrkivän eliitin, uusien vallanpitäjien, välinen kuilu kasvaa jatkuvasti ja siihen katoaa keskiluokka, joka on tähän asti muodostanut enemmistön väestöstä ja vakaan perustan demokratialle. "Länsimaisen keskiluokan tuho on globalisaation salattu likainen puoli", sanoo Guilluy, ja sama pätee kaikissa länsimaissa.

Guilluy'n mukaan "avoin yhteiskunta" on viime vuosikymmenien suurin valeuutinen (fake news). Ei ole olemassa mitään avointa yhteiskuntaa, vaan päinvastoin on syntynyt yhä eristäytyneempiä maailmoja. Pariisia pidetään avoimena kaupunkina, mutta kaupunki, jossa asuinneliömetri maksaa 10.000 euroa, ei ole avoin, vaan suljettu. Monikulturismi ei toimi 1000 euron kuukausituloilla."

Tosiaankin, Maailmanhalaus, rajat auki ja globalisaatio alkaa vaikuttamaan Euroopassa. Keskiluokka katoaa ja siten ero luokkien kesken jyrkkenee. Tämä vakautta pitävä keskiluokka kun katoaa, alkaa  konfliktien kyllästämä aikakausi, koska globalisaatio on keskittänyt ja eriyttänyt eri ryhmittymät keskenään kilpaileviksi ryhmiksi, tästä on eliitin helppo hallita näitä hajanaisia ryhmittymiä, jos vain pystyy.

Kun keskiluokka katoaa, katoaa myös multikultin rahoitus. Diskorahaa kun ei tuu normaaliin tahtiin, pitää sitä hakea jostain muualta.

[Toni R Jyväskylästä]

Nyt oli kyllä paras teksti aikoihin. Jäsen akezille suuret kiitokset suomennoksesta!

[Perttu Ahonen]

Kansa on sidottu oman kotimaansa antamiin mahdollisuuksiin, turvaan ja tulevaisuuden odotuksiin. Kansallisvaltio Suomi on Suomen kansan koti ja maa ja se on Suomen olemassaolon ainoa oikeutus, ei mikään muu.

Monikultturismi, globalismi ja elitismi pyrkii tuhoamaan kansallisvaltiot ja lopulta sen luoneen kansan, siihen käytetään monikultturismia ja ylikansallista rahaa muun muassa velkana, investointeina ja yksityistämisenä.

[törö]

Liberaali demokratia on aina ollut vain savuverho sen alla oleville voimille. Jossa raha määrittää kaiken, ja mitään moraalia ei ole.

Jep. Nationalismi on itse pahuus, mutta jos peruskepulainen kökkötraktori kalastelee ääniä yllyttämällä katalonialaisia itsenäistymään, homma on ok, koska peruskepulaisellä kökkötraktorilla pitää olla oikeus kalastella ääniä ihan niin kuin sitä vittu sattuu huvittamaan.

Tässä on päässyt käymään niin, että paska on noussut pinnalle. Yhtään kohteliaammin sitä ei voi sanoa.

[Kari Kinnunen]

Mistä nykyoikeiston ja nykyvasemmiston erottaa toisistaan?

No juu. Sosiaaliturvassahan se suurin ero.

Muuten erona taitaa olla vain se, että johtaako valtakuntaa politbyroo vaiko yhtiökokous. Samat möhömahat sitten kuitenkin molemmissa.

[MiljonääriPlayboy]

...vuoronvaihtodemokratioista..

Geez, missähän päin maailmaa tällaisia mahtaa esiintyä..? 

[Heikki Luoto]

Christopher Lasch kuvasi nykykehitystä jo vuonna 1994 kirjassaan The Revolt of the Elites.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Christopher_Lasch#The_Revolt_of_the_Elites:_And_the_Betrayal_of_Democracy

Viimeisinä kuukausinaan hän työskenteli tiiviisti tyttärensä Elisabethin kanssa saadakseen valmiiksi kirjansa The Revolt of the Elites: And the Betrayal of Democracy (1994), jossa hän

"arvosteli ankarasti uutta meritokraattista luokkaa, joka oli ryhmänä edennyt koulutuksen ja uran avulla, ja jota entistä enemmän määritti juurettomuus, kosmopoliittisuus, heikko velvollisuudentunto ja hiipuva isänmaallisuus," ja "väitti, että tällä uudella luokalla 'oli monet aristokratian paheet, mutta ei sen hyveitä', siltä puuttui kyky 'vastavuoroiseen velvollisuuteen', joka oli ollut osa entisaikojen järjestystä. "[22]

Christopher Lasch analysoi[23] Yhdysvaltojen sosiaalirakenteen ylä- ja alaosan välistä kasvavaa kuilua. Hänen mukaansa aikakauttamme määrittää sosiaalisen ilmiö: eliitin kapina, jolla viitataan espanjalaisen filosofin José Ortega y Gassetin Massojen kapina (1929) -kirjan nimeen. Laschin mukaan uusi eliitti, eli ne jotka tulojensa puolesta kuuluvat rikkaimpaan 20 prosenttiin globalisaation mahdollistaman rahaliikenteen avulla, eivät enää elä samassa maailmassa kuin muut kansalaiset. Näin he erottuvat 1800- ja 1900-luvun vanhasta porvaristosta, jolle alueellinen pysyvyys pakotti vähimmäismäärän juurtumista ja kansalaisvelvoitteita.

Laschin mukaan globalisaatio on muuttanut eliitin matkailijoiksi omassa maassaan. Yhteiskunnan epäkansallistumisella (de-nationalisation) on taipumus tuottaa luokka, joka näkee itsensä "maailmankansalaisina, mutta hyväksymättä ... minkäänlaisia velvoitteita, joita kansalaisuus hallintojärjestelmässä normaalisti edellyttää". Heidän siteensä kansainväliseen työ-, vapaa-aika- ja informaatiokulttuuriin saavat monet heistä suhtautumaan syvän välinpitämättömästi kansallisen rapautumisen mahdollisuuteen. Julkisten palvelujen ja valtion kassan rahoittamisen sijaan uudet eliitit sijoittavat rahojaan vapaaehtoisten gettojensa parantamiseen: asuinalueidensa yksityiskoulut, yksityiset poliisit, jätteiden keräysjärjestelmät. He ovat "vetäytyneet tavallisesta elämästä".

Kansainvälisen pääoman ja informaation virtoja sekä hyväntekeväisyyssäätiöitä ja korkeakouluja hallitsevat samalla myös hallitsevat kulttuurituotannon välineitä ja siten asettavat julkisen keskustelun ehdot. Näin poliittinen keskustelu rajoittuu pääasiassa hallitseviin luokkiin ja poliittisista ideologioista katoavat kaikki yhteydet tavallisten kansalaisten huoliin. Tämän seurauksena kellään ei ole uskottavaa ratkaisua näihin ongelmiin, ja että niihin liittyvissä kysymyksissä on raivokkaita ideologisia taisteluja. He ovat kuitenkin suojassa työväenluokkaan vaikuttavilta ongelmilta: teollisen toiminnan väheneminen ja siitä aiheutuva työpaikkojen menetys, keskiluokan mureneminen, köyhien määrän lisääntyminen, lisääntyvä rikollisuus, lisääntyvä huumekauppa, kaupunkien kriisi. Lisäksi hän viimeisteli ajatuksensa esseistä, jotka sisällytettiin Women and the Common Life: Love, Marriage, and Feminism -kirjaan joka julkaistiin tyttärensä johdannolla vuonna 1997.

Frank Furedin kuvaus eliitin ja kansan vastakkainasettelusta EU:ssa:
https://sarastuslehti.com/2018/01/04/eu-kulttuurisodassa-kansaa-vastaan/

[ISO]

Mistä nykyoikeiston ja nykyvasemmiston erottaa toisistaan?

Nykyoikeisto maksaa kaiken sen minkä nykyvasemmisto lupaa äänestäjilleen.

Siinä tuo pääasiallinen ero lienee.

[Saturnalia]

Tietyllä tavalla he ovat uusi yläluokka: He harjoittavat kulttuurista hegemoniaa, julkisen diskurssin merkitysten ja normien määrittämiseen liittyvää valtaa. Heidän luokkataistelunsa on julkista moraalia koskevaa kulttuuritaistelua;

Tämä on mielestäni se ydin. Nykyinen lipilaaristo on ominut itselleen kirkon ja papiston aseman. Se saarnaa sekulaaria puritanismia, sekulaaria julkisen diskurssin oikeaoppisuutta, sekulaaria julkisen moraalin kuria. Globalistiliberaalit ovat uusi Paavi. Rasismi on helvetti, ja kansanomaisuus, rahvaanomaisuus, työväenluokkaisuus syntiä. Valtamedia on jalkapuu vallan porstuassa. Valtamedia julkaisee yhä enemmän uutisia ainoastaan määrittääkseen ja juurruttaakseen tiettyä diskurssia, termejä. Itse uutissisältö on toisarvoista. Uutissisällöt toimivat vain termien ja diskurssin normalisoimisen välineinä.

Loukkaavinta valkoiselle työväenluokalle lienee, että globalistit rinnastavat sen jatkuvasti maahanmuuttajien työväenluokkaan. Valkoisen työväenluokan sosiaalinen asema on yhtäkkiä rinnastettu samaksi ulkomaalaisten maahanmuuttajien kanssa, ja pienikin pyrkimys yrittää esittää että omalla valkoisella työväenluokalla ja ulkomaalaisilla olisi jonkinlainen ero, saa heti rasismileiman. Oikeisto ei millään tahtoisi pitää omaa valkoista työväenluokkaa yhtään parempana, kuin maahanmuuttajia eikä se nykyhetkessä edes voisi ilman rasismisyytöstä. Päinvastoin, sillä on mieliteko suosia maahanmuuttajia yli oman työväenluokan koska maahanmuuttajat huonontavat valkoisen työväenluokan asemaa ja lisäksi se saa samalla vasemmiston sympatian tehdessään niin.

Sitten vasemmistolaiseksi itsensä mieltävä koulutettu suvaitseva luokka käy samaa taistelua valkoista työväenluokkaa vastaan, mutta identiteettipoliittisesti. Valkoisen työväenluokan "patriarkaalinen valta", asenteet, konservatismi, on lyötävä alas. Yksi suuri syy näihin nykyongelmiin on koulutustason nousu. Matalasti koulutetuista on tullut vähemmistö ensimmäistä kertaa historiassa, mikä johtaa aivan uudenlaiseen vihaan heitä kohtaan paljon leveämmällä rintamalla, kuin koskaan. Koulutettu keskiluokka on vallanut valkoiselta työväenluokalta oikeuden määritellä maun, moraalin ja arvot. Uusi lipilaaristo käyttäytyy kuin viktoriaaninen porvaristo uudessa sekulaarissa halussaan määritellä oikean ja hyväksyttävän, ja tahdossaan ylistää kuria sekä puritanismia sosiaalisen asemansa auktoriteetilla.

Hyvä avaus, odotamme kakkososaa.

[Don Nachos]

Mistä nykyoikeiston ja nykyvasemmiston erottaa toisistaan?

Nykyoikeisto maksaa kaiken sen minkä nykyvasemmisto lupaa äänestäjilleen.

Siinä tuo pääasiallinen ero lienee.

Eli nykyoikeisto on se kansaa kyykyttävä taloudellinen eliitti?
Toisin sanoen: kansan vihollinen.

[akez]

Jatko-osa jutusta. Parista seuraavasta kappaleesta lyhennelty referaatti:

Emmanuel Macron kutsui Guilluy'n keskustelemaan ministeriöön ollessaan vielä talous- ja finanssiministeri. Guilluy esitteli karttojaan ja teorioitaan periferiasta ja keskuksesta. Macron ei kiistänyt havaintoja, mutta veti toisenlaiset johtopäätökset: Pariisin, Lyonin, Toulousen ja Bordeaux'n tulee kehittyä, muut osat tulevat perässä. Guilluy argumentoi vastakkaista: "Tarvitsemme älyllistä vallankumousta. Vanha kasvumalli ei enää toimi. Se pahentaa epätasa-arvoa, ainoastaan vähemmistön hyvinvointi tulee paranemaan muutamissa harvoissa metropoleissa. 21. vuosisadalla tulemme kokemaan talouselämän ja yhteiskunnan välisen välirikon. Taloudella voi mennä hyvin, vaikka suurin osa yhteiskunnasta kärsii." Macron piti kuitenkin kiinni vanhasta neoliberaalista ajattelusta.

Jatko käännöksenä:

(...)
Poliittinen haaste tulee olemaan omien kansalaisten integrointi, jatkuvasta maahanmuuttajien integroinnin välttämättömyydestä puhumisen sijaan. Ilman toista myös toinen tulee epäonnistumaan. "Mielestäni läntisen demokratian ja eliitin ongelma on omien kansalaisten unohtaminen", sanoo Guilluy. "Kyse on petoksesta".

Taas kohdataan ruma sana: Kansanpetos. Puhuuko oikeistolainen näin? Guilluy tulee aika kaukaa vasemmalta, hänen ajattelunsa on marxilaisittain orientoitunutta, hän ihailee Ranskan entistä kommunistisen puolueen johtaja Georges Marchais'ia, joka vaati jo vuonna 1981 lopettamaan sekä laillisen, että laittoman maahanmuuton, suojellakseen työntekijöitä palkkojen polkemiselta ja köyhtymiseltä. Vasemmistointellektuellit sen sijaan rymistelivät suoraan ideologiseen ansaan ja alkoivat peluuttaa sosiaalisia kysymyksiä ja vähemmistöjen oikeuksia toisiaan vastaan. Rasismin moraalisen pannaan julistamisen myötä vasemmisto luovuttaa potentiaalisesti enemmistön muodostamaan pystyvän osan äänestäjäkunnastaan oikeistopopulisteille.

Saksassa Sahra Wagenknecht, joka ennen joulua saapui keltaisessa liivissä Berliinissä sijaitsevan liittokanslerinviraston edustalle, on esittänyt samanlaisia ajatuksia - ja hän on sen takia joutunut puolueessaan yhä uudelleen hyökkäysten kohteeksi. Vasemmistolaiset ja liberaalit ymmärtävät hyvin vapauteen ja itsensä toteuttamiseen liittyvät vaateet, mutta sitä vähemmän tarpeita, jotka liittyvät huomioonottamiseen, järjestykseen ja johonkin kuulumiseen: Lisäksi he ovat taipuvaisia - kaikessa suvaitsevaisuudessaan sosiaalista ja kulttuurista diversiteettiä kohtaan - osoittamaan samalla hämmästyttävän vihamielistä suvaitsemattomuutta kaikkea poliittisesta korrektiudesta poikkeamista kohtaan.

Yhteinen hyvä ja yleinen etu on konstruoitava uudelleen, on löydettävä uudelleen tasapaino kansan ja eliitin välille, on rakennettava uusi sosiaalinen ja poliittinen liitto, jos ei haluta populististen kansannousujen vaarantavan liberaalidemokraattista perusjärjestystä. USA:ssa Trump on jo laajentanut liberaalien arvojen vastaiset hyökkäykset kaunan ajamaksi taisteluksi instituutioita vastaan.

Useiden ajatuspajojen kanssa työskennellyt brittikirjailija David Goodhart, 62, on siksi ehdottanut ja tuonut esiin käsitettä "decent populism", siivo populismi. Tämä käsite on melkeinpä ristiriita jo itsessään, mutta sillä ei kuitenkaan tarkoiteta juuri muuta kuin palaamista takaisin yhteisestä hyvinvoinnista huolehtimiseen, joka postnationalistisen globalisaation aikakaudella tarkoittaa aina samalla myös kansallisen asettamista etusijalle. Ei ole sattumaa, että se muistuttaa käsitettä "common decency", yleinen säädyllisyys, jonka tunnettu englantilainen kirjailija ja esseisti George Orwell yhdisti nimenomaan tavallisiin ihmisiin.

Goodhart analysoi Guilluy'n reuna-alueiden ja keskuksen polarisoitumista "suurena repeämänä 'missä-vaan' (Anywheres) ja 'jossakin-vaan' (Somewheres) väen" välillä. He ovat toisaalta paikkaan juurtumattomia kosmopoliittisesti asennoituvia ihmisiä, jotka koulutuksensa ja muiden resurssiensa johdosta voivat asua kaikissa maailman kaupungeissa ja toisaalta paikkaan sidoksissa olevat, jotka ovat vaistovaraisesti sosiaalisesti konservatiivisia, paikalleen juurtuneita ja eivät niin kovin yksilöllisiä, sekä enemmän riippuvaisia omasta samankaltaisten muodostamasta yhteisöstä, olematta kuitenkaan sen johdosta taantumuksellisia, rasistisia tai seksistisiä. Toisella puolella on "hankittu" identiteetti, jota he voivat kantaa mukanaan. Toisella puolella taas "saatu" identiteetti, joka on ankkuroitunut johonkin ympäristöön ja miljööseen.

Goodhartin mukaan "missä-vaan" -väen osuus brittiläisestä väestöstä on 20-25%. "Jossakin-vaan" -väki taas on joutunut seuraamaan, kuinka teollisuustuotannon häviäminen on vähentänyt heidän työnsä arvoa, huonontanut heidän statustaan ja nakertanut kansallista yhteiskuntasopimusta ontoksi. Heitä on kuitenkin puolet väestöstä. Goodhart on melko lähellä Guilluyn Ranskassa tekemää arviota. Suhde voi olla aika samankaltainen kaikissa korkeasti kehittyneissä läntisissä kansakunnissa. Vain pientä n. 10% vähemmistöä tästä ryhmästä voidaan pitää "autoritaarisena", ei-liberaaleja (illiberal) taas voidaan arvioida olevan 52%, toteaa politiikantutkija Eric Kaufmann Lontoon yliopistosta. Hän ryhmitteli tutkimuksessaan vastanneet liberaali - ei-liberaali -arvoakselille ja tämä osoittautui hyvin tarkaksi Brexit äänestyspäätöstä kuvaavaksi mittariksi. USA:ssa sosiaalipsykologit Jonathan Haidt ("The Righteous Mind") ja Michele Gelfand ("Rule Makers, Rule Breakers") päätyivät samankaltaisiin poliittisiin piirreprofiileihin.

Kaufman näkee, että ratkaiseva avaintekijä on yhteiskunnan suurta valkoista enemmistöä huolestuttava maahanmuuttajien suuri määrä: "Kuilu muutoksen hyväksyvien ja sen torjuvien valkoisten välillä on poliittisesti merkittävin jakolinja kaikkialla Lännessä.

"Jossakin-vaan" -väki vastasi usein "kokevansa olevansa kuin muukalainen omassa maassaan". He uskoivat vahvasti siihen, että on olemassa jonkinlainen yhteiskunta, ei pelkkää kasauma keskenään kilpailevia yksilöitä, joille elämä merkitsee pelkkää suorittamista ja itsensä optimointia. He torjuvat myös postnationalismiin, koska he aavistelevat, että kansallisvaltion lisäksi myös hyvinvointivaltio tultaisiin purkamaan. Liberalismi, joka pyrkii ajamaan oman maailmankuvaansa läpi koko yhteiskunnalle ainoana tulevaisuuden kannalta kelvollisena, ja joka yrittää erityisesti poistaa "meidän" ja "muiden" välisen eron, on lopulta hävittämässä myös parlamentaarisesti konstituoituneen kansallisvaltion poliittisena yksikkönä.

Kanadalainen historioitsija Michael Ignatieff, joka itsekin on omistautunut politiikalle ja toimi aiemmin Kanadan liberaalipuolueen puheenjohtajan, varoitti Brexit-äänestyksen yhteydessä omahyväisten valistajien voitonriemuisesta asenteesta: "Itsensä tuominen esiin järjen äänenä ei ole viisasta politiikkaa. Se on elitististä ylimielisyyttä". Brexitiä ajaneet, Trumpin kannattajat, AfD:n äänestäjät, keltaliivit, Lega Nordin kannattajat - heillä kaikilla on perusteensa, hyvät tai huonot, ja demokratiassa tällaisia vaateita tulee kuunnella, huomioida ja niistä on keskusteltava sen sijaan, että ne julistetaan aiheina tabuiksi.   

Kyse ei ole liberaaleista periaatteista luopumisesta, eikä myöskään sitä, että 60-luvun puolivälissä alkanut yhteiskunnan valtava liberalisoituminen pitäisi pysäyttää tai ryhtyä peruuttamaan sitä. Putinin autoritaarinen demokratia, Erdoganin johtajademokratia, Orbanin ei-liberaali demokratia ja Trumpin kansantribuuni-demokratia, eivät epäilemättä ole Lännen tulevaisuudenmalleja.

Läntiset yhteiskunnat ovat jatkuvassa vapauden ja turvallisuuden välisessä jännitetilassa. Myös rikkaammiksi, liikkuvimmiksi, koulutetummiksi ja valistuneemmiksi kehittyvissä kansakunnissa suurin osa ihmisistä elää perheisiinsä ja naapurustoonsa juurtuneina, myös he kokevat muutoksen menetyksenä tai uhkana, he kantavat vastuuta - enemmän läheisistään, vähemmän muista. Tässä ei ole kyse globalismin kukistamisesta tai kapitalismin murskaamisesta - kumpikin tulee pysymään ja säilymään -, vaan siitä, että ne organisoidaan paremmin.

Guilluy'n ja muiden peräänkuuluttaman älyllisen vallankumouksen lähtökohta on poliittisen luottamuksen palauttaminen. Se tarkoittaa yksinkertaisesti kansasta huolehtimista ja sen etujen ajamista. Pyrkimys uuteen, vakaaseen tasapainoon avoimen ja sulkeutuneen yhteiskunnan, "missä-vaan" ja "jossakin-vaan" väen, ja metropolin ja periferian välillä, on samaa kuin sovinnon hakemista modernien poliittisten kansakuntien povessa asustavien molempien sielujen välillä.

"The Fractured Republic" -kirjan kirjoittaja, amerikkalainen konservatiivi-intellektuelli, Yuval Levin  pelkää, että historiallinen ajankohta "individualismin aikakauden yhteiskuntasopimuksen uudistamiseksi" saattoi mennä jo ohi, ainakin USA:ssa, jossa Trump ajaa jo raivaustraktoria romukentällä. Euroopan kehitystä tulevat taas määrittämään Brexitin seuraukset, Macronin onnistuminen tai epäonnistuminen, ja Saksassa siirtyminen Merkelin jälkeiseen aikaan.

Keltaliivit ovat osoittaneet, kuinka nopeasti tuhoisa väkivalta voi ilmaantua kaduille ja uhata palatseja. Sosiaalisten mullistusten kartoittaja Guilluy'lle paluu takaisin yhteiselon periaatteisiin, käsitteeseen "common decency", siivoon populismiin, "ei ole hypoteesi, vaan aivan välttämätöntä, jos halutaan välttää sisällissota, jota niin väitetään pelättävän, mutta jota sitten kuitenkin lietsotaan liekkeihin". 21. vuosisadalla eliitin ja poliitikkojen on vihdoinkin opittava elämään taas yhdessä kansansa kanssa.

Ovatko keltaliivit jo aloittaneet? Kysymykseen ei ole vastausta, vielä.

Lihavoinnit mun.

[Oho]

...

"Under capitalism man exploits man. Under socialism it's just the opposite."

Kansanvihollinen? Ehkä sun pitäisi pirauttaa Tapanille.....

[Don Nachos]

Mistä nykyoikeiston ja nykyvasemmiston erottaa toisistaan?

- molemmat arvoliberaaleja

- molemmat mokuja

- molemmat globalistisia

- molemmat yläpäästään akateemista bättrefolkea

- molemmat EU-henkisiä

Ero tulee lähinnä suhteesta sosiaaliturvaan ja sotilaalliseen yhteistyöhön.

Määrittele ensin mikä on oikeisto ja vasemmisto. Mitä enemmän vasemmalle katsot sitä enemmän siellä vastustetaan EUta ja globalismia. Soinikin hyppäsi aikoinaan vasureiden kelkkaan eu vastustamisessa.

Muistatko kun suomessa oli Smash Asem mellakka jossa vastustettiin globalismia? Kumpaa puolta komppasit, globalismin vastustajia vai globalisti eliittiä puolustvaa väkivaltakoneistoa?

[akez]

Tämä Spiegelin jutun kohta on mielenkiintoinen, kun sitä verrataan ...

Poliittinen haaste tulee olemaan omien kansalaisten integrointi, jatkuvasta maahanmuuttajien integroinnin välttämättömyydestä puhumisen sijaan. Ilman toista myös toinen tulee epäonnistumaan. "Mielestäni läntisen demokratian ja eliitin ongelma on omien kansalaisten unohtaminen", sanoo Guilluy. "Kyse on petoksesta".

Taas kohdataan ruma sana: Kansanpetos. Puhuuko oikeistolainen näin? Guilluy tulee aika kaukaa vasemmalta, hänen ajattelunsa on marxilaisittain orientoitunutta, hän ihailee Ranskan entistä kommunistisen puolueen johtaja Georges Marchais'ia, joka vaati jo vuonna 1981 lopettamaan sekä laillisen, että laittoman maahanmuuton, suojellakseen työntekijöitä palkkojen polkemiselta ja köyhtymiseltä. Vasemmistointellektuellit sen sijaan rymistelivät suoraan ideologiseen ansaan ja alkoivat peluuttaa sosiaalisia kysymyksiä ja vähemmistöjen oikeuksia toisiaan vastaan. Rasismin moraalisen pannaan julistamisen myötä vasemmisto luovuttaa potentiaalisesti enemmistön muodostamaan pystyvän osan äänestäjäkunnastaan oikeistopopulisteille.

Saksassa Sahra Wagenknecht, joka ennen joulua saapui keltaisessa liivissä Berliinissä sijaitsevan liittokanslerinviraston edustalle, on esittänyt samanlaisia ajatuksia - ja hän on sen takia joutunut puolueessaan yhä uudelleen hyökkäysten kohteeksi. Vasemmistolaiset ja liberaalit ymmärtävät hyvin vapauteen ja itsensä toteuttamiseen liittyvät vaateet, mutta sitä vähemmän tarpeita, jotka liittyvät huomioonottamiseen, järjestykseen ja johonkin kuulumiseen: Lisäksi he ovat taipuvaisia - kaikessa suvaitsevaisuudessaan sosiaalista ja kulttuurista diversiteettiä kohtaan - osoittamaan samalla hämmästyttävän vihamielistä suvaitsemattomuutta kaikkea poliittisesta korrektiudesta poikkeamista kohtaan.

... Kari Peitsamon kohdalla tapahtuneeseen festivaalisattumukseen, josta alla parin twiitin tekstit.

Kari Peitsamo
@KariPeitsamo

Kyllä. Todellakin. Olen arvokonservatiivi korpikommunisti, mikä kauhistuttaa monia, mutta kohdistakaa huomio substanssiin ei mielikuviin. Jos islamisaation vaaroista tai nuorison solmuun menneestä seksuaalisesta identiteetistä ei uskalla puhua kuin persut, ollaan sitten persuja.

Kari Peitsamo
@KariPeitsamo

Korpikommunistit (jollaiseksi itseni luen) ja maahanmuuttokriittiset liikkeet jakavat nyt monet yhteiset tavoitteet, sillä molempia yhdistää aito pyrkimys pitää huolta Suomesta, suomalaisten työläisten turvallisuudesta, elämästä ja toimeentulosta. Arjen realiteetit ensin!

Kari Peitsamo tiputettiin festivaalin ohjelmistosta mielipiteidensä takia

[kelloseppä]

Guilluy:n argumentaation yleislinjaan on sangen helppo yhtyä. Kuitenkin muutama aluksi yksityiskohdalta vaikuttava seikka ansainnee enemmän huomiota, jonka herättelen kritiikin kautta.

Guilluy:n lähtokohta on oletettavasti eurooppaöainen, varsin vahvasti itseensä tyytyväinen entinen suur- ja siirtomaavalta. 1900-luvun lopunkin klassiseen ranskalaisuuden karrikatyyrikuvaankin on hyvin vahvasti ankkuroitunut lähtökohtainen olotila, jossa ollaan muita parempia. Ranska on myös hyvin vahvasti luokkayhteiskunta, jonka kuohukerma vaahdot ylimmät kuplien jäset koostuvat miltei kokonaan Ecole Superieurin kaltaisten tiettyjen opinahjojen entisistä opiskelijoista. Vahvasti, toki ei kokonaan perinnällinen kulissien takainen rälssin olemassaolo on jo vakiintunut "tasavallan" tapa. Tältä osin Suomi on vasta luomassa ja osin jo vakiinnuttamassa samankaltaista kulisssien takaista käytäntöä.

Huolimatta vahvasta keskushallinnostaan, Ranskan eri osien identiteetti ja omanarvontunto on Pariisista huolimatta hyvin vahva ja osin jopa hajautunut yksittäisten kuntien eikä aluehallintokeskusten ympärille - myös taloudelisesti. Luonnollisesti muutaman viimeisen vuosikymmenien aikana alkaneen kehityksen suunta ja paikoin yhä kiihtyvä vauhti antaa aiheen syvää huoleen. Mahdollisesti Guilluy ei ehkä uskoisi, että jossakin kehittyneessä länsimaassa hänen Ranskasta haitsemansa huolestuttavat piirteet, tai ainakin suurin osa niistä, ovat jo edenneet niin pitkalle kuin Suomessa. Ranska ei ole vielä lähelläkään suhteessa niin valtavaan muuttoliikkeeseen, jonka kuorissa Suomi on jo ollut vuosikymmnenen kaksi eikä myöskään Ranskan haka-asutusalueiden elinkeinorakenne ole yksipuolistunut niin yksipuoliseksi ja niin harvojen yritysten hallitsemaksi kuin Suomessa. ts. osittain siis tämän päivän Suomi edustaa sitä tulevaisuutta, jota Guilluy hahmottaa tulevaisuuden Ranskalle. Mutta etenkään Ranska ei vielä ole vajonnut nykyisen Suomen kaltaiseen oman kansallisen kulttuurinsa ja kielensä syvään alennustilaan, jota leimaa etenkin oman kielen halveksunta yhä pyöristyttävimmin keinon - aina koulutuksen rakenteista alkaen.

Ns."missä-vaan" yksilöt eivät ole sellainen homogeeninen ryhmä, jollaiseksi se leimautuu Guilluy:n mukaan. Täten sen toimintamekanismit ovat hyvin erilaisia suhteessa siihen yleiseen kehitykseen, jota Guilluy ansiokkaasti kuvaa ja toisaalta ns. omaan "kotimaahan nähden". Yksittäiset todelliset ja aidot huippuosaajat alalla kuin alalla tai kapean, kysytyn alan osaavat expertit, aivokirurgeista ja ohjelmointiammattilaisista kelloseppiin ja suunnitteluinsinööreihin, ts. mahdollisuuksiaan globaalisti hyödyntävät, omaavat mainiot työ- ja kansalaisuusmahdollisuudet missä päin maailmaa vain ja he vaihtavatkin sekä työnantaajaansa ja asuinpaikkaansa useasti ja globaalisti toivoen voivansa asettua sitten omaehtoisesti keräämiensä eläkevaroin johinkin mukavaan paikkaan eläkepäiviksi. Mahdollisuuksiaan globaalisti hyödyntävien suurin heikkous on se, että he pystyvät ainoastaan hyödyntämään juuri sitä globaalia yleistilannetta, jota Guilluy kritisoi. "Missä-vaan" yksilöiden pieni vähemmistö ovat puolestaen heitä, jotka pystyvät muuttamaan yleistilannetta; pienemmät vain kansallisella tasolla, isommat osin kansainvälisesti ja isot globaalisti (ja kenties pyramidin huipulla on jotakin muutakin).

Mahdollisuuksien globaalit luojat" ovat täysin riippuvaisia siitä, että setelien houkuttelemana he saavat "mahdollisuuksien globaaleita hyödyntäjiä" riittävästi palvelukseensa. Ilman "mahdollisuuksien globaaleilla hyödyntäjillä" "mahdollisuuksien globaaleilla luojilla" ei olisi keinoja ilman kehittyneisiin länsimaihin ulottuvia sotia luoda sellaista yleistilannetta, jota Guilluy arvostelee. Koska ei oel nähtävissä, etteikö "mahdollisuuksien globaaleilla luojilla" olisi yhä suufrempi tarve ajaa esim. eurooppalaista identiteettiä yhä enemmän pois kansallisvaltioidentiteetistä yhä karkeammilla keinoilla, sisäsen konfliktin, sisällsisodan vaihtoehtoa ei Euroopassakaan voi sulkea pois.

Vaikka Suomi on osin paljon pidemmällä Guilluy:n esittämässä tilanteessa kuin Ranska, Suomessa tällainen keskustelunavaus tyrmattäisiin huomattavasti karekammin lyttyyn kuin Ranskassa. Siksi olen erityisen huolissani Suomen tilanteesta.

PS kiitos nim. akez:lle mainosta artikkelista, jonka toivoisi herättävän Hommassakin runsaasti keskustelua.

edit pari sanaa lisätty

[akez]

Huolimatta vahvasta keskushallinnostaan, Ranskan eri osien identiteetti ja omanarvontunto on Pariisista huolimatta hyvin vahva ja osin jopa hajautunut yksittäisten kuntien eikä aluehallintokeskusten ympärille - myös taloudelisesti. ...

Siltä osin, mitä olen Ranskan tilannetta seurannut, niin siellä vaikuttaa olevan melkoinen kammon "lahkolaisuutta" ja "nurkkakuntaisuutta" kohtaan. Ideaalina taas se tasavaltalaisuus, joka ylimpänä. Nyt Guilluy postuloi, että tuo republikaaninen malli on räjähtänyt siellä kappaleiksi. Viimeisimmät Ranskan vaalit viittaavat vahvasti tähän suuntaan. Jotakin on siis tapahtumassa ...

... Koska ei oel nähtävissä, etteikö "mahdollisuuksien globaaleilla luojilla" olisi yhä suufrempi tarve ajaa esim. eurooppalaista identiteettiä yhä enemmän pois kansallisvaltioidentiteetistä yhä karkeammilla keinoilla, sisäsen konfliktin, sisällsisodan vaihtoehtoa ei Euroopassakaan voi sulkea pois.

Viime vuosien aikana on ollut havaittavissa, että konfliktit ovat olleet tulossa koko ajan lähemmäs Eurooppaa. Ensin olivat arabikeväät, joita Soros rahoitti ja Obama tuki. Ne loivat epäjärjestystä lähialueille ja massarynnäkköä Eurooppaan. Sitten tuli Ukraina. Siellä Länsi oli avustamassa laittoman vallankaappauksen tekemisessä. Korruptoitunut sika vaihdettiin toiseen korruptoituneeseen sikaan. Ainoa ero oli, että jälkimmäinen ei ollut Putinin kaveri ja siinä mitä ilmeisin syy koko operaatiolle. Kyse oli geopolitiikasta.

Oleellisinta tuossa kuitenkin oli se, että nyt iso ja ilmeisen pysyvä konflikti tuotiin jo Eurooppaan, suoraan EU:n porteille. Yksikään realisti tuskin kuvitteli, että tuo menisi läpi kuin Strömsössä ja toinen puoli vain hämmästyneenä möllistelisi seuraamassa kädet taskuissa.

Seuraavaksi tuli vuoden 2015 matuvyöry, jossa kriisi tuotiin jo suoraan Euroopan sydämeen. Ja seuraukset olivat varsin repiviä. Joillekin eliiteille jopa tuhoisia. Eli kuka pöllö meni tuollaista tekemään ja miksi? Miksi eräät eliitit myös haluavat edelleen jatkaa samaa?

Noissa kuvioissa näillä "mahdollisuuksien globaaleilla luojilla" lienee ollut hyvin merkittävä rooli. 

[kelloseppä]

Huolimatta vahvasta keskushallinnostaan, Ranskan eri osien identiteetti ja omanarvontunto on Pariisista huolimatta hyvin vahva ja osin jopa hajautunut yksittäisten kuntien eikä aluehallintokeskusten ympärille - myös taloudelisesti. ...

Siltä osin, mitä olen Ranskan tilannetta seurannut, niin siellä vaikuttaa olevan melkoinen kammon "lahkolaisuutta" ja "nurkkakuntaisuutta" kohtaan. Ideaalina taas se tasavaltalaisuus, joka ylimpänä. Nyt Guilluy postuloi, että tuo republikaaninen malli on räjähtänyt siellä kappaleiksi. Viimeisimmät Ranskan vaalit viittaavat vahvasti tähän suuntaan. Jotakin on siis tapahtumassa ...

Eikö nimenomaan tuo "tasavaltalaisuus" ole, ainakin Macronin lanseeramassa muodossa, juuri sitä "mahdollisuuksien globaaleilla luojien" tahtotilan perässä juoksemista? Oma henkilökohtainen kokemukseni Ranskan periferioista rajottuvat vain Besanconin alueeseen. Ei siellä pahemmin Pariisin herrojen kotkotuksista perustettu silloinkaan.

...

... Koska ei oel nähtävissä, etteikö "mahdollisuuksien globaaleilla luojilla" olisi yhä suufrempi tarve ajaa esim. eurooppalaista identiteettiä yhä enemmän pois kansallisvaltioidentiteetistä yhä karkeammilla keinoilla, sisäsen konfliktin, sisällsisodan vaihtoehtoa ei Euroopassakaan voi sulkea pois.

Viime vuosien aikana on ollut havaittavissa, että konfliktit ovat olleet tulossa koko ajan lähemmäs Eurooppaa. Ensin olivat arabikeväät, joita Soros rahoitti ja Obama tuki. Ne loivat epäjärjestystä lähialueille ja massarynnäkköä Eurooppaan. Sitten tuli Ukraina. Siellä Länsi oli avustamassa laittoman vallankaappauksen tekemisessä. Korruptoitunut sika vaihdettiin toiseen korruptoituneeseen sikaan. Ainoa ero oli, että jälkimmäinen ei ollut Putinin kaveri ja siinä mitä ilmeisin syy koko operaatiolle. Kyse oli geopolitiikasta.

Oleellisinta tuossa kuitenkin oli se, että nyt iso ja ilmeisen pysyvä konflikti tuotiin jo Eurooppaan, suoraan EU:n porteille. Yksikään realisti tuskin kuvitteli, että tuo menisi läpi kuin Strömsössä ja toinen puoli vain hämmästyneenä möllistelisi seuraamassa kädet taskuissa.

Seuraavaksi tuli vuoden 2015 matuvyöry, jossa kriisi tuotiin jo suoraan Euroopan sydämeen. Ja seuraukset olivat varsin repiviä. Joillekin eliiteille jopa tuhoisia. Eli kuka pöllö meni tuollaista tekemään ja miksi? Miksi eräät eliitit myös haluavat edelleen jatkaa samaa?

Noissa kuvioissa näillä "mahdollisuuksien globaaleilla luojilla" lienee ollut hyvin merkittävä rooli.

Mielestäni Eurooppaan tuotiin pysyvä kriisi Jugoslavian sisällisodassa ja viimeistään Kosovon itsenästymisen myötä. Niin Bosniaan kuin Kosovoon asettui pysyvästi tällöin islamisteja, joita normaali eurooppalainen tdellakaan halua naapurostoonsa asumaan ja joilal oli ja on ilmiselvästi täysi mahdottomuus orientoitua elämässään rauhanomaisen rinnakkaiselon periaatteiden toteuttamiseen omilla asuinsijoillaan. Jäiden poltteluahan EU-kehitys Balkanin romanien ja Balkanin maiden, myös EU-maiden kammottavasta väestökadosta alkaen on ollut, mutta kieltämättä Länsi-Eurropan perusjantterin silmille paska kunnolla pelmahti vasta 2014 Ukrainan tapahtumien ja 2015 matuvyöryn myötä.

Jätin nämä aspektit tietoisesti tästä ketjusta pois, koska halusin keskittyä Guilluy:n Ranska-Suomi akselille ja pyrin perustelemaan, miksi mielestäni Suomi on jo nyt syvemmällä kusessa kuin Ranska.

[Kulttuurirealisti]

Seuraavaksi tuli vuoden 2015 matuvyöry, jossa kriisi tuotiin jo suoraan Euroopan sydämeen. Ja seuraukset olivat varsin repiviä. Joillekin eliiteille jopa tuhoisia. Eli kuka pöllö meni tuollaista tekemään ja miksi? Miksi eräät eliitit myös haluavat edelleen jatkaa samaa?

Noissa kuvioissa näillä "mahdollisuuksien globaaleilla luojilla" lienee ollut hyvin merkittävä rooli.

Vaikea olla ajattelematta, että jotain kannustinta tuollaiseen käytökseen on tarvittu. Näillä "mahdollisuuksien globaaleilla luojilla" on varat antaa vaikkapa ratkaiseva määrä vaalirahoitusta, ehtoineen. Tai hallituspaikkoja yrityksissä poliittisen uran jälkeen.

[Vaniljaihminen]

Globalismi - se on vain ylhäältä päin pudotettua kommunismia.

Eli eurooppalaisille se on sitä, että nämä huomaavat asuvansa Soroksen paskahuusin pohjalla.

[ikki]

ei suomen demokratian ostaminen mitenkään erityisen kallista ole. Eduskuntapaikka maksanee noille kärkiehdokkaille vajaa 100.000e ja jos 300:lle maksaa tuon eli alle 30m euroa saa aika varmasti ostettua samalla enemmistö hallituksesta.
Nämä ovat sitten kuluttaneet reippaasti yli miljardin noihin mamubisneksiin eikä mitenkään mahdtonta tosta repiä 200m voittoa kun on kaverihinnalla sovittu.

Ja se on vasta yksi tapa ottaa omat takaisin.
Asebisneksessä liikku vielä isommat rahat.
Tai tierakennukset ja niistä saatava taattu korkotuotto moneksi vuodeksi.
Puhumattakaan kaiken maailman valtion varojen myynti kaverihintaan.

Riittää jo yhden miljardöörin olemassaolo ostamaan koko suomen varat, verot, oikeuslaitoksiaan ja poliisia, lakeja jne myöten. Miljardista kunsaanee 60m osinkoja ja sekin aika lailla heikkoatuottoa kun ei pääoman päälle 99-kertaisesti lainaa prosentin korolla... sekin järjestynee kun valtio takaa.

[Lasse]

Oleellisinta tuossa kuitenkin oli se, että nyt iso ja ilmeisen pysyvä konflikti tuotiin jo Eurooppaan, suoraan EU:n porteille. Yksikään realisti tuskin kuvitteli, että tuo menisi läpi kuin Strömsössä ja toinen puoli vain hämmästyneenä möllistelisi seuraamassa kädet taskuissa.

Samoin uskon, että se porukka, joka nyt itkee Putinin pahuutta, tulee yllättäen pettymään, kun valta itänaapurissa (sitten joskus) vaihtuu.

ALEXEI KUDRIN PROPOSES TO OFFER THE US GOVERNMENT HALF OF CRIMEA, HALF OF DONBASS, HALF OF THE KURIL ISLANDS, HALF OF SYRIA, AND HALF OF VENEZUELA — GENERAL GERASIMOV PROPOSES TO FIGHT THE US ON ALL FRONTS
http://johnhelmer.net/alexei-kudrin-proposes-to-offer-the-us-government-half-of-crimea-half-of-donbass-half-of-the-kuril-islands-half-of-syria-and-half-of-venezuela-general-gerasimov-proposes-to-fight-the-us-on-all/

Alexei Kudrin (lead image) is the longest-running candidate for regime change in the Kremlin who is not in jail, or outside the country. "We need a friendly global environment," he told  a business conference in Moscow last week. Currently chairman of the Accounting Chamber, the state auditor, Kudrin explained this is "currently not being achieved fully due to global geopolitical disagreements and sanctions. Russia should try to reduce this factor and to mitigate political disagreements and sanctions by way of talks and other means."

Kudrin's remedy, he added, is that Russia and the US "have to meet each other halfway."

Kudrin was asked to clarify what he means by "halfway".

[akez]

ei suomen demokratian ostaminen mitenkään erityisen kallista ole. Eduskuntapaikka maksanee noille kärkiehdokkaille vajaa 100.000e ja jos 300:lle maksaa tuon eli alle 30m euroa saa aika varmasti ostettua samalla enemmistö hallituksesta.
Nämä ovat sitten kuluttaneet reippaasti yli miljardin noihin mamubisneksiin eikä mitenkään mahdtonta tosta repiä 200m voittoa kun on kaverihinnalla sovittu.

Ja se on vasta yksi tapa ottaa omat takaisin.

Vilkaisin tässä taannoin historioitsija Niall Fergusonin "The House of Rothschild" -kirjan I osan "Money's Prophets, 1798-1848" alkua kursorisesti (II osa ilmestyy lähipäivien aikana, I osa löytyy pdf:nä netistä). Huomio kiinnittyi siihen, että kapitaalia nämä olivat kunnolla alkaneet saada kasaan toimimalla kilpailijoitaan nopeammin. Se tarkoitti, että heidän tiedonantajaverkostonsa ympäri Eurooppaa (toimipisteitä useissa suurissa maissa) välitti kaikkein nopeimmin tiedon esim. Italian tapahtumista Englantiin, jolloin Rothschildit ehtivät tehdä pörssikaupat ennen kuin muilla oli vielä pienintäkään hajua siitä mitä Italiassa oli tapahtunut. Alkuvaiheissa tiedonvälityksessä olivat mukana jopa kirjekyyhkyset. Tämä toi heille selkeän kilpailuedun.

Nopean verkoston lisäksi suhteet olivat ratkaisevia. Kun mammonaa alkoi kertyä, niin pääsy hoveihin ja valtioiden päätöksenteon keskuksiin alkoi avautua. Näihin henkilösuhteisiin Rothschildit satsasivat urakalla.

Kolmas tekijä oli vielä se, että he eivät päästäneet ketään ulkopuolisia mukaan bisneksiin, ei edes suvun naisten aviomiehiä. Näin koko bisnes pysyi vain Rothschildien käsissä ja ainoastaan he tiesivät mitä puuhailivat.

Täällä systeemillä he keräsivät mammuttiomaisuuden.

Sitten voidaan miettiä, mikä mies keinottelija Soros on. Hän oli aikoinaan Ranskan nykyisen presidentin Macronin tavoin Rotschildien palveluksessa. Entäpä, jos hän on edelleen osa näiden verkostoa? Bulvaani hankkeille, joissa he eivät itse halua käsiään liata? Parasta bisnestä kun on disruptio, etenkin jos itse tietää jo ennalta mitä tulee tapahtumaan, jolloin omat rahantekoprosessit ovat jo valmiina käynnistettäväksi pelkällä napinpainalluksella. Kun puhutaan valtavista omaisuusmassoista, niin Soroksen järjestökenttään vuosittain kylvämä miljardi dollaria voi olla vähänkin pitemmällä tähtäimellä erittäin tuottoisa investointi, monen asian mahdollistaja. Varsinaiset bisnekset pystyvät hoitamaan sitten muut tahot. Nyt puhutaan arabikeväiden, Ukrainan kriisin ja vuoden 2015 matuvyöryn laajuisista sattumuksista. Ja jos on itse niitä mukana järjestämässä, niin taatusti tietää ensimmäisenä mistä narusta vetää ja mitä kauppoja kannattaa tehdä.

Tämä kaikki tietenkin spekulaatiota historiaosuutta lukuun ottamatta, mutta noin sitä vaan toimitaan jo pienemmissäkin mittakaavoissa.

[tahmasyli]

Tässä videossa käydään vielä tarkemmin läpi mainittua 'missä-vaan' (Anywheres) ja 'jossakin-vaan' (Somewheres) segmentoitumista ja tuodaan esille mielenkiintoisia piirteitä. Esim. että harva "missä-vaan" tyyppi Euroopassa syntyy sellaiseksi ja vielä harvemmin pysyy sellaisena koko ian. Kiva määritys myös se, että missä-vaan henkilöt on he, joille tulee heti todella pahat paikat yhdyskunnan kaatuessa, kuten esim. Venezuelassa sähkökatkaisuineen.

https://www.youtube.com/watch?v=vEG56vQTLPA

Toi "Freedom Alternative" kanava on muuten ERITTÄIN mielenkiintoista katsettava, ei vain siksi että se tyyppi on todella fiksu, puhuu monia kieliä (ruotsista venäjään ja arabiaan) ja sillä on mielenkiintoisia juttuja eteenkin Keski-Itä-Euroopan asioista, mutta se tyyppi on oikeasti poliittisen vaikuttamisen ammattilainen ja siksi ensinnäkin sen "Practical Politics" videolista tulisi olla pakollista katseltavaa.