News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

YHDISTETTY: Uutisia muslimimaista

Started by P, 02.04.2009, 14:12:48

Previous topic - Next topic

rähmis

Kiista Allahista kärjistyi Malesiassa: Sianpäitä löytyi moskeijoista

Irtileikattuja sianpäitä löytyi keskiviikkona kahdesta moskeijasta Kuala Lumpurissa Malesiassa. Sika on loukkaava eläin muslimeille, ja islam kieltää syömästä sianlihaa.

Löydösten pelätään ruokkivan viime viikkoina tihentyneitä jännitteitä muslimien ja kristittyjen välillä. Sianpäähyökkäyksen lisäksi yksitoista kirkkoa, katolinen koulu, sikhitemppeli, kolme moskeijaa ja kaksi muslimien rukoushuonetta ovat jo joutuneet vandalismin kohteeksi.

Poliisi on pidättänyt 19 ihmistä hyökkäyksistä epäiltyinä ja varoittanut levottomuuksien lietsomisesta. Poliisi toivoo, etteivät ihmiset provosoituisi enempää.

Kahinointi juontaa juurensa Allah-sanan käytöstä Malesiassa. Paikallinen oikeudenistuin päätti joulukuun lopussa, että katolinen sanomalehti saa käyttää malaijinkielisessä painoksessaan Allah-sanaa kuvaamaan kristittyjen Jumalaa.

Sanan käyttö on tyypillistä malaijia puhuvien kristittyjen parissa. 28 miljoonasta malesialaisesta kristittyjä on runsas yhdeksän prosenttia.

Facebookiin on jo perustettu ryhmä, jossa vastustetaan muiden kuin muslimien käyttämää Allah-sanaa. Ryhmään on liittynyt yli 250 000 ihmistä.

Hesari

pakruti2c263

Torstai 28. Tammikuuta 2010, Kaleva;
Iran hirtti kaksi vaalimellakoiden takia
QuoteIranissa on hirttänyt kaksi miestä, jotka oli tuomittu osallisuudesta viime kesän vaalimellakoihin. Teloitustuomio uhkaa vielä yhdeksää muuta mielenosoittajaa.

Oppositioaktivisteja on tuomittu vallankaappauksen yrityksestä ja kuulumisesta ryhmiin, jotka vastustavat islamilaista tasavaltaa.

Islamilaista demokratiaa?
Juttu; http://www.lb.kaleva.fi/uutiset/iran-hirtti-kaksi-vaalimellakoiden-takia/836203
Suvaitsija:
"Monikulttuurisuus on sitä, että meillä on neekeri ja sitten meillä on muslimi, ja kantaväestö suvaitsee ja alistuu."

rähmis

Oikeus palautti eroon määrätyt yhteen Saudi-Arabiassa

Korkein oikeus on palauttanut eroamaan määrätyn avioparin yhteen Saudi-Arabiassa. Parille määrättiin avioero nelisen vuotta sitten, koska he eivät olleet samanarvoisista heimoista.

Parin palautti yhteen uusi valitustuomioistuin, joka on osa kuningas Abdullahin oikeuslaitoksessa teettämiä uudistuksia.

Mansour al-Timanin ja Fatima Azzazin liitosta valittivat vaimon velipuolet. He vakuuttivat tuomarit siitä, että miehen heimotausta ei ollut tarpeeksi korkea-arvoinen vaimon perheelle. Velipuolten mukaan mies oli valehdellut taustastaan ennen vuonna 2002 solmittua avioliittoa.

Paikallisen lehden mukaan aviopari ehti elää vielä jonkin aikaa yhdessä ennen kuin tieto avioerosta tuli heidän korviinsa. Heidät pidätettiin avioliiton ulkopuolisesta yhteiselosta. Mies pääsi vapaaksi takuita vastaan, kun taas nainen passitettiin kahden lapsen kera vankilaan.

Uusi Suomi

ElinaElina

Pakistan – Kristitty tuomittu elinkautiseen jumalanpilkasta
26-vuotias (joidenkin lähteiden mukaan 22-vuotias) kristitty mies, jonka muslimit hakkasivat syyttäen häntä Koraanin jakeiden ja toisen arabiankielisen kirjan polttamisesta heinäkuussa 2009, on tuomittu elinkautiseen vankeuteen.

Imran Masihin tuomio annettiin 11. tammikuuta ja se perustui Artikla 295-B:hen, joka tunnetaan yleisesti jumalanpilkkalakina. Tuomion mukaan hän poltti sivut tahallaan "nostattaakseen uskonnollista vihaa ja loukatakseen muslimien tunteita". Lisäksi Imran sai 10 vuoden tuomion ja 100.000 rupian sakon (n. 835 euroa).

Imran Masihilla oli kauppa Faisalabadin Hajvairyn kaupunginosassa. Häntä syytti kilpaileva kauppias, joka kuuluu myös ääri-islamilaiseen järjestöön. Masih kertoi tutkijoille, että hänen polttamansa paperit olivat vanhaa kirjanpitoa, jonka hän oli polttanut kauppaansa siivotessaan. Lähistöllä olevat muut kauppiaat kertoivat Compassille nähneensä Masihin ja hänen syyttäjänsä Hajji Liaquat Abdul Ghafoorin riitelevän liikeasioista muutamaa päivää aiemmin. Kyseisten kauppiaiden mukaan "Ghafoor levitti väärää tietoa Imran Masihista". Masih aikoo valittaa tuomiostaan.

Marttyyrien Ääni – Kanada, AsiaNews, Compass Direct

http://www.stefanus.fi/index.html
Facebookissa kiva sivu: Lieksa maahanmuutto kuvia

Iloveallpeople

QuoteSharia-poliisi valvoo Banda Acehin nuoria

Tsunamista pahasti kärsineessä Banda Acehissa sharia-lain soveltaminen on tiukentunut onnettomuuden jälkeen. Esimerkiksi nuoriso tuntee sen arjessaan.

Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo verkkosivuillaan, kuinka Banda Acehissa kansalaisten käyttäytymistä valvovien sharia-poliisien toiminta on tiukentunut vuoden 2004 tsunamin jälkeen. Poliisit aloittivat toimintansa ennen onnettomuutta vuonna 2003, mutta silloin he eivät olleet yhtä aktiivisia kuin nykyisin.

BBC:n toimittaja Karishma Vaswami kertoo, kuinka hän kiersi sharia-poliisien kanssa Banda Acehin rantakatuja eräänä lauantai-iltana kaupungilla. Näin hän pääsi todistamaan, kuinka esimerkiksi liian lähekkäin seurustelevia poikia ja tyttöjä nuhdeltiin epäislamilaisesta käytöksestä.

Aceh on Indonesian ainoa maakunta, jossa sovelletaan sharia-lakia, vaikka indonesialaisista yli 80 prosenttia on muslimeja. Lain soveltaminen näkyy esimerkiksi lukion koripallo-ottelussa, jossa tytöt ja pojat on sijoitettu eri puolille katsomoa. Yksi nuori nainen, 18-vuotias Nindy, pistää toimittaja Vaswamin silmään, koska tämä ei käytä huivia sharia-lain mukaisesti.

"Tiedän, että ihmiset täällä ovat hartaita uskovaisia ja he todella rakastavat uskontoaan. En vain koskaan ajatellut, että se menisi näin fundamentalistiseksi. Aceh on muuttunut paljon. Ei se tarkoita sitä, että olen huono muslimi, jos en käytä tätä – minun huiviani. Minulla on oikeus elää niin kuin haluan", Nindy kertoo BBC:lle urheilusalin ulkopuolella.

Modernististen muslimien asema Acehissa on tiukentunut, kun sharia-lain mukaiset kivitykset ja housukiellot ovat rantautuneet myös Indonesiaan. BBC:n haastatteleman lain puolustajan mukaan sharia-laki toimii Acehissa tarpeellisena pelotteena.

Kehitysyhteistyön palvelukeskus
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

rähmis

Useita kuoli Talebanin iskettyä tyttökoulun avajaisiin Pakistanissa

Kolme amerikkalaista sotilasta kuoli keskiviikkona pommi-iskussa Pakistanin luoteisosassa. Räjähdys tapahtui paikallisen tyttökoulun avajaistilaisuudessa.

Sotilaiden lisäksi iskussa kuoli neljä koululaista ja pakistanilainen sotilas. Viranomaisten mukaan iskussa haavoittui kymmeniä ihmistä, joista osa oli koululaisia. Haavoittuneiden joukossa oli myös avajaisiin tulleita journalisteja.

Taleban-liike ilmoitti myöhemmin keskiviikkona olleensa iskun takana.

Isku tehtiin tyttökouluun, jonka Taleban-kapinalliset olivat räjäyttäneet vuosi sitten. Pakistanin poliisin mukaan koulu oli korjattu amerikkalaisen avun turvin.

Hesari

Iloveallpeople

QuoteEgyptin kristityt vaativat oikeutta kirkkoihin

Egyptissä kristityt aktivistit ovat osoittaneet mieltään Kairossa maan parlamentin edessä. Mielenosoittajat vaativat kristityille oikeutta harjoittaa uskontoaan tasavertaisesti muslimien kanssa. Mielenilmaukseen osallistui myös maltillisia islaminuskoisia.

Uskontoryhmien välejä on kiristänyt joulukuinen hyökkäys kirkkoon eteläisessä Egyptissä. Terrori-iskussa kuoli kuusi koptilaiskristittyä ja muslimivartija. Hallituksen mukaan Egyptissä vallitsee uskonrauha.

Muslimit voivat rakentaa moskeijan alueviranomaisten suostumuksella. Kristityt joutuvat hakemaan rakennusluvan presidentiltä. Egyptin 80 miljoonasta asukkaasta kymmenesosa kuuluu koptilaiseen kirkkoon. Vähemmistökirkko on toistuvasti valittanut epätasa-arvoisesta kohtelusta.

YLE
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

ElinaElina

Quote27.1.2010
Euroopan ex-muslimit siunauksena muslimityölle
Evankeliumi leviää Euroopassa arabiankielisten keskuuteen hyvien internetyhteyksien ja siirtolaisten kodeissa olevien satelliittivastaanottimien kautta. Palautetilastoissa Eurooppa on hyvänä kakkosena Lähi-idän maiden jälkeen. Syyskuun 2008 – elokuun 2009 aikana Euroopasta tuli yhteensä 104 777 katsojapalautetta eli 43 prosenttia kokonaispalautteesta.


Avainmedialla on Euroopassa jälkihoitotyöntekijöitä ja useissa maissa on apuna paikallistiimejä kuten Ranskassa ja Kyproksella.

Näki tv-esiintyjän etukäteen unessa
Avainmedian ohjelmia seurataan myös Suomessa. Loppuvuodesta 2009 tuli Avainmedian ohjelmien kautta uskoon kaksi Suomessa asuvaa, Lähi-idästä kotoisin olevaa siirtolaisperhettä. Toisen perheen isä teki uskonratkaisun olohuoneessaan tv-ohjelmiamme katsoessaan.
Eräs Suomessa asuva muslimi, joka ei tiennyt tv-ohjelmistamme mitään, näki kaksi vuotta sitten unessa kristityn miehen.  Kerrottuaan unesta arabiuskovalle mies sai tältä kehotuksen katsoa Avainmedian satelliittilähetyksiä. Niistä mies tunnisti unessa näkemänsä miehen erään tv-sarjamme pääesiintyjäksi. Mies alkoi seurata tv-sarjoja, sai niistä vastauksia kysymyksiinsä ja tuli uskoon. Uskoon tultuaan hän näki unen, jossa sama tv-esiintyjä kastoi hänet. Tuntui mahdottomalta, että mies ikinä pystyisi tapaamaan toisella puolella maapalloa asuvan tv-esiintyjämme. Mutta marraskuussa 2009 saimme olla mukana miehen kastejuhlassa ja kastajana oli unen mies, tv-sarjamme päätähti!

Euroopassa usein arabimissioita
Eri puolilla Eurooppaa on paikallisseurakuntien yhteydessä uskoon tulleita muslimeja, jotka aloittelevat evankelistan tehtäviä. Ranskan tiiminjohtaja arvioi Ranskassa olevan noin kymmenen tuhatta pohjoisafrikkalaista ex-muslimia, jotka ovat tulleet uskoon Euroopassa. Arabiankielisen palautteen lisäksi saamme joka kuukausi 700-800 ranskankielistä palautetta Euroopassa asuvilta pohjoisafrikkalaisilta. 
Avainmedia on useiden vuosien aikana ollut mukana muun muassa Englannissa, Hollannissa, Belgiassa, Ruotsissa, Ranskassa, Italiassa ja Sveitsissä järjestetyissä arabiankielisissä kampanjoissa. Avainmedia on toimittanut tapahtumiin kirjallisuutta, videoita, CD-levyjä ja DVD-tallenteita, ja Avainmedian tiimiläisiä on ollut puhe- ja lauluvastuissa.

Euroopan ex-muslimeja johtotehtävissä
Muslimien Eurooppaan tulon voi nähdä myös Jumalan suunnitelmana. Euroopassa on saatu paljon hyviä evankelioimismahdollisuuksia.  Muutamista Euroopassa uskoon tulleista muslimeista on tullut joko oman kotimaansa tai jonkin työmuodon uranuurtajia ja he ovat nyt kansainvälisesti merkittävissä johtotehtävissä. Tv-ohjelmissa esiintyy Euroopassa uskoon tulleita. Television kautta he välittävät nyt evankeliumia miljoonille katsojille ympäri maailman. Uskoon tulleiden mielestä tv-evankeliointi on hyvin tärkeää. He pitävät tv-kanavaa omana lähetysjärjestönään ja lähettävät myös varoja tv-työlle.
Kristittyjen kannattaa nähdä jokainen vastaantuleva muslimi potentiaalisena evankeliumin viejänä muslimikansojen keskuuteen ja rukoilla heidän uskoon tulonsa puolesta.

Euroopan ex-muslimit vahvoja nettievankelistoja
Monet Euroopan ex-muslimit nettievankelioivat 24-tuntisilla keskustelukanavilla tai kotisivujen ylläpitäjinä. Eräs heistä on marokkolaissyntyinen nainen, joka tuli teini-ikäisen poikansa kanssa uskoon seurattuaan internetin keskustelukanavaa, jossa kristityt ja muslimit keskustelevat uskonasioista. Pian he avasivat oman Marokon murteella toimivan keskustelukanavan, joka nykyään toimii 24-tuntisesti viikon jokaisena päivänä. Avainmedia kustantaa keskusteluhuoneen ylläpitokustannuksista puolet eli 250 euroa kuukaudessa.

Evankelioimismateriaalia lähdössä suurtapahtumaan Saksaan.
Palautetta Suomesta ja Euroopasta

- Kun alkaa katsoa ohjelmianne, ei voi keskeyttää katsomista vaan on pakko katsoa ohjelma loppuun asti. Ohjelmanne ovat todella hyviä ja monelle siunaukseksi.  (Omar, Suomi)

- Olen ollut nimikristitty koko ikäni. Vasta ohjelmianne katsottuani tajusin, että minun on uudestisynnyttävä. Tv-sarjanne ovat siunaukseksi sekä nimikristityille että muslimeille. (Syyrialainen mies, Belgia)


- Kiitos (jälkihoito)materiaalista! Ohjelmanne muuttivat elämäni suunnan. Kasvan nyt Herrassa tv-ohjelmien kautta ja ensi sunnuntaina menen kasteelle. (Arabinainen Kreikasta)

- Vastikään näin totuuden valon 48 vuotta kestäneen pimeyden jälkeen. Mieheni tuli minua ennen uskoon ja vastustin ankarasti hänen uskonratkaisuaan. Ennen eropäätöstä hän pyysi minua katsomaan tv-ohjelmianne. Katsoin ohjelman ohjelman jälkeen. Niiden kautta ymmärsin totuuden ja Kristuksen usko täytti sydämeni. (Amira, Ranska)


http://lx.netmission.fi/avainmedia/index.php?id=19&newsId=86
Facebookissa kiva sivu: Lieksa maahanmuutto kuvia

rähmis

#189
Kadonnut Medine, 16v, löytyi

Melkein ansaitsisi oman ketjunsa, mutta tulkoon nyt tänne.

Toista kuukautta Kaakkois-Turkissa kadoksissa ollut Medine on löytynyt. Kotitalonsa takapihalta. Kanalasta. Kaksi metriä syvästä kuopasta. Kuoppaajiksi epäillään Medinen isää ja vaaria.

Poliisit löysivät Medinen kuopasta istuma-asennossa kädet sidottuna. Ruumiinavauksessa Medinen keuhkojen todettiin olevan täynnä soraa ja muuta maa-ainesta, mikä todistaa Medinen olleen hengissä kuoppaan laitettaessa. Sen sijaan merkkejä ulkoisesta väkivallasta, huimausaineista tai myrkystä ei löytynyt, joten Medine on ollut paitsi elävien kirjoissa, myöskin täysin tolkuissaan seremonian aikaan.    

Tulevan EU-maan Turkin tiettyjen osien rikkaaseen kansanperinteeseen on aina kuulunut avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin ajautuneitten naisten teilaaminen, mutta yhä runsaslukuisemmin saman käsittelyn saavat myös raiskatuksi tulleet tai vieraitten miesten kanssa puhumaan erehtyneet.

Dagbladet

Lentomestari

Quote from: rähmis on 04.02.2010, 19:07:37
Kadonnut Medine, 16v, löytyi

Melkein ansaitsisi oman ketjunsa, mutta tulkoon nyt tänne.

Toista kuukautta Kaakkois-Turkissa kadoksissa ollut Medine on löytynyt. Kotitalonsa takapihalta. Kanalasta. Kaksi metriä syvästä kuopasta. Kuoppaajiksi epäillään Medinen isää ja setää.


Dagbladet

Löydät jatkuvasti tämäntapaisia uutisia Ruotsista, mikähän on kun Suomi on niin hiljaa näistä?

Sami Järvinen

Quote from: Lentomestari on 04.02.2010, 19:35:10
Quote from: rähmis on 04.02.2010, 19:07:37
Kadonnut Medine, 16v, löytyi

Melkein ansaitsisi oman ketjunsa, mutta tulkoon nyt tänne.

Toista kuukautta Kaakkois-Turkissa kadoksissa ollut Medine on löytynyt. Kotitalonsa takapihalta. Kanalasta. Kaksi metriä syvästä kuopasta. Kuoppaajiksi epäillään Medinen isää ja setää.


Dagbladet

Löydät jatkuvasti tämäntapaisia uutisia Ruotsista, mikähän on kun Suomi on niin hiljaa näistä?

Vissiin rantautuvat tänne karuun Pohjolaan vähän hitaammin, kun kiertävät tuolta Sverigen kautta. Onhan tuossa meri välissä ja äkkiähän sinne uppoaa uutinen jos toinenkin. Tässä kuitenkin yksi perillepäässyt versiointi samaisesta uutisesta:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1907182
No shit, warlock.

JoKaGO

#192
Tällaista tällä kerralla:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1907182

Quote
Teinityttö jutteli pojille - suku rankaisi hautaamalla elävältä Turkissa
05.02.2010 06:43  


Turkin poliisi teki kauhistuttavan löydön Kahtan kaupungissa Kaakkois-Turkissa.

16-vuotias tyttö oli haudattu elävältä kotinsa lähellä. Hänet oli aikaisemmin ilmoitettu kadonneeksi.

Brittiläisen Guardian-lehden mukaan poliisi sanoi, että kyseessä oli sukulaisten tekemä "kunniamurha".

Tytön isä oli kertonut sukulaisilleen olevansa onneton siitä, että hänen tyttärellään on miespuolisia ystäviä.

Isoisän tiedetään lyöneen tyttöä samasta syystä.

Guardianin mukaan tyttö oli haudattu istuvaan asentoon.

Hänet oli ilmeisesti laskettu maakuoppaan elävänä, sillä hänen keuhkoistaan ja mahastaan löytyi maa-ainesta.

Vartalossa ei ollut pahoinpitelyn jälkiä.

Poliisi on pidättänyt tytön isän ja isoisän oikeudenkäyntiä varten.

IS

EDIT: Pitäisikö tosissaan alkaa keskittymään pakolaisasioissa nuorten naisten saamiseksi Suomeen turvaan noista rikkaista kulttuureista? Onhan kiistatta todistettu, että juuri HE ovat kuolemanvaarassa.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

pavor nocturnus

Sivistysvaltio Turkki nyt EU jäsenvaltioksi. Ne on ihan samanlaisia kuin me,
ehkä jopa maallistuneempia. Sairasta sakkia.

L. Brander

Miksi meidän "virallinen" feministipuolue Vihreät ei sano näistä sairaista ja uskomattoman julmista nuorten naisten ja tyttöjen murhista mitään?

LB
Dystooppinen salamasota

JM-K

Turkkia ei missään tapauksessa pidä ottaa Euroopan unioniin.

Olen sitä mieltä, että jatkossa Suomeen päästettävät oikeat pakolaiset olisi syytä olla nimenomaan näitä vainottuja, kuolemanvaarassa olevia tyttöjä ja nuoria naisia maista, joissa häiriintyneet sukulaiset jahtaavat heitä.

Perinteiset "pakolaiset" eli Poika"lapset" voisivat pysyä ihan siellä missä ovat nytkin ja jahdata vaikka toisiaan.

JoKaGO

Quote from: JM-K on 05.02.2010, 10:54:41
Turkkia ei missään tapauksessa pidä ottaa Euroopan unioniin.

Olen sitä mieltä, että jatkossa Suomeen päästettävät oikeat pakolaiset olisi syytä olla nimenomaan näitä vainottuja, kuolemanvaarassa olevia tyttöjä ja nuoria naisia maista, joissa häiriintyneet sukulaiset jahtaavat heitä.

Perinteiset "pakolaiset" eli Poika"lapset" voisivat pysyä ihan siellä missä ovat nytkin ja jahdata vaikka toisiaan.

Aamen!
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

St. Quentin

Quote from: ikuturso on 08.12.2009, 17:44:23

A) Itsenäisen valtion presidentti julistaa faktana,
että Mahdi tulee lähiaikoina syntymään Iranissa tai
jotenkin pölähtämään sinne.

Kaikki iranilaisetkaan eivät pidä presidenttinsä
mahdi-puheista:

"Iran president slammed for Mahdi comments"

http://www.alarabiya.net/articles/2009/12/14/94147.html

Aiheesta uutisoitiin jo hänen valtaannousun yhteydessä:

"'Divine mission' driving Iran's new leader"

http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/middleeast/iran/1507818/Divine-mission-driving-Irans-new-leader.html

Lainaus:
"The most remarkable aspect of Mr Ahmadinejad's piety is his devotion to the Hidden Imam,
the Messiah-like figure of Shia Islam, and the president's belief that
his government must prepare the country for his return."

Tuosta Iranin presidentistä ja mahdista löytyy esim.
Amazonista paljon kirjallisuutta, mm:

http://www.amazon.com/Mahdi-Expected-One-Lawrence-Pipella/dp/1425944833/ref=sr_1_1?ie=UTF8&s=books&qid=1265356994&sr=8-1

http://www.amazon.com/Islamic-Antichrist-Shocking-Truth-Nature/dp/1935071122/ref=tag_dpp_lp_edpp_ttl_in_f

http://www.amazon.com/What-Antichrist-Islam-Connection-Roland-Back/dp/184728504X/ref=tag_dpp_lp_edpp_ttl_in_f

http://www.amazon.com/Antichrist-Awaited-Messiah-Joel-Richardson/dp/1414104405/ref=pd_sim_b_1

Kun vertaa mahdia ja antikristusta niin löytää yllättäviä asioita...
Mister Congressman why can't you understand.

BastardoGrande

Koko Euroopan väestö kiittää kun EU:sta viimeinkin löytyi entiselle laajentumiskomissaari Olli Rehn'ille muita, vaativampia hommia.
Mikähän oli suurin intressi hänellekin vouhottaa Turkin EU:hun liittymisen puolesta vuosikaudet?
Turkin ottaminen jäseneksi avaisi muslimisaatiolle sen viimeisenkin tulpan ja eurooppalaiselle identiteetille saisi sanoa lopullisesti; morjens.
[img]http://img840.imageshack.us/img840/6147/manifestikannattaja.png[/img]

"Vähemmistöjen suosiminen on enemmistön syrjintää"

Minä en vihaa mustia, vaan toivon että he elävät onnellisesti omissa maissaan. -Tandefelt-

http://velkakello.fi/

Lentomestari

Tämä uutinen Turkista, jonka Rähmis bongasi aiemmin Ruotsista, on taas naula arkkuun EU-kiimaisille Turkkilaisille. Lisäksi mietin sellaista, kun nuo muslimit lähes apinan raivolla vihaavat naisia, niin miksi niiden pitää niitä siittää? perustaisivat sellaisia hedelmöitysklinikoita, jossa pistetään poikaa alulle ja tässä yhteydessä en tarkoita kiljua. Poikalapsia vaan kehiin joka tuutista, niin me täällä länsimaissa ollaan varsin tyytyväisiä,  nyt esiintulleet ongelmat alkaisivat pikkuhiljaa kaikota. Turkkilaisilla isillä ei olisi mitä vahtia ja tovin kun vartoo niin ei tartte akkojaankaan enään hakata, saa lorvehtia aivan piisaksi asti.

Kami

Quote from: Lentomestari on 05.02.2010, 11:44:43
Tämä uutinen Turkista, jonka Rähmis bongasi aiemmin Ruotsista, on taas naula arkkuun EU-kiimaisille Turkkilaisille. Lisäksi mietin sellaista, kun nuo muslimit lähes apinan raivolla vihaavat naisia, niin miksi niiden pitää niitä siittää? perustaisivat sellaisia hedelmöitysklinikoita, jossa pistetään poikaa alulle ja tässä yhteydessä en tarkoita kiljua. Poikalapsia vaan kehiin joka tuutista, niin me täällä länsimaissa ollaan varsin tyytyväisiä,  nyt esiintulleet ongelmat alkaisivat pikkuhiljaa kaikota. Turkkilaisilla isillä ei olisi mitä vahtia ja tovin kun vartoo niin ei tartte akkojaankaan enään hakata, saa lorvehtia aivan piisaksi asti.

Väärin. Poikalasten suosiminen johtaa osaltaan juuri tähän kyseiseen maailmantilanteeseen. Tilanne kiehuu helposti yli kun suurin osa väestöstä on nuoria miehiä. Seuraa sisällissotia ja karsinta lähtee käyntiin. Ja jos naisia ei ole, mennään niitä etsimään muualta. Vain laimeat, androgyynit vässykät jää vänksimään ja homostelemaan.

Toisekseen, Ruotsissahan abortoidaan tyttölapsia kun eka ultrassa todetaan sukupuoli.
Kaatukaa, oi kaikkivallat/näyttäkää, on teissä miestä/kapinoikaa kerran edes/uinumatta virran mukaan/menkää syyttäjäinne eteen/kerran silmät avoimina/myöntäkää se todeksi/ on valikoitu valheet vaan

CMX - Kansalaiset

Pliers

Quote from: JM-K on 05.02.2010, 10:54:41
Olen sitä mieltä, että jatkossa Suomeen päästettävät oikeat pakolaiset olisi syytä olla nimenomaan näitä vainottuja, kuolemanvaarassa olevia tyttöjä ja nuoria naisia maista, joissa häiriintyneet sukulaiset jahtaavat heitä.

Jesh! Nämä ihmiset ovat oikeasti turvaa vailla. Samoin Venäläiset toimittajat, joita tapetaan kuin kärpäsiä. Tämänkaltaisia ihmisiä varten turvapaikka järjestelmä on alunperin luotu.
"The hardest thing in the world to understand is the income tax."
"Great spirits have often encountered violent opposition from weak minds."
-Albert Einstein-

Ihan sama kohtelu kauttaaltaan kaikille ei ole kuitenkaan yhdenvertaisuutta. -toiminnanjohtaja Eva Lindberg, Pakolaisneuvonta ry-

Tasogare

Siinä vaiheessa kun (toivottavasti ei koskaan) Turkki hyväksytään EU-maaksi, niin lähden evakkoon johonkin aivan muualle. Esim. Kanada vaikuttaa ihan mukavalta paikalta toistaiseksi.
Homma^^^ <3    |    On vain vääriä mielipiteitä

http://www.sverigedemokraterna.se/

mikkostadista

Turkki ei ole Eurooppaa, ei ainakaan kultturillisesti. Näitä tapoja ja käytäntöjä emme tänne halua, emmekä tarvitse.
Kuitenkin tämänkaltaiset rikokset tulevat vielä entisestään yleistymään Euroopassa turkkilaisten monilukuisuuden ja perinteiden noudattamisen seurauksena, ikävä kyllä.

Ari-Lee

Quote from: Tasogare on 05.02.2010, 16:16:39
Siinä vaiheessa kun (toivottavasti ei koskaan) Turkki hyväksytään EU-maaksi, niin lähden evakkoon johonkin aivan muualle. Esim. Kanada vaikuttaa ihan mukavalta paikalta toistaiseksi.
Menee off topiciksi. Kanada on islamisoitumassa hyvää vauhtia. Alabama vaikuttaisi olevan mielenkiintoinen paikka. Kohta tosin on vaikea päästä kenenkään minnekään koska liikaa muuttoliikettä kaikkialla. Eiköhän vain pidetä puoltamme omassa lintukodossamme.  :)
Turkki on Vähä-Aasiaa - ei kuulu Eurooppaan maantieteellisesti eikä kulttuurisesti. Tyttölapset ja kristityt ovat vainottuja myös Turkissa ja heitä voisi ottaa pakolaiseksi, ei muita. Ne muut kuuluvat vainoajien leireihin.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Tabula Rasa

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1484260&ref=lk_is_ul_1


Ruotsin poliisi epäilee sukulaisten tappaneen 16-vuotiaan tytön työntämällä hänet parvekkeelta Malmössä.

Tyttö löytyi kuolleena parvekkeen alta Fosien kaupunginosassa sunnuntai-iltana. 19- ja 38-vuotiaat sukulaismiehet on pidätetty taposta tai murhasta epäiltyinä, mutta he kiistävät rikoksen.

Poliisi ei kerro, mitä sukua miehet tytölle ovat, mutta tytöllä ja miehillä on sama sukunimi. Miehillä ei ole aiempaa rikostaustaa.

Poliisin yhtenä tutkintalinjana on, että teossa olisi kyse niin kutsutusta kunniamurhasta. Poliisi ei kuitenkaan ole sulkenut pois onnettomuuden tai itsemurhan mahdollisuutta.

Tytön ruumis löytyi kellariin johtavien portaiden viereltä. Asunnosta oli iltapäivän aikana kuultu riitelyn ääniä.

Tytön uskotaan kuolleen heti hänen pudottuaan maahan parvekkeelta neljännestä kerroksesta.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

mikkostadista

Turkissa tyttö elävänä multiin ja Ruotsissa partsilta alas!
Suomessa ex-vaimo kylmäksi puukottamalla!
Oliskohan taas rauhanuskonnon kunniakäsitykset asialla?

Outoa että lumenluonnin uutisointi olikin niin runsasta!

Aallokko

Suosittelen ruotsalaista elokuvaa 'Kun pimeys koittaa' vuodelta 2006 (saatavilla DVD:llä suomi-teksteillä). Siinä kuvataan erittäin hienosti ja koskettavasti Lähi-itä -taustaisen teinitytön ahdinkoa suvun kostonhimoisten "kunniaa" puolustavien äijien käsittelyssä. Enempää juonta en paljasta, ettei katselujännitys väljähdy.

MW

Quote from: Marshal_Mannerheim[Fin] on 05.02.2010, 18:25:38
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1484260&ref=lk_is_ul_1

***

Tyttö löytyi kuolleena parvekkeen alta Fosien kaupunginosassa sunnuntai-iltana. 19- ja 38-vuotiaat sukulaismiehet on pidätetty taposta tai murhasta epäiltyinä, mutta he kiistävät rikoksen.

Poliisi ei kerro, mitä sukua miehet tytölle ovat, mutta tytöllä ja miehillä on sama sukunimi. Miehillä ei ole aiempaa rikostaustaa.
***

Villiäkin villimpi arvaus: isä ja veli. "Ei aiempaa rikostaustaa". Nih. Huippuosaaja aloittaa huipulta.

Sami Aario

Islamistien pipipäisyydellä ei liene mitään rajaa:

QuoteThe plight of young children in Pakistan forced to act as suicide bombers has been exposed by a 13-year-old girl who has spoken to the BBC.

She explains that her brother, a Taliban commander, has trained many bombers - including her younger sister.

Her claims can not be independently verified but local police say her information is credible.

Orla Guerin reports.