Lasten ja nuorten pahoinvointi, naisten työssäkäynti, varhaiskasvatus

[Heikki Luoto]

Tänään Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa sain osakseni kiukkuisia välihuutojakin, kun kritisoin yleisesti varhaiskasvatuksen lisäysintoa.

Minua nimeltä mainitsematta Vasemmistoliiton ryhmäjohtaja Mikko Aaltonen reagoi ilmeisemmin seuraavaan kohtaan:

Vasemmiston ajaessa päivähoitoa 70-luvulla, eräs heidän tavoitteensa oli estää lasta saamasta vanhemmiltaan kotihoidossa niin sanotusti porvarillisia vaikutteita.

Puheessaan hän kehotti olemaan puhumatta julkisesti vasemmiston historiasta jos sitä ei tunne .
Yksityisesti tiedustelin Aaltoselta mikä fakta puheessani oli väärin. Yleensä faktapohjalla olevalta Aaltoselta en saanut nyt riittävää vastausta, joten luotan enemmän omaan lähteeseeni.

Joissakin valtuutetuissa herätti varmasti paljon närkästystä se, että kerroin lasten ja nuorten pahoinvoinnin lähteneen kasvuun samaan aikaan kun naisten osuus työelämässä kasvoi. Tämä sama huomio sai presidentti Tarja Halosen pasmat sekaisin 12 vuotta sitten, kun toimittaja Maarit Tastula toi sen esiin Punainen Lanka -ohjelman haastattelussa.
Lasten ja nuorten pahoinvointi on ajankohtainen ongelma täällä Tampereellakin ja apulaispomestari nosti sen esiin äskettäisessä lehtikirjoituksessaan.

Kyseessä on merkittävä yhteiskunnallinen aihe, josta on vaikea käydä avointa keskustelua. Ehkä täällä hommalla puheeni saisi syvällisempää keskustelua aikaan.

Valtuustopuheeni:

Arvoisa rouva puheenjohtaja,

Haluan yleisesti kritisoida varhaiskasvatusintoa. Tämän valtuustoaloitteen tekijät kuuluvat Keskusta-puolueeseen, puolueeseen joka ainakin joskus oli konservatiivinen. (Vihajasin myös Keskustan kentän kaipaavan konservatiivisuutta, kun Väyrynen pärjäsi presidentinvaaleissa Vanhasta paremmin)

Vasemmiston ajaessa päivähoitoa 70-luvulla, eräs heidän tavoitteensa oli estää lasta saamasta vanhemmiltaan kotihoidossa niin sanotusti porvarillisia vaikutteita.
Mutta nykyään entistä konservatiivipuolue kokoomusta edustava opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ajaa varhaiskasvatusta perustellen sen ehkäisevän syrjäytymistä sekä lisäävän tasa-arvoa. Nämä perustelut lienevät yhtä heppoisella pohjalla kuin ne, joilla perustellaan varhaiskasvatuksen aloittaminen jo 1-3-vuotiailla. Juhana Vartiainen on perustellut varhaiskasvatuksen aikaistamista äitien patistamisella nopeammin lastenhoidosta työelämään.
On kuitenkin hyvä muistaa, että nykyisinkin erittäin ajankohtainen ongelma, lasten ja nuorten pahoinvointi lähti kasvuun samaan aikaan kun naisten osuus työelämässä lähti kasvuun. Ainakin jo 90-luvun puolivälissä lähti pahoinvointi kovaan kasvuun.

Minä katson, että todellinen motiivi varhaiskasvatuksen aikaistamisella on ikään kuin aivopesuketjun aikaistaminen, jossa yhteiskunta omii itselleen lisää kasvatusvastuuta, joka on pois vanhemmilta.
Tämän suuntainen lasten laitostaminen oli tuttua Neuvostoliitossa ja DDR:ssä, eikä se sielläkään tuottanut menestystä. Vaikka itäblokki romahti, niin edelleen yhteiskunnassa on "Sinun lapsesi ei ole sinun" –henkeä.

[Tavis]

Kiitos; hyvää työtä tuo.

[Tavan]

Mahtava avaus, Heikki! Minusta tässä olisi tärkeä keihäänkärki ja profiilinlaajennus persuille puolueena. Ns varhaiskasvatus on yksi niitä tuhoisia tabuja ja poliittisia vaihtoehdottomuuksia, joille persut voivat  olla Vaihtoehto!

[Larva]

Kahden lapsen äitinä näen, että varhaiskasvatuksen vaikutus lapsen pahoinvointiin riippuu aivan täysin 1) lapsesta, 2) vanhemmista / äidistä ja 3) päivähoitopaikasta.

Jos lapsi tykkää olla päivähoidossa, se on hänelle hyväksi.

Jos vanhemmat ovat rentoutuneempia käydessään töissä, se on lapselle hyväksi. Jos äiti (tai isä) on kuin takapuoleen ammuttu karhu joutuessaan vuosikausiksi lasten ja hellan väliin, se ei tee lapselle hyvää. (Itse kuulun näihin äiteihin, jotka kerta kaikkiaan kuolisivat tylsyyteen, jos joutuisivat olemaan kotiäitejä.) Jos taas vanhempi haluaa hoitaa lasta kotona, siihen pitäisi ehdottomasti kannustaa ja antaa mahdollisuus esim. rahallisesti: nykyäänhän kotihoidontuki on vain muutaman satasen kuussa ja sitä saa korkeintaan siihen saakka, kunnes lapsi on kolmevuotias. Kun vanhempi on tyytyväinen, lapsikin yleensä voi hyvin.

Päivähoitopaikka on tietenkin avainasemassa. Edelleen, jos lapsi viihtyy päiväkodissa tai perhepäivähoitajalla, en näe mitään syytä, miksei hän voisi siellä olla jonkun naurettavan "kehityksen vaarantumisen" takia. Mutta jos päiväkoti on sellainen, että kukaan ei ehdi mitään ja hoitajia on 1 per 10 lasta, tai jos perhepäivähoitaja on väkivaltainen tai selaa älykännykkää samalla kun lapsi yrittää tomerasti kuristaa itseään sälekaihtimen naruihin, kaikki varmaan arvaavat, että sellainen haittaa lapsen kehitystä. Minulla on kokemuksia sekä ihanista päivähoitopaikoista että aivan hirveistä. On ollut pph, joiden hoidossa lapsi ei saanut syödäkseen kunnolla ja kerran toinen lapsi oli purrut lastani hoitopäivän aikana ja täti vain kohautteli hartioitaan; on ollut päiväkoti, jonne vietäessä ei koskaan tiennyt, mitä päivän aikana tapahtuu, ja suoraan sanoen pelotti se touhu. Mutta nyt nuorimmaisellani on aivan ihana hoitotäti, joka syöttää, pukee ja ulkoiluttaa ja leikittää, ja lapsi ihan hihkuu innosta päästessään sinne joka aamu (ja viikonloppuisinkin kysellään toiveikkaasti, että mennäänkö tänään tädin luo).

Saan varmaan lastin kakkaa niskaani, kun sanon näin, mutta äitiys tai isyys ei automaattisesti takaa hyvää vanhemmuutta. Toisinaan sekä lapsi että vanhemmat voivat paremmin, kun eivät ole koko päivää toistensa riesana. Se on luonnollisempaakin: ihmiseläimelle se on hirveän vierasta, että perheet ovat lapsineen ihan keskenään. Hermothan siinä menee, kun joutuu 24/7 olemaan hälytysvalmiudessa. En yhtään ihmettele vanhempien yksinäisyyden tunnetta, masennusta ja itsemurhia, kun systeemi on tällainen kuin se nyt on. Aina on ollut niin, että koko kylä kasvattaa, mutta nyt modernina aikana kylä on siirtynyt tarkoittamaan yhteiskuntaa.

Päivähoitomahdollisuuden tiputtamisessa pois työttömiltä on vielä pari pointtia, joita kukaan ei ole ajatellut. Ensinnäkin, kun vanhempi saa työpaikan, miten sen pystyy vastaanottamaan, jos lapselle saa hoitopaikan ehkä vasta kuukauden päästä, jos oikein huonosti käy? Hyvällä tuurilla hoitopaikan saa jo viikossa. Toisekseen, joissakin kunnissa työttömien vanhempien päivähoito-oikeutta on rajattu 20 tuntiin viikossa. Eihän se sinänsä mitään muuten, mutta kun se tarkoittaa sitä, että perhepäivähoitajilla olevat lapset siirtyvät automaattisesti päiväkoteihin, tai päiväkodista toiseen päiväkotiin, kun tuntimäärä muuttuu. Kenellekään ei tullut mieleen ajatella lasta siinä tilanteessa. Tutusta hoitopaikasta tuntemattomaan ihan yhtäkkiä, ja kaikki kaverit jäävät sinne vanhaan hoitopaikkaan. Kun vanhempi jää työttömäksi, toki lastakin pitää rankaista, mitäs vanhempasi ovat laiskoja! Meillä ainakin nuorimmainen ulvoo kuin syötävä joka kerta joutuessaan loma-aikoina tutulta pph:lta päiväkodin sekamelskaan ja meteliin, unet häiriintyy ja lapsi on hirveän levoton koko päivähoitoajan.

Ja lisään vielä sellaisenkin seikan, että nykyään, jos mies ei satu olemaan tuomari tai lääkäri tai kuuluisa jääkiekkoilija, naisen on pakko käydä töissä, jotta perhe saa suuhunsa muutakin kuin hernesoppaa. Ylipäätään jotta vuokra ja laskut tulee maksettua, kummankin vanhemman on käytävä töissä. Moni äiti varmasti haluaisi jäädä kotiin, mutta kun se ei ole taloudellisesti mahdollista!

Huh. Tulipas romaani.

[Aukusti Jylhä]

No joo.

Onko se pääsyy sitten naisten työssäkäynnin yleistyminen vai elämänarvojen ja kasvatusihanteiden totaalinen myllääminen, vaikea sanoa.

Silloinhan alkoi lastenkasvatuksessa yleistymään ajatus, että lapsi olisi pienikokoinen aikuinen. Että kyllä se lapsi oppii hyväksi ihmiseksi, kunhan se hänelle 'mahdollistetaan'. Mutta kun se lapsi nyt ei olekaan pienikokoinen aikuinen, jolle pitäisi olla tasaveroinen kaveri, vaan täysin mitään osaamaton ihmisenalku, jolle pitää opettaa ja näyttää kaikki. Aivan kaikki.

Esimerkiksi lapsi kuuluu 'opettaa' kohtaamaan myös ikäviä asioita elämässään. Pumpulissa kun lapsen kasvattaa, ainakin se empatiakyky voi olla aika nollissa.

Ja niin tyhmältä ja mälsältä kuin se kuulostaakin, niin lapsi ei mene kieltämisestä rikki. Päinvastoin, lapsi kokee rajat turvana ympärillään. Se on se kieltäminen semmonen juttu, että sitä pitäisi opettaa lapselle jo ihan alusta alkaen. Ei niin, että pikku kaisa-artturi tuodaan päiväkotiin 3v. ja sanotaan, ettei häntä ole koskaan kielletty mistään, opettakaa te.


Tuulenhenki kirjoitti hyviä juttuja, liketys ja kirjallinen suositus täältä, varhaiskasvattajalta.

[Larva]

Ei niin, että pikku kaisa-artturi tuodaan päiväkotiin 3v. ja sanotaan, ettei häntä ole koskaan kielletty mistään, opettakaa te.

Onko tällaisia vanhempia oikeasti olemassa, vai onko se vain urbaanilegendaa? Vaikea uskoa oikeasti kenenkään olevan näin tyhmä 

[ikuturso]

Ongelma on sukupolvien ketjun katkeaminen.

Isovanhemmat eivät enää asu lähellä ja nuoret vanhemmat tai uravanhemmat (lapset nelikymppisenä) eivät enää saa mistään kasvattajan mallia. Lapset on kuin pellossa ja sitten siellä päiväkodissa tulee ongelmia kun opetellaan niitä rajoja joita ei kotona ole ollut.

Parhaimmillaan, kuten Tuulenhenki tuossa puhalsi, hyvä päivähoitopaikka on ratkaisu. Pahimmillaan se lisää traumoja sekä ongelmalapselle, muille ryhmäläisille ja päiväkodin henkilökunnalle. Tähän valitettavasti ei auta kotiäitiys, jos sitä ei osaa.

Jokaisen ensimmäistä lastaan odottavan tulisi lukea Keijo Tahkokallion "Kotipesän lämpöä etsimässä". Siinä on rautalankamalli turvallisen kodin luomiseksi mille tahansa lapselle. Jos tuon kirjan oppien mukaan lähtee rakentamaan rajoja ja kannustamaan lastaan, ei voi mennä pahasti vikaan. Pitäisi laittaa äitiyspakkaukseen ja mieluummin vielä äänikirjana kun nykyään ei kukaan ehdi lukea.

Mitäpä jos varhaiskasvatukseen satsattavat rahat laitettaisiin vanhemmuusvalmennukseen?

-i-

[guest8096]

Jotkut puhuvat kasvattamisesta, mutta eihän sellaista oikeastaan ole olemassa. Sosiaalistamista se on. Jotkut vanhemmat luulevat kasvattavansa lapsiaan, mutta oikeasti siitä paskasta ei ole kuin haittaa lapsille.

[Larva]

Jotkut puhuvat kasvattamisesta, mutta eihän sellaista oikeastaan ole olemassa. Sosiaalistamista se on. Jotkut vanhemmat luulevat kasvattavansa lapsiaan, mutta oikeasti siitä paskasta ei ole kuin haittaa lapsille.

Sanoilla kikkailua, mutta kysymys on samasta asiasta: Opettamisesta, miten ollaan ihmisiksi. Toisilla on vain eri metodit, joillakin paremmat ja joillakin huonommat. (Ja jotkut eivät edes yritä.)

[Brandis]

Erittäin tulenarka aihe, mutta en aio välttyä tähän vastaamasta.

Se suunta, johon vanhempia Suomessa ollaan viime vuosina päivähoidon valtavirtaistamisessa ajettu, on todella väärin - mitkään ajatukset varhaiskasvatuksen tehostamisesta ovat jo lähtökohtaisesti tuhoon tuomittuja. Tai siitä miten jokainen lapsi tarvitsisi ammattimaista varhaiskasvatusta. Pieni lapsi (iästä 0-5/6 vuotta) tarvitsee ensisijaisesti vanhempiaan ja vauva- sekä taaperoiässä ensisijaisesti symbioottista sidettä äitiin, äidin läsnäoloa ja myös sitä, että äiti kestää pienen lapsen tarvitsevuutta.

Puheet varhaiskasvatuksen erinomaisuudesta ja kotiäitiyden alaspäin laittamisesta juontavat juurensa sosialistiseen ajatteluun, jossa työikäisten aikaa ja huomiota tarvitsevat läheiset (lapset ja vanhukset) ulkoistetaan tuottavan kansanosan (työikäiset) jaloista laitoshoitoon, jotta saadaan mahdollisimman moni tuottava käsipari ns. liukuhihnan ääreen tekemään työtä. Ajatus on vasemmistolainen ja se on sosialistinen, se pohjautuu ajatukseen siitä, miten yhteiskunta kasvattaa/tietää paremmin kuin vanhemmat, mikään ei ole enemmän todellisuudesta vieraantunutta. On ihan totta, että aiemmin - sanotaan n. 5-10 vuotta sitten - Kokoomuksen riveistä kuultiin kotihoitomyönteisiä kommentteja, ylipäätään oli oikeistolaista ajattelua kunnioittaa lastenkasvatuksessa perinteitä, lapsen juuria/kotia/perhettä antaen niille arvoa.

Nykyaikaan liittyvä tasavertaisuuden ja yhtäläisten mahdollisuuksien vaade, sekä varhaiskasvatuksen profiilin nostaminen, ovat johtaneet tähän nurinkuriseen tilanteeseen, jossa aikuiset ihmiset ja vanhemmat ovat vieraantuneita siitä, mikä on ihmiselle luontaista; luonnollista lastenkasvatusta. Tulee se aika, jolloin lapsi ei enää ole vanhemmistaan niin tarvitseva ja muiden aikuisten sekä kaveripiirin rooli lapsen elämässä korostuu. Tämä tapahtuu n. 6 vuodesta alkaen ja kehitys jatkuu pitkin kouluikäisyyden kehitystä ja vuosia. Aivan pienen kanssa tulee kestää läheisyyttä, jotta lapsi oppii ottamaan turvallisesti eroa vanhempiinsa ja hyvän pohjan itseluottamukselle, kasvulle sekä kehitykselle.

Uravanhemmuuteen soveltuu hyvin kylkeen ajatus siitä, että lapsi saa ja oppii jotakin aivan keskeistä varhaiskasvatuksen piiristä. Ei se silti todellisuutta ole. Väitän, ja tulen kivenkovaan väittämään, että kotiäitiys on valinta ja sen ympärille on mahdollista rakentaa hyvää elämää silloin kun mitottaa muun elämänsä realistisesti, nauttien pienimuotoisesta ja vaatimattomasta arjesta. Mutta jos pienen lapsensa kanssa priorisoi lapsen tarvitsevuudesta (ja omasta tarvitsevuudestaan lasta kohtaan) huolimatta työtä, kahden aikuisen tuottamaa rahavirtaa ja omaa aikaa, on sekin valinta.

Elefantti olohuoneessa tämän asian kohdalla on maahanmuuttajaperheenäitien syrjäytymisessä tyystin yhteiskunnasta ja työelämästä, omat kotoperäiset matalan koulutustason omanneet elämäntapakotiäitimme olisimme vielä yhteiskuntana kannatelleet, enkä usko, että asiasta olisi koskaan tullut tämänkaltainen ongelma. Koska mitään ilmiötä ei voida niputtaa maahanmuuttajalähtöiseksi tai pääsääntöisesti heistä johtuvaksi, tulee nyt puhua kaikkea kotiäitiyttä vastaan ja lasten päivähoidon puolesta. Kodin ulkopuolinen päivähoito maahanmuuttajalapsilla pitää sisällään kaikki sille asetetut perinteiset hyveet; se opettaa yhteiskunnan arvoja, osallistaa yhteiskuntaan ja tukee kielen osaamisessa ja kehittymisessä. Edelleen kantasuomalaisessa perheessä lapsista kasvaa arvomaailmaltaan suomalaisia. (Ja en yleisesti ja pääsääntöisesti ole sitä mieltä, että maahanmuuttajista on lähtöisin 'kaikki', mutta tämän varhaiskasvatuskysymyksen kohdalla yhtäläisyysmerkkien vetäminen on ilmeistä.)

Olen silti sitä mieltä, että niin somaliäidin kuin suomalaisäidinkin tulee saada kasvattaa omat lapsensa lähellä, ei yhteiskunnan koneistoon luottaen.

Viimeisimmän arvion mukaan meillä on n. 70 000 alle 30-vuotiasta syrjäytynyttä nuorta, ja Heikin lailla uskon tuon luvun liittyvän siihen miten ymmärretään ihmisyyden rakentumista. Muuten en ala uudelleen enää tässä avaamaan, mutta Heikille tiedoksi, että pontta ja tutkimustietoa näille pyrkimyksille löydät Liisa Keltikangas-Järvisen (psyk.prof.) ja Erja Rusasen (kasvatust.prof.) tuotannosta. Ja kuten Tavan yllä jo mainitsikin, tämän pitäisi olla Perussuomalaisten yksi kärkiteemoista.

[Brandis]

Jotkut puhuvat kasvattamisesta, mutta eihän sellaista oikeastaan ole olemassa. Sosiaalistamista se on. Jotkut vanhemmat luulevat kasvattavansa lapsiaan, mutta oikeasti siitä paskasta ei ole kuin haittaa lapsille.

Sanoilla kikkailua, mutta kysymys on samasta asiasta: Opettamisesta, miten ollaan ihmisiksi. Toisilla on vain eri metodit, joillakin paremmat ja joillakin huonommat. (Ja jotkut eivät edes yritä.)

Lapsi opettaa ja kasvattaa paljon myös vanhempiaan, se on kahden suuntainen tie. Lapsi syntyy valmiin kehitystehtävän kanssa.

[pulikka]

Ja lisään vielä sellaisenkin seikan, että nykyään, jos mies ei satu olemaan tuomari tai lääkäri tai kuuluisa jääkiekkoilija, naisen on pakko käydä töissä, jotta perhe saa suuhunsa muutakin kuin hernesoppaa. Ylipäätään jotta vuokra ja laskut tulee maksettua, kummankin vanhemman on käytävä töissä. Moni äiti varmasti haluaisi jäädä kotiin, mutta kun se ei ole taloudellisesti mahdollista!

Tähän haluan puuttua sen verran, että kyse on myös priorisoinnista. Toki voi myös olla, että perheemme elää aivan kummallisessa kuplassa. Meillä mies on jotakuinkin keskituloinen ja minä olen ollut x vuotta pääosin kotona ja todennäköisesti tulen vielä jonkin aikaa olemaankin. Olemme pärjänneet yhden palkansaajan tuloilla ihan mainiosti.

Tilanteita on erilaisia, sitä en kiellä, mutta taloudellisista syistä tapahtuva töihinpaluu on monelle myös helpompi syy ulkopuolisille sanottavaksi, kuin se, ettei kestä olla "vain" kotona lapsen kanssa. Itsellenikin se oli aluksi vaikeaa - oma identiteetti on (oli ) niin sidoksissa työhön. Kulutustottumusten muuttaminenkaan ei ole helppoa, ellei ole jo valmiiksi tottunut melko vaatimattomaan tasoon.

[Tavan]

Päällimmäinen ongelma ei ole se, että kaikki naiset eivät ole kotiäitejä. Ongelma on se, että varhaiskasvatuksesta ei ole lupa sanoa poikkipuolista sanaa. Se on poliittinen tabu. Päivähoito nyt on kuin monikulttuuri oli vuonna 2006, varjopuolia ei saa nähdä eikä ihmisille tuottaa ikäviä syyllisyydentunteita.

Toisaalta kotiäityden lukuisien hienojen puolien markkinoiminen on paheksuttua, taantumuksellista, seksististä. Kaikuja 30-luvulta.

Pitkällä tähtäimellä yhteiskuntaa pitäisi muokata takaisin siihen suuntaan, että miehen palkka riittää perheen elatukseen. Noin miljoona sosiaalista ongelmaa ratkeaa tuolla siirrolla.

[Paju]

Tärkeä teema. Äitien laajamittainen kotiinjääminen edellyttäisi kuitenkin valtavia muutoksia yhteiskunnassa ja asenneilmastossa, niin kauas tuosta tilanteesta on ajauduttu.

Yleinen tuloerojen kasvu aiheuttaa sen, että kotiäitiys alkaa olla hyvätuloisten etuoikeus ja syrjäytyneiden tulonlähde. Pienipalkkaisista vanhemmista molemmat joutuvat käymään töissä menoista selvitäkseen.

Toisaalta elintasovaatimukset ovat suuremmat kuin "ennen vanhaan". Kuitenkin asuinalueiden sosiaalinen eriytyminen aiheuttaa sen, että asumiskuluja on vaikea mielekkäällä tavalla minimoida, vaikka neliöistä tinkisi.

Joka tapauksessa kysymys töihinpaluusta aktualisoituu, kun hoitovapaa päättyy lapsen täyttäessä kolme vuotta. Vakituiseen työhön on nykyisessä työllisyystilanteessa käytännössä pakko palata. Kotiinjääminen tarkoittaisi työttömyys- ja taloudellista riskiä, jos perhettä elättävä puoliso jäisi työttömäksi, sairastuisi - tai tulisi ero. On tottakai työnantajan kannalta ymmärrettävää, että työntekijän vapaa ei voi jatkua määräämättömiä aikoja.

Vapaata pystyy pidentämään hankkimalla toisen (ja kolmannen) lapsen, mutta nuorimman kohdalla kolme vuotta on takaraja. Lisäksi tuet tekevät tepposet: jotta äitiyspäivärahan määrä ei laske, toinen lapsi pitää tehdä riittävän nopeasti tai äidin on palattava töihin raskaaksi tullessaan.

Ainakin omassa tuttavapiirissä äidin suhteellisen varhainen työhönpaluu on pääsääntö, ja vain hyvin harva jää toistaiseksi kotiin. Osalla syynä on raha, osalla ura ja osalla työelämän sosiaaliset suhteet. Aika paljon tuntuu vaikuttavan se, mitä valintoja muut tekevät (eli yleinen ilmapiiri). Erityisesti tämä näkyy siinä, missä iässä lapsi pistetään hoitoon.

Kuten Tuulenhenki ylempänä totesi, kotiäiti on aika yksin. Äidin kaikkinaisia sosiaalisia verkostoja pitäisi tukea. Suhteet naapurustoon, muihin äiteihin, lapsen isovanhempiin, serkkuihin ja muuhun sukuun - kaikki ovat tärkeitä.

Tässä vain joitakin näkökulmia - mitenköhän kotiäitiydestä voisi saada toimivan kokonaisuuden?

[Aukusti Jylhä]

Ei niin, että pikku kaisa-artturi tuodaan päiväkotiin 3v. ja sanotaan, ettei häntä ole koskaan kielletty mistään, opettakaa te.

Onko tällaisia vanhempia oikeasti olemassa, vai onko se vain urbaanilegendaa? Vaikea uskoa oikeasti kenenkään olevan näin tyhmä 

Kyllä näitä löytyy, eikä se ole yksi tai kaksi perhettä.

Nykyajan vanhemmat ovat aika pitkälle täysiä lapasia lastensa kanssa. Yksivuotiaan kanssa ei tarvitse neuvotella oikeastaan yhtään mistään. Vanhempien lasten kanssa voidaan käydä keskusteluja, joo, mutta kyllä aikuiselta kuuluu se lopullinen päätös tulla.

Kaverivanhemmuus on tämän ajan kirous.

[JoKaGO]

Kaverivanhemmuus on tämän ajan kirous.

Eikö sinulla lapsena ollut koskaan sellaista itseäsi vanhempaa kaveria, jota ihailit ja jota seurasit? Sellaista, joka ei käyttänyt väärin asemaansa suhteessa sinuun?

Mulla oli kun olin pikkupoika, ja sitten kouluikäisenä minä olin monelle pikkupojalle sellainen isoveliystävä. Jotkut heidän vanhemmistaan jopa palkkasivat minut iltaseuraksi pojalleen, kun itse halusivat käydä viihteellä, elokuvissa tai teatterissa.

Sellaisen kaverisuhteen loin poikiini, ja avioerossa se oli suurin syntini, olla kaveri pojilleni. Kaveri, jolla oli täysi auktoriteettiasema. Jouduin eroon pojistani.
Nyt, aikuisiällään, meillä on yhteisiä äijäreissuja keskenämme, siinä ei puolisot voi kuin kehitellä keskenään hemmottelujaan.

[Aukusti Jylhä]

Kaverivanhemmuus on tämän ajan kirous.

Eikö sinulla lapsena ollut koskaan sellaista itseäsi vanhempaa kaveria, jota ihailit ja jota seurasit? Sellaista, joka ei käyttänyt väärin asemaansa suhteessa sinuun?

Mulla oli kun olin pikkupoika, ja sitten kouluikäisenä minä olin monelle pikkupojalle sellainen isoveliystävä. Jotkut heidän vanhemmistaan jopa palkkasivat minut iltaseuraksi pojalleen, kun itse halusivat käydä viihteellä, elokuvissa tai teatterissa.

Sellaisen kaverisuhteen loin poikiini, ja avioerossa se oli suurin syntini, olla kaveri pojilleni. Kaveri, jolla oli täysi auktoriteettiasema. Jouduin eroon pojistani.
Nyt, aikuisiällään, meillä on yhteisiä äijäreissuja keskenämme, siinä ei puolisot voi kuin kehitellä keskenään hemmottelujaan.

Kaverivanhemmuudesta puuttuu juurikin se auktoriteetti. Auktoriteettina oleminen ei tarkoita, että pitää olla narsistimulkku. Päinvastoin.

Sinä olet ollut siis vanhempi, jolla on auktoriteetti ja läheiset välit lapseen.

Kaverivanhempi antaa aina sen, mitä lapsi ikinä keksiikään pyyttää, pahimmissa tapauksissa koko oman elämänsä, ollen jonkinlainen orja, joka ylläpitää omistajaansa.

[JoKaGO]

Sinä olet ollut siis vanhempi, jolla on auktoriteetti ja läheiset välit lapseen.

Kaverivanhempi antaa aina sen, mitä lapsi ikinä keksiikään pyyttää, pahimmissa tapauksissa koko oman elämänsä, ollen jonkinlainen orja, joka ylläpitää omistajaansa.

Juu ei, ei saanut pojat kaikkea, läheskään. Kaverivanhempi-käsitteen näköjään määrittelimme eri tavalla.
Sinun määritelmäsi mukainen kaverivanhempi on tuhoisa kaikille.

[Tavis]

Tärkeä teema. Äitien laajamittainen kotiinjääminen edellyttäisi kuitenkin valtavia muutoksia yhteiskunnassa ja asenneilmastossa, niin kauas tuosta tilanteesta on ajauduttu.

[...]

Kuten Tuulenhenki ylempänä totesi, kotiäiti on aika yksin. Äidin kaikkinaisia sosiaalisia verkostoja pitäisi tukea. Suhteet naapurustoon, muihin äiteihin, lapsen isovanhempiin, serkkuihin ja muuhun sukuun - kaikki ovat tärkeitä.

Sama teema on tullut minulle monesti mieleen silloin joskus, kun nostetaan esiin erinäisiä syntyvyyden nostamiseen pyrkiviä tai suunniteltuja kampanjoita ja muuta viestintää.

Voin olla väärässä, mutta kirjoittamaton lähtökohta tuntuu olevan, että ne on yleensä suunnattu nimen omaan suoraan potentiaalisille vanhemmille potentiaalisina vanhempina ja erityisesti potentiaalisille äideille potentiaalisinä äiteinä, jättäytyen olemaan ottamatta kantaa siihen, mitenkä ilahtuneita tai kannustavia tai auttavia lähipiirin ihmisten toivoisi olevan.

Viestinnän perspektiiviä voisi nimen omaan laajentaa kannustamaan potentiaalisten vanhempien lähipiiriä olemaan kannustavia vanhemmutta kohtaan ja synnyttämään toivoa ja ikään kuin kulttuurillista odotusta siitä, että erilaisten taakkojen kanssa ei jätetä yksin.

[Paju]

Tähän liittyen Sipilän hallituksen asettaman työryhmän - jos ymmärsin oikein - ehdotus olisi velvoittaa kaikki lapset osallistumaan päivähoitoon 5-vuotiaasta alkaen.  Perusteena olisi syrjäytymisen ehkäisy. Vuosi-pari sitten esikoulu muutettiin pakolliseksi, tämä on johdonmukaista jatkoa sille.

Jo ennen tätä vaihetta lapsia patistettaisiin hoitoon tarjoamalla keppiä (kotihoidontuen leikkaaminen) ja porkkanaa (päivähoitomaksujen pienentäminen).

Toisessa ketjussa pohdittiin, millaiset perheet ja lapset aidosti hyötyvät päivähoidosta. Toisinaan hoidosta voi olla pikemmin haittaa, kuten tässä ketjussa on ylempänä todettu. Ilmeistä on, että esimerkiksi mamulasten kotouttamiseen pyrittäessä on turha pakottaa myös kantislapsia tarhaan.

Raportissa viitattiinkin laissa määriteltyyn varhaiskasvatusideaaliin, ei päivähoidon toisinaan karuun todellisuuteen. Eniten nyppii, että kaikki kotona kasvatetut lapset niputetaan ongelmatapauksiksi, jotka pitää pelastaa tarhaan - ihan perhetaustasta ja -tilanteesta tai paikallisen päivähoidon laadusta riippumatta.

Siirrytään porrastetusti koko ikäluokan kattavaan 5- vuotiaana alkavaan varhaiskasvatukseen

Yhteiskunnan mahdollisuus vaikuttaa ennaltaehkäisevästi eriarvoisuuteen on vahvimmillaan silloin, kun luodaan edellytyksiä oppimaan oppimiselle ja kyvykkyyksiä oman elämän rakentamiseen. Viime vuosikymmenien tutkimustulokset ovat lisänneet ymmärrystä varhaiskasvatuksen merkityksestä nimenomaan tasa-arvon edistäjänä.

Suomessa varhaiskasvatukseen osallistumisaste aina 3-vuotiaasta eteenpäin on selvästi alle OECD- ja EU-keskiarvojen sekä EU-tavoitteen. Peruskoulun aloittavien lasten valmiuksissa  nähdään nykyisellään jo merkittäviä eroja esimerkiksi sanavaraston laajuudessa. Nämä erot voivat olla merkittävä tekijä myönteisten tai kielteisten oppimiskokemusten ja minä-kyvykkyyden muotoutumisessa.

Koko ikäluokan 5-vuotiaasta kattava, oppivelvollisuutta edeltävä, nykyisen varhaiskasvatuslain tavoitteiden mukainen varhaiskasvatus on parhaita investointeja yhteiskunnan eheyteen ja tasa-arvoon. Tarvittavien resurssien ja kelpoisuuden omaavan henkilöstön riittävyyden varmistamiseksi on järkevää tehdä siirtyminen ajallisesti portaittain.

Ensimmäisenä vaiheena jo tällä vaalikaudella voidaan poistaa varhaiskasvatuksen eriarvoistavat säädökset ja käytännöt vanhempien vaihtelevissa työmarkkinatilanteissa, joustavien hoitoaikojen tarpeissa (ml. pienten koululaisten ilta- ja viikonloppuhoito), kotihoidon tuen ja varhaiskasvatusmaksujen kannustavuudessa. Kokonaisuudessaan ikäluokan kattavaan varhaiskasvatukseen esitetään siirryttäväksi vuoteen 2022 mennessä.

Kustannukset: Merkittävät kustannukset kohdentuvat seuraavan hallituskauden jälkipuoliskolla 5-vuotiaiden maksuton varhaiskasvatus; vuositasolla 90 Milj. €, josta 30 Milj. € maksutulojen vähenemisenä ja 60 Milj. € osallistumisasteen noususta johtuvana.

Boldaus mun.

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160706

Sipilä jättää raportissa ehdotetut toimenpiteet seuraavan hallituksen harkintaan, joten vaaliteemoja raportista voi nostaa.

https://m.iltalehti.fi/politiikka/201803212200828356_pi.shtml

[trump]

Mitäpä jos varhaiskasvatukseen satsattavat rahat laitettaisiin vanhemmuusvalmennukseen?

Tai..

Kotiopetuksen kehittämiseen
Etäopetuksen kehittämiseen
Yksityiskouluihin lahjakkaille

Nykyinen suunta on päinvastainen. Oppivelvollisuuden jatkaminen molemmista päistä on panostus lahjattomimpiin eli rahojen heittämistä kankkulan kaivoon. Lastentarhat ja ala-asteet ovat hyvin pitkälti eläintarhoja, joista lahjakkaat lapset eivät hyödy juuri millään tavalla.

[guest8096]

Minun mielestäni korostatte liikaa vanhempien asemaa. Ei sillä ole mitään merkitystä millaisia vanhemmat ovat, kunhan suunnilleen hoitavat hommansa.

[Heikki Luoto]

Hienoa että aiheesta on syntynyt keskustelua.

Vasemmiston ajaessa päivähoitoa 70-luvulla, eräs heidän tavoitteensa oli estää lasta saamasta vanhemmiltaan kotihoidossa niin sanotusti porvarillisia vaikutteita.

Lähteeni kertoi, että 70-luvun alkuvuosina Ruotsin sosialidemokraattien naisjärjestöt nostivat voimakkaasti esiin kotikasvatuksen "haitallisen" porvarillisen vaikutuksen. Sieltä ajatuksen Suomeen kopioi SDP:n ruotsinkielinen naisjärjestö. Suomenkielisissä lehdissä kannanotot näkyivät suurin piirtein vuosina 1971-73.


En pidä varhaiskasvatusta lähtökohtaisesti pahana vaihtoehtona, mutta ilmiselvästi holhoava julkinen sektori on entistä enemmän pakkosyöttämässä uusvasemmistolaisia arvojaan sen kautta. Esimerkkinä kehityksestä Sanni Grahn Laasosen (kok) vetämä opetusministeriön jakoi 9-luokkalaisille feministikirjan.

Varhaiskasvatusta on täällä Tampereellakin pyritty tekemään vanhemmille kustannuksiltaan houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi. Vähintään kotihoitoa pitäisi pitää kustannuksiltaan tasa-arvoisena vaihtoehtona.

Aiemmin vanhemmilla oli enemmän valtaa siihen miten heidän lapsiaan kasvatettiin ja mitä lapsille opetettiin. Vielä 80-luvulla 5000 tamperelaista oli kaupunginvaltuuston valitsemassa luottamustoimessa varsinaisena jäsenenä tai varana. Nyt vastaava luku liikkuu vain sadoissa. Luottamushenkilöstö vähentynyt, valmisteluvaltaa omaava virkakoneisto kasvanut.
Iso osa tuosta entisestä luottamushenkilömäärästä tuli siitä, että jokaisella koululla oli 5-henkinen vanhempainneuvosto. Vuoden 1994 tienoilla rakennemuutoksessa luottamustoimia karsittiin ja kuntavaalien äänestysaktiivisuus laski jyrkästi. Oletan ettei nykyisillä vanhempainneuvostoilla ole samaa valtaa ja palkkioita kuin ennen.

[Paju]

Suomalaistutkimuksen mukaan varhainen varhaiskasvatus hyödyttää lapsen kehitystä ja äidin työllistymistä.

En jaksanut etsiä itse tutkimusta, ehkä siellä on eritelty tuloksia perheen sosioekonomisen taustan mukaan. Ainakin lehtijutussa on yleistetty liikaa, sillä perheen valmiuksilla luulisi olevan ratkaiseva merkitys. Kieli- ja kulttuuritaidottomat maahanmuuttajat vielä erikseen.

Tutkimusväite: Kotihoidon tuki vaikuttaa lapsen kehitykseen negatiivisesti
30.5.2018 10.56 | Päivitetty 30.5.2018 11.13

Lasten kotihoidon tuki vähentää äitien työllisyyttä, pidentää lasten kotihoitojaksoja ja lisää neuvolatesteissä ilmeneviä lasten kehitysongelmia. Tieto käy ilmi Palkansaajien tutkimuslaitoksen julkaisemasta tutkimuksesta, jonka tekijöinä ovat tutkimusjohtaja Tuomas Kosonen ja VATTin tutkimusprofessori Kristiina Huttunen.

[..]

Lasten neuvolassa seurataan lapsia standardoiduilla testeillä, joilla pyritään selvittämään, onko lasten kehitys iänmukaista. Kosonen ja Huttunen käyttivät kognitiivisia testejä mittarina lasten lyhyen aikavälin kehitykselle.

Näissä testeissä suurempi kotihoidon tuki näkyy muihin ryhmiin nähden suurempana määränä ongelmia. Siten kotihoidon tuen vaikutuksesta lisääntynyt kotihoito nähdään kotihoidon tuki-ikäisten lasten kannalta huonompana vaihtoehtona kuin sen vaihtoehto eli varhaiskasvatus.

Tutkijoiden mukaan tämä negatiivinen vaikutus lapsiin ei kuitenkaan ole niin pysyvä, että se näkyisi peruskoulun päättötodistuksen arvosanoissa tai toisen asteen koulutusvalinnoissa.

Tutkimuksessa havaitaan myös, että kotihoidon tuki vähentää äitien työllisyyttä kaikissa muissa osaryhmissä paitsi yksinhuoltajaäideillä. Suhteessa tukien vaihteluun tämä vaikutus on varsin voimakas.

[..]

https://m.kauppalehti.fi/uutiset/tutkimusvaite-kotihoidon-tuki-vaikuttaa-lapsen-kehitykseen-negatiivisesti

Lyhyemmin Iltalehdestä, Kauppalehdellä rajattu maksuttomien  artikkelien määrä.

[Tavan]

Tutkimuksessa havaitaan myös, että kotihoidon tuki vähentää äitien työllisyyttä

Siis... Mitä mitä mä juuri luin? Eikö kotihoidon tuen koko pointti ja tarkoitus ole nimenomaan vähentää äitien työllisyyttä? Sitähän jaetaan juurikin, jotta äiti voisi olla kotona?

[Paju]

^ Kuvittelen, että asiaa tarkastellaan pidemmällä aikavälillä. Jos kotihoidon tuelle jää vuosikausiksi roikkumaan, olisi ajateltavissa, että työllistyminen hankaloituu.

Tässäkin äitien taustoilla on merkitystä, etenkin sillä, onko vakituista työsuhdetta, johon palata. Joukkoon mahtuu niitäkin, joitka valitsevat kotiäitiyden oman varallisuuden tai puolison tulojen turvin. Toisaalta on syrjäytymisvaarassa olevia äitejä, jotka eivät yrittämisestä huolimatta enää kelpaa työmarkkinoille.

E: Onkohan tuossa otettu huomioon se, että lyhennettyä työaikaa tekevä vanhempi saa osittaista hoitotukea.

E2: Äitien työllisyyttä kuvaavampaa olisi tarkastella työttömyyttä, joka kuitenkin kertoo pyrkimyksestä palata työelämään.

[trump]

Suomalaistutkimuksen mukaan varhainen varhaiskasvatus hyödyttää lapsen kehitystä ja äidin työllistymistä.

En jaksanut etsiä itse tutkimusta, ehkä siellä on eritelty tuloksia perheen sosioekonomisen taustan mukaan. Ainakin lehtijutussa on yleistetty liikaa, sillä perheen valmiuksilla luulisi olevan ratkaiseva merkitys. Kieli- ja kulttuuritaidottomat maahanmuuttajat vielä erikseen.

Täällä: http://www.labour.fi/?wpfb_dl=4669

En oikein ymmärrä, mitä ryhmiä kuviossa 5 vertaillaan ja mitä merkitystä 0.02 muutoksella lene-testin pistemäärään on. 95% luottamusvälitkin menevät puoliksi päällekkäin.

Näissä hutkimuksissahan yleensä on ongelmana, että jako testiryhmään ja kontrolliryhmään ei ole satunnainen. Perimä usein jätetään huomiotta, vaikka koulutus- ja tulotason tiedetään olevan voimakkaasti periytyviä. Tässä sentään äidin koulutustasoa on käytetty kontrollimuuttujana ja ehkä sen takia varhaisen kunnallisen päivähoidon vaikutuksesta lapsen myöhempään opintomenestykseen ei ole saatu näyttöä.

[Vesa Heimo]

Esimerkkejähän löytyy vaikka kuinka paljon tukemaan milloin mitäkin mielipidettä.

Nykyisin kuitenkin hyvin usein on se tilanne että perheessä on 1-2 lasta, ja ei välttämättä edes kovin samanikäisiä. Silloin jos tenava on ollut kotona vaikka 5v asti, niin "oman ryhmän" sisällä toimiminen voi tuoda melkoisia haasteita kun naapurin lapset ovat pitkät päivät hoidossa ja sitä vertaisleikkikaveria ei ole jonka kanssa pitäisi pystyä myös toimimaan eikä joka pikku pettymykseen reagoida minuutin viiveellä- tai jätetään kokonaan huomiotta joissain perhetilanteissa.

Päiväkodissa oppii niitä ryhmässä toimimisen taitoja kun siihen lapsi on valmis. Toki kotona olisi hyvä olla n. 2v ikään asti, mutta ei se kotona yksin vanhemman kera kyllä kasvata kaikkia niitä taitoja jota mm. peruskoulussa tarvitaan.

Lapselle voisi sinänsä olla parempi olla vanhemman kanssa kotona, ja siellä saattaisi jopa oppia tiettyjä taitoja enemmän. Mutta kun yhteiskunta pääosin toimii ryhmänä niin on siinäkin puolensa että sellaiseen ympäristöön pistetään suht varhaisessa vaiheessa.

Jos lapsen haluaa suunnilleen kasvattaa kotona, niin puolipäivähoito on myös mahdollinen.

[simplex]

Kyseessä on merkittävä yhteiskunnallinen aihe, josta on vaikea käydä avointa keskustelua.

Aihe on jotenkin sellainen, että osapuolet ovat jo valmiiksi "kaivautuneet poteroihin" ja toisaalta keskustelu on monelle kovin tunnepitoinen ja läheltä liippaava (tyyliin olisinko voinut kasvattaa lapseni paremmin). Toisaalta aiheeseen liittyy ristivetoa myös moniin suuntiin: ajoittain tuntuu, että keskusteluun osallistuu tahoja, jotka ajavat esimerkiksi jonkin työelämään liittyvän instanssin etuja. Ja vaikuttaa siltä, että näissä avauksissa toisinaan pyritään naamioimaan esimerkiksi "lapsen eduksi" jotain sellaista, minkä tavoitteet ovat itseasiassa jotain ihan muuta. Ja lisäksi asiaan tietysti liittyy monenlaista ideologiaa monella tasolla. Ja sitten tietenkin on se, että "one size fits all" ei välttämättä ole paras toimintamalli tilanteissa, joissa erilaisia perheitä ja tilanteita löytyy laidasta laitaan. Kuitenkin esitetyt ratkaisut ovat monesti sellaisia, että niillä pyritään "puristamaan" koko ikäluokka samanlaisen standardikasvatuksen läpi. Ei siis ihme, että näistä lähtökohdista käsin keskustelu helposti ajautuu takalukkoon ja kärjistyy.

Jos haluaa jonkin suhteellisen helppolukuisen yhteenvedon siitä, mitä (kehitys)psykologian alalla päivähoidon vaikutuksista ihmisen persoonallisuuden kehitykseen on tutkimuksissa havaittu, niin kannattaa lukea esimerkiksi Liisa Keltikangas-Järvisen kirja Pienen lapsen sosiaalisuus. Itselläni ei juuri nyt ole kirjaa käsillä, mutta ulkomuistista heittämällä keskeinen johtopäätös ja yhteenveto useista tutkimuksista oli se, että alle kolmevuotiaiden lasten vieminen päivähoitoon ei ole lapsille haitallista, jos päivähoito on tarpeeksi laadukasta. Ja tässä tulee huomioida se, että kirjan mukaan (jos en nyt ihan väärin muista) laadukkuudelle oli kolme tärkeintä kriteeriä:

• Lapsiryhmät ovat riittävän pieniä (ja siis aikuisia on riittävästi saatavilla).
• Ryhmät ovat pysyviä (aikuisissa ja lapsissa ei paljoa vaihtuvuutta)
• Hoitopäivät ovat riittävän lyhyitä (muistaakseni luokkaa 6 tuntia oli joku hyvä raja pienille lapsille)

Päivähoito, joka ei ole laadukasta, aiheuttaa muistaakseni aggressiivisuuden lisääntymistä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että jokaisesta ei-laadukkaassa päivähoidossa olleesta lapsesta tulee aggressiivinen, mutta noin väestötasolla aggressiivinen persoonallisuuspiirre on ilmeisesti yleisempää. Joihinkin ei-laadukas päivähoito vaikuttaa luonnollisesti herkemmin kuin toisiin.

Tämä lista laadukkaan hoidon kriteereistä saattaa olla ihan jotain muuta kuin se, miten laadukkuutta on pyritty viime aikoina parantamaan jo tehdyillä tai suunnitteilla olevilla muutoksilla. Ryhmäkoot, ryhmien pysyvyys ja päiväkotien jatkuva kiire ja hoitajien työtaakka ovat olleet esillä useampaankin otteeseen eri yhteyksissä. Lisäksi viime aikoina on esitetty, että osa lastenhoitajista pitäisi "paremman varhaiskasvatuksen" nimissä vaihtaa lastentarhanopettajiin. Kuitenkaan päiväkodin henkilökunnan koulutusaste ei mahdu tärkeimpien laadun kriteerien joukkoon (jos Keltikangas-Järvistä on uskominen). Ja jos tärkeimmissä kriteereissä on ongelmia, niin tällöin vähemmän tärkeisiin panostaminen ei vaikuttane varhaiskasvatuksen laatuun erityisen merkittävällä tavalla parantavasti.

(Keltikangas-Järvisestä voi lukea lyhyesti esim. wikipediasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Liisa_Keltikangas-J%C3%A4rvinen.)

Oma lukunsa ovat nämä erilaiset yksittäiset tutkimukset aikaisen päiväkotiin viemisen puolesta, joita on otsikoitu räväkästi erilaisten lehtien otsikoissa. Esimerkiksi "Laitatko alle 3-vuotiaan lapsesi päiväkotiin? Tutkija: 'Hyödyt ovat kiistattomat'" (https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/464871-laitatko-alle-3-vuotiaan-lapsesi-paivakotiin-tutkija-hyodyt-ovat-kiistattomat). Tämän tutkijan (professori Jani Erola) väitteisiin Keltikangas-Järvinen vastasi ja  Erola kommentoi Keltikangas-Järvisen vastauksen jälkeen itsekin seuraavasti (kommentit lisätty vasta jutun päivittämisen yhteydessä):

-On totta, että kolmivuotiaina tai sitä aiemmin päivähoitoon menneiden suurempi todennäköisyys kouluttautumiseen pienenee, mutta ei se suinkaan katoa, kun vanhempien koulutus vakioidaan, Erola korostaa.

– Se katoaa, kun vanhempien koulutuksen lisäksi otetaan huomioon myös vanhempien työllisyys ja tulot. Myös tämä selviää itse tutkimuksesta, arvioi Erola.

Eli on vähän kyseenalaista, mitkä ne "kiistattomat hyödyt" nyt sitten olivat alle kolmevuotiaiden päiväkotiin laittamisessa olivat. Kun otettiin huomioon vanhempien koulutus, työllisyys ja tulot, niin erot "kiistattoman hyödyn" eli kouluttautumisen todennäköisyyden mittarilla hävisivät. Kuitenkin esimerkiksi tämä tutkimus on sellainen, jota opetusministeri Grahn-Laasonen käytti yhtenä perusteena sille, miksi lapset pitäisi saada 1,5 vuotiaina varhaiskasvatuksen piiriin (https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/456773-grahn-laasonen-passittaisi-lapset-hoitoon-15-vuotiaina-lannen-media):

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) aikoo esittää kotihoidontuen selvää lyhentämistä. Taustalla on tutkimus, jonka mukaan suomalaislapset hyötyvät päivähoidosta eniten, jos se aloitetaan 1–3 vuotiaana.

Päivän uusimpaan aiheeseen liittyvään tutkimukseen (http://www.labour.fi/?wpfb_dl=4669) en ole vielä tarkemmin pintapuolista vilkaisua tarkemmin tutustunut. Ilmeisesti vaikutti kuitenkin siltä, että siinä tutkitut kotihoidon "haittavaikutukset" lapsiin olivat lyhytaikaisia (epäonnistuneita suorituksia / virheellisiä vastauksia neuvolan 4-5 vuotiaille tehdyissä Lena-testeissä) ja haittavaikutuksia pitkällä aikavälillä käytetyillä mittareilla (kouluttautuminen, yms.) ei havaittu. Kuitenkaan tämä ei ota mitään kantaa suuntaan eikä toiseen esimerkiksi aiempiin tutkimushavaintoihin aggressiivisuuden lisääntymisestä ei-laadukkaan päivähoidon seurauksena.

Lisäpohdittavaa tähän aiheeseen antaa se, että onko esimerkiksi alakouluikäisten lasten keskuudessa viime vuosina merkittävästi lisääntynyt eriasteinen levottomuus, keskittymiskyvyttömyys ja pitkäjänteisyyden puute? Useat opetusalalla toimivat tuttavat ovat kertoneet tämän tyyppisiä havaintoja, mutta en ole suoranaisesti nähnyt tutkimusta aiheesta, joten havainnot ovat toistaiseksi lähinnä kuulopuheiden tasolla. Mutta jos tuo sattuisi pitämään paikkaansa, niin mistähän se voisi johtua? Jos syy sattuisi olemaan esimerkiksi puutteellisen resurssoinnin seurauksena (ainakin joillain alueilla) alati hektisemmäksi ja rikkonaisemmaksi muuttunut "laadukas" varhaiskasvatus, niin tällöin varhaiskasvatuksen määrän lisääminen samalla resursseista säästäen tuskin sopii kovin hyvin lääkkeeksi tähän ongelmaan.

Niin. Ja on varmasti niitä laadukkaita päiväkoteja tarjolla. Mutta on varmasti myöskin niitä, joissa perusedellytykset laadukkaan päivähoidon toteuttamiseksi eivät ole kunnossa.

[Mangustin]

Tutkimuksessa havaitaan myös, että kotihoidon tuki vähentää äitien työllisyyttä

Siis... Mitä mitä mä juuri luin? Eikö kotihoidon tuen koko pointti ja tarkoitus ole nimenomaan vähentää äitien työllisyyttä? Sitähän jaetaan juurikin, jotta äiti voisi olla kotona?

Ei, kotihoidon tuen tarkoitus on tukea lapsen hoitamista kotona tai lähipiirissä. Tukimuoto ei ota kantaa siihen, hoitaako lasta isä, äiti, mummi, ukki, au pair jne ja käyvätkö nämä lisäksi muissa hommisa. Joissain perheissä lapset pystytään hoitamaan kotona vaikka molemmat vanhemmat ovat töissä - toinen tekee ilta/yövuoroa, viikonlopputöitä, tai molemmat lyhennettyä työviikkoa eri päivinä.

Oikean vanhemmuuden rajaaminen äideille julkisessa keskustelussa vahvistaa ennakkoluuloja joilla isät erotilanteessa rajataan lastensa huoltajuuden ulkopuolelle.

Itse Kososen&Huttusen tutkimus vaikuttaa artikkelin selostuksen perusteella siltä, että perinnöllisiä tekijöitä ja kotien erilaisia kasvatusvalmiuksia ei ole otettu huomioon.