News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2010-01-05 Iltalehti: Rajamäki - Maahanmuuttopolitiikan sekavuus hallituksen syy

Started by do.ut.des, 05.01.2010, 16:00:53

Previous topic - Next topic

do.ut.des

"Sisäministeriön pilkkominen oli virhe"

Kansanedustaja Kari Rajamäki (sd) hämmästelee hallituksen ministereitten viime päivien lausuntoja. Erityisesti pääministeri Matti Vanhasen (kesk) ja sisäministeri Anne Holmlundin (kok) "jälkiherännäisyys" Sello-tragedian jälkeen on hänen mielestään poliittinen silmänkääntötemppu.

- Ei heitä tähän saakka juuri ole kiinnostanut oleskelulupiin liittyvä päätöksenteko.

Hän antaa hallitukselle huonon arvosanan maahanmuuttoasioitten hoidossa. Nyt sitten ihmetellään ja vaaditaan tiukennuksia, kun on itse ensin lepsuiltu.

- Oli suuri virhe, että sisäasiainministeriö jaettiin kahteen osaan. Maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka vaikuttaa sisäiseen turvallisuuteen. Niitä ei voi eriyttää, niin kuin meillä tehtiin, Rajamäki sanoo.

Hän syyttää jaosta erityisesti vihreitä ja RKP:tä, mutta suurimman vastuun asiasta kantavat tietenkin johtavat hallituspuolueet keskusta ja kokoomus.

Maan sisäisestä turvallisuudesta vastaava sisäministeri Holmlund on korostanut, ettei hän kajoa maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (rkp) tontille.

- Holmlund ei ole halunnut puuttua turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttöön eikä halpatyömarkkinoiden luomiseen. Sen sijaan hän on ollut aktiivinen laittoman ulkomaisen työvoiman valvontaelimen lakkauttamisessa keskusrikospoliisista, Rajamäki syyttää.

Entisenä sisäministerinä Rajamäkeä risoo se, että nykyhallitus on vesittänyt sisäisen turvallisuuden ohjelmassa (2004) päätetyt keinot. Nyt sitten ihmetellään, miten maahanmuutto, oleskelulupakäytännöt ja laiton työvoima eivät tunnu olevan kenenkään hallinnassa.

- Kyllä maan viranomaisten tulee olla selvillä, ketä maassa asuu ja pystyä tarvittaessa poistamaan kansalaisten turvallisuudelle vaarallisen henkilöt.

Nyt maahanmuutto- ja turvapaikka-asioita käsitellään hänen mukaansa ikään kuin ne eivät kuuluisi poliisille.

Nykyisin maahanmuuttajien karkottamisen kynnys on hänen mielestään liian korkea, syyllistyminen törkeään rikokseen. Päätöksien toimeenpanoa saadaan sitä paitsi helposti lykättyä 2-3 vuodella valittamalla niistä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010010510880256_uu.shtml
"Elintason nousu on sitä, että entistä useammalla on enemmän rahaa käytössä kuin järkeä." - P.V.

"Peace for us means the destruction of Israel and nothing else." - Yasser Arafat

Ääriuskomaton

Quote from: do.ut.des on 05.01.2010, 16:00:53
"Sisäministeriön pilkkominen oli virhe"

Kansanedustaja Kari Rajamäki (sd) hämmästelee hallituksen ministereitten viime päivien lausuntoja. Erityisesti pääministeri Matti Vanhasen (kesk) ja sisäministeri Anne Holmlundin (kok) "jälkiherännäisyys" Sello-tragedian jälkeen on hänen mielestään poliittinen silmänkääntötemppu.

- Ei heitä tähän saakka juuri ole kiinnostanut oleskelulupiin liittyvä päätöksenteko.

Hän antaa hallitukselle huonon arvosanan maahanmuuttoasioitten hoidossa. Nyt sitten ihmetellään ja vaaditaan tiukennuksia, kun on itse ensin lepsuiltu.

- Oli suuri virhe, että sisäasiainministeriö jaettiin kahteen osaan. Maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka vaikuttaa sisäiseen turvallisuuteen. Niitä ei voi eriyttää, niin kuin meillä tehtiin, Rajamäki sanoo.

Hän syyttää jaosta erityisesti vihreitä ja RKP:tä, mutta suurimman vastuun asiasta kantavat tietenkin johtavat hallituspuolueet keskusta ja kokoomus.

Maan sisäisestä turvallisuudesta vastaava sisäministeri Holmlund on korostanut, ettei hän kajoa maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (rkp) tontille.

- Holmlund ei ole halunnut puuttua turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttöön eikä halpatyömarkkinoiden luomiseen. Sen sijaan hän on ollut aktiivinen laittoman ulkomaisen työvoiman valvontaelimen lakkauttamisessa keskusrikospoliisista, Rajamäki syyttää.

Entisenä sisäministerinä Rajamäkeä risoo se, että nykyhallitus on vesittänyt sisäisen turvallisuuden ohjelmassa (2004) päätetyt keinot. Nyt sitten ihmetellään, miten maahanmuutto, oleskelulupakäytännöt ja laiton työvoima eivät tunnu olevan kenenkään hallinnassa.

- Kyllä maan viranomaisten tulee olla selvillä, ketä maassa asuu ja pystyä tarvittaessa poistamaan kansalaisten turvallisuudelle vaarallisen henkilöt.

Nyt maahanmuutto- ja turvapaikka-asioita käsitellään hänen mukaansa ikään kuin ne eivät kuuluisi poliisille.

Nykyisin maahanmuuttajien karkottamisen kynnys on hänen mielestään liian korkea, syyllistyminen törkeään rikokseen. Päätöksien toimeenpanoa saadaan sitä paitsi helposti lykättyä 2-3 vuodella valittamalla niistä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010010510880256_uu.shtml

Rajamäen puolekannasta huolimatta olen erittäin iloinen tästä kommentista. Anarkiaa hakematta, tässä vuodatuksessa on juuret nohevaan nokkapokkaan jossa virhepiiperöt nillittävät kiukkuisina ja Astero-täti alkaa tihrustaa. Eli alkanee toisten osapuolien syyttely. Saapi nähdä kuka sitten lopulta jyrähtää. Tässä pelissä kerättäneen myös eduskuntapisteitä, joten siinä mielessä tämä on Rajamäelle hyvä hetki aloittaa bonus-jahti.
"Suomi ei pysty pitämään kelaa ja sossua yllä ilman maahanmuuttajia."

Nimimerkiltä Realisti HS:n White Flight-ilmiön kommenteissa.

juge

Hyvin puhuttu Rajamäeltä. Sääli vain että koko Suomen sadoistatuhansista demareista hän taitaa olla tasan ainoa joka ei ole supersuvaitsevainen yltiömokuttaja.
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

PaulR

Muistetaan kuitenkin kummalle napille se Rajamäen sormi lipsahti ulkomaalaislaista äänestettäessä.

Timo Rainela

Quote from: PaulR on 05.01.2010, 16:25:34
Muistetaan kuitenkin kummalle napille se Rajamäen sormi lipsahti ulkomaalaislaista äänestettäessä.

Pannaanko ryhmäkurin piikkiin ;)

Tässä on mielestäni tärkeintä, että Rajamäen lausunnon kautta tieto hallinnon raiskauksesta, ministereiden vastuunpakoiluista ja systeemin liepeillä vellovasta löyhkästä välittyy tehokkasti myös normikansalaisen tajuntaan.
Timo
TR: Muuten olen sitä mieltä, että naisten olemassaolo politiikassa, virkahallinnossa ja päätöksenteossa on suurin yksittäinen syy kansakuntamme yhtenäisyyden ja moraalisen, eettisen, sivistyksellisen sekä pratopalogistisen rappion ja tuhon liikkeelle panevana voimana. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

PaulR

Quote from: Timo Rainela on 05.01.2010, 16:42:25
Pannaanko ryhmäkurin piikkiin ;)

Täytyy laittaa. Kari kuitenkin puhui suunsa puhtaaksi ennen äänestystä.
Vähän kyllä jäi paha maku kitalakeen...

JM-K

Quote from: Jari Leino on 05.01.2010, 16:11:23
Jokohan tässä viiden kuolonuhrin jälkeen päästäisiin sanoista tekoihin, vai vieläkö vaaditaan lisää kuolleita?

En usko, että vielä päästiin. Irtopisteitä keräillään, siitähän tässä on kyse.

Mikko pa

Suomen sotilaallinen puolustaminen
Sotilaalliseen puolustukseen kuuluvat:
maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen

Ääriuskomaton

Quote from: Mikko pa on 05.01.2010, 17:07:16
Odotamme Hesarin reaktiota tähän avautumiseen....

Kuten sanonta tällä foorumilla kuuluu: Ei kannattane pidättää hengitystä!
Tähän lisäisi että, uskon ehtiväni pilkille tässä odotellessa ;D
"Suomi ei pysty pitämään kelaa ja sossua yllä ilman maahanmuuttajia."

Nimimerkiltä Realisti HS:n White Flight-ilmiön kommenteissa.

Mikko pa

Mä olen joskus piruuttani lähetellyt näistä vastaavista uutisvinkkejä hyysäriin,ainoa vaikutus on se ettei edes normaali kommentteja meinata julkaista keskustelu alueilla  :roll:

Suomen sotilaallinen puolustaminen
Sotilaalliseen puolustukseen kuuluvat:
maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen

Viimeinen suomalainen

Quote from: Jari Leino on 05.01.2010, 16:11:23
Erittäin hyvä puheenvuoro myös Rajamäeltä.

Jokohan tässä viiden kuolonuhrin jälkeen päästäisiin sanoista tekoihin, vai vieläkö vaaditaan lisää kuolleita?

Voi olla, että ensin parin Rauhan Uskonnon edustajan pitää räjäyttää pari pommia tai kaapata lentokone 9/11-tyyliin maassamme. Mokuttajien umpiluupäät eivät aukene varmaankaan edes taltalla ja vasaralla patologin käsittelyssä.
Viimeinen maastalähtijä sammuttaa valot.

Rankkibus

Quote from: Viimeinen suomalainen on 05.01.2010, 17:27:23

Voi olla, että ensin parin Rauhan Uskonnon edustajan pitää räjäyttää pari pommia tai kaapata lentokone 9/11-tyyliin maassamme. Mokuttajien umpiluupäät eivät aukene varmaankaan edes taltalla ja vasaralla patologin käsittelyssä.

Pessimistinä uskon etteivät edes nuo riittäisi. Luulempa että ainoastaan fyysisesti syrjään sysääminen pysäyttää tämän mokuttajaketjun, ikävä kyllä. Ja jollei valtio siihen hommaan suostu, niin sitten kansan täytyy.

pw

Rajamäki puhuu ihan fiksuja kuten puhui ennen maahanmuuttolain uudistustakin, mutta tuskin sillä tälläkään kertaa mitään merkitystä on.

Jykäboy, urpolainen ja kuusysi ovat hiljaa ja antavat muutaman vauhkoontuneen suvaitsijan hoitaa vasta-argumentaation. Todennäköisesti dialogi etenee seuraavasti(kuten aina ennenkin):

- Suvaitsevaiston edustajat kiljuvat suu vaahdossa rasismista
- Rajamäki vastaa ettei siitä ole kyse
- Kiljunta kovenee
- Rajamäki kieltää rasismuksen uudestaan
- Kiljunta muuttuu örinäksi
- Rajamäki vetäytyy taustalle
- Dialogi on ohi
- Savu on hälvennyt ja kaikki on ennallaan.

Juha J.

BorderHill puhuu ihan järkeviä niin kuin tämän asian suhteen ennenkin. Hän on sentään melko tunnettu nimi entisenä ministerinä. Any publicity is good publicity.
Chillax mothafuckas. Toimitaan järkevästi.

pelle12

Quote from: JM-K on 05.01.2010, 16:56:16
Quote from: Jari Leino on 05.01.2010, 16:11:23
Jokohan tässä viiden kuolonuhrin jälkeen päästäisiin sanoista tekoihin, vai vieläkö vaaditaan lisää kuolleita?

En usko, että vielä päästiin. Irtopisteitä keräillään, siitähän tässä on kyse.
Ei nyt aivan 100%:isesta irtopisteiden keruusta kuitenkaan. Täytyy muistaa, että Rajamäki oli jo suvisten hampaissa toimiessaan sisäministerinä, joten tiettyä jatkuvuutta ja etten sanoisi jopa vakaumuksellisuuttakin on. Kokoomuksessa soppaa keittää raha ,ja nimenomaan nuo työvoiman halpamarkkinat (eli siis tiettyjen työnantajien etu). Holmlundskalla on ollut taas pakolaisten vastaanotossa oma lehmä ojassa. Vasemmiston demonisoiminen tässä yhteydessä kusee. Täytyy jo oikeistonuivienkin myöntää: Samassa veneessä ovat niin vasurit kuin oikiksetkin, kuka milläkin motiiveilla. Oikeiston silmissä kiiluu eurot (halpatyömarkkinat) ja vasemmistolla utopia. Molemmissa leireissä on myös realistisesti ajattelevia ja Suomen kokonaisedun ymmärtäjät (kannattajissa enemmänkin kuin eliitissä).

JoKaGO

Quote from: JM-K on 05.01.2010, 16:56:16
Quote from: Jari Leino on 05.01.2010, 16:11:23
Jokohan tässä viiden kuolonuhrin jälkeen päästäisiin sanoista tekoihin, vai vieläkö vaaditaan lisää kuolleita?

En usko, että vielä päästiin. Irtopisteitä keräillään, siitähän tässä on kyse.

Kategorisesti ajatellen, noin se on.

Silti on hyvä muistaa, että...

Quote from: Juha J. on 05.01.2010, 18:05:21
BorderHill puhuu ihan järkeviä niin kuin tämän asian suhteen ennenkin. Hän on sentään melko tunnettu nimi entisenä ministerinä. Any publicity is good publicity.

On se jollain lehmänkaupalla eli kompromissilla jossain muussa asiassa saatu äänestämään muun rintaman mukana. Sitä se on politiikka, kuten jossain todettiinkin jo aiemmin.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Mikko pa

Quote from: PaulR on 05.01.2010, 16:25:34
Muistetaan kuitenkin kummalle napille se Rajamäen sormi lipsahti ulkomaalaislaista äänestettäessä.

ryhmäkuri on semmoinen asia jota minä en ole aina ymmärtänyt...Rajamäki on kaikesta huolimatta ollut aidosti oikealla asilla jo pidempään...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009090410188615_uu.shtml



Suomen sotilaallinen puolustaminen
Sotilaalliseen puolustukseen kuuluvat:
maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen

KTM

Quote from: Mikko pa on 05.01.2010, 21:01:33
ryhmäkuri on semmoinen asia jota minä en ole aina ymmärtänyt...Rajamäki on kaikesta huolimatta ollut aidosti oikealla asilla jo pidempään...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009090410188615_uu.shtml

Niin, lain mukaan suomessa on mielipiteenvapaus

http://www.laki24.fi/ihpe-perusoikeudet-mielipiteenvapaus.html

On se vaan kumma jos se ei koske kansanedustajia ja jokin "ryhmäkuri" muka voi muka mennä mielipiteenvapauden edelle.

Ryhmäkuria rikkoneita voidaan rangaista eduskuntaryhmästä erottamisella tms. mutta mielestäni jonkun jota tälläinen rangaistus on kohdannut pitäisi viedä se oikeuteen jotta nähtäisiin onko se lain vastainen.

Toki ryhmissä rangaistaan silti näkymättömillä rangaistuksilla kuten mykkäkoululla ja epäsuosiolla, mutta on se surkeaa jos maan korkein päättävän elimen ryhmät ovat yhtä typeriä ja lapsellisia kuin alakoululaiset.

Maan korkeimmalla tasolla pitäisi jokaisella olla oikeus omaan mielipiteeseensä ilman ryhmän lapsellisia rangaistuksia.

Zngr

Hollannissa on tapettu Pim Fortuyn reilu viikko ennenkuin hänestä olisi tullut maan pääministeri, ja Theo van Gogh koska hän teki elokuvan joka käsitteli naisten epätasa-arvoa muslimimaissa. Pim Fortuyn julistettiin suurimmaksi koskaan eläneeksi hollantilaiseksi ja kansa marssi kaduilla. Theo van Goghin murhan jälkeen marssittiin taas kaduilla ja heiluteltiin lippuja joissa luki "nyt riittää". Tämä siis 9/11 iskujen, Lontoon pommi-iskujen, Madridin iskujen, Beslanin ja Saksassa estettyjen iskujen lisäksi. Jokaisessa mainitussa maassa on vuotanut ihan valtavirtamediaan juttuja joukkoraiskauksista, pakkoavioliitoista, vanhusten pahoinpitelyistä, onpa ihmisiä poltettu elävältäkin.

Miten on EU:n maahanmuuttopolitiikka muuttunut? Miten minkään yksittäisen maan? Ei mitenkään, edes Hollannissa jossa sankat väkijoukot valtasivat kadut. Jo maassa oleville maahanmuuttajille, perheenyhdistäjien tulvalle sekä kasvavalle turvattomuudelle ei voida enää mitään.

Ainoa poikkeus on Tanska. Onko Suomesta samaan? Todennäköisyyksien mukaan ei. Tosin meillä on muita etuja, joista on aikaisemmin keskusteltu kuten ennakkovaroitus kaikkien muiden EU-maiden kohtalosta sekä vapaampi tiedonkulku.

Muokkaus: no, itseasiassa Hollannissa taidettin tehdä aika rankkoja muutoksia, turvapaikanhakijoita suljettiin suunnilleen aitauksiin, karkoituksilla uhkailtiin ja mitä lie kamaluuksia, mutta kattaus oli jo siinä vaiheessa valmis, Hollanti oli ottanut niin pitkään niin paljon pohjois-afrikkalaisia ja turkkilaisia vastaan että peli oli jo ohi.

Ehkä enemmän pitäisikin kysyä näiden erittäin rikastuneiden maiden kohdalla jatketaanko ongelmien käsittelemistä heittämällä rahaa ongelman ympärille ja uskotaan vimmatusti monikulttuuriin, vai palataanko pakkoassimilaation tielle. Minkäänlaisesta ulkomaalaislaista ei ole juurikaan hyötyä, jos maassa jo asuu valtava vähemmistö joka ei halua tai osaa integroitua, ja toimivat korjausmetodit ovat poliittisesti epäkorrekteja joten niistä ei saa puhua (saatika käyttää).
Minusta täällä on mukavaa. Istuskelemme, juttelemme ja juomme kahvia.
-Ali, Rinkeby

Every normal man must be tempted at times to spit on his hands, hoist the black flag, and begin to slit throats.
- H. L. Mencken

Mikko pa

ja rajamäelle plussaa koko sivun jutuista iltapäivälehdissä...nuivaa tekstiä omalla naamalla...hyvä hyvä...
Suomen sotilaallinen puolustaminen
Sotilaalliseen puolustukseen kuuluvat:
maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen

KTM

No joo, ihan asian sivusta mutta kuitenkin.

Kävin tänään Vaasan keskustan kaupoissa monen kuukauden tauon jälkeen ja olo oli masentava. Aattelin käydä kattomassa perinteiset tammikuun vaatealet, vaan mitään "perinteistä" ei enää ollut huomattavissa.

Anttilan vaateosastolla en kuullut sanaakan suomea, siellä oli 3-4 somaliporukkaa katsemassa kleiduja, lisäksi yksi kiinalaisporukka kokeili kenkiä.

Vaihdoin paikkaa Citymarkettiin ja tilanne lähes samaa, mustia oli vaateosastolla enempi kuin valkoisia.

Todella masentavaa, en taida enää keskustan kauppoihin lähteä.

Lisäksi sihteeri töissä kertoi tänään että eilen bussissa oli ollut joukkotappelu mamujen kesken, bussi oli jouduttu pysäyttämään ja joitakin oli heitetty pihalle (toisten matkustajien toimesta). Päivän lehdet ei ole kertonut asiasta mitään, ehkä koska bussikuskit ovat niin kyllästyneet koko touhuun eikä poliisille ilmoittamisesta ole  mitään hyötyä.

Joka tapauksessa Vaasan tilanne on masentava, tällä kaupungilla ei ole mitään toivoa, mutta onneksi en ole täältä syntyisin, enkä myöskään aio tänne jäädä eläkepäiville.

nevahood

Hyvä että edes joku osaa ja uskaltaa nimetä myös syyllisiä ja syitä karkoituksien estolle. Toivottavasti saadaan keskustelu tavanomaisempienkin mamurikollisten karkoituksista. Esimerkiksi tuollaisen ansioluettelon ehtii tehtailemaan ennen karkoituspäätöstä. Onkohan ko. herrasmiestä vieläkään poistettu fyysisesti maasta?

Aiheeseen liittyvää nuivistelua vuosien takaa:
QuoteKyseessä olevat ns. Kosovon albaanit eivät ole suojelun tai
turvapaikan tarpeessa, koska olot Kosovossa ovat rauhalliset.
Kyseisen henkilöryhmän jäsenet ovat lisäksi saapuneet Suomeen
etupäässä Puolan kautta, joka on luokiteltu ns. turvalliseksi
maaksi. Hallituksen esitykselle ei näin ollen ole mitään
perusteita ja henkilöryhmään tulisi soveltaa ns. nopeutettua
turvapaikkakäsittelyä ja heidät pitäisi poistaa maasta
mahdollisimman nopeasti.

Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 1992

Sulo Aittoniemi
Suurkiihottaja Runeberg

Lemmy

Quote from: do.ut.des
Maan sisäisestä turvallisuudesta vastaava sisäministeri Holmlund on korostanut, ettei hän kajoa maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (rkp) tontille.

(http://1.bp.blogspot.com/_4_pTAri1cL8/SB8aRes6nNI/AAAAAAAAA3g/SrOJoPmclf8/s400/Pilate+wash+hands.jpg)
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Maltillinen

Quote from: Lemmy on 06.01.2010, 10:11:57
Quote from: do.ut.des
Maan sisäisestä turvallisuudesta vastaava sisäministeri Holmlund on korostanut, ettei hän kajoa maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (rkp) tontille.

(http://1.bp.blogspot.com/_4_pTAri1cL8/SB8aRes6nNI/AAAAAAAAA3g/SrOJoPmclf8/s400/Pilate+wash+hands.jpg)

Varmaan näin se on.

Vaikka edustan Holmlundin kanssa samaa puoluetta, uskallan kyllä avoimesti ihmetellä, miten hänestä on voitu tehdä mikään ministeri. Pääsääntöisesti hänen kommenttinsa ovat olleet sitä luokkaa, että on helppoa päätellä hänen olevan kyvytön hoitamaan mitään kovin vastuullista tehtävää.

Asiat olivat vielä kohtalaisen hyvin, kun Ilkka Salmi oli hänen erityisavustajansa, mutta kun Ilkka siirtyi SuPon päälliköksi, karkasivat Holmlundilta kaikki langat käsistä.

Toivottavasti häntä ei valita uudelleen mihinkään tehtävään.
Cuiusvis est errare, nullius nisi insipientis in errore perseverare. /
Kuka tahansa voi erehtyä, mutta vain typerys toistaa samat virheet.

markusm

Quote from: KTM on 06.01.2010, 01:35:52
No joo, ihan asian sivusta mutta kuitenkin.

Kävin tänään Vaasan keskustan kaupoissa monen kuukauden tauon jälkeen ja olo oli masentava. Aattelin käydä kattomassa perinteiset tammikuun vaatealet, vaan mitään "perinteistä" ei enää ollut huomattavissa.

Anttilan vaateosastolla en kuullut sanaakan suomea, siellä oli 3-4 somaliporukkaa katsemassa kleiduja, lisäksi yksi kiinalaisporukka kokeili kenkiä.

Vaihdoin paikkaa Citymarkettiin ja tilanne lähes samaa, mustia oli vaateosastolla enempi kuin valkoisia.


Todella masentavaa, en taida enää keskustan kauppoihin lähteä.

Lisäksi sihteeri töissä kertoi tänään että eilen bussissa oli ollut joukkotappelu mamujen kesken, bussi oli jouduttu pysäyttämään ja joitakin oli heitetty pihalle (toisten matkustajien toimesta). Päivän lehdet ei ole kertonut asiasta mitään, ehkä koska bussikuskit ovat niin kyllästyneet koko touhuun eikä poliisille ilmoittamisesta ole  mitään hyötyä.

Joka tapauksessa Vaasan tilanne on masentava, tällä kaupungilla ei ole mitään toivoa, mutta onneksi en ole täältä syntyisin, enkä myöskään aio tänne jäädä eläkepäiville.
joo, edellispäivänä olin käymässä poliisilaitoksella kysymässä kameravalvontasakon vastustamista, aula oli täynnä mustia ja ruskeita, lisäkseni infon tiskillä oli pari muutakin valkoista, jotka olivat suomenruotsalaisia, infosta kyselin mille tiskille tästä käyn tiedustelemaan, suomenruotsalainen kohtalaisesti suomea puhuva täti, ei oikein osannut sanoa mitään tarkkaa mutta lopulta sain ohjeen mennä rikosilmoitusluukulta kysymään lisää tietoa.

aula oli täynnä ja sitten myös lasikoppi joka on ulkomaalaisten maahantulokuulemisen odotustila, oli täynnä, seielä näytti olevan bulgaareja ja romaneja. mustat palloilivat aulassa.

tiskillä minua palveli näköhavainnolla arvioituna ehta vietnamilainen konstaapeli, joka ihmeekseni osasi aika sujuvaa suomea, itseasiassa parenpaa kuin infon täti.

kävinpä myös kelassa jossa taisin olla ainut valkoihoinen ja kaikesta päätellen ainut ei muslimi koko asiakaskunnassa. aika mielenkiintoinen istumis tuokio oli sinänsä vuoroa odotellessa, yksi tummista varaa vuoron ja kun vuoro lähenee niin se soittelee kännykällä 6 muuta keskusta liikkeistä notkumasta paikanpäälle, ja tunkevat sitten kaikki kerralla koppiin, selvittämään asiansa vuoroitellen.
näkyipä siinä keskustan kebab pitserian työntekijäkin piipahtavan, palauttaen työttömyystuki hakemuksensa. lienikö ruokatunnilla sitten piipahtamassa.

kämpille tullessa naapuri rivarin piha oli aivan täynnä mamuja, koska siihen voassin asuinrakennuksen päässä olevaan entiseen kerhotilaan/liikuntasaliin on voas antanut asukkailta mitään kysymättä, perustaa vaasan alueen islamilaisen yhdyskunnan tilat.

tämä kaupunki on muuttunut todella paljon niinä 4.5vuotena mitä olen täällä asunut
ei tämä pian enää ole ihmisen paikka. niin paljon on rkp saanut aikaan.

mikkostadista

Vaasan arkipäivä on myös arkipäivää Helsingissä...kauppakeskuksessa voikin jo todeta : "Tohtori Livingstone, oletan?"...mikäli sattuu valkoiseen mieheen törmäämään.

Sivusta seuraaja

Jokohan Rajamäen olisi aika vaihtaa puoluetta. Ei siellä demareissa kannata päätä seinään hakata jos on tosissaan, eikä vain kalastelemassa nuivempien sosiaalidemokraattien ääniä.