Kaupunkien taloudellinen malli on rikki – luova luokka ei pelastanutkaan sitä

[Hipinkäppänä]

Paljolti samaa mieltä Hohtavan Mamman kanssa.
Kuitenkin pieni kielialueemme ja kilpailutilanne kansainvälisen viihde-/taidetuotannon kanssa tekee mielestäni suomalaisen kulttuurin tukemisen tarpeelliseksi.

Lisäksi taiteen parissakin tarvitaan kokeilua ja riskinottoa, eräänlaista tuotekehitystä, ainakin uran tai projektin jossain vaiheessa. Jälkimmäisessä olisi tietysti hyvänä vaihtoehtona perinteinen mesenaattikulttuuri, jossa yksityinen toimija jolla on varaa ja kiinnostusta (sekä ehkä halua julistaa avarakatseisuuttaan) rahoittaisi kokeilut. Osittain tämä toimiikin erilaisten yksityisten säätiöiden apurahojen muodossa.

Itsellänikin on fiilis että nykytilanteessa piiri pieni jakaa keskenään apurahoja hötölle jonka pääsisältö tuntuu olevan joko "porvarin järkyttäminen" esimerkiksi eritteillä tai taitelijan oman parempi-ihmisyyden julistaminen muodikkaalla punavihertelyllä.
Ja sitten tuo joutilas luokka nimeää itsensä luovaksi luokaksi, tuhrien kunniallisetkin kulttuurin tekijät.

edit: lisäsin että pidän mesenaattikulttuuria nimenomaan hyvänä vaihtoehtona.

[Hämeenlinnan Oraakkeli]

Paljolti samaa mieltä Hohtavan Mamman kanssa.
Kuitenkin pieni kielialueemme ja kilpailutilanne kansainvälisen viihde-/taidetuotannon kanssa tekee mielestäni suomalaisen kulttuurin tukemisen tarpeelliseksi.

Lisäksi taiteen parissakin tarvitaan kokeilua ja riskinottoa, eräänlaista tuotekehitystä, ainakin uran tai projektin jossain vaiheessa. Jälkimmäisessä olisi tietysti vaihtoehtona perinteinen mesenaattikulttuuri, jossa yksityinen toimija jolla on varaa ja kiinnostusta (sekä ehkä halua julistaa avarakatseisuuttaan) rahoittaisi kokeilut. Osittain tämä toimiikin erilaisten yksityisten säätiöiden apurahojen muodossa.


Itsellänikin on fiilis että nykytilanteessa piiri pieni jakaa keskenään apurahoja hötölle jonka pääsisältö tuntuu olevan joko "porvarin järkyttäminen" esimerkiksi eritteillä tai taitelijan oman parempi-ihmisyyden julistaminen muodikkaalla punavihertelyllä.
Ja sitten tuo joutilas luokka nimeää itsensä luovaksi luokaksi, tuhrien kunniallisetkin kulttuurin tekijät.

Mesenaatit ovat perinteisesti rahoittaneet taidetta. Niin sen pitäisi olla nyttenkin.

[siviilitarkkailija]

perinteinen mesenaattikulttuuri, jossa yksityinen toimija jolla on varaa ja kiinnostusta (sekä ehkä halua julistaa avarakatseisuuttaan) rahoittaisi kokeilut.

...No pitää kysyä että kuinka tai mistä perinteisestä mesenaattikulttuurista on kyse. Itselleni vanhat mesenaatit näkyvät sellaisina jotka eivät niinkään rahoittaneet kokeiluja vaan jo etablisoituneita taitelijoita ja monesti kyse oli investoinnista. Taide oli yksi keino (rahamarkkinoiden kehittymättömyydestä johtuen) säilöä omaisuutta kestävästi ja joskus myös egoa hivelevän kauniisti.

Muuten olen Hipinkäppänän kanssa samaa mieltä.

[Hipinkäppänä]

Tarkoitan 1900-luvun alkupuolen varakkaita taidekeräilijöitä ja kustantajia jotka tukivat avantgardistisia tekijöitä kuten Picassoa tai James Joycea. Pidän tuota ihan terveenä mesenaattitoimintana ja ainakin Picasso taisi olla hyvä investointi taloudellisestikin.

[Pentecost]

Ei pidä myöskään väärinymmärtää, tavalliseen suomalaiseen tyyliin. Sinä olet työssä luovuutta vaativassa tehtävässä, joka on yhtä kunnioitettava työ kuin mikä tahansa. Ei sitä kukaan parjaa tai kiistä.Tässä puhutut luovan luokan edustajat ovat siellä akselin toisessa päässä;he kuluttavat yhteiskunnan varoja pääsääntöisesti kun sinä taas työsi kautta hyödytät yhteiskuntaa.

No, minä esimerkiksi käyn taidenäyttelyissä saamassa ideoita. Taiteilijat kaikesta huolimatta ovat yleensä visuaalisen alan tai oman muun alansa trendeistä tietoisia ja tämä auttaa esimerkiksi sitten muun visuaalisen alan toimijoita, kuten nyt vaikkapa mainonnan ammattilaisia.

Jossain modernismin alkuvaiheessa esim. Bauhaus -liike muutti visuaalisessa kulttuurissa monia asioita ihan näihin päiviin saakka. Siinä sivussa kehiteltiin mm. vastaväriteoria ja muut värinkäyttöön/yhdistelyyn liittyvät asiat, joista kehittyi sittemmin Pantone ja muut yleisimmin käytetyt painotekniikan standardit. Veikkaan, etteivät taiteilijat saaneet tästä luovasta innovaatiostaan koskaan mitään palkkioita. Kyse oli intohimosta ja näkemyksestä, jolla oli suuret vaikutukset visuaaliseen ja muuhun kulttuuriimme.

Ajatus, että uusi sisältö syntyy jossain "muualla" ilman panostusta ja siihen luonnollisesti syntyvää tyhjäkäyntiäkin, on aika absurdi. Tunnen luovia ihmisiä aika paljon ja aika harvassa ovat ns. juoppotaiteilijat. Jos aikoo alalla pärjätä, niin töitä saa tehdä aika paljon. Ehkä ne harvat juopot sitten ovat niitä näkyviä hahmoja. Mene ja tiedä.

Itseasiassa, jos voittaisin lotossa, niin sijoittaisin vaikkapa muutamaan suomalaiseen elokuvantekijään. Luovuutta on paljon, mutta rahoitus todella niukkaa. Jo Ruotsissa tehdään moninkertaisella budjetilla ja se näkyy kulttuuriviennissä. Miksei täällä tehdä vaikka kansainväliselle yleisölle leffoja? Eksotiikkaa täällä riittäisi...

Tämä jankutus "isoista apurahoista" ja muiden siivellä elävistä taiteilijoista osoittaa vaan, että alan ja sen tekijöiden tuntemus on sangen heikkoa. Sinne varmaan mahtuu muutama äänekäs viherkuplassa elävä ja elämäntaiteilija, mutta sen väittäminen että nämä olisivat enemmistö, ei pidä paikkaansa. Ainakaan, jos aikovat alalla pärjätä.

[Sudeettisuomalainen]

Vahan harmittaa kun Pentecost ei selvastikaan hoksannut mita Linkster yritti sanoa.

Emme siis ollenkaan kritisoi oikeasti luovia ihnmisia, siis sellaisia joita Pentecost maintsi ja jollainen han itsekin selvasti on.

Kritiikki kohdistuu niihin joiden AINOA luova teko ja kyky on ollut valita oikea jasenkirja tai oikeat vanhemmat.

[Pentecost]

No, oman ymmärrykseni mukaan kaikki ideologisesti tehtävät päätökset voivat olla huonoja. Saattaa ne olla hyviäkin.

Ja kyllä - en pidä kaikista ratkaisuista, mutta en ole jakamassa apurahaa omien mieltymyksieni mukaisesti, joten en voi asiaa vaikuttaa. Alan tekijöissä kumminkin on paljon ihmisiä, jotka rahoittavat muulla työllään toimintansa ja eivät ole näistä instituutioista riippuvaisia.

Olen huomannut, että rahaa kuvataiteelle jakamassa on vaikkapa populaarimusiikin tutkija tai jotain vastaavaa. Sama kuin minä musiikista mitään tietämättömänä jakaisin rahaa muusikoille. Kokisin oman osaamiseni täysin riittämättömäksi. Ihmettelen, voiko jokainen olla nykyisin oman elämänsä "teuvoloman" eli joka alan ekspertti?

Itse aiheeseen, tuskin luovuudesta tai "luovuudesta" on pelastamaan koko taloutta, jos se muuten yskii, mutta luovuudella on taatusti annettavaa lähes kaikilla aloilla. Kulttuuritarjontaa osaa arvostaa yleensä vasta sitten, kun sitä ei ole.

Kritiikki kohdistuu niihin joiden AINOA luova teko ja kyky on ollut valita oikea jasenkirja tai oikeat vanhemmat.

Kuinkahan monta tälläistä ihmistä koko porukassa on? 5%? Enemmän?

[ApuaHommmaan]

Jossain muualla totesin että luovuudella ei ole itseisarvoa. Jos luovuus tuottaa lisäarvoa josta joku
on valmis maksamaan  niin mikäpäs sen mukavampaa. Muuten luovuus/luominen on harrastusta.

Ei.

Esimerkkinä vaikkapa entinen alkoholisti, joka tekee vapaaehtoistyötä, jossa pelastaa suuren määrän nuoria alkoholismilta. Ollen massiivisen hyödyllistä myös taloudellisesti.

Tai joku suomalainen, joka tekee rehellisiä totuutta hakevia Youtube videoita. Kun puhutaan totuudesta voi hyvinkin olla, että kaupallinen mahdollisuus pärjätä on nolla, mutta samalla vaikkapa tuhat ihmistä muuttaa  ajattelunsa järkevämmäksi, jolla voi helposti olla myös suuria taloudellisia vaikutuksia.

Kolmas esimerkki: koodari ratkaisee vaikean koodausongelman ja laittaa sen open sourcena samantien jakoon luoden samantien toimillaan sen nappaaville yrityksille, jotka eivät olisi saaneet koodiin liittyviä juttujaan toimimaan hyvin vaikkapa 10M€ tulosta. Jos ei olisi laittanut koodiaan vapaaseen jakoon olisi jäänyt tulokset syntymättä, mutta samalla tuollainen koodinpätkä on tekijälleen käytännössä mahdoton rahallistettava yli sen 100€/h palkkauksen.

Markkinatalous on luovilla aloilla usein massiivinen hidaste ja este. Tämä koska taloudellinen potenttiaali hyödyntää suoraan on lähes täysin eri asia, kuin toiminnan tuottama todellinen lisäarvo.

Toki tämän sanomisen jälkeen pitää todeta, että lähes kaikki taiteilijat, tutkijat jne. eivät nykyään juuri sitä aitoa lisäarvoa tuota.

[sivullinen.]

Luova luokka on sanana niin tunnelatautunut, ettei siitä voi oikein käydä järkevää keskustelua. Reilusti yli puolet tämänkin ketjun viesteistä on pelkkää turhautumista tähän yhteen sanaan ja sen päälle rakennettuun väitteeseen näiden luovan luokan edustajien olevan vasemmistolaisia yhteiskunnan loisia. Se osa keskustelua on minusta täysin turhaa ja merkityksetöntä; siinä ainoastaan toistetaan Suomen sosialistisen lehdistön synnyttämää käsitely mallia. Sitä samaa julistusta näytti olevan Roope Mokan kolumnikin. Puolet ketjusta oli kuitenkin luovan luokan puolustusta. Vaikka se ei sinänsä näytä tuoneen keskusteluun mitään asiasisältöä, osoittaa se sentään rohkeutta puolustaa omaa itseään ja omia ajatuksiaan Suomen sosialistisen lehdistön virallisia totuuksia vastaan. Se on minusta hieno ja innoittava merkki vapauden kaipuusta; se on merkki sosialismin lopusta.

Lähtökohtaisesti jokainen toimiva yhteiskunta tarvitsee luovaa luokkaa. Tämän todisti jo aikoinaan historioitsija Arnold J. Toynbee, joka osoitti kulttuurin kuolevan sen luovan luokan lopetettua luomisen. Luova luokka on kulttuurin ja yhteiskunnan eteenpäin vievä voima. Alkoholistien auttaminen on myös tärkeä osa yhteiskuntaa, mutta keskittyy pudokkaiden kärryillä pitämiseen eli yhteiskunnan takapäähän. Luova luokka keskittyy tien auraamiseen eteenpäin eli etupäähän. Ilman luovaa luokkaa tulee tila, jota Neuvostoliitossa kutsuttiin historian loppumiseksi: Yhteiskunta oli tullut jo niin valmiiksi, ettei se enää halunnut kehittyä ja pysähtyi. Historian loppumisessa ainoa ongelma on, etteivät muut yhteiskunnat halua vastaavaan tyytyä. Neuvostoliitto ei hajonnut siksi, että olisi tullut huonoksi; Neuvostoliitto hajosi, koska muut yhteiskunnat muuttuivat paljon sitä paremmiksi. Silloin ihmiset nauroivat sille, jättivät sen ja lopulta ulkoa tullut paine tuhosi sen.

Eurostoliitossa on jo pitkään ollut käynnissä vastaava historian loppuminen. Eurostoliitto julisti jo vuonna 2000 Eurostoliitosta tulevan vuonna 2010 maailman johtava talousalue. Mikään siitä ei ole toteutunut -- vaikka tietenkin byrokraatit osaavat todistaa Eurostoliiton olevan tälläkin hetkellä vahvempi kuin koskaan ja lähes maan päällinen paratiisi; näin osasivat todistaa byrokraatit myös Neuvostoliitossa vielä järjestelmän hajoamisen hetkelläkin --. Vaikka Richard Floridan kirja olikin amerikkalaisen kirja suunnattuna amerikan luovalle luokalle, eurostomaissa se otettiin vastaan vielä merkittävämmin ja sosialistisen järjestelmän avulla siitä tehtiin suorastaan yhteiskunnan kehityksen oppikirja; tämä ilmenee hyvin niissä viesteissä, joissa muistellaan Suomen sosialistisen lehdistön luovan luokan nimissä tekemää rummutusta. Luovan luokan piti olla Lissabonin stregian toimeenpania ja uuden uljaan Eurostoliiton tien auraajien joukko. Se ei tullut siksi ja auraajat jäivät siksi puutumaan ja Eurostoliiton historia loppui.

Muualla Hommaforumilla on jo käsitelty yksityiskohtaisemmin syitä Eurostoliiton epäonnistumiseen. Tässä en niitä toista. Totean kuitenkin niiden luovan luokan edustajiksi itseään tässä ketjussa kutsuvien synninpäästöksi, ettette te mielestäni ole syyllisiä Eurostoliiton epäonnistumiseen -- ainakaan yksin --. Moni teistä on todella taitava ja vielä useampi ahkera; moni on ottanut riskejä ja moni tehnyt kaikkensa yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Te olette ainoastaan epäonnistuneet siinä, ettette ole tajunneet pelikenttänä olevan sosialismin. Sosialismissa eivät asiat tapahdu ilman poliitikkojen lahjontaa ja oman toiminnan sovittamista poliittisiin tavoitteisiin. Eikä sosialismissa tarkoitus ei ole luoda uutta tuhoamalla vanhaa, kuten Florida julisti, vaan toistamalla samaa vanhaa. Sosialismissa ratkaistaan ongelma luomalla ensin ratkaisu, ja vasta sitten ongelma, johon ratkaisu on vastaus. Sosialismissa kaikki on sosiaalista konstruktiota ja hallinnon tehtävä on tässä konstruktiossa osoittaa tarpeellisuutensa; hallinnon tehtävä ei ole ratkaista todellisia maailman luonteesta syntyviä ongelmia vaan hallinnon itsensä luomia kuvitteellisia ongelmia. Sosialismissa luovaa on ryhtyä ihmiskoiraksi viihdyttämään koirista pitäviä ihmisiä, jotka eivät voi sietää oikeita koiria. Sosialimissa luovuus tarkoittaa sitä, mistä me käytämme sanaa hulluus. Te olitte luovia vaikka hulluja teidän olisi pitänyt olla. Onneksi vielä ei ole liian myöhäistä muuttua. Sosialismin viimeinen vaihe on kitchi.

[Pentecost]

'Tykkäsin' tuosta Sivullisen kirjoittamasta, mutta hieman epäselväksi jää sosialismin ja luovuuden suhde. Neukkulassa sensuuri ulottui 1980 -luvulle tultaessa jo kaikille elämänaloille, jopa lastenkirjallallisuuteen mikä oli ollut eräänlainen henkireikä luovuudelle - ja kritiikille - siihen saakka.

Eli Neuvostoliitossakin vapauden ja luovuuden määrä sekä rajat muuttuivat ajan kuluesssa. Alkuaikoina visuaalinen ala siellä oli sangen luovaa ja uudistavaa mitä tulee vaikkapa julistetaiteeseen aina toisen maailmansodan aikoihin saakka.

Varsinainen ummetus, kontrolli sekä kaikkialle ulottuva sensuuri voimistui pikkuhiljaa ottaen kaikki alat tarkkailunsa kohteeksi tosiaan niinkin myöhään kuin 1980 -luvulla. Tuolloin oli kaikkein ankeimmat ajat olla neuvostolirjailija, muusikko tai muu kulttuurialan ihminen - siis jos oli vähäkään systeemivastainen.

Eli en nyt ihan tuota loppuosaa olisi allekirjoittamassa enkä tiedä onko luovuus suorastaan kahlittavissa mihinkään pakkopaitaan. Niitä poikkeusyksilöitä on jokaisessa systeemissä. Neukkulassa heidät joko karkoitettiin, tapettiin tai he toimivat hyvin varovaisesti, kuten vaikkapa Anna Ahmatova.

[jmk]

'Tykkäsin' tuosta Sivullisen kirjoittamasta, mutta hieman epäselväksi jää sosialismin ja luovuuden suhde.

Sivullinen kirjoittaa tapansa mukaan enigmaattisesti. Tekstissä on ajatuksen poikasia suuntaan jos toiseenkin ja niiden avautuminen on kiinni siitä, mitä lukijalla sattuu lukuhetkellä olemaan mielessä taustalla. Sosialismin ja luovuuden suhde on mielenkiintoinen aihe, etenkin jos ymmäretään luovuus laajemmin kuin "no se kaikki, tiedättehän, kirjallisuus, elokuvat, teatteri ja öö toinoin kuvanveisto".

Tiede, tekniikka, teollisuus ja markkinointi ovat täynnänsä tilaisuuksia luovuudelle. Voi toki tehdä samaa teräslaatua, automallia ja lihasäilykettä vuodesta toiseen, koska siihen on yhteiskunnan jähmeät rakenteet viritetty. Suurena haastena on vaan että miten kombinaatti saadaan tänä vuonna tuottamaan 110000 tonnia paskaa terästä, kun viime vuonna tuotettiin 100000. Tai sitten voidaan miettiä päämme puhki voiko sitä teräslaatua parantaa, jotta se sopii paremmin asiakkaiden nykyisiin tai tuleviin tarpeisiin. Voisiko sitä ehkä käyttää sellaiseenkin, mihin ei ennen käytetty. Autoon voisi kehittää kokonaan uudenlaisia turvallisuusjärjestelmiä. Lihasäilykkeestäkin voisi keksiä jotain muutakin kehitettävää kuin että purkin kansikuva vaihdetaan uuteen. Kun miljoonat suunnittelijat tuhansissa tehtaissa kilvan tekevät tätä, tapaavat asiakkaita, analysoivat mitä asiakas mieluummin ostaisi nykyisen tuotteemme sijaan, miettivät päänsä puhki onko sellaista uutta teräslaatua olemassakaan jolla olisi halutut ominaisuudet, miten paljon asiakkaat voisivat sitä tarvita jos sellaista olisi, miten paljon he olisivat siitä halukkaat maksamaan, saadaanko me mistään sitä molybdeeniä semmoiset määrät sillä hinnalla, voisiko sen korvata jollain muulla, ai niin ja entäs jos siinä autossa ei käytettäisikään terästä vaan hiilikuitua sopivassa kohdassa, niin ... kaikesta tästä oli seurauksena, että länsimaat kehittyivät 1900-luvulla huikeasti neuvostotekniikkaa edelle. Ja sepä neuvostojohtajia suuresti hämmästytti. Vaikka heillä piti olla maailman paras ja edistyksellisin yhteiskuntajärjestelmä, niin vaan vuosikymmenestä toiseen länsimaat keksivät uudet asiat, ja neuvostoinsinöörit kävivät sitten kopsaamassa ne omiin tehtaisiin jälkijunassa ja huonosti.

Siinä tajunnanvirtaa luovuuden ja sosialismin suhteesta.

[Iku-routa]

Mitä olen joitakin luentoja luovuudesta seurannut, niin aito luovuus on ensinnäkin melko harvinainen piirre ihmisessä. Sitä ei voi merkittävästi opetella ja se on myös jonkinlainen kirous; Useimmat luovat ihmiset ovat joko onnettomia, tai epäonnistuvat muuntamaan luovuteensa taloudelliseksi hyödyksi.

Luovuuteen liittyy se, että kykenee näkemään asioita ja yhteyksiä, joita muut eivät. Se saattaa tehdä luovan ihmisen sosiaalisesta elämästä hieman vaikeaa, sillä ihmiset keskimäärin tulevat parhaiten toimeen sellaisten kanssa, jotka näkevät asiat samalla tavalla.

Luovuutta voi toki apinoida, mutta siitä helposti paistaa läpi sellainen pinnallisuus ja itsetarkoituksellinen erikoisuuden tavoittelu.

Nykymaailmassa on monenlaisia harhoja keskimääräisen ihmisen kyvyistä. Maahanmuuttajat ovat poikkeuksetta moniosaajia ja tulevaisuudessa kaikki suunnittelevat ja koodaavat. Nykyään yliopistot ovat pullollaan keskinkertaisuuksia ja osa heistä on päässyt ihan tohtoreiksi saakka.

Määrä ei takaa laatua.

[Pentecost]

Siinä tajunnanvirtaa luovuuden ja sosialismin suhteesta

Muistaakseni politbyroon viimeinen toimintavuosi oli täynnä direktiivejä sellaisista asioista, kuten vessanpäntön muoto ja hanojen yhdenmukaistaminen ynnä muuta sälää ja ne todelliset asiat, kuten talous ja isot linjat hautautuivat näiden tuhansien pikkuasioiden alle.

En usko, että venäläisillä on sen vähempää luovuutta kuin muillakaan, mutta ympäristö ja poliittinen agenda ei sen esilletuomista suosinut. Päinvastoin saattoi Siperia odottaa, jos liikaa retosteli osaamisellaan tai ideoillaan.

Samaa kohtaloa ennustan EUlle.

[jmk]

Muistaakseni politbyroon viimeinen toimintavuosi oli täynnä direktiivejä sellaisista asioista, kuten vessanpäntön muoto ja hanojen yhdenmukaistaminen

Onneksi meillä on liittovaltio, eiku itsenäisten valtioiden liitto, jonka toimenkuvaan kuuluu asettaa yleisliittolainen pakkomääräys pölynimurien sähkötehosta.

You cannot make this stuff up.

[kelloseppä]

...
Siinä tajunnanvirtaa luovuuden ja sosialismin suhteesta.

Laajennan toisaalle.

Luovuuteen kuuluu aina epäonnistuninen; jos ei edes satunnaisesti muiden silmissä, niin ainakin omissa silmissä. Sosialismin väitetyssä täydellisuudessa epäonnistuminen oli mahdotonta, koska kaikki oli tieteellisesti suunniteltu oikein.

...
Muistaakseni politbyroon viimeinen toimintavuosi oli täynnä direktiivejä sellaisista asioista, kuten vessanpäntön muoto ja hanojen yhdenmukaistaminen ynnä muuta sälää ja ne todelliset asiat, kuten talous ja isot linjat hautautuivat näiden tuhansien pikkuasioiden alle.

En usko, että venäläisillä on sen vähempää luovuutta kuin muillakaan, mutta ympäristö ja poliittinen agenda ei sen esilletuomista suosinut. Päinvastoin saattoi Siperia odottaa, jos liikaa retosteli osaamisellaan tai ideoillaan.

Samaa kohtaloa ennustan EUlle.

Koska virallisessa sosialismissa ei väitetysti epäonnistuttu, vastuun delegointi ilman yhä perusteellisempaa tieteellistä suunnittelua osoittautui yhä vaikeammaksi, mistä syystä vastuuta detaljeista varmuuden vuoksi vieriettiin yhä ylemmäksi aina korkeimmalle huipulle saakka. EU:n kohtalo on tältä osin päivänselvä.

Sosialismin käytännön arkipäivä oli yhtä asioiden hoitamisen toisinaan käsittämätöntä jatkumatonta ilotultusta. Käytännössä kaikki järjestyi aina, jos hyväksyi länsimaisittain tavattoman suuren epävarmuuden ja/tai tilapäisyyden olemassaolon omassa henkilökohtaisessa elämässään saati ammatillisessa elämässään. Sääntökirjan mukaan toimien sai kieltämättä ehdottoman varmuuden siitä, että mikään ei järjesty ja mitään ei tapahdu. Jos sattui vetoamaan kulloinkin juuri oikeaan sääntökirjaan lukemattomien sääntökirjojen rinnakkaistodellisuuksissa.

Juuri näiden tavattoman kaukana toisitaan olevien, mutta ehdottomalla varmuudella alati läsnäolevien rinnakkaistodellisuuksien yhtäaiakinen olemassaolo itseasiassa oli tavattoman otollinen maaperä luovuuden mitä moninaisimmille ilmenemismuodoille. Ilmeisesti otollisin yhteiskunta luovuuden syntymiselle, mitä ihmiskunta on toistaiseksi kyennyt tuottamaan. Huom: luovuuden syntymiselle - ei sen ylläpitämiselle tai harjoittamiselle. Mutta läheskään kaikkien kaikkein luovimpien yksilöiden pää ei kestänyt kovinkaan pitkään, ei edes länsimaiden mitassa mitattuna kohtuullisen pitkään, erityisesti omasta henkilökohtaisesa arkipäivästä selviämisen surrealismia, mikä puoelstaan vain nopeutti väsitämätöntä henkilökohtaista tuhoa, kun moinen käytännön arkipäivässä tulviva surrealismi vei nopeutetusti monet yksilöt ties minkälaisiin luovuuden erityisen kaukaisiin universumeihin.

edit täsmennys

[kelloseppä]

...
Neukkulassa heidät joko karkoitettiin, tapettiin tai he toimivat hyvin varovaisesti, kuten vaikkapa Anna Ahmatova.

Ehkä Ahmatova jäi henkiin vain sen vuoksi, että edes erään tasokkaan kirjoittajan tekstit eräistä pimeyden vuosista eräässä paikassa - tai laajemmin Pietarin henkisen universumin kuvaukset jonkun tekstit piti vain saada jälkipolvien luettavaksi. Monen muun tekstit tuhoutuivat, jättäen vain rippeet harvojen vanhojen ihmisten häilyvään muistiin, joista niiden sirpaleita koottiin vapaaehtoisvoimin vielä 1980-1990-luvulla vielä kuin ihmeen kaupalla elossa olevilta.

[jmk]

Laajennan toisaalle.

Luovuuteen kuuluu aina epäonnistuninen; jos ei edes satunnaisesti muiden silmissä, niin ainakin omissa silmissä. Sosialismin väitetyssä täydellisuudessa epäonnistuminen oli mahdotonta, koska kaikki oli tieteellisesti suunniteltu oikein.

Tärkeä näkökohta. Ei Schumpeter turhaan puhunut luovasta tuhosta.

No puhuihan siitä Marxkin. Hän vaan piti sitä haitallisena ja sosialismissa se pitikin perata pois. Kyseessä ei siis ollut mikään pikkufiba (hieno systeemi, pojat vaan ryssi toteutuksen) vaan aivan tarkoituksellinen järjestelmän ominaisuus. Jolla oli seurauksensa.

[siviilitarkkailija]

Haluan painottaa että Neuvostoliitto ei, toistan ei, ollut minkään yhteiskunnallisesti luovan ihmisryhmän tuote, ainakaan jos on entiseen matematiikanlehtoriini uskominen, ja miksi en uskoisi kun hän oli Neuvostoliitossa saanut matematiikan koulutusta. Voin siis olla väärässä, mutta joudun toteamaan että kyse oli matemaattisesta suunnitelmataloudesta ei luovuudesta. Matematiikka(kin) on varmasti neron käsissä luova työkalu. Matemaattinen luovuus on varmasti jotain hienoa, mutta itse en ole niin hyvä matematiikassa että osaisin sitä arvostaa luovana kauneutena Einsteinin yhtälö ehkä poikkeuksena ja pari muuta.

Neuvostoliiton suunnitelmatalouden äly tai älyttömyys lähti muistini mukaan 400 (tai jotain sinnepäin) elämälle välttämättömän tuotantohyödykkeen tuottamisesta. Kaikki muu sai jäädä tai jätettiin. Kommunismissa ihminenkin oli alistettu tuotantohyödyke ja vain pienen eliitin, puoluejohdon jäsenet olivat eräänlaisia superihmisiä joiden oikut täytettiin. Voidaan sanoa että kommunismi ja eräänlainen moderni tuotantotaloudellinen äärikapitalismi, korporaatiokommunismi, ovat hyvin lähellä toisiaan. Neuvostoliiton puuvillantuotanto (puuvilla oli strateginen raaka-aine) on äärimmäinen esimerkki tästä riistosta, kun puuvillatuotantoalueen väki olisi halunnut tehdä muutakin kuin puuvillaa, Moskovan (riiston ja älyttömyyden keskipiste) kielsi tämän ehdottomasti. Ympäristötuhovaikutuksin jotka vetävät vertoja Tsernobylille. Nykyään vastaavaan ympäristötuhoon pyritään ainoastaan vihervasemmiston ja eu-direktiivien vaatimilla energiansäästölampuilla jotka ovat mm täynnä raskasmetalleja, ympäristösuojelua rummuttaen.

Mitä tulee epäonnistumiseen sosialismissa, niin sillä oli Neuvostoliitossa seurauksensa.

Sosialistisessa järjestelmässä ihminen on aivan yhtä todennäköinen tekemään virheen kuin kapitalismissa, mutta siinä missä kapitalisti menettää rahat ja maineen, sosialistijohtaja menetti henkensä. Neuvostoliitossa johtaja on virheetön, joten jos johtaja teki virheen, hän ei ollut "oikea" johtaja vaan väärä johtaja. Ja väärä johtaja oli sabotööri ja petturi ja hänet piti teloittaa ja usein teloitettiin. Joskus teloitettiin kaikki alaiset.

Sinällään oli kylmä yksityiskohta että mm NKVD:n teloittajat jotka ampuivat runsaasti ihmisiä kuoliaiksi, käyttivät tähän käsiaseita joiden metalliosat joutuivat niin koville että lakkasivat toimimasta. Sitä en tiedä joutuiko neuvostoliiton käsiasesuunnittelijat oman aseensa ampumaksi, epäonnistuneen tuotteen tekemisestä mutta likipitäen kaikki muut luovat tai vähemmän luovat epäonnistujat omissa projekteissaan joutuivat ammutuiksi.

Onnistu tai kuole...filosofia tuottaa väistämättä lopulta onnistumisia.

[Hipinkäppänä]

Kirjoitanpa pari anekdoottia jotka kertovat jotain reaalisosialismin ja luovuuden suhteesta.

Marxin pääoman ekassa osassa arvon filosofi/taloustieteilijä valittaa sitä että on havainnut Lontoon rautakaupoissa myytävän tavattoman monenlaisia vasaramalleja. Tämähän on kapitalismille tyypillistä voimavarojen tuhlaamista. No filosofinahan hän kai ymmärsi että vasara on vain vasara.

Suomessa julkaistiin 70-luvulla Neuvostoliitto-lehteä jossa oli oma osastonsa, tieteessä tapahtuu, neuvostotieteen ja teknologian huimaavien saavutusten esittelylle. Jälkikäteen arvioituna nämä jutut, kaikessa uskomattomuudessaan, olivat varmaan kieli poskessa ja piilokriittisesti veisteltyjä.
Eräässä niissä kuvattiin Alma-Atan teknisessä tutkimuslaittoksessa kehitetty täydellinen vasara, jolla voidaan tehdä kaikkea mitä erilaisilla vasaroilla voidaan tehdä, pienimmästä kellosepän vasarasta kiskonauloille sopivaan moukariin. Se perustui "värähtelevien kalvojen hienostuneeseen mekanismiin". Tästä sosialismin saavutuksesta Marxkin olisi ollut ylpeä.

Myöhemmin Demari-lehdessä oli pikkujuttu demarinuorten esittämistä ideoista yhteiskunnan kehittämiseksi. Yksi niistä oli että leivät tulisi standardoida siten että Suomessa saisi valmistaa vain seitsemänlaista leippää, viittä yleisleipää ja kahta vaihtelevaa paikallista erikoisuutta.

[Hipinkäppänä]

Tuosta luovasta tuhosta. Schumpeter taisi kirjoittaa taloudellisessa kontekstissa; että markkinoilla pärjäämättömien tuotteiden ja tuotantomenetelmien tulee antaa kadota, tuhoutua, ilman tekohengitystä.
"Edistyksellisessä" ajattelussa myös tuhotaan, esimerkiksi perinteitä ja kansallisia identiteettejä, uuden ja uljaan luomisen tieltä. Uskon että jälkimmäinen lopulta vain supistaa kulttuuristen ilmaisujen valikoimaa.

[jmk]

^ On tietysti jotain eroa siinä, tuhotaanko ensin, sillä lupauksella että ihan kohta saadaan kyl varmaan luotua tilalle jotain parempaa, tai ainakin melkein yhtä hyvää, tai no edes jotain; vai annetaanko olemassaolevan ja toimivan olla ihan rauhassa, mutta luodaan rinnalle uutta, joka sitten joko epäonnistuu vanhan syrjäyttämisessä, koska olikin huonompi kuin vanha (se luovuuden sallittu epäonnistuminen), tai onnistuu, jolloin vanha "tuhoutuu" (se luova tuho).

Tarkoitin ylläolevaa lähinnä talouden ja tekniikan näkökulmasta, mutta kai samaa on yhteiskunnan rakenteissakin. Niitähän sosialismissa lähdettiin kaatamaan oikein urakalla. Ja tilallekin saatiin, no edes jotain.

[Teaparty]

Valitettavan yleistä vain näyttää olevan nykyisin( silloinkin) noiden ihanien , yritteliäiden tyyppien valtava riippuvuus valtion ja yleensäkin yhteiskunnan tukiverkostoista. Moderneille taiteilijoille , muotoilijoille ja muiile trendikkäille ei tahdo maksavia asiakkaita löytyä, edes oikeasti suurista kaupungeista. Poikkeuksia toki on ,mutta perin harvinaisia.

Kehittelijä itsekin huomasi jälkeenpäin tekemänsä virheen, kyseinen ilmaisutaidon kerho ei ollutkaan se syy kasvuun, vaan näiden rikkaat vanhemmat. Joutilailla jälkeläisillä oli aikaa suvaita,halata ja siinä sivussa vähän tehdä " töitä".
Jotenkin tuo selittää nykyistäkin menoa; suurissa kaupungeissa on aikamoinen "luova luokka", joita kutsun itse vasemmistopummeiksi.
https://yle.fi/uutiset/3-9916222

Kolumni oli todella hyvä - vaikkei nyt kaikesta tarvitse olla samaa mieltä. Kaupunkisuunnittelun idealismi näyttää kulkeneen samoja latuja monikulturismin ja yritysmaailman diversiteettisekoilun kanssa. Kaikista löytyy pohjalta sama virhe: data ei tue hypoteesia, sillä korrelaatio ei kerro mitään implikaatiosta. Vakavasti viallisia teorioita saadaan, kun tieteellinen menetelmä korvataan marxistisella dialektiikalla.

Helsingissä on havaintoni mukaan kahta "luovan luokan" ilmentymää Pitkäsillan eri puolilla. Pohjoispuolella harrastetaan vasemmistopummeilua ja eteläpuolella mainostoimistohipsteröintiä. Kumpikaan ilmiö ei ole kaupunkisuunnittelussa huomioitavia seikkoja.

Espoossa puolestaan on onnistuttu luomaan hienoja innovaatiokeskittymiä, kun on älytty kaavoittaa tarpeeksi modernia toimistotilaa henkilöautoilun tarpeet huomioiden. Betonivihreät eivät tätä tietenkään halua uskoa vaan edellyttävät bisneksissä liikuttavan Jopolla tai ratikalla.

[siviilitarkkailija]

Marxin pääoman ekassa osassa arvon filosofi/taloustieteilijä valittaa sitä että on havainnut Lontoon rautakaupoissa myytävän tavattoman monenlaisia vasaramalleja. Tämähän on kapitalismille typillistä voimavarojen tuhlaamista. No filosofinahan hän kai ymmärsi että vasara on vain vasara.

Saatanan laiskana paskiaisena joka ei tehnyt muuta kuin tuotti kommunistista puhetta, ei ollut kovinkaan tunnettu siitä että olisi ottanut vasaran käteensä ja yrittänyt tehdä sillä jotain työtä. Kuuluu ryhmään mulkunupit jotka käyttävät koko työpäivän katselemalla kun joku muu tekee työtä, ja katsottuaan tuntevat olevansa suurempi auktoriteetti ja asiantuntija mitä tulee ko työn arviointiin.

On tärkeä että kaikkea työtä arvioidaan myös ulkopuolisen silmin, kokonaisuutena ja hyödyllisyyden tai toiminnan laajempia kuvioita pohtien, mutta se että joku pelkästään katsomalla oppisi, on itsepetosta ja hulluutta, kommunismia tai korporaatiokommunismia. Siinä joku vitun konsultti (tai uusi paikalle tuotettu ongelmanratkaisijajohtaja), mistään kokonaisuudesta mitään ymmärtämättä, julistaa keksineensä parannuksen tai uuden tavan tehdä työtä joka ratkaisee yhden ongelman, mitä rummutetaan voittona. Samalla kun syntyy kymmenen uutta ongelmaa,  tai vanha ongelma pahenee moninkertaisesti.

Syy miksi Marx katseli ja sönkötti vasaroista ja koki sen tuhlauksena oli myös se että jätkälle ei ollut rahaa edes yhteen vasaraan, jos vaikka olisi ottanut sen ja nauloja ja korjannut oman kotinsa etteivät lapsensa joutuisi elämään vetoisessa ja kylmässä kodissa. Korporaatiokommunistien ja Olliloiden juhlima sankari sensijaan otti sulkakynän ja kirjoitti asiasta tulisieluisen kirjoituksen syyttäen vasarakauppiasta. Tulee väistämättä mieleen Nokia yhtiön ongelmanratkaisutapa seurauksineen...

[ApuaHommmaan]

Perinteisesti tietenkin tälläinen keskustelu pitäisi aloittaa määrittelemällä luova luokka.

Omassa määrittelyssäni aidosti luovia on melko pieni joukko niistä, jotka perinteisesti ajatellaan luovan luokan edustajiksi. Koska esimerkiksi lauluja liukuhihnalta tyhmille yhdellä sapluunalla puusilmäisesti rustaava ei ole luova oikein millään mittareilla.

Toisaalta se nuoret alkoholistit kaikki yksilöinä kohtaava ja auttava, koska omaa näkemyksiä oman elämänkokemuksensa ansiosta mitä muilla ei ole on erittäin luova.

Luovia ihmisiä on vähän, koska sitä ei voi opettaa, eikä siihen voi huutaa itseänsä.

Imagessa asiasta juttu, joka on lähellä omaa ajatusmaailmaani asiasta kaupallisen puolen osalta:
http://blogit.image.fi/analoginenaivokylpy/luova-luokka-tuhosi-luovuuden/

Luovasta luokasta puhuivat suurimpaan ääneen ne markkinoinnin ja median bisnespuolen edustajat, jotka halusivat kokea olevansa luovia, vaikka eivät sitä olleet. Tulosten valossa näyttää siltä, että markkinoinnin ja mediatalojen luovuus on annettu kaupalliselle osastolle, jonka luovuus on korkeintaan kyvykkyyttä saavuttaa keskinkertaisen ihmisen keskinkertainen mielenmaisema. Avukseen he ovat saaneet digitaalisen maailman data-analyytikot. Heidän ylivaltansa vuoksi, kukaan ei ota enää mitään riskejä.

Kaikessa tässä luovuuden kohinassa ne aidosti luovat ovat ihmeissään. Heidän työtään ei enää pidetä minkään arvoisena. Sisällöstä riippumatta heidän odotetaan tekevän ilmaista työtä pikavauhtia. Väitetään että hintataso on sellainen koska luovista ihmisistä on ylitarjontaa.

[Teaparty]

Imagessa asiasta juttu, joka on lähellä omaa ajatusmaailmaani asiasta kaupallisen puolen osalta:
http://blogit.image.fi/analoginenaivokylpy/luova-luokka-tuhosi-luovuuden/

Pasi Sillanpää toteaa blogikirjoituksessaan:

Reilu vuosikymmen sitten Helsingissä oltiin tohkeissaan luovasta luokasta. Moni luki, tai ainakin esitti lukeneensa, Richard Floridan kirjan "The Rise of the Creative Class. And How It's Transforming Work, Leisure and Everyday Life". Melkoisen nimihirviön yksi ajatus oli, että kaupunkien bisnesluovat ja kulttuuriluovat ovat uusi sukupolvi, joiden hedelmällisestä yhteistyöstä syntyy värikästä hedelmäsalaattia ja hyvää bisnestä.

Tämänsuuntainen ideologia oli myös Aalto-yliopiston perustamisen taustalla. Vaikka kylterit ja teekkarit mahtuvat jotenkuten saman katon alle, taikkilaiset ovat aivan turisteja tässä porukassa.

[no future]

Taikkilaisethan taisi kaikista eniten vastustaa tuota yhdistämistä?

[Saturoitunut]

Luova luokka -hehkutuksen taustalla on sama sosialidemokraattinen harha kuin siinä, että ihmisten laaja-alainen korkeakouluttaminen johtaisi muuhun kuin korkeakoulutuksen vaatimustason ja arvostuksen laskuun. Valtaosa "luovien" alojen ihmisistä on keskinkertaista nollapollasakkia, jonka luovuustyhjiön tuottamat jätökset tuovat keskinkertaisuutensa ansiosta pelkkää kohinaa kanssaihmistensä elämään. Samalla tavalla esimerkiksi keskinkertainen koodarikin lähinnä vain tuo kuraa softastartupin kokolattiamatolle. Kaikki mallit, joissa keskinkertaisuuksista hiotaan äärimmäisen tuottavia huippuyksilöitä, kaatuvat lopulta aina omaan mahdottomuuteensa. Luovien ihmisten määrä ei lisäänny koulutusmääriä kasvattamalla.

[sivullinen.]

Luovuudessa ei pitäisi asettaa vastakkain taloudellisuutta, teknistä kehitystä ja esteettistä kauneutta. Kaikissa näissä voi tapahtua luovaa kehitystä ja kaikessa muussakin. Sosialistit yleensä ylpeilevät sosiaalisilla innovaatioilla, ja nostavat alkoholiveron ja astiankuivauskaapin ylitse muiden. Minusta nämä molemmat ovat hyviä keksintöjä. Molempien keksimisestä on vain jo kulunut niin kauan aikaa, etteivät enää oikein istu tähän aikaan ja se on se ongelma.

En minä edes yleisestiottaen sosialismia ja Neuvostoliittoa epäonnistuneiksi tuomitse. Siellä elettiin monta hyvää aikaa, ja erityisesti leirielämästä tutut 1920- ja 1930-luvun ajat olivat minusta erittäin vahvasti yhteiskuntaa eteenpäin vieviä eli luovia. Joku voi sanoa ryssien tulkinneen luovan tuhon turhan raa'asti ja kirjaimellisesti, mutta ryssät tykkäävät olla raakoja ja tietävät, ettei kylmässä ja karussa maassa kukaan tee mitään ilman kovia keinoja. Osin se johtuu ilmastosta, osin Iivana Julmasta ja osin Renesanssittomuudesta. Isolta osin se on totta myös Suomen kohdalla; kyllä täälläkin olisi nahkaruoskalle töitä.

Sitten niistä luovuuden epäonnistumisen syistä. Yksi on jo hieman edellä käsitelty nahkaruoskan puute. Yleisestiottaen näkökulmaa voitaisiin nimittää palkitsemisjärjestelmän epäonnistumiseksi. Kun sosialismissa on palkkatasa-arvo, ja hyvistä teoista ei saa saada rahallista hyötyä, ei kannata hirvittävän kovasti yrittää suuria luovia ideoitaan käytäntöön viedä. Siinä kun väistämättä tulee loukkaamaan jotakuta ja kulujakin on, ja jos mitään ei voi voittaa, niin ei kannata. Sosialismissa päteekin byrokratian perussääntö: Älä tee mitään niin et tee mitään väärää.

Stalin suuressa viisaudessaan kuitenkin keksi ratkaisun tähän ongelmaan. Hän totesi, että jos porkkana on kielletty sosialismin vastaisena, niin keppi sentään on sallittu. Kyllä Suomessakin moni luova hippi olisi saatu yrittämään luovemmin ja käytännön läheisemmin, ja siten hyödyllisemmin, jos esimerkinomaisesti olisi ammuttu muutamia, jotka eivät kyenneet luovuuttaan yleiseksi hyödyksi muuntaa. Mutta Suomessa ei siihen haluttu ryhtyä, koska haluttiin säilyttää sosialismin sen hetkinen taso; Stalin siihen ryhtyi, koska halusi viedä sosialismia eteenpäin. Stalin oli viimeinen luova bolshevikki.

Näin syynä luovuuden epäonnistumiselle oli se, ettei todellisuudessa edes haluttu olla luovia. Vaikka niin sanottiin juhlajulistuksissa. Kaikki juhlajulistuksissa sanottu ei aina olekaan totta. Eurostososialistit totesivat kaiken muutoksen olevan suunnaton uhka heidän vallalleen. Siinä hetkessä he eivät halunneet tunnustaa, että muutoksen puute olisi pitkällä jänteellä vielä suurempi uhka -- ja suorastaan varma tuho -- heidän vallalleen. Eurostososialistit toteuttivat periaatetta: Vedenpaisumus jälkeemme. Se vedenpaisumus on pian edessä.

Kun luovan tuhon sijaan suositaan luovatonta tuhoutumattomuutta, kielletään todellisuus ja luonto, ja pikku hiljaa erkaannutaan niistä niin pahoin, ettei omilla sosiaalisilla konstruktioilla ole enää mitään yhtymäkohtaa luonnon ja todellisuuden kanssa. Näin tiede muuttuu uskonnoksi ja luovuus byrokratiaksi. Englantilainen täti puki tämän kauniisti sanoiksi silloisia sosialistisia epäonnistuneita yhteiskuntia katsoessaan: "Sosialismissa verotetaan kaikki ensin kuolleiksi, ja näiden kuoltua aletaan elvyttää niitä samalla innolla. Tähän joudutaan sosialimissa, jos halutaan pysyä paikallaan: Samaan aikaan halutaan jatkaa taistelua pahaa markkinataloutta vastaan ja samalla pitää kaikki ennallaan mukaanlukien se paha markkinatalous.

Eurostoliiton loppu on lähellä.

[kelloseppä]

Luovuuden harvinaisuuden huomaa selvästi Hommassakin. Ketjutolkulla vuodesta toiseen on toinen toistaan wäkevämpiä todistuksia siitä, kuinka vahongollista maahanmuutto, kuinka kestämättömin perustein suvakit ja mokuttajat toiminvat. Tällainen toiminta ei sinällään vaadi luovuutta; arkkityyppisen insinöörin mittaustulostun lukutaito ja siitä seuraava tosiasioiden tunnustaminen riittävät.

Sen sijaan siihen, mitä pitäisi tehdä, tarvitaan myös luovuutta. Sitäkin Hommassa esiintyy, mutta yleensä on annettu tavattoman pieniä osavastauksia johonkin tiettyyn yksittäiseen asiakokonaisuuteen, joka on yleensä aina muiden kuin ratkaisumallin esittäjän määrittelemä. Tämä osoittaa tavattoman purevasti sen, miten harvainaista ja vaikeaa on kokonais tilanteen hahmottaminen itsenäisen luovasti.

EU on todettu Hommassa väsymiseen asti Neuvostiliitto v 2.0 iduksi, joka kasvaa väistämättä täyteen myrkylliseen kukkaansa. Globaalien yritysten, niiden suuromistajien ja heidän takanaan olevat taustavaikuttajat on myös monta kertaa todettu Hommassa olevan mm. Eurostoliittoprojektin, eurooppalaisten kansallisvaltioiden tuhoamisen ja matutulvan takana. Mutta onko heitä luonnehdittu Hommassa tavattoman luovina ideanikkareina, suunnittelijoina ja toteuttajina?

Taustamörköjen suurenmoinen luovuus tuhotoiminnassaan perustuu vain siihen, että heillä on mahdollisuus ja resurssit palkata aidosti luovia ihmisiä luomaan ideoita luomaan järjestelmiä, joka tunnistaa aidosti luovia ideoita poikkeuksellisen tehokkaasti, luomaan organisaatioita, jotka toteuttavat nämä ideat tavattoman luovasti, ja lopulta luomaan tavattoman nerokkaita ja etenkin helposti hallittavia valvontajärjestelmiä valvomaan suuren projektin kitkatonta etenemistä.

Täten lähes jokainen ajatustyötä tekevä on osallinen tahtoen tai tahtomattaan tuhon edistämisessä; joku suoremmin, joku epäsuoremmin ja joku todella vasta monen mutkan kautta. Kuten reaalisosialismissa: jos millään tavoin pyrit etenemään työuralla, yhä syvemmälle Sinut kudottiin kiinni sosialismin rakentamiseen rikoksiin. Nykyiset möröt ovat luovien muurahaistensa avulla pystyneet poistamaan reaalisosialsmin suurimman puutteen: kannustinluokut, jotka paljon tehokkaammin kuin itsehillintään valistaminen, poistaa ahneudelta kaikki sen tiellä olevat pidäkkeet.

Joten hompanssit, erääseen ihmiseen alhaisimpaan vaistoon, ahneuteen, tukeutuen, tunnumme varsin yksimielisesti astuvan riemuiten pimeyden vuosien sysimustaan pimeyteen.

Mitä siis pitäisi tehdä?

Luopua.

Pohtia.

Kamppailla suunnitelmallisesti.

Rakentaa uusiksi.

Mutta, miten me tunnistaisimme ne luovat yksilöt, jotka pystyisivät pohtimaan tulevaisuutta? Miten me tunnistamme ne luovat yksilöt, jotka onnistuvat saamaan suuret ihmismäärät luopumaan ja aloittamaan pohdinnan? Miten me tunnistamme ne luovat ykislöt, jotka saavat kamppailun lopettettua riittävän ajoissa? Miten me tunnistamme ne luovat yksilöt, jitka pystyvät rakentamaan uusiksi? Miten me saamme tunnistettua ne luovat yksilöt, jotka saavat enemmistön uskomaan muutoksen välttämättömyyden?

Bolsevikkien hulluista vuosista tiedämme, miten tämmöinen rasti voidaan ainakin käytännössä hoitaa. Jäljet ovat sen verran pelottavat, ettei sellaiseen tiehen vajoaminen todellakaan houkuta sen sinänsä varsin suuresta luovuudestaan huolimatta.

Vaan löytyykö niin suuremmoista luovuutta, että nyt kulkemamme suunta voidaan kääntää jollakin muulla tavoin kuin väistämättömällä systeemiromahduksella ja sitä yhtä väistämättömästi seuraavilla bolsevikkien metodeilla?

Luovuudella toki. Mutta miten?

edit stilisointia