News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Juha-sedän jouluvisio: Suomi vuonna 2030

Started by JM-K, 20.12.2009, 17:57:36

Previous topic - Next topic

JM-K

Tällaisen pienen joulukuvaelman kirjoittelin täällä ajatushautomossani. Mistä lienee inspiraatio tullut.

Oikein rauhallista sunnuntai-illan jatkoa ja perinteisen supisuomalaisen joulun odotusta kaikille!

*****

Vuonna 2030 elämä Suomessa on rauhallista, ennakoitavissa ja ennen kaikkea turvallista. Syntyperäisten suomalaisten pelotteluun ja uhkailuun perustuneesta politiikasta ja syntyperäisten suomalaisten lannistamisen kulttuurista on suoran demokratian avulla päästy pysyvästi eroon.  

Helsinki ei muiden eurooppalaisten suurkaupunkien tavoin ole monikulttuurinen taistelutanner, vaan turvallinen, siisti ja viihtyisä paikka asua, työskennellä ja kasvattaa lapsia. Sen lähiöissä – keskusta-alueesta nyt puhumattakaan – ei vaeltele pelkoa herättäviä nuorisolaumoja™. Kaduilla vallitsee laki ja järjestys. Helsinki eroaakin tässä suhteessa monista muista Euroopan kaupungeista. Ympäri maailmaa erilaiset lähetystöt käyvät ihmettelemässä tätä "Helsingin ihmeeksi" kutsuttua ilmiötä.

Sama koskee koko Suomea. Välillä puhutaankin "Suomen ihmeestä". Suomen ihme on havaittavissa myös maaseudulla. Koko maa on pystytty pitämään asumiskelpoisena suomalaista puhdasta luontoa hyödyntävän elintarviketuotannon ansiosta. Suomessa tuotettujen elintarvikkeiden markkinahinta on lähes kaksinkertainen verrattuna muiden maiden tuotantoon. Silti koko tuotanto viedään käsistä. "Laatu maksaa", toteavat tuottajat hymyillen.

Merkittävän ansiolähteen maaseudun asukkaille tarjoavat myös erilaiset virkistys- ja matkailupalvelut. Täällä on tilaa, turvallisuutta, laadukkaita tuotteita ja puhdas luonto. Siksi Suomi on hyvin suosittu matkailukohde. Erilaiset metsästys-, kalastus- ja retkeilysafarit on myyty loppuun jo vuosiksi eteenpäin. Koska suomalaiset osaavat kunnioittaa luontoaan ja sen kestokykyä, luontosafareja järjestetään rajoitetusti tarkan ennakkosuunnitelman puitteissa.

Suomen talous voi hyvin. Vuonna 2015 hallitusvastuun ottanut Muutos 2011-kansalaisliike aloitti talouden tehokkaan elvyttämisen. Keskeisin rooli elvytyksessä oli valtion ja kuntien menojen leikkaamisella, julkisen sektorin toiminnan tehostamisella ja työn tuottavuuden parantamisella. Käytännössä ne toteutettiin lopettamalla turhat hallintovirat ja poliittiset virat. Sittemmin valtio ja kunnat ovat oppineet elämään tulojensa ja menojensa mukaan. Suomen valtiolla ei ole velkaa käytännössä lainkaan ja valtiontalouden ylijäämät voidaan säästää tulevia sukupolvia varten.

Verotulot käytetään suomalaisten hyvinvointiin, perustarpeisiin ja suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen. Erityisesti verotuloja käytetään ikääntyvien kansalaisten ihmisarvoisen loppuelämän varmistamiseen sekä lasten ja nuorten kasvattamiseen ja kouluttamiseen. Muita tärkeitä kohteita ovat mm. terveydenhuolto, hoitopaikat päiväkodeissa ja suomalaiset kodittomat.

Verovaroja käytetään myös työn tuottavuuden parantamiseen, tehokkaiden investointien rahoittamiseen sekä uusien, taloudellisesti kannattavien työpaikkojen luomiseen Suomessa. Tärkeä painopistealue on yrittäjyyteen kannustaminen ja yrittäjyyden houkuttelevuuden lisääminen esimerkiksi pienyritysten ja -yrittäjien verotusta sekä yrityksen perustamiseen liittyvää byrokratiaa keventämällä. Suomen yrittäjämyönteinen politiikka houkuttelee menestyviä ja vakavaraisia yrityksiä Suomeen ympäri maailmaa.

Työvoiman tarve ja tarjonta vastaavat hyvin toisiaan, kiitos Muutos 2011-eduskuntaryhmän aktiivisten toimenpiteiden. Suosittu vitsailun aihe on vuosituhannen alussa lähes uskonnollinen liturgia mukamas työvoimapulasta. Toinen television viihdeohjelmien kestosuosikki on työperäisen maahanmuuton tarve ja siihen liittyvä "huippuosaaminen". Niille naureskellaan paitsi kodeissa myös valtamediassa päivittäin.

Suomen kouluissa virallinen opettava äidinkieli on suomi. Ruotsi on valinnainen kieli, mutta koska sen valitsee vuosittain vain noin 1 % ikäluokasta, sen opetukseen suunnattuja resursseja on karsittu rajusti. Ennen pakollinen englannin kielen opiskelu on nykyään vapaaehtoista. Silti lähes kaikki opiskelevat sitä mielellään, sillä hyvä englannin kielen hallinta tarjoaa hyvät mahdollisuudet opiskeluun ja työskentelyyn myös kansainvälisillä areenoilla. Myös saksan ja venäjän kielien opiskelu on suomalaisten nuorten keskuudessa hyvin suosittua.

Kaikki maassa pysyvästi oleskelevat puhuvat hyvää suomea. Hyvän kielitaidon ansiosta he ovat sopeutuneet ongelmitta Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin. Erityisesti hyvää suomen kielen taitoa arvostavat ikääntyneet kansalaiset, jotka saavat hoitoa, tukea ja turvaa omalla kielellään.

Hyvä kielitaito on paitsi ehdoton työllistymisen edellytys, myös minimivaatimus pysyvän oleskeluluvan saamiseksi.

Tuhannet eurooppalaiset korkeasti koulutetut perheet jonottavat päästäkseen asumaan, työskentelemään ja kasvattamaan lapsiaan turvalliseen ja hyvinvoivaan Suomeen. Tähän vaikuttaa erityisesti se, että turvallisuustilanne suuressa osaa Eurooppaa on muuttunut sietämättömäksi.

Koulutettujen eurooppalaisten virta Suomeen olisi katkeamaton, mutta koska Suomen vastaanottokyky on rajallinen, vuosittain vain 2000 onnellisinta voi saada Suomesta määräaikaisen oleskeluluvan. Mikäli he tänä aikana osoittavat olevansa Suomelle ja suomalaisille hyödyksi, oleskelulupaa voidaan jatkaa. Jotkut ovat jopa niin onnekkaita, että saavat 15 vuoden maassa asumisen jälkeen Suomen kansalaisuuden.

Monikulttuurisuus ei näy suomalaisessa arjessa juuri millään lailla pois lukien erilaiset etniset ravintolat. Toki työpaikoilla, kouluissa ja kodeissa näkee etniseltä alkuperältään erilaisia ihmisiä, mutta korkean motivaationsa ansiosta hekin ovat sopeutuneet ja sulautuneet Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin täydellisesti. Kaikki noudattavat samoja lakeja eikä monikulttuurisuuden hajottavaa ideologiaa näy missään.

EU:n suurin riesa on alueelle ilman passia vyöryvien sosiaaliturvapaikanhakijoiden laumat. Suomessa näitä sosiaalituristeja on vain 14 henkilöä. Hekin ovat parhaillaan viranomaisten hallussa odottamassa palautusta takaisin Ruotsiin. Palautus pannaan täytäntöön välittömästi, kun siirtolaismellakoiden aikana tuleen sytytetty Tukholman satamaterminaali saadaan jälleen toimintakuntoiseksi.

Sisäministeriö, rajavartiolaitos, poliisi ja puolustusvoimat estävät tehokkaalla toiminnallaan ei-toivotun aineksen maahan pääsyn tiukasti, mutta asiallisesti. Tieto tästä on kiirinyt ympäri maailmaa, eivätkä turvapaikkaturistit enää edes pyri Suomeen.

Suomalainen yhteisöllisyys on huipussaan. Harrastukset kokoavat perheet, naapurit ja tuttavat yhteen. Koulujen liikuntasalit, luokkatilat ja urheilukentät ovat koulutuntien ulkopuolella aktiivisessa harrastuskäytössä. Ihmiset harrastavat ja tekevät taas yhdessä ilman valmiita palveluita tai yhteiskunnan rahallista tukea.

Suomessa asuu Euroopan maailman onnellisin kansa.

EDIT: Viimeinen rivi

citizen

"In the emerging world of ethnic conflict and civilizational clash, Western belief in the universality of Western culture suffers three problems: it is false; it is immoral; and it is dangerous." – Samuel P. Huntington
Multiculturalism--A Cult of Ignorance http://www.youtube.com/watch?v=H-eNXWtXRQI

Octavius

#2
Hieno kirjoitus.

Täytyy pienellä kateuden sävyttämällä kehumisella todeta, että sana on Kutaleella hallussa.

Valmis ohjelma vaaleihin on siinä, onnittelut.
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Irlannin vaikea tilanne todistaa ilman pienintäkään epäilystä, että Kreikan lainajärjestelyjen arvostelijat olivat väärässä.

mishrak

Hieno tekstiä. Tosin loppuun olisi voinut todeta että Suomessa asuu maailman onnellisin kansa. ;)

Julmuri

Lyhennetty Moku-versio samasta:

Vuonna 2030 elämä Suomessa on tylsää, ummehtunutta, värinätöntä eikä ennen kaikkea missään kuule iloista etnistä naurua tai näe vauvojen ilmaanheittelyä. Julkiset liikennevälineetkin ovat täynnä epäinhimillisiä toljottajia. Suoran demokratian tultua voimaan kansanedustajat alkoivat kuuntelemaan rassistisia äänestäjiään eivätkä enään voineet monikulttuurivalmentaa perunanenäisiä suomalaisia.

Helsinki ei muiden eurooppalaisten suurkaupunkien tapaan ole monikulttuurinen hersyvä kansojen mosaiikki vaan ummehtunut paikka. Kaduilla ei vaeltele monikulttuurisia perfomanssiryhmiä eikä iloinen nauru kaiu kaikkialla. Ympäri maailmaa ja erityisesti EU:n piirissä Suomea vaaditaan rikastamaan köyhäksi jäänyttä kulttuuriaan ja kättelykielto on voimassa jo toista vaalikautta. 

Työvoimapulasta tehdään pilkkaa, vaikka  nyt vuonna 2030 tiedetään sen odottavan aivan nurkan takana. Valtavat huippuosaajamassat kiertävät Suomen ja kulttuurin köyhtymisen lisäksi jäämme vaille työvoimaa, joka pitäisi yhteiskuntamme pyörimässä.  Suomessa ei vieläkään 2030 ymmärretä millainen voimavara meiltä jää käyttämättä.

Viimeinen niitti monille oli kun Suomi ainoana EU-maana lopetti kiintiötyöpaikat vaikeasti työllistyville etnisille ryhmille. YK:n ihmisoikeuskomissio on huomauttanut Suomea useasti kun maa ei suostu järjestämään maahanmuuttajille omia julkisia palveluja kuten uimahalleja ja bussivuoroja kotoutumisen edistämiseksi. 

Femakko

Quote from: Jari Leino on 20.12.2009, 18:15:58
Kyllä. Ja tähän sopii vielä toivoa luova joulukortti á la K.

Kortin alaosasta tulee muuten erään taiteen tuntijan mukaan mieleen  jugend (=kansallisromantiikka 2.0)... sehän sopii!  ;D

Kerpo

QuoteSuomen talous voi hyvin. Vuonna 2015 hallitusvastuun ottanut Muutos 2011-kansalaisliike aloitti talouden tehokkaan elvyttämisen. Keskeisin rooli elvytyksessä oli valtion ja kuntien menojen leikkaamisella, julkisen sektorin toiminnan tehostamisella ja työn tuottavuuden parantamisella. Käytännössä ne toteutettiin lopettamalla turhat hallintovirat ja poliittiset virat. Sittemmin valtio ja kunnat ovat oppineet elämään tulojensa ja menojensa mukaan. Suomen valtiolla ei ole velkaa käytännössä lainkaan ja valtiontalouden ylijäämät voidaan säästää tulevia sukupolvia varten.

Verotulot käytetään suomalaisten hyvinvointiin, perustarpeisiin ja suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen. Erityisesti verotuloja käytetään ikääntyvien kansalaisten ihmisarvoisen loppuelämän varmistamiseen sekä lasten ja nuorten kasvattamiseen ja kouluttamiseen. Muita tärkeitä kohteita ovat mm. terveydenhuolto, hoitopaikat päiväkodeissa ja suomalaiset kodittomat.

Minä kun olen ymmärtänyt, että elvyttämisessä valtio lisää kulutustaan luodakseen työpaikkoja, ei suinkaan vähennä työllistämiensä ihmisten ja käyttämänsä rahan määrää. Lisäksi olen muistaakseni nähnyt foorumilla kaavion valtion menoista, eivätkä hallintovirat kovin suurta osaa muodostaneet. Parin virkamiehen potkujen avulla ei kustanneta tarvittavia kouluja ja vanhainkoteja saati makseta valtionvelkaa pois.

mikkostadista

Juha-sedän jouluvisio on niin järkeenkäypää tekstiä, että vastapuolen on vaikea protestoida.
Tällä mennään kohti vaaleja, suunta on oikea!

Eino P. Keravalta

Quote from: Kerpo on 20.12.2009, 19:07:07

Kuka sanoo, että valtio ei käyttäisi säästämiään rahoja? Kyse ei ole parista virkamiehestä, vaan tuhansista ja tuhansista. Kun nämä tuottamattomat ja jopa vahingolliset virat lakkautetaan, säästyviä rahoja ei suinkaan heitetä kaivoon, vaan niillä valtio ostaa hyödykkeitä ja palveluja kotimaasta työllistääkseen ja kehittääkseen yhteiskuntaa ja sen palveluita. Nyt samat rahat, jotka voitaisiin käyttää suomalaisia hyödyttävään toimintaan, menevät virkamiesmafialle, joka työkseen miettiin suomalaisten elämän hankaloittamista. Samat varat voidaan kierrättää ja pumpata kansantalouteen myös järkevästi.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

requiem

#9
Vuonna 2004 24,5% kaikista työssäkäyvistä työskenteli julkisella sektorilla. 23,6% jos evankelisluterilainen kirkko lasketaan pois.

Julkinen sektori työnantajana

edit:

Ja täältä voi sitten vielä katsella lisää tietoutta.

Työllinen työvoima ja palkansaajat eri sektoreilla
"If all men are created equal, that is final. If they are endowed with inalienable rights, that is final. If governments derive their just powers from the consent of the governed, that is final." - Calvin Coolidge

Lentomestari

Quote from: JM-K on 20.12.2009, 17:57:36

EU:n suurin riesa on alueelle ilman passia vyöryvien sosiaaliturvapaikanhakijoiden laumat. Suomessa näitä sosiaalituristeja on vain 14 henkilöä. Hekin ovat parhaillaan viranomaisten hallussa odottamassa palautusta takaisin Ruotsiin. Palautus pannaan täytäntöön välittömästi, kun siirtolaismellakoiden aikana tuleen sytytetty Tukholman satamaterminaali saadaan jälleen toimintakuntoiseksi.

Suomessa asuu Euroopan maailman onnellisin kansa.

Tuota kohtaa kirjoittaessasi nauroit varmasti ääneen?

antero

Tuon tekstin voisi heittää haaseena kaikille mokuttajille, ja pyytää heitä kirjoittamaan visionsa vuoden 2030 suomesta.
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

antero

Quote from: mikkostadista on 20.12.2009, 19:27:35
Juha-sedän jouluvisio on niin järkeenkäypää tekstiä, että vastapuolen on vaikea protestoida.

Juuri sen takia että tuo teksti on niin järkeenkäypää, vastapuolen on erittäin helppo protestoida. Mokutus on uskonto, uskonto ei perustu järkeen, mokuttajille on aivan turha puhua järkeä, mokuttajilta tulee vain tunteeseen perustuvaa protestointia.
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

Ohni

#13
Ruotsinkieliset eivät siis enää saa opiskella ruotsia äidinkielenään? Ja valtaosa heistä ei enää opiskele sitä edes toisena kielenä?

Eino P. Keravalta

Quote from: requiem on 20.12.2009, 21:03:46
Vuonna 2004 24,5% kaikista työssäkäyvistä työskenteli julkisella sektorilla. 23,6% jos evankelisluterilainen kirkko lasketaan pois.

Julkinen sektori työnantajana

edit:

Ja täältä voi sitten vielä katsella lisää tietoutta.

Työllinen työvoima ja palkansaajat eri sektoreilla

Eli julkisella sektorilla työskenteli yli 500 000 ihmistä, mikäli oikein laskin. Jos yhden itsensä tärkeäksi tekevän kumileimasimen tai monikulttuurikoordinaattorin palkka on kolmen tonnin kieppeillä, se kuluineen on noin 5000 euroa kuukaudessa. Jos vähennämme 10000 tällaista byrokraattia - jotka varmasti helposti löytyvät - säästämme KUUKAUDESSA 50000000 euroa eli 50 miljoonaa euroa! Tämä tekee vuodessa 0,6 MILJARDIA euroa. Kun tähän lasketaan lisäksi muut kulut kuten kiinteistökulut jne, summa lähenee vuositasolla YHTÄ MILJARDIA. Ja tämä vain kymmenentuhannen joutavan byrokraatin vähennyksellä. Ei vähäinen säästö, ei. Tuon lisämiljardin vuodessa voi sitten pumpata yhteiskuntaan hyödyttävällä tavalla. Nythän se menee tyystin hukkaan tai on jopa haitaksi. Kehitysapuhankkeista säästetään sitten toinen miljardi. Kun turvapaikkaturismi vielä lopetetaan ja maasta potkaistaan mäkeen tänne kertynyt kansainvälinen pummiaines, säästetään USEITA MILJARDEJA vuodessa! Go Muutos go!
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Veli Karimies

Quote from: Kerpo on 20.12.2009, 19:07:07
Minä kun olen ymmärtänyt, että elvyttämisessä valtio lisää kulutustaan luodakseen työpaikkoja, ei suinkaan vähennä työllistämiensä ihmisten ja käyttämänsä rahan määrää. Lisäksi olen muistaakseni nähnyt foorumilla kaavion valtion menoista, eivätkä hallintovirat kovin suurta osaa muodostaneet. Parin virkamiehen potkujen avulla ei kustanneta tarvittavia kouluja ja vanhainkoteja saati makseta valtionvelkaa pois.

Eiköhän sieltä ole kuule vähän enemmän turhaa kuin vain pari. Ennemminkin puolet.

Eino P. Keravalta

Eduskunnalla voitaisiin tehdä seuraava eläinkoe:

Kaikki kansanedustajat vaihdetaan apinoihin, myös ne, joita nyt jo pidetään apinoina. Puolueiden voimasuhteiden mukaan niitä tulevat edustamaan seuraavat apinat:

Kokoomusta simpanssit

Keskustaa orangit

Demareita nenäapinat

Vasemmistoliittoa punapersepaviaanit

Vihreitä mustamakit

RKP:tä marakatit

Kristillisiä kapusiiniapinat

Persuja gorillat

Apinat opetetaan banaanipalkalla painamaan mielivaltaisesti joko "kyllä" tai "ei" nappia, aivan miten itse valitsevat. Sitten apinat summanmutikassa äänestävät eduskuntaan tulevista kysymyksistä. Voisi ajatella, että teoriassa apinoilla on 50%:n mahdollisuus tehdä suomalaisia hyödyttäviä päätöksiä. Se on valtavan korkea luku; nykyisillä edustajilla päästään vain promilletasolle.

Lisäksi tällainen todellinen apinaeduskunta tulisi suunnattomasti halvemmaksi. Eikä skandaalejakaan tulisi niin tiheään.

PS: jos jotakin apinalajia ei ole saatavana, sen voinee ainakin väliaikaisesti korvata pussieläimiin kuuluva pussikiipijä. Se varmaan korvaa hyvin niin mies- kuin naispuolisenkin edustajan.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

requiem

Quote from: Eino P. Keravalta on 20.12.2009, 22:14:31Apinat opetetaan banaanipalkalla painamaan mielivaltaisesti joko "kyllä" tai "ei" nappia, aivan miten itse valitsevat. Sitten apinat summanmutikassa äänestävät eduskuntaan tulevista kysymyksistä. Voisi ajatella, että teoriassa apinoilla on 50%:n mahdollisuus tehdä suomalaisia hyödyttäviä päätöksiä. Se on valtavan korkea luku; nykyisillä edustajilla päästään vain promilletasolle.

Lisäksi tällainen todellinen apinaeduskunta tulisi suunnattomasti halvemmaksi. Eikä skandaalejakaan tulisi niin tiheään.

Itse suosisin kuitenkin vanhan tulitikkukikan modernia versiota. Se tulisi apinoitakin halvemmaksi  ;D

QuoteTuure Junnila aiheutti yhdessä puoluetoverinsa Niilo Kosolan ja Maalaisliiton Lauri Sollan kanssa ns. tulitikkuäänestyksellä vuoden 1954 eniten huomiota herättäneen eduskuntaskandaalin. Junnila toimi tuolloin, helmikuussa 1954, valtiovarainministerinä. Äänestettäessä SKDL:n budjettiin tekemistä lukuisista muutosesityksistä kolmikko kiilasi tulitikulla äänestysnappinsa näyttämään jatkuvasti ei-ääntä, jolloin he saattoivat poistua istuntosalista kyllästyttyään "äänestysmaratoniin".
"If all men are created equal, that is final. If they are endowed with inalienable rights, that is final. If governments derive their just powers from the consent of the governed, that is final." - Calvin Coolidge

hoxpox

Quote from: JM-K on 20.12.2009, 17:57:36
Koko maa on pystytty pitämään asumiskelpoisena suomalaista puhdasta luontoa hyödyntävän elintarviketuotannon ansiosta. Suomessa tuotettujen elintarvikkeiden markkinahinta on lähes kaksinkertainen verrattuna muiden maiden tuotantoon. Silti koko tuotanto viedään käsistä. "Laatu maksaa", toteavat tuottajat hymyillen.

Jos tuotanto viedään käsistä tuotantokustannuksia vastaavalla hinnalla niin silloinhan maatalous ei tarvitse nykyisenkaltaisia Euroopan korkeimpia maataloustukia.

Verorahoitteisen maataloustuen ongelmana on myös että se pakottaa kaikki tukemaan Itämerta rehevöittävää ja eläimiä huonosti kohtelevaa tehomaataloutta.

Muutos2011:n linjaan sopinee paremmin kansan äänen kuuntelu, eli jokaisella tulee olla oikeus valita minkälaista ruoantuotantoa tukee omilla ostopäätöksillään.

Muuten hyvä kirjoitus.

Mika Mäntylä

Quote from: Femakko on 20.12.2009, 18:45:27
Quote from: Jari Leino on 20.12.2009, 18:15:58
Kyllä. Ja tähän sopii vielä toivoa luova joulukortti á la K.

Kortin alaosasta tulee muuten erään taiteen tuntijan mukaan mieleen  jugend (=kansallisromantiikka 2.0)... sehän sopii!  ;D
Totta, täytyykin tässä loman aikana rustata työmiesaskin kanteen jotain suunnitelmia pajassa toteutettavaksi, kun olen mieltynyt tuohon jugend-tyyliin ja -aikakauteenkin.
Lukijan tulisi huomioida, että tämäkin viesti saattaa sisältää kärjekkäitä näkemyksiä tosiasioista tai mustaa huumoria.

Ohjattu ja hallittu vapaa keskustelija?

Eino P. Keravalta

Minäkin pidän jugendista; nämä nykyiset harakanpesät saa kantaa vaikka Afrikkaan savimajoiksi. Esimerkiksi Kiasma on kuin jättimäinen lantamaja. Kuorrute vain puuttuu - se on toistaiseksi sisäpuolella.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Octavius

Quote from: Kerpo on 20.12.2009, 19:07:07
QuoteSuomen talous voi hyvin. Vuonna 2015 hallitusvastuun ottanut Muutos 2011-kansalaisliike aloitti talouden tehokkaan elvyttämisen. Keskeisin rooli elvytyksessä oli valtion ja kuntien menojen leikkaamisella, julkisen sektorin toiminnan tehostamisella ja työn tuottavuuden parantamisella. Käytännössä ne toteutettiin lopettamalla turhat hallintovirat ja poliittiset virat. Sittemmin valtio ja kunnat ovat oppineet elämään tulojensa ja menojensa mukaan. Suomen valtiolla ei ole velkaa käytännössä lainkaan ja valtiontalouden ylijäämät voidaan säästää tulevia sukupolvia varten.

Verotulot käytetään suomalaisten hyvinvointiin, perustarpeisiin ja suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen. Erityisesti verotuloja käytetään ikääntyvien kansalaisten ihmisarvoisen loppuelämän varmistamiseen sekä lasten ja nuorten kasvattamiseen ja kouluttamiseen. Muita tärkeitä kohteita ovat mm. terveydenhuolto, hoitopaikat päiväkodeissa ja suomalaiset kodittomat.

Minä kun olen ymmärtänyt, että elvyttämisessä valtio lisää kulutustaan luodakseen työpaikkoja, ei suinkaan vähennä työllistämiensä ihmisten ja käyttämänsä rahan määrää. Lisäksi olen muistaakseni nähnyt foorumilla kaavion valtion menoista, eivätkä hallintovirat kovin suurta osaa muodostaneet. Parin virkamiehen potkujen avulla ei kustanneta tarvittavia kouluja ja vanhainkoteja saati makseta valtionvelkaa pois.

Luep vaikka blogini taloutta koskevat kirjoitukset huolella. Niitä on siellä aika liuta ja aika nappiin kaikki taloutta koskevat ennusteeni ovat menneet. Noin miljoona kertaa paremmin kuin VM:n tai ekonomistien ennakoinnit.

Lue huolella ja ajattele. Aloita vaikka uusimmasta. Lue seuraavaksi sitten vaikka http://octavius1.wordpress.com/2009/09/05/vaiettu-totuus/. Keskustellaan sen jälkeen, jooko?
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Irlannin vaikea tilanne todistaa ilman pienintäkään epäilystä, että Kreikan lainajärjestelyjen arvostelijat olivat väärässä.

hiemannuivis

hieno visio muuten, mutta onko vielä kodittomiakin Muutoksen oltua 15 vuotta vallassa?  ;)

Jussi Tulijoki

#23
Sika-Mukavan vuonna 2030 :D

Edit : ei siis mitenkään huono visio.

Julmuri

Quote from:  JM-KVuonna 2015 hallitusvastuun ottanut Muutos 2011-kansalaisliike aloitti talouden tehokkaan elvyttämisen.

Vuosi 2030 on siis tuolloin käytettävän ajanlaskun mukaan vuosi 15 jälkeen Muutoksen.

valkobandiitti

Quote from: requiem on 20.12.2009, 21:03:46
Vuonna 2004 24,5% kaikista työssäkäyvistä työskenteli julkisella sektorilla. 23,6% jos evankelisluterilainen kirkko lasketaan pois.

Julkinen sektori työnantajana

edit:

Ja täältä voi sitten vielä katsella lisää tietoutta.

Työllinen työvoima ja palkansaajat eri sektoreilla
Mistähän löytyisi luvut vuosille 2006-2008? taitaa näyttää tänä vuonna vielä paljon pahemmalta.
Ekologia on valjastettu poliittisten tavoitteiden ajamiseen, ja vihreyden ytimessä on vasemmistolainen, kapitalismin vastainen politiikka, jolla halutaan lopulta rajoittaa yksilön vapautta.

Jouko

Näyttäisi siltä että ensimmäisenä lakkautettavien instituutioiden listalla on täysin munaton työvoimahallinto TE-keskuksineen matkalla parempiin aikoihin. Se kun nivoutuu tähän mamu-Klusteriin aika tiukasti. Mutta Juha, olitkos jotenkin sen sen palkkalistoilla?

Lisäksi jos velkaantumisemme halutaan kuriin niin rahan virtaaminen ulkomaille on katkaistava. Ja se tarkoittaa EU-jäsenmaksujen, kehitysavun, YK-jäsenmaksujen y.m. perusteellista ja kriittistä tarkastelua. Lisäksi muiden(yksityisten) pääomien virtaa pitäisi kontrolloida. Syömävelan ottaminen julkishallinnon kaikilla tasoilla aina kuntia myöten lopetettava. Julkista velkaa vain tuottaviin investointeihin kuten infrastruktuurin rakentamiseen. Se saattaa johtaa verojen nousuun mutta työllistäisi silti. Velka kun on liian usein vain siirrettyä verotusta.

Suurin pulma on yksityisten investointien saaminen maahan. Ja se työllistää ihan oikeasti. Siispä verohelpotuksia työllistäville investoinneille ja vain niille. Ei siis tueta rahojen virtaamista veroparatiiseihin niputtamalla kaikki pääomatulot samaksi mössöksi.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

JM-K

Quote from: Jouko on 21.12.2009, 14:52:50
Näyttäisi siltä että ensimmäisenä lakkautettavien instituutioiden listalla on täysin munaton työvoimahallinto TE-keskuksineen matkalla parempiin aikoihin (...) Mutta Juha, olitkos jotenkin sen sen palkkalistoilla?

Njet, olen kuntayhtymän palkoilla.

requiem

Quote from: valkobandiitti on 21.12.2009, 14:19:39
Quote from: requiem on 20.12.2009, 21:03:46
Vuonna 2004 24,5% kaikista työssäkäyvistä työskenteli julkisella sektorilla. 23,6% jos evankelisluterilainen kirkko lasketaan pois.

Julkinen sektori työnantajana

edit:

Ja täältä voi sitten vielä katsella lisää tietoutta.

Työllinen työvoima ja palkansaajat eri sektoreilla

Mistähän löytyisi luvut vuosille 2006-2008? taitaa näyttää tänä vuonna vielä paljon pahemmalta.

Ei taida löytyä vielä mitään virallista kokoomateosta kyseisestä ajanjaksosta, valtion työmarkkinalaitoksenkin uusin vuosikertomus näyttäisi olevan vuosimallia 2006. Tilastokäppyröitäkään ei oikein tunnu löytyvän, ainakaan valtiovarainministeriön puolelta. Ei kai siinä mitään kiirettä kannata pitää, byrokratian rattaat kun pyörivät hitaasti mutta varmasti eteenpäin joka tapauksessa.
"If all men are created equal, that is final. If they are endowed with inalienable rights, that is final. If governments derive their just powers from the consent of the governed, that is final." - Calvin Coolidge

ikuturso

Quote from: Jouko on 21.12.2009, 14:52:50
Näyttäisi siltä että ensimmäisenä lakkautettavien instituutioiden listalla on täysin munaton työvoimahallinto TE-keskuksineen matkalla parempiin aikoihin.

Jos ammutte alas TE-keskukset, keksikää tilalle jotain muuta. Pienyrittäjän alkutaivalta tukemassa TE-keskuksen rooli on ollut melkoinen.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-