News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen

Started by Aksiooma, 18.12.2015, 21:38:44

Previous topic - Next topic

Kni

Jonkun tuttavan tuttava on joutunut Jordaniaan.

Kirsi ei ymmärrä, koska hän on saanut miehen ja nyt joku ei saa miestä kun se joutui Jordaniaan.

Kirsi esiintyy fb:ssä sekä nykyisellä että tyttönimellään jotka on molemmat suomalaisia. Eli pottunokkaukko on saanut väistyä palleron tieltä. Lisäksi pallerolla oli Irakissa perhe, tarkoittaneeko sitten vanhempia ja sisaruksia vai peräti vaimoa ja lapsia.

Kaiken se uskoo, kaiken se kärsii...

QuoteKuulin tuttavan kautta terkut yhden irakilaisen tuttavamme kohtalosta. Palasi negojen jälkeen vapaaehtoisesti Irakiin, piiloutui perheensä kanssa, nyt ovat JOrdaniassa pakolaisleirillä.


Kirsi
Rasistien painostusta. Jos olisi niin, ettei nämä öyhöttäjöt olisi vallanneet Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ja migri saisi rauhassa tehdä inhimillisiä päätöksiä, kukaan ei huomaisi muutamaa tuhatta uutta suomalaista ja kaikilla, jopa rasisteille olisi kaikki hyvin. Tähänkään asti ei kenenkään elämä ole muuttunut, paitsi meidän, jotka olemme saaneet uusia ihmisiä elämäämme.

Kirsi
Eivät elämänsä sinne jättäneet ja karkuun lähteneet, voi palata ja jatkaa kuten ennen. En tiedä kuinka tyhmä on se, joka jättää perheensä ja työnsä, opiskelunsa saadakseen 300 euroa kuussa ja vokkimajoituksen? Näin siis migri ja rasistit ajsttelevat, että haluavat tuon rahan ja Suomen naiset, jotta jättävät kaiken. Mun miehellä oli hyvä työ valtiolla, lisäksi oma yritys. Iso koti perheen kanssa, onnellinen elämä, hieno auto , vaatteet, ystäviä ja kaikki jäi. Perhe piilossa, veli kaapattu kostoksi jne. Ja näitä kohtaloita maamme lähettää takaisin :(
https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10155199246283533/
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

ISO

Kaikki muut maailman maat on turvattomia, pallerot tapetaan niissä suorilta käsin saman tien kun astuvat lentokentälle.

Tai, siis ainakin sellaiset maat joissa pitää tehdä itse töitä elääkseen ja elättääkseen itsensä, ne on turvattomia, eikä niihin voi palleroita Suomesta lähettää.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Titus

#11222
menin tuosta tunti sitten ohi ja kaikki pallerot olivat kadonneet ja paikalla työskenteli (asianmukaisella putoamisvaljaalla varustettu) valkonaama jota toinen kantiksen oloinen avusti.

lienevätkö olleet siestalla vai anelemassa apua ylempää...

joku vissiin havahtunut, että valmistakin pitäisi joskus tulla... hökkeli ei sinänsä ollut edistynyt mihinkään


syy pallerokatoon selvisi:

https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10155199424868533/?pnref=story

tietysti... :facepalm:

rupeaako näitä olemaan paljon vai ihan muumisti espa tänään (liikenne poikki kuinkas muuten) ?


that's a bingo!

guest14935

Quote from: Ernst on 11.09.2017, 08:40:38
Quote from: Rokka on 10.09.2017, 21:55:19
Kun tuota talonrakennusta nyt on hehkutettu jo niin paljon, niin luulisi tällaisen idean saavan kannatusta ;D
Muuten kyllä, mutta toteutustavaksi PPP eli puut pitkinä pihaan (tai pihasta).
Harvalla suomalaisellakaan on varaa muuttaa korpeen vaikka tahtoisi ja metsää olisi. Nimittäin verot, kaikki liittymät, rakennusmääräykset, ei sovi asua metsässä luvatta, kaikenmoista on. Ei sillä että huolta olisi noitten muuttamisesta.
Vaan työmatkat jo aiheuttaa sen että pysyvät mökiltään poissa työvuoden ajan nekin jotka tuottavat ja semmosen omistavat.
Nyt sitten jotkut oikeasti antaisi luvan valloittajille maahan tms., eihän sillä mitään arvoa ole?
Quote from: Titus on 11.09.2017, 15:11:00
menin tuosta tunti sitten ohi ja kaikki pallerot olivat kadonneet ja paikalla työskenteli (asianmukaisella putoamisvaljaalla varustettu) valkonaama jota toinen kantiksen oloinen avusti.

lienevätkö olleet siestalla vai anelemassa apua ylempää...

joku vissiin havahtunut, että valmistakin pitäisi joskus tulla... hökkeli ei sinänsä ollut edistynyt mihinkään
Valjaalla mitä varten, eihän se kovin korkea ole? Oisko ollut näytelmä vain käynnissä edelleen mutta näyttelijät vaihtuneet.
En nykytilanteesta tiedä mutta valjaita ei ennen paljoa näkynyt. Vaikka syytä onkin sellaset olla.

anatall

^^
Quote
Kirsi

Rasistien painostusta. Jos olisi niin, ettei nämä öyhöttäjöt olisi vallanneet Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ja migri saisi rauhassa tehdä inhimillisiä päätöksiä, kukaan ei huomaisi muutamaa tuhatta uutta suomalaista ja kaikilla, jopa rasisteille olisi kaikki hyvin. Tähänkään asti ei kenenkään elämä ole muuttunut, paitsi meidän, jotka olemme saaneet uusia ihmisiä elämäämme.

Mitä nyt jokunen elämä on päättynyt ja muutamien satojen elämä on "rikastunut" mm. pahoinpitelyiden, puukotusten ja raiskausten seurauksena.

"Punk in Finland on nykyään yhtä punk kuin varhaiseläkkeellä oleva Marja-Liisa." -Jäsen Katmandu-

Pullervo

Quote from: Titus on 11.09.2017, 15:11:00
menin tuosta tunti sitten ohi ja kaikki pallerot olivat kadonneet ja paikalla työskenteli (asianmukaisella putoamisvaljaalla varustettu) valkonaama jota toinen kantiksen oloinen avusti.

lienevätkö olleet siestalla vai anelemassa apua ylempää...

joku vissiin havahtunut, että valmistakin pitäisi joskus tulla... hökkeli ei sinänsä ollut edistynyt mihinkään


syy pallerokatoon selvisi:

https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10155199424868533/?pnref=story

tietysti... :facepalm:

rupeaako näitä olemaan paljon vai ihan muumisti espa tänään (liikenne poikki kuinkas muuten) ?

Nyt on sitten käyty sisäministeriössä vaatimassa tapaamista pääministeri Sipilän ja sisäministeri Risikon kanssa (ties monettako kertaa) ja postitettu kirje Justin Trudeaulle Kanadaan suurlähetystön kautta ja palattu pilaamaan maisemaa Kolmen sepän patsaalle, jossa on kaapattu taiwanilainen arkkitehtuuriprojekti oman propagandan levittämisen välineeksi. Maailmassa ei ole mitään niin tärkeätä, kuin saada mahdollisimman paljon muslimi(mies)siirtolaisia Suomeen.

https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10155199608453533/


Titus

kuvissa taustalla pari kantiksen oloista rakentaa ja siirtää telineitä.

palleroilla on kiire pitää liivejä ja olla mieltä...


ja kun tuo on valmis, niin media hehkuttaa palleroiden korvaamatonta ammattitaitoa ja ja ja jne...

jos joku ei ole nähnyt niiden avuttomuutta tässäkin hommassa, niin uskoo, että ne oikeasti teki jotain
that's a bingo!

og1967

Quote from: Titus on 11.09.2017, 17:03:56
jos joku ei ole nähnyt niiden avuttomuutta tässäkin hommassa, niin uskoo, että ne oikeasti teki jotain

Voisiko vaikkapa jäsen @anyone? käydä kuvaamassa videolle tuota rakennuspuuhastelua. Ei näytä olevan Web-kameroita Helsingin keskustassa, jotka näyttäisivät Kolmen Sepän patsaan.

jmk

Quote from: og1967 on 11.09.2017, 17:25:12
Voisiko vaikkapa jäsen @anyone? käydä kuvaamassa videolle tuota rakennuspuuhastelua. Ei näytä olevan Web-kameroita Helsingin keskustassa, jotka näyttäisivät Kolmen Sepän patsaan.

Sorry OT, mutta ylläolevasta mieleeni välähti mielikuva "Kolmen S:n patsaasta", jossa Sipilä, Stubbelo ja Soini vuoron perään takovat suomalaista veronmaksajaa moukarilla.

Elemosina

#11230
Äsken kun ohi menin niin näytti tältä.
Valitettavasti ohimeno tapahtui varsin nopeasti joten en saanut napattua enempää kuvia.
Yläkerrassa oleskellaan ja jotain tehdään. Eli ei ainakaan heti hajonnut kenenkään niskaa katkaisten.

Huomaattehan että on laitettu tuollaiset näkemäni perusteella yleensä isommissa rakennusurakoista käytettävät telineet viereen. Kuvassa vasemmalla siis.
Oliko aikaisemminkin nuo telineet?
(Oli ne telineetkin jo aikaisemmin, bongasin aiemmista kuvista)
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Pullervo

Mietin kovasti, minkä viestin irakilaiset Kanadan pääministerille tänään laittoivat Kanadan Helsingin suurlähetystön kautta, mutta selvisihän se.

Elemosina

#Humanity in #Finland on ihan jees ja ok ja kiva kunnes se eka, toka ja kolmas kielteinen päätös tulee.
On tämä totaalista pelleilyä. Ja media sponssaa. Voidaan oikeasti sanoa että sponssaa, koska antaa näille pelleläpsyille valesanomineen suhteettoman paljon julkisuutta.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Skeptikko

#11233
Quote from: Titus on 11.09.2017, 15:11:00
menin tuosta tunti sitten ohi ja kaikki pallerot olivat kadonneet ja paikalla työskenteli (asianmukaisella putoamisvaljaalla varustettu) valkonaama jota toinen kantiksen oloinen avusti.

Vieläkään ei näy palleroita, eikä rakennus ole kovin paljoa edistynyt eilisestä. Hieman on laitettu lisää seinälevyjä, mutta puolelle, missä ne eivät tue sitä huteraa saranaviritelmää. Sähkölamppu kadonnut ja katos näyttää nyt vähän asiallisemmalta. Ehkä lattioillekin tehty vähän jotain.

Paikalla on nyt jonkinlainen tiedotustilaisuus, joka vaikuttaa varsin pitkäveteiseltä ja joutavalta, vaikka aasialaiset katsojat tapittavat sitä silmä kovana. Yleisön takana nyt ehkä 2-3 vähän mahdollisilta palleroilta vaikuttavaa.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Pullervo

^ Jossain ohjelmalehtisessa  netissä luki, että 12.-13.9. olisi yhteiset sisustuspäivät tuolla. Maltetaan siis huomiseen.




Lisäksi varoitus uhkaavasta kuolemanlennosta.

Poliisin VW Transporter FHN-461 haki vokista säilytykseen tulevan kotiinpalaajan. Talteenottopaikka näyttäisi videolla siltä, että voisi taas olla Heinolan vokki, ex. Reumasairaala.

Ohessa taas esimerkki konekääntäjien käytön vaikeudesta. Asia jäi hieman epäselväksi edelleen, mutta hauskoja suomennoksia piisaa.

Quote from: alkutekstiشلون كلاب الفلندين بابا طلعوا شجلبتوالله يلعن فلندا
Quote from: konekäännös 1miten irlantilaiset koirat voivat? ne sai toi ja jumalauta suomi
Quote from: konekäännös 2Flanderin Baba-koirat tulivat Shiblbtalhin kiroamaan Jordania

(kuva suljetusta ryhmästä ja keskustelu koottu kahdesta ketjusta)

anatall

Quote from: Pullervo on 11.09.2017, 19:25:46
^ Jossain ohjelmalehtisessa  netissä luki, että 12.-13.9. olisi yhteiset sisustuspäivät tuolla. Maltetaan siis huomiseen.


Onpa kiva nähdä kuinka Ahmed ja Muhammed tapetoivat nuo "seinät".
"Punk in Finland on nykyään yhtä punk kuin varhaiseläkkeellä oleva Marja-Liisa." -Jäsen Katmandu-

Pullervo

Muistelin näköjään oikein:

QuoteSeptember 7 – 17, 2017

Building starts 4th September
Indoor Exhibition Open: 14th-16th September
Everyday 9:00-19:00
Free Admission

✮ Exhibition Opening:
Thursday, September 7, 2017.

09:00-17:00 Building on site continues.
– 1st frame structures will be lifted estimate at 11am
– 2nd frame structure at 3pm

19:30 ish Helsinki Design Week jazz tour arrives to the site. And we will lift the last frame structure, together with all people!

20:00 Architect Hsieh introduces the project

✮ Interior co-creation:
September 12~13, 2017
(details to be announced)
http://www.architectureforpeople.org/exhibition/peoples-architecture/

og1967

Quote from: Pullervo on 11.09.2017, 19:25:46
Ohessa taas esimerkki konekääntäjien käytön vaikeudesta. Asia jäi hieman epäselväksi edelleen, mutta hauskoja suomennoksia piisaa.

Quote from: alkutekstiشلون كلاب الفلندين بابا طلعوا شجلبتوالله يلعن فلندا
Quote from: konekäännös 1miten irlantilaiset koirat voivat? ne sai toi ja jumalauta suomi
Quote from: konekäännös 2Flanderin Baba-koirat tulivat Shiblbtalhin kiroamaan Jordania

(kuva suljetusta ryhmästä ja keskustelu koottu kahdesta ketjusta)

Ei liity tuohon ylläolevaan,  mutta näytin arabian kielen tulkille työpaikalla yhtä vaaviryhmää ja palleroiden kirjoituksia siinä. Hän sanoi, että ei ole ihme jos konekäännös ei saa selvää, koska nuo tekstit ovat täynnä kirjoitusvirheitä.

Tässä on kolme konekäännöskonetta lisää: https://www.lexicool.com/arabic-dictionary-translation.asp

Echidna

Quote from: anatall on 11.09.2017, 19:47:17
Quote from: Pullervo on 11.09.2017, 19:25:46
^ Jossain ohjelmalehtisessa  netissä luki, että 12.-13.9. olisi yhteiset sisustuspäivät tuolla. Maltetaan siis huomiseen.


Onpa kiva nähdä kuinka Ahmed ja Muhammed tapetoivat nuo "seinät".

Vinotapetointi jäykistää rakenteen varmasti. Yhtä lujaa taloa ei suomalainen osaisikaan rakentaa.

notmee

Tuo rakennusprojketihan on taiwanilaisten itsensä rahoittama ja heidän se piti rakentaakin, mutta matut kaappasivat välillä huomion
ja saivat vastamielenosoittajat liikkeelle!

https://mvlehti.net/2017/09/11/paivan-kuvat-kolmen-sepan-patsaan-raksa/

Jutussa linkki myös tilanteen selvittelyyn!

Skeptikko

#11240
Quote from: og1967 on 11.09.2017, 21:08:10
Ei liity tuohon ylläolevaan,  mutta näytin arabian kielen tulkille työpaikalla yhtä vaaviryhmää ja palleroiden kirjoituksia siinä. Hän sanoi, että ei ole ihme jos konekäännös ei saa selvää, koska nuo tekstit ovat täynnä kirjoitusvirheitä.

Se saattaa myös vaikeuttaa arabian kääntämistä, että arabiassa jätetään usein/tyypillisesti kirjoitetussa muodossa merkitsemättä paljon/kaikki lyhyet vokaalit ja ne puuttuvat vokaalit joutuu arvaamaan ilmeisesti kontekstista sinne. Lisäksi arabiasta on hyvin monenlaisia muotoja - esimerkiksi klassinen arabia, standardiarabia ja erilaiset alueelliset muodot puhutussa kielessä. Irakista kotoisin oleva ystäväni on kertonut, ettei hän pysty ymmätämään paljoakaan siitä arabiasta jota puhutaan jossain Marokossa tai Algeriassa. Olen ymmärtänyt, että ero puhutun ja tyypillisen kirjoitetun kielen välillä on huomattavan suuri, samoin kuin nämä alueelliset erot. Ymmärtääkseni erot siis ovat huomattavasti suurempia kuin suomessa erot puhutun ja kirjoitetun kielen välillä - tai erilaiset alueelliset muodot.

Lisäksi lyhyemmilläkin maantieteellisillä etäisyyksillä voi olla idiomia tms jotka eivät ole tuttuja. Kuulemma esimerkiksi eräältä lapselta oli kysytty suunnilleen, että mitä kuuluu - käyttäen ilmaisua, jonka lapsi ymmärsi kysymyksenä, että onko häntä hakattu/lyöty, kun ei tuntenut ilmausta (ehkä vähän samantapainen kuin englanniksi tämä break a leg -onnentoivotus).
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Skeptikko

#11241
Quote from: Pullervo on 11.09.2017, 19:25:46
^ Jossain ohjelmalehtisessa  netissä luki, että 12.-13.9. olisi yhteiset sisustuspäivät tuolla. Maltetaan siis huomiseen.

Mitenköhän sitä oikein voidaan sisustaa, kun seiniäkään ei ole - paitsi osittainen seinä yhdellä laidalla ja lattiaa ei ole käytännössä kuin osassa alakertaa ja yläkerrassa ei tällä hetkellä juuri lainkaan... Laitetaankohan niille seinille vielä jossain vaiheessa eristeetkin vai jätetäänkö ne nyt ajan säästämiseksi pois ja korvataan vaikka pelkällä lateksimaalin kertasutaisulla? Tuuletusraoista kostuneiden seinän rakenteiden kuivaamiseksi, höyrysuluista, "perustuksen" kapillaariveden katkaisuista yms lienee turha edes haaveilla tässä vaiheessa. Onkohan niitä alunperinkään sisältynyt edes suunnitelmiin?

Mitäköhän lattialle voisi tehdä pikaisella aikataululla? Nopeasti jotain lukkopontillista vinyylilankkua tai jotain lukkopontillista laattaa? Saisivatko rullattua auki ja leikattua sopivan levyiseksi muovimattoa? Nämä saisi ehkä sutaistua helpommin sisään, ennen kuin seinät pystytetään. Tai ehkä hätäratkaisuna jotain nopeasti kuivuvaa lateksimaalia tms voisi sutaista sinne lattiaankin. Jos siihen maaliin vaikka sekoittaisi hiekkaa mukaan, niin se voisi estää liukkauden ja hyvällä onnella tuo maali voisi kestää jotenkin lattiassa sen lyhyen aikaa, ennen kuin tuo viritys puretaan.

En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

ikuturso

Quote from: Skeptikko on 11.09.2017, 19:19:48
Vieläkään ei näy palleroita, eikä rakennus ole kovin paljoa edistynyt eilisestä. .

Nyt tässä olisi jollekin skenelle (suomi ensin, rajat kiinni, hommaforum, perussuomalaiset) ultrahyvä mahdollisuus käydä hakemassa noilta taiwanilaisilta tuon hökkelin piirustukset ja tehdä samanlainen 3-4 miehellä yhden yön aikana tuohon viereen. Mitallistettu puutavara ja valmiiksi poratut reiät noita saranapultteja varten. Puutavara huudeille, saranapultit kiinni, vinoreevat ja köydet ja hups!

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Pullervo

Taisivat meidän hysteeriset Oikeus Mellakoida -anarkistit paperittomine ulkomaalaisvahvistuksineen sotkea vilpittömän taiwanilaisen rakennusprojektin ihan konkreettisestikin, eivätkä ainoastaan poliittisella tasolla. Ehkä sinne rungon ympärille voisi kietoa jotain ylijäämäbanderolleja, kuten vaikkapa "Afganistan is not safe" ja naulailla "Right to live"-plakaateja ja sitten vain grilliä tulille hökkelin sisälle ja koko ongelma poistuu pian itsestään. Tämän nuo osaavat. Ja taas voisivat aloittaa rasismiulinan.

guest14935

Quote from: ikuturso on 11.09.2017, 23:24:11

Nyt tässä olisi jollekin skenelle (suomi ensin, rajat kiinni, hommaforum, perussuomalaiset) ultrahyvä mahdollisuus käydä hakemassa noilta taiwanilaisilta tuon hökkelin piirustukset ja tehdä samanlainen 3-4 miehellä
Ennenhän polilla niillä oli niitä teekkareita jotka hassutteli. Nykysin äänestävät vihreitä joten tuskin osaisivat rakentaakaan.
Kaippa siellä entisaikaan olisi varsin korkea talo ollut, mutta murhanhimo on se joka vallassa, raiskaukset ja tapot himottavat tuleviakin pääministereitä.
http://www.tekniikkatalous.fi/arkisto/2011-04-29/N%C3%A4m%C3%A4-teekkarij%C3%A4yn%C3%A4t-muistetaan-3301717.html

Skeptikko

#11245
Quote from: Pullervo on 11.09.2017, 23:35:13
Taisivat meidän hysteeriset Oikeus Mellakoida -anarkistit paperittomine ulkomaalaisvahvistuksineen sotkea vilpittömän taiwanilaisen rakennusprojektin ihan konkreettisestikin, eivätkä ainoastaan poliittisella tasolla. Ehkä sinne rungon ympärille voisi kietoa jotain ylijäämäbanderolleja, kuten vaikkapa "Afganistan is not safe" ja naulailla "Right to live"-plakaateja ja sitten vain grilliä tulille hökkelin sisälle ja koko ongelma poistuu pian itsestään. Tämän nuo osaavat. Ja taas voisivat aloittaa rasismiulinan.

Epäilen kyllä, ettei se projekti ilman palleroitakaan olisi edustanut mitään Suomen oloissa järkevällä tavalla toimivaa rakentamista... Monin osin leikkimökkimmekin oli tuota parempi rakenteeltaan, joskaan ei kyllä kaksikerroksinen - eikä siinäkään ollut eristeitä. Eikä sen rakentaminen muistaakseni noin kauaa isältäni kestänyt.

Milloin tämän purkamisen pitäisi tapahtua? Heti tämän viikon jälkeenkö? Ehtiiköhän tämä oikein missään järkevässä muodossa edes avautua ennen sitä. Esimerkiksi portaat ja lattia toiseen kerrokseen olisi ihan kiva saada, vaikkei seiniäkään olisi... Turvallisuussyistä seinien tilalle voisi vetää muutamaan eri korkeuteen jotain köyttä. Luulisi, ettei sellaisen asentamiseen nyt ainakaan päiväkausia menisi.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

b_kansalainen

#11246
Vaikka en rakentamisen ammattilainen olekaan, niin sen verran kuitenkin olen aiheeseen perehtynyt, että voin sanoa, että eihän siinä häkkyrässä rakennusteknisesti mitään tolkkua ole. Toivottavasti ei edusta taiwanilaista rakentamisen tasoa yleisesti. Ihan "kiva" installaatio, jos tuollaisesta taiteesta pitää. Rakennuslupaa tuollaiselle ei Suomessa saisi, jos joku välttämättä haluaisi samanlaisen häkkyrän omalle tontilleen.

Sanotaan nyt vielä, että rakentaminen Suomessa on täysin ylisäänneltyä ja siitä huolimatta täällä saa rakentaa vain hometaloja :P

Titus

^suomalaista uutta rakentamista edustaa esim tämän palleroisten puuhasteleman häkkyrän lähellä Keskuskadulla oleva vastaava pikapientalo:

talo pystytettiin ja sisustettiin päivässä, arkkitehtina täältäkin tuttu Marco Casagrande
https://yle.fi/uutiset/3-9820832

that's a bingo!

Impi Waara

Tuossa Ylen linkissä oli yllättävän todentuntuista asiaa:

"Katastrofimajoitus Kolmensepänaukiolla

Vielä torstaina Kolmensepänaukoilla oli käynnissä kova tohina, kun People's Architecture -taloa pystytettiin patsaalle. Teos on suunniteltu suojaksi ja väliaikaismajoitukseksi katastrofialueille. Luonnonkatastrofin sattuessa ihmiset voivat itse rakentaa sen paikan päällä nopeasti."

Melkoinen katastrofi näyttää tuo tuherteluprojekti olevan. Ehkä ei kannata Lähi-idän katastrofiavuksi näitä lähettää...
10.6.2017   Nyt voi olla läpeensä tyytyväinen. Homma hoidettu tyylillä!

Sator Arepo

Quote from: Impi Waara on 12.09.2017, 03:25:10
"Katastrofimajoitus Kolmensepänaukiolla

Vielä torstaina Kolmensepänaukoilla oli käynnissä kova tohina, kun People's Architecture -taloa pystytettiin patsaalle. Teos on suunniteltu suojaksi ja väliaikaismajoitukseksi katastrofialueille. Luonnonkatastrofin sattuessa ihmiset voivat itse rakentaa sen paikan päällä nopeasti."

Eli siis yksinkertainen valmisosista koostuva rakennus, joka on suunniteltu niin yksinkertaiseksi, että amatöörikin saa sen nopeasti kasaan? Tuon kanssa ovat sitten vehdanneet pitkään ja hartaasti?

Todellisia huippuosaajia ja työvoimapulan poistajia, ei tässä muuta voi sanoa.
Kansa on pettänyt hallituksen luottamuksen ja voisi sen voittaa takaisin vain kahta suuremmalla uurastuksella. Eikö olisi kaikille helpompaa, että hallitus hajoittaisi kansan ja valitsisi uuden?