News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Uuvatit ovat nyt "Siniset rp" eikun Suomen Korjausliike eikun ei mitään

Started by törö, 19.06.2017, 12:17:04

Previous topic - Next topic

JoKaGO

Quote from: Uuno Nuivanen on 01.09.2017, 17:49:21
Quote from: Nuiva kansalainen on 01.09.2017, 17:23:23
Arhinmäkikin oli aikoinaan kulttuuriministerinä ja hänen suurin saavutuksensa taisi olla ryyppääminen eri juhlatilaisuuksissa.

Ansioituihan hän myös avokätisenä punaisten nuorisojärjestöjen tukijana, ryyppäämisen ja jalkapallomatkustelun ohella.

Ja antoi myös apurahat räppääjille, jotka olivat esiintyneet Paavon vaalitilaisuuksissa ilmaiseksi. Veronmaksajat maksoivat siis Paavon vaalikampanjan.

Silminnäkijähavainto viime Itsenäisyyspäivän Linnanjuhlista kertoo, että sotainvalidin saattaja, jota ei siis ollut kutsuttu juhliin, vietiin eri tilaan eikä sieltä saanut mennä juhlatiloihin. Mutta siellä oli tarjolla boolia, niinkuin nyt pyörätuoliin sidottujen tai muuten huonojalkaisten juhlavieraiden lapset ryyppäisivät itseltään jalkoja alta. Sinne pöllähti kolmikko Anarkianmäki, Niinistö-hullumpi ja joku TV:stä tuttu (eduskunnan kyselytunnilta) nainen. Paavo ja Ville elvistelivät naiselle kilpaa, kuinka he "vanhoina juhlavieraina" tietävät, että täällä saa boolia jo ennen kuin juhlatiloissa (jossa tarjoilu alkoi vasta kättelyiden jälkeen). Kaatoivat kuin onttoon jalkaan.

Anarkianmäkihän muistetaan myös siitä, että veti "kuokkavieras" anarkoilua viime vuosituhannen lopulla. "Linnan juhlat lopetettava yltiöpäisenä tuhlailuna" tjsp. No, Mara kutsuikin Anarkianmäen mukaan linnanjuhliin, ja kuokkavieras-show jäi ilman apinaa. Ahtisaaren ehkä kohtalokkain virhe!
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Micke90

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201709012200365813_pi.shtml

QuoteHallituksen ilmapiiri

Hallituksen sisältä on aiemmin todettu Iltalehdelle, että sinisten kesäkuinen ero perussuomalaisten "radikaalisiivestä" on helpottanut hallituksen työskentelyä.

Myös pääministeri Sipilä myöntää ilmapiirimuutoksen:

- Hallituksen toimintakyvystä täytyy sanoa, että kesäkuusta alkaen siinä on tapahtunut minun havaitsemani selkeä muutos.

Sipilän mukaan sinisten menestys puolueena on vahvasti sidoksissa koko hallituksen onnistumiseen.

- Kyllä sinisten tarve onnistua hallitustyöskentelyssä on aivan välttämätöntä perussuomalaisen puolueen kesäkuisen hajoamisen jälkeen.

Sipilän mukaan hallituksessa on nyt aiempaa helpompi tehdä uudistuksia.

- Yksittäisissä kysymyksissä näkee sen, että (sinisten) sisäinen paine on nyt erilainen, ja esimerkiksi uudistuksia on helpompi tehdä.

Varmasti äänettömän yhtiömiehen kanssa on helpompi tehdä "uudistuksia" Suomen vahingoksi.

Jaakko Sivonen

Quote from: Juha SipiläYksittäisissä kysymyksissä näkee sen, että (sinisten) sisäinen paine on nyt erilainen, ja esimerkiksi uudistuksia on helpompi tehdä.

Ei ole kentältä tulevaa painetta, kun ei ole kannattajia.
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

Aapo

Quote from: dothefake on 02.09.2017, 00:34:55
En kyllä ottaisi uuvatteja takaisin.

Yksikään uuvatti ei ansaitsisi enää paluutaan perussuomalaisiin, mutta strategiselta kannalta voi olla viisampaa ottaa kunnallistason riviuuvatit takaisin. He eivät tuon jälkeen enää kykene tai edes halua tehdä suurta vahinkoa perussuomalaisissa, vaikka opportunisteja ovatkin. Uuvateille sen sijaan jokainen heistä on iso menetys. Uuvatit pitää saada nujerrettua kokonaan ja hävittää poliittiselta kentältä.
"Never attribute to malice that which is adequately explained by stupidity."

- Robert J. Hanlon

Micke90

Quote from: Aapo on 02.09.2017, 03:06:59
Uuvatit pitää saada nujerrettua kokonaan ja hävittää poliittiselta kentältä.

Siihen tarkoitukseen riittävät vaalit.

nutsy

QuoteIL: Näkökulma: Hyst, ei vastata mitään - sit ne liittyy meihin, toivoo sininen tulevaisuus
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201709012200366688_pi.shtml

Toimittajien on välillä uhrauduttava lukijoidensa ja katsojiensa puolesta, vaikka se välillä tekisi kipeää fyysisesti tai henkisesti.

Jotkut lähtevät henkensä uhalla raportoimaan ISIS-joukkojen terrorista, toiset kahlaavat kainaloita myöten Harveyn nostattamissa tulvissa ja viidennet seisovat suojakypärät päässään räjähtävän tulivuoren rinteillä.

Minä luin sinisen eduskuntaryhmän periaateohjelman.

Siis tämän entisen uuden vaihtoehdon, joka on edelleen vaihtoehto vaikka ei uusi vaihtoehto enää olekaan. Siis kyseessä on sininen tulevaisuus -nimisen puolueen periaateohjelma, mutta puolueen perustamisesta uupuu edelleen liki parituhatta kannattajakorttia.

Eli puhutaan nyt vain sinisistä.

Ja tällaista sininen vaihtoehtotulevaisuus periaateohjelmassaan kirjoittaa:

Yhteiskunta kehittyy kun yksilöt kehittyvät.

Me luotamme suomalaiseen.

Tuloksia, toivoa.

Olemme lämminhenkinen poliittinen koti.

Kunnioitamme lähimmäisenrakkautta.

Keskiluokan verokapina.

Koulutus keskeistä Suomen menestykselle.

Maataloudesta huolehdittava.

Jatkuu linkissä http://www.iltalehti.fi/politiikka/201709012200366688_pi.shtml

IL:n Tommi Parkkonen ruotii uuvatteja.
"Jokainen yhteiskunta ja kulttuuri on tietynlaisten ihmisten tuottama ja ylläpitämä."
      \
        :)

P

Quote from: Aapo on 02.09.2017, 03:06:59
Quote from: dothefake on 02.09.2017, 00:34:55
En kyllä ottaisi uuvatteja takaisin.

Yksikään uuvatti ei ansaitsisi enää paluutaan perussuomalaisiin, mutta strategiselta kannalta voi olla viisampaa ottaa kunnallistason riviuuvatit takaisin. He eivät tuon jälkeen enää kykene tai edes halua tehdä suurta vahinkoa perussuomalaisissa, vaikka opportunisteja ovatkin. Uuvateille sen sijaan jokainen heistä on iso menetys. Uuvatit pitää saada nujerrettua kokonaan ja hävittää poliittiselta kentältä.

Pohdin ihan samaa. Joissain tapauksissa suurempi haitta uuvateille on parempi..
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Kimmo Pirkkala

Samoin minäkin ajattelen paluuoven aukipitämisen suhteen. Niin kauan kuin se on raollaan, pitää se yllä epävarmuutta riviuuvattien joukossa. Edessä näyttäisi olevan 1,5v poliittista epävarmuutta ja toivottomuutta sin-ryhmässä toimivilla. Sitä horjutetaan tehokkaasti juurikin pitämällä ovea raollaan.

Sitä paitsi kostonhimoinen jyriseminen ei nyt vaan sovi uudelle puoluejohdolle. On menty fiksusti ja annettu kuva ihan toisenlaisesta toimintakulttuurista kuin aiemmin. Ja tuskin on kyse vain vaikutelmasta.

Quote- Meillä on suurin piirtein mielessä mistä puhutaan, mutta emme missään nimessä anna mitään määritelmiä, Terho linjasi kokeneen EU-poliitikon jämäkkyydellä.

Aikamoista komediaa.

riposti

Uuvattien hanke näyttää kopioineen sellaisenaan satiirisen tv-sarjan puolueohjelman.
Puolueen tunnuslause oli "Ihmisten puolue – tiettyä muutosta".

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisten_puolue

ämpee

Uuden Suomen blogissa Lukkala nostaa esille sinisten kasvottomuutta.

Kovin pitkälle ei tarvitse lukea kun suurin hauskuus on jo saatu.
Quote from: Pekka Lukkalan blogi Uudessa SuomessaSininen eduskuntaryhmä julkaisi hetki sitten periaateohjelmansa tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Sen mukaan Sininen tulevaisuus linjaa arvoikseen rehellisyyden, ahkeruuden ja isänmaallisuuden.

On varsin humoristista laittaa rehellisyys ensimmäiseksi kun koko hankkeen perusta ja lähtökohta on epärehellisyydessä.

Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Alaric

Tästä kannattajakorttien määrästä on liikkunut aiemminkin hieman samansuuntaista huhua. Kannattaa toki suhtautua varauksella.

[tweet]903907900153835520[/tweet]

[tweet]903909058314416130[/tweet]

Toki tuo keräys on sen verran säälittävää räpellystä ollut (esim. Niinistön patsastelu Helsingissä lähes autiolla torilla), että ei voi suoralta kädeltä tyrmätäkään.

Mahtavatko saada vuoden loppuun mennessä itseään puolueeksi...
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

räsänen

Quote from: Uuno Nuivanen on 29.08.2017, 20:50:29
Lisätään siis Torvi-Matin titteliin Yrittäjä sekä Erittäin Laaja Lapin Yleistietäjä:-X

Tarkoitatko että Torvi-Matti on myös Shamaani? Sitä pätevyyttä ei joka pojalta löydykään.

Lahti-Saloranta

Onneksi Soini sai kumottua sen Lex Vennamon. Se vielä puuttuisi että tuo porukka rypisi rahassa. Uuvatit kyllä jää pysyvästi Suomen poliittiseen historiaan perrureina vailla kannatusta. Hieman alkaa ontua se uuvattienkin peruste loikkaukselleen. Perussuomalaisten linja ei ole muuttunut mihinkään puoluekokouksen jälkeen. Uuvatit sensijaan alkavat enenemässä määrin ottavan perussuomalaisilta niitä ihmisvihamielisiä linjauksia. Viimeisimpänä Sampo Terhon puheet käännytyksen saaneiden kohtelusta.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

kummastelija

Quote from: mökkihöperö on 01.09.2017, 17:58:41
"Kuulumme poliittisesti maltilliseen keskustaan" Mikä ero on maltillisella keskustalla ja äärikeskustalla?

Sama kuin "peräreijän suulla" ja "syvältä perseestä".
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

kummastelija

Quote from: Jepulis on 01.09.2017, 18:03:14
"Siniset on keskusta ilman keskustapuoluetta". Naulankantaan. Kepukin pettää aina.

Taisi tulla freudilainen lipsautus. Siniset on tosiaankin ilman puoluetta. Soini Sonni ilman palleja. Härkä, joka teurastetaan seuraavissa vaaleissa. Suomen toiseksi suurin eduskuntapuolue, joka onnistui nollaamaan kansanedustajamääränsä kahdessa vuodessa.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Shemeikka

Quote"Kuulumme poliittisesti maltilliseen keskustaan" Mikä ero on maltillisella keskustalla ja äärikeskustalla?

Äärikeskustalaiset militantit riehuvat kaduilla, mutta maltillinen Syntinen Tulevaisuus (sin) uskoo että äänestämällä voi vaikuttaa?
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

ämpee

Quote from: Lahti-Saloranta on 02.09.2017, 13:14:48
Onneksi Soini sai kumottua sen Lex Vennamon. Se vielä puuttuisi että tuo porukka rypisi rahassa. Uuvatit kyllä jää pysyvästi Suomen poliittiseen historiaan perrureina vailla kannatusta. Hieman alkaa ontua se uuvattienkin peruste loikkaukselleen. Perussuomalaisten linja ei ole muuttunut mihinkään puoluekokouksen jälkeen. Uuvatit sensijaan alkavat enenemässä määrin ottavan perussuomalaisilta niitä ihmisvihamielisiä linjauksia. Viimeisimpänä Sampo Terhon puheet käännytyksen saaneiden kohtelusta.

Samalla Sipilän toimet hallituksen kasassa pitämiseksi tulevat kaiken aikaa omituisempaan valoon.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Kimmo Pirkkala

Moneen kertaan on sanottu, että korttien keräämiseen tulee vauhtia, kun ruohonjuuritasolle tulee lisää tekijöitä. Tosin on myös sanottu, että ruohonjuuritason tekijöitä tulee sinisiin lisää, jahka puolue on kasassa. Tämän munakana-dilemman ratkaisu saattaa nyt ylittää sinisten kyvyt jopa huomattavalla marginaalilla.

Jos n. 1000 korttia pitää paikkansa, on 5000 kasaan saaminen toivoton tehtävä millään aikahaarukalla. Se nimien kerääminen nimittäin vaikeutuu exponentiaalisesti koko ajan eteen päin mentäessä, kun "helpoilta" kannattajilta on jo tullut nimi ajat sitten.

Eisernes Kreuz

Uuvateilla on iso joukko varsin nimekkäitäkin kansanedustajia. Heillä olisi ollut koko kesä aikaa jalkautua eri puolille maata keräämään kortteja mm. erilaisissa yleisötapahtumissa, joita Suomi on kesällä pullollaan aina kaukaisimpia peräkyliä myöten.

Ei oikein vakuuta tuo touhu millään tasolla. Jos niillä todellakin on kasassa vasta 1000 korttia, niin sitten koko hankkeesta tuskin tulee ikinä mitään. Puolue pitäisi kuitenkin saada perustettua jo hyvissä ajoin ennen seuraavia vaaleja.

No, aika näyttää.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

Possumi

Quote from: Kimmo Pirkkala on 02.09.2017, 13:58:12
Jos n. 1000 korttia pitää paikkansa, on 5000 kasaan saaminen toivoton tehtävä millään aikahaarukalla. Se nimien kerääminen nimittäin vaikeutuu exponentiaalisesti koko ajan eteen päin mentäessä, kun "helpoilta" kannattajilta on jo tullut nimi ajat sitten.

Juuri näin. Low-hanging fruit on jo kerätty ja seuraavat 4000 korttia pitää kerätä raapimalla tynnyrin pohjaa. Voi olla kerääjilläkin motivaatio tiukassa kun joka päivä tulee kortteja yhä vähemmän. Jos yhtään seuraa kansalaisaloite.fi käyriä niin tietää että käytännössä peli on menetetty kun kasvukäyrä alkaa kääntyä asymptoottina kohti nollaa.

Takarajallakaan ei ole enää väliä koska jokainen kulunut kuukausi syö uuvattien uskottavuutta. Jos, kuten itse arvioivat saavat jotenkin kortit kasaan vuoden loppuun mennessä, se voi olla jo liian myöhäistä. Ketään ei enää kiinnosta tuollainen puolue.

ämpee

Quote from: Eisernes Kreuz on 02.09.2017, 14:30:27
Uuvateilla on iso joukko varsin nimekkäitäkin kansanedustajia. Heillä olisi ollut koko kesä aikaa jalkautua eri puolille maata keräämään kortteja mm. erilaisissa yleisötapahtumissa, joita Suomi on kesällä pullollaan aina kaukaisimpia peräkyliä myöten.

Saattaa olla, että taustalla on vaikuttanut heidän itse tekemänsä temppuilu joiden takia on perusteltua syytä epäillä ettei heidän kansansuosionsa kovin korkealla ole.
Heille hurraavat korkeintaan perussuomalaisten entiset ja nykyiset vastustajat jotka eivät heitä koskaan tule äänestämään, ja siltä porukalta jonka he pettivät he eivät tule kovinkaan suurta sympatiaa saamaan.

Mikäli suomalaiset eivät olisi niin rauhallisia kuin ovat, ei yhtään korttienkeräämistä olisi järjestetty.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

dothefake

"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Lahti-Saloranta

QuoteHallituksen ilmapiiri

Hallituksen sisältä on aiemmin todettu Iltalehdelle, että sinisten kesäkuinen ero perussuomalaisten "radikaalisiivestä" on helpottanut hallituksen työskentelyä.

Myös pääministeri Sipilä myöntää ilmapiirimuutoksen:
- Yksittäisissä kysymyksissä näkee sen, että (sinisten) sisäinen paine on nyt erilainen, ja esimerkiksi uudistuksia on helpompi tehdä.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201709012200365813_pi.shtml
Minusta Sipilä pilkkaa uuvatteja. Hallituksessa on samat ministerit kuin ennenkin ja vanhassa eduskuntaryhmässä uuvateilla oli enemmistö joten sen suhteen mikään ei ole muuttunut eikä sen tekemisenkään suhteen, Soini teki sen minkä pyydettiin. Toisekseen hallitus ja eduskunta oli kesälomalla jolloin mitään merkittävää ei tapahtunut. Hauska on myös letkautus että uuvattien menestys riippuu hallituksen menestymisestä. Ei ne uuvatit omia asioitaan ajettua saa vaan heidän on oltava nöyriä ja ethtävä se mitä Orpo ja Sipilä käskee. Kyllä ne mahdollisen menestyksen hedelmät korjaa kepu ja kokoomus ja suteen menoista vastuun kantaa uuvatit. Tuo uuvattien lähtö perussuomalaisista oli kuin matokuuri, tervehdytti puolueen kun paska vedettiin pöntöstä alas.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Jepulis

Quote from: Possumi on 02.09.2017, 14:31:02
Quote from: Kimmo Pirkkala on 02.09.2017, 13:58:12
nimien kerääminen nimittäin vaikeutuu exponentiaalisesti koko ajan

Juuri näin. Low-hanging fruit on jo kerätty ja seuraavat 4000 korttia pitää kerätä raapimalla tynnyrin pohjaa. ...

Takarajallakaan ei ole enää väliä koska jokainen kulunut kuukausi syö uuvattien uskottavuutta
Täsmälleen. Siinä on jutun ydin. Kansanliike mikä he mainostivat olevansa, on nyt viimeistään jo osoittautunut muutaman yksittäisajattelijan unelmoinniksi. Kansanliike on aatetta vievä ryhmä, ei niin, että ryhmä yrittää keksiä mikä aate olisi heidän. Aatteella luonnollinen imu. 5000 nimeä ilman sitoumusta on naurettavan alhainen raja ja täyttyy varmasti, jos ihmiset näkee aatteen yhtään tarpeelliseksi.

Mitä he vastaa kysymykseen, mihin teitä tarvitaan? Ainoakin esitetty vastaus on väärä: "Hallitukseen". PS olisi kyllä tarvittu.

Turun puukotusten jälkeen nähdään mikä oli soinilaisen petoksen hinta. Se mitä Soini valehteli ajavansa jäi tekemättä 2015. Nyt käsissä on satoja uhreja, ainakin 3 kuollutta, raiskattuja ties miten monta ja maan talous kuralla, 32000 soturia maassa, turvallisuuden tunne tiessään ja vihapoliisi valvoo omaa kansaa.

Siinä edellä on se ainoa ongelma, johon olisi vielä ollut markkinarakoa poliittisella kentällä ja johon olisi voinut rakentaa päälle aatteen asian korjaamiseksi. Mutta se rako on tasan sama Perussuomalaisten linja, jonka uuvatit juuri itse hylkäsi ja jota vahingoittivat lähtiessään. 
Vihapuhe on parempi kuin lässytetty valhe.

Hämeenlinnan Oraakkeli

Jos Keronen oli Soinin myyrä muutoksessa, niin nyt tämä sama linkki toimii väärin päin. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki siitä mitenkä herra upotti muutoksen muutamassa kuukaudessa. Voi olla että siniset eivät pian jaksa pistää koko puoluetta pystyyn sillä tajuavatten homman mahdottomuuden. Jos korttikeräys tökkii niin paikallisosastot ne vasta huonolla mallilla onkin. Esim. hämeessä ei taida olla ainuttakaan uuvattia.

Tappivanukas

Sipilän narri ja Orpo saattavat tuoda pöytään ajatuksen ettei vakiintunut eduskuntaryhmä tarvitse puoluerakennetta taakseen vaan voi mennä vaaleihin kolmen miehen yhdistyksenä. Miksi ei. Johan sininen sirkus istuu hallituksessa ilman puoluetta. Ei sitäkään olisi ennalta nähnyt. Puolue- ja vaalilakia lukemaan löydetään sopivat jurristit kuten Sipilän u-käännöksenkin aikaan.

Kaikki on mahdollista. Jussipersut pidetään pois päättämästä, demokratian savuverho pidetään yllä ottamalla siniset jollain vaaliliittokikkailulla mukaan. Johan tässä on nähty pieleen mennyt yritys kaapata puolue eduskuntaryhmän puolikkaalle. Sekin olisi siunattu kätten päälle panemisella.
Juuri tulleen tiedon mukaan kotoutumisongelmat suomalaiseen yhteiskuntaan saattavat liittyä täällä vellovaan rasismiin.

Jepulis

Quote from: Tappivanukas on 02.09.2017, 18:26:19
vaaleihin kolmen miehen yhdistyksenä. Miksi ei
Kaikki on mahdollista..
Monikin asia on mahdollista mutta uuvattien äänisaalis ei tule kasvamaan kummoiseksi kuin ehkä Simon Elon unissa.

Siksi on lopulta samantekevää millä tavalla yksittäiset uuvatit 2019 vaaleihin osallistuu. Tokihan muut puolueet ja media varmaan voi yrittää käyttää uuvatteja häiritsemään PS:n tulosta ja hämmentämään äänestäjiä. Silti sellaista vaikutusvaltaa kuin edeltävä PS-jytky olisi mahdollistanut oikein käytettynä, uuvateille ei tule. Kepulikokoomuksille siis mitään virkaa nollan kansanedustajan uuvateille ei myöskään tule.

2019 heidän tehtävänsä on tehty ja päättyy siihen.
Vihapuhe on parempi kuin lässytetty valhe.

törö

Ehkä näiden kannattaisi profiloitua tietoyhteiskunnasta syrjäytyneiden ihmisien puolueeksi, koska melkein kuka tahansa olisi tähän mennessä onnistunut kaivamaan netistä jotain, mikä kiinnostaa kansaa.

Jos ei tosissaan osaa käyttää Googlea, niin palikkatason juttuja löytää vaikka adressit.comista helposti sen verran, että kokenut kansankusettaja saa edes puolueen kannatuskortit kasaan.

Punaniska

Quote from: Eisernes Kreuz on 02.09.2017, 14:30:27
Uuvateilla on iso joukko varsin nimekkäitäkin kansanedustajia. Heillä olisi ollut koko kesä aikaa jalkautua eri puolille maata keräämään kortteja mm. erilaisissa yleisötapahtumissa, joita Suomi on kesällä pullollaan aina kaukaisimpia peräkyliä myöten.

Soinia ei kiinnosta muu kuin saada oma hillotolppansa. Koko puoluehanke on Soinille aivan yhdentekevä, mutta nämä muut tontut eivät älyä sitä. Seuraavat kuitenkin pomonsa ajatuksenjuoksua, ja uskovat, että tämä kokemuksellaan hoitaa homman kotiin.

Soinilla ei ole kiire ->  uuvateilla ei ole kiire. Soinin kone nousee, uuvatit jäävät tyhjän päälle kentälle vilkuttamaan.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

Koepotkupallo

Uuvateille tulee kiire siinä vaiheessa kun Juudas Jabban hillotolppa Lontoossa ilmoitetaan. Kun vaaleihin on alle vuosi ja puoluetta ei alla, niin kyllä siinä tulee hätä.
Rehellinen lapinmies on myös yrittäjä-lakimies, varatuomari, suunnistaja, aloittaja, kenttäjuristi, juristi, auktorisoitu lakimies, varatuomari, juristi ja pelle.