median vaalima sankarimyytti ja vähemmän hohdokas todellisuus

[siviilitarkkailija]

Olemme sellaisen ilmiön, sankarin ja sankarimyytin edessä, jossa on vaikea arvioida todellisuutta. Kun suuri paha kohtaa meidät, haluaisimme luonnollisesti tehdä jotain. Mieluummin sankarillista. Teon joka nostaa meidät arjen yläpuolelle. Erityisesti traumaattisten tilanteiden kohdalla osa meistä sähköistyy hurjaan toimintavimmaan. Kuin sankari ratkaisemme vaikean tilanteen ja lehdistö herkuttelee uroteoillamme. Tämä on ihan normaalia käyttäytymistä. Näin pitääkin olla. Sääli vain että n 90 % lehdistöön ulottuvuvasta sankaruudesta on, jos ei valhetta niin liiottelun sekä tarinankerronnan vaatimaa väritystä. Tämä tarinankerronta on lehdistön työ ja tulo. Mitä paremmin kerrotaan tarinaa, sitä enemmän myydään lehteä.

On yksi asia sankarillisesti puolustaa itseään ja muita, on aivan toinen juttu pysäyttää aseistettu tappaja. Juosta perään itseään säästämättä. Riisua ase pahikselta pois. Tällaisen avun saaminen on todennäköisesti poliisin kannalta vähintäänkin kyseenalaista. Lehdistön ulvomana monikulttuurisuuden suoritteena jotakuinkin vastuutonta. Sankaruuden ansio ei ole lehden sivuilla vaan peilissä. Jokainen näkee peilissä menikö hyvin vai ei. Samoin olisi suotavaa että ENNEN KUIN AUTTAA POLIISIA TAKTISESSA TEHTÄVÄSSÄ, KYSYY ITSELTÄÄN VAKAVASTI JA HARKITEN: TARVITSEEKO JEPARI OIKEASTI MINUA VAI OLENKO TIELLÄ?

Todellista sankaria ei tarvitse erikseen poliisin toimesta hillitä kun pahis on jo kaadettu maahan poliisin laukauksella. Omassa todellisuudessa liikkuvaa elävän elämän supersankankaria täytyy. Joskus jopa joutuvat kiinniotetuiksi minkä jälkeen kuulemme nopeasti miten häilyvä elävässä elämässä on raja hyviksen ja pahiksen välillä.

Valhemedia luo meille hienon sankarimyytin. Vähän liian hienon ollakseen totta. Todellisen mediahrviön se luo kohdatessaan ihmispolon joka erehtyy avautumaan ja tuntemaan itsensä todellisuutta tärkeämmäksi. Tai juhliessaan kuolettavan laukauksen ampunutta virkahenkilöä.

Sankari on lehdistön luoma myyttinen tarina joka helposti vie varomattoman ihmisen tekemään tekoja joiden arviointi sekä hyödyllisyys jakaa ihmiset. On journalistinen pakko ladata pahuuden vastapainoksi ihmiskuva joka luo toivoa mutta kenestä ja miksi totuuden hinnalla. Etenkin kun pahuus koskettaa kaikkia ihmisiä, uskonnon mukaan heidät jaotellen säästettäviin ja tapettaviin. Tämä nimenomaan pitäisi lehdistössä herättää huomaamaan asian yhdistävyys mutta ei. Pitää keksiä sankarimyytti ja pitää myydä tarina...

[nollatoleranssi]

Paras sankari ei välttämättä näy missään. Turun tarinan sankareita olisivat voineet olla pelkästään kantasuomalaiset Soini, Orpo ja Sipilä. Sipilä ei olisi luvannut taloaan, Orpo ei olisi tehnyt sopimuksia ja Soini ei olisi päästänyt terroristeja Ruotsista Suomeen. Koska sankarin viitta ei kelvannut, niin seuraukset näkyvät tässä.

Yllättävän vähällä on silti selvitty kokonais pakolais/turvapaikanhakijamääriin verrattuna.

[nollatoleranssi]

Yleensä kaikki tapahtuu niin yllättäen, että tilanteeseen on todella vaikeaa reagoida. Pitää olla tiettyä hullunrohkeutta ja silloin saattaa olla ensimmäinen uhri. Samoin tässäkin tapauksessa tuskin kukaan tiesi onko tekijöitä yksi vai monta. Kahdella veitsellä varustettua hyökkääjää vastaan ei ole kovin helppoa taistella. Hyökkääjä pyrki myös tietoisesti hyökkäämään naisia kohtaan.

[siviilitarkkailija]

Paras sankari ei välttämättä näy missään. Turun tarinan sankareita olisivat voineet olla pelkästään kantasuomalaiset Soini, Orpo ja Sipilä. Sipilä ei olisi luvannut taloaan, Orpo ei olisi tehnyt sopimuksia ja Soini ei olisi päästänyt terroristeja Ruotsista Suomeen. Koska sankarin viitta ei kelvannut, niin seuraukset näkyvät tässä.

Olisiko heistä tullut valhemediassa konnia?

[Malla]

Samoin olisi suotavaa että ENNEN KUIN AUTTAA POLIISIA TAKTISESSA TEHTÄVÄSSÄ, KYSYY ITSELTÄÄN VAKAVASTI JA HARKITEN: TARVITSEEKO JEPARI OIKEASTI MINUA VAI OLENKO TIELLÄ-

Ja myös: jos paikalla on enishoitajia tai muita ammattilaisia, kysy: olenko tiellä. Ja väisty.

[Vaniljaihminen]

Niin, todellisuudesta pitää aina luoda sellainen Disney-versio, jossa kaikki päättyy onnelliseen loppuun. Unelmoinnista ja unelmista puhutaan jo siinä määrin, että minä olen sanan kuullessani aina jo poistamassa sitä kuuluisaa varmistinta.

Viime viikolla päättyneessä MTV3:n ohjelmassa Kesäterassi Lorenz Backman kertoi kuinka hän voi olla onnellinen pelkästään siitä, että hän kuolemansa jälkeen jatkaa elämäänsä matoina ja lopulta atomeina. Nykyajan eräs trendi on myös se, kuinka on teeskenneltävä sitä, että pitää jopa vastenmielisistä asioista. Sellainen nyt lopulta johtaa aina jonkinlaisiin mauttomiin övereihin.

[siviilitarkkailija]

Samoin olisi suotavaa että ENNEN KUIN AUTTAA POLIISIA TAKTISESSA TEHTÄVÄSSÄ, KYSYY ITSELTÄÄN VAKAVASTI JA HARKITEN: TARVITSEEKO JEPARI OIKEASTI MINUA VAI OLENKO TIELLÄ-

Ja myös: jos paikalla on enishoitajia tai muita ammattilaisia, kysy: olenko tiellä. Ja väisty.

Tämä on tärkeä pointti jota monikulttuurisessa yhteisössä on liki mahdotonta ymmärtää. Etenkin jos uhri on nainen ja hoitohenkilö on mies. Tällöin jotain syviä kulttuurisia vaatimuksia alkaa löytymään omaisilta ja kovasti ääntä näiden vaalimiseen uhrin lääkinnällisistä tarpeista piittaamatta.

Arjen sankari ei oikeastaan mahdu myyttisen lehdistösankarin viittaan ei mitenkään. Tämä olisi syytä ymmärtää kun arvioidaan sekä ihmistä joka haluaisi auttaa ja lehdistön tosiasioista piittaamatonta tarinankerrontaa. Eikä oikeastaan murhaaja-terroristin ampuminenkaan ole mikään sankarillinen teko jos sitä vertaa pahiksen paikkailuun sekä suojeluun vigilanttien kostoiskuilta. Siinä on vaadittu vähän enemmän.

Rehellisesti sanottuna en tiedä olisinko voinut pidätellä itseäni lyömästä jo maahan kaadettua lapsenmurhaajaa vaikka kaato ilmiselvästi oli toisen tekemä. Maassa makaavan tappajan potkaiseminen on myös sellainen teko jota pitää verrata mm Rautatieasemalla sattuneeseen surmapotkuun jos ollaan täysin rehellisiä ja verrataan tekoja toisiinsa. Jossain vaiheessa kun Rautatieaseman surmapotku tapahtui, lehdistön ja poliitikkojen hyväkkäät kertoivat että :" Yksikin potku on liikaa". No tämän perusteella ei todellakaan näytä olevan. Potku ja pesäpallomailan lyönti MAASSA MAKAAVAAN USKONTOPOLIITTISEEN TERRORISTIIN EI OLE LIIKAA!...mutta ei siksi että olisi kiva lyödä vaan ainoastaan siksi jos epäilee henkilöllä olevan räjähdeliivin laukaisimen taskussaan ja haluaa tältä siksi heti tajun kankaalle. Homma ei ole mitenkään sankarillista vaan tuskastuttavan  väkivaltaista eikä oikein lehdistölle sopivaa näytettävää. Vaan nykymaailmassa ihminen joutuu roskamedian valokeilaan niin nopeasti ettei edes tajua miten ja missä.

Olisi voinut kuvitella että median edustajia olisi vähän hillinnyt kyky ymmärtää ihmisiä väkivallan uhreina tekemisistään ja näkemisistään huolimatta. Vähäksi jäi hillintä. Kannattaa hompanssien ymmärtää että ns valtavalhemediassa myös shokissa tai muuten vaan järkyttyneenä olevia ihmisiä haastatellaan ja julkaistaan surutta ja piittaamatta. Näin käy. Tapahtumista saadaan live feed sekunneissa ja kommentit reaaliaikaisesti. Itse tapahtuman ymmärtäminen on kuukausien tai jopa vuosien urakka.