News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

JHa ja loikkarit (jos..)

Started by Laskentanuiva, 09.06.2017, 09:23:40

Previous topic - Next topic

Emo

Quote from: Lahti-Saloranta on 23.06.2017, 13:33:20Väyrysen puolue voi hyvinkin saada loikkareista vahvistusta sillä puoluehan on jo olemassa ja se todennäköisesti pystyy imuroimaan ääniä kepulta. Loikkari vain vaihtaa Soinin Väykkään.

Väyrynen ei ole ilmoisinaikinä pettänyt omia äänestäjiään, kuten Soini teki heti kun hallitukseen pääsi.

Alkukesällä 2015 olin todella iloinen ja rauhallinen, koska Suomen johtoon olivat nousseet kristityiksi itseään kuvailevat rehelliset miehet Soini ja Sipilä. Todellakin uskoin Suomen itsenäisyyden ja kansan olevan vihdoin turvallisissa ja hyvissä käsissä. Olin onnellinen, olin optimistinen. Elokuussa 2015 olin jo hyvin toisissa tunnelmissa, todellisuus alkoi soljua tajuntaani jo muutama viikko ennen kuin turvapaikkaturistit alkoivat vyöryä länsirajamme yli.

Alkukesällä 2017 olen jälleen toiveikas. Toivottavasti elo-syyskuu 2017 ei tuo samanlaista pettymystä kuin aiempi kokemukseni parin vuoden takaa. Turvapaikkaturisteja tosin ilmeisesti on jälleen tulossa, mutta ne menevät edelleen Soini-Sipilä-Stubb-Orpo - porukan piikkiin.

On upeaa, että paska karisi PS-rattailta oma-alotteisesti. Kikkareita ei pidä huolettomasti nostella takaisin kyytiin, Kike nyt menköön ja pari lisää jos ne tarkasti valitaan. Itse en haluaisi enää ketään uuvattia takaisin, sillä jos porukkaa otetaan takaisin runsaasti niin koostumus on sitten jälleen se sama luopiopersut joita en olisi enää ikinä äänestänyt.

Mutta nyt kun johdossa on uusi pyheenjohtaja Jussi Halla-aho, ja puheenjohtajisto muutenkin on ryhdikäs, niin olen valmis unohtamaan nuivien kansanedustajien kahden vuoden saamattomuuden ja mykkyyden, ja antamaan koko lössille uuden mahdollisuuden. En olisi uskonut, että Slunga-Poutsalollekin voin antaa uuden mahdollisuuden, ja Turkkilalle, mutta jos Jussi Halla-aho heihin luottaa niin olkoon.

Jussi - älä petä luottamustamme! Uskoni teihin ei ole vahva, mutta sinun persujasi meinaan jatkossa äänestää!

Muuttohaukka

#4381
Quote from: Emo on 23.06.2017, 13:54:12

---

Jussi - älä petä luottamustamme! Uskoni teihin ei ole vahva, mutta sinun persujasi meinaan jatkossa äänestää!

Minä vielä pohdin äänestämistäni. Mäntylä oli niin iso virhe heti 2015 2011 kesäkuussa.

Mutta mukavaa, että @Emo ja @Ink Visitor ovat taas täällä. Oikein rattoisaa juhannusta molemmille! :)

Korjaus: Äänestin Mäntylää 2011 ja en tasan enää 2015.

ämpee

Quote from: Kulttuurirealisti on 23.06.2017, 11:11:31
Monet ihmiset joko eivät ymmärrä, tai ymmärtävät tahallaan väärin Halla-ahon kirjoituksia.

Pahantahtoinen väärinymmärtäminen alkaa jo olla maan tapa, mikä on pitemmän päälle erittäin vahingollista.
Lisäksi on huomattava, että varsin monesti tämä väärinymmärtäminen on tahallista.
Rehellisyys näyttää olevan katoava luonnonvara.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Pkymppi

Quote from: ämpee on 23.06.2017, 14:02:56
Quote from: Kulttuurirealisti on 23.06.2017, 11:11:31
Monet ihmiset joko eivät ymmärrä, tai ymmärtävät tahallaan väärin Halla-ahon kirjoituksia.

Pahantahtoinen väärinymmärtäminen alkaa jo olla maan tapa, mikä on pitemmän päälle erittäin vahingollista.
Lisäksi on huomattava, että varsin monesti tämä väärinymmärtäminen on tahallista.
Rehellisyys näyttää olevan katoava luonnonvara.

Minusta odotusarvo on se että henkilö jonka mielestä:

1. Maahanmuutto on suuri rikkaus ja Suomi tarvitsee maahanmuuttoa työvoimapulan johdosta.

Valehtelee. Ja sen lisäksi valehtelee kaikessa ja kaiken muunkin.

ApuaHommmaan

#4384
Massamedia on VIHOLLINEN. Viholliselta on ihan turhaa odottaa mitään hyvää, tai rehellistä koskaan. He tekevät sen, koska hakevat klikkauksia. Niitä saa, kun keksii narratiivit, jotka täyttävät lammaslauman emotionaaliset tarpeet. Ne narratiivit sitten luodaan maksimoimaan informaatiotavoitteet. Niihin ei kuulu sellainen, kuin yhteinen hyvä.

Esimerkki:
https://yle.fi/uutiset/3-9688059
"Näyttelijä Johnny Depp vitsaili presidentti Trumpin murhaamisesta"

Vaihdetaanpa tunnettu koomikkomme Iso Vitsi vitsaili Sauli Niinistön murhaamisella. Voisiko tuollainen olla lehdissämme? No ei voisi, koska vain niiden massamedian vihollisiksi mieltämien ihmisten murhaamisella saa hyväksytysti vitsailla. Vaikka eihän siinä oikeasti mitään vitsiä ole, että toivoo toisen ihmisen väkivaltaista kuolemaa. Se on vain kehotus, jolla tuossa tapauksess Depp pyrkii omalla aktiivisella panoksellaan saamaan murhan aikaiseksi.

Ainoa keino voittaa VIHOLLINEN on itse luoda se uusi media ja ottaa mahdollisemman monen ihmisen osalta heidän asemansa. Neutralisoida heidän valheelliset ja pitkälle vihaan perustuvat narratiivinsa mahdollistamalla ihmisille tarpeeksi tarjontaa ilman massamediaa. Massamedia ei tule itseään lopettamaan. He jatkavat helppoa rahan takomista ihan mielellään vaikka maailman tappiin.

VIHOLLISTA vastaan tavoiteltava asia ei ole voitto, vaan murskavoitto. Optimi olisi, että kaikki pois VIHOLLISELTA.
Lisää rahaa kotouttamiseeni.

Rosebud

Quote from: ämpee on 23.06.2017, 14:02:56
Lisäksi on huomattava, että varsin monesti tämä väärinymmärtäminen on tahallista.
Väittäisin, että suurin osa on tahallista väärinymmärtämistä. Vaikka esimerkiksi punavihertoimittajat ovat äärimmäisen tyhmiä, osaavat he lukea ja ymmärtää tekstiä, koska se on heidän työtään. Halla-ahon tekstien tarkoitusta on vain niin helppo muuttaa pienellä valehtelulla, eivätkä puhavihertoimittajat pysty hillitsemään itseään.

Näitä ei mielestäni kannattaisi alkaa selittelemään mitenkään: "no, mutta kun Jussi tarkoitti sitä ja tätä..". Pitäisi heti yksinkertaisesti sanoa, että väitteen tehnyt valehtelee, ja että jokainen voi mennä itse lukemaan Scriptasta totuuden.

Jos esimerkiksi toimittaja kysyisi Jussilta raiskausfantasioista, Jussin pitäisi heittää vastakysymys: "miksi toimittaja valehtelee Suomen kansalle asiasta, jonka jokainen voi itse tarkistaa?".

Bwana

Quote from: Risto A. on 23.06.2017, 10:52:13

Käytännössä tuo on se vaatimus minkä sosialidemokraattinen Suomi Halla-aholle esittää: "ala vastedes olemaan tyhmempi, niin pääset hillotolpalle".

Tuo on se syy, miksi mm. Elina Lepomäki ei etene Kokoomuksessa: liian älykäs.

Keskinkertaiset ihmiset ei vain voi sietää itseään älykkäämpien yleistä olemassaoloa. Keskinkertaiset ihmiset ei voi sietää ajatusta siitä, että he eivät ole luomakunnan kruunu. Nämä menee aina joko hysteeriseksi tai täysin veltoksi itseään älykkäämpien seurassa. Toivuttuaan järkytyksestä, ensimmäinen ajatus näillä on: tuosta on pakko päästä eroon. Sitten alkaa vehkeily.

Olen omassa elämässäni joutunut pohdiskelemaan tätä samaa asiaa. Jo kakarasta asti oli hyvin usei  sellainen "ulkopuolinen" fiilis. Ikään kuin muut ihmiset eivät ymmärtäisi mitä sanon. Usein reaktioinaan oli myös suuttumus/meikäläisen pitäminen tyhmänä vaikka itselleni oli täysin selvää että yksinkertaisemmin en jotain abstraktiota pystynyt selittämään. Tai olisin varmaankin pystynyt mutta se olisi yleensä vaatinut koko ajatusrakennelman pilkkomista pieniksi suupaloiksi. Se taas tuntui itsestäni keskustelukumppanieni aliarvioimiselta. "Kyllähän nyt jokainen tästä jo tajuaa..."

Kuitenkin usein ideani kuitenkin menivät läpi, jonkin ajan kuluttua. Usein kuitenkin jonkun toisen esittäminä. Tätä se oli myös yliopistossa ja valmistumisen jälkeen myös työpaikalla. Tulin sitten mittauttaneeksi kellotaajuuteni ja asiat alkoivat selventyä.

On totta että ihmisten, joiden ÄO eroaa toisistaan yli yhden keskihajonnan, on vaikea ymmärtää toisiaan. Puolet suomalaisista omaa ÄO:n välillä 85-115. Kärkevästi sanottuna niin ihania ja fiksuja kuin nuo ihmiset ovatkin, ei heillä ole välttämättä edes paukkuja ymmärtää esim. Halla-ahon ironiaa/sarkasmia. Tähän kun lisätään vielä itseään älykkäämpien vihaamisesta kumpuava tahallinen väärinymmärtäminen  ryhmässä ÄO 115-130 (tähän osaanhan suurin osa maistereista sijoittuu, toimittajatkin) niin tässä ollaan.
Nkosi sikelel' Afrika.

Lahti-Saloranta

Quote from: Emo on 23.06.2017, 13:54:12
Alkukesällä 2015 olin todella iloinen ja rauhallinen, koska Suomen johtoon olivat nousseet kristityiksi itseään kuvailevat rehelliset miehet Soini ja Sipilä. Todellakin uskoin Suomen itsenäisyyden ja kansan olevan vihdoin turvallisissa ja hyvissä käsissä. Olin onnellinen, olin optimistinen.
Samat fiiliket vaikka ounastelinkin että maahanmuuttokysymykset eivät Soinia kiinnosta. Luotin kuitenkin eduskuntaryhmän painostukseen. Tynkkysen ja Immosen harjaamiset vei kuitenkin uskon koko mieheen.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Profit

Quote from: Punaniska on 23.06.2017, 11:58:57
Quote from: Risto A. on 23.06.2017, 10:52:13
Tuo on se syy, miksi mm. Elina Lepomäki ei etene Kokoomuksessa: liian älykäs.

Lepomäellä on ollut koko uransa taustat kunnossa, eli vaikutusvaltaisia tukijoita löytyy.

Lepomäki on vain liian kova ja kolea markkinoitavaksi suurelle yleisölle.

Lepomäki ei menesty, koska hän on huono poliitikko.

elven archer

Quote from: Lalli IsoTalo on 23.06.2017, 00:54:57
Voiko JSN erottaa YLEn vastaavan päätoimittajan, jos se katsoo sen oikeutetuksi?
Tiedät, että ei, joten miksi kysyit? Sinä sanoit, ettei olisi mitään juridista asemaa, mutta tuollainen erottaminen kuulostaisi jo siltä, että olisi kaikki juridinen asema. Jotain kuitenkin on siinä noiden välissä.

Uuno Nuivanen

Quote from: Profit on 23.06.2017, 14:53:05
Quote from: Punaniska on 23.06.2017, 11:58:57
Quote from: Risto A. on 23.06.2017, 10:52:13
Tuo on se syy, miksi mm. Elina Lepomäki ei etene Kokoomuksessa: liian älykäs.

Lepomäellä on ollut koko uransa taustat kunnossa, eli vaikutusvaltaisia tukijoita löytyy.

Lepomäki on vain liian kova ja kolea markkinoitavaksi suurelle yleisölle.

Lepomäki ei menesty, koska hän on huono poliitikko.

Suurin osa kansaa ei taida tukea hänen näkemyksiään työttömien, pienituloisten ja muun roskaväen leiritys- ja kaasutustarpeesta. (Okei, hieman kärjistäen, mutta...)

finnTroll

Quote from: ISO on 23.06.2017, 15:18:07
Uskovaisiin ihmisiin ei kannata luottaa tippaakaan, ne on ulkoistaneet vastuun tekemisistään Jumalalle eivätkä ole mitenkään halukkaita ottamaan muita huomioon tai olemaan ylipäänsä suvaitsevaisia.

Kun nykyaikana uskontojen militanttinen terrori halutaan heittää Itämereen niin tuo on ainoa asenne poliittisesti ja yhteiskunnallisesti. Valtio ja uskonto pitää täysin erottaa toisistaan.

Muuten joutuu vääntämään maailman tappiin asti uskonnon edustajien kanssa siitä että mikä on sitä oikeaa uskontoa ja sen tulkintaa.

Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi.

Riukulehto

QuoteNäin analysoi Veikko Vallin Timo Soinia – "Hän ei varmasti uskonut että jostain tulee suositumpi kuin hän on"

Tamperelainen kaupunginvaltuutettu Veikko Vallin (TaPu) muistaa Perussuomalaisten ex-puheenjohtaja Timo Soinin jo pidemmältä aikaa. Ratkaiseva ajankohta ajoittuu vuoteen 2002, jolloin Vallin esitteli Soinille projekti Tony Halmeen. Miehen taustaryhmä oli pukkaamassa Halmetta tosimielellä eduskuntaan, ja alhaisen kannatuksen kanssa paininut Soini tarttui syöttiin kiinni.

Sittemmin tapahtui paljon. Kannatus nousi, Halmeen elämä romahti, Soini nousi omana itsenään suosituksi, Halme menehtyi, Jussi Halla-ahon suosio kasvoi ja kasvoi lopulta niin suureksi että hän pyyhälsi äärioikealta Timo Soinin ohi.

– Sen on ollut pakko olla Timolle kaamea järkytys. Se, että jostain tulee suositumpi kuin hän on, Vallin pohtii.

Vallin ei pidä Soinia mitenkään maahanmuuttokriittisenä.

– Monta kertaa kysyin Timolta, mitä ajattelet maahanmuutosta. Timo sanoi, ettei häntä kiinnosta sellainen kysymys, häntä kiinnostaa Euroopan Unioni ja sen Suomelle aiheuttamat ongelmat. Missä EU, siellä ongelma, Timo hoki, Vallin muistelee.

Julkisuudessa on pohdittu moneen otteeseen Tony Halmeen merkitystä sille, että Timo Soini valittiin eduskuntaan keväällä 2003. Tuota ennen hän oli yrittänyt kansanedustajaksi kaksi kertaa mutta jäänyt ilman valintaa. Kolmannen yrityksen jälkeen ei olisi välttämättä seurannut neljättä.

– No, kaverit olivat eri vaalipiireissä, Tony Helsingissä ja Timo Uudellamaalla. Moni tuli silloin pääkaupunkiseudulla vaalitilaisuuksissa kysymään minulta, ketä äänestän kun haluaisin Halmetta äänestää, mutta vaalipiiri on Uudellamaalla. Sanoin aina, että äänestä Timo Soinia.

Soini keräsi vaaleissa 4 397 ääntä ja tuli valituksi. Vertauslukuja tarkasteltaessa Soinille valituksi tulemiseen riitti periaatteessa Perussuomalaisten listan ykköspaikka – vertauslukujen osalta Soini keräsi turvallisen 22753,00, kun viimeisenä vaalipiiristä valitun Keskustan Eero Lankian lukema oli 12128,200.

– Oma arvioni on, että puolet Timon äänistä tuli Tonyn avulla.
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/533595-nain-analysoi-veikko-vallin-timo-soinia-han-ei-varmasti-uskonut-etta-jostain-tulee
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

finnTroll

#4393
-- naps --

Hyvä että Kike tuli takaisin. Sentään yksi joka tajusi millä perusteella hänet eduskuntaan äänestettiin.

Ja tämä on sitä oikeaa johtajuutta mitä nyt Perussuomalaisessa puolueessa on. Kenttä on tajunnut. Kaikki Persut yhdessä. Jos ei maistu niin muitakin puolueita on.
Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi.

Lady Deadpool

Uskontojankkaus ei varsinaisesti kuulu ketjun aiheeseen, joten sen soisi jäävän taas taka-alalle. Lyhyesti sanottuna: loppu nyt eikä huomenna.
Sarjavihaaja.

IDA

Quote from: Lady Deadpool on 23.06.2017, 15:49:59

Minusta tuohon kannattaisi puuttua myös silloin, kun uskovaisille ruvetaan vittuilemaan. Jos tosiaan on niin, että uskovaiset eivät ole tervetulleita Hommaan, niin aivan hyvin voitte itse sitten taistella tienne sinne minne haluatte.

Veikkaan Sinisen viileä tulevaisuutta.
qui non est mecum adversum me est

-PPT-

Quote from: Riukulehto on 23.06.2017, 15:48:49
QuoteNäin analysoi Veikko Vallin Timo Soinia – "Hän ei varmasti uskonut että jostain tulee suositumpi kuin hän on"

Tamperelainen kaupunginvaltuutettu Veikko Vallin (TaPu) muistaa Perussuomalaisten ex-puheenjohtaja Timo Soinin jo pidemmältä aikaa. Ratkaiseva ajankohta ajoittuu vuoteen 2002, jolloin Vallin esitteli Soinille projekti Tony Halmeen. Miehen taustaryhmä oli pukkaamassa Halmetta tosimielellä eduskuntaan, ja alhaisen kannatuksen kanssa paininut Soini tarttui syöttiin kiinni.

Sittemmin tapahtui paljon. Kannatus nousi, Halmeen elämä romahti, Soini nousi omana itsenään suosituksi, Halme menehtyi, Jussi Halla-ahon suosio kasvoi ja kasvoi lopulta niin suureksi että hän pyyhälsi äärioikealta Timo Soinin ohi.

– Sen on ollut pakko olla Timolle kaamea järkytys. Se, että jostain tulee suositumpi kuin hän on, Vallin pohtii.

Vallin ei pidä Soinia mitenkään maahanmuuttokriittisenä.

– Monta kertaa kysyin Timolta, mitä ajattelet maahanmuutosta. Timo sanoi, ettei häntä kiinnosta sellainen kysymys, häntä kiinnostaa Euroopan Unioni ja sen Suomelle aiheuttamat ongelmat. Missä EU, siellä ongelma, Timo hoki, Vallin muistelee.

Julkisuudessa on pohdittu moneen otteeseen Tony Halmeen merkitystä sille, että Timo Soini valittiin eduskuntaan keväällä 2003. Tuota ennen hän oli yrittänyt kansanedustajaksi kaksi kertaa mutta jäänyt ilman valintaa. Kolmannen yrityksen jälkeen ei olisi välttämättä seurannut neljättä.

– No, kaverit olivat eri vaalipiireissä, Tony Helsingissä ja Timo Uudellamaalla. Moni tuli silloin pääkaupunkiseudulla vaalitilaisuuksissa kysymään minulta, ketä äänestän kun haluaisin Halmetta äänestää, mutta vaalipiiri on Uudellamaalla. Sanoin aina, että äänestä Timo Soinia.

Soini keräsi vaaleissa 4 397 ääntä ja tuli valituksi. Vertauslukuja tarkasteltaessa Soinille valituksi tulemiseen riitti periaatteessa Perussuomalaisten listan ykköspaikka – vertauslukujen osalta Soini keräsi turvallisen 22753,00, kun viimeisenä vaalipiiristä valitun Keskustan Eero Lankian lukema oli 12128,200.

– Oma arvioni on, että puolet Timon äänistä tuli Tonyn avulla.
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/533595-nain-analysoi-veikko-vallin-timo-soinia-han-ei-varmasti-uskonut-etta-jostain-tulee

V 2003 vaaleissa Uudellamaalla jokin pikkupuolueen nobody sai satoja ääniä ja selitykseksi on tarjottu että hänellä oli sama vaalinumero kuin Tony Halmeella Helsingissä. Jotkut ihmiset eivät tiedä mitä vaalipiiri tarkoittaa.

Tavan

Poden kylmiä väreitä joka kerta kun uutistenlukija sanoo sanat perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Uuno Nuivanen

Quote from: Tavan on 23.06.2017, 16:05:11
Poden kylmiä väreitä joka kerta kun uutistenlukija sanoo sanat perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Joo, kestää kyllä aikansa tottua.   :)

Lahti-Saloranta

Quote from: Tavan on 23.06.2017, 16:05:11
Poden kylmiä väreitä joka kerta kun uutistenlukija sanoo sanat perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.
Puheenjohtajana Jussi tulee useammin esille ja jos malttaa esiintyä rauhallisena ja asiallisena kuten tähänkin asti niin ihmisille jääkin aivan toisenlainen kuva median luomaan nähden.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Pullervo

#4400
Olisiko jollakulla täällä tietoa seuraavien 1. varasijalla vaalipiireissään olevien Perussuomalaisten kannasta, mitä tulee PS-puolueeseen ja Uuvattien ek-ryhmään, eli kumman puolella seuraavat henkilöt ovat ja kumpaan ryhmään liittyisivät eduskuntaan noustessaan, jos saman vaalipiirin istuva kansanedustaja siirtyy muihin tehtäviin kesken vaalikauden (vrt. Hanna Mäntylä, Lappi)?

Satakunta:
Koskela, Jari

Keski-Suomi:
Vanhala, Mauno UV

Oulun vaalipiiri:
Kupsala, Henna

Olisi hyvä tietää, kumpaan ryhmään kyseiset henkilöt todennäköisesti liittyisivät.

(tämä liittyy tämän ketjun aikaisempaan kommenttiini, johon olen listannut kaikki vaalipiirit ja merkannut tiedossa olevat kannat: https://hommaforum.org/index.php/topic,121273.msg2663171.html#msg2663171). Jos siellä on virheitä, niin korjaan mielelläni.

Lady Deadpool

Quote from: IDA on 23.06.2017, 15:56:33
Quote from: Lady Deadpool on 23.06.2017, 15:49:59
Uskontojankkaus ei varsinaisesti kuulu ketjun aiheeseen, joten sen soisi jäävän taas taka-alalle. Lyhyesti sanottuna: loppu nyt eikä huomenna.

Minusta tuohon kannattaisi puuttua myös silloin, kun uskovaisille ruvetaan vittuilemaan. Jos tosiaan on niin, että uskovaiset eivät ole tervetulleita Hommaan, niin aivan hyvin voitte itse sitten taistella tienne sinne minne haluatte.

Veikkaan Sinisen viileä tulevaisuutta.

Siihen puututaan mitä nähdään, tai mitä joku vaivautuu raportoimaan. Homma on ihan kaikille suunnattu alusta mikä tarkoittaa sitä, ettei erivapauksia ole puoleen eikä toiseen. Uskontojankkaus (oli sitten vastaan tai puolesta) on aina no bueno jos ei kuulu varsinaisen ketjun aiheeseen.
Sarjavihaaja.

Rosebud

Quote from: Tavan on 23.06.2017, 16:05:11
Poden kylmiä väreitä joka kerta kun uutistenlukija sanoo sanat perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.
Väreilyä voisi tulla muihinkin paikkoihin jos joskus kuulisi sanat: "Presidentti Jussi Halla-aho". Vaikka presidentillä ei ole juurikaan valtaa, ja pääministeri olisi Jussille tietenkin parempi titteli, haluaisin nähdä Suomen vasemmiston kumartamassa presidentti Halla-aholle. Voi sitä paskahalvausten määrää..

writer

Quote from: Riukulehto on 23.06.2017, 15:48:49
QuoteNäin analysoi Veikko Vallin Timo Soinia – "Hän ei varmasti uskonut että jostain tulee suositumpi kuin hän on"

Tamperelainen kaupunginvaltuutettu Veikko Vallin (TaPu) muistaa Perussuomalaisten ex-puheenjohtaja Timo Soinin jo pidemmältä aikaa. Ratkaiseva ajankohta ajoittuu vuoteen 2002, jolloin Vallin esitteli Soinille projekti Tony Halmeen. Miehen taustaryhmä oli pukkaamassa Halmetta tosimielellä eduskuntaan, ja alhaisen kannatuksen kanssa paininut Soini tarttui syöttiin kiinni.

Sittemmin tapahtui paljon. Kannatus nousi, Halmeen elämä romahti, Soini nousi omana itsenään suosituksi, Halme menehtyi, Jussi Halla-ahon suosio kasvoi ja kasvoi lopulta niin suureksi että hän pyyhälsi äärioikealta Timo Soinin ohi.

– Sen on ollut pakko olla Timolle kaamea järkytys. Se, että jostain tulee suositumpi kuin hän on, Vallin pohtii.

Vallin ei pidä Soinia mitenkään maahanmuuttokriittisenä.

– Monta kertaa kysyin Timolta, mitä ajattelet maahanmuutosta. Timo sanoi, ettei häntä kiinnosta sellainen kysymys, häntä kiinnostaa Euroopan Unioni ja sen Suomelle aiheuttamat ongelmat. Missä EU, siellä ongelma, Timo hoki, Vallin muistelee.

Julkisuudessa on pohdittu moneen otteeseen Tony Halmeen merkitystä sille, että Timo Soini valittiin eduskuntaan keväällä 2003. Tuota ennen hän oli yrittänyt kansanedustajaksi kaksi kertaa mutta jäänyt ilman valintaa. Kolmannen yrityksen jälkeen ei olisi välttämättä seurannut neljättä.

– No, kaverit olivat eri vaalipiireissä, Tony Helsingissä ja Timo Uudellamaalla. Moni tuli silloin pääkaupunkiseudulla vaalitilaisuuksissa kysymään minulta, ketä äänestän kun haluaisin Halmetta äänestää, mutta vaalipiiri on Uudellamaalla. Sanoin aina, että äänestä Timo Soinia.

Soini keräsi vaaleissa 4 397 ääntä ja tuli valituksi. Vertauslukuja tarkasteltaessa Soinille valituksi tulemiseen riitti periaatteessa Perussuomalaisten listan ykköspaikka – vertauslukujen osalta Soini keräsi turvallisen 22753,00, kun viimeisenä vaalipiiristä valitun Keskustan Eero Lankian lukema oli 12128,200.

– Oma arvioni on, että puolet Timon äänistä tuli Tonyn avulla.
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/533595-nain-analysoi-veikko-vallin-timo-soinia-han-ei-varmasti-uskonut-etta-jostain-tulee

Tuohon huomiona että 2003 persut oli Uudellamaalla vaaliliitossa kristillisten kanssa eli Jos kristillisten joku ehdokas olisi saanut enemmän ääniä kuin Soini niin silloin kristillisten ehdokas olisi mennyt läpi.

Laskin itseasiassa YLE-vaalipalvelun 2007 tilastoista (2003 tilastoja ei ole sieltä enää saatavissa jostain syystä) että persut sai Uudellamalla vain 5263 ääntä vuonna 2003 kun kristilliset saivat 15 936 ääntä vuonna 2003 eli yhteensä saivat 21 199 ääntä (on mahdollista että joku kolmas pikkupuolue kuten joku köyhien asialla tms. oli myös vaaliliitossa mukana jolloin tulisi ehkä tuo Vallinin mainitsema 22 753).

http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2007/eduskuntavaalit/vp02/index.htm

Ilman Tony Halmetta ja Vallinin suosituksia Timo Soini olisi 100% varmasti jäänyt valitsematta ja joku kristillinen olisi noussut eduskuntaan hänen sijastaan.
Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

writer

Quote from: writer on 23.06.2017, 16:21:25

Köyhien asialla sai vuoden 2003 eduskuntavaaleissa ääniä Uudellamaalla yhteensä 1448 eli kun lisätään ne tuohon 21 199 niin vertailuluvuksi tulee 22 647 eli joku muu pikkupuolue oli ehkä vielä vaaliliitossa persut+kristilliset+KÖY lisäksi vuonna 2003

http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2007/eduskuntavaalit/vp02/index.htm

(laskettu 2007 vaalituloksesta koska 2003 ei ole netissä saatavissa)

Koska kristilliset yleensä osaavat äänten keskityksen niin vuonna 2003 heille kävi joku kämmi ja Soini tuli valituksi todennäköisesti vain muutamalla sadalla äänellä.

Sari Essayah:han meni europarlamenttiin aikanaan persut+kristilliset vaaliliiton kautta kun Timo Soini pääsi europarlamenttiin ja Soini sanoi tyyliin että "nyt on velka kuitattu" tarkoittaen juuri 2003 vuoden tapahtumia.

Ilman Tony Halmetta mr. Takinkääntö eli Timpan Soini ajelisi vieläkin pappatunturilla eikä olisi ikinä nähnyt eduskuntaa kansanedustajana...

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

writer

Quote from: Lahti-Saloranta on 23.06.2017, 14:49:21
Quote from: Emo on 23.06.2017, 13:54:12
Alkukesällä 2015 olin todella iloinen ja rauhallinen, koska Suomen johtoon olivat nousseet kristityiksi itseään kuvailevat rehelliset miehet Soini ja Sipilä. Todellakin uskoin Suomen itsenäisyyden ja kansan olevan vihdoin turvallisissa ja hyvissä käsissä. Olin onnellinen, olin optimistinen.
Samat fiiliket vaikka ounastelinkin että maahanmuuttokysymykset eivät Soinia kiinnosta. Luotin kuitenkin eduskuntaryhmän painostukseen. Tynkkysen ja Immosen harjaamiset vei kuitenkin uskon koko mieheen.

Tynkkysen harjaaminen aloitti Soinin kannatuksen tuhoutumisen persujen sisällä.

Immosen harjaus oli tarpeellinen koska Immonen on oikeasti näennäistekemiseen keskittyvä tyyppi joka SÄHELTÄÄ.

Kiristyikö politiikka Immosen poseeraillessa Schaumanin haudalla "ihan sattumalta" paikalle osuneiden örkkien kanssa?
EI.

Kiristyikö politiikka Immosen unelmoidessa facebookissa niin ympäripyöreästi että siihen oli vihervasemmiston ja median helppo takertua ja siitä kiihkoontua?
EI.

Halla-ahon pitää tehdä Immoselle selväksi että ei spedeile koska spedeily ja örkkien kanssa hengailu johtaa alle 5% puolueeksi...

Persujen pitää olla 25%+ puolue.

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Maastamuuttaja

Hienoa, että myös Jussi Niinistö on avoimesti ilmaissut olevansa aito Niinistö. Jussi, Sauli ja Ville kamppailevat nyt julkisestikin yhdessä avoimien rajojen puolesta halla-aholaisia vastaan.

VilleJ

Quote from: writer on 23.06.2017, 16:43:31
Kiristyikö politiikka Immosen unelmoidessa facebookissa niin ympäripyöreästi että siihen oli vihervasemmiston ja median helppo takertua ja siitä kiihkoontua?
EI.

Tuo boldattu on kyllä naurettava väite. Kausti oli viimisen päälle tekemällä tehty ja väkisin väännetty.

Uuno Nuivanen

Quote from: VilleJ on 23.06.2017, 16:55:12
Quote from: writer on 23.06.2017, 16:43:31
Kiristyikö politiikka Immosen unelmoidessa facebookissa niin ympäripyöreästi että siihen oli vihervasemmiston ja median helppo takertua ja siitä kiihkoontua?
EI.

Tuo boldattu on kyllä naurettava väite. Kausti oli viimisen päälle tekemällä tehty ja väkisin väännetty.

Totta, mutta Immosen kännipostaus oli myös mänttiyden osoitus. Viholliselle aseet käteen jne.

Ägräs

Immoscausti oli kaikin puolin naurettava PR-tempaus kansankiihottuneille suvakeille. Immonen on vähän väärässä paikassa poliitikkona, taitaa olla ennemmin runopoika kuin valtiomies.
Where is the fighting man?
I am he
You would trade every truth
For hollow victories