Tuukka Kurun kirjoitukset

[N. A. Saramo]

Tuukka Kuru on kemiläinen kirjoittaja, johon moni on saattanut törmätä muualla, mutta jonka nimi ei Hommaforumilla ole pahemmin tullut esille. Kurun oma esittely itsestään:

Olen vuonna 1990 syntynyt insinööriopiskelija, joka on luonut pienimuotoista kuuluisuutta nettikirjoituksillaan. Kirjoittelen tekstejäni pitkälti libertaarista ja konservatiivisesta näkökulmasta, joista huokuu myös charmikas perioikeistolainen twisti.

Toimin tällä hetkellä Suomen Sisun Lapin piirin päällikkönä.

Kuru piti viimeisimmässä 612-soihtukulkueessa juhlapuheen. Hän on toiminut pienpuolueissa ja kirjoittanut verkkolehtiin Kansalainen ja Sarastus. Lisätietoa henkilöstä voi lukea Kansalaisen haastattelusta:

Jarkko Jaakola / Silja-Maria Korkalainen: "Kansallismielisyys kuuluu kaikille". Kansalainen, 1. III 2016.

Kurun kirjoituksia:

Oma blogi: https://blogbook.fi/tuukkakuru/
Blogi Kansalaisessa: https://blogit.kansalainen.fi/tuukkakuru/
Sarastuksessa ilmestyneet kirjoitukset: https://sarastuslehti.com/tag/tuukka-kuru/
Lisäksi Kuru on aktiivinen Facebookissa: https://www.facebook.com/tuukka.kuru
Blogi myös Uuden Suomen Puheenvuorossa: http://kansojenherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

[N. A. Saramo]

Tuukka Kuru: "Kansallismielisen toiminnan suuntaviivoja vuodelle 2017". Kansalainen, 21. I 2017.

– –

Hajaantuneen, luonnottoman, yltiöindividualistisen ja väestöllisesti sekoittuneen jälkiteollisen kulutusyhteiskunnan vastakohta on kansallisvaltio ja sen edistämistä kannattava ideologia, nationalismi. Pääosin yhden etnisen ryhmän, kielen ja kulttuurin ympärille rakentunut valtio edustaa kaikilta osin aiemmin mainitun ylikansallisen utopian vastakohtaa. Kansallisuusaate pitää sisällään ajatuksen suhteellisen yhtenäisestä ihmisjoukosta, jolla on enemmän yhteisiä ominaisuuksia keskenään, kuin ryhmän ulkopuolisten ihmisten kanssa. Tämä edellä mainittu joukko on tavoiltaan, olemukseltaan ja toiminnaltaan muista kansanryhmistä poikkeava kokonaisuus, sillä sen jäsenten jakamat yhteiset, usein synnynnäiset ominaisuudet, muodostavat heistä selvästi muista ihmisistä erottuvan populaation. – –

– – hajaantunutta, populaarikulttuurin kyllästyttämää ja dekadenttia yhteiskuntaa vaivaa eksistentiaalinen tyhjyys. Pelkästään lyhyen ajan tyydytykseen ja mielihyvään perustuva yhteiskunta ei pidemmän päälle kannusta tuottavuuteen, itsensä kehittämiseen, saati henkiseen kilvoitteluun, sillä kyseisille ihanteille ei anneta enää mitään erityistä arvostusta, eikä niiden tavoittelu enää palkitse yksilöä millään tavoin. Yhteisön perinteisesti arvostamat henkiset ominaisuudet, kuten esim. ahkeruus, vaatimattomuus ja oikeudenmukaisuus alkavat pikkuhiljaa menettää merkityksensä, kun oikean ja väärän erottamiseksi ei löydy enää mitään objektiivista mittaria.

Kun ihmiselämän suurimmaksi arvoksi nousee ainoastaan sen hetkisen onnellisuuden turvaaminen, miksi hän näkisi yhtään ylimääräistä vaivaa tämän päämäärän lisäksi? Mikä enää pakottaisi häntä siirtymään pois mukavuusalueeltaan ja kohtaamaan aivan uusia tilanteita, jotka kehittäisivät häntä henkisesti? Olisiko kyseinen ihminen enää valmis uhraamaan sen hetkistä onnellisuuttaan esimerkiksi perhe-elämälle, joka tekisi ihmisen elämästä ainakin aluksi huomattavan paljon haastavampaa ja rajoitetumpaa? Miten tämän kaltainen yhteisö kykenee enää puolustamaan itseänsä, tunnistamaan sitä uhkaavia ilmiöitä tai varmistamaan jatkuvuutensa? Epäilemättä melko heikosti.

Kansallismielisen ihmisen mielestä taloudellinen hyöty ei yksistään riitä luomaan hyvää ja toimivaa yhteiskuntaa. Jos joku taloudellinen ennuste esimerkiksi kertoisi meille, että miljoonien itäaasialaisten muuttaminen Suomeen toisi maalle selvää taloudellista hyötyä, kansallismielinen vastustaisi kyseistä kehitystä jo pelkästään siksi, koska kyseisen muuttoaallon jälkeen Suomi ei enää olisi suomalaisten kansallinen koti. Toisekseen kansallismielinen ymmärtäisi sen, etteivät pelkät matemaattiset työllisyyskäyrät ota huomioon muuttoaallon synnyttämiä etnisiä konflikteja, reviirikiistoja ja heikentynyttä sisäistä luottamusta, mitä näin suuret muuttoaallot toisivat väistämättä mukanaan. Näitä ongelmia esiintyisi siitä huolimatta, vaikka maahan saapuvat ihmiset olisivat huomattavasti keskimääräistä suomalaista älykkäämpiä.

– – Nekin ihmiset, joita ei voida pitää millään tavoin kansallismielisinä, huomaavat väistämättä kauniiden mainospuheiden ja käytännön elämän välisen kuilun. Kehitysmaalaisten muodostamat yhteisöt, jotka tunnetaan parhaiten eristäytyneisyydestä, matalasta työllisyydestä ja korkeasta syntyvyydestä, eivät paranna minkään jälkiteollisen yhteiskunnan taloudellista hyvinvointia, saati sisäistä turvallisuutta. Taloudellista puolta esille nostavat ihmiset ovat harvoin tiukan linjan kansallismielisiä, vaikka heitä hyvin usein yritetäänkin leimata punavihreän klikin toimesta rasisteiksi tai muuten vähintäänkin epäilyttäviksi ihmisiksi. Nämä ihmiset edustavat niitä arkipäivän konservatiiveja, joita ärsyttävät enemmänkin median valheellinen uutisointi ja verorahojen haaskaaminen kuin monikulttuurisuus itsessään. Niin kauan, kun valtapuolueet eivät kykene vastaamaan näihin ongelmiin, nämä arkipäivän konservatiivit kannattavat entistä herkemmin radikaalimpaa oikeistoa. Radikaalin oikeiston kasvu ei siten johdu kyseisten marginaaliliikehdintöjen omasta menestyksekkäästä toiminnasta, vaan nykyisen poliittisen järjestelmän omasta kyvyttömyydestä.

– – Euroopassa asuvat ihmiset ovat alkaneet enemmissä määrin kiinnittämään huomiota siihen, mihin suuntaan heidän vuosisatoja vanhoja yhteisöjä ollaan muuttamassa, eikä tämä muutos ole pidemmän päälle kovinkaan monen mieleen. Kansallismielisten järjestöjen ja puolueiden tehtävä onkin kanavoida tämä ihmisten keskuudessa kasvava momentum todelliseksi yhteiskunnalliseksi muutokseksi.

Kansallismielisten tulisi ottaa mallia niistä radikaaleista kansanliikkeistä, jotka ovat kohonneet vuosikymmenten sisällä marginaalista osaksi nykyistä valtavirtaa. Loistava esimerkki tämän kaltaisesta liikehdinnästä on länsimaissa vaikuttanut homoliike, joka kykeni kohoamaan sairasluokituksesta osaksi trendikästä ja aistikasta valtavirtaa alle 20 vuodessa. Mikäli homoliikkeen voittokulku olisi nojannut ainoastaan muutamien radikaalien järjestämiin provosoiviin tapahtumiin, liike olisi kuihtunut hyvin nopeasti kannatuksen puutteen vuoksi. Homoseksuaalisuudella oli kuitenkin paljon institutionaalista tukea, jonka tehtävänä oli normalisoida kyseistä ilmiötä samaan aikaan kun radikaalimmat tahot olivat tienavaajia vielä suurempiin muutoksiin. Menneisyyden radikaaleista muuttui ajan saatossa nykyistä valtavirtaa. Räväkkää homoaktivismia tärkeämpää oli kuitenkin poliittisten puolueiden sisällä tapahtunut hidas, mutta väistämätön muutos kohti homoseksuaalisuuden normalisointia, joka alkoi välinpitämättömästä hyväksynnästä ja eteni lopulta pisteeseen, jossa lähestulkoon jokainen eduskuntapuolue osallistui Gay Pride-kulkueeseen. Radikaali muutos tarvitsee aina itseään suurempia, maltillisempia ja neutraalimpia liittolaisia, jotka muokkaavat yleistä asenneilmapiiriä radikaalille muutokselle sopivaksi. "No eihän homous nyt niin paha asia ole" on ensimmäinen muutos asenneilmapiirissä, joka on myöhemmin helposti muokattavissa suoranaiseksi kannatukseksi.

Kansallismielisten tulisi ymmärtää instituutioiden keskeisyys suurissa yhteiskunnallisessa muutosprosessissa. Fanaattisten ja radikaalien suunnannäyttäjien lisäksi nationalistinen liikehdintä vaatii kehittyäkseen myös parlamentaarista tukea, myötämielistä mediaa ja akatemian edustajia. Radikaalien ulkoparlamentaaristen liikkeiden ja pienpuolueprojektien nostamien teemojen tehtävänä on laajentaa yhteiskunnan sen hetkistä keskustelukehystä, jonka ansiosta entisen parlamentaarisen edustajiston radikaalit mielipiteet muuttuvat kuin taikaiskusta vastuullisiksi ja maltillisiksi ehdotuksiksi.  Jos joku julkiseen keskusteluun osallistuva ryhmittymä vaatii esimerkiksi kaikkien Euroopan ulkopuolisten ihmisten välitöntä karkotusta, pelkän rajavalvonnan palauttaminen muuttuu jo hyvin maltilliseksi ja asialliseksi mielipiteeksi. Muutosten tulisi olla aina "maltillisia", mutta maltillisuuden määritelmää tulisi hivuttaa vuosi vuodelta kohti radikaalimpaa oikeistoa. Eräänlaisena tavoitteena voitaisiin pitää sitä, että kaikki ne puolueet, jotka nykyään osallistuvat Gay Prideen, osallistuisivatkin tulevaisuudessa 612-kulkueeseen.

– – Oikeistolaiset radikaaliliikkeet kiinnittävät aivan liian vähän huomiota rahoituksen ja muiden elintärkeiden resurssien varmistamiseen, joka hankaloittaa suuresti suurten joukkotapahtumien järjestämisiä. Vasemmistolaiset ovat kyseisen organisoinnin suhteen huomattavasti oikeistolaisia taitavampia, joka näkyy heidän kyvyssään kupata julkista rahaa omien päämääriensä edistämiseksi. Hyvin lyhyellä aikavälillä järjestetyt tuhansien ihmisten massatapahtumat olisivat mahdottomia toteuttaa ilman graafikoiden, internet-vaikuttajien, katuaktiivien, ammattiliittojen, kansanedustajien, naisjärjestöjen ja muiden vastaavien toimijoiden saumatonta yhteistyötä.  Niin kauan, kun oikeiston järjestämien tapahtumien resurssit ovat riippuvaisia yksittäisten ihmisten lahjoituksista, tapahtumien potentiaali jää väistämättä pienemmäksi, mitä se voisi parhaimmillaan olla.

Kansallismielisten suurin vuosittainen joukkotapahtumakin saa kiittää valtavasta kasvustaan äärivasemmistoa, jotka huonosti toteutetulla aggressiollaan antoivat isänmaalliselle soihtukulkueelle korvaamattoman paljon ilmaista mainosta ja myötätuntoa. Mikäli tiukan linjan oikeistolaisuudesta ja kansallisuusmielisyydestä halutaan ikinä saada valtavirtaa, sitä ajavien liikkeiden tulee olla niin resursseiltaan kuin henkilöstöltään täysin itsenäisiä, eli vastapuolen toiminnasta riippumattomia. Tällä hetkellä kyseistä tilannetta ei ole vielä saavutettu.

– – Liian moni kansallismielinen ihminen on kyvytön hahmottamaan sitä, kuinka kokonaisvaltaista yhteiskunnallisesta muutosta he edustavat, ja kuinka paljon nykyisiä instituutioita tulisi muuttaa, jotta kansallismielisyydestä voisi tulla kovalle perustalle rakennettua valtavirtaa. Muutoksen hitaudesta valittavat kansallismieliset unohtavat helposti sen, minkälainen tilanne Suomessa oli esimerkiksi vielä 10 vuotta sitten. Perussuomalaisia pidettiin vielä silloin poliittisena kummajaisena, jota ei olisi pitänyt ikinä päästää eduskuntaan asti. Jussi Halla-ahokin oli vielä tässä vaiheessa täydellinen ihmishirviö, josta opettajat kertoivat oppilailleen kauhutarinoita. Nykyisin itsestään selvä toteamus, jonka mukaan kehitysmaalaistuminen aiheuttaa suomalaiselle yhteiskunnalle enemmän ongelmia kuin hyötyä, oli siihen aikaan äärimmäisen radikaali kannanotto. Elettiin vielä aikaa, jolloin takapajuisuus, lukutaidottomuus ja Euroopan ulkopuolinen taikausko nähtiin suomalaista yhteiskuntaa suuresti edistävinä ominaisuuksina.

Kun edellä mainittua tilannetta verrataan nykyhetkeen, huomataan helposti se, kuinka paljon kansallismielinen skene on noista vuosista kehittynyt. Perussuomalaiset ovat tällä hetkellä hallituspuolue ja "ihmishirviö" Halla-ahostakin on tullut arvostettu ja suosittu europarlamentaarikko. Kannanotot, joiden mukaan perussuomalaiset tai Halla-aho olisivat kääntäneet takkinsa, johtuvat juurikin tästä poliittisen kentän suuresta muutoksesta, eikä niinkään todellisesta takinkäännöstä. Perussuomalaiset ovat perustamisestaan lähtien olleet keskustapopulistinen puolue, jota ei ole alun perinkään perustettu radikaalin oikeistolaisuuden tai etnonationalismin ympärille. Kyseisen puolueen kokema räjähdysmäinen kasvu perustui pitkälti vielä radikaalimpien liikehdintöjen puutteeseen, eli puolue edusti siinä ajassa ja siinä hetkessä niin aatemaailmaltaan kuin retoriikaltaan kaikista nationalistisinta vaihtoehtoa. Perussuomalaisuuden valtavirtaistuminen mahdollisti sitä huomattavasti jyrkempien liikehdintöjen kasvun, jotka valtasivat nopeasti perussuomalaisten jättämän ekologisen lokeron itselleen.  Turtuminen persuihin on siten kansallismielisestä näkökulmasta kaikin kaikkiaan hyvä asia, sillä sen perusteella monet aiemmin niin radikaalit kannanotot ovat muuttuneet maltillisiksi mielipiteiksi.

Seuraava välitavoite tulee mitä todennäköisimmin olemaan etnonationalismin nostaminen osaksi julkista keskustelua, joka tulee tapahtumaan joko perussuomalaisten tai heitä radikaalimpien liikkeiden toimesta. Mikäli nämä kaksi toisistaan poikkeavaa ryhmää osaavat jatkossa pelata toimintansa saumattomasti yhteen, tulevaisuus voi näyttää kansallismielisten silmissä erittäin positiiviselta. Vuosi 2017 voi siten olla kansallismielisen liikehdinnän todellinen juhlavuosi, mikäli Halla-aho valitaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi ja kaikki turhanpäiväiset riidat marginaalisten kansallismielisten ryhmittymien väliltä saadaan sovittua. Todellinen henkinen vallankumous on saavutettavissa, mutta se vaatii kansallismielisten osalta suuria harppauksia ja kykyä oppia omista virheistään.

Ainoat, jotka voivat tulevaisuudessa estää kansallismielisen Suomen syntymisen, ovat kansallismieliset suomalaiset itse.

Kirjoitus ilmestyi sekä Kansalaisessa että Sarastuksessa.

[Punaniska]

Etnonationalismista, jos sillä on jonkinlainen rotuopillinen viitekehys, en kyllä välitä tippaakaan. Jos taas kyse on suomalaisista, ja suomalaisiksi sitoutuneista, riippumatta geenipakasta, niin kuulostaa paljon paremmalle.

[nollatoleranssi]

Tuukka Kuru on tullut tutuksi ainakin Monokulttuuri FM:n lähetysten kautta. Usein pitää yllä asialinjaa, joka näkyy kannanotoissa. Näkemysten kannalta voi olla helposti samaa mieltä monista asioista.

Toisekseen kansallismielinen ymmärtäisi sen, etteivät pelkät matemaattiset työllisyyskäyrät ota huomioon muuttoaallon synnyttämiä etnisiä konflikteja, reviirikiistoja ja heikentynyttä sisäistä luottamusta, mitä näin suuret muuttoaallot toisivat väistämättä mukanaan. Näitä ongelmia esiintyisi siitä huolimatta, vaikka maahan saapuvat ihmiset olisivat huomattavasti keskimääräistä suomalaista älykkäämpiä.

Joskus ajattelin asiaa sillä tavalla, jos Suomeen tulisi 10.000 öljysheikkiä niin avattaisiinko maa ja kansalaisuus jokaiselle kerta toisensa jälkeen? Mitä jos määrä tuplataan, triplataan tai 10x? Suomesta tulisi öljysheikkien luvattu maa.

[nollatoleranssi]

Etnonationalismista, jos sillä on jonkinlainen rotuopillinen viitekehys, en kyllä välitä tippaakaan. Jos taas kyse on suomalaisista, ja suomalaisiksi sitoutuneista, riippumatta geenipakasta, niin kuulostaa paljon paremmalle.

Tuo on sellainen veteen piirretty viiva, jonka ympärillä pyöritään. Jos Suomeen tulisi miljoona pakolaista lisää, kuten on parhaimmissa arvioissa nostettu esiin, niin muuttuisiko Suomi maana toisenlaiseksi nykyisestään? Mikä on kriittinen raja, joka voi "sopeutua ja kotoutua" osaksi suomalaisuutta?

[koli]

Ohoh, yllätyin positiivisesti Tuukka Kurun etnonationalistisista ajatuksista. Olen luullut, että Tuukka olisi kallellaan liberaaliin ajatteluun, jossa matu on tervetullut, kun käy töissä ja ei keppostele.

[Jack]

Jostakin syystä - en tiedä mistä - edellä siteeratusta esityksestä tuli spontaanisti mieleeni erään tunnetun henkilön puhe 27. tammikuuta 1932. Siinäkin pohditaan pelkästään materiaalisiin arvoihin keskittyneiden ihmisten eksistentiaalista tyhjyyttä ja esitetään tilalle jotakin kansallisempaa ja periaatteellisempaa.

Ideoita saa esittää, ja on aina esitetty. Maailman meno on kuitenkin juuri nyt sellaista, että kovin lennokkaille tai myöskään kovin syvällisille ajatuksille ei tahdo löytyä kannattajia. Poliitikko näyttää saavan parhaiten ääniä puhumalla ihmisille aivan kuin kaikki olisivat idiootteja. Trump twiittasi yksinkertaisia möläytyksiä ja pääsi presidentiksi. Soini kirjoittaa kahden sanan viisauksia plokiinsa, ja on äänikuningas. Ehkä nykyiset sukupolvet ovat tietokonepelien ja sosiaalisen median ansiosta muuttuneet sellaisiksi, että kiinnostusta minkään asian seuraamiseen ei riitä kymentä sekuntia kauempaa. Siinä ajassa viestit on saatava menemään perille.

[DuPont]

Pääosin olen pitänyt noista Kurun kirjoituksista. Viimeistä Sarastuksen kirjoitusta en vielä ehtinyt toki lukea. Mutta hyvältä näyttää, lisää tätä!

https://sarastuslehti.com/2017/01/22/kansallismielisten-ongelmat-ja-mahdollisuudet/

[Punaniska]

Ohoh, yllätyin positiivisesti Tuukka Kurun etnonationalistisista ajatuksista. Olen luullut, että Tuukka olisi kallellaan liberaaliin ajatteluun, jossa matu on tervetullut, kun käy töissä ja ei keppostele.

Sori nyt vaan, mutta kannattaako kannattaa sellaista viitekehystä, johon ei edes itse mahdu? Suomalainen kansallissosialisti on yhtä surullinen tapaus kuin slaavilainen virkaveljensä.

[Micke90]

Ohoh, yllätyin positiivisesti Tuukka Kurun etnonationalistisista ajatuksista.

Minäkin olen viime vuosina löytänyt näitä ajatuksia itsestäni.

[nollatoleranssi]

Ohoh, yllätyin positiivisesti Tuukka Kurun etnonationalistisista ajatuksista. Olen luullut, että Tuukka olisi kallellaan liberaaliin ajatteluun, jossa matu on tervetullut, kun käy töissä ja ei keppostele.

Pääosin tuo pitää edelleen paikkaansa. Muuttoliikettä tapahtuu maiden välillä joka tapauksessa. Siinä mielessä esim. suomalaisuuden kieltäminen tulijoilta olisi väärin. Samalla tavalla suomalaiset voivat sopeutua muihin maihin. Kovin helpolla ei myöskään täyty kriittistä pistettä, joka tarkoittaisi maahantulijoiden prosentuaalista yliedustusta. Tässäkin määrittelisi paljolti se, kuinka uusi kansallinen identiteetti otettaisiin vastaan.

Toisaalta esim. Ruotsista ja Ranskasta kantautuvat tiedot kertovat vahvasta kahtiajakautumisesta tulijoiden ja paikallisten välillä. Terroristeille hurrataan, koska heidän identiteettinsä koetaan olevan lähempänä omaansa kuin paikallisten.

[N. A. Saramo]

Nationalismi on politiikkaa ja yhteiskunnallista ajattelua, joka pitää lähtökohtanaan ja keskeisenä toimijana kansaa. 1800-luvulla noussut nationalismi löysi pohjansa alun perinkin kahdelta suunnalta: romantiikan liikkeestä, joka korosti tunnetta ja identiteettiä, ja liberalismista, joka vaati, että valtion pohjana tulisi olla kansa eikä vaikkapa hallitsijasuku.

Etnonationalismista, jos sillä on jonkinlainen rotuopillinen viitekehys, en kyllä välitä tippaakaan. Jos taas kyse on suomalaisista, ja suomalaisiksi sitoutuneista, riippumatta geenipakasta, niin kuulostaa paljon paremmalle.

Ranskalaisessa ja amerikkalaisessa nationalismissa kansa on yleensä ajateltu tuolla jälkimmäisellä tavalla. Ne ovat vallankumoukseen nojaavia valtioita, joissa kuka tahansa on voitu käsittää ranskalaiseksi tai amerikkalaiseksi, kunhan tämä hyväksyy Tasavallan tai Vapauden arvot. Nationalismi on näissä maissa ollut monesti lähinnä patriotismia, mutta on kuitenkin vaatinut tietyntasoista kansallista yhteneväisyyttä. Ranskalais-amerikkalainen nationalismi ei ole varsinaisesti perustunut etnisyyteen, mutta käytännössä baskien ja intiaanien valtaväestöstä eronnut identiteetti on pyritty tukahduttamaan. Saksalainen patrioottisuus ei perustu samalla tavalla ideologiaan vaan on nationalistisempaa, sen keskiössä on Volk, yhteinen etnisyys. Etnisyys muodostuu tapauskohtaisesti (esim. uskonnon merkitys vaihtelee), mutta siihen kuuluu jollain tasolla kulttuuriperintö, kieli, uskonto – ja sukujuuret. Saksalaiset elivät hajanaisina eri valtioissa ja heidän keskuudessaan nousi liikettä kerätä kaikki samaan kansaan kuuluvat yhteen. Suomalainen nationalismi on perustunut saksalaiseen traditioon, vaikka toki muunkinlaisia ajatuksia on herätelty. Yksi niistä on tuo ajatus suomalaisiksi sitoutuneista, niistä, jotka jakavat suomalaiset arvot. Ongelma on, että suomalaiset arvot eivät ole samalla tavalla helposti määriteltävissä kuin Ranskassa ja Yhdysvalloissa, joissa ne on nostettu vallankumousten vaatimuksista.

Liberaali perintö on johtanut kansallisliberaliin (civic nationalism) ajatteluun, jollaiseksi itseään ovat kuvanneet ainakin Olli Immonen ja PS-Nuoret. Romanttisen ajattelun pohjalta on kehittynyt etnonationalismi, joka korostaa kansan yhteistä taustaa ja kulttuuria.

En tunne Tuukka Kurua, joten en lähde arvuuttelemaa hänen ajatteluaan. Libertaarisuus ja oikeistolaisuus, joilla hän itse itseään kuvailee, liittyvät talouspolitiikkaan sekä yksilön ja valtion suhteeseen. En niiden osalta jaa hänen ajatuksiaan, mutta ne eivät sulje etnonationalismia pois. Kuru on kirjoittanut nationalismista muutakin mielenkiintoista pohdintaa, johon kannattaa tutustua jos tematiikka kiinnostaa.

Tuukka Kuru: "Muutamia ajatuksia nationalismista". 20. X 2016. Sarastus, 27. X 2016. Otteita:

– – kansallismielistä aatetta edusti perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari – –. Yleisen päälle puhumisen ja keskeyttämisen lisäksi Huhtasaaren asemaa nakersi myös kansanedustajan sangen puutteellinen ymmärrys nationalismin todellisesta merkityksestä, joka näkyi esimerkiksi Wikipedia-viittauksissa ja etnisen ulottuvuuden tietoisessa hämärtämisessä. Vaikka Huhtasaari selvästi ymmärsi nationalismin sisältämän etnisen komponentin merkityksen, hän jätti sen keskustelussa tietoisesti mainitsematta.

Keskusteluosuuden perusteella nationalismi on niin kauan hyvä asia, kunhan se ei uhkaa Suomen EU-jäsenyyttä, monikulttuurista yhteiskuntakokeilua, kansainvälisyyttä tai perustu ihmisten syntyperään. Käytännössä A-studion esille nostama "oikea nationalismi" on aate, joka ei millään tavoin uhkaa poliittista eliittiä tai EU:n liittovaltiokehitystä, toisin kuin lähes demoninen "väärä nationalismi". Sama jaottelu poliittisesti korrektiin nationalismiin ja väärään nationalismiin säilyi myös lähetyksen toisessa keskustelussa, johon kutsuttiin Sinn Feiniin kuuluvan entisen IRA-radikaalin ja Katalonian itsenäisyyttä ajavan aktivistin lisäksi myös yksi N-VA:n johtohenkilöistä.

Ohjelmassa mainittiin muutamia asioita, joita voidaan yleisesti yhdistää nationalismiin. Näitä olivat mm. paikallishallinnon korostaminen, "isänmaallisuus" ja solidaarisuus omia maanmiehiä kohtaan. Nationalismi on kuitenkin näitä yksittäisiä asioita huomattavasti laajempi kokonaisuus, jota A-studiossa ei ehditty tai osattu käsitellä vakuuttavasti. Nationalismi, suomeksi kansallismielisyys, kuvastaa politiikkaa jonka keskiössä on kansakunta. Se ei sinänsä ota kantaa esimerkiksi taloudellisiin kysymyksiin, vaan paremminkin määrittää valtion ylläpitämien oikeuksien ja velvollisuuksien rajat. Siinä missä esimerkiksi sosialismi nostaa vähäosaiset ajamansa politiikan keskiöön, nationalisti keskittää huomionsa yhteisen kielen, syntyperän ja tradition muodostamaan kokonaisuuteen. Nationalistin silmin jokaisen kansakunnan hyvinvoinnin, turvallisuuden ja menestyksen varmistaminen on jokaisen kansan oma tehtävä ja heillä tulisi olla mahdollisuus päättää oman yhteisönsä tulevaisuudesta ylikansallisista intresseistä riippumatta.

Jokainen kansakunta on sen omien tapojen, tradition ja syntyperän tuotos. Nykyisin yleistyneen käsityksen mukaan kulttuuri itsessään ajaa ihmisiä tiettyihin arvovalintoihin ja tekoihin. Tämä näkökulma tulee usein ilmi esimerkiksi vähemmistöryhmien suorittamien terrori-iskujen jälkeen, jolloin syyllistä etsitään "vaarallisesta kulttuurista", jonka korvaaminen mystisesti ratkaisisi negatiiviseksi koettuja lieveilmiöitä. Tämä ajattelutapa typistää kulttuurin eräänlaiseksi tietokoneen käyttöjärjestelmäksi, joka on mahdollista uudelleenohjelmoida julkisen vallan toimesta.

Toisin kuin poliittisesti korrektisti usein oletetaan, kulttuuri ei ole taivaasta laskeutunut maailmankatsomus, joka on maagisesti imenyt suuret ihmisjoukot sisäänsä. Kulttuuri on sen alaisuudessa elävien ihmisten asenteiden, arvojen ja tekojen summa, jolloin toisistaan poikkeavat kulttuurit selittyvät toisistaan poikkeavilla ihmisryhmillä. Esimerkiksi ihmisen aggressiivisuus ja kyky reagoida nopeasti potentiaaliseen uhkaan ovat usein synnynnäisiä ominaisuuksia, jotka selittyvät ympäristön vaatimuksilla. Köyhillä alueilla, kuten esimerkiksi vuoristoseuduilla tai paimentolaisyhteisöissä syntyneet kulttuurit ovat väistämättä sotaisia, sillä karut olot ovat suosineet aggressiivista ja voimakkaan temperamentin omaavaa ihmistä. Kun otetaan huomioon temperamentin mahdollinen taipumus periytyä sukupolvelta toiselle, on todennäköistä, että karuissa oloissa eläneet aggressiiviset ihmiset ovat saaneet vuosisatojen aikana enemmän jälkeläisiä kuin syrjäänvetäytyvät ja puolustuskyvyttömät ihmiset.

Suomalaisuuteen perinteisesti yhdistetyt henkilökohtaisen tilan kunnioittaminen, introverttius, konformistisuus, maltillisuus, sisukkuus ja suorapuheisuus ovat todennäköisesti ns. voittavia ominaisuuksia, jotka ovat edesauttaneet suomalaisen kansan selviytymistä vaikeiden aikojen läpi. Näitä lähtökohtia voidaan pitää menestyksellisinä, sillä valtioiden välisissä vertailuissa Suomi nousee toistuvasti niin sisäisen turvallisuuden, hygienian ja korkean elintason osalta maailman kärkikaartiin. Nationalistin näkökulmasta nämä ominaisuudet ovat suoraan sidottu suomalaiseen kansaan, joka olemassaolollaan ylläpitää ja kehittää näitä hyväksi havaittuja ominaisuuksia. Yhteisön ylläpitämät toimintatavat eivät siten ole sidottuja viranomaispäätöksiin, Suomen lipun heilutteluun, saunaan tai muihin ulkoisiin ja pinnallisiin symboleihin.

Nationalistin maahanmuuttokriittisyys ei tältä osin perustu pelkoon ja näköalattomuuteen, kuten A-studion lähetyksessä pyrittiin esittämään. Nationalisti ymmärtää eri ihmisryhmien omaavan toisistaan poikkeavia ihanteita, arvoja ja asenteita, ja kannattaa näiden kansojen mahdollisuuksia ilmaista itseään luonnollisesti heidän omassa maassaan. Jokaisen kulttuurin ja etnisen ryhmän muodostamat käyttäytymismallit pohjautuvat historian sanelemiin vaatimuksiin, jonka johdosta niitä ei kyetä muutamalla kurssilla tai mobiilisovelluksilla muuttamaan mihinkään suuntaan. Jotta voisimme tulevaisuudessa nauttia toisistaan poikkeavista kulttuureista rauhanomaisesti, meidän tulisi antaa jokaiselle kansakunnalle mahdollisuus valita oma polkunsa ja toteuttaa itseänsä vapaasti omalla synnyinseudullaan.

Tuukka Kuru: "Kadonnutta identiteettiä etsimässä". 22. III 2016. Otteita:

– – valtaväestölle (tässä tapauksessa suomalaisille) ei ole annettu oikeutta omistaa ryhmäidentiteetissään minkäänlaisia poissulkevia attribuutteja. Poliittisesti korrektin näkökulman mukaan kaikki Suomessa asuvat ihmiset ovat yhtä suomalaisia riippumatta siitä, onko heidän sukunsa asunut tässä maassa vuosisatoja vai ainoastaan muutaman kuukauden. Tässä määrittelyssä on tosin se ongelma, että pelkkä virkamiehen yksipuolinen ilmoitus ei tee yhdestäkään ihmisestä jonkun tietyn etnisen ryhmän edustajaa.

Omakohtaisen kokemuksen lisäksi henkilön kansallisuutta määrittää yhtä paljon se, hyväksyvätkö muut suomalaisiksi itseään kokevat ihmiset kyseisen henkilön omaan joukkoonsa. Pelkän ryhmäidentiteetin lisäksi suomalaisuuteen mielletään myös joukko ominaisuuksia, jotka ovat ihmisten itsemäärittelyn ulkopuolella. Näitä ominaisuuksia ovat esimerkiksi äidinkieli, perimä, tapakulttuuri, ulkonäkö ja synnyinseutu. Suurin osa näistä ominaisuuksista ovat käytännössä mahdollisia saavuttaa ainoastaan syntymän kautta.

Suomalaisen kantaväestön mahdollisuudet identiteettipolitiikkaan ovat tällä hetkellä hyvin rajatut. Suomalaisuuden edistäminen ja suojeleminen ovat jääneet tähän mennessä pääosin eduskunnan ulkopuolisten toimijoiden tehtäväksi. Vaikkakin nykyinen porvarihallitus on näennäisesti oikeistolainen, se ei ole millään tavoin kansallismielinen. Sen ajama politiikka ei perustu suomalaisen kansallisen olemassaolon turvaamiseen, itsenäisyyteen tai muihin ydinarvoihin, jotka on perinteisesti koettu kansallismielisten näkökulmasta tärkeiksi. Nykyisen hallituksen ideologinen pohja ei myöskään kykene vastaamaan siihen, minkä näköinen maa Suomi tulee olemaan esimerkiksi 20v päästä.

Tällä hetkellä noin 88% Suomen asukkaista edustaa suomensukuista valtaväestöä, ja kun mukaan lasketaan suomenruotsalaiset, määrä nousee noin 93 prosenttiin. Mikäli nykyinen tilanne halutaan säilyttää jatkossakin, se vaatii niin kansalaisilta, kuin myös poliittisilta päättäjiltä, rehellisen kansallismielistä arvomaailmaa. Minun on vaikea uskoa, että kovinkaan moni suomalainen erityisesti vastustaisi nykyistä sangen yhdenmukaista Suomea, mutta identiteettipolitiikan puuttumisen takia tilanne tulee todennäköisesti muuttumaan voimakkaasti tulevaisuudessa. Jos vastuu suomalaisuuden säilyttämisestä ulkoistetaan Suomen ulkopuolelle, se tulee lopulta häviämään historian hämäriin.

– – Suomi, miten se nykyään vielä ymmärretään, ei ole mahdollinen ilman suomalaisia ihmisiä. Jokainen yhteiskunta on pitkälti omien kansalaistensa peilikuva, jolloin väestöpohjan vaihtuminen muuttaa oleellisesti yhteiskunnan yleisilmettä. – –

Liberalismin ja etnisyyden teemaa Kuru käsittelee lisäksi kirjoituksissa:

"Voiko liberaali olla maahanmuuttokriittinen?". 6. I 2016.
"Libertarismi vaatii yhteisöllisyyttä". 18. XI 2015.

[N. A. Saramo]

Kuru jatkaa lukijoita kiinnostaneella etnonationalismiaiheella. Kirjoitus on vastine Jaakko Hämeen-Anttilan Helsingin Sanomissa ilmestyneeseen kolumniin.

Tuukka Kuru: "Nationalismia ilman kansakuntaa?". Kansalainen, 31. I 2017.

Nationalismilla on kaksi pääsuuntausta, joista käytetään termejä liberaalinationalismi ja etnonationalismi. Liberaalinationalismi ei ota ainakaan julkisesti kantaa ihmisen rotuun ja syntyperään, jonka vuoksi sitä on usein sovellettu etnisesti hajanaisissa valtioissa, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Etnisyyteen ankkuroimaton kansallisuusaate perustuu ainakin teoriassa yhtenäisiin poliittisiin ihanteisiin, kuten esimerkiksi tasavaltalaisuuteen, yksilönvapauksiin tai demokratiaan. Liberaalinationalismin näkökulmasta kuka tahansa voi olla liberaalin kansakunnan jäsen, kunhan vain jakaa kyseisen valtion yhteiset arvot. Kyseiset arvot pyritään usein peittelemään maalaisjärjen tai kohtuuden kaapuun, vaikkakin todellisuudessa ne yleensä heijastelevat valtion suurimman etnisen ryhmän arvomaailmaa.

Etnonationalismi perustuu etnisesti yhtenäiselle kansakunnalle, jota yhdistää yhteinen syntyperä, kieli ja historia. Etnonationalismi on yleisesti toiminut nationalismin synonyymina niissä maissa, jotka ovat perinteisesti olleet etnisesti homogeenisiä ja joissa yhdellä kulttuurilla tai uskonnolla on ollut täydellinen hegemonia. Etnonationalismin näkökulmasta kansakunta edustaa eräänlaista laajennettua perhettä, jonka jäseniä ovat kaikki samaan etniseen ryhmään kuuluvat ihmiset. Etnonationalismi korostaa ihmisen ryhmäidentiteetin orgaanisuutta, eli kyseisen yhteenkuuluvuuden tunteen luonnollista syntymistä samannäköisten, samaa kieltä puhuvien ja samalla tavalla käyttäytyvien ihmisten välillä. Kyseisen tunteen luonnollisuutta voidaan mitata esimerkiksi sillä, kuinka suuren osan käyttäytymisestään ja koko olemuksestaan ihminen näkee johtuvan suoraan hänen etnisestä taustastaan, kuten esimerkiksi suomalaisuudesta. Johtuen suomalaisen yhteiskunnan lähes ainutlaatuisesta homogeenisyydestä, nationalismi on käsitteenä mielletty lähes poikkeuksetta etnonationalismiksi – –

– – Omasta kansasta ja traditiosta irrotettu kansallismielisyys on käytännössä ainoastaan joukko symboleja, joilla ei ole enää mitään todellista merkitystä. Pelkät symbolit ja hurskaat julistukset eivät riitä luomaan ihmispopulaatiolle niin voimakasta yhteistä perustaa, että se kykenisi itsenäisesti ratkaisemaan yhteiskunnan sisällä ilmeneviä ristiriitoja. Yhdysvaltojen viime vuosien rotumellakat ja ilmapiirin yleinen kiristyminen osoittavat hyvin sen, kuinka hauras ideaali esimerkiksi "amerikkalaisuus" käytännössä on. Tähtilipun, Mcdonaldsin, suihkuhävittäjien ja televisioviihteen ulkopuolella jylläävät ne samat vanhat heimoaatteet, jotka ovat jo vuosisatojen ajan rikkoneet ja yhdistäneet valtakuntia.

Jos suomalaisuus halutaan tietoisesti erottaa kielestä, kansasta ja kulttuurista, se tulee käytännössä taantumaan aiemmin mainituksi leijonapaidaksi ja hopeariipukseksi. Ainoastaan yksinkertaiseksi tuotteeksi, joka annettaisiin ilmaiseksi jokaiselle maahan saapuneelle seikkailijalle. Se suomalaisuus, joka tarkoitti ennen suomalaisen kansan unelmien, arkipäivän tekojen ja sanojen sinivalkoista mosaiikkia, korvautuisi eräänlaisella kosmopoliittisella elämysmatkalla, jota voisi verrata turistien ostamaan matkamuistokrääsään. Suomalaisuuden määritelmän vesittäminen ei tosin millään tavoin poistaisi niitä alitajunnassa vaikuttavia esihistoriallisia piirteitä, jotka saavat meidät tuntemaan yhteenkuuluvuutta samannäköisten, samaa kieltä puhuvien ja samalla tavalla käyttäytyvien ihmisten kanssa. Täysin monikulttuurisessa Suomessa suomalaisuus olisi todennäköisesti niin merkityksetön termi, ettei yksikään Suomessa asuva ihminen käyttäisi sitä enää oman identiteettinsä osana. Ne ihmiset, jotka kutsuvat itseään tällä hetkellä suomalaisiksi, kutsuisivat itseään mitä todennäköisimmin joko valkoisiksi tai eurooppalaisiksi.

[Saturnalia]

Kurulta erinomainen kirjoitus. Kuru on myös hyvä puhuja, kuuntelin vieressä 6/12-miekkarissa.
Matkamuistokrääsä-suomalaisuus on erittäin toimiva ilmaisu. Sehän se globalisti-liberaalien ihanne on.
Molemmat Kuru sekä Hännikäinen hyviä kirjoittajia. Lauri Starckin kanssa olen vähän eri linjoilla.

[N. A. Saramo]

Tuukka Kuru: "Kansakunta politiikan keskipisteenä". Kansalainen ja Sarastus, 27. II 2017.

– – Ihmisen alitajuinen taipumus jakaa ihmisiä sisäpiiriin ja ulkopiiriin perustuu [esihistoriallisen ajan heimoyhteisöihin], ja sillä on takanaan todennäköisesti evoluution muodostama paine. Rajallisten resurssien ja äärimmäisen alhaisen elintason maailmassa heimojen välisten yhteenottojen voittajaksi selviytyi yleensä se heimo, joka oli sisäisesti yhtenäisempi ja kyvykkäämpi suojelemaan omia resurssejaan. Näiden kymmenien tuhansien vuosien aikana tapahtui myös suuri joukko perinnöllisiä muutoksia, kuten esimerkiksi valkoisen ihonvärin syntyminen ja ihmisryhmien eriytyminen kolmeen pääryhmään; aasialaisiin, afrikkalaisiin ja kaukasialaisiin (valkoisiin).

– – Väkivaltaiset ja impulssikontrollin puutteesta kärsivät ihmiset saivat maatalousyhteiskunnissa vähemmän jälkeläisiä kuin pitkäjänteisyyteen ja itsehillintään kykenevät ihmiset, ja niinpä aiemmista yläluokan ominaisuuksista alkoi tulla sukupolvi sukupolvelta yhteisön yleisiä ominaisuuksia. – – Nykyisissä heimoyhteisöissä tai aiemmin heimotaustaisissa yhteisöissä väkivalta on edelleen huomattavasti yleisempää.

Kehitysmaat ovat usein heimoyhteiskuntia – – Pitkäjänteisyyden ja ahkeruuden sijasta heimoyhteisöt korostavat yksilön uskollisuutta sukua kohtaan, kuin myös valmiutta uhrautua yhteisön vuoksi yhteisön sitä vaatiessa.

– – Eurooppaan tällä hetkellä kohdistuva muuttovirta tuo satoja tuhansia heimoyhteisöissä kasvaneita ihmisiä keskelle jälkiteollisia yhteiskuntia, mikä synnyttää väistämättä paljon ristiriitatilanteita eri maailmankatsomusten ja sosiaalisten järjestelmien välille. Monimutkaiseen ja moderniin maailmaan sopimattomat taidot ja ominaisuudet ajavat heimoyhteiskunnista länsimaihin saapuneet usein yhteiskunnan alaluokkaan, sillä heiltä puuttuvat edellytykset menestyä järjestelmässä, joka ei kykene hyödyntämään heidän osaamistaan.

– – läntisten instituutioiden kopioiminen sellaisenaan osaksi alkukantaisia heimoyhteiskuntia on tuomittu epäonnistumaan. – – köyhimmissä kehitysmaissa asuvat ihmiset eivät lähtökohtaisesti pidä kyseisiä instituutioita luonnollisina, eikä heiltä löydy taitoa, kykyä tai halua ylläpitää niitä itsenäisesti.

Ihmisyhteisöjen ylläpitämä kulttuuri on siten aina riippuvainen yhteisöjä ylläpitävistä ihmisistä. Toisistaan poikkeavat ryhmäkäyttäytymisen muodot, kuten esimerkiksi yksilön tiedostaman sisäpiirin laajuus, yhteisössä esiintyvä väkivallan määrä, kaupungistumisaste, yhteisöjen keskimääräinen älykkyys yms. vaikuttavat huomattavasti alueella esiintyvän kulttuurin ja siten koko valtion yleisilmeeseen.

– – suomalaiseen kansanluonteeseen liittyvät ominaisuudet ovat osittain peräisin meitä edeltäneiltä sukupolvilta. Harva asutus, pitkät talvikaudet ja epävarma elanto ovat satojen sukupolvien ajan edistäneet tiettyjä perinnöllisten ominaisuuksien, kuten matalan aikapreferenssin ja ahkeruuden, yleistymistä ja samaan aikaan karsineet suomalaisiin olosuhteisiin sopimattomia piirteitä. – – Suomalaiseen kulttuuriin liittyvä konformismi ja voimakas tarve korostaa lain henkeä saattavat myös olla osin perinnöllisiä. – –

– – Suomen kaltaisessa modernissa kansallisvaltioissa ihmisten tiedostama sisäpiiri käsittää yleisesti kaikki ne, jotka kuuluvat samaan etniseen ryhmään, eikä ero kyseisen ryhmän ja oman perheen välillä ole kovin suuri. Ilman tätä vahvaa keskinäisen luottamuksen ilmapiiriä suomalaista hyvinvointivaltiota olisi käytännössä mahdotonta ylläpitää.

Jos jonkun alueen väestöpohja muuttuu radikaalisti, myös sen koko olemus ja yleisilme muuttuu. – –

[J. Lannan haamu]

Tuukka Kuru on erittäin merkittävä osa kansallismielistä skeneä, mutta hänen kirjoituksistaan puuttuu sellainen sielu ja äly, mikä Hännikäisen kirjoituksissa on. Tietysti parasta olisi, jos Kai Murros palaisi kirjoittamaan...

Toivon todella, että Tuukka Kurusta tulee Suomen Sisun johtaja. Ja samalla totean, että mitä helvettiä se Immonen siellä(kään) enää tekee ainakaan johtotasolla.

[N. A. Saramo]

Uudessa kirjoituksessaan Kuru käsittelee amerikkalaista "sulatusuunia" – kuinka auvoisaa eri rotujen välinen yhteiselo onkaan? Tasa-arvoa korostavien korupuheiden takaa käydään läpi segregaation todellisuus.

Tuukka Kuru: "Sulatusuunin epävarma tulevaisuus". Kansalainen ja Sarastus, 27. III 2017.

Vuonna 2012 Mississippissä valkoiset lapset käsittivät 51% kaikista osavaltion opiskelijoista, mutta lähes 90% yksityisten koulujen oppilaista. Segregaatio on nykyäänkin yleisintä niissä osavaltioissa, joiden väestöpohja on heterogeenisin. Mitä enemmän alueella asuu mustia ja latinoita, sitä todennäköisimmin valkoiset muodostuvat omia etnisiä enklaavejaan. Rodullinen monimuotoisuus näkyy myös valkoisten äänestyskäyttäytymisessä. Mitä enemmän osavaltiossa asuu vähemmistöjen edustajia, sitä todennäköisemmin valkoiset äänestävät konservatiiveja.

Mustat asuvat mustien asuinalueilla, valkoiset valkoisten – eikä tässä ole kyse vain rahasta. Amerikkalaiset seurakunnatkin ovat rodullisesti yhtenäisiä.

Mustat muodostavat ryhmäidentiteetiltään, kulutustottumuksiltaan, käyttäytymiseltään, kulttuuriltaan ja rodultaan selvästi muista amerikkalaisista erottuvan etnisen ryhmän. Nykyään 20:sta suosituimmasta mustille tytöille annetusta etunimistä yksikään ei esiinny valkoisten tyttöjen vastaavalla listalla. Mustat muodostavat valkoisista selvästi poikkeavan äänestäjäjoukon, sillä mustien antamista äänistä noin 90% menee demokraateille, ja yleensä "liberaaleimmissa" kaupungeissa asuukin eniten mustia. – – Maailmankatsomus, joka pitää valkoisia pääosin orjanomistajien jälkeläisinä, jotka pyrkivät HIV-viruksen, kokaiinin ja rasististen poliisivoimien avulla tuhoamaan mustan väestön, synnyttää varmasti melkoisesti katkeruutta valkoisia kohtaan.

Kuru kuvailee latinoiden huiman kasvun myötä syntynyttä tilannetta mustien ja latinoiden väliseksi taisteluksi resursseista. "Mustat, aivan samoin kuin valkoiset aiemmin, ovat haluttomia luopumaan omasta vallastaan vieraasta maasta saapuneiden muukalaisten hyväksi."

Se maa, joka tunnettiin aiemmin äärimmäisen korkeasta elintasosta, laadukkaasta korkeakoulujärjestelmästä, kuulennoista, internetistä ja tietokoneesta, oli lähes 90% valkoinen. Yksikään näistä edistysaskelista ei ollut riippuvainen mustien tai latinoiden työpanoksesta, vaan ne tapahtuivat kyseisistä ryhmistä riippumatta. Kun Yhdysvaltain presidentit julistivat vuosien ajan monimuotoisuuden olevan Yhdysvaltojen menestyksen kulmakivi, he saivat sanomalleen hurmoshenkisen vastaanoton. Harvat pysähtyivät kuitenkaan miettimään sitä, miten ihmeessä Latinalaisen Amerikan ylijäämäväestön vastaanottaminen hyödyttäisi tavallisia amerikkalaisia, saati edistäisi maan sisäistä turvallisuutta.

Mikäli maan väestöpohja muuttuu tulevaisuudessa yhä latinotaustaisemmaksi, sitä todennäköisemmin eteläiset osavaltiot ja lopulta koko maa alkaa muistuttamaan Meksikoa tai Brasiliaa. Viimeisten 60 vuoden aikana tehdyt poliittiset päätökset ovat muuttaneet Yhdysvaltojen suuntaa pysyvästi. Nämä päätökset ovat muutamista uusista mahdollisuuksista huolimatta synnyttäneet myös suuren määrän sosiaalisia ongelmia, jotka vaikuttavat tällä hetkellä kaikkien amerikkalaisten elämään.

Eurooppalaiset voivat oppia Yhdysvaltojen kehityksestä paljon, sillä monet Amerikassa jo vuosikymmeniä sitten tapahtuneista ilmiöistä ovat tällä hetkellä käynnissä myös Euroopassa. – – Kohtaamisteoriaa, jota sovellettiin Yhdysvalloissa epäonnistuneesti 1950-70-luvuilla, sovelletaan tällä hetkellä yhtä huonoin tuloksin myös Euroopassa. Valkoiseksi paoksi kutsuttu ilmiö, joka kiihtyi Yhdysvalloissa erityisesti segregaation jälkeisinä vuosina, esiintyy samalla tavalla 2000-luvun Euroopassa. Myös kehitysmaalaisista koostuvaa laajamittaista maahanmuuttoa perusteltiin Yhdysvalloissa "työvoimapulalla", aivan kuten Euroopan ulkopuolelta tulleiden onnenonkijoiden saapumista perustellaan nykyään. Saarna monikulttuurisuuden rikastuttavasta vaikutuksesta on myös saanut alkunsa Yhdysvalloista, ja sama retoriikka on löytänyt tiensä osaksi Euroopan poliittista elämää. Euroopan maat, Suomi mukaanlukien, toistavat tällä hetkellä kaikki Yhdysvaltojen tekemät virheet ja perustelevat kyseistä politiikkaa täysin identtisin argumentein.

Suomalaisten nationalistien kannattaa seurata aktiivisesti amerikkalaista politiikkaa. Ne asiat, jotka ovat Yhdysvalloissa tällä hetkellä valtavirtaa, tavoittavat Suomen noin viiden vuoden viiveellä. – –

[kallesi]

Mielenkiintoisia kirjoituksia Tuukalla. Varsinkin tuo Sulatusuunin epävarma tulevaisuus oli mielenkiintoista luettavaa. Vaikuttaa siltä, että taustatyö artikkeliin on tehty hyvin eikä vaan kirjoitettu mutu pohjalta.

[Foundation]

Tuukka Kuru on erittäin merkittävä osa kansallismielistä skeneä, mutta hänen kirjoituksistaan puuttuu sellainen sielu ja äly, mikä Hännikäisen kirjoituksissa on. Tietysti parasta olisi, jos Kai Murros palaisi kirjoittamaan...

Toivon todella, että Tuukka Kurusta tulee Suomen Sisun johtaja. Ja samalla totean, että mitä helvettiä se Immonen siellä(kään) enää tekee ainakaan johtotasolla.

Tuukka halunnee Suomeen monokulttuuria:

segregaatio oli yleisintä Pohjoismaissa. Segregaatio oli jopa suurempaa kuin Egyptissä, Kiinassa tai Intiassa. Työelämän tasa-arvo Pohjoismaissa (joillakin mittareilla tarkasteltua) onkin onkin joidenkin kehitysmaiden, kuten Angolan, Senegalin ja Bahrainin tasolla.

Johtopäätös

Sukupuolten segregaatio suomalaisilla työmarkkinoilla johtuu siitä, että tytöt ja pojat pääsevät valitsemaan ammattinsa vapaasti!

Köyhemmissä ja vähemmän kehittyneissä maissa naiset joutuvat valitsemaan ammatin, jossa on riittävät työllistymisen mahdollisuudet ja kilpailukykyinen palkka. Lopputuloksena on vähäisempi segregaatio naisten ja miesten ammattien välillä.

http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174955-tyolaman-segregaatio-on-seuraus-mahdollisuudesta-valita

[N. A. Saramo]

Mielenkiintoisia kirjoituksia Tuukalla. Varsinkin tuo Sulatusuunin epävarma tulevaisuus oli mielenkiintoista luettavaa. Vaikuttaa siltä, että taustatyö artikkeliin on tehty hyvin eikä vaan kirjoitettu mutu pohjalta.

Kyseiselle kirjoitukselle ilmestyi jatko-osa:

Tuukka Kuru: "Sulatusuunin epävarma tulevaisuus, osa II". Kansalainen ja Sarastus, 16. IV 2017.

Rotujen älykkyyseroista, perinnöllisistä ominaisuuksista sekä niiden merkityksestä... Mieleeni tulee amerikkalaiselokuvan nimi: An Inconvenient Truth. Kurun lopetussanat:

– – Vähemmistökansojen lukumäärän kasvaessa myös heidän demokraattinen valtansa kasvaa, minkä vuoksi valtion yleisilme tulee väistämättä muuttumaan. Vasemmistolaisesta näkökulmasta muutos tekee yhteiskunnasta pitkällä aikavälillä oikeudenmukaisemman ja suvaitsevaisemman, kunhan ihmiset pääsevät ensin eroon vanhentuneista heimoidentiteeteistään. Tätä samaa retoriikkaa esiintyy nykyään kaikissa länsimaissa, eikä Suomi tee asian suhteen poikkeusta. Vastavuoroisesti kansallismieliset katsovat kyseisen kehityksen muuttavan yhteiskuntaa nykyistä huonompaan suuntaan, sillä maan ulkopuolisten väestöryhmien läsnäolon uskotaan heikentävän yhteiskunnan sisäistä turvallisuutta, kansallista omaleimaisuutta, taloudellista hyvinvointia, kansalaisten ilmaisunvapautta ja valtion sisäistä luottamusta. Molemmat osapuolet siis hyväksyvät sen, että etninen koostumus vaikuttaa koko yhteiskunnan yleisilmeeseen, mutta tekevät kyseisestä havainnosta toisistaan poikkeavat johtopäätökset.

Keskustelun väliinputoajia ovat ne maltillisina itseään pitävät, jotka eivät halua ottaa kantaa ihmisten alkuperään, kunhan vain kaikki pelaavat samojen sääntöjen mukaan ja sisäistävät "yhteisen hyvän" ihanteen. Halu jättää tämä vaikea kysymys huomiotta on nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä toki ymmärrettävää, mutta vaikeneminen ei kuitenkaan poista asian yhteiskunnallista merkitystä. Moni suomalainen konservatiivi kannattaa omien sanojensa mukaan "suomalaista kulttuuria", maalaisjärkeä, tolkkua ja hyviä käytöstapoja, mutta heistä kovin harva uskaltaa sanoa ääneen sen, mistä nämä ominaisuudet loppujen lopuksi kumpuavat. Samat ihmiset toteavat usein hurskaasti, ettei ihmisen taustalla ole heidän silmissään mitään väliä, vaikka syvällä sisimmässään he ovat täysin tietoisia siitä, että suomalaisen väestön korvaaminen jollakin toisella muuttaisi huomattavasti koko maan yleisilmettä. Niinpä nämä väliinputoajat edesauttavat omille ihanteilleen turmiollista politiikkaa sulkemalla silmänsä siltä ihmisjoukolta, joka mahdollistaa heidän ihanteidensa olemassaolon. Ihmisten kaipuu elää itselleen luonnollisessa ympäristössä ei ole kadonnut mihinkään kaikista hienoista sanoista huolimatta.

Toisistaan poikkeavien käyttäytymismallien, uskomusten ja ihmisryhmien rinnakkaiselo saman alueen sisällä on siten kaikkea muuta kuin ongelmaton päämäärä. Yhdysvalloissa eri väestöryhmät elävät rinnakkain, mutta eivät toistensa kanssa, kuten edellisessä kirjoituksessani tuotiin ilmi. Samalla tavoin myös Ruotsissa, Ranskassa ja monessa muussa Euroopan maassa asuinalueet noudattavat pitkälti etnisiä rajalinjoja, joiden syventymistä yritetään estää yksilönvapauksiin puuttumalla. Viime vuonna julkaistussa "Maahanmuutto ja turvallisuus" -nimisessä raportissa todettiin, että väestöryhmien välinen segregaatio ja yhteiskunnallinen eriytyminen on alkanut myös Suomessa. Sulatusuunin tulevaisuus näyttää edelleen hyvin epävarmalta.

[N. A. Saramo]

Sulatusuunin epävarman tulevaisuuden kolmas osa käsittelee Etelä-Afrikkaa. Kansalainen 1. VIII, Sarastus 2. VIII 2017.

Yleisessä historiakuvassa Etelä-Afrikan historia on tarina siitä, kuinka valkoiset sortivat mustia, mutta kuinka mustien kansalaisaktivismi lopulta kantoi hedelmää ja sankari-Mandela ystävineen toi veljeyden erilaisille kansoille. Kuru käsittelee lähihistorian prosesseja toisenlaisesta näkökulmasta. Kirjoituksessa käsitellään myös Etelä-Afrikan demografis-poliittista perustamista ja pohjaa sekä ryhmäidentiteettiä yleisesti.

Lainaan useita otteita, sillä kirjoitus on kiehtova ja johdattaa ajatuksenlankoja moneen suuntaan.

Edistysuskoon hurahtaneet ihmiset näkevät ihmiskunnan historian jatkuvana kehityksenä, vaikka todellisuudessa yksilöllisyyden ja yhteisön välinen jakolinja noudattaa ympäristön sanelemia olosuhteita. Kriisin aikana yhteisöllä voi olla elintärkeä merkitys yksilön hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta, kun taas vastavuoroisesti hyvinä aikoina yhteisön valvoma normisto menettää yksilön elämässä ainakin väliaikaisesti merkityksensä. Individualismin korostaminen yhteisön puolustamista vaativissa kriisitilanteissa taasen uhkaa koko yhteisön olemassaoloa. Suuri, mutta sisäisesti atomisoitunut ihmisyhteisö on äärimmäisen helppo kohde lukumääräisesti huomattavasti pienemmälle mutta yhtenäisemmälle joukolle.

Vaikka eurooppalaistaustaiset yhteisöt ovat vuosisatojen ajan suhtautuneet myötämielisesti yksilöllisyyteen, nekin ovat erityistilanteissa muokanneet omaa ryhmäkäyttäytymistä olosuhteisiin paremmin sopivaksi. Ihmisen perinnöllisen taustan merkitys korostui ensimmäistä kertaa niissä tilanteissa, kun eurooppalaistaustaiset siirtokuntalaiset kohtasivat Amerikassa ja Afrikassa itsestään voimakkaasti poikkeavia ihmisryhmiä. Rotutietoisuus ja sen pohjalle syntynyt identiteetti kehittyivät pitkälti Euroopan ulkopuolella, sillä Euroopan sisällä niille ei löytynyt juurikaan käyttötarkoitusta. Toisin kuin eurooppalaiset itse, maanosan ulkopuoliset alkuasukkaat eivät eritelleet eurooppalaisia äidinkielen, uskonnon tai muun vastaavan seikan perusteella, vaan pitivät näitä pääosin ulkopuolisena monoliittina, joka uhkasi alkuasukasyhteisöjen olemassaoloa.

Apartheid-järjestelmän pääasiallisena tarkoituksena oli varmistaa erityisesti maan valkoisen afrikaaneriväestön olemassaolo ja turvallisuus. Järjestelmän yksi ensimmäisistä uudistuksista oli rotujen välisten avioliittojen kieltäminen vuonna 1949, jota seurasi joukko muita seksuaalisuutta rajoittavia lakiuudistuksia. Vuoden 1950 moraalittomuuslaki kielsi rotujenväliset seksisuhteet ja vuoden 1957 lakiuudistus bordellit. Vaikka kyseiset lait kuulostavatkin ensilukemalta hyvin ankarilta, ne noudattivat hyvin pitkälti ajan henkeä ja alueen yleisiä perinteitä. – –

– – Samaan aikaan kun maan väkiluku kasvoi äärimmäisen nopeasti, valkoisten suhteellinen osuus pieneni. Yksi ratkaisu valkoisen vallan säilyttämiseksi nähtiin löytyvän bantustaneista, eli afrikkalaisten omista itsehallintoalueista. Apartheidhallinnon näkökulmasta kyseiset itsehallintoalueet olivat lähes itsenäisiä mustia valtioita, vaikkakin kyseiset maa-alueet olivat taloudellisesti täysin riippuvaisia Etelä-Afrikan myöntämistä avustuksista. Suurapartheidin lopullisena päämääränä olisi ollut mustan väestön täydellinen siirtäminen bantustanien alueelle, jota ei kuitenkaan saatu koskaan toteutettua. Todellisuudessa noin puolet mustasta väestöstä asui bantustanien ulkopuolisissa hökkelikylissä valkoisten kaupunkien laitamilla koko apartheid-hallinnon ajan.

– – Länsimaiden romantisoiman historian mukaan maan ristiriidat rajoittuivat pelkästään pahojen valkoisten miesten ja hyveellisten mustien välille, vaikka todellisuus oli monelta osin päinvastainen. Ensimmäinen apartheidin aikainen verilöyly tapahtui Durbanin satamakaupungissa vuonna 1949, jolloin viidakkoveitsin varustautunut zulujoukko murhasi kahden päivän aikana 50 intialaista, tuhoten samalla 247 asuntoa, 58 kauppaa ja yhden intialaisten omistaman tehtaan. Intialaisten ja zulujen välit olivat Durbanin alueella jo ennen verilöylyä hyvin jännittyneet, sillä alueen musta väestö oli kateellinen intialaisten taloudellisesta hyvinvoinnista. – –

– – [ANC-p]uolue pyrki seuraavien vuosien aikana parantamaan suurilukuisen kannattajajoukkonsa asemaa, joka oli monilta osin valkoista väestöä huomattavasti köyhempää ja heikommin koulutettua. Mustien taloudelliseen voimaantumiseen tähdännyt B. E. E. -ohjelma ja sen jatkohankkeet olivat kuitenkin yhteiskunnan yleisen toimivuuden kannalta tuhoisia. Valkoisten lääkäreiden, insinöörien, opettajien ja muiden korkeasti koulutettujen henkilöiden pikainen korvaaminen mustilla ei onnistunut odotetusti, sillä mustien työntekijöiden osaamistaso oli selvästi valkoisia heikompi. Hallinnon ainoaksi mahdollisuudeksi jäi yleisten vaatimustasojen tuntuva laskeminen ja paremmin menestyvien väestöryhmien syrjäyttäminen julkisen vallan ylläpitämillä rotukiintiöillä.

– – 27% oppilaista ei osaa lukea kuuden kouluvuoden jälkeen. Lähes puolet viidennellä luokalla olevista ei osaa vastata oikein kysymykseen "paljonko on 24 jaettuna kolmella?" ja ainoastaan vähemmistö oppilaista suorittaa peruskoulun onnistuneesti loppuun. Maassa, jossa on huutava pula tekniikan alan ammattilaisista, ainoastaan 0,5% mustista oppilaista on älyllisesti kykeneviä insinööreiksi. Etelä-Afrikan valkoisista samaan kykenee 10% kaikista oppilaista. Koulutusjärjestelmään liittyvät ongelmat eivät johdu ainakaan rahoituksen puutteesta, sillä maan koulutusmenot ovat peräti 6,4% bruttokansantuotteesta, mikä on enemmän kuin EU-keskiarvo. – –

– – Etelä-Afrikka on kärsinyt viimeisten vuosien aikana toistuvista sähkökatkoksista – – Vaikka tuotantolaitosten teoreettinen energiantuotanto on enemmän kuin riittävä maan tarpeisiin, sen keskimääräinen hyötysuhde on ainoastaan hieman yli 50%. Eräs sähköntuotannon rapautumisen syistä liittyy ammattitaitoisten työntekijöiden puutteeseen. Kaikista kohtaamistaan haasteista huolimatta maan suurin sähköyhtiö Eskom pyrkii jatkossa korvaamaan entistä suuremman osan valkoisista ammattilaisista mustilla. Eskomin omien julkaisujen perusteella työvoiman rodullisen koostumuksen tulisi heijastaa enemmän maan yleistä koostumusta, eli jos valkoiset edustavat 8% väestöstä, heidän tulisi saada vain 8% työpaikoista. Eskomin suunnitelmissa on erottaa vuoteen 2020 mennessä lähes 3400 valkoista työntekijää, joista 1081 on insinöörejä ja muissa työnjohtotehtävissä olevia. Tällä hetkellä ainoastaan 14% insinöörikoulutukseen hakeutuneista opiskelijoista valmistuu ja heistäkin suurin osa on valkoisia. – –

– – [Etelä-Afrikan maatalouden n]ormaalia haastavammat olosuhteet vaativat onnistuakseen keskimääräistä korkeampaa ammattitaitoa, joka syntyy usein ainoastaan vuosikymmenten kokemuksesta ja perheen sisäisestä traditiosta. Erinomaisista maanviljelytaidoistaan tunnetut buurit kykenivät vuosikymmenten kovalla työllä ja hallituksen myöntämillä avustuksilla luomaan puitteet suurmaataloudelle, joka työllisti 1970-luvulla yli kaksi miljoonaa ihmistä. Maassa oli vielä 1980-luvulla noin 80 000 valkoista maanviljelijää, mutta heidän määränsä väheni nopeasti apartheidin päätyttyä. 2010-luvulle tultaessa maanviljelijöiden määrä oli enää 30 000, johtuen niin hallituksen toimenpiteistä kuin myös sen kyvyttömyydestä huolehtia maanviljelijöiden turvallisuudesta.

Maan hallitus on toistuvasti esittänyt maareformia, jolla aiemmin valkoisten omistamaa viljelypinta-alaa siirrettäisiin mustille asukkaille. – – farmit ovat usein olleet maata viljelevien buuriperheiden omistuksissa useiden vuosikymmenten, joskus jopa vuosisatojen ajan, ja monet niistä on perustettu alueille joissa ei ole asunut alkuperäisväestöä. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt ANC-hallituksen alaisuudessa tapahtuneita maanpalautuksia, joissa afrikkalaiset heimot ovat väittäneet valkoisen farmin kuuluneen heidän heimonsa alkuperäisiin asuinalueisiin. Hämärin perusteluin esitetyt vaatimukset synnyttävät usein vuosia kestävän oikeustaistelun, joissa valkoiset maanomistajat eivät ole kovinkaan vahvoilla. Pahimmissa tilanteissa buuriperhettä vuosikymmeniä palvellut maatila on siirtynyt muukalaisille, jotka ovat pikaisen ryöstämisen jälkeen menettäneet mielenkiintonsa voittamaansa aluetta kohtaan. Tämän jälkeen aiemmin tuottava tila käytännössä autioituu. 2000-luvun puolivälissä maa muuttui maataloustuotteiden nettoviejästä niiden nettotuojaksi.

Maanviljelijöihin kohdistuva väkivalta ja laittomat maanvaltaukset edesauttavat ANC:n omia kärkihankkeita, mikä selittää myös virkavallan haluttomuuden puuttua tilanteeseen. Talonvaltausjoukot voivat käsittää parhaimmillaan kokonaisia heimoja, jotka asettuvat asumaan maatilojen edustalle ja ryöstelevät tarvitsemansa ruuan suoraan pellosta. Mikäli tilan omistaja yrittää hätyyttää joskus jopa monisatapäiset kiertolaiset pois tiluksiltaan, he vastaavat vaatimukseen väkivallalla. Monelle maanviljelijälle ei jää näissä olosuhteissa muuta mahdollisuutta kuin myydä tilansa pilkkahinnalla valtiolle, joka siirtää tilan nopeasti uusille omistajille. – – Viidakkoveitsijengeille ulkoistettu viljelymaan uusjako vähentää tarvetta viralliselle maareformille, sillä nykyään valkoiset joutuvat luopumaan maistaan näennäisen vapaaehtoisesti ilman valtion omia toimenpiteitä.

Maan tulevaisuus näyttääkin hyvin epävarmalta, ja valkoisen vähemmistön näkökulmasta äärimmäisen uhkaavalta. ANC:n yhtäjaksoista hallituskautta uhkaa tällä hetkellä nouseva oppositiojohtaja Julius Malema, joka on tunnettu äärimmäisen vihamielisistä kommenteistaan afrikaaneriväestöä kohtaan. Aiemmin ANC:ssä toiminut radikaali on vaatinut maareformin välitöntä laajentamista, jonka perusteella viimeisetkin valkoisten omistamat maat pakkolunastettaisiin valtiolle. Maleman puolueen EFF:n kommunistinen talousohjelma tähtää maan suurimpien tuotantolaitosten ja pankkien kansallistamiseen sekä julkisten hyödykkeiden täydelliseen maksuttomuuteen. Puolue haluaa myös kiihdyttää rotukiintiöiden toimeenpanoa entisestään, sillä valkoiset ovat edelleen yliedustettuina korkean palkkatason ammateissa, useista ANC:n toimenpiteistä huolimatta. Etelä-Afrikan välttävästi sinnittelevän kansantalouden näkökulmasta kyseiset toimenpiteet olisivat äärimmäisen tuhoisia, sillä maan talous on täysin riippuvainen sen valkoisen ja intialaistaustaisen väestön työpanoksesta ja erityisosaamisesta. Kyseiselle sanomalle löytyy kuitenkin kuulijoita, sillä EFF keräsi vuoden 2014 vaaleissa yli kuuden prosentin kannatuksen, vaikka puolue oli perustettu vasta vuotta aiemmin. EFF:n kasvava suosio pakottaa myös ANC:n tiukentamaan linjaansa, mikä tulee entisestään lisäämään valkoisten siirtymistä muihin maihin.

Maan väestöpohjan monimuotoisuus on jo itsessään niin epäluonnollinen luomus, ettei yhtäläistä politiikkaa ole mahdollista edes toteuttaa. Useiden toisistaan poikkeavien väestöryhmien pakotettu rinnakkaiselo synnyttää jokaiselle kansalle riittävät perusteet kategorisoida muita ryhmiä omista subjektiivisista lähtökohdistaan, sillä politiikan nollasummapelissä jokainen yhdelle ryhmälle myönnetty etuisuus on toisen tappio. Afrikaanerinationalistien kehittämä apartheid kehitettiin turvaamaan afrikaansia puhuvan valkoisen väestön olemassaoloa, joka oli maan verisen historian näkökulmasta täysin ymmärrettävä huolenaihe. Samalla tavoin myös apartheidiä vastustaneiden mustien aktivismi oli täysin ymmärrettävää, sillä heitä kohdeltiin toisen luokan kansalaisina heidän omassa kotimaassaan. – –

– – Etelä-Afrikan juutalaisväestö – – oli pienestä koostaan huolimatta merkittävä osa apartheidin vastaisessa "vapaustaistelussa". Juutalaiset toimivat niin apartheidiä vastustaneen opposition rahoittajina, kuin myös ANC:n aktiiveina. – – Apartheidin vastaiseen kamppailuun osallistuivat näkyvästi myös erittäin hyvin verkostoituneet juutalaiset seurakunnat, jotka pyrkivät lisäämään kansainvälistä painetta apartheid-hallintoa vastaan. Juutalaiset olivat myös voimakkaasti edustettuina parlamentissa, sillä he muodostivat apartheidiä vastustaneen edistyspuolueen ytimen. On arvioitu, että juutalaisten yliedustus apartheidin vastaisessa aktivismissa oli peräti 2,500-kertainen valkoiseen väestöön verrattuna, mitä on mahdotonta pitää vain sattumana. Juutalaiset eivät kuitenkaan vaikuta olevan erityisen tyytyväisiä saavuttamaansa lopputulokseen, sillä lähes 50% maan juutalaisväestöstä on muuttanut maasta pois, mikä johtuu lähtijöiden mukaan jatkuvasti lisääntyvästä turvattomuuden tunteesta ja maan taloudellisista vaikeuksista. Maaseudun köyhillä buureilla tätä vastaavaa pakomahdollisuutta ei ole.

[N. A. Saramo]

Kuru käsittelee, mihin maahanmuuttokeskustelussa kannattaisi keskittyä ja mitkä ovat sivuseikkoja. Mikä on ydinongelma: terrorismi, islam vai etninen monimuotoisuus. "Maahanmuuttokeskustelun sudenkuopat" ilmestyi tänään 29. VIII 2017 Kansalaisessa ja Sarastuksessa.

– – Istuvalle hallitukselle on hyödyllistä esittää Turun traaginen tapahtuma ainoastaan ISIS-järjestön aktiivin tekemänä verityönä, sillä se häivyttää veriteon todelliset motiivit. – – Jahka kyseinen järjestö saadaan pois päiviltä, myös jännitteet etnisten ryhmien väliltä katoavat kuin katkaisijasta kääntäen.

Tätä virheellistä tulkintaa peesaavat myös ne kosherkonservatiiviset maahanmuuttokriitikot, joille puukotusten uskonnollinen taustavaikutin oli kaikki kaikessa, sillä eikös kyseinen isku viimeistään osoittanut kuinka vaarallinen ja kompromissikyvytön uskonto islam kaikkinensa on? Islamin nostaminen pääasialliseksi syylliseksi on myös lisännyt kyseisten henkilöiden halukkuutta osallistua Syyrian veriseen valtapeliin, sillä jonkin eriskummallisen ajatuksen perusteella Suomessa majailevan marokkolaismiehen verenhimo on riippuvainen yhdestä ainoasta jihadistijärjestöstä. Todellisuudessa Turun isku on verrattavissa kaikkiin muihin muukalaisten tekemiin veritöihin, joita on tapahtunut niin Otanmäellä, Oulussa, Porissa, kuin myös muilla paikkakunnilla. – – Jokainen verityö olisi myös ollut estettävissä siten, että kyseisen väestökomponentin edustajat oltaisiin suosiolla jätetty Suomen rajojen ulkopuolelle. Muukalaisten tekemiä veritöitä niin Suomessa, kuin myös muualla Euroopassa, ei ole suoraan aiheuttanut yksikään uskonto tai ideologia, vaan toisistaan poikkeavien väestöryhmien pakotettu rinnakaiselo. Monimutkaisiin juonikuvioihin tottuneet länsimaalaiset haluavat mielellään nähdä jokaisen verityön taustalla jonkun suuremman ideaalin tai vähintäänkin kytköksiä organisoituun vastustajaan, vaikka todellinen syy pohjautuu sen kaltaisiin etnisiin ristiriitoihin, jotka eivät ole poliittisesti ratkaistavissa.

– – Epäluuloinen ja vihamielinen suhtautuminen oman sisäryhmän ulkopuolisiin väestöryhmiin ei kuitenkaan ole yhdestä uskonnosta tai yhdestä ainoasta järjestöstä riippuvainen ilmiö. Vastaavia toiseen rotuun kohdistuvia väkivallantekoja tapahtuu esimerkiksi Yhdysvalloissa melkoisen säännöllisesti, vaikka maan muslimiväestön lukumäärä on mitätön moniin Euroopan maihin verrattuna. Näitä rotujenvälisiä yhteenottoja kutsutaan kuitenkin harvoin terrorismiksi, sillä niiden taustalla vaikuttavat etniset jännitteet syntyvät usein ilman minkäänlaista poliittista ohjausta. Oman viiteryhmän ulkopuolisiin kohdistuva epäluulo, pelko, inho ja muut voimakkaat tunteet ovat karmeudestaan huolimatta ihmisten sisäsyntyisiä, jopa evolutiivisia ominaisuuksia, eikä niitä ole kyetty hävittämään hienoista julkilausumista tai perversseistä katukonserteista huolimatta. Ne samat jännitteet, jotka purkautuvat surullisen usein myös murhatöinä, toimivat samalla johdonmukaisuudella kaikissa niissä maissa, jotka ovat etnisesti hajanaisia. – –

– – Saksa on muuttumassa hyvin nopeasti monietniseksi valtioksi. Tällä hetkellä jo 23% maan 82 miljoonan väestöstä on maahanmuuttajataustaisia, ja lisäksi heidän osuutensa kasvaa nopeasti erityisesti nuorempien ikäluokkien keskuudessa. Alle kuusivuotiasta lapsista peräti 38% on maahanmuuttajataustaisia, ja useissa länsisaksalaisissa kaupungeissa maahanmuuttajalasten osuus on jo yli puolet kaikista vastasyntyneistä. Saksa muuttuu siis vauhdilla maaksi, jonka tulevaisuuden suunnan määrittävät aivan muut ihmiset kuin syntyperäiset saksalaiset. Tämän väestövaihdon seurauksena saksalaisten ja Euroopan ulkopuolisen muslimiväestön väliset suhteet tulevat heikentymään entisestään, minkä lisäksi väestönvaihto synnyttää pohjan aivan uudenlaisille etnisille jännitteille, jotka kypsyvät tälläkin hetkellä eri vähemmistökansallisuuksien välillä. Tämän valtavan väestömuutoksen näkökulmasta puolivillainen kriittisyys islamilaista teologiaa tai "huonoa maahanmuuttoa" kohtaan on turhaa, sillä vaikka Saksa tekisi demokraattisten pelisääntöjen raameissa mitä tahansa, se muuttuu väistämättä uusien kansalaistensa näköiseksi, niin hyvässä kuin pahassa. Sama kehitys on havaittavissa myös Yhdysvalloissa, jossa vastasyntyneistä lapsista enää 50% syntyy valkoisille perheille. – –

Suomalaisten kansallismielisten tulisikin ajatella poliittista toimintaansa useiden vuosikymmenten aikajänteellä. Mikäli maahan saapuu vuosittain enemmän ihmisiä Euroopan ulkopuolelta kun täältä lähtee pois, maan yleisilme muuttuu väistämättä vähemmän eurooppalaiseksi. Tämä sangen yksinkertainen laskutoimitus ei katso sitä, minkä maahanmuuttoviraston myöntämän tittelin alaisuudessa kyseiset ihmiset saapuvat. Suomalaisten tulisi myös ymmärtää se, että yksittäisiä terrori-iskuja vakavampi uhka pohjautuu hitaaseen mutta varmaan väestöpoliittiseen kehitykseen, jonka seurauksena entistä suurempi osa nuorista ikäluokista muodostuu ei-suomalaisista, joiden erityistarpeet ja käyttäytyminen poikkeavat suuresti kantaväestöstä. – –

[Foundation]

Nykyinen pakolaiskriisi on ratkaistavissa, mutta sitä ei voida tehdä ainoastaan tulijoiden ehdoilla. Mikäli Suomi käännyttäisi kaikki ihmiset ilman asianmukaisia papereita takaisin Ruotsiin, joutuisi Ruotsi toimimaan itse samalla tavalla. Tämä pakottaisi Tanskan tekemään samoin Saksan vastaisella rajallaan ja niin edelleen. Yksikään EU-maa ei enää kykenisi ylläpitämään avoimia rajoja sen uskomuksen varjolla, että joku toinen naapurimaa kantaa vastuun tulijoiden tarpeista. Suomen tulisi olla tässä kehityksessä edelläkävijä, sillä me toimimme tällä hetkellä EU-maana, josta siirtolaiset eivät enää jatka matkaansa eteenpäin.

https://blogbook.fi/tuukkakuru/ruotsin-rajatarkastukset-eivat-riita-ratkaisemaan-pakolaiskriisia/

[N. A. Saramo]

Kurun uusin on historiakatsaus "soturipapeista". 1900-luvun alkupuolella oli laajaa nationalistista liikehdintää. Jälkiviisas ja vääryyttä tekevä nykyään vallalla oleva yksinkertaistava historiakuva niputtaa kaikki 20- ja 30-luvun nationalistiliikkeet monoliittiseksi "natsismiksi", vaikka virtauksia oli monenlaisia. Eräs mielenkiintoinen ja esillenostamisen arvoinen aihe ovat kielen, uskonnon ja verenperinnön yhteyttä korostavat uskonnolliset traditionalistit, jotka taistelivat rappiota vastaan.

Tuukka Kuru: "Palava pensas – soturipapit politiikassa". Kansalainen ja Sarastus, 26. IX 2017.

Kuru käsittelee kirjoituksessaan suomalaista Elias Simojokea ja buuri Daniel Malania, jotka olivat nationalistisia pappeja ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Molemmat kuuluvat nykyään historian häviäjiin, vaikka Malan ehtikin elinaikanaan olla voittaja. Henkilöiden persoonallisuudet kuvaillaan elävästi ja niiden vaikutusta heidän elämänvalintoihinsa pohditaan. Samaistuttavaa ja opettavaista.

Kuru myös liittää Simojoen ja Malanin yleisempään historialliseen kontekstiinsa. Nationalismin eri suuntauksista kerrotaan analyyttisesti:

Historian aikana toimineita oikeistoradikaaleja liikkeitä on toisen maailmansodan jälkeen pyritty usein samaistamaan kansallissosialistiseen viitekehykseen, johon on perinteisesti luettu kuuluvaksi sosiaalidarwinismi, biologiaan pohjautuva rasismi ja ajatus modernista kansakunnasta, joka ei enää kantaisi edeltävien sukupolvien heikkouksia harteillaan. Tätä yhteyttä on perinteisesti perusteltu sillä, että monet kyseisistä liikkeistä tekivät aktiivista yhteistyötä Hitlerin johtaman hallinnon kanssa ja monet heistä jakoivat natsien kanssa yhteisen viholliskuvan, johon lukeutuivat erityisesti bolsevismi ja vaihtelevin painotuksin myös juutalaisten liian suuri yhteiskunnallinen valta. Vaikka lukuisat oikeistoradikaalit liikkeet jakoivatkin maasta riippumatta samanlaisia teemoja ja termistöä toistensa kanssa, jokainen niistä erikoistui vastaamaan tarkasti rajattuihin yhteiskunnallisiin kipupisteisiin niissä olosuhteissa, jotka olivat vallitsevia heidän omissa kotimaissaan. – –

Kansallissosialistien sangen futuristisesta, materialistisesta ja radikaalista maailmankatsomuksesta poiketen monet Saksan ulkopuoliset kansallismieliset liikkeet perustivat toimintansa täysin päinvastaiseen arvomaailmaan, jota leimasivat uskonnollinen fundamentalismi, traditionalismi ja isänmaallinen romantiikka. Tämän kaltaisia liikkeitä olivat esimerkiksi Elias Simojoen johtamat sinimustat, Espanjan falangistit, Etelä-Afrikan afrikaanerinationalistit, Belgian rexistit ja Romaniassa vaikuttanut arkkienkeli Mikaelin legioona. Saksan ja Italian esimerkeistä poiketen kyseiset liikkeet pitivät uskontoa oleellisena osana heidän ihannesyhteiskuntaansa, ja monessa tapauksessa kyseisiä liikkeitä myös johtivat pappiskoulutuksen saaneet miehet.

[N. A. Saramo]

Yhteiskunta koostuu ihmisistä ja perustuu heidän väliseen luottamukseen, kirjoittaa Tuukka Kuru uusimmassa kirjoituksessaan. Ihminen tarvitsee jotain suurempaa, yhteisön, jota pidetään yllä sen tarkoituksen ja myyttien avulla. Yksilö ei ole muista irrallinen vaan osa sukupolvien ketjua.

"Orgaanisen yhteiskunnan perusteet". Kansalainen ja Sarastus, 10. X 2017.

– – Luottamuksen syntyminen tuntemattomien välille edellyttää kuitenkin sitä, että heidän käyttäytymisensä, temperamenttinsa, eleensä ja puhumansa kieli muistuttavat tarpeeksi paljon toisiaan. Keskinäisen luottamuksen menettäneessä yhteiskunnassa ihminen ei enää koe läheisyyttä muihin ihmisiin, vaan pitää näitä enemmänkin uhkana omalle hyvinvoinnilleen.

– – Sisäistä koheesiota voidaan edistää useilla eri tavoilla. Yksi merkittävin yhteiskuntaa tasapäistävä elementti on yhteinen uskonto, jonka tarjoama symboliikka, yhteiset rituaalit ja moraalikasvatus sitovat yksilöt osaksi suurempaa kokonaisuutta ja kytkevät heidät osaksi samaa jatkumoa aiempien sukupolvien kanssa. – – Järjestäytyneet uskonnot myös kannustavat joko tietoisesti tai tahtomattaan sen kaltaiseen ryhmäkäyttäytymiseen, joka on yhteisön jatkuvuuden kannalta elintärkeää. Näihin käyttäytymismalleihin lukeutuvat esimerkiksi perinteiset sukupuoliroolit, ydinperhe ja myötämielinen suhtautuminen lisääntymiseen.

Jako meihin ja muihin on muutenkin luonnollinen tapa mieltää maailmaa, sillä ihminen on alusta lähtien kehittynyt toimimaan laumassa. Ryhmässä toimiminen myös velvoittaa sen jäseniä tiettyihin uhrauksiin, joihin lukeutuvat esimerkiksi yhteisön heikommista jäsenistä huolehtiminen, yhteisön puolustaminen sitä uhkaavia tahoja vastaan ja velvollisuus tehdä työtä yhteisen hyvän eteen. – – Kukaan täysipäinen ei suostu vapaaehtoisesti kuolemaan sen kaltaisen yhteisön puolesta, johon hän ei kykene millään tavoin samaistumaan. – –

– – yhteisö tarvitsee myös tarkoituksen olemassaololleen, joka antaa syyn alistua yleisiin normeihin ja toimia yhteisön aktiivisena jäsenenä silloinkin, kun yhteisö ei kohtaa välitöntä uhkaa. Tätä jatkuvaa valmiutta voidaan perustella esimerkiksi myyteillä, sankaritarinoilla tai käsityksellä kansallisesta erityistehtävästä. Kansallisen myytin tarkoituksena on tarjota yhteisön jäsenille mahdollisuus kokea olevansa osa jotain suurempaa kokonaisuutta, jonka perintöä ja viisautta he kantavat omassa ainutlaatuisessa olemuksessaan. Yksikään ihminen ei ainoastaan ilmesty maan päälle, vaan jokainen heistä on osa laajempaa esi-isien ja isovanhempien luomaa ketjua. Tämä ajattelutapa synnyttää uudelle sukupolvelle suuria odotuksia ja suorituspaineita, mutta samalla se antaa terveet raamit myöhempää elämää varten. Yksilön olemassaololle pyritään siis luomaan pelkkää konsumerismia korkeammat päämäärät.

[N. A. Saramo]

Tuukka Kurun uusin kirjoitus käsittelee George Lincoln Rockwelliä, amerikkalaista aktivistia, joka pyrki aluksi toimimaan kulissiltaan salonkikelpoisessa konservatiivisessa kansallisessa liikkeessä, mutta perusti sitten avoimen natsipuolueen. Teksti on mielenkiintoinen ja herättää ajatuksia sekä poliittisen toiminnan toimintatapojen että sen aatteellisen perustan kannalta.

"Kohti valkoista maailmanjärjestystä – perehtyminen George Lincoln Rockwellin elämään". Kansalainen, 26. I 2018.

1960-luku oli Yhdysvalloissa monilta osin suuren yhteiskunnallisen murroksen aikaa. Vuosikymmeniä voimassa ollut rotusegregaatio päättyi kaikissa osavaltioissa vuonna 1964, jolloin aiemmin rodun perusteella erotetut julkiset koulut pakkointegroitiin toisiinsa keskushallinnon toimesta. Rotusegregaation murtuminen mahdollisti myös entistä radikaalimpien mustien ihmisoikeusliikkeiden syntymisen, joilla oli toisistaan poikkeavia yhteiskunnallisia tavoitteita. Martin Luther Kingin kaltaiset maltilliset ihmisoikeusaktivistit alkoivat 60-luvun murroksen edetessä menettämään kannatusta erityisesti nuorten mustien keskuudessa, jotka olivat valmiita käyttämään väkivaltaa omien päämääriensä saavuttamiseksi. Siinä missä Martin Luther King saarnasi valkoisten ja mustien rauhanomaisesta yhteiselosta ja varoi tietoisesti mustaan rotutietoisuuteen liittyviä kysymyksiä, Nation of Islamin ja mustien panttereiden kaltaiset rotuidentiteetistään tietoiset järjestöt ajoivat avoimesti valkoisesta vallasta riippumatonta etnovaltiota.

Aiemmin voimakkaat ja pelätyt valkoista valtaa ajaneet järjestöt, kuten Ku Klux Klan, olivat kyvyttömiä estämään keskushallinnon kanssa liittoutuneen kansalaisoikeusliikkeen voittokulkua. Klaanin vastarinta rajoittui käytännössä muutamaan poliittiseen murhaan ja mustien äänestyspaikkoihin suunnattuihin pommi-iskuihin, jotka käytännössä vain nopeuttivat entisestään rotusegregaation murtumista. Mustien kansalaisoikeusliikkeen kuten myös muiden 1960-luvun ihmisoikeusliikkeiden johdossa toimi näihin aikoihin merkittävä määrä juutalaisia. Vuoden 1964 "Vapauden kesän" ihmisoikeusaktivisteista noin puolet olivat juutalaisia, jotka muodostivat myös merkittävän osan 1960-luvun feministisestä naisasialiikkeestä, yliopistoradikalismin synnyttäneestä Frankfurtin koulukunnasta ja Neuvostoliiton hyväksi vakoilleista kommunisteista. Uhkakuva, jonka mukaan juutalaiset agitaattorit yrittävät tuhota valkoisen yhteiskunnan mustien massojen avulla kehittyi viimeistään näihin aikoihin, ja se saavutti laajan suosion Amerikan valkoisten konservatiivien keskuudessa.

Rockwellin muotoilemat ihmisyhteisöjen olemassaolon ja jatkuvuuden luonnonlait (verenperintö, reviiri, johtajuus, hierarkia, äitiys) ovat erittäin hyvin mietitty kokonaisuus. Ne nousevat selkeästi biologisesta todellisuudesta ja ammentavat ihmisen syvästä perusolemuksesta. Hivenen toisenlaisiakin pointteja voisi yrittää nostaa esiin tai ainakin asioita voisi painottaa toisin, mutta jos ylipäätään lähdemme ajatuksesta, että ihminen tarvitsee toimiakseen kykyä toimia yhteisöinä, niin silloin nuo ovat tavalla tai toisella yhteiskuntamme perusainesosia.

Kirjassaan hän listasi viisi luonnonlakia, jotka ovat ihmisyhteisöjen olemassaolon ja jatkuvuuden kannalta välttämättömiä. Ensimmäinen laki on "biologinen koheesio", eli heimon yhteinen verenperintö, jonka avulla heimon jäsenet kykenevät muodostamaan luonnollisen sisäryhmän ja ulkoryhmän. Toinen laki on "reviiri", eli yhteisön halu puolustaa ja kehittää sitä aluetta, jonka he määrittelevät kotimaakseen. Kolmas laki on johtajuus, eli yhteinen ymmärrys siitä, että heimon kyvykkäimpien ja vahvimpien jäsenten tulee toimia sen johtajina. Neljäs laki on luonnollinen hierarkia, jossa jokaisella heimon jäsenellä on oma ekologinen lokeronsa, joka perustuu hänen omiin taitoihinsa ja kykyihinsä. Viides laki on äitiys, eli oletus siitä, että heimon jokainen nainen tulee lisääntymään elämänsä aikana. Edellä mainitut lait olivat Rockwellin mukaan välttämättömiä, sillä ilman koheesiota yhteisön jäsenet eivät kykene enää erottamaan ystävää vihollisesta. Ilman käsitystä reviiristä heimo menettää lopulta synnynseutunsa ulkopuolisille valloittajille. Ilman johtajuutta heimo ei kykene tiukan paikan tullen yhteistyöhön, vaan hajoaa keskenään kilpaileviksi sirpaleiksi. Ilman hierarkiaa heimo ei kykene enää erottamaan vahvaa heikosta, ja alkaa lopulta ylistämään heikkoutta vahvuuden kustannuksella. Ilman äitiyden normia heimo ei kykene varmistamaan turvattua jälkeläistuotantoa, minkä vuoksi se lopulta kuihtuu historian hämäriin.

Menettelytavat valitaan aina tilanteen mukaan. Rockwell katsoi, että hänen väestönsä, valkoiset amerikkalaiset olivat välittömän uhan alla. Tällöin tuli toimia ehdottomasti ja lujasti. Puoluepoliittisesta näkökulmasta hänen ratkaisunsa, muun muassa pukuvalinnat ja muu rekvisiitta olivat ns. huonoa vaalitaktiikkaa, mutta hän valmistautui vallankumoukseen eikä neuvotteluihin ja kompromisseihin. Rockwellin asenteesta nykyisillä suomalaisilla kansallismielisillä voisi olla opittavaa ja omaksuttavaa. Emme saa toimia vallitsevan, kansallemme tuhoisan yhteiskunnan ehdoilla emmekä pelätä kohuja tai paheksuntaa. Historia kerran tuomitsee meidätkin, ja on hienoa huomata, että Kuru on onnistunut kirjoittamaan näin asiallisen analyysin näin kiistanalaisesta ja erikoisesta hahmosta.

[Punaniska]

Tuukka Kurun uusin kirjoitus käsittelee George Lincoln Rockwelliä, amerikkalaista aktivistia, joka pyrki aluksi toimimaan kulissiltaan salonkikelpoisessa konservatiivisessa kansallisessa liikkeessä, mutta perusti sitten avoimen natsipuolueen.

Niin. PVL on kielletty Suomessa, muttei Ruotsissa. Miksi?

Kun on patoutunutta tyytymättömyyttä / katkeruutta, on fiksua asettaa oma ukkosenjohdatin, jolloin voi kontrolloida kaikkea sitä negatiivista voimaa.

Jos ukkosenjohdatin on käytökseltään uskottavan rajamailla, niin heidän ajamansa aatteet eivät saa kaikupohjaa suurissa massoissa, vaan pysyvät kiukkuisimpien harrastuksena.

Kun laivastoupseeri löytää itsestään Siitoisen kaltaisen valtakunnanjohtajan, niin ilman täydellistä hermoromahdusta sitä ei mikään uskottavasti selitä.

Veikkaan siis, että Rockwell oli ukkosenjohdatin Setä Samulin suostumuksella.

[N. A. Saramo]

Virolainen poliittinen nuorisojärjestö Sinine Äratus järjesti perjantaina 23. helmikuuta 2018 Tallinnassa jo toisen kerran nationalistisen Etnofutur-konferenssin. Tuukka Kuru oli tilaisuuden ensimmäinen puhuja. Hän piti noin 14 minuuttia kestävän puheen, joka on katsottavissa osana Monokulttuuri FM:n lähetystä (Kurun puhe alkaa videolla noin 9 minuutin kohdalla) ja luettavissa Kansalaisen blogista:

Tuukka Kuru's speech at the Etnofutur II event. Kansalainen, 26. II 2018.

Mikäli englannin kieli ei taitu, joku vapaaehtoinen on myös tehnyt suomennoksen puheesta ja julkaissut sen MV-lehden sivuilla.

Puheen alussa Kuru määrittelee ajattelunsa perusperiaatteet:

I describe myself as an ethno-nationalist. It means that the concept of nation reflects my political views on every layer. Nation, or natio as in Latin, means certain race of people who are bound together by the common ancestry, heritage, language, tradition, unique inborn features and shared history.

As a nationalist, I believe that no-one is truly individual. Like a rootless atom without any connection to another people around them, or with older generations. As you know, many liberals at least want to believe that kind of nonsense. For them, we are just individuals with individual needs and individual goals. For them, luxury and cheap pleasure resembles the ultimate perfection as a society fulfilled with sex robots, video games, virtual pornography and all those synthetic products, which are going to replace our natural way of life. No more pain, no more agony, no more duties, no more constraints and no more ancient myths or rituals. Just comfort, till we all die.

But as you all know, that is not going to be our future. All the vices, all the pleasures, the luxuries, consumption-oriented lifestyle and money are not just illusions. They all resemble mortal danger to our existence as a nation. First, that kind of thinking corrupts our judgement. If we accept this individualist idea that there are not any ways for separating "us" from "them", we can't see the difference between the friend and foe. Without social cohesion the whole population will be defenseless against conqueror, who isn't playing by the same "democratic" rules as we are doing. The system of apathy, tolerance and infantilism I mentioned earlier will end and it will be replaced by more dynamic, although non-European, order.

Myös edellisestä kirjoituksesta tutut luonnon lait käydään puheessa läpi. Kuru esittää, että suurin ongelmamme ei ole niinkään mikään kansaamme uhkaavista ulkoisista uhista kuin oma ajattelumme. Tästä hän jatkaa nousevien eurooppalaisten maahanmuuttokriittisten puolueiden ajattelun puutteiden käsittelyyn. Halutaanko esittää kritiikkiä ja pyrkiä kompromisseihin vai pitäisikö kansallismielisillä olla jokin ehdoton tavoite?

At first, they might be a solid "anti-immigrant" movement with some racialist and anti-Semitic views included. They are the "bad guys", but they don't care about labels, because they think the end justifies the means. When the party is trying to represent itself as a more serious and moderate choice, they usually adopt some mainstream liberal viewpoints. Earlier racialist opinions will be replaced by cultural ones, and earlier anti-immigration standpoint transforms to "anti-Islamism".  Anti-Islam usually means pro-liberal, because homosexuals and other minorities are often the first victims of Islamic immigration. At this point the party isn't anti-immigration anymore, and they start accepting all immigrants if they just "share the common European values". After the country has turned into a racial mosaic of thousands of different tribes and religions, the party will change its stance to "anti-extremism". At this point, your country is basically Lebanon, and you have already lost the game.

The goal of all nationalist activism should therefore be securing your nations existence. Plain and simple. You should never make compromises on this core value, not even against the overwhelming odds. I know that there are many people in the audience who are coming from truly multicultural and rootles Western societies. You may be asking, how can we do it? Is it bit too late already? How about some easier secondary objective? But just think a little bit. If you accept the idea of non-European presence in your country, your land, your territory, will turn non-European in mere decades. No-one is going to fix your precious country for you. You must do it yourself.

Germany is tragic example of current demographic crisis. Nearly 25 % of the population has nowadays an immigrant background. Among six-year-olds 38 % are born in non-German families, and in many larger cities that number has been over 50 % for years. If you accept this population change, and merely criticize the inevitable side effects, you have already admitted the defeat.

Puheen loppukaneetissa Kuru kehottaa kansallismielisiä tunnustamaan perustavamman lähtökohdan toiminnallemme kuin sen perustan, minkä poliittiset puolueet uskaltavat usein ääneen todeta:

The only way to take our countries back starts inside our own mind. We can't secure our existence as independent nations, if we can't point out the real threat and recognize what makes us what we truly are. My racial identity is white, my bloodline is Finnish. I didn't choose either those identities, nor did I receive them as a gift from my government. I was born with them and they are the ones that makes me the person I truly am. Not the constitution, not my country's democratic system, but my blood, and I know it's the same for all of you.

[Emo]

Virolainen poliittinen nuorisojärjestö Sinine Äratus järjesti perjantaina 23. helmikuuta 2018 Tallinnassa jo toisen kerran nationalistisen Etnofutur-konferenssin. Tuukka Kuru oli tilaisuuden ensimmäinen puhuja. Hän piti noin 14 minuuttia kestävän puheen, joka on katsottavissa osana Monokulttuuri FM:n lähetystä (Kurun puhe alkaa videolla noin 9 minuutin kohdalla) ja luettavissa Kansalaisen blogista:

Tuukka Kuru's speech at the Etnofutur II event. Kansalainen, 26. II 2018.

Mikäli englannin kieli ei taitu, joku vapaaehtoinen on myös tehnyt suomennoksen puheesta ja julkaissut sen MV-lehden sivuilla.

Puheen alussa Kuru määrittelee ajattelunsa perusperiaatteet:

I describe myself as an ethno-nationalist. It means that the concept of nation reflects my political views on every layer. Nation, or natio as in Latin, means certain race of people who are bound together by the common ancestry, heritage, language, tradition, unique inborn features and shared history.

As a nationalist, I believe that no-one is truly individual. Like a rootless atom without any connection to another people around them, or with older generations. As you know, many liberals at least want to believe that kind of nonsense. For them, we are just individuals with individual needs and individual goals. For them, luxury and cheap pleasure resembles the ultimate perfection as a society fulfilled with sex robots, video games, virtual pornography and all those synthetic products, which are going to replace our natural way of life. No more pain, no more agony, no more duties, no more constraints and no more ancient myths or rituals. Just comfort, till we all die.

But as you all know, that is not going to be our future. All the vices, all the pleasures, the luxuries, consumption-oriented lifestyle and money are not just illusions. They all resemble mortal danger to our existence as a nation. First, that kind of thinking corrupts our judgement. If we accept this individualist idea that there are not any ways for separating "us" from "them", we can't see the difference between the friend and foe. Without social cohesion the whole population will be defenseless against conqueror, who isn't playing by the same "democratic" rules as we are doing. The system of apathy, tolerance and infantilism I mentioned earlier will end and it will be replaced by more dynamic, although non-European, order.

Myös edellisestä kirjoituksesta tutut luonnon lait käydään puheessa läpi. Kuru esittää, että suurin ongelmamme ei ole niinkään mikään kansaamme uhkaavista ulkoisista uhista kuin oma ajattelumme. Tästä hän jatkaa nousevien eurooppalaisten maahanmuuttokriittisten puolueiden ajattelun puutteiden käsittelyyn. Halutaanko esittää kritiikkiä ja pyrkiä kompromisseihin vai pitäisikö kansallismielisillä olla jokin ehdoton tavoite?

At first, they might be a solid "anti-immigrant" movement with some racialist and anti-Semitic views included. They are the "bad guys", but they don't care about labels, because they think the end justifies the means. When the party is trying to represent itself as a more serious and moderate choice, they usually adopt some mainstream liberal viewpoints. Earlier racialist opinions will be replaced by cultural ones, and earlier anti-immigration standpoint transforms to "anti-Islamism".  Anti-Islam usually means pro-liberal, because homosexuals and other minorities are often the first victims of Islamic immigration. At this point the party isn't anti-immigration anymore, and they start accepting all immigrants if they just "share the common European values". After the country has turned into a racial mosaic of thousands of different tribes and religions, the party will change its stance to "anti-extremism". At this point, your country is basically Lebanon, and you have already lost the game.

The goal of all nationalist activism should therefore be securing your nations existence. Plain and simple. You should never make compromises on this core value, not even against the overwhelming odds. I know that there are many people in the audience who are coming from truly multicultural and rootles Western societies. You may be asking, how can we do it? Is it bit too late already? How about some easier secondary objective? But just think a little bit. If you accept the idea of non-European presence in your country, your land, your territory, will turn non-European in mere decades. No-one is going to fix your precious country for you. You must do it yourself.

Germany is tragic example of current demographic crisis. Nearly 25 % of the population has nowadays an immigrant background. Among six-year-olds 38 % are born in non-German families, and in many larger cities that number has been over 50 % for years. If you accept this population change, and merely criticize the inevitable side effects, you have already admitted the defeat.

Puheen loppukaneetissa Kuru kehottaa kansallismielisiä tunnustamaan perustavamman lähtökohdan toiminnallemme kuin sen perustan, minkä poliittiset puolueet uskaltavat usein ääneen todeta:

The only way to take our countries back starts inside our own mind. We can't secure our existence as independent nations, if we can't point out the real threat and recognize what makes us what we truly are. My racial identity is white, my bloodline is Finnish. I didn't choose either those identities, nor did I receive them as a gift from my government. I was born with them and they are the ones that makes me the person I truly am. Not the constitution, not my country's democratic system, but my blood, and I know it's the same for all of you.

Asiaa. Ei tätä voi kukaan Homman todellinen maahanmuuttokriittinen kirjoittaja tai lukija väittää höpöpuheeksi. Jos tätä ei uskalla tai halua allekirjoittaa, niin kannattaa miettiä hetki että miksi ei ... Tämä teksti olisi ollut vielä 1980-luvullakin aivan normisettiä Suomessa ja varmaan muuallakin Euroopassa. Nykyään kulttuurimarxistit saavat pakokauhun tällaisesta puheesta/kirjoittelusta.

[N. A. Saramo]

Kuru käsittelee nationalismin ja liberalismin yhteensovittamattomuutta. Teksti on kirjoitettu vastineeksi Yascha Mounkin The New York Timesissa ilmestyneelle artikkelille "How Liberals Can Reclaim Nationalism".

Tuukka Kuru: "Liberaalinationalismin sietämätön keveys". Kansalainen, 6. III 2018.

Venäjän, Yhdysvaltojen, Turkin, Venezuelan ja Itä-Euroopan vahvojen miesten nousu kansakuntien johtoon edustaa Mounkin mielestä maailmanlaajuista vastareaktiota globalisaatiota, kansainvälistä markkinataloutta ja arvoliberalismia vastaan. Nationalismi, eli kaipuu yhtenäisiin kansakuntiin, on tullut jäädäkseen, eikä sitä voida enää tunkea marginaaliin. Liberaalien tulisikin pyrkiä uudelleenmäärittelemään kyseinen termi siten, ettei se enää uhkaisi liberaaleja päämääriä.

Vaikka kirjoittaja kutsuukin kansakuntaa keinotekoiseksi luomukseksi, hän myöntää kyseisen käsitteen olleen vielä toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa yleisesti hyväksytty normi. 50 vuotta sitten oli täysin hyväksyttävää todeta, että ainoastaan syntyperäinen saksalainen tai ruotsalainen voi toimia oman maansa täysverisenä edustajana. – –

Vuosikymmenten ajan harjoitettu hallitsematon maahanmuuttopolitiikka on pakottanut ruotsalaiset ja saksalaiset kohtaamaan poikkeavan syntyperän omaavia ihmisiä, jotka erottuvat selvästi valtaväestöstä. Vaikka osa kantaväestön edustajista kannattaakin kyseistä väestönmuutosta, molemmissa maissa on esiintynyt myös voimakasta nativistista vastarintaa. Vaikka kirjoittaja kutsuukin yhtenäistä valkoista kansakuntaa keinotekoiseksi konseptiksi, se ei estä häntä kannattamasta monirotuista yhteiskuntaa, jota hän vieläpä tituleeraa "täysin ainutlaatuiseksi kokeeksi". Ryhmäidentiteetti, joka rakentuu yhteisen ulkonäön, temperamentin, syntyperän, kulttuurin, vuosisataisen historian ja kielen pohjalle on vain poliittinen konstruktio, siinä missä kymmenien eri rotujen, uskontojen, kulttuurien ja kielten mosaiikki on täysin luonnollinen ja tavoiteltava asiantila. Vastarinta rodullista ja kulttuurillista monimuotoisuutta vastaan on yleistä myös niissä entisissä siirtomaissa, jotka olivat ainakin nimellisesti kansojen sulatusuuneja.

Kirjoittajan kannanotot asettuvat kuitenkin hieman outoon valoon, kun niitä verrataan hänen aiempiin ulostuloihin. Yascha Mounk on itse taustaltaan saksanjuutalainen, joka on kirjoittanut kirjan omasta juutalaisesta identiteetistään. Vuonna 2014 kirjoittamassaan New Your Timesin artikkelissa Mounk kertoi myös omasta kansallisesta heräämisestään. Artikkelin mukaan hän ei koskaan tuntenut itseänsä saksalaiseksi, vaikka hän puhuikin saksaa äidinkielenään, eikä hän eronnut ulkonäöltään juurikaan muista saksalaisista. Juutalainen identiteetti pohjautui pitkälti Mounkin syntyperään, sillä vaikka hän piti juutalaisten uskonnollisia tapoja itselleen vieraina, hän samaistui voimakkaasti holokaustin uhreihin, joita hän piti oman sisäryhmänsä edustajina. Ulkopuolisen silmin katsottuna Mounkin maailmankatsomuksessa näyttää vaikuttavan voimakkaat kaksoisstandardit, joiden perusteella etninen ryhmäidentiteetti on moraalisesti hyväksyttävää ja luonnollista, mikäli se koskee juutalaisia eikä valkoisia.

Eksklusiivisuutta ei siten voida poistaa kansallisesta identiteetistä, sillä kansallinen identiteetti pohjautuu periaatteelle, jonka mukaan kansakunnan jäsenillä on enemmän yhteistä keskenään kuin ryhmän ulkopuolisten kanssa. Poissulkevuus ei siten ole mikään nationalismista irrallinen lieveilmiö, vaan koko nationalistisen ajattelun perusta. Ilman poissulkevuutta ja vaatimusta yhteisistä piirteistä ei ole myöskään kansaa joka puolustaisi omia jäseniään. Kirjoittajan maalailema ihannevaltio ajautuisi välittömästi tribalistiseen anarkiaan, sillä ihmiset haluavat luonnostaan elää sen kaltaisten ihmisten ympäröimänä, joidet tavat ja ulkonäkö muistuttavat eniten heitä itseään. Kyseinen valtio ajautuisi mitä todennäköisimmin ensin veriseen rotusotaan, jonka jälkeen se hajoaisi etnisesti yhdenmukaisiksi pikkuvaltioiksi.

Toisin kuin kirjoittaja toivoo, nationalismia ei voida kesyttää arvoliberaalien haluamalla tavalla. Nationalismi ei ole abstrakti ideaali tai oppirakennelma, vaan nimitys orgaaniselle, biologiselle ja historialliselle todellisuudelle. Nationalismi tulee ja iskee, mikäli ikiaikaiset eurooppalaiset kansat näin haluavat.