News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2011-10-11 TE: Suomen PISA-tulokset johtuvat mamujen vähyydestä

Started by juge, 11.10.2011, 09:02:56

Previous topic - Next topic

Finis Finlandiae

Yle pohdiskelee:

"Sahlbergin mukaan huolestuttavaa on poikien osaamisen tason nopea hiipuminen kaikilla osa-alueilla. Hän uskoo, että nuorten – erityisesti murrosikäisten poikien – hyvin nopeasti lisääntynyt ruutuaika selittää ison osan tästä tason laskusta.

– Jos nuori käyttää 6–10 tuntia päivässä erilaisten digitaalisten laitteiden parissa, on tuo aika pois opiskeluun suoraan tai epäsuorasti liittyvistä aktiviteeteista, kuten lukeminen tai keskusteleminen toisten kanssa.

Sahlberg muistuttaa, että suomalaiset pojat itse ilmoittavat käyttävänsä todella vähän aikaa lukemiseen."

Jos suomalaiset nuoret (pojat) tosiaan ovat niin älykkäitä, kuin kantakansan keskimääräinen älykkyysosamäärä viittaa, niin tässä tosiaan voi olla kyse ilmiöstä, että luovat ja uteliaat pojat keskittyvät oleelliseen, kun taas tytöt opiskelevat opiskelua varten.

Pojat perustavat firmoja, startuppeja, innovoivat etc. ja 10-tyttöfemakot rääkyvät itkupotkuraivareissa tasa-arvoa ja kiintiöpaikkoja poikien perustamissa yrityksissä.

Fiksuimmat pojat luonnollisesti vievät yrityksensä pois Suomen kade-/verohelvetistä.
PolpoSTASI: "Jos tämä tori olisi tarkoitettu suomalaisille, täällä olisi suomalaisille tarkoitettuja penkkejä. Häivy!"

GER = paskan kemiallinen merkki
Pakkoruotsi = /c:stä!
YLE - powered by 3000+ mokuidioottia.

Roope

Quote from: Finis Finlandiae on 07.12.2016, 15:47:39
"Sahlbergin mukaan huolestuttavaa on poikien osaamisen tason nopea hiipuminen kaikilla osa-alueilla. Hän uskoo, että nuorten – erityisesti murrosikäisten poikien – hyvin nopeasti lisääntynyt ruutuaika selittää ison osan tästä tason laskusta.

– Jos nuori käyttää 6–10 tuntia päivässä erilaisten digitaalisten laitteiden parissa, on tuo aika pois opiskeluun suoraan tai epäsuorasti liittyvistä aktiviteeteista, kuten lukeminen tai keskusteleminen toisten kanssa.

Ainakin vuonna 2012 osa Pisan testeistä oli nimenomaan erilaisten digitaalilaitteiden käyttöliittymien pyörittelyä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

nevahood

Suurkiihottaja Runeberg

ismolento

Quote from: M on 11.10.2011, 09:17:06
Quote from: juge on 11.10.2011, 09:02:56

Myyttejä murtavassa selvityksessä kerrotaan, että Suomen koulujärjestelmä ei kelpaa vientituotteeksi, vaikka Suomen hallitus sitä kovasti haluaisikin.

Suomalainen koulujärjestelmä toimii lähinnä Suomessa.

Näissä sanoissa on vaivihkaista viisautta, johon varmasti vielä palaamme.

Niinpä. Ja nyt kun nuo Pisa-tulokset ovatkin odotusten mukaisesti laskeneet varsinkin poikien osalta, niihin onkin syytä palata. Vuonna 2011, erityisesti pojista ei mainittu mitään.

ismolento

Quote from: Gunnar Hymén on 28.08.2015, 18:17:38
brittiläiset on sisäsiittoisia idiootteja. ei tuo mitään kerro, jos rikastajat ovat fiksumpia kuin ne. suomeen ei päde, eikä tule koskaan pätemäänkään tuo.

eihän englannissa aukea edes ovet oikeinpäin

Todennäköisesti niissä kouluissa, joissa maahanmuuttajat ovat pärjänneet paremmin, nämä ovat olleet aasialaisperäisiä.

ismolento

Quote from: Skeptikko on 14.03.2016, 16:23:32
Ruotsissa maahanmuuttajat laskevat PISA-tuloksia:

Foreign born students 'weaken' school results - The Local
http://www.thelocal.se/20160314/foreign-born-students-weaken-school-results

Sama pätee Suomessakin. Tänne tulleet ovat peräisin valtaosaltaan Lähi-idästä ja Afrikasta ja luku- ja kirjoitustaidottomia.

ismolento

Quote from: Siili on 16.03.2016, 09:09:32
Quote from: Spesialisti on 16.03.2016, 09:00:08
Quote from: beehoo on 28.08.2015, 18:17:38
brittiläiset on sisäsiittoisia idiootteja. ei tuo mitään kerro, jos rikastajat ovat fiksumpia kuin ne. suomeen ei päde, eikä tule koskaan pätemäänkään tuo.

eihän englannissa aukea edes ovet oikeinpäin

Perusbritti on vahvasti yleistäen täysi tampio, kokemusta on. Maassa jonkin verran aikaa viettäneenä olen pannut merkille kuinka imbesilliä telly and chips -porukkaa siellä voikaan olla tavan tallaajien joukossa. Imperiumista on tullut slummi. Sisäsiittoisuusteorialla saattaa olla jotain perää. Intialais- ja kaukoitäistaustaisten emigranttien jälkeläiset pesevät brittikakarat matemaattis-loogisissa taidoissa 6-0.

Sivistyksen tasosta en tiedä, mutta tuskinpa siellä nykyään kantikset, edes kuninkaalliset, nai järjestelmällisesti sukulaisiaan.  Kyllä brittien sisäsiittoisuusongelmat kulminoituvat muslimiväestöön, etenkin pakistanilaisiin.

http://www.telegraph.co.uk/news/health/children/11723308/First-cousin-marriages-in-Pakistani-communities-leading-to-appalling-disabilities-among-children.html

Enempi niitä kantabrittejä Englannissa on kuin esimerkiksi Tanskassa syntyperäisiä tanskalaisia, eikä niitäkään pidetä sisäsiittoisina.

Titus

huonot pisa-tulokset eivät ole uhka, vaan mahdollisuus:

Opetushallituksen tuore pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen sanoo Talouselämän haastattelussa, että
koululaisten osaamista selvittämän Pisa-tutkimuksen tulokset ovat "hälytyskello". Tuloksissa Heinosta
huoletti ennen muuta kolme asiaa: tyttöjen ja poikien suuri ero, alueelliset erot ja perhetaustan aiempaa
vahvempi vaikutus. Tytöt pärjäsivät Pisa-tutkimuksessa paljon poikia paremmin muun muassa luonnontieteissä.

– Koulukulttuurimme ehkä tukee enemmän tyttöjen oppimistapaa kuin poikien. Koulumme on edelleenkin
jossain määrin teoreettinen. Kokeilemisen, tekemisen ja käytännön ongelmien pohdinta ei ole riittävän vahvaa.
Se ehkä näkyy motivaatio-ongelmina pojilla, Heinonen uskoo.

Hän uskoo, että heikentyneet tulokset voivat olla myös hyväksi suomalaiselle koululle.

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/heinonen_pisa-59075

Kuulostaa ihan yhtä loogiselta kuin ostaa ilmaa Saksasta 3½:lla miljardilla eurolla ?

:roll:
that's a bingo!

Heikki Luoto

Kansalainen.fi:ssä artikkeli Älykkyysosamäärät laskevat valtioissa maahanmuuton vuoksi.
Anatoli Karlinin analyysin mukaan maahanmuutto lähes poikkeuksetta laskee vastaanottavan maan keskimääräistä älykkyyttä - ja sitä kautta laskee myös elintasoa. Maailmanlaajuisesti katsoen Länsi-Euroopassa lasku on rajuinta.

Laskelma on toteutettu johtamalla "älykkyysosamäärä" PISA 2015 -tuloksista.
Sananvapauden vastaiselle Facebookille korvaava vaihtoehto: MeWe
mewe.com/i/heikkiluoto

yks vaan

Nää on näitö aiheita joista ei saa keskustelua aikaan millään suvaitsevaisten ihmisten kanssa. Lähetetään heidät Qatariin niin ÄO nousee molemmissa maissa.
Kuka syrjisi minua?

Ari-Lee

Quote from: yks vaan on 21.12.2016, 02:51:47
Nää on näitö aiheita joista ei saa keskustelua aikaan millään suvaitsevaisten ihmisten kanssa. Lähetetään heidät Qatariin niin ÄO nousee molemmissa maissa.

Lähetetään vain. Mutta, Qatarissa äo ei nouse sitten. Ne menisivät vain tapattamaan itsensä typerillä ulostuloilla ja suvaitsevaisuudella. Siellä ei sellaisia suvaita.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

guest12632

Quote from: Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka HeinonenHän uskoo, että heikentyneet tulokset voivat olla myös hyväksi suomalaiselle koululle.

Ei voi pääjohtajaa syyttää optimismin puutteesta. Mitäköhän tapahtuisi, jos pääjohtajan omat piltit tulisivat kotiin mukanaan todistus, jossa keskiarvo on laskenut numeron tai kaksi? Hieroisiko pääjohtaja innoissaan käsiään yhteen: "tässäpä onkin loistava tilaisuus lähteä parantamaan arvosanoja"?

paukuttaja

#522
Hyvä kolumni. Jättää vaan olennaisen komponentin käsittelemättä, PISA:aan viitatessaan.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/puheenaiheet/vieraskolumnit/peruskoulun-tasa-arvoisuus-on-nyt-karkaamassa-1.176024

QuoteTasa-arvoisten ja sukupuolesta ja kotitaustasta riippumattomien opiskelumahdollisuuksien tarjoaminen kaikille oppilaille on suomalaisen koulupolitiikan kivijalka. Peruskoulu luotiin, että lapsen koulutus ei enää olisi kiinni vanhempien sosiaalisesta taustasta ja siitä, miten paljon he osaavat ja ennättävät ohjata lapsen koulunkäyntiä.

QuoteKun paistattelimme maailman parhaiden PISA-tulosten auringossa, oli selitys yksinkertainen: meillä on maailman paras koululaitos ja maailman parhaat opettajat.

Sen enempää ei analysoitu sitä, miksi opettajat ja koululaitos olisivat maailman parhaita ja missä tällaisia vertailuja olisi ylipäätään tehty. PISA-tulokset riittivät tällaiseen päätelmään.

Kun tulokset sitten tänä syksynä lähtivät kääntymään, löytyikin selitys koululaitoksen sijasta vanhemmista. He eivät motivoineet lapsiaan, eivät kannustaneet heitä lukemaan kirjoja, eivät luoneet oikeaa asennetta koulunkäyntiä kohtaan, eivät vaatineet lapsiltaan riittävästi.Kun tulokset sitten tänä syksynä lähtivät kääntymään, löytyikin selitys koululaitoksen sijasta vanhemmista. He eivät motivoineet lapsiaan, eivät kannustaneet heitä lukemaan kirjoja, eivät luoneet oikeaa asennetta koulunkäyntiä kohtaan, eivät vaatineet lapsiltaan riittävästi.

Boldattu kohta vaatisi analyysiä. Tokkopa suomalaiset vanhemmat vaativat jälkikasvultaan sen enempää kuin vähempää verrattuna 10 vuoden takaiseen. Kun vanhempien massaan on lisätty väkeä jota ei voisi vähempää kiinnostaa tai jopa joiden mielestä koulu on itsestään sielunvihollisesta, lopputulos on selvä

Tämä koskeekin sitten koko oppilasainesta:

QuoteKoulun opetussuunnitelman suurimpiin muutoksiin kuulunee uudenlainen oppilaskäsitys. Oppilas ei ole enää opettamisen kohde, vaan aktiivinen, vastuuntuntoinen ja omaehtoinen toimija, joka asettaa itse itselleen tavoitteet ja löytää keinot niiden saavuttamiseksi. Hän tuntee vahvuutensa ja heikkoutensa ja osaa jo varhain tehdä oikeat ainevalinnat.

En tarkkaan tiedä miten tämä toteutuu ala-asteella mutta jos tuommoista toteutetaan, metsään menee:

QuoteKahdeksanvuotias poika ei kehity itsenäiseksi sillä, että hänen oletetaan olevan itsenäinen, eikä hän kehity omaehtoiseksi oppijaksi sillä, että hänet jätetään toimimaan omaehtoisesti.
F.U.B.A.R

Golimar

Quote"Suomalaisten" Pisa-tulokset jatkuvassa laskussa – OAJ: "Lasku on ollut OECD-maiden suurimpia"

Opettajien ammattiliitto OAJ:n perusopetuksen asiantuntija Jaakko Salo herättelee tulevia kuntapäättäjiä vaikuttamaan peruskoulujen tilanteeseen OAJ:n blogissaan. Kuntavaalit käydään vajaan kahden kuukauden kuluttua 9. huhtikuuta.

Salo toteaa, että Suomen kuva koulutuksen kärkimaana rapistuu nopeasti.

"Niin kansalliset kuin kansainväliset oppimistulosmittaukset osoittavat tulosten laskua jo vuodesta 2006 alkaen. Viime joulukuussa julkaistun tutkimuksen tulos oli Suomen Pisa-historian heikoin. Vaikka Suomen peruskoulut ovat edelleen kansainvälistä kärkeä, kehitystilanne on jopa tunnustettua heikompi. Tulostemme lasku on ollut OECD-maiden suurimpia", Salo kirjoittaa.

Eroja repeää Salon mukaan oppilaiden menestyksen, asuinpaikan, perhetausta ja siukupuolen perusteella.

"Perusopetuksen tasa-arvo, laatu ja tulokset ovat paljolti kiinni siitä, miten opetus paikallisesti järjestetään", Salo toteaa.

Salon mukaan kuntapäättäjät voivat vaikuttaa peruskoulun tilaan omassa kunnassaan muun muassa vastustamalla ryhmäkokojen kasvattamista, hakemalla ministeriön ja Opetushallituksen kehittämisavustuksia ja tukemalla haastavien alueiden kouluja eriytymiskehityksen estämiseksi.

http://www.talouselama.fi/uutiset/suomalaisten-pisa-tulokset-jatkuvassa-laskussa-oaj-lasku-on-ollut-oecd-maiden-suurimpia-6625084

RP

Toistetaan nyt vielä kerran. PISA tulokset eivät ole yhtäpitäviä sen hypoteesin kanssa, että tulosten tippuminen johtuisi etupäässä lisääntyneestä maahanmuutosta. Minulla ei ole mitänä harhakuvitelmaa, etteikö tuloksia laskisi lisääntyvä maahanmuutto kehitysmaista, kulttuureista, jotka eivät riittävästi arvosta koulutusta, mutta jos tämä olisi dominoiva tekijä toistaiseksi saaduissa tuloksissa, niin ne olisvat romahtaneet nimenomaan pääkaupunkiseudulla ja muutamissa muissa suurissa kaupungeissa. Todellisuudessa alueiden väliset erot ovat kuitenkin revenneet niinpäin, että Itä-Suomi ja maaseutu ovat jääneet enemmän jälkeen pääkaupunkiseudusta.

Jotain muutakin on mätää joko koulussa tai kotioloissa kuin Mohammed-nimisten oppilaiden määrän kasvu.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Hämeenlinnan Oraakkeli

Joskus jossakin ylenannon ohjelmassa joku Ruåtsin femakkolesboprofessori selitti että pisatulosten lasku johtuu elintason noususta. Ruotsin suorastaan romahtaneet tulokset taas johtuu siitä että rUåtsissa on jo pitkään mennyt hyvin. Etenkin tämä huikea elitaso näkyy malmisaaren ruusutarhassa ja Rinkerbyssä yms.

siviilitarkkailija

Quote from: RP on 15.02.2017, 22:36:54
Toistetaan nyt vielä kerran. PISA tulokset eivät ole yhtäpitäviä sen hypoteesin kanssa, että tulosten tippuminen johtuisi etupäässä lisääntyneesät maahanmuutosta. Minulla ei ole mitänä harhakuvitelmaa, etteikö tuloksia laskisi lisääntyvä maahanmuttoo kehitysmaista, kulttuureista, jotka eivät riittävästi arvosta koulutusta, mutta jos tämä olisi dominoiva tekijä toistaiseksi saaduissa tuloksissa, niin ne olisvat romahtaneet nimenomaan pääkaupunkiseudulla ja muutamissa muissa suurissa kaupungeissa. Todellisuudessa alueiden väliset erot ovat kuitenkin revenneet niinpäin, että Itä-Suomi ja maaseutu ovat jääneet enemmän jälkeen pääkaupunkiseudusta.

Jotain muutakin on mätää joko koulussa tai kotioloissa kuin Mohammed-nimisten oppilaiden määrän kasvu.

Voi hyvä Sylvi. Etkö tajua...tässä yritän rautalangasta vääntää:

Pääkaupunkiseudulla MOKUTETUT koulut imuroivat KAIKEN irtilähtevän opettajarahoituksen ja väen SUOMALAISILTA lapsiryhmiltä. Opetusministeriön ja Opetushallituksen tahtotila:

Eli suomalainen koulu -4 henkilötyövuotta. Monikulttuurinen kouluhelvetti + 4 henkilötyövuotta.(opettajien määrä ei ole rajaton)

-> suomalainen nuori ja opiskelija kärsii MUTTA VIHERVASEMMISTOLAINEN POLIITTINEN ministeriperkele nauraa!

-> Moku-muhammed 25 v kärsii ja uhkaa niin ministeriön KOKO henkilökunta velvoitetaan toimintaan ohjaamaan KAIKKI RESURSSIT MONIKULTTUURISELLE HELVETILLE. .

Pisa mittaa kokonaisuuksia. Suomessa suomalaisten lasten ja nuorten tulevaisuus tai hyvinvointi ei merkitse mitään kun vaakakupissa on monikulttuurisen poliitikon perkeleellinen puuhastelu.Vain Mohammed 25 v on vihervasemmistolle tai ministeriön poliittisesti valituille osastopäälliköille tärkeää, ei Markku eikä Maisa.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Blanc73

Lappeenrantaa lennätettiin juuri koneellinen eritrealaisia elintasopakolaisia, mahtuuko moinen määrä älykkyyttä pieneen kaupunkiin?
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

RP

Quote from: siviilitarkkailija on 15.02.2017, 22:57:59
Pääkaupunkiseudulla MOKUTETUT koulut imuroivat KAIKEN irtilähtevän opettajarahoituksen ja väen SUOMALAISILTA lapsiryhmiltä.

Ne saavat siis nuppikohtaisesti rahaa ennemmän kuin vähemmän mokutetut koulut samassa kunnassa. Tiedetään. . Tämä ei selittäisi alueiden välisiä eroja (niin päin, että mokurikkaalla pääkaupunkiseudulla menisi paremmin kuin muualla). Jos sinulla on jotakin faktaa sen pohjaksi, että valtion toimesta Helsingin vähemmän "rikkaiden" koulujen rahoitustilanne olisi parantunut verrattuna yhälailla vähemmän "rikkaisiin" kouluihin muualla Suomessa verrattuna, niin sopii näyttää.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

maltti on valttia

Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 15.02.2017, 22:42:02
Joskus jossakin ylenannon ohjelmassa joku Ruåtsin femakkolesboprofessori selitti että pisatulosten lasku johtuu elintason noususta. Ruotsin suorastaan romahtaneet tulokset taas johtuu siitä että rUåtsissa on jo pitkään mennyt hyvin. Etenkin tämä huikea elitaso näkyy malmisaaren ruusutarhassa ja Rinkerbyssä yms.
Kun seuraa Ruotsin tilannetta niin saattaa olla kyseinen femakkoprofessori uskossaan hyvinkin vakavissaan: Ruotsi yrittää korjata pisatuloksia korkeammaksi tuottamalla maahan kehitysmaalaisia, joilla ei tuota "korkean elintason" aiheuttamaa "ongelmaa" ole päässyt syntymään.

Alarik

Quote from: RP on 15.02.2017, 22:36:54
Toistetaan nyt vielä kerran. PISA tulokset eivät ole yhtäpitäviä sen hypoteesin kanssa, että tulosten tippuminen johtuisi etupäässä lisääntyneestä maahanmuutosta. Minulla ei ole mitänä harhakuvitelmaa, etteikö tuloksia laskisi lisääntyvä maahanmuutto kehitysmaista, kulttuureista, jotka eivät riittävästi arvosta koulutusta, mutta jos tämä olisi dominoiva tekijä toistaiseksi saaduissa tuloksissa, niin ne olisvat romahtaneet nimenomaan pääkaupunkiseudulla ja muutamissa muissa suurissa kaupungeissa. Todellisuudessa alueiden väliset erot ovat kuitenkin revenneet niinpäin, että Itä-Suomi ja maaseutu ovat jääneet enemmän jälkeen pääkaupunkiseudusta.

Jotain muutakin on mätää joko koulussa tai kotioloissa kuin Mohammed-nimisten oppilaiden määrän kasvu.

Mitenkäs tämä seikka vaikuttaa, kun tulosanalyysissä sanotaan, että:
Quotetestiin valittiin alun perin kaikkiaan 6 431 oppilasta. Heistä 137 oppilasta suljettiin kokeesta pois ennalta sovittujen kriteerien (esimerkiksi oppilaan ikä osoittautui vääräksi, oppilas oli vaihtanut koulua otannan suorittamisen jälkeen tai oppilas ei kyennyt suorittamaan koetta ilman avustajaa) perusteella. Jäljelle jääneistä...oppilaiden osallistumisaste vuoden 2015 tutkimukseen oli 93 prosenttia...Tavallisin syy kokeesta poisjäännille oli, että oppilas oli testipäivänä poissa koulusta.

Jos kuuluisin Skepsis ry:hyn, niin sanoisin että "sitä saadaan mitä tilataan" jos pääkaupunkiseudun koulujen maahanmuuttajaoppilaat on joko karsittu sovitusti pois taikka he olivat pois koulusta ihan huvikseen. Kun en kuulu niin en sano, vaan kysyn vaikutuksesta.
Arvelenkin vain varovasti, että lieneekö maaseudulla tunnollisemmat "heikot oppilaat" jotka hekin kaikki osallistuvat testiin, ja siten vääristävät voimakkaasti eroa esimerkiksi pääkaupunkiseudun hyväksi?

RP

Quote from: Alarik on 16.02.2017, 01:06:18

Optimaalisessa tapauksessa olisi käytettävissä vielä data siitä oliko osallistumisaktiivisuudessa mainittavia eroja alueittain jne, mutta  peruslähtökohtasi eivät ole kovin kaksiset kun mitattu data pitää yrittää selittää puhtaasti keksityn hypotetisoidun "datan" avulla pois. Sinulla ei ole mitään todistetta tuolle "arvelullesi".

"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

jka

Haluasin tietää mikä on PISA tulosten hajonta pääkaupunkiseudun koulujen välillä. Tätä dataa en löydä mistään. Tuo PISA-tutkimuksen pääkaupunkiseutu vs. muu Suomi vertailu on muuten aika ontto ellei tiedä tuota hajontaa.

Pelkästään lukiovertailusta voidaan todeta että hajonta pelkästään pääkaupunkiseudun sisällä on yhtä suuri kuin koko Suomessa. Pääkaupunkiseudulla on toki ylivoimaisesti parhaat lukiot mutta täältä löytyy myös koko Suomen paskimmat lukiot.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000290565.html
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/293976-jattilistaus-nailla-keskiarvoilla-paastiin-lukioon-pk-seudulla-tampereella-ja

Minusta selitys sille miksi PISA-tulosten keskiarvo eriytyy kuitenkin kasvukeskusten ja nimenomaan pääkaupunkiseudun eduksi on aika yksinkertainen. Syy on ihan sama kuin miksi aasialaiset pärjää PISA-testeissä maailmanlaajuisesti paremmin. Kyse on puhtaasti kilpailusta, oppilaiden motivaatiosta ja näiden tekemästä työmäärästä.

Pääkaupunkiseudulla on todella suuri kilpailu lukiopaikoista ja nimenomaan niistä huipppulukiopaikoista. Kun PISA-tutkimus tehdään 9. luokkalaisilla niin tottakai tämä kilpailu näkyy myös tuloksissa. Kilpailu Aasiassa on vielä rajumpaa. Siellä kolulaiset tekee töitä kuin huippu-urheilijat ja tulokset on myös tämän mukaisia.

Kun mennään Suomen maaseudulle niin kilpailua ei enää ole. Ylipäätään kaikki jotka haluaa pääsee siihen lähiseudun ainoaan lukioon ilman että tarvitsee paljoa panostaa.

Maahanmuutosta ja välttämättä edes Suomen koululaitoksen muista ongelmista nämä erot eivät tietenkään kerro tällöin paljon mitään. Maahanmuuton ongelmat tai koululaitoksen ongelmat maskaantuu pelkästään tuohon kilpailuun opiskelupaikoista ja opiskelijoiden erilaiseen motivaatioon.

Mutta jos katsoo tarkemmin niin pääkaupunkiseudun lukiot ovat jakaantuneet kahtia ja se kahtiajako menee kyllä aika tarkkaan nimenomaan kehitysmaalaisten maahanmuuttajien osuuden mukaan koulussa. Vaikkapa Vuosaaren lukio on yksi Suomen paskimmista lukioista siitäkin huolimatta että se käsittääkseni saa määrärahojakin aika hyvin. Eli kyllä se maahanmuutto on sittenkin se oleellisin asia. Se vain maskaantuu pois jos tutkitaan näin miten PISA-tutkimus tehdään.

guest8096

Quote from: RP on 15.02.2017, 22:36:54
Jotain muutakin on mätää joko koulussa tai kotioloissa kuin Mohammed-nimisten oppilaiden määrän kasvu.

Muuten hyvä, mutta toki vika voi olla muuallakin kuin koulussa tai kotioloissa ja todennäköisesti onkin.

maltti on valttia

Quote from: Uuno Nuivanen on 16.02.2017, 17:06:39
Matematiikanopetus on vain vaihdettu monikulttuurisuuskasvatukseen.
Kutosen matikka ja kopiokoneen käyttötaito avaa valtavat mahdollisuudet. ;D

nimetönkeskustelija

Quote from: RP on 15.02.2017, 22:36:54
Toistetaan nyt vielä kerran. PISA tulokset eivät ole yhtäpitäviä sen hypoteesin kanssa, että tulosten tippuminen johtuisi etupäässä lisääntyneestä maahanmuutosta. Minulla ei ole mitänä harhakuvitelmaa, etteikö tuloksia laskisi lisääntyvä maahanmuutto kehitysmaista, kulttuureista, jotka eivät riittävästi arvosta koulutusta, mutta jos tämä olisi dominoiva tekijä toistaiseksi saaduissa tuloksissa, niin ne olisvat romahtaneet nimenomaan pääkaupunkiseudulla ja muutamissa muissa suurissa kaupungeissa. Todellisuudessa alueiden väliset erot ovat kuitenkin revenneet niinpäin, että Itä-Suomi ja maaseutu ovat jääneet enemmän jälkeen pääkaupunkiseudusta.

Jotain muutakin on mätää joko koulussa tai kotioloissa kuin Mohammed-nimisten oppilaiden määrän kasvu.

Eikös PK-seudulta löydykin Suomen surkeimmat koulut? Ainakin lukioiden ränkingissä oli näin. Samalla tietysti löytyy myös Suomen parhaat koulut. PK-seutu on vahvasti polarisoitunut mokuchettoihin ja bättre folk alueisiin.

Maakunnissa on yhtä lailla pakolaisia samoin kun pikkukaupungeissa.
Eikö jokaiselle tullut jos selväksi että kommunismi ei ole koskaan toiminut missään? Mistä näitä uusmarxisteja oikeen sikiää?

RP

Quote from: nimetönkeskustelija on 16.02.2017, 17:29:14
Maakunnissa on yhtä lailla pakolaisia samoin kun pikkukaupungeissa.

Helsinki-Espoo-Vantaa-alueelle he aina ovat valuneet (jossain määrin myös pariin muuhun suurempaan kaupunkiin). Tämä viimeinen tukimus tehtiin siis keväällä 2015, joten siinä eivät näkyneet viimeisimmän turvisaallon tulijat (jotka varmasit muutaman vuoden sisällä ovat tulossa Helsinkiä ja sen naapurikaupunkeja rikastuttamaan).

Esimerkinomaisesti, vuonna 2015 tilastoiduista 17 900:sta somalin puhujasta, 13 500 (75%) asui Uudemmaan maakunnassa, ja olen aivan varma, että harvalla heistä oli koti Nurmijärvellä.

"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

nimetönkeskustelija

Quote from: RP on 16.02.2017, 17:44:17
Quote from: nimetönkeskustelija on 16.02.2017, 17:29:14
Maakunnissa on yhtä lailla pakolaisia samoin kun pikkukaupungeissa.

Helsinki-Espoo-Vantaa-alueelle he aina ovat valuneet (jossain määrin myös pariin muuhun suurempaan kaupunkiin). Tämä viimeinen tukimus tehtiin siis keväällä 2015, joten siinä eivät näkyneet viimeisimmän turvisaallon tulijat (jotka varmasit muutaman vuoden sisällä ovat tulossa Helsinkiä ja sen naapurikaupunkeja rikastuttamaan).

Esimerkinomaisesti, vuonna 2015 tilastoiduista 17 900:sta somalin puhujasta, 13 500 (75%) asui Uudemmaan maakunnassa, ja olen aivan varma, että harvalla heistä oli koti Nurmijärvellä.

Helsingin asuinalueet on silti vahvasti polarisoituneet samoin kun koulut. Jossain kaupunginosissa koulujen pääuskonto on jo islam kun taas toisaalla kouluissa tehdään huipputuloksia.
Eikö jokaiselle tullut jos selväksi että kommunismi ei ole koskaan toiminut missään? Mistä näitä uusmarxisteja oikeen sikiää?

yks vaan

PISA mittaa lähinnä sanomalehden lukutaitoa ja kykyä poimia numeroita taulukoista. Tässä ja monivalintatehtävissä jne Suomi pärjää tasaisesti, mikä on korkean pistemäärän salaisuus. Tasalaatuista massaa kuin makkaratehtaalla.

Oikeaa osaamista mittaavissa testeissä, esim TIMSS, käy selväksi että esim. matematiikassa vastaavasti sanalliset pilipalitehtävät onnistuvat, mutta mikään monimutkaisempi ei. Hyviä ja huippuja ei kertakaikkiaan ole. Tätä on kommentoitu jo 1999 kun tutkimukseen osallistuttiin ensimmäisen kerran.

2015 Suomi jätti jostain syystä (...) kahdeksasluokkalaiset pois tutkimuksesta.

Digi ja netti sitten tuhoavat lopullisesti koko homman.
Kuka syrjisi minua?