News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä

Started by koli, 08.11.2016, 21:33:48

Previous topic - Next topic

koli

QuoteSalla ottaa pakolaisperheitä

Sallan kunnanvaltuusto päätti äänin 22–5, että kunta ottaa 20–30 perheellistä kiintiöpakolaista ensi vuoden loppuun mennessä.

Perussuomalaiset vastustivat asiaa, muut kannattivat. Perussuomalaisten ryhmä jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. Valtuusto myös hyväksyi sopimuksen Lapin Ely-keskuksen kanssa kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta.

– Tässä on tilaisuus auttaa hädänalaisia, ja samalla kunnan vuokra-asuntoihin saadaan asukkaita, Heleena Airola (kok.) totesi.

Pertti Aska (ps.) peräsi keskustelua laskelmista ja pakolaisten ottamisen vaikutuksista.

Petteri Salmijärvi (kesk.) totesi, että Suomen valtio on päättänyt vuosittaisesta 1050 pakolaisen kiintiöstä, ja Sallan kuuluu olla mukana. Lauri Ainasto (vas.) oli samoilla linjoilla.

Kari Davidsainen (ps.) kehotti lahjoittamaan rahaa avustusjärjestöille ja totesi, että saman rahasumman vaikuttavuus on paljon suurempi paikan päällä köyhässä maassa kuin Suomessa.

Aiemmin syksyllä valtuusto päätti, ettei se järjestä kansanäänestystä pakolaisten ottamisesta.
http://www.pohjolansanomat.fi/lappi/salla-ottaa-pakolaisperheita/
Mörökölli

Pikkuvaimo

Ja todellinen syy ottaa pakolaisia ei sitten ole tämä:

Quote

– Tässä on tilaisuus auttaa hädänalaisia...

Vaan tietysti tämä:

Quote

...kunnan vuokra-asuntoihin saadaan asukkaita, Heleena Airola (kok.) totesi.

Noniin, kukas tuolta sitten kääriikään massit takataskuunsa? Onnea hänelle. Raha puhuu.
Minulla on vaikeasti ymmärrettävä ja kohtalaisen huono huumorintaju.

Toni R Jyväskylästä

QuotePetteri Salmijärvi (kesk.) totesi, että Suomen valtio on päättänyt vuosittaisesta 1050 pakolaisen kiintiöstä, ja Sallan kuuluu olla mukana. Lauri Ainasto (vas.) oli samoilla linjoilla.

Se kiintiö on kyllä nykyään 750, mutta ei sillä mitään merkitystä ole.

Impi Waara

Perheen muodostavat seitsemän yksintullutta partavauvaa  :o
10.6.2017   Nyt voi olla läpeensä tyytyväinen. Homma hoidettu tyylillä!

Kim Evil-666

Mitäpä sitä valtuusto suotta kansanäänestystä järjestämään, kun tulos olisi ollut vuoren varma EI.

Politiikka on niin mätää ympäri Suomen, että poliitikoilta pitäisi ottaa valta päättää yhtään mistään. Oman edun tavoittelijoita ja omaan pesään paskojia lähes kaikki tyynni. Sylettää tämän maan touhut. Persauksille hatunnosto siitä, että edes yrittävät laittaa kampoihin kunnallisella tasolla.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

newspeak

Kunnanvaltuuston koostumus: kepu 12, PS 5, vasurit 5, kokoomus 3 ja demarit 2.

Kepu pettää aina.

koli

Käytännössä jokainen kunta ilmoittaa aina, että ottavat pakolaisperheitä. Mikäköhän on todellisuus? Jotenkin veikkaan, että käytetään laajemman perhekäsityksen periaatetta.
Mörökölli

Viimeinen suomalainen

P. Aska taisi olla ainoa järjen ääni tuossa kokouksessa. Harmi, etteivät muut osaa ajatella nenäänsä pitemmälle.
Viimeinen maastalähtijä sammuttaa valot.

Alapo

Kyllä siinä pakolaiset tuntee olonsa lottovoittajaksi, kun kyselevät että miten pitkä matka on stadiin, kun on Sallaan saapuneet. Ihan suoraa järjettömyyttä on tuppukyliin asuttaa pieniä määriä pakolaisia, kun kulut on nyt ja tulee olemaan aika suuret. Muutamia perheitä varten pitää palkata erilaisia sosiaalityöntekijöitä, opettajia ja tulkitkin ajatetaan satojen kilometrien päästä hoitamaan asiointia. Et jippii, kunta saa kerrostaloihin vuokralaisia jotka ihan satavarmasti muuttaa sieltä pois heti kun mahdollisuus on.

Java

Quote from: koli on 08.11.2016, 21:44:46
Käytännössä jokainen kunta ilmoittaa aina, että ottavat pakolaisperheitä. Mikäköhän on todellisuus? Jotenkin veikkaan, että käytetään laajemman perhekäsityksen periaatetta.
Todellisuudessa sinne tulee ryhmä partalapsia, joilta jokaiselta löytyy 1+5 perhe yhdistettäväksi!
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

Blanc73

Veikkaanpa että nykyajan "pakolaisille" Salla ei kelpaa.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Pärmi

Quote from: Blanc73 on 08.11.2016, 21:55:50
Veikkaanpa että nykyajan "pakolaisille" Salla ei kelpaa.

Kelpaa sen hetken, että kotoudutaan myöhemmin eteläiseen Suomeen.

MW

No Sallahan on ihan luonnollinen habitaatti tiukoissa kivipestyissä farkuissa, valkoisissa tennareissa ja geelitukassa loimuaville sotaa ja epistä pakeneville diskokuninkaille.

dohoho

"Ottaa" pakolaisperheitä, vähän silleen ihqusti kuin lellipenskalle otetaan koiranpentu kun äiti mä haluuuuun se on niin lutunen kaikilla mun kavereillakin on. Sitten kun paljastuu, että pentu on käytöshäiriöinen sisäsiistiksi oppimaton ärripurri, lellipenska jättää vähin äänin hauvelin äidin vastuulle. Äiti laittaa koiran kiertoon. Simsallahbim, ongelma pois silmistä, ei enää minun ongelmani. Tyypillistä suvakin vastuuttomuutta, hädänalaisten auttaminen my ass.

MW

Kyyllä kesädiscokuninkaasta täytyy pitää huolta kaamoksenkin aikaankin, älä hylkää kesädiscokuningasta. Lähetä se vaikka Helsinkiin, missä elinajanodote ja rasitus suomalaisille on huomattavasti suurempi.

Näin vastuullinen suvaitsevainen toimii.

M.K

Quote from: koli on 08.11.2016, 21:44:46
Käytännössä jokainen kunta ilmoittaa aina, että ottavat pakolaisperheitä. Mikäköhän on todellisuus? Jotenkin veikkaan, että käytetään laajemman perhekäsityksen periaatetta.

Todellisuus voi olla myös se, että näitä perheitä ei tulekaan oikeasti Sallaan kun päätöstä ei toimeenpanna. Tämähän oli ainakin takavuosina välillä aika normi. Nyt joku tutkiva journalisti voisi tehdä jutun siitä miten rasisteja kunnat ovat kun eivät otakaan pakolaisia vaikka lupasivatkin.

jka

Mitä tekee pakolaisperhe toiselta puolelta maapalloa Sallassa? Totaalisen hevon perseessä josta jo kaikki suomalaisetkin pyrkii pois ja tilalle asutetaan kehitysmaan kansalaisia jostain vielä enemmän hevon perseestä. Miten helvetissä maailman meno on mennyt siihen että tuo on ylipäätään kenenkään mielestä järkevä idea.

Riukulehto

"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

Faidros.

#18
Opettelevat sitten sen paikallisen baarin nimen lausumaan oikein, muuten ei keppanaa irtoa. Äteritsiputeritsipuolilautatsi-baari.
Ei perkule, se onkin lopettanut jo 10 vuotta sitten! :-\

Kai niille porokin kelpaa lampaan ja kamelin puutteessa?
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Titus

Quote from: jka on 08.11.2016, 22:26:10
Mitä tekee pakolaisperhe toiselta puolelta maapalloa Sallassa?

noh, samaa kuin joku +20.000 somalia jo valmiiksi ?

that's a bingo!

M.K

Quote from: jka on 08.11.2016, 22:26:10
Mitä tekee pakolaisperhe toiselta puolelta maapalloa Sallassa? Totaalisen hevon perseessä josta jo kaikki suomalaisetkin pyrkii pois ja tilalle asutetaan kehitysmaan kansalaisia jostain vielä enemmän hevon perseestä. Miten helvetissä maailman meno on mennyt siihen että tuo on ylipäätään kenenkään mielestä järkevä idea.

No mutta kun ne tyhjät vuokra-asunnot kato.

aethanol

Quote from: jka on 08.11.2016, 22:26:10
Mitä tekee pakolaisperhe toiselta puolelta maapalloa Sallassa? Totaalisen hevon perseessä josta jo kaikki suomalaisetkin pyrkii pois ja tilalle asutetaan kehitysmaan kansalaisia jostain vielä enemmän hevon perseestä. Miten helvetissä maailman meno on mennyt siihen että tuo on ylipäätään kenenkään mielestä järkevä idea.

Valtio maksaa ylöspidon ainakin jonkin aikaa. Käytännössä kunta vaan voittaa kun parissa kolmessa vuodessa pakolaiset muuttaa pois niin eivät jää Sallan elätettäviksi. Pelkkää voittoa kunnalle.

koli

Quote from: aethanol on 08.11.2016, 22:31:56

Joo ja Sallassa tuo tienaaminen on käytännössä varmaa. Vaikka paapoisivat ja leipoisivat pullaa hiki kukkahatussa, niin ei geelipakolaisen discojen ja blondien kaipuu poistu millään.
Mörökölli

jka

Quote from: aethanol on 08.11.2016, 22:31:56
Quote from: jka on 08.11.2016, 22:26:10
Mitä tekee pakolaisperhe toiselta puolelta maapalloa Sallassa? Totaalisen hevon perseessä josta jo kaikki suomalaisetkin pyrkii pois ja tilalle asutetaan kehitysmaan kansalaisia jostain vielä enemmän hevon perseestä. Miten helvetissä maailman meno on mennyt siihen että tuo on ylipäätään kenenkään mielestä järkevä idea.

Valtio maksaa ylöspidon ainakin jonkin aikaa. Käytännössä kunta vaan voittaa kun parissa kolmessa vuodessa pakolaiset muuttaa pois niin eivät jää Sallan elätettäviksi. Pelkkää voittoa kunnalle.

Juu, juu, mutta kysyinkin että miten helvetissä maailma on mennyt tähän että tämä voi ylipäätään olla jonkun, siis edes Sallan kunnanvaltuuston mielestä järkevä idea.

Nuivake

Näinköhän suostuvat Sallaan saapuessaan nousemaan bussista pihalle? Discovalojen välkettä on tuolla melko niukasti.
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

Riukulehto

Quote from: Nuivake on 08.11.2016, 22:44:34
Discovalojen välkettä on tuolla melko niukasti.
Sallassa ei ole enää Äteritsiputeritsipuolilautatsi-baariakaan, joka lopetettiin 2006. Paikka tuli mm. kuuluisaksi siitä, että sillä oli pisin suomenkielinen yrityksen nimi.
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

Kansalainen kaksi

Ei, ei, nyt te pelaatte ihan väärin.

Oikeassahan Salla, Ivalo, Nyhtänköljä ja Perähikiä ovat suostuessaan ottamaan vastaan "pakolaisia".

Se on parasta mahdollista houkuttelevuustekijöiden pienentämistä kun läpsyttelijät jalkautuvat SPR:n bussista keskelle kyläaukeaa 34 asteen pakkaseen tai heinäkuussa parhaimpaan räkkäaikaan.

Siinä alkaa netti vinkua siltä seisomalta......  ;D ;D ;D     

Titus

Quote from: aethanol on 08.11.2016, 22:31:56
Käytännössä kunta vaan voittaa kun parissa kolmessa vuodessa pakolaiset muuttaa pois niin eivät jää Sallan elätettäviksi. Pelkkää voittoa kunnalle.

Käytännössä matuista ainakin osa jää Sallaan ja kuntaan tarvitaan enemmän
pakolaisia kattamaan näiden jääneiden kulut
. -> lumipallo pyörii ja kasvaa.

that's a bingo!

Skeptikko

Quote from: aethanol on 08.11.2016, 22:31:56
Valtio maksaa ylöspidon ainakin jonkin aikaa. Käytännössä kunta vaan voittaa kun parissa kolmessa vuodessa pakolaiset muuttaa pois niin eivät jää Sallan elätettäviksi. Pelkkää voittoa kunnalle.

Ilmeisesti väki saadaan Lieksan malliin pysymään kunnassa haluttu 2-3 vuotta antamalla avokätisesti sossurahoja ilman hakemuksia ja pistämällä valtio maksamaan se. Ja sitten sen valtion tukeman ajan jälkeen jollain keinolla, kuten kukkaronnyörejä tiukentamalla, annetaan ymmärtää että nyt olisi aika suksia kuuseen.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Ernst

Quote from: jka on 08.11.2016, 22:26:10
Mitä tekee pakolaisperhe toiselta puolelta maapalloa Sallassa? Totaalisen hevon perseessä josta jo kaikki suomalaisetkin pyrkii pois ja tilalle asutetaan kehitysmaan kansalaisia jostain vielä enemmän hevon perseestä. Miten helvetissä maailman meno on mennyt siihen että tuo on ylipäätään kenenkään mielestä järkevä idea.

Jos olisi kerrankin tulossa todistetusti henkilökohtaisesti vainottuja, joille riittää pelkkä turva? Opiskelevat ahkerasti kieltä ja kulttuuria, koulutus- ja työtodistuspaperit ovat mukana. Löytyy ammattilaisia huolehtimaan lämmityksestä, kiinteistöhuollosta ja korjaustöistä. Osa opettelee poronhoitoa ja luonnossa liikkumista. Eivät häiriökäyttäydy, ovat ns. koreesti ja kiitollisia normaalipalveluista eivätkä vetoa erikoieuksien saamiseksi uskontoihin tai tapoihinsa. Ovat keskenään sovussa ja tässä esimerkkinä sallalaisille, joihin he luovat alkukankeuden jälkeen hyvät ja avoimet suhteet.

Mitä tässä lasissa oli?
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)