Sotahistoriaketju

[Kansalainen kaksi]

Kun Neukkulan arkistot avautuivat, niin paljastui, että NL oli lähes paniikissa 1938-1939. PA oli käytännössä toimintakyvytön ja Saksassa mellasti hallitus, jonka avoimena tavoitteena olis NL:n tuhoaminen. Tuon takia NL hyvin vakavissaan yritti saada aikaiseksi Saksan vastaista liittoa UK:n ja Ranskan kanssa. Tuo ei onnistunut, minkä jälkeen NL:n johto oli lähes kauhuissaan ja etsi jotain keinoja saada homman kasaan. Saksan tekemä ehdotus liitosta (Hitler oli tosi taitava vielä tässä vaiheessa) sai NL:n yrittämään ajan ostamista kun kolmikantaneuvottelut eivät onnistuneet (kolmikanta = Ranska, NL ja UK).

Tuota kolmikantaa Stalin todellakin yritti ihan vakavissaan saada aikaiseksi, mutta ennen kaikkea Englanti torpedoi ajatuksen. Englannissa varsinkin suhtauduttiin Neuvostoliittoon hyvin epäluuloisesti, joten kevään ja alkukesän 1939 kolmikantaneuvottelut eivät edenneet, samaan aikaan sitten Neuvosteliitto ja Saksa aloittelivat neuvotteluja keskenään, lopputuloksena sitten kokolailla laaja yhteistyösopimus.

Tuohon puna-armeijan heikkoon toimintakykyyn liittyy Mihail Tuhatševskin teloitus. Hänen tehtävänään oli 30-luvulla uudistaa puna-armeija, hän kehitteli panssareiden käyttöä keskitettynä voimana, joka murtaisi jostakin kohtaa puolustuslinjat, sama taktiikka, jota saksalaiset sittemmin käyttivät. Tuhatševski teloitettiin 1937 ja hänen ajatuksensa panssareiden käytöstä hylättiin. Talvisodassa se sitten näkyi niin, etteivät venäläiset aluksi keskittäneet panssareita mihinkään yksittäiseen paikkaan vaan käyttivät niitä jalkaväen tukena.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mihail_Tuhat%C5%A1evski

Tuhatsevskin ajatukset ja saksalainen panssarikiila ovat lähtöisin samasta lähteestä. Saksalaiset saivat 30-luvulla Neuvostoliitolta harjoitusmaastoja ja muita tiloja, joita käytettiin saksalaisilta kiellettyjen aselajien kehittämiseen syrjässä rauhansopimusta valvovien silmiltä.

[Ari-Lee]

Taitaa mennä wallinismien puolelle koko ketju vuoden 1918 tapahtumien osalta - puolin ja toisin silkkaa toistensa ohi huutamista.

Kuvastaa varsin hyvin tämän hetken musta-valkoista hurmahenkeä, joka vie suomalaiset uudelleen kohti sisällissotaa ja sen joukkohautoja.

Surullista.

Ikävä kyllä ihan hyvä ketju on mennyt taas näin tähän jankkaukseen. Eikö kukaan jankkaajista osaa aloittaa omaa ketjua siitä kuka löi ensin ja ketä viimeksi lyötiin?

[niemi2]

Juhani Putkisella hyvä kirjoitussarja mm. "Venäjä yllytti suomalaisia punikkeja nousemaan kapinaan"


http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/

"Vapaussota"

Suomi itsenäistyi 6.12.1917 ja Venäjä tunnusti näennäisesti Suomen itsenäisyyden vuoden lopussa, mutta ei vetänyt Suomesta miehitysjoukkojaan, joita oli useiden eri lähteiden mukaan tammikuun lopulla 1918 Suomessa n. 40 000 (Ohto Mannisen mukaan 75 000) miestä. Kun Suomen armeija kenraali Mannerheimin johdolla alkoi riisumaan venäläisiä joukkoja aseista Pohjanmaalla 28.1.1918 alkoi Vapaussota, jossa Suomi irtautui lopullisesti Venäjästä. Venäjä yllytti Suomen työväestöä nousemaan kapinaan vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan, sekä aseisti kapinalliset. Venäläisiä joukkoja Vapaussotaan osallistui noin 10 000 miestä  (venäläisiä joukkoja hyökkäsi myös Venäjältä Suomeen Vapaussodan yhteydessä) ja punakapinallisia oli kaiken kaikkiaan noin 80 000 henkilöä. Venäläinen yleisesikuntaeversti Mihail Svetshnikov  toimi eri vaiheissa Vapaussotaa rintaman komentajana ja punaisten neuvonantajana. Venäjä tunnusti Vapaussodan aikana vain "kansanhallituksen", eikä laillista hallitusta, aivan kuten myös Talvisodan aikana. Vapaussodan rauhansopimus Suomen ja Venäjän välillä solmittiin 14.10.1920 Tartossa.

Lainaus: "Venäjän sotilaallisen tappion ja tsaarin vallan kukistumisen jälkeen julistettiin Suomen itsenäisyys 1917. Sen tunnusti muiden muassa, merkillistä kylläkin, uusi venäläinen bolsevikkihallitus, mutta tämä oli vain kavalaa peliä, koska se samanaikaisesti valmisteli vahvan sotavoiman avulla maan venäläistämistä ja Neuvostoliittoon liittämistä. Vapaussota, joka syttyi tammikuussa 1918 ja päättyi saman vuoden keväällä, päätti nämä suunnitelmat; venäläiset karkoitettiin maasta ja heidän harhaanjohdetut kotimaiset kannattajansa kukistettiin ja liitettiin näin vapaaseen, demokraattiseen ja liberaaliin isänmaahan. Vuonna 1920 solmittiin rauha Venäjän kanssa, Suomi oli nyt kaikkien maiden tunnustama suvereeni valtio."

[tyhmyri]

Tuhatsevskin ajatukset ja saksalainen panssarikiila ovat lähtöisin samasta lähteestä. Saksalaiset saivat 30-luvulla Neuvostoliitolta harjoitusmaastoja ja muita tiloja, joita käytettiin saksalaisilta kiellettyjen aselajien kehittämiseen syrjässä rauhansopimusta valvovien silmiltä.

Saksan ja NL:n sotilasyhteistyö tapahtui vuosina 1922-1933. Loppui herra H:n tultua valtaan. Tarkoitus oli vaihtaa ideoita ja tehdä yhteistä kehitystyötä. Lisäksi ajatuksena oli ostaa NL:sta tarvikkeita, joiden valmistus oli Saksalta kielletty.

Siitä kumpi osapuoli oli hyötyi enemmän yhteistyöstä on ristiriitaisia käsityksiä. Käsittääkseni nykyisin oletetaan, että Saksa oli se enemmän hyötyvä osapuoli. NL:n puolella oli paljon innovatiivista sotilaallista ajattelua (sisällissota oli juuri päättynyt ja siinä oli kokeiltu paljon erilaisia ideoita, joista moni sitten osoittautui hyvin toimivaksi, tosin Saksalaisten soveltamana toisessa maailmansodassa). Lisäksi myös saksalaisten ideat saivat uutta ilmaa alleen kun verrattiin ensimmäisen maailmansodan asemasodan ja Venäjän sisällissodan välisiä operaatioita. Ammusten ja aseiden valmistus oli vähemmän merkittävä ulottuvuus kuin uudet ideat, joskaan tuon tuotannollisen puolen merkittävyyttä sen kestäessä ei kannata aliarvioida.

Salamasota lienee idea, jolla ei ole vain yhtä "isää". Idea oli ilmassa jo ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän sisällissodan jäljiltä. Ranskalaisetkin taisivat pohtia samantyyppisiä juttuja ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

[Takinravistaja]

Juhani Putkisella hyvä kirjoitussarja mm. "Venäjä yllytti suomalaisia punikkeja nousemaan kapinaan"


http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/

"Vapaussota"

Suomi itsenäistyi 6.12.1917 ja Venäjä tunnusti näennäisesti Suomen itsenäisyyden vuoden lopussa, mutta ei vetänyt Suomesta miehitysjoukkojaan, joita oli useiden eri lähteiden mukaan tammikuun lopulla 1918 Suomessa n. 40 000 (Ohto Mannisen mukaan 75 000) miestä. Kun Suomen armeija kenraali Mannerheimin johdolla alkoi riisumaan venäläisiä joukkoja aseista Pohjanmaalla 28.1.1918 alkoi Vapaussota, jossa Suomi irtautui lopullisesti Venäjästä. Venäjä yllytti Suomen työväestöä nousemaan kapinaan vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan, sekä aseisti kapinalliset. Venäläisiä joukkoja Vapaussotaan osallistui noin 10 000 miestä  (venäläisiä joukkoja hyökkäsi myös Venäjältä Suomeen Vapaussodan yhteydessä) ja punakapinallisia oli kaiken kaikkiaan noin 80 000 henkilöä. Venäläinen yleisesikuntaeversti Mihail Svetshnikov  toimi eri vaiheissa Vapaussotaa rintaman komentajana ja punaisten neuvonantajana. Venäjä tunnusti Vapaussodan aikana vain "kansanhallituksen", eikä laillista hallitusta, aivan kuten myös Talvisodan aikana. Vapaussodan rauhansopimus Suomen ja Venäjän välillä solmittiin 14.10.1920 Tartossa.

Lainaus: "Venäjän sotilaallisen tappion ja tsaarin vallan kukistumisen jälkeen julistettiin Suomen itsenäisyys 1917. Sen tunnusti muiden muassa, merkillistä kylläkin, uusi venäläinen bolsevikkihallitus, mutta tämä oli vain kavalaa peliä, koska se samanaikaisesti valmisteli vahvan sotavoiman avulla maan venäläistämistä ja Neuvostoliittoon liittämistä. Vapaussota, joka syttyi tammikuussa 1918 ja päättyi saman vuoden keväällä, päätti nämä suunnitelmat; venäläiset karkoitettiin maasta ja heidän harhaanjohdetut kotimaiset kannattajansa kukistettiin ja liitettiin näin vapaaseen, demokraattiseen ja liberaaliin isänmaahan. Vuonna 1920 solmittiin rauha Venäjän kanssa, Suomi oli nyt kaikkien maiden tunnustama suvereeni valtio."

Tuo on sitä "Putkisen historiaa", johon valitaan vain itseä miellyttäviä tietoja.  Toki bolsevikit autoivat Suomen punaisia, mutta kapina oli kyllä ihan omaa tekoa.

Venäjän bolsevikkihallitus tunnusti Suomen ensimmäisenä maana 31.12.1917. Bolsevikit oli ainoa Venäjän poliittinen ryhmä, joka ylipäätään suostui Suomen eroamiseen Venäjästä, valkoiset eivät siihen suostuneet.

[tyhmyri]

Venäjän bolsevikkihallitus tunnusti Suomen ensimmäisenä maana 31.12.1917. Bolsevikit oli ainoa Venäjän poliittinen ryhmä, joka ylipäätään suostui Suomen eroamiseen Venäjästä, valkoiset eivät siihen suostuneet.

Juu, jos valkoiset olisivat voittaneet Venäjän sisällissodan, niin Suomen kyyti olisi ollut kylmää. Mistään itsenäisyyden tunnustamisesta ei olisi ollut puhettakaan. Olisi saattaneet itsenäisyysmieliset päätyä Siperiaan kaivostöihin.

Kieltämättä bolsevikkien suostuminen Suomen itsenäistymiseen oli enemmän tai vähemmän pakon sanelema juttu. Tuossa vaiheessa punaisten voitto Venäjällä ei vielä ollut mitenkään varmaa ja hankaluuksia Suomen suuntaan ei haluttu.

[Kansalainen kaksi]

Tuhatsevskin ajatukset ja saksalainen panssarikiila ovat lähtöisin samasta lähteestä. Saksalaiset saivat 30-luvulla Neuvostoliitolta harjoitusmaastoja ja muita tiloja, joita käytettiin saksalaisilta kiellettyjen aselajien kehittämiseen syrjässä rauhansopimusta valvovien silmiltä.

Saksan ja NL:n sotilasyhteistyö tapahtui vuosina 1922-1933. Loppui herra H:n tultua valtaan. Tarkoitus oli vaihtaa ideoita ja tehdä yhteistä kehitystyötä. Lisäksi ajatuksena oli ostaa NL:sta tarvikkeita, joiden valmistus oli Saksalta kielletty.

Siitä kumpi osapuoli oli hyötyi enemmän yhteistyöstä on ristiriitaisia käsityksiä. Käsittääkseni nykyisin oletetaan, että Saksa oli se enemmän hyötyvä osapuoli. NL:n puolella oli paljon innovatiivista sotilaallista ajattelua (sisällissota oli juuri päättynyt ja siinä oli kokeiltu paljon erilaisia ideoita, joista moni sitten osoittautui hyvin toimivaksi, tosin Saksalaisten soveltamana toisessa maailmansodassa). Lisäksi myös saksalaisten ideat saivat uutta ilmaa alleen kun verrattiin ensimmäisen maailmansodan asemasodan ja Venäjän sisällissodan välisiä operaatioita. Ammusten ja aseiden valmistus oli vähemmän merkittävä ulottuvuus kuin uudet ideat, joskaan tuon tuotannollisen puolen merkittävyyttä sen kestäessä ei kannata aliarvioida.

Salamasota lienee idea, jolla ei ole vain yhtä "isää". Idea oli ilmassa jo ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän sisällissodan jäljiltä. Ranskalaisetkin taisivat pohtia samantyyppisiä juttuja ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Sillä ei oikeastaan ole väliä montako isää ja keitä he ovat tietyllä ajatuksella on, kirjoituspöytäajattelijoita kyllä on riittänyt läpi historian. ( Salamasodalla panssareiden käyttöineen on muuten myös brittiläinen "isä")

Ainoastaan kuka sen saa käytännössä toimimaan ja käyttää sitä merkitsee. Länsimaat eivät koskaan oppineet asiaa kunnolla, ainoastaan venäläiset löysivät sen saksalaisten lisäksi sodan lopulla.

[törö]

Nazeilla oli loputon kiinnostus teknikkaan. Ehkä voimavarat kuluivat jopa liikaan kikkailuun? Tässä eräs flygari.
Laitan pienoismallikuvat missä on myös tekniikkaselostusta.
www.flikr.com/photos/makfreak/sets/72157636577768465/

Kaikillahan siihen aikaan oli hirveä kiima saada komeita hyökkäysaseita eivätkä brititkään ensin tajunneet, miksi hienot pommikoneet eivät tuleetkaan takaisin Saksasta. Ei vain ollut tullut mieleen, että niitä vastaan voisi kehittää ilmatorjuntatykin.

Saksalaiset menivät samaan ajattelutapaan mukaan sen jälkeen kun muut olivat pääsemässä siitä eroon ja sen takia piti olla ihmeellisenpiä härveleitä kuin muilla.

Nykyään on samanlainen meininki ja porukka on hirveän innoissaan jostain kalliista hyökkäysaseista, joilla ei selvästi ole muuta virkaa kuin imeä sotahullujen rahat.

F-35 on tätä sarjaa, koska mikään ei viittaa siihen suuntaan, että se tulisi koskaan toimimaan kunnolla. Se ei ole kuin joku 80-luvulla aloitettu ja paperikorissa käväissyt hanke, johon ei satsata kunnolla. Jos niitä ostaa, niin rahaa ei jääkään puolustukseen, mikä voi olla iso etu jenkeille.

Armata tuoksahtaa samanlaiselta kusetukselta, koska sekään ei oikein toimi eivätkä venäläiset jotenkin ole muistaneet esitellä samassa yhteydessä puolustusaseitaan, joihin ne kumminkin ovat panostaneet tosissaan. Niillä on aivan varmasti torjuntaohjus tällaisiakin rakkineita vastaan ja se on takuulla paljon halvempi kuin Armata.

Ilmapiiri on Suomessakin sellainen, ettei puolustusaseita paljon ajatella ja varmaan rahat haaskataan taas johonkin turhaan niin kuin ennen viime sotia.

[Tunkki]

Armatan "kusetuksen" asteesta on vielä paha juuri mitään sanoa, niitä on tehty pieni koesarja että saadaan mankeloitua viat pois ennen varsinaista tuotantoa. Vikoja on piisannut mutta se ei ole kehitysversiossa mitenkään outoa.

[tyhmyri]

Armatan "kusetuksen" asteesta on vielä paha juuri mitään sanoa, niitä on tehty pieni koesarja että saadaan mankeloitua viat pois ennen varsinaista tuotantoa. Vikoja on piisannut mutta se ei ole kehitysversiossa mitenkään outoa.

Mikäli Armata esitettäisiin täydellisenä ja virheettomänä, niin sitten voisi vakavasti epäillä kusetusta. Koesarjan kanssa esille tulleet virheet kertovat enemminkin siitä, että kyseessä on vallan todellinen projekti. Kaikki vähänkään monimutkaisemmat nykyaikaiset asejärjestelmät ovat täynnä mitä ihmeellisimpiä vikoja alkuvaiheessa. Mitä enemmän systeemissä on elektroniikkaa, automaatiota ja ohjelmistoja, niin sitä enemmän tuppaa olemaan korjattavaa ennen kuin systeemi on riittävän toimiva käyttöön.

[Kansalainen kaksi]

Minulla on pieni paha aavistus siitä suunnasta johon sekä taistelutekniikan, taktiikan että teknologian kehitys on mennyt viime aikoina. Noita varten on kyllä ollut olemassa elävän elämän testilabroja joissa asioita on kokeiltu, mutta niissä kaikissa on ollut yksi paha vika. Nimittäin se että kaikki sodat jotka viimeisinä vuosikymmeninä on käyty, ovat olleen tyyliä teknologia ja materiaalimahti vs. kehitysmaa äbäläväbälä joukkoineen. Paraskin niistä eli Saddamin Irak oli aivan kehitysmaa jonka sotilaat eivät osanneet käyttää edes sitä 70-luvun tekniikkaa jota heillä oli.

Voi olla että jos kaksi oikeaa sotilasmahtia, ammattitaitoisia sotilaita molemmin puolin, joutuvat sotaan keskenään, niin näissä siirtomaasodissa koestetut teknologiat ja taktiikat eivät oikein toimi. Voi tulla pahasti turpiin.

[tyhmyri]

Minulla on pieni paha aavistus siitä suunnasta johon sekä taistelutekniikan, taktiikan että teknologian kehitys on mennyt viime aikoina. Noita varten on kyllä ollut olemassa elävän elämän testilabroja joissa asioita on kokeiltu, mutta niissä kaikissa on ollut yksi paha vika. Nimittäin se että kaikki sodat jotka viimeisinä vuosikymmeninä on käyty, ovat olleen tyyliä teknologia ja materiaalimahti vs. kehitysmaa äbäläväbälä joukkoineen. Paraskin niistä eli Saddamin Irak oli aivan kehitysmaa jonka sotilaat eivät osanneet käyttää edes sitä 70-luvun tekniikkaa jota heillä oli.

Ja jopa Irak kykeni näyttämään kuinka haavoittuvaisia esimerkiksi taisteluhelikopterit ovat edes jossain määrin päättäväistä ja aseistettua vastustajaa vastaan. Taisteluhelikoptereja ei pudonnut kovinkaan monta koska niitä ei muutaman ikävän kokemuksen jälkeen käytetty suunnitellulla tavalla. Lähteenä Anthony H. Cordesman: The Lessons of the Iraq War: Main Report, Center for Strategic and International Studies.

Voi vaan kuvitella miten hyvin taisteluhelikopterit toimivat mikäli vastapuoli on asiallisesti varustettu ja päättäväinen. Heikosti aseistettujen ja kouluttamattomien kehitysmaajoukkojen tappamiseen helikopterit taas sopivat hyvin.

[niemi2]

Juhani Putkisella hyvä kirjoitussarja mm. "Venäjä yllytti suomalaisia punikkeja nousemaan kapinaan"


http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/

"Vapaussota"


Lainaus: "Venäjän sotilaallisen tappion ja tsaarin vallan kukistumisen jälkeen julistettiin Suomen itsenäisyys 1917. Sen tunnusti muiden muassa, merkillistä kylläkin, uusi venäläinen bolsevikkihallitus, mutta tämä oli vain kavalaa peliä, koska se samanaikaisesti valmisteli vahvan sotavoiman avulla maan venäläistämistä ja Neuvostoliittoon liittämistä. Vapaussota, joka syttyi tammikuussa 1918 ja päättyi saman vuoden keväällä, päätti nämä suunnitelmat; venäläiset karkoitettiin maasta ja heidän harhaanjohdetut kotimaiset kannattajansa kukistettiin ja liitettiin näin vapaaseen, demokraattiseen ja liberaaliin isänmaahan. Vuonna 1920 solmittiin rauha Venäjän kanssa, Suomi oli nyt kaikkien maiden tunnustama suvereeni valtio."

Tuo on sitä "Putkisen historiaa", johon valitaan vain itseä miellyttäviä tietoja.  Toki bolsevikit autoivat Suomen punaisia, mutta kapina oli kyllä ihan omaa tekoa.

Venäjän bolsevikkihallitus tunnusti Suomen ensimmäisenä maana 31.12.1917. Bolsevikit oli ainoa Venäjän poliittinen ryhmä, joka ylipäätään suostui Suomen eroamiseen Venäjästä, valkoiset eivät siihen suostuneet.

Kumoatko siis nuo kirjoituksissa olevat lähteet nimimerkkiisi vetoamalla?

[Masa76]

Kun Neukkulan arkistot avautuivat, niin paljastui, että NL oli lähes paniikissa 1938-1939. PA oli käytännössä toimintakyvytön ja Saksassa mellasti hallitus, jonka avoimena tavoitteena olis NL:n tuhoaminen. Tuon takia NL hyvin vakavissaan yritti saada aikaiseksi Saksan vastaista liittoa UK:n ja Ranskan kanssa. Tuo ei onnistunut, minkä jälkeen NL:n johto oli lähes kauhuissaan ja etsi jotain keinoja saada homman kasaan. Saksan tekemä ehdotus liitosta (Hitler oli tosi taitava vielä tässä vaiheessa) sai NL:n yrittämään ajan ostamista kun kolmikantaneuvottelut eivät onnistuneet (kolmikanta = Ranska, NL ja UK).

Älä yritä. Neuvostoliiton ja Saksan välissä oli vahvojen, ensimmäisen maailmansodan voittajavaltojen Iso-Britannian ja Ranskan kanssa liitossa ollut Puola. Nl olisi hyväksynyt lännen tarjouksen liittosuhteesta, mutta hintana olisi ollut lupa Itä-Euroopan bolshevisoinnille. Tähän ei länsi voinut suostua. Saksalle se sopi. Puolassa tiedettiin alusta asti mistä tuuli puhalsi.

[tyhmyri]

Älä yritä. Neuvostoliiton ja Saksan välissä oli vahvojen, ensimmäisen maailmansodan voittajavaltojen Iso-Britannian ja Ranskan kanssa liitossa ollut Puola. Nl olisi hyväksynyt lännen tarjouksen liittosuhteesta, mutta hintana olisi ollut lupa Itä-Euroopan bolshevisoinnille. Tähän ei länsi voinut suostua. Saksalle se sopi. Puolassa tiedettiin alusta asti mistä tuuli puhalsi.

Hmm... Tapahtumien kulku on seikkaperäisesti dokumentoitu viittaamassani lähteessä. Siinä on myös yksilöity eri maiden arkistoista (Neukkula, UK, Ranska, Saksa) löytyneet dokumentit, joihin tapahtumien etenemisen analyysi perustuu.

Odotan mielenkiinnolla selvitystäsi, jonka mukaan kyseisessä lähteessä dokumentoitu tapahtumien kulku on hölynpölyä.

[Masa76]

Tuo on sitä "Putkisen historiaa", johon valitaan vain itseä miellyttäviä tietoja.  Toki bolsevikit autoivat Suomen punaisia, mutta kapina oli kyllä ihan omaa tekoa.

Voinet avata Leninin roolia pietarinsuomalaisten agitaattoreiden ja kapinajohtajien toimista Suomessa kapinan aikana? Suomalaisista nimistään huolimatta Venäjällä syntyneet bolshevikeilla ei ollut mitään laillista tekemistä rajan tällä puolen.

Miksi työväenlehdistön valopäät sosialidemokratian nimissä yllyttivät ihmisiä kapinaan?

Kuvaavana esimerkkinä toimikoon työväenlehtien toistelema väite, kuinka porvaristo oli tahallisesti näännyttänyt työväestön nälkään, jotta se ryhtyisi kapinoimaan porvareita vastaan, jolloin he puolestaan voisivat hyväksyttävästi käydä työväen kimppuun pistinten avulla. Perättömässä väitteessä käytettiin menestyksekkäästi hyväksi työväestön keskuudessa esiintynyttä epäluuloisuutta porvaristoa kohtaan.

Onko historian oppiarvosi suomalaisesta yliopistosta?

[Masa76]

Odotan mielenkiinnolla selvitystäsi, jonka mukaan kyseisessä lähteessä dokumentoitu tapahtumien kulku on hölynpölyä.

Annoit kuvan, että Neuvostoliitto oli 1939 tapahtumissa ainoastaan vastentahtoinen uhri. Se on roskaa, eikä sitä tue edes mielipiteesi koristeluksi liittämäsi lähde.

[hattiwatti]

Venäjän bolsevikkihallitus tunnusti Suomen ensimmäisenä maana 31.12.1917. Bolsevikit oli ainoa Venäjän poliittinen ryhmä, joka ylipäätään suostui Suomen eroamiseen Venäjästä, valkoiset eivät siihen suostuneet.

Juu, jos valkoiset olisivat voittaneet Venäjän sisällissodan, niin Suomen kyyti olisi ollut kylmää. Mistään itsenäisyyden tunnustamisesta ei olisi ollut puhettakaan. Olisi saattaneet itsenäisyysmieliset päätyä Siperiaan kaivostöihin.

Kieltämättä bolsevikkien suostuminen Suomen itsenäistymiseen oli enemmän tai vähemmän pakon sanelema juttu. Tuossa vaiheessa punaisten voitto Venäjällä ei vielä ollut mitenkään varmaa ja hankaluuksia Suomen suuntaan ei haluttu.

Tämä muuten oli Mannerheimin syy, ettei lähtenyt mihinkään Bolsevismin vastaisiin ristiretkiin. Lähellä oli tehdä kevennyshyökkäyksen Judenitsin armeijan kanssa synkassa kohti aiempaa kotikaupunkiaan Pietaria, ja Trotski sanoi että jos kannaksen suunnasta olisi hyökätty, niin Pietari olisi bolsuilta ollut sen jälkeen pois - minkä jälkeen koko hallintonsa olisi mahdollisesti romahtanut.

Mutta kun ne Venäjän valkokansallismieliset eivät olisi antaneet Suomelle itsenäisyyttä, siinä kun sodassa heikoillaan. olevilla punikeilla oli taas maksimaalinen tarve lahjoa eri alueita eri keinoin sodasta heitä vastaan irti, niin Mannerheim jätti sen iskunsa antamatta. Vaikea sanoa missä määrin tämä on läsnä Venäjän Mannerheim-muistolaatta kamppailuun, missä aina Helsingin KGB:stä tuttu ja sittemmin Venäjän kakkosmies Ivanov kävi paljastamassa ja kommunistit säännönmukaisesti töhrimässä sitä. Kivaa kun muistelevat idässä enemmän kuin täällä kyseistä henkilöä puolin jos toisinkin, ehkä arkistoissaan on jotain aiheesta täällä tuntematonta.

[hattiwatti]

Kun Neukkulan arkistot avautuivat, niin paljastui, että NL oli lähes paniikissa 1938-1939. PA oli käytännössä toimintakyvytön ja Saksassa mellasti hallitus, jonka avoimena tavoitteena olis NL:n tuhoaminen. Tuon takia NL hyvin vakavissaan yritti saada aikaiseksi Saksan vastaista liittoa UK:n ja Ranskan kanssa. Tuo ei onnistunut, minkä jälkeen NL:n johto oli lähes kauhuissaan ja etsi jotain keinoja saada homman kasaan. Saksan tekemä ehdotus liitosta (Hitler oli tosi taitava vielä tässä vaiheessa) sai NL:n yrittämään ajan ostamista kun kolmikantaneuvottelut eivät onnistuneet (kolmikanta = Ranska, NL ja UK).

Älä yritä. Neuvostoliiton ja Saksan välissä oli vahvojen, ensimmäisen maailmansodan voittajavaltojen Iso-Britannian ja Ranskan kanssa liitossa ollut Puola. Nl olisi hyväksynyt lännen tarjouksen liittosuhteesta, mutta hintana olisi ollut lupa Itä-Euroopan bolshevisoinnille. Tähän ei länsi voinut suostua. Saksalle se sopi. Puolassa tiedettiin alusta asti mistä tuuli puhalsi.

Historioitsija Stefan Scheilin näkemys jonkun Suomalaisen nettikirjoittajan toistamana: http://tappis.0catch.com/eras_mielipide_maailmansodasta.htm

"Kun sudeettialueiden kriisi 1938 oli kuumimmillaan, ehdotti Winston Churchill "suuren allianssin" muodostamista Venäjän kanssa Saksaa vastaan. Tämä oli tietysti mahdotonta Puolan ja Romanian kannan takia. Kuitenkin ajatus Neuvostoliiton tärkeydestä oli selvä. Puola oli tässä vaiheessa hylännyt Ranskan ja oli sotaa vastaan. Se nappasi osan Tshekkoslovakiaa eikä halunnut auttaa tätä maata omien anastushalujensa vuoksi.

N-liittoa siis kaivattiin lännessä mahdollisen sodan sattuessa jo tuolloin. Muistamme myös Rooseveltin ja Stalinin kuhertelun sekä sotataloussopimuksen (käytännössä sotaliitto) vuodelta 1938. USA taas oli Englannin henkivakuutus ja luotottaja/aseistaja mahdollisessa sodassa. USA myöskin suorastaan pakotti Englannin ja Ranskan sotaan.

Stefan Scheil toteaa kirjoissaan, että Englanti ja Ranska eivät koskaan kohdelleet Puolaa tasavertaisena maana, vaan ignoroivat sitä ja pitivät sitä toisen luokan toimijana. Puola taas janosi nousua suurvalta-asemaan. Puola oli Ranskan luomus Saksaa heikentämään ja patoamaan.

Kun nyt sitten Englanti ja Ranska päättivät aloittaa sodan Saksaa vastaan, ne lähentyivät Neuvostoliittoa ja pyrkivät saamaan sen liittolaisekseen. Neuvotteluissa N-liiton sotajohto totesi, että jos NL ja länsivallat operoivat yhdessä Saksaa vastaan, se merkitsee Saksan loppua. Tiedämme, että neuvottelut jäivät kesken, koska Stalin solmi kesken kaiken hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa. Toisin kuin länsivaltojen puolesta propagoivat väittävät, neuvotteluissa hyväksyttiin välittömästi Suomen ja Baltian maiden täydellinen valloitus ilman mitään Saksan hyökkäystäkään. Puolasta neuvoteltiin vielä. Neville Chamberlain ei olisi halunnut uhrata Puolaa. Näin ainakin on kerrottu.

Kuitenkin nämä neuvottelut jo lähtökohtaisesti merkitsivät Puolan asemaa imperialistisena vaihtosetelinä. Niitä ei voinut ajatella muuten. Tätä mieltä on Stefan Scheil. Ranskan pääministeri Daladier on vihjannut Englannin suostuneen Puolankin uhraamiseen, mikä on hyvin uskottavaa. Kuinka ihmeessä Puola voisi päättää siitä, kenen kanssa Englanti ja Ranska haluavat käydä sotaa? Tai USA? Juuri siksi Talvisodankin avustusoperaatio on niin epäuskottava kuvio. Jos Puolaa pidetään pikkumaana ja arvottomana lähes Neuvostoiliittoon verrattuna, kuinka ihmeessä sen annettaisiin ratkaista maailmanhistorian suunta?

Stefan Scheil tekee mielenkintoisen tulkinnan kirjassaan "Fünf plus Zwei". Hän toteaa, että länsivallat tiesivät Neuvostoliiton voittavan enemmän heidän kanssaan, ja että se ei oikeasti ryhtyisi koskaan liittoon Saksan kanssa. Heidän oli turha myydä Neuvostoliitolle sitä, minkä se saisi muutenkin Saksan kanssa. Lopulta se kuitenkin olisi heidän liittolaisensa, mutta myöhemmin. Sivulla 261 Scheil kertoo Halifaxin todenneen, että Saksan ja N-liiton sopimus joka tapauksessa toimisi myös länsimaiden eduksi. Siksi hän ei pelännyt Moskovan neuvottelujen epäonnistumista (Rauh: "Weltkrieg II", s.34). Tätä pitää myös Scheil neuvottelujen kariutumisen pääasiallisena syynä.

Mitä ilmeisimmin länsivallat päättivät uhrata Puolan, mutta antoivat Saksanja Neuvostoliiton lahdata sen keskenään. Näin saatiin Hitler petkutettua sotaan. Petkuttaminen on ehkä väärä sana, sillä Hitlerin oli pakko sopia Stalinin kanssa, koska muuten länsivallat olisivat tehneet sopimuksen. Nythän Hitler tämän näytöksen avulla menestyi paljon enemmän, kuin mitä kahden rintaman sodan tapauksessa. Joka tapauksessa Puola ja länsivallat aikoivat tehdä Saksasta selvää, mikä olisi onnistunut niiltä yksinkin. Näin saatiin myös Puola hoitamaan lähes yksin sotaan provosoiminen. Tämä oli tärkeää median vuoksi, vaikka pääasiallinen uhka tietysti oli länsivaltojen apu Puolalle, jolle oli takuiden avulla annettu avoin valtakirja päättää sodasta jo keväällä.

Kuinka Puola onnistuttiin petkuttamaan? Puolalla oli hyökkäämättömyyssopimus Neuvostoliiton kanssa. Lisäksi länsi ei ainakaan julkisesti ollut liittoutunut Puolan kanssa ja mikä tärkeintä, Ranskan ja Puolan sopimuksessa Puolalle oli luvattu takuut kaikkia hyökkääjiä vastaan. Englanti lupasi salaisessa lisäpöytäkirjassa, että takuut koskevat vain lännestä tapahtuvaa Saksan hyökkäystä tai oikeammin konfliktia Saksan kanssa, sillä aloite oli jätetty Puolalle. Englanninkin sopimuksessa oli nimittäin, että takuut ovat voimassa, jos Puola joutuu puolustamaan riippumattomuuttaan. Tämä voisi tapahtua myös offensiivisesti. Ranska oli luvannut hyökätä, jos Puola joutuisi mielestään hyökkäämään Danzigiin. Tie näytti olevan auki Puolan suurvalta-asemalle.

Mitään Ranskan hyökkäystä ei koskaan tullut, vaikka se olisi romahduttanut Saksan. Mobilisaation hitaus ei voi olla oikea syy, sillä kyllä joukot olivat valmiina jo syyskuun kuluessa ja Saksa vielä lokakuussa kiinni Puolassa. Ranskalla oli myös suurempi armeija kuin koko Saksan armeija tuolloin ja enemmän lentokoneita ja panssareita. Armeija myös uskoi varmaan voittoon. Siten hyökkäämättömyys on arvoitus.

Mitä ilmeisimmin Ranska ei halunnut uhrata sotilaitaan Puolan vuoksi. Puolaa pidettiin häirikkönä ja petollisena maana. Ranska oli varma voitosta, joten se saattoi uhrata Puolan ja luottaa Saksan kukistuvan jo pelkkään näännytyssaartoon ja ehkäpä sen myötä jo kapinointiin. Puolustusasemat olivat vahvat mahdollisen hyökkäyksen sattuessa. Mutta oliko tarkoitus myös antaa Neuvostoliiton tehdä selvää Itä-Euroopasta ensin? Oliko tästä sovittu?

Hitler tarjosi Puolalle liittoa 1938 ja 1939 alussa. Samanlaista kuin Italian kanssa eli Saksa tunnusti Brennerin solan rajaksi ja antoi Italialle Etelä-Tirolin ja otti jopa saksalaiset asukkaat sieltä vastaan. Vastineeksi solmittiin akseli. Saksa tarjosi Puolalle sen puhdistaman käytävän tunnustamista ja hyviä suhteita. Itse se ei vaatinut juuri mitään, koska Danzig oli itse asiassa saksalainen ("vapaakaupunki" joka ei voinut liittyä Saksan valtakuntaan Versaillesin sopimuksen mukaan. toim.huom.) ja Puola oli rakentanut uuden sataman itselleen (Gdynia). Hitler olisi vain tarvinut moottoritien Itä-Preussiin ja Danzigin. Jos länsi olisi liittoutunut N-liiton kanssa julkisesti, olisi Puola saattanut tällaisen liiton Saksan kanssa tehdä. Samoin koko Itä-Eurooppa olisi saattanut turvautua Saksaan ja näin muodostua vahva sotaliitto ja rauhan jäädessä voimaan voimakas Saksan johtama talousalue. Saksan uuden talouden johtama talousalue oli muutenkin muodostumassa Itä-Eurooppaan ja siitä siionistiraha ja länsimaat olisivat olleet sivussa.

Mieluummin siis Puola uhrattiin ja muut myös. Koko sotahan oli -kuten myös I maailmansota- sota vahvaa Saksaa ja sen vaikutusvaltaa vastaan. Mitään Euroopan yhteisöä ei saanut muodostua eikä länsivalloista riippumatonta taloutta ja valtaryhmittymää. Etenkin USA:lla oli jo jalka oven välissä koko Eurooppaa hallitsemaan eikä se halunnut tulla heitetyksi sieltä ulos. Saksa oli tuhottava. Vasta kun Eurooppa saatiin siionistien haltuun, alkoi Churchill ym. puhua EU:n yhdentymisestä ja EU alkoi hahmottua. Sitä ennen se tuhottiin ja amerikkalaistettiin rakentamalla se amerikkalaisten rahalla ja miehitämällä amerikkalaisten sotilailla.

Vain Pilsudskin entinen avustaja oli ainoa poliitikko, joka Puolassa olisi halunnut liittoa Hitlerin kanssa. Hän tajusi, että muuten on edessä oikea satelliittivaltion asema suurten maailmanmahtien johdolla. Yhdessä Skandinavia ja Puola Saksan kanssa olisivat muodostaneet suuren eurooppalaisen blokin. Mutta tällöinkin kai olisi sota saatu, kunhan kansat olisi jotenkin se saatu hyväksymään. Englanti ja Ranska olisivat tällöin joutuneet liittoutumaan suoraan Neuvostoliiton kanssa tuhotakseen ja orjuuttaakseen Euroopan.

Ranska siis halusi valmiiden suunnitelmien mukaisesti pitempää näännytyssotaa ja uusien rintamien luomista Balkanille ja Skandinaviaan. Ruotsin malmin menetys olisi ollut Saksan loppu. Samoin Romanian öljyn. Pelkona oli myös saada koko Balkan pakotettuna länsimaiden riveissä vastaansa. Pohjoismaiden hyökkkäysvoimasta ei ollut Saksalle pelkoa.

Saksan hyökkäykset olivat siis puolustusta. Se tarjoutui koko ajan rauhanaloitteissaan vetäytymään miehittämiltään alueilta, jotka se vastentahtoisesti oli joutunut miehittämään. Sotaan kun ei ollut resursseja ja laajoihin miehityksiin.

Länsimaat puolestaan tietysti ajattelivat sodan laajentamista eli viemistä puolueettomiinmaihin muutenkin kuin vain strategisista syistä eli raaka-aineiden kaappaus ja näännytyssaarto. Scheil ei uskalla asiaa painottaa, mutta tosiasia on, että juuri länsimaat ajattelivat tietysti sitovansa miehittämänsä maat tiukemmin valtapiiriinsä ja tekevänsä lopun niiden riippumattomuudesta. Niistä piti tuleman länsimaiden siionistista talousaluetta, ei Saksan EU." 

Käsittääkseni paljon on vielä arkistoja kiinni eri maissa, jotka valottaisivat monimutkaista peliä kahden maailmansodan välissä. Suomen talvisodastakin ja sen oudosta päättymisestä voinee paljastua vaikka mitä jännää.

Ja itse kun tutkii politiikkaa länsivaltojen ja Itä-Euroopan suhteesta, niin tuntuu miten historia toistaisi itseään systemaattisesti tässä aiheessa......

[Golimar]

Ihan mielenkiintoinen kirjoitus.

Kursk eli kuinka länsi auttoi Stalinia voittamaan sodan

Historiantutkimus tuskin ansaitsee eksaktin tieteen arvoa vaan se on luokiteltava pikemminkin yhdessä esimerkiksi taloustieteen kanssa ns. pseudotieteiksi. Sillä näyttää olevan esim. taloustieteen tavoin taipumus vetää puoleensa hyvin vajavaisia kykyjä päinvastoin kuin esimerkiksi eksaktimmat tieteet (matematiikka, fysiikka, kemia, luonnontieteet, lääketiede jne). Pahin kaikesta lienee sotahistoria. Jos tähän epäeksaktiin "tieteen" alaan yhdistyy vielä politiikka, ideologia kuten esimerkiksi marxismi-leninismi kaikkine selityksineen "historiallisesta vääjäämättömyydestä" alkaa palikat olla kasassa jotta voimme ymmärtää miten toisen maailmansodan eräitä taisteluja ja "käännekohtia" sekä niiden seurauksia selitetään väärin.

Stalinin Neuvostoliiton pseudotodellisuuden käsittämiseen tarvitaan suorastaan yliluonnollisia kykyjä. On kiinnostavaa että juuri Neuvostoliiton luonteen ymmärtämiseksi luotu oma erityinen "tieteenala" nimeltään sovjetologia (tai kremlogia) epäonnistui ehkä kaikkein surkeimmin analysoimasta ja ennakoimasta koko valtion luhistumista noin neljä vuosikymmentä toisen maailmansodan jälkeen. Tarinaa oli helpompi uskoa sillä todellisuus oli aivan uskomaton.

Hitlerin Saksan ja Stalinin Neuvostoliiton voimasuhteet

Virallisen historiankirjoituksen mukaan Hitler aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon kesäkuun 21.päivänä ja sota yllätti Neuvostoliiton ja sen johtajat totaalisesti. Todellisuudessa Neuvostoliitto oli kuukausi kuukaudelta lisännyt sotilaallisia valmiuksia aloittaa OMAN HYÖKKÄKSENSÄ Saksaan (sekä Romaniaan, Unkariin ja Suomeen) hieman myöhempänä ajankohtana. Historioitsijat ovat spekuloineet tästä eteenkin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen eikä yhteistä näkemystä asiasta löydy. Ainoa asia joka on varma liittyy siihen että offensiivivalmistelut olivat pitkällä ja että Neuvostoliitto ei edes tuntenut puolustusstrategiaa. Marxilaisen luokkasotadoktriinin mukaisesti taistelut alkaisivat aina vihollisen maaperällä.
Sodan puhjettua aloitti Stalinin lopulta hyvin menestyksellinen operaation historiankirjoittamisessa. Vuoden 1941 lopulla hän väitti mm. Saksan kärsineen " neljän ja puolen miljoonan sotilaan tappiot" kaatuneina ja kadonneina. Samalla hän aloitti sittemmin vakiintuneeksi tavaksi muodostuneen väitteensä "Neuvostoliiton loppumattomista resursseista". Suorastaan hämmästyttävällä tavalla hän sai lähes koko maailman uskomaan tähän väitteeseen. Sodan lopputuloksen vuoksi Stalinin väitteet suorastaan kanonisoitiin.
Historiantutkimuksen kannalta Stalin väite Neuvostoliiton "loppumattomista resursseista" voidaan kumota lopulta aika selvillä tilastollisilla tosiasioilla. Ne näet osoittavat että Stalinilla oli lopultakin vain kaksinkertainen määrä "tykinruokaa" uhrattavana Hitlerin Suur-Saksaan verrattuna. Stalinin aikana väestötilastot, kuten tilastot yleensäkin kirjoitettiin vastaamaan Stalinin määrittelemää todellisuutta. Ikävien tosiasioiden tuojat joko ammuttiin ja vangittiin. Niinpä 1930-luvun suuren väestölaskennan surullinen tulos: 160 miljoonaa asukasta muutettiin vastaamaan paremmin pseudotodellisuutta.
Nykyisin riippumattomat uskottavat tutkimukset arvioivat Neuvostoliiton väkiluvuksi sodan puhjettua (1939) noin 167-170 miljoonaa asukasta. Hitlerin Suur-Saksan väkiluku Itävallan, Sudeettialueen sekä muiden Kolmannen Valtakunnan ulkopuolisten saksalaisalueiden liitosten myötä oli runsaasti yli 80 miljoonan. Kolmannen Valtakunnan ulkopuolella asui nimittäin noin 10 miljoonaa etnistä saksalaista. Näiden ulkosaksalaisten miesten ylivoimainen enemmistö palveli Suur-Saksan asevoimissa (kuten vaikkapa Waffen SS:ssä) siinä kuin Saksan ja Itävallan miehetkin.
Ensimmäinen suuri harha johon historioitsijat ovat juuri langenneet itärintaman tapahtumia analysoidessaan liittyy väestösuhteeseen sekä siihen että Stalinilla ei suinkaan ollut "loppumattomia resursseja". Stalin ei saanut menettää taistelukentillä enempää kuin kaksinkertaisen määrän miehiä Hitleriin verrattuna. Lisäksi Hitlerillä oli takana mm. Tsekin ja Ranskan teollisuustyöntekijät sekä miljoonat sotavangit. Stalinilla oli vajaan 170 miljoonan väestö josta isovenäläisten määrä ei ollut kovinkaan paljon suurempi kuin ns. etniset saksalaiset Euroopassa.
Neuvostoliiton diktaattorille väestön kirjavuus muodosti ongelman. Niinpä hänen apparaattinsa löi aikaisessa vaiheessa mystisen käsitteen nimeltään "neuvostokansa". Kun Hitler sitten hyökkäsi ja valtasi muutamassa kuukaudessa lähes koko läntisen historiallisen Venäjän romahti koko myytti "neuvostokansasta" kasaan. Suuri osa, todennäköisesti enemmistö läntisten provinssien väestöstä otti saksalaiset vastaan vapauttajina. Osoittautui ettei sellaista eläintä kuin "neuvostokansalainen" ollut olemassakaan. Ei varsinkaan läntisissä provinsseissa. Näissä provinsseissa alkoi todellisuudessa eräänlainen sisällissotaa muistuttava tilanne: eri kansallisuudet aloittivat selvittelemään välejään. Uhriksi joutuivat eteenkin juutalaiset jotka olivatkin olleet hanakoita bolsheviikkien liittolaisia paitsi sisällissodan vuosina 1918-22, puhdistuksen vuosina 1936-38 mutta myös Puolan itäosien sekä Baltian miehityksen aikaan 1939-41. Sodan jälkeen tästä kiusallisesta tosiasiasta ei haluttu puhua Ukrainassa, Valko-Venäjällä, Puolan itäosissa, Baltiassa eikä Venäjän läntisissä osissa.
Teollisen ja taloudellisen kapasiteetin osalta Stalinilla ei ollut juuri mitään yliotetta Saksaan verrattuna, öljyä lukuun ottamatta. Sen minkä hän määrässä voitti (eteenkin sodan alkuvaiheessa 1939-41) sen hän laadussa hävisi aina. Neuvostoliitolla oli hieman ennen Operaatio Barbarossaa käytössään tykistö, panssarikalusto sekä lentovoimat jotka määrällisesti olivat ehkä jopa kaksi kertaa suuremmat kuin koko muulla maailmalla yhteensä. Sen laatu sekä ennen kaikkea kaluston käyttäjien osaaminen oli taas toinen juttu.
Sodan alkuvaiheessa Suur-Saksan asetuotanto oli itse asiassa yllättävän matalalla tasolla joka ei kyllä viitannut minkäänlaisiin pyrkimyksiin maailmanvalloituksesta. Itse asiassa Saksan asetuotanto pääsi täyteen vauhtiin vasta siinä vaiheessa kun se alkoi menettää valtaamiaan alueita. Neuvostoliitto kykeni myös vuosi sen jälkeen kun sen teollisuus oli mobilisoitu läntisistä provinsseista itään lisäämään sotatuotantoaan. Mutta määrällisesti näytti Suur-Saksa kykenevän kasvattamaan tuotantoaan Neuvostoliittoa nopeammin. Päinvastoin kuin mitä Stalin väitti Saksa ei suinkaan ollut heikkenemässä vuosina 1942 ja 1943 vaan vahvistumassa. Kurskin taistelun aikoihin kesällä 1943 oli Saksan asevoimilla idässä sen siihen asti tehokkaimmat ja tulivoimaisimmat yksiköt. Vaikka Neuvostoliiton asevoimien kalusto ja sotilaiden osaaminen oli parantunut sodan alkuvaiheeseen verrattuna on omituista kuinka historioitsijat eivät havaitse Saksan asevoimien tulivoiman ja yleisen teknisen tason huomattavaa nousua esimerkiksi vuosiin 1940-41 verrattuna.

Talvi 1942-43 ja sen vaietut taistelut

Stalinistinen sotahistoria ei tunne talven 1942-43 taistelujen osalta mitään muuta kuin Stalingradin taistelun. Kaikki ennen vuotta 1991 kirjoitetut historiankirjat eivät lännessäkään tunteneet tuon talven osalta muuta kuin sen tutun kertomuksen jossa Saksan asevoimat kärsivät valtavan tappion Stalingradissa. Harvat kriittiset tutkijat vaivautuivat miettimään miksi ne muut 2,5 miljoonaa saksalaista ja noin 4 miljoonaa puna-armeijan sotilasta olisi tuon talven seisoneet toimettomina samanaikaan kun Volgan rannalla käytiin taistelua elämästä ja kuolemasta.
Vasta viimeisen kahden vuosikymmenen aikana on paljastunut että tuo talvi lienee ollut koko toisen maailmansodan verisin kautta koko itärintaman (Leningradin aluetta lukuunottamatta). Kaikkiaan neljä suurta puna-armeijan "planetaarista" offensiivia: Mars, Jupiter, Uranus ja Saturnus suoritettiin tuon talven aikana. Stalingradin taistelu oli vain osa Operaatio Uranusta. Stalingradissa Stalin saavutti selkeän voiton.
Syy miksi kaikki muut operaatiot, mukaan lukien Uranuksen jälkimmäinen puolisko häipyivät historian hämärään tai niistä kirjoitettiin lopulta aika vähän johtui niiden lopputuloksesta. Niissä saksalaiset saavuttivat ankarissa olosuhteissa joko torjuntavoitot tai kuten Harkovin osalta suorastaan musertavan vastahyökkäyksen kautta saavutetun täydellisen voiton.
Samaan aikaan kun saksalaiset kärsivät Stalingradissa tappion, kärsi puna-armeijan marsalkka Zhukov valtavan tappion ns. Rhzevin taisteluissa rintaman pohjoisella sivustalla. Vasta 1990-luvulla paljastuneet tiedot viittaavat selvästi siihen, että Rhzev, ei suinkaan Stalingrad, oli puna-armeijan talven suuroperaatioiden keskeisin kohde. Sinne kohdistettiin suuremmat joukot kuin Stalingradin ympäristöön. Toistuvilla massahyökkäyksillä tapatti Zukov kymmeniä tuhansia omia sotilaitaan saavuttamatta mitään sotilaallista ratkaisua. Rhzevin lisäksi Stalinin tavoitteena oli saada todellinen jättipotti: tuhota myös koko Saksan eteläinen armeijaryhmä. Tämä ei onnistunut koska Saksan asevoimat kykenivät reagoimaan riittävän ajoissa tähän uhkaan ja koska puna-armeija taisteli hyvin kaavamaisella tavalla kuten aiemminkin. Itse asiassa on luultavaa että kenraali Pauluksen heikko reagointikyky ja muutaman oleellisen tärkeän tulivoimaisen saksalaisen panssariyhtymän (mm. SS Leibstandarte divisioona) siirtäminen länteen ja Välimeren suuntaan saattoi ratkaista Saksan 6.armeijan kohtalon Volgalla.
Talven 1942-43 verilöyly oli jo niin pyörryttävä että Stalin ensimmäisen kerran kuunteli ylimpiä rintamakomentajiaan ja suostui keväällä 1943 siihen että puna-armeija asettuu puolustusasemiin. Oli pakko sillä hän oli mielettömillä jatkuvilla rintamahyökkäyksillään ajanut puna-armeijan konkurssitilaan ja menettänyt suurimman osan panssarikalustoaan. Saksan osalta tilanne oli toinen: heillä oli keväällä 1943 enemmän panssarikalustoa kuin syksyllä 1942 ja mikä merkittävämpää: se oli tulivoimaisempaa ja tasokkaampaa kuin koskaan aiemmin.

Saksan kasvava voima ja tulivoimaiset uudet panssariyhtymät

Sotilaallisia voimasuhteita mitataan määrällisesti usein vain pääyhtymien kuten divisioonien määrillä. Saksan koko asevoimien miesmäärä kasvoi vuodesta 1942 vuoteen 1942 noin 10%:lla kun taas Neuvostoliiton asevoimien sotilaiden määrä (virallisen tiedon mukaan) kasvoi vain 5%:lla. Stalinin uusi tykinruoka näytti myös heikommalta kuin aiempi aines. Niitä oli mm. teini-ikäiset pojat (14-16 vuotiaat), vanhat miehet (jopa 60-vuotiaat), naiset (noin miljoona sotilasta), vähemmistökansallisuudet (helpommin alttiita antautumaan, haluttomia sotaan kuten esim. muslimit) sekä toipilaat (jotka länsimaisten määrityksien mukaan eivät olisi kelvanneet edes huoltotehtäviin).
Saksan sotilaiden lukumäärän kasvun myötä asevoimien tulivoima kasvoi myös uusien panssarivaunujen Tiger I, Panther ja modernisoitu Pzkw IV kautta. Mutta tässä ei vielä kaikki. Sodan alkuvaiheen jälkeen kasvoi panssareita vielä nopeammin ns. rynnäkkötykkien, panssarintuhoajavaunujen sekä telalavettisten tykkien tuotanto. Jo vuonna 1942 oli eräillä saksalaisilla yksiköillä asettaa jalkaväen tueksi painopistesuunnille omat rynnäkkötykkiyksikkönsä. Näin saksalaiset divisioonat ja armeijakunnat eivät aina olleet riippuvaisia ilmatuesta kohdatessaan puna-armeijan bunkkeriasemia sekä raskaita panssarivaunuja.
Vuonna 1943 kehitys johti jo siihen että yhä suurempi osa ja eteenkin kaikkein uusimmasta kalustosta annettiin ensin – ei tavallisille panssaridivisioonille – vaan erillisille ns. Abteilungen yksiköille sekä ns. eliittidivisioonille joita olivat mm. Wehrmahctin Grossdeutschland-divisioona sekä lukuisat SS Leibstandarte-divisioonan kaltaiset Waffen SS:n panssaridivisioonat. Tällaisten tulivoimaisten yksikköjen etuna oli vielä verraton liikkuvuus, sillä sen sotilaat liikkuivat usein panssaroiduilla kuljetusvaunuilla ja sen kenttätykit olivat telalavettisia. Sen sijaan Saksan tavalliset jalkaväkidivisioonat muuttuivat yhä enemmän ns. bulkkidivisiooniksi. Saksalaisen operatiivinen voima lepäisi yhä enemmän siis näissä eliittijoukoissa. Ne tekivät tuhoisat vastaiskut ja ne vastasivat kiivaissa vastarintatilanteissa siitä että vihollinen ei tehnyt suurta läpimurtoa. Esim. Rhzevin taistelussa Grossdeutschlandin kaltaisella valioyksiköllä oli jopa ratkaisevan tärkeä merkitys. Tällaisen superdivisioonan puuttuminen (SS Leibstandarte) saattoi olla ainakin tärkeä osasyy miksi Pauluksen armeija antautui Stalingradissa. Taktiikkakartalla nämä superdivisioonat esitettiin usein vain moottoroituina divisioonina mutta todellisuudessa niiden sotilaallinen suorituskyky vastasi helposti vähintäin puna-armeijan panssariarmeijakuntaa.

Osapuolten menetykset ennen Kurskin taistelua

Neuvostoliittolainen pseudotodellisuus muokkasi sodan tappiotilastot vastaamaan sitä propagandaväitettä jonka mukaan imperiumi kärsi sodan alussa raskaita tappioita koska "isänmaa yllätettiin" mutta että sodan kuluessa puna-armeija taisteli kuukausi kuukaudelta yhä paremmin, tehokkaammin, menestyksellisemmin ja pienemmin tappioin. Tämä Stalinin teesi upposi myös länsimaisiin historioitsijoihin siitä yksinkertaisesta syystä että puna-armeija marssi toukokuussa 1945 Berliiniin. Mutta väite puna-armeijan sotilaallisesta suorituskyvyn merkittävästä paranemisesta on aika kyseenalainen mikäli luotamme jopa neuvostoliittolaisiin hyvin epäilyttäviin omiin tappiotilastoihinkin. Krivosheevin mukaan vuoden 1941 aikana (21.6-31.12) neuvostosotilaita kaatui tai katosi 2 993 803. Valtava tappio mutta ei pidä missään tapauksessa paikkaansa sillä joulukuun loppuun mennessä saksalaiset ilmoittivat saaneensa pelkästään sotavankeja noin miljoona enemmän.
Virallinen neuvostoliittolainen sotahistoria antaa vuodelle 1942 tappiolukemat (kaatuneet ja kadonneet) jotka Krivosheev on laskenut lähes täsmälleen yhtä suuriksi kuin vuoden 1941 tappiot – 2 993 536 sotilasta. Laskelmissa on kuitenkin se omituinen piirre että ne painottuvat tammi-syyskuulle kun taas taistelujen kiihdyttyä loka-joulukuussa neuvostoliittolaisten tappiot itse asiassa mystisellä tavalla taas pienenevät. Vuoden 1943 ensimmäisen vuosipuoliskon tilastojen mukaan Neuvostoliitto olisi menettänyt omissa virallisissa laskelmissaan 781 575 sotilasta kaatuneina ja kadonneina.
Neuvostoliiton tappiot 1941-43 (virallinen neuvostoliittolainen "totuus")
1941: ......................... 2 993 803
1942: ......................... 2 993 536
1943 ennen Kurskia.......... 781 575
1943 heinä-syyskuu.......... 694 465
Virallisen neuvostoliittolaisen laskelman mukaan Stalin oli menettänyt 6 768 914 sotilasta kaatuneina ja kadonneina ennen Kurskin taistelujen alkua. Syyskuun loppuun mennessä tappioiksi ilmoitetaan 7 463 379 sotilasta.
Saksalla puolestaan oli erittäin tarkat ja luotettavat tilastot omista tappioistaan itärintamalla aivan kuten länsiliittoutuneilla ja mm. suomalaisilla omista tappioistaan. Näiden tilastojen mukaan Saksa oli menettänyt vuoden 1943 elokuun loppuun mennessä itärintamalla 559 260 kaatunutta ja 356 939 kadonnutta sotilasta eli yhteensä 916 199 sotilasta. Tämä siis Kurskin ja muiden heinä-elokuussa käytyjen taistelujen jälkeen.
Vaikka luottaisimme sellaisenaan neuvostoliittolaisiin hyvin kyseenalaisiin tilastoihin päädymme tulokseen jonka mukaan Neuvostoliitto oli menettänyt itärintamalla 7-8 kertaa enemmän sotilaita syksyyn 1943 mennessä kuin Saksa. Suur-Saksan ja Neuvostoliiton väestösuhde puolestaan oli vain 1:2. Stalin menetti siis 3-4 kertaa enemmän sotilaitaan kuin olisi ollut suotavaa. Tätä taustaa vasten oli ymmärrettävää miksi hän vaatimalla vaati länsiliittoutuneilta "uusia rintamia" vaikka niitä jo oli olemassa ja miksi hänen armeijassaan oli rintamataistelijoina yhä enemmän nuoria poikia, vanhoja ukkoja, naisia sekä vankileirien miehiä.
Toki Saksa oli kärsinyt tappioita myös länsirintamalla vuoden 1943 kevääseen mennessä. Ne olivat kuitenkin rajoittuneet vuoden 1940 Ranskan sotaretkeen sekä Pohjois-Afrikan taisteluihin. Ja niiden osuus oli kuitenkin vain n. 12-13% itärintaman sen hetkisistä tappioista. Näistä menetyksistä merkittävin oli ilman muuta Tunisiassa keväällä 1943 tapahtunut joukkoantautuminen ja eteenkin siellä vangiksi joutuneet panssarimiehistöt ja tuhoutuneet uudet panssarit. Saksan asevoimien miesvahvuus oli kuitenkin noussut kahdessa vuodessa noin kahdella miljoonalla, panssarikaluston määrä oli kasvussa ja taso aivan toista luokkaa kuin vuonna 1941. Hitlerin sotilaallinen voima keväällä 1943 oli kaikkea muuta kuin hiipumassa.

Kurskin taistelu

Itse Kurskin taistelu on abstraktinen käsite. Ei ollut olemassa mitään erityistä yksittäistä paikkaa missä taistelut käytiin. Saksalaiset tiesivät sen miten pahasti puna-armeija oli saanut selkäänsä edellisinä kuukausina ja että puna-armeijan oli rakennettava uudestaan hyökkäysvoimansa. Tähän Stalinilla oli hyvät mahdollisuudet sillä vuonna 1943 hän alkoi saada kiihtyvällä tahdilla sotilasmateriaalia ja muuta sodankäynnin kannalta merkittävää täydennystä länsiliittoutuneilta. Samaan aikaan Saksan asemat heikkenivät Pohjois-Afrikassa joka johti lopulta keväällä saksalaisten antautumiseen Tunisiassa (74 000 saksalaista). Nämä sotilaat eivät lisäksi olleet Pauluksen 6.armeijan tapaisia bulkkidivisioonia vaan motorisoituja ja panssaroituja yksikköjä sekä Luftwaffen hyvin koulutettua henkilöstöä. Samalla antautui Italian Afrikassa ollut armeija, maan parhaiten varustettu asevoima.
Hitler ja hänen kenraalinsa tiesivät keväällä että nyt oli lyhyt aika käyttää sotilaalliseen suureen voittoon idässä ennen kuin länsiliittoutuneiden panos alkaisi täydellä voimalla vaikuttaa sotatapahtumiin myös siellä. Saksan asevoimat suunnittelivat sotilaallisen operaation jossa kahdella kaukana toisistaan erillä olleilla pihtiliikkeellä ajetaan puna-armeijan joukot ansaan. Puna-armeijan ylin johto tiesi sen minkä kaikki ammattisotilaat missä hyökkäys tapahtuisi. Saksalaiset tiesivät myös ettei yllätysmomenttia ollut. Nyt ratkaisisi ennen kaikkea aseet ja niitä käyttävien sotilaiden osaamistaso.
Puna-armeijan puolustuksellinen ja vastahyökkäyksellinen painopiste oli Kurskin pullistuman pohjoisella sektorilla jossa heitä vastassa oli Walther Modelin johtamat saksalaiset. Sinne marsalkka Zukov oli suunnitellut voimakkaan vastahyökkäyksen. Saksalaisten todellinen päähyökkäys ei kuitenkaan tapahtuisi pohjoisessa Modelin lohkolla vaan noin 200 kilometriä etelämpänä. Sinne oli koottu Erich von Mansteinin johtamat saksalaisten päävoimat. Ja nimenomaan tälle sektorille keskitettiin saksalaisten ns. superyksiköiden selvä enemmistö – neljä Waffen SS:n erittäin tulivoimaista panssaroitua ja motorisoitua valiodivisioonaa sekä Wehrmachtin tulivoimainen Grossdeutschland-divisioona. Niitä tukivat lukuisat Tiger I ja Panther-panssarivaunuilla varustetut Abteilungen-yksiköt.
Huolimatta siitä että Modelilla oli vastassa kaikkein suurimmat puna-armeijan yksiköt, miinoitettu ja linnoitettu kenttäasema sekä hyökkäyksestä täysin tietoinen vihollinen, onnistui Model tunkeutumaan keskimäärin 15 kilometriä puolustuslinjan läpi. Seurasi odotettu puna-armeijan vastahyökkäys joka pysäytti Modelin hyökkäyksen täysin ja pakotti hänet suojaamaan uhatut sivustat pelättävissä olevan saarrostuksen vuoksi. Model erittäin kokeneena ammattisotilaana oli jo edellisenä talvena torjunut vastaavat vieläkin voimakkaammat hyökkäykset Rhzevin rintamalohkolla. Oli täysin selvää että hänellä ei ollut tässä tilanteessa selvällä alivoimalla mitään mahdollisuutta eteenpäin, mutta hän oli puolustussodankäynnin mestari.
Historiankirjoitus pysähtyy usein juuri tähän vaiheeseen ja esittää Kurskin taisteluna jossa Model kärsi tappion. Todellisuudessa oli tapahtumassa jotain aivan päinvastaista. Kaukana etelässä murskasivat von Mansteinin tulivoimaiset joukot koko puna-armeijan puolustuksen niin totaalisesti että rintamaan syntyi suuri aukko josta saksalaisten panssarikiilat aloittivat tunkeutumisen syvälle neuvostoliittolaisten selustaan. Saksalaiset ottivat ensimmäisenä päivänä myös ilmaherruuden.
Von Mansteinin tavoitteena oli Voronez. Nykyisen käytettävissä olevan tiedon perusteella näytti siltä että vastarinnan murskanneiden läpimurtautuneiden saksalaisten ja Voronezin välillä ei ollut enää varteenotettavaa lujaa puolustusta. Voronezin joutuminen saksalaisten haltuun olisi ajanut pohjoisessa Modelia ahdistelleet Zukovin armeijaryhmät kaaokseen, sulkeneet perääntymistiet, katkoneet huolto- ja täydennysreitit - romahduttaneet neuvostopuolustuksen totaalisesti.
Saksalaisten suunniteltu pihtiliike oli olosuhteiden pakosta muuttunut eräänlaiseksi vasara-alasin operaatioksi. Zukov uhkasi Modelia joka rajuun puolustustaisteluun tottuneena tiesi von Mansteinin läpimurron merkityksen etelässä. Neuvostoliittolaiset jäivät alasimen (Model) ja vasaran (von Manstein) väliin. Näytti siltä että kaksi vuotta sotimista saksalaisia vastaan ei ollut opettanut sen paremmin Stalinia kuin Zukoviakaan yhtään. Saksalaisten liikkuvien motorisoitujen valiodivisioonien tulivoima ja operatiivinen tehokkuus tuli ikävänä yllätyksenä puna-armeijalle. Oli syntymässä jälleen kesän 1941 kaltainen neuvostoliittolainen katastrofi.

Hitler keskeyttää hyökkäyksen

Kesken taistelun kriittisen vaiheen 12.heinäkuuta 1943 tuli Erich von Mansteinille varsin epämiellyttävä viesti Saksan valtakunnanjohtajalta Adolf Hitleriltä. Johtaja kutsui Mansteinin päämajaansa neuvotteluihin. Erikoista tässä oli se että vastaavaa kutsua ei tullut operaation toisen johtajalle Modelille.
Neuvotteluissa Hitler vaati hyökkäyksen pysäyttämistä. Syyksi hän ilmoitti tapahtumat Välimerellä. Erich von Mansteinin mukaan:
"Neuvottelu 13. heinäkuuta alkoi Hitlerin ilmoituksella, että tilanne Sisiliassa, minne länsivallat olivat 10. heinäkuuta tehneet maihinnousun, oli muuttunut vakavaksi. Italialaiset eivät taistelleet ylipäänsä lainkaan. --
Minä puolestani ilmoitin, että - mitä eteläiseen armeijaryhmään tulee - taistelu on nyt tullut ratkaisukohtaan. Viime päivinä vastustajan taisteluun heittämistä, lähes kaikista operatiivisista reserveistä saavutettujen torjuntamenestysten jälkeen voitto on ilmeisen lähellä. Taistelun keskeyttäminen tässä vaiheessa merkitsisi todennäköisesti voitosta luopumista!
Jos 9. armeija [Model] ainakin toistaiseksi sitoisi vastassaan olevat vihollisjoukot ja aloittaisi ehkä myöhemmin hyökkäyksen uudelleen, niin me yrittäisimme aluksi lyödä lopullisesti armeijoittemme kanssa parhaillaan taistelevat ja jo huomattavasti heikentyneet vihollisryhmät. Sen jälkeen armeijaryhmä aloittaisi - kuten jo 12. heinäkuuta OKH:lle ilmoitettiin - uudelleen etenemisen pohjoiseen ja ylittäisi kahdella armeijakunnalla Psjolin Obojanin itäpuolelta pakottaakseen sitten, länteen kaartaen, Kurskin mutkan länsiosassa olevat vastustajan joukot taistelemaan käännetyssä rintamassa. Jotta tämä operaatio voitaisiin hyökkäävästi varmistaa pohjoiseen ja itään, 24. panssariarmeijakunta täytyisi nyt heti alistaa armeijaosasto Kempfille."
Hitler ei suostunut jatkamaan hyökkäystä. Mitkään saksalaislähteet eivät heinäkuun puolivälissä 1943 viittaa siihen että Modelin joukot pohjoisessa olisivat olleet romahtamassa. Model taisteli Rhzevissä huomattavasti kovemmasta ahdinkotilanteesta torjuntavoittoon. Kurskin taistelujen tässä vaiheessa saksalaisilla oli myös ilmaherruus. Puna-armeijan panssaritappiot niin pohjoisessa kuin varsinkin etelässä olivat valtavat – virallistenkin neuvostolähteiden mukaan kuusi kertaa suuremmat kuin saksalaisten, todellisuudessa vieläkin suuremmat. Lisäksi saksalaiset korjasivat huoltoa tarvitsevat hyökkäysvaununsa nopeammin kuin puna-armeija.
Miksi Hitler keskeytti hyökkäyksen joka kaikesta päätellen näytti johtavan saksalaiset menestykseen ja aiheuttavan Zukoville jälleen kerran nöyryyttävän tappion?

Hitler pelkäsi länsiliittoutuneita enemmän kuin puna-armeijaa

Toisen maailmansodan historiasta kirjoittavat saksalaiset ammattisotilaat näyttävät tuon tuostakin vapauttavan itsensä vastuusta. Yleinen trendi näyttää olevan se että Stalinia eivät koske esim. ilmastolliset ongelmat kuten saksalaisia. Liejusta ja talvesta ei ollut ongelmia puna-armeijalla, vain saksalaisille. Vielä useammin he näyttävät sälyttävän kaikki epäonnistumiset Hitlerin syyksi. Kaikki epäonnistumiset johtuivat siitä että Hitler, tämä keskinkertainen korpraali munasi kaiken. Sen sijaan saksalaisten onnistuneet operaatiot olivat aina kenraalien ansiota.
Hitler ensimmäisen maailmansodan rintamaveteraanina näytti puolestaan luottavan saksalaiseen sotilaaseen ja hänen kestokykyynsä ja tehokkuuteensa enemmän kuin hänen kenraalinsa. Toisaalta hän ei suinkaan ollut niin joustamaton kuin yleensä väitetään. Hän hyväksyi perääntymiset jos hän katsoi sen välttämättömäksi. Hitlerin mielestä hänen kenraalinsa eivät ymmärtäneet sodan taloudellisista tekijöistä (esim. raaka-ainevarannot) mitään.
On myös merkillepantavaa miten Hitler koko sodan aikana reagoi herkästi ja ennakoivasti uhkiin oli ne sitten todellisia tai kuviteltuja. Hän reagoi Ranskan ja Britannian haluun sotkeutua Suomen talvisotaan miehittämällä nopeasti Tanskan ja Norjan keväällä 1940. Hän siirsi Dieppen brittien maihinnoususpektaakkelin seurauksena välittömästi merkittäviä saksalaisia panssariosastoja (mm. Waffen SS:n Leibstandarten) länteen syksyllä 1942. Tämä valiodivisioona oli siten poissa Stalingradin suunnalta. Hän siirsi Britannian Välimeren operaatioiden pelossa Kreetan saarelle erään parhaimmista jalkaväkidivisioonistaan. Siellä tämä yksikkö olikin sitten melkein koko sodan ajan. Hän siirsi Pohjois-Afrikkaan lisää tulivoimaisia panssariyksikköjä amerikkalaisten noustessa loppuvuodesta 1942 maihin.
Keväällä 1943 Tunisiassa tapahtuneen saksalais-italialaisen joukkoantautumisen jälkeen Hitler seurasi herkeämättä länsiliittoutuneiden toimija. Heinäkuun alkupuolella sotilaallinen ja poliittinen tilanne Italiassa kehittyi siihen suuntaan että Hitler halusi sinne lisää saksalaisia joukkoja sillä hän – täysin oikein – arvioi että italialaiset eivät torjuisi länsiliittoutuneiden maihinnousua niemimaalle vaan "juoksisivat karkuun". Hän halusi lisää saksalaisia joukkoja ei vain Italiaan vaan myös Balkanille sillä hän pelkäsi länsiliittoutuneiden nousevan maihin ja pyrkivän ottamaan tai tuhoamaan Romanian öljykentät. Hän halusi sinne saksalaisia sotavoimia ja panssarikalustoa. Ja niitä oli otettavissa vain itärintamalta.
Tämä Hitlerin herkkyys reagoida länsiliittoutuneiden toimiin – kuviteltuihin tai todellisiin – kertoi siitä että hän arvosti näiden sotilaallista osaamistasoa aivan eri tavalla kuin puna-armeijan vastaavaa. Siksi hän oli valmis keskeyttämään hyökkäyksen Kurskin rintamalla. Hänen arvionsa lähti siitä että Saksan sotavoimat heikentyneenäkin hyvän taistelumoraalinsa ja osaamisensa ansiosta aiheuttavat Stalinin asevoimille torjuntataisteluissa niin suuret tappiot että puna-armeijan tykinruoka loppuu aikaisemmin kuin Saksan jolloin Saksa saa idässä vähintäin tasapelitilanteen. Tappiotilastot syksyyn 1943 asti (ja sen jälkeenkin) tukivat Hitlerin näkemystä. Neuvostoliitto ei edes sodan loppuvaiheessa päässyt lähellekään 1:2 tappiosuhdetta. Saksan johtajan näkemys jonka mukaan länsiliittoutuneet olivat sotivana osapuolena huomattavasti tasokkaampi kuin lukumääräisesti suuri Neuvostoliiton asevoima perustui faktoihin.
Heinäkuun puolivälissä Hitler näki miten pitkä matka Stalinilla oli Saksan valtakunnan rajoille asti. Sota tulisi maksamaan Neuvostoliitolle vielä vähintäin yhtä paljon sotilaita ja panssareita mitä verilöyly tähänkin asti oli tullut maksamaan. Ja loppukesään 1943 mennessä tuo hinta oli ollut Stalinin joukoille aivan hirveä. Neuvostoliiton omien kyseenalaistenkin virallisten tilastojen mukaan pelkästään vuosi 1943 olisi aiheuttanut 7,5 miljoonan sotilaan kokonaistappiot.

Miksi Kursk oli käännekohta?

Yleisen stalinistisen Suuren Isänmaallisen Sodan mytologian mukaan Stalingrad oli sodan käännekohta. Tämä on perustavissa vain siten että Saksa ei olisi kestänyt 90 000 sotilaan antautumista. Väite ontuu kun muistamme suurvaltojen väestösuhteen (1:2) ja sen että tuossa vaiheessa Stalin oli menettänyt ainakin 4,5 miljoonaa miestä pelkästään sotavankeina. Vielä horjuvampi on Stalingradin merkitys jos huomioidaan että puna-armeija kärsi samanaikaisesti tolkuttomissa verisissä hyökkäyksissä hirveät tappiot Rhzevistä aina Mustalle Merelle asti. Samat puna-armeijan divisioonat jotka julistettiin voittajaksi Stalingraidissa tuhoutuivat itse parin seuraavan kuukauden päästä. Verilöyly pyörrytti jopa Stalinia, mikä kertoi jo paljon talven 1942-43 taisteluista.
Kurskin operaatio (tai saksalaisittain Operaatio Zitadelle) ei suinkaan ollut mikään valtava tuhoamistaistelu joka päättyi lopulta puna-armeijan voittoon. Itse taistelujen tappiosaldot jopa panssareissa eivät eronneet edellisen talven suuroperaatioista. Karl-Heinz Frieserin mukaan puna-armeija menetti Operaatio Zitadellen keskeyttämiseen (16.7.43) mennessä 1 956 tuhoutunutta tai vallattua panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä kun taas saksalaisten tappiot olisivat olleet 323. Taisteluissa kaatuneiden tai vangiksi otettujen määrä oli kymmeniä tuhansia eikä se missään suhteessa ollut poikkeuksellisen raju tai verinen. Sitä suurempia ja verisempiä taisteluja oli käyty itärintamalla ja tultaisiin käymään myöhemminkin.
Mutta yhdessä suhteessa Kursk oli käännekohta. Se oli viimeinen saksalaisten suurista kesäoffensiiveista itärintamalla. Italian tapahtuminen vuoksi sekä länsiliittoutuneiden kiihtyvän ilmasodan takia aloitti Hitler sotavoimien ohentamisen itärintamalta. Joukkoja ja kalustoa siirrettiin Italiaan, Balkanille ja länteen. Syksyllä 1943 jo peräti 65% Luftwaffen päivähävittäjistä taisteli pelkästään USA:n 8. Ilma-armeijaa vastaan (strategiset pommitukset). Zitadelle oli siten viimeinen operaatio idässä jossa Luftwaffella oli vielä ilmaherruus. Sen jälkeen sitä ei enää ollut. Kurskin jälkeen 25-30% itärintaman raskaista panssarivoimista (Abteilungen) siirrettiin etelään tai länteen.
Tämä kaikki tapahtui aikana jolloin länsiliittoutuneiden apu Stalinille (lend-lease) kasvoi kasvamistaan. Vuoden 1943 kesän jälkeen puna-armeija alkoi saada lisääntyvässä määrin sellaista kuljetuskalustoa että se, marsalkka Zukovin mukaan "kykeni luomaan strategisia reservejä" ja ylipäätänsä "jatkamaan sotaa". Averell Harrimanin mukaan Stalin oli todennut Teheranin neuvotteluissa että ilman USA:n teollista kapasiteettia sotaa ei voitaisi voittaa. Länsiliittoutuneet tekivät puna-armeijasta liikkuvan sotavoiman.

Legenda, todellisuus ja lopputulos

Sodan aikana ja sen jälkeen Neuvostoliitossa alkoi huolellinen epämiellyttävien muistojen häivyttäminen. Rhez ja talven 1942-43 veriset epäonnistumiset katosivat yleisestä käsityksestä. Zukovilla siihen oli varmasti hyvät henkilökohtaiset syynsä. Jäi vain Stalingrad. Kursk selitettiin loistavana puna-armeijan voittona. Luotiin aivan poskettomia myyttejä valtavasta Prokhorovkan taistelusta tuhansine tankkeineen jossa saksalaiset tuhottiin. "Tigers are burning"-kaltaiset läntiset kirjat osoittivat kuinka Stalinin legendat ja fantasiat läpäisivät jopa läntisen tajunnan. Kestostalinistit uskoivat siltä seisomalta kaikki nämä tarinat. Jopa saksalaiset (lukuun ottamatta asioista perillä olevia) uskoivat teoriat Stalingradin tai Kurskin käänteentekevyydestä.
Paljon tehtiin työtä länsiliittoutuneiden panoksen vähättelyssä. Esitettiin väitteitä jonka mukaan "Neuvostoliitto lähes yksin löi Saksan". Lend-leasen merkitystä vähäteltiin mm. sillä että se olisi ollut vain muutama prosentti Neuvostoliiton sotatuotannosta. Tosiasiassa – kuten Zukov tiedustelupalvelun haastattelussa mainitsi – Neuvostoliitto ei olisi kyennyt ilman tuota apua jatkamaan sotaa, liikuttamaan joukkojaan nopeasti ja luomaan strategisia reservejä. Veturit, kuljetuskalusto, radioteknologia ym. tuli lähes yksinomaan länsiavun myötä. Tässä sodassa hyvin ratkaisevaa oli se kenellä oli ilmaherruus. Saksan tappio idässä johtui suurelta osin Luftwaffen tappiosta lännessä; kun USA ja Britannia kykenivät sitomaan ja tuhoamaan Saksan ilma-aseen. Näin Saksa menetti ilmaherruuden myös idässä. Saksan panssaritappioista peräti 35% tuli taisteluissa länsiliittoutuneita vastaan vaikka maasodan päärintama oli aina idässä. Tämä viittaa länsiliittoutuneiden huomattavasti tehokkaampaan sodankäyntiin Neuvostoliittoon verrattuna.
Puolueettomat silminnäkijäkertomukset, kuvat ja ei-propagandistiset filmit osoittavat että puna-armeija erosi monessakin suhteessa länsiliittoutuneiden vastaavista sotavoimista. Se oli nukkavieru ja haiseva ryysyläisten armeija joka ruokki itsensä ryöstämällä ruokaa. Se teloitti omia sotilaitaan sitä tiheämmällä aikataululla mitä pitemmälle sota ehti. Se raiskasi naisia ikään ja kansallisuuteen katsomatta. Kaikki tämä kertoo jostain muusta kuin henkisesti ryhdikkäästä ja kurinalaisesta sotavoimasta. Sen tappiot esim. sodan loppuvaiheessa saksalaisia vastaan olivat hirveät. Kuukausikohtaisten panssarikalustotappioiden huippu saavutettiinkin vasta alkuvuonna 1945. Jos puna-armeijan sotilaat olivat jotain oppineet ei se näyttänyt ilmenevän taistelukentällä parantuneina suorituksina. Pelkästään Itä-Preussin valtaaminen maksoi puna-armeijalle sen omien kyseenalaisten tappiotilastojenkin mukaan yli 3 500 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä.
Sodan lopputulosta ei kannattaisi välittömästi arvioida taistelujen tauottua, sillä sodalla on pitkät varjot. Vuonna 1945 näytti siltä kuin Neuvostoliitto olisi hyvinkin ollut sodan suurin voittaja. Mutta vuoden 1991 jälkeen tätä harhakuvaa on jo vaikeampi ylläpitää. Luultavampaa on arvioida että molemmat diktatuurit – Stalinin ja Lenin luoma Neuvostoliitto sekä Hitlerin Saksa hävisivät sodan. Sama koski tietysti myös brittien imperiumia.
Neuvostoliitto ei koskaan toipunut verilöylystä koska se kiisti tosiasiat eikä tehnyt analyysin pohjalta tarvittavia johtopäätöksiä. Hitlerin sotakoneen aiheuttama tuho ja ehkä vielä enemmän Stalinin halukkuus toistuvilla älyttömillä rintamahyökkäyksillä tapattaa omia sotilaitaan aiheutti seuraukset jotka johtivat myöhemmin imperiumin luhistumiseen. Tuho kohdistui ennen kaikkea maan kehittyneimpään osaan ja iski eniten maan "läntiseen" väestöön ja vähemmän esim. Keski-Aasian primitiivisiin muslimikansoihin.
Sota loi demografisen ongelman ja pulan työvoimasta, siirsi teollisuuden alueille joka maksimoi tehottomuutta. Prosessi jähmetti keskusvallan, tukahdutti kriittisyyden ja kanonisoi vallitsevan "totuuden". Avaruuden valloittaminen ja ohjukset on nähtävä modernina Potemkinin kulisseina, samanalaisina kuin ne "sosialismin saavutuksen" kulissit jotka hämäsivät 1930-luvun lännen hyödylliset idiootit. Kylmän sodan kamppailu USA:n kanssa vain joudutti romahdusta. Senkin taustalla pilkisti illuusio "omin voimin" voitetusta maailmansodasta. Koko imperiumi, sen mahtavuus ja vakaus oli rakennettu valheille.
Stalin oli yhdessä suhteessa aivan omaa luokkaansa. Hän osasi marxilaisena tarinan kertomisen taidon. Sen hän aloitti jo varhain. Hänellä oli verraton kyky ei ainoastaan luoda pilvilinnoja vaan houkutella ihmiset vielä asumaan niissä. Häkellyttävällä tavalla niin monet ja niin monissa maissa uskovat yhä näihin legendoihin. Se taas ei anna kovinkaan hyvää kuvaa historiantutkimuksesta yleensä eikä sotahistoriantutkimuksesta erityisesti. Eikä ihmisten kyvystä ottaa asioista selvää ja harrastaa loogista ajattelua.

http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/?id=31

[PaulR]

Itärintamalla on ollut aikamoisia aukkopaikkoja, joihin venäläinen dokkarisarja "Soviet Storm" avasi hyvin. Juuri julkaistu DVD:nä. Esimerkiksi mitä keskisellä alueella tapahtui Operaatio Taifuunin jälkeen.

https://www.amazon.co.uk/d/DVD-Blu-ray/Soviet-Storm-World-War-East/B01IR4C2JW/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1478606484&sr=8-1&keywords=soviet+storm

[Takinravistaja]

Juhani Putkisella hyvä kirjoitussarja mm. "Venäjä yllytti suomalaisia punikkeja nousemaan kapinaan"


http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/

"Vapaussota"


Lainaus: "Venäjän sotilaallisen tappion ja tsaarin vallan kukistumisen jälkeen julistettiin Suomen itsenäisyys 1917. Sen tunnusti muiden muassa, merkillistä kylläkin, uusi venäläinen bolsevikkihallitus, mutta tämä oli vain kavalaa peliä, koska se samanaikaisesti valmisteli vahvan sotavoiman avulla maan venäläistämistä ja Neuvostoliittoon liittämistä. Vapaussota, joka syttyi tammikuussa 1918 ja päättyi saman vuoden keväällä, päätti nämä suunnitelmat; venäläiset karkoitettiin maasta ja heidän harhaanjohdetut kotimaiset kannattajansa kukistettiin ja liitettiin näin vapaaseen, demokraattiseen ja liberaaliin isänmaahan. Vuonna 1920 solmittiin rauha Venäjän kanssa, Suomi oli nyt kaikkien maiden tunnustama suvereeni valtio."

Tuo on sitä "Putkisen historiaa", johon valitaan vain itseä miellyttäviä tietoja.  Toki bolsevikit autoivat Suomen punaisia, mutta kapina oli kyllä ihan omaa tekoa.

Venäjän bolsevikkihallitus tunnusti Suomen ensimmäisenä maana 31.12.1917. Bolsevikit oli ainoa Venäjän poliittinen ryhmä, joka ylipäätään suostui Suomen eroamiseen Venäjästä, valkoiset eivät siihen suostuneet.

Kumoatko siis nuo kirjoituksissa olevat lähteet nimimerkkiisi vetoamalla?

Putkinen käyttää lähteitään erittäin valikoiden. Hähän ei ole mikään historiantutkija, onkohan edes ylioppilas?

[Takinravistaja]

Kun Neukkulan arkistot avautuivat, niin paljastui, että NL oli lähes paniikissa 1938-1939. PA oli käytännössä toimintakyvytön ja Saksassa mellasti hallitus, jonka avoimena tavoitteena olis NL:n tuhoaminen. Tuon takia NL hyvin vakavissaan yritti saada aikaiseksi Saksan vastaista liittoa UK:n ja Ranskan kanssa. Tuo ei onnistunut, minkä jälkeen NL:n johto oli lähes kauhuissaan ja etsi jotain keinoja saada homman kasaan. Saksan tekemä ehdotus liitosta (Hitler oli tosi taitava vielä tässä vaiheessa) sai NL:n yrittämään ajan ostamista kun kolmikantaneuvottelut eivät onnistuneet (kolmikanta = Ranska, NL ja UK).

Älä yritä. Neuvostoliiton ja Saksan välissä oli vahvojen, ensimmäisen maailmansodan voittajavaltojen Iso-Britannian ja Ranskan kanssa liitossa ollut Puola. Nl olisi hyväksynyt lännen tarjouksen liittosuhteesta, mutta hintana olisi ollut lupa Itä-Euroopan bolshevisoinnille. Tähän ei länsi voinut suostua. Saksalle se sopi. Puolassa tiedettiin alusta asti mistä tuuli puhalsi.

Höpö höpö. Mitään sellaista ehtoa ei NL:lla ollut liittosuhdetta varten, että se olisi saanut valloittaa itä-Euroopan maat.

[Jack]

Asioista aivan liian vähän tietävän nojatuolihistorioitsijan arvovallalla esitän seuraavan spekulatiivisen "miten minä olisin toiminut" vision saksalaisten näkökulmasta. 

En olisi tuhlannut rahaa taistelulaivojen kaltaisiin pönötysaseisiin vaan olisin käyttänyt varat psykologiseen informaatiosodankäyntiin tulevia vihollisia vastaan ennen kuin ainoatakaan laukausta on ammuttu. Olisin yrittänyt saada vaikutusvaltaa vihollisen puolella ilemestyvissä lehdissä, koska niillä muokataan kansalaisten asenteita tulevaa sotaa ja sen mahdollisuutta kohtaan. Näinhän Venäjä nykyisin toimii. Tulevan vihollisen henkinen selkäranka on murrettava jo ennen sotaa, niin että sillä ei ole halua taistella, kun tosipaikka tulee. Sotaa lietsovat poliitikot - kuten Englannissa Churchill - on neutralisoitava hyvissä ajoin joko pilaamalla heidän maineensa tai tuhoamalle heidän terveytensä tai ääritapauksessa salamurhaamalla heidät.

Kun edellä mainittu olisi tehty, olisin voinut ryhtyä toimenpiteisiin Puolan suhteen. Jos Ranska ja Englanti olisivat kuitenkin julistaneet sodan, ja oltaisiin päädytty tilanteeseen, jossa Saksa oli kesäkuussa 1940, olisin tehnyt rauhan Ranskan ja muiden miehitettyjen maiden kanssa. Rauha olisi ollut saman tyyppinen kuin millaisen Suomi joutui tekemään sodan jälkeen, eli siihen olisi sisältynyt aserajoituksia, vuokrattavia tukikohtia sekä lisäksi YYA-tyyppinen pykälä siitä, että nämä maat puolustavat aluettaan sen läpi Saksaa kohti suuntautuvia hyökkäyksiä vastaan. Näillä sopimuksilla Saksan länsiraja olisi turvattu ja Englannin uhka torjuttu. Ranska ja Belgia ja Hollanti olisivat huolehtineet puskurivaltioina Saksan puolustamisesta.

Koska maihinnousu Englantiin ei olisi ollut mahdollinen, olisin hyökännyt Gibraltarille vallaten sen hinnalla millä hyvänsä. Tällä tavalla olisin saanut englantilaiset suljetuksi pois Välimereltä. Olisin luovuttanut niemenkärjen Espanjalle vetäen siten mahdollisesti Espanjan mukaan sotaan Englannin vihollisena, mikäli Franco olisi tarttunut täkyyn. Tukikohta olisi joka tapauksessa ollut Saksan hallussa vuokrasopimuksella.

Kun Välimeri olisi ollut eristetty, olisin laivannut joukkoja Pohjois-Afrikkaan ja vallannut Englannin hallitsemat alueet edeten Egyptin kautta Syyriaan ja Jordaniaan ja Irakiin päästen käsiksi öljylähteisiin. Ranska olisi saanut pitää alueella olevat siirtomaansa. Tunkeutumalla Lähi-itään olisi varmistettu mahdollinen eteläinen hyökkäyssuunta tulevassa Neuvostoliittoa vastaan käytävässä sodassa.

Suuri ongelma olisi ollut Italia ja sen oikukas diktaattori, jolla oli taipumusta lähteä epäonnisille valloitusretkille. Olisin painostanut Italiaa ja Ranskaa tekemään keskenään rauhan kesällä 1940. Olisin ehkä antanut Italian seikkailla ja hävitä sotansa enkä olisi sitonut saksalaisia joukkoja Kreikkaan ja Balkanille, kun Englannin sotilaallista uhkaa niiden kautta ei olisi ollut johtuen Välimeren sulkemisesta.

Tavoitteena olisi tietenkin koko ajan ollut rauhan saaminen aikaan Englannin kanssa, joten edellä mainittuja toimenpiteitä olisi tehty tämän tavoitteen puitteissa. Öljykentille pääseminen olisi kuitenkin ollut tärkeää, etenivätpä rauhanhankkeet miten tahansa.

Kun saksalaisia joukkoja ei olisi enää tarvittu miehitystehtävissä ympäri Eurooppaa, kaikki voima olisi voitu suunnata itään.

Olisiko Neuvostoliittoa vastaan kannattanut hyökätä, on toinen juttu, mutta jos hyökkäys olisi toteutettu, ajankohta olisi ollut keväällä heti maaston kuivuttua. Vuoden 1941 hyökkäyshän lykkääntyi kuukaudella siksi, että Saksan piti hoitaa sitä ennen Balkanin kysymys, millä saattoi olla ratkaiseva merkitys sille, että Saksa hävisi lopulta sodan. Liian myöhään aloitettu hyökkäys tyssäsi talven tuloon. Kuukausi lisää aikaa olisi voinut ratkaista tilanteen toisin. Minun strategiassani ei olisi ollut mitään voimia ja aikaa vieviä Balkanin seikkailuja. Kaikki voima olisi keskitetty päävihollista Neuvostoliittoa vastaan.

Hyökkäyksessä ei olisi hajoitettu voimia useaksi eri rintamaksi vaan olisi isketty täysillä Neuvostoliiton keskeisessä hyökkäyssuunnassa olevia päävoimia vastaan pyrkien tuhoamaan ne. Päähyökkäyssuunta olisi siis ollut Moskova. Miehitettyjen alueiden politiikka ei olisi ollut niin armotonta kuin natsien toteuttama, vaan paikallista väestöä olisi kohdeltu inhimillisesti ja pyritty saamaan se kanssasotijoiksi bolsevikkeja vastaan. Tämä ei tietysti olisi ollut helppoa, kun alueiden miehet olivat puna-armeijassa jossakin taistelukentillä.

Valloitetuille alueille olisi luvattu jonkinlainen muodollinen itsenäisyys. Sodan jälkeen se olisi voitu tarvittaessa mitätöidä, jos suursaksalainen politiikka sitä olisi edellyttänyt. Tärkeintä olisi ollut voittaa sota ja miettiä tällaisia asioita vasta sen jälkeen. Voimavaroja ei tietenkään olisi haaskattu mihinkään kansanmurhiin vaan paikalliset ihmiset olisi pantu työskentelemään pelloilla ja maatiloilla ja tehtaissa omaksi ja myös valloittajan hyödyksi. Myös sotavankeja olisi yritetty käyttää tehokkaammin hyödyksi kuin tapattamalla heitä pakkotyössä.

Suur-Saksaa olisi johdettu ammattimaisesti ja tunteettomasti kuin menestyvää firmaa keskittymällä oleelliseen ja karsimalla pois kaikki turha ja kannattamaton.

[hattiwatti]

Salamasota lienee idea, jolla ei ole vain yhtä "isää". Idea oli ilmassa jo ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän sisällissodan jäljiltä. Ranskalaisetkin taisivat pohtia samantyyppisiä juttuja ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

http://www.tiede.fi/keskustelu/38065/ketju/tutkijat_osoittavat_salamasodan_myytiksi

[Augustus]

Itärintamalla on ollut aikamoisia aukkopaikkoja, joihin venäläinen dokkarisarja "Soviet Storm" avasi hyvin. Juuri julkaistu DVD:nä. Esimerkiksi mitä keskisellä alueella tapahtui Operaatio Taifuunin jälkeen.

https://www.amazon.co.uk/d/DVD-Blu-ray/Soviet-Storm-World-War-East/B01IR4C2JW/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1478606484&sr=8-1&keywords=soviet+storm

Tämä dokkari  löytyy myös YouTubesta. Olen katsonut tuon sarjan pariin otteeseen ja suosittelen lämpimästi kaikille itärintaman taisteluista kiinnostuneille. Sisältää ihan mielenkiintoista nippelitietoa suurten taisteluiden ym. ohella. Sarjan näkökulma on tietysti mitä on, mutta siitä huolimatta ihan hyvää settiä.

Nuo Youtuben jaksot ovat dupattu englanniksi.

https://www.youtube.com/watch?v=JhXKlYnSWjA&index=1&list=ELlzBS5WrPu4s

edit: Tässä vielä Wikipedian linkki sarjasta, jossa kuvailtu kunkin jakson sisältöä. Järjestys on tuossa YouTuben soittolistassa hieman eri kuin tuossa Wikipedian jutussa, joka artikkelin lopussa mainitaan:

https://en.wikipedia.org/wiki/Soviet_Storm:_World_War_II_in_the_East

[Saturnalia]

Saksan suurien taistelulaivojen tarkoitus oli tuhota tarvikesaattueet Englantiin ja Neuvostoliittoon, eivät ne siinä mielesssä egonjatkeita olleet vaan hyvinkin keskeisessä asemassa. Churchill sanoi, että jos Bismarckia ei saada tuhottua, niin Englanti häviää sodan. Siitä tuli juuri dokumenttikin.
Toisen Maailmansodan ratkaisutaisteluista yksi oli Bismarck vs. Hood&kuninkaallinen laivasto. Ainakin Churchillin mielestä.

Saksa panosti aika paljon merisodankäyntiin, ja sillä oli tehokas koneisto. Fw-Condorit liki 20 tunnin toimintajalla, U-wolfpackit ja taistelulaivat.
Enigma vaan dekoodattiin jo aikaisin, ja homma alkoi kusta. Missä Saksa mokasi, oli vihollisen tiedustelun ja dekoodaustaitojen aliarviointi. Vihollinen tiesi koko ajan, mitä Saksa aikoi. Se oli suuri valtti. Saksa aliarvioi brittitiedustelun pahasti. Tietysti miljoonia ihmisiä leireillä kansanmurhaavan maan on lähes mahdotonta säilyttää kansan täyttä lojaliteettia. Holocaust oli seuraava virhe. Monia ihmisiä oikeasti kuvottaa miljoonien kansanmurha, ja he alkavat vuotaa tietoja maastaan viholliselle puhtaalla omallatunnolla. Totalitarismin on hyvin vaikea säilyttää koko kansan lojaliteettia puolellaan.

Briteillä ei ollut tätä ongelmaa. Kotirintama säilyi ihmismäisenä, ja kansan lojaliteetti kesti. Järjellä ajateltuna Saksan sotasuunnitelma oli sekopäinen, yritettiin tehdä yhtä aikaa kolmea suurta operaatiota, kun ehkä yksi olisi onnistunut kerrallaan. Ensinnäkin kahden rintaman sota oli hullua touhua, ja sitten vielä holocaust samaan aikaan, joka vei osan resursseista ja käänsi osan kansasta sydämessään Saksaa vastaan. Miksi Mannerheim ei lähtenyt mukaan juutalaisvainoihin, johtui ainakin osittain tästä. On tärkeää säilyttää koko kansan lojaliteetti ja kunnioitus. Tämä on aina ollut Englannin vahvuus sodankäynnissä, ehjä ja lojaali kotirintama. Saksa kävi tavallaan periaatteessa yhtä aikaa sisällissotaa sekä kahden rintaman maailmansotaa. Hullut.
Sota ei ole oikea aika käydä oman poliittisen opposition kimppuun, puhumattakaan kansanmurhasta. Mannerheim ymmärsi tämänkin Talvisodassa.

Hitler pelasi korttinsa typerästi siinäkin mielessä, että vielä Espanjan sodan aikaanhan länsi oli Hitlerin puolella. Churchill hurrasi kun Hitler pommitti Espanjaa. Länsi näki Hitlerin hyödyllisenä kommunismin vastustamisessa, tästä syystä Hitler pääsi niin pitkälle kuin pääsi, länsi katsoi Aatun touhuja sormien lävitse koska mies oli hyödyllinen. Sitten Aatu meni ja hyökkäsi Englantiin ja tuhosi kaiken sen lännen goodwillin kommunismin vihollisena. Totaali-idiootti strategisesti. Aatu halusi kaiken, mutta kaikkea ei voi kukaan saada.

[Takinravistaja]

Asioista aivan liian vähän tietävän nojatuolihistorioitsijan arvovallalla esitän seuraavan spekulatiivisen "miten minä olisin toiminut" vision saksalaisten näkökulmasta. 

En olisi tuhlannut rahaa taistelulaivojen kaltaisiin pönötysaseisiin vaan olisin käyttänyt varat psykologiseen informaatiosodankäyntiin tulevia vihollisia vastaan ennen kuin ainoatakaan laukausta on ammuttu. Olisin yrittänyt saada vaikutusvaltaa vihollisen puolella ilemestyvissä lehdissä, koska niillä muokataan kansalaisten asenteita tulevaa sotaa ja sen mahdollisuutta kohtaan. Näinhän Venäjä nykyisin toimii. Tulevan vihollisen henkinen selkäranka on murrettava jo ennen sotaa, niin että sillä ei ole halua taistella, kun tosipaikka tulee. Sotaa lietsovat poliitikot - kuten Englannissa Churchill - on neutralisoitava hyvissä ajoin joko pilaamalla heidän maineensa tai tuhoamalle heidän terveytensä tai ääritapauksessa salamurhaamalla heidät.

Kun edellä mainittu olisi tehty, olisin voinut ryhtyä toimenpiteisiin Puolan suhteen. Jos Ranska ja Englanti olisivat kuitenkin julistaneet sodan, ja oltaisiin päädytty tilanteeseen, jossa Saksa oli kesäkuussa 1940, olisin tehnyt rauhan Ranskan ja muiden miehitettyjen maiden kanssa. Rauha olisi ollut saman tyyppinen kuin millaisen Suomi joutui tekemään sodan jälkeen, eli siihen olisi sisältynyt aserajoituksia, vuokrattavia tukikohtia sekä lisäksi YYA-tyyppinen pykälä siitä, että nämä maat puolustavat aluettaan sen läpi Saksaa kohti suuntautuvia hyökkäyksiä vastaan. Näillä sopimuksilla Saksan länsiraja olisi turvattu ja Englannin uhka torjuttu. Ranska ja Belgia ja Hollanti olisivat huolehtineet puskurivaltioina Saksan puolustamisesta.

Koska maihinnousu Englantiin ei olisi ollut mahdollinen, olisin hyökännyt Gibraltarille vallaten sen hinnalla millä hyvänsä. Tällä tavalla olisin saanut englantilaiset suljetuksi pois Välimereltä. Olisin luovuttanut niemenkärjen Espanjalle vetäen siten mahdollisesti Espanjan mukaan sotaan Englannin vihollisena, mikäli Franco olisi tarttunut täkyyn. Tukikohta olisi joka tapauksessa ollut Saksan hallussa vuokrasopimuksella.

Kun Välimeri olisi ollut eristetty, olisin laivannut joukkoja Pohjois-Afrikkaan ja vallannut Englannin hallitsemat alueet edeten Egyptin kautta Syyriaan ja Jordaniaan ja Irakiin päästen käsiksi öljylähteisiin. Ranska olisi saanut pitää alueella olevat siirtomaansa. Tunkeutumalla Lähi-itään olisi varmistettu mahdollinen eteläinen hyökkäyssuunta tulevassa Neuvostoliittoa vastaan käytävässä sodassa.

Suuri ongelma olisi ollut Italia ja sen oikukas diktaattori, jolla oli taipumusta lähteä epäonnisille valloitusretkille. Olisin painostanut Italiaa ja Ranskaa tekemään keskenään rauhan kesällä 1940. Olisin ehkä antanut Italian seikkailla ja hävitä sotansa enkä olisi sitonut saksalaisia joukkoja Kreikkaan ja Balkanille, kun Englannin sotilaallista uhkaa niiden kautta ei olisi ollut johtuen Välimeren sulkemisesta.

Tavoitteena olisi tietenkin koko ajan ollut rauhan saaminen aikaan Englannin kanssa, joten edellä mainittuja toimenpiteitä olisi tehty tämän tavoitteen puitteissa. Öljykentille pääseminen olisi kuitenkin ollut tärkeää, etenivätpä rauhanhankkeet miten tahansa.

Kun saksalaisia joukkoja ei olisi enää tarvittu miehitystehtävissä ympäri Eurooppaa, kaikki voima olisi voitu suunnata itään.

Olisiko Neuvostoliittoa vastaan kannattanut hyökätä, on toinen juttu, mutta jos hyökkäys olisi toteutettu, ajankohta olisi ollut keväällä heti maaston kuivuttua. Vuoden 1941 hyökkäyshän lykkääntyi kuukaudella siksi, että Saksan piti hoitaa sitä ennen Balkanin kysymys, millä saattoi olla ratkaiseva merkitys sille, että Saksa hävisi lopulta sodan. Liian myöhään aloitettu hyökkäys tyssäsi talven tuloon. Kuukausi lisää aikaa olisi voinut ratkaista tilanteen toisin. Minun strategiassani ei olisi ollut mitään voimia ja aikaa vieviä Balkanin seikkailuja. Kaikki voima olisi keskitetty päävihollista Neuvostoliittoa vastaan.

Hyökkäyksessä ei olisi hajoitettu voimia useaksi eri rintamaksi vaan olisi isketty täysillä Neuvostoliiton keskeisessä hyökkäyssuunnassa olevia päävoimia vastaan pyrkien tuhoamaan ne. Päähyökkäyssuunta olisi siis ollut Moskova. Miehitettyjen alueiden politiikka ei olisi ollut niin armotonta kuin natsien toteuttama, vaan paikallista väestöä olisi kohdeltu inhimillisesti ja pyritty saamaan se kanssasotijoiksi bolsevikkeja vastaan. Tämä ei tietysti olisi ollut helppoa, kun alueiden miehet olivat puna-armeijassa jossakin taistelukentillä.

Valloitetuille alueille olisi luvattu jonkinlainen muodollinen itsenäisyys. Sodan jälkeen se olisi voitu tarvittaessa mitätöidä, jos suursaksalainen politiikka sitä olisi edellyttänyt. Tärkeintä olisi ollut voittaa sota ja miettiä tällaisia asioita vasta sen jälkeen. Voimavaroja ei tietenkään olisi haaskattu mihinkään kansanmurhiin vaan paikalliset ihmiset olisi pantu työskentelemään pelloilla ja maatiloilla ja tehtaissa omaksi ja myös valloittajan hyödyksi. Myös sotavankeja olisi yritetty käyttää tehokkaammin hyödyksi kuin tapattamalla heitä pakkotyössä.

Suur-Saksaa olisi johdettu ammattimaisesti ja tunteettomasti kuin menestyvää firmaa keskittymällä oleelliseen ja karsimalla pois kaikki turha ja kannattamaton.

Asiallista tekstiä. Esimerkiksi tuo vallattujen NL:n läntisten alueiden tyly kohtelu oli paha virhe Hitleriltä. Asukkaat siellä olisi helppo saada myötämielisiksi Saksalle Stalinin verisen komennon jälkeen, mutta kun ei, ali-ihmisiä vaan kaikki tyynni.

[kelloseppä]

...

Asiallista tekstiä. Esimerkiksi tuo vallattujen NL:n läntisten alueiden tyly kohtelu oli paha virhe Hitleriltä. Asukkaat siellä olisi helppo saada myötämielisiksi Saksalle Stalinin verisen komennon jälkeen, mutta kun ei, ali-ihmisiä vaan kaikki tyynni.

...
Toteutumatonta historiaa ei voi ennustaa. Historiaa kun ei voi testata eri vaihtoehdoilla.

[tyhmyri]

Odotan mielenkiinnolla selvitystäsi, jonka mukaan kyseisessä lähteessä dokumentoitu tapahtumien kulku on hölynpölyä.

Annoit kuvan, että Neuvostoliitto oli 1939 tapahtumissa ainoastaan vastentahtoinen uhri. Se on roskaa, eikä sitä tue edes mielipiteesi koristeluksi liittämäsi lähde.

Ilmeisesti ennustukseni närkästyksen herättämisestä osui oikeaan kun pitää lukea tekstiini jotain mitä siellä ei ollut.

Neukkula oli tuolloin käytännössä sotilaallisesti toimintakyvyttömässä tilassa. Stalinin ja kumppanien hätäännys oli sen takia ymmärrettävää. Se taas ei millään muotoa ole sama asia kuin se, että Stalin & Co eivät olisi ensimmäisessä sopivassa tilanteessa pyrkineet laajentamaan valtapiiriään. Toisen maailmansodan syttyessä neuvostoarmeijasta ei ollut oikein mihinkään kuten talvisodastakin nähtiin. NL pyrki ostamaan aikaa.

Neuvostoarmeijan heikkous oli taas Stalinin omaa syytä. Hän oli käytännössä tapattanut kaikki sisällissodassa ansioituneet upseerit ja suuren joukon nuorempia päteviä upseereita.

Stalinin aikainen neuvostoarmeija oli muuten todella huono saavuttamaan mitään merkittävää muuten kuin hillittömällä ylivoimalla ja käsittämättömillä omilla tappioilla. Sodan alkuaikoina edes ylivoima ei tuottanut tulosta. Todella kuvaavia osoituksia neuvostoarmeijan taistelukyvystä olivat sen ennen marraskuuta 1941 tekemät vastahyökkäykset (kesäkuussa Rasenai, Grodno ja Dubno, heinäkuussa Soltsy, Lepel, Bobruisk, ja Kiova, elokuussa Staraia Russa, Smolensk ja Kiova, syyskuussa Smolensk, El'nia, ja Roslavi, sekä lokakuun vastahyökkäys Kalinin suunnalla).

Nuo vuoden 1941 vastahyökkäykset olivat täydellisiä katastrofeja vaikka useissa tapauksissa neuvostojoukoilla oli selvä ylivoima. Neukkulan armeija oli kyvytön moderniin sodankäyntiin, jossa alemmilta upseereilta ja sotilailta olisi pitänyt odottaa jonkinsorttista omaa ajattelua puhumattakaan aloitteellisuudesta. Itse asiassa jopa suhteellisen korkeassa asemassa olevat neuvostoupseerit eivät kyenneet oma-aloitteisuuteen vaan toimivat kirjaimellisesti ohjeiden mukaan ja tekivät senkin huonosti. Neuvostoupseerit ja asevelvolliset taisivat, ihan aiheesta, pelätä omia johtajiaan niin paljon, että tehokas sodankäynti oli mahdotonta.

Tosiaan, Saksan miehittämän alueen asukkaat, venäläiset mukaanlukien, olisivat saattaneet olla aika helposti myötämielisiä Saksan vallalle. Mutta Saksa missasi mahdollisuuden osoittautumalla vielä pahemmaksi kuin Stalinin hallinto (melkoinen saavutus sinänsä).