News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen

Started by Aksiooma, 18.12.2015, 21:38:44

Previous topic - Next topic

foobar

Quote from: Pullervo on 30.10.2016, 11:05:52
Iloisen veronmaksajan kommentti ketjusta:"Jotenkin maksan mielellään veroja, jos ajattelee, että kohde on VOK. Vähemmän kun ajattelen persujen puoluetukea."

PS:n puoluetuet taitavat olla alle prosentin pelkästään VOKkien viimeisen vuoden lisäkuluista.

Olisi kiinnostavaa tietää miten hyvät ihmiset suhteuttavat erilaisia lukuja toisiinsa. Tuntuu siltä että luvuilla ei ole oikeastaan merkitystä, ainoastaan käyttökohteilla on. Miljardi vuodessa parin kymmenen tuhannen vihaisen ja täysin työllistämiskelvottoman arabiprinssin ylöspitoon on pikkuraha, mutta vajaa kymmenen miljoonaa edellisten vaalien tuloksen perusteella yhden suurimmista puolueista saamana on ilmeisesti paljon. Ja vieläpä niin, että vaikka puolueet olisivat suunnilleen saman kokoisia, samankokoisella tuella on merkitystä vain niiden kohdalla joista ei itse pidä...

No, kyllähän tuo ihan suvaitsevaisuuden normilinjan mukaan menee. Kun todellisuuden ikäviä puolia ei voida hyväksyä, aletaan taistelemaan todellisuutta vastaan joko rajoittamalla omaa kykyä ymmärtää tai muiden kykyä toimia. Ihan riippumatta siitä onko niissä muissa mitään muuta vikaa kuin erilainen mielipide.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Vredesbyrd

Walopää Tusentack, tuon on oltava joku kokopäivätrolli. Ei tollaista nimeä voi olla  ;D
Psykoanalyyttisessä näkökulmassa aikuinen on ihminen, jolle ei tarvitse valehdella. Aikuinen kestää, jos hänelle sanotaan, miten asia on.

Lemmy

Quote from: Iku-routa on 28.10.2016, 16:09:03
Minusta tuo Tessierin sota noiden akkojen kanssa on uraauurtava.

Migrant Lies - palsta ei noudata julkisen neuvostosanan ohjeita. Hui kauhistus.
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Alapo

Quote from: Hjuu Hefnöö on 30.10.2016, 11:31:21
14 tuntia myöhemmin: Eiku, eipä onnistunut sittenkään:

QuoteEipä mennyt läpi kuitenkaan. Herra B ei halunnutkaan.

;D

Herra B sentäs on vielä järjissään ja varmaan saattoi rouvaltakin kysyä että onko valmis siihen ettei kotiin ole heillä kummallakaan asiaa, kun reissusta tulevat. Kun voi olla että koti on tuusan nuuskana tai sankarit on myyny kaiken mikä irti lähtee, ellei ole majoittaneet tusinaa kaveria sinne. Yritäppä niitä saada sieltä sitten ulos, varsinkin jos väittävät että heillä on vuokrasopimus....

Pullervo

Quote from: Vredesbyrd on 30.10.2016, 11:45:29
Walopää Tusentack, tuon on oltava joku kokopäivätrolli. Ei tollaista nimeä voi olla  ;D

Kokopäivätrolli on ja me kaikki maksamme hänen palkkansa. On nimittäin Svenska Ylen toimittaja.

Walopää Tusentackin oikea nimi on Barbro. Sukunimi on Björkfelt. Ohessa linkki* aikaisempaan postaukseeni tässä samassa ketjussa, jossa on enemmän tästä tädistä. Laitan oheen vielä yhden kuvan Barbron julkisesta fb:sta eli onko hän hänellä kaiken muun hyvän lisäksi vielä "monikulttuurinen" perhekin? Monilla näistä hc-monikultturistinaisilla nimittäin on. Perheeseen voi tietysti kuulua myös lapsen isä (tai sitten toinen äiti?), mutta monet ovat yksinhuoltajanaisia. En tiedä tämän Björkfeltin perheoloista, eikä se tähän tai meille kuulukaan.

Ilmeisesti Ylellä voi tehdä juuri omaan maailmankatsomukseen sopivia propagandaohjelmia ja saada sille esimiehensä hyväksynnän ja tarvittavan budjetin, siis palkkojen lisäksi. Paitsi, jos maailmankuva on nuiva ja ote kriittinen, niin silloin saa potkut ja linnaa. Jos nyt koskaan Yleen olisi palkatuksi tullutkaan. Tai jos sieltä olisi koskaan työtä hakenutkaan. Reporadio ja n. 500 miljoonaa euroa per vuosi. Ja tätä sillä rahalla saa.

Viimeisin Barbro Björkfeltin toimittama ohjelma on ihan tuore Kirjeitä pääministeri Sipilälle, jota on jo käsitelty tässä ketjussa. (Ohjelma löytyy Yle Areenasta: http://areena.yle.fi/1-3083136 ja se esitetään Yle Femmalla ensi kuussa)

* http://hommaforum.org/index.php/topic,109108.msg2423933.html#msg2423933

Oheisen kuvan tiedot fb:sta: 6. tammikuuta 2013
kuvateksti:"come join us here in our tenerife paradise. fly here and pay me 20 euros a night for a two bed bedroom in lovely El Medano. Our extra room is free 10-24 jan."
kuvan osoite: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10151242046187685&set=pb.627122684.-2207520000.1477826068.&type=3&theater

Kni

Quote from: Hjuu Hefnöö on 29.10.2016, 21:39:27
QuoteApua tarvitaan: irakilaisveljekset (2kpl) tarvitsevat nopeasti majoituspaikan Helsingissä - voivat maksaa maks 200 euroa kk - kotimajoitus olisi hyvä- he tekevät keikkatyötä raksalla ja työ vaarassa mikäli eivät voi jäädä tänne. Tunnen heidät todella hyvin: ihania, ystävällisiä, luotettavia, kielitaitoisia ihmisiä. Jos tiedät mitään paikkaa, please asap yhteys muhun. Kiitos!

On tämä rhc-läisyys yhtä loogisuuden juhlaa:

Quotekeikkatyö vaarassa mikäli eivät voi jäädä tänne

Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Pullervo

Hjuu Hefnöö käsitteli* jo aikaisemmin Leenan eilistä postausta RHC:ssa**, siis sitä, jossa toimittelija BB tuumi, että hyshys näistä seikkailuista. Eli Suomessa rekisteröidyt tp-hakijat kasvavat isoiksi ja lähtevät maailmalle. Tämähän olisi onni, jollei Dublin-sääntö palauttaisi näitä meille. Passi vaan jää reissaajilta poliisilaitokselle ja tp-hakemuksen käsittely samalla kesken. Sen aikana ei nimittäin saa poistua maasta.

Asiassa on sen verran tullut uutta esiin, että jos tph pystyy piileskelemään 18 kk "maan alla" vaikkapa Saksassa ja tämä aika lasketaan siitä, että saa vaikkapa Suomesta kielteisen päätöksen, voi hän jättää uuden hakemuksen silloiseen oleskelumaahansa ja saada sille normaalin käsittelyn. Siis ilman Dublin-palautusta Suomeen.

* http://hommaforum.org/index.php/topic,109108.msg2446422.html#msg2446422
** https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10154242638668533/


kuvakaappaus lyhennelmä, alkuperäinen kokonaisena linkistä

ike60

#1567
Quote from: Pullervo on 30.10.2016, 11:05:52
RHC:ssa on keskusteltu pienestä ajatusvirheestä, joka osalla tp-hakijoita on. Eli he uskovat, että turvapaikanhakijoiden (ja oleskelulupalaistenkin) elämän ja ylläpidon Suomessa maksaa YK tai sitten se maksetaan heidän omalla Irakin öljyllään.

Nuo mainitut turvapaikanhakijat ovat luultavasti kuulleet että YK jne. maksavat pakolaisten ylläpidon jossain maassa, ja luulevat että sama tilanne vallitsee kaikissa maissa. Tuo väärinkäsitys on siinä mielessä ymmärrettävä, että maailmassa on olemassa maita joille YK, muut kansainväliset järjestöt ja käsittääkseni jotkut maatkin maksavat pakolaisten kustannuksista vähintäänkin valtaosan, ja itse arvelen pakolaismaahanmuuton olevan näille maille jopa tulonlähde ja taloudellinen piristysruiske juuri tästä syystä.

Tällainen maa on esimerkiksi Jordania. Silloin tällöin jordanialaiset valittavat että YK:lta ja muilta saadut avustukset eivät kata kaikkia kustannuksia. On vaikea sanoa pitävätkö nuo valitukset paikkaansa. Silti tästä voi vetää ainakin kaksi johtopäätöstä:
1) Jordania saa oletusarvoisesti sataprosenttisen korvauksen kaikista pakolaisista aiheutuneista kuluista
2) Jordanialaiset ajattelevat että he ovat oikeutettuja kustannusten täysimääräiseen korvaukseen, joko sen takia, että heille on näin luvattu, tai sen takia että ainakin on annettu ymmärtää, tai sen takia että näin on tapahtunut tähän saakka.

Sivumennen sanoen on onttoa, että joskus verrataan Suomessa olevien turvapaikanhakijoiden määrää esim. Jordaniassa tai Libanonissa olevien pakolaisten määriin. Noille maille pakolaiset eivät luultavasti ole taloudellinen taakka vaan tulonlähde. Suomella ei ole mitään mahdollisuuksia saada vastaavaa avustuksista koostuvaa tulovirtaa aikaiseksi turvapaikanhakijoista, joten turvapaikanhakijat ovat Suomelle taloudellinen rasite aivan eri tavalla kuin esim. Jordanialle.

Quote from: Pullervo on 30.10.2016, 11:05:52
Tässä ketjussa keskustellaan oikeasti rahasta ja siitä mitä tämän sirkus maksaa. Muutamat tuovat selvästi esillle, että se on suomalainen veronmaksaja, joka tämän lystin kustantaa. EU:lta taisi tulla 5 miljoonaa ja loppu miljardi maksetaan itse (veroilla ja ylimääräisellä velanotolla).

Oikein hyvä että asiasta keskustellaan RHC-ryhmässä. Vielä parempi olisi jos siellä keskusteltaisiin siitäkin, missä pakolaisia/turvapaikanhakijoita olisi taloudellisesti tehokkainta auttaa - kalliiden kustannusten Suomessa vai esimerkiksi halpojen kustannusten Jordaniassa, jossa eurolla saa ostettua valtavan paljon enemmän koulutusta, terveydenhuoltoa, ruokaa jne.

E: lisätty adverbiaali

Toni R Jyväskylästä

Miehensä siivellä elävä kotimajoittaja neuvoo kotimajoitettavia välttämään työntekoa.

QuoteKotimajoituksessa oleville turvapaikanhakijoille ohje, älkää menkö pätkätöihin. Jos tienaat 520e menetät kahden kuukauden tuet. Jos ei ole vakituinen työ niin ei kannata ainakaan lisärahan tienaamiseksi töihin, koska menetät kaiken ja jos työt ei jatku edes, et silti saa rahaa.
Meillä asuva tph tienasi neljässä kuukaudessa n.500e/kk. Työt loppui ja SPR:n yksityismajoituskeskuksesta sanottiin että saattaa menettää tukensa niin monelta kuukaudelta suoraan. Eli vaikka viimeinen työpäivä oli syyskuussa niin tuet voi lähteä 8kk.
Työ ei hyödytä lopulta yhtään, ellei se ole vakituinen. Toki saa tekemistä ja työkokemusta, mutta jotenkin surullista että pätkätyöt lyhennetään suoraan. Saatu 2000e jaetaan 260 ja vastaanottoraha pidätetään niin monelta kuukaudelta. Eli meidän tph kohdalla 7,6kk jää nyt ilman rahaa.
Meillä ei omat rahatkaan riitä täydelliseen ylläpitoon, koska itse olen työtön ja miehen palkalla jo elätetään kaksi lasta ja minut

https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10154252068258533/

Aksiooma

Quote from: Toni R Jyväskylästä on 01.11.2016, 15:16:56
Työ ei hyödytä lopulta yhtään, ellei se ole vakituinen.

En tiedä millä vuosituhannella kyseinen kotirouva elää, mutta pelkään, että tällainen ajattelu on myös monilla suomalaisilla nuorilla. Olen omalle jälkikasvulleni opettanut sen, että kaikki työ kannattaa, oli se sitten pätkätyö, siivoustyö tai mikä tahansa "paska duuni". Nimittäin työtä tekemällä löytää aina uutta työtä. Kukaan ei ole vielä koskaan tullut yhtäkään nuorta hakemaan kotoa töihin. Varsinkaan mitään "vakituista" työtä ei ensimmäisenä tarjota.

Kaikki sosiaaliset suhteet ja kontaktit mitä luo työssä ollessaan, luovat potentiaalisia uusia työpaikkoja, ja kyllä työnantajat sitä työhistoriaa katsovat. Kertoo paljon ihmisestä eli onko yritteliäs ja tottunut työssäkäymiseen vai maannut kotona odottamassa töihin kutsua.

Tietysti on paljon sitä, että tänä päivänä ei saa oikein mistään töitä. Vaikeinta on 40-50 vuotiailla, jotka ovat siivottu yrityksestä ulos. Vakituisia töitä ei oikein missään enää ole. Muistan joskus 90-luvun alussa kun lama iski, niin kiroilin postin työntekijöitä, koska heillä oli vielä siihen aikaan suojatyöpaikka. Nyt postissakin on jatkuvasti YT-neuvottelut päällä. Sama asia esimerkiksi YLEllä. Ei sekään ole mikään suojatyöpaikka tänä päivänä. Ohjelmia ja kokonaisia kanavia laitetaan kiinni, kuten YLE Teema.

Tällaiset kotirouvat, jotka elävät miehensä palkalla, niin heidän on helppoa olla neuvomassa ja auttamassa matuja, koska eivät itse joudu taistelemaan samoista työpaikoista matujen kanssa. Sama se on hyvissä asemissa ja hommissa olevilla. Helppoa olla suvaitsevainen, kun yksikään matu ei uhkaa omaa työpaikkaa. Eri asia se on sekatyömiehillä ja naisilla, joilla ei ole koulutusta ja hyviä töitä. Siellä ovat töitä hakemassa matujen kanssa ja pahimmassa tapauksessa positiivisen syrjinnän kautta matu valitaan töihin. Viimeinen naula arkkuun on naapuriin muuttava somaliperhe, josta kukaan ei käy töissä. Älämölö ja haju vain leviää rappukäytävään iltaisin ja öisin.

Rikkaat ja hyvätuloiset kun elävät aivan eri maailmassa kuin lähiöissä asuvat duunarit ja työttömät.

Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Alapo

QuoteEli meidän tph kohdalla 7,6kk jää nyt ilman rahaa.

No pitäisköhän sen mennä töihin kun kerta on jo jalan oven väliin saanut? Niin sitä pitäisi rohkaista, kuin muitakin turviksia, eikä sillä että älä mee töihin, menetät tuet. Voi ristus :facepalm:

Jorma M.


Al-Tamimi Layth Shakir Khashan varmaankin tarvitsisi nyt RHC:n apua.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016110122548915_uu.shtml

Mies raiskasi vammaisen nuoren naisen kauppakeskuksen vessassa - 2 vuotta vankeutta
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Kulttuurirealisti

Quote from: Aksiooma on 01.11.2016, 15:44:52
En tiedä millä vuosituhannella kyseinen kotirouva elää, mutta pelkään, että tällainen ajattelu on myös monilla suomalaisilla nuorilla. Olen omalle jälkikasvulleni opettanut sen, että kaikki työ kannattaa, oli se sitten pätkätyö, siivoustyö tai mikä tahansa "paska duuni". Nimittäin työtä tekemällä löytää aina uutta työtä. Kukaan ei ole vielä koskaan tullut yhtäkään nuorta hakemaan kotoa töihin.

Olet oikeassa, mutta kyllä tuota systeemiäkin saisi oikaista.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Lalli IsoTalo

Quote from: Tommi Korhonen on 28.10.2016, 17:16:08
Eikä voi aliarvioida kognitiivisen dissonanssin voimaa.
Kyllä se aika pitkälle suvakkia vie. Äärettömiin ja sen yli!

Suvakki pystyy vaikka jakamaan nollalla, kun jaettavana on muiden rahat.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Lalli IsoTalo

OT
Quote from: Tommi Korhonen on 28.10.2016, 17:16:08
Eikä voi aliarvioida kognitiivisen dissonanssin voimaa.
Kyllä se aika pitkälle suvakkia vie. Äärettömiin ja sen yli!

Emmekä mekään ole sen sukulaiselle, oletusvahvistumalle, ole ihan vieraita.

@Tommi Korhonen, Google ei osannut kertoa tästä oletusvahvistumisesta mitään. Onko tämä sukua skenekallistumalle?
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

koodari-inssi

Quote from: Lalli IsoTalo on 01.11.2016, 16:45:25
Quote from: Tommi Korhonen on 28.10.2016, 17:16:08
Eikä voi aliarvioida kognitiivisen dissonanssin voimaa.
Kyllä se aika pitkälle suvakkia vie. Äärettömiin ja sen yli!

Suvakki pystyy vaikka jakamaan nollalla, kun jaettavana on muiden rahat.
Nollalla jakamisen jälkeen rahaa riittääkin äärettömästi!
The hardest thing to explain is the glaringly evident which everybody has decided not to see. - Ayn Rand

Java

" meidän tph"  :facepalm: nyt ne puhuukin noista kuin lemmikeistä, mitä ne kyllä ovatkin!
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

Aeon

Turvapaikanhakija on vissiin tämän ajan kotiryssä.
Hommalla junttaamista vuodesta 2009 lähtien

Aukusti Jylhä

Siellä joku valitteli oman palkkansa vaikuttavan luonaan asuvan turviksen etuuksiin. Joku sanoi, että teidät mielletään pariskunnaksi. No, niin asianlaita sitten onkin, että tämä kotimajoittaja siis seurustelee majoittamansa hädänalaisen kanssa. Eli ihan vaan täsdäkin tapauksessa valtion pitäisi kustantaa tämän naisen seksuaalisten mieltymysten toteuttaminen. Eikä missään mitään ongelmaa.

Kuinka pihalla voi ihminen olla? Näiden "kotimajoittajien" mielestä Suomella tosiaankin on varaa ottaa maailman kaikki tänne tahtovat avosylin vastaan.

Sattuu aivoon.
Ef 6:10-11
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.

Kulttuurirealisti

Tähän on tultu. "Muiden veronmaksajien pitää maksaa mun poikakaverille taskurahaa, ettei sen tarvi hakea töitä eikä meidän tarvi tuntea että mä elätän sitä."
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Java

Quote from: Kulttuurirealisti on 01.11.2016, 22:16:32
Tähän on tultu. "Muiden veronmaksajien pitää maksaa mun poikakaverille taskurahaa, ettei sen tarvi hakea töitä eikä meidän tarvi tuntea että mä elätän sitä."
Niin, kun en itsekään käy töissä :facepalm:
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

Hakkapeliitta

#1581
Kyllä ovat sydämellisiä ja rakastavaisia ihmisiä.
Monikulttuurisuus on aivan ihana asia. Se on yksi tärkeimmistä rikkauksista. Jotta se säilyy rikkautena, koulussa täytyy olla enemmän resursseja.

Shemeikka

Quote from: käpykaarti on 01.11.2016, 21:59:09
Siellä joku valitteli oman palkkansa vaikuttavan luonaan asuvan turviksen etuuksiin. Joku sanoi, että teidät mielletään pariskunnaksi. No, niin asianlaita sitten onkin, että tämä kotimajoittaja siis seurustelee majoittamansa hädänalaisen kanssa. Eli ihan vaan täsdäkin tapauksessa valtion pitäisi kustantaa tämän naisen seksuaalisten mieltymysten toteuttaminen. Eikä missään mitään ongelmaa.

Kuinka pihalla voi ihminen olla? Näiden "kotimajoittajien" mielestä Suomella tosiaankin on varaa ottaa maailman kaikki tänne tahtovat avosylin vastaan.

Sattuu aivoon.

"Omaa rahaa" veronmaksajan taskusta >:(
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

ISO

Nuo jutut kuulostaa ihan pienen lapsen kertomuksilta, joissa lapselle on annettu uusi lelu josta se on innoissaan.

Todella harhaista väkeä nuo RCHläiset.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Kameleontti

Quote from: Toni R Jyväskylästä on 01.11.2016, 15:16:56
Työ ei hyödytä lopulta yhtään, ellei se ole vakituinen.

Tuossa ketjussa kyl havaitsi järjen valoakin. Mutta tässä tämä kiteytettynä ihan koko valtion osalta eli EI MEILLÄ OLE VARAA! Mut pakko sanoa, et tuon ukkona saattas hieman nyppiä (elätettävänä vaimo, lapset ja yksi karvanaama kaupan päälle)...


ISO

Quote from: Kameleontti on 01.11.2016, 22:57:59
Tuossa ketjussa kyl havaitsi järjen valoakin. Mutta tässä tämä kiteytettynä ihan koko valtion osalta eli EI MEILLÄ OLE VARAA!

Jos pääsisin kommentoimaan tuonne sivustolle, muistuttaisin tuota hölmöä akkaa, että on mautonta puhua rahasta kun on kyse hädänalaisista, ja että on vaan jaksettava.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Impi Waara

Quote from: Aeon on 01.11.2016, 21:02:46
Turvapaikanhakija on vissiin tämän ajan kotiryssä.

Kotiryssät tekivät töitä eivätkä keskittyneet vaatimuslistojen laatimiseen ja rahan ruikuttamiseen. Aiheuttivat tiettävästi vähemmän tiettyjen rikosten määrän lisääntymistä. Voihan toki olla väärässäkin.

Lemmikin ottajan tulee sitoutua huolehtimaan lemmikistä sen koko eliniän.
10.6.2017   Nyt voi olla läpeensä tyytyväinen. Homma hoidettu tyylillä!

Tommi Korhonen



Quote from: Lalli
@Tommi Korhonen, Google ei osannut kertoa tästä oletusvahvistumisesta mitään. Onko tämä sukua skenekallistumalle?

Näyttää olevan termi vahvistusvinouma käytössä.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Vahvistusvinouma

Tuo käyttämäni taisi olla jonkun radiokuuluttajan suora käännös.

Lähetetty minun SM-A510F laitteesta Tapatalkilla

Quote from: Ant. on 25.06.2015, 06:17:22Kerrassaan toivoton tilanne. Kaikki muut eduskuntapuolueet kannattavat suomalaisvastaista politiikkaa. Perussuomalaiset ovat ohjelmatasolla hyvä, mutta sillä on lampaan rohkeus.

Pullervo

Jäsen @tiainen 

Ymmärrän täysin, että jokainen meistä keskittyy omassa elämässään ensin välttämättömän ja tärkeän tekemiseen ja jos sitten niiltä aikaa jää, niin muuhun. Toivoisin, että ehtisit pistäytyä tykönämme jossain välissä toistekin. Muuten tulee ikävä kyllä ajatus sellaisesta hit'n'run-tyylisestä piipahtamisesta siitä yhdestä ainoasta kerrasta, kun tulit, kommentoit ja lähdit. Se herätti kyllä huomiota ja ihan aitoa kiinnostusta sinua ja ajatuksiasi kohtaan, myös minussa. Ehkäpä sait jopa liikaa kysymyksiä, eikä aikasi riittänyt niihin vastaamiseen ja muuhun keskusteluun tai sitten et hakenut sitä keskustelua ensinkään, tiedä häntä. Uskon, että käyt tätä ketjua ainakin silloin tällöin vilkaisemassa, joten huomaat tämän viestinikin jossain vaiheessa, vaikket kirjautuisikaan tänne. Kuten et näytä sen 16.10. jälkeen tehneesikään.

Ehkäpä sait sanottua kaiken, mitä halusit. Jos oikeasti haluaisit, voisit vaikuttaa myös täällä ja tässä yhteisössä paljon enemmänkin. Tämähän on varsin suvaitsevainen keskustelupalsta, ainoastaan huonoa käytöstä ei suvaita. Eri mieltä saa asioista olla, kunhan käyttäytyy. Joten lämpimästi tervetuloa toistekin seuraamme, jos aikasi ja halusi antavat myöten! Uskon, että moni täällä yhtyy tähän toiveeseeni.

P.S. Olisin voinut laittaa tämän tietysti yksityisviestinäkin sinulle, mutta niitä et näe kirjautumatta, joten toivon tämän tavoittavan sinut ainakin näin julkisesti. Jos et enää tule keskustelemaan tänne, niin oikein hyvää vuoden loppua sinulle!

Lalli IsoTalo

Quote from: Tommi Korhonen on 02.11.2016, 01:35:49


Quote from: Lalli
@Tommi Korhonen, Google ei osannut kertoa tästä oletusvahvistumisesta mitään. Onko tämä sukua skenekallistumalle?

Näyttää olevan termi vahvistusvinouma käytössä.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Vahvistusvinouma

@Tommi Korhonen ja muut asiasta kiinnostuneet, perustin aiheesta ketjun:

Oletko vahvistusvinoutunut tai jopa vahvistusharhainen?  tänne:http://hommaforum.org/index.php?topic=117502.new#new
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R