News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-10-09 KKO päätti: Murhaajaraiskaaja pääsee vuoden päästä vapaaksi

Started by Onkko, 09.10.2015, 10:06:23

Previous topic - Next topic

RP

QuoteMurhaajaraiskaaja Abdiqadir Osman Husseinille, 42, langetettiin toisen murhaajaraiskaajan Ramin Azimin, 26, pahoinpitelystä 50 päiväsakkoa. Hussein joutuu maksamaan 300 euron sakot.

QuoteMinulla on aikaisemmin ollut erimielisyyksiä Hussein-nimisen toisen vangin kanssa. Tällä Husseinilla on ollut myös erimielisyyksiä minun kaverini kanssa täällä vankilassa. Hän istuu elinkautista ja hän on valmis tappelemaan kaikkien kanssa, Azimi kertoi poliisille.

QuoteHussein väitti oikeudessa, että hän olisi toiminut hätävarjelutilanteessa, mutta oikeus ei sitä uskonut. Hussein joutuu maksamaan 300 euroa kivusta ja särystä Azimille. Kuulolaitteen hajoamisesta pahoinpitelyn yhteydessä oikeus ei löytänyt riittävää näyttöä, joten sitä Husseinin ei tarvitse korvata Azimille.

Quote– On törkeää, että minut karkotetaan Somaliaan. Olen kyllä tehnyt pahoja rikoksia. Minulla ei ole sukulaisia Somaliassa, sillä kaikki sukulaiseni ovat ulkomailla. Toivon, että voin olla Suomessa ja kuntoutua, Hussein vaati Etelä-Karjalan käräjäoikeuden istunnossa viime viikolla, kun hänen säilöön ottamistaan käsiteltiin uudelleen.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001271803.html
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Alaric

Quote from: RP on 29.09.2016, 14:54:36

Kuntoutua? Ei somaliudesta voi kuntoutua, vaan se on ihan pysyvä olotila.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Uuno Nuivanen

Minä en usko karkotukseen, ennenkuin joku luotettava taho näkee ja kertoo, että A.O.Hussein astuu Mogadishun lentokentän kamaralle.

Kyse on sentään arvokkaasta kultamunasta, ihmisoikeuksista ja kansainvälisistä sopimuksista.

RP

Quote from: Uuno Nuivanen on 29.09.2016, 15:20:59
Minä en usko karkotukseen, ennenkuin joku luotettava taho näkee ja kertoo, että A.O.Hussein astuu Mogadishun lentokentän kamaralle.

lisäisin vielä, "ja että häntä kuljettanut lentokone on ehtinyt nousta takaisin ilmaan".
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Lumiukko Jeti

Quote from: RP on 29.09.2016, 14:54:36
Quote– On törkeää, että minut karkotetaan Somaliaan. Olen kyllä tehnyt pahoja rikoksia. Minulla ei ole sukulaisia Somaliassa, sillä kaikki sukulaiseni ovat ulkomailla. Toivon, että voin olla Suomessa ja kuntoutua, Hussein vaati Etelä-Karjalan käräjäoikeuden istunnossa viime viikolla, kun hänen säilöön ottamistaan käsiteltiin uudelleen.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001271803.html

Kyllä näin on. Eikö Hussein ole jo kärsinyt tarpeeksi ? Vähintä mitä  me voimme nyt tehdä on päästää Hussein sairaseläkkeelle ja kuntoutumaan vesiväriterapiaan. Ehkä hän voi sitten vielä palata yhteiskunnan kantavaksi voimaksi ja päästä esimerkiksi työharjoitteluun päiväkotiin.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

internetsi

Eli kun kyseisellä somalipaskalla ei ole varaa maksaa sakkoja, niin hänet laitetaan koppiin. Ai niin, hän on jo säilössä, joten hän kuittaa päiväsakkonsa sillä, että istuu kopissa odottamassa karkotusta Somppulandiaan. Eli käytännössä mikään ei muutu. Eli kun nyt on 29. päivä, niin hän on jo "istunut" 29 päivää. Yhdellä istumispäivällä hän on kuitannut siis kolme päiväsakkoa, joten hän on kuitannut tämän tuomionsa jo toissaviikon lauantaina. Näin se kai menee.

Eli nyt sitten vaan karkottamaan paskiasta sinne Somppulandiaan. Jos siellä ei ole sukulaisia, kun kaikki notkuu muualla, niin ei mahda mitään.

Quote from: RP on 29.09.2016, 15:23:42
Quote from: Uuno Nuivanen on 29.09.2016, 15:20:59
Minä en usko karkotukseen, ennenkuin joku luotettava taho näkee ja kertoo, että A.O.Hussein astuu Mogadishun lentokentän kamaralle.

lisäisin vielä, "ja että häntä kuljettanut lentokone on ehtinyt nousta takaisin ilmaan".

Minä lisäisin vielä, että lentokone nousee ilmaan ilman A.O Husua.
Lohjan persut

rölli2

siinähän sitä olisi haastetta jollekin kallonkutistajalle kuntouttaa tämä psykopaatti :facepalm:

Spesialisti

Tämä predatori kävelee vielä vapaana kaduilla Suomessa. Uskokaa jo.

RP

Onkohan joku peruste, millä valtiokonttori voi kieltäytyä maksamasta Azimille kärsimyskorvauksia, jos A.O.H on varaton?
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Impi Syvärivi

Quote from: RP on 29.09.2016, 15:46:56
Onkohan joku peruste, millä valtiokonttori voi kieltäytyä maksamasta Azimille kärsimyskorvauksia, jos A.O.H on varaton?

Jos valtiokonttori maksaa Azimille kärsimyskorvauksen, niin nehän kenties ulosmitataan Azimilta hänen maksettavakseen määrättyjen korvausten maksamiseksi. Ikiliikkuja on syntynyt, bruttokansantuote kasvanut ja me tienattu tällä!  :flowerhat:
"Ihmiset ovat toisiaan kohtaan hyvänsuopia, sävyisiä ja hitaita vihaan, mutta jos heitä kauan ärsytetään, korvaavat he koston ankaruudella sen viipymisen." -Olaus Magnus, Pohjoisten kansojen historia.

Shemeikka

Quote from: Spesialisti on 29.09.2016, 15:34:18
Tämä predatori kävelee vielä vapaana kaduilla Suomessa. Uskokaa jo.

Pitää paikkansa. Mutta kauanko ennen uutta rikosta: viikkoja, kuukausia? Ja saa nähdä tuleeko taas Abdin jäljiltä vainaja vai riittääkö raiskaus viemään vankilaan.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Koekaniini

Quote from: Impi Syvärivi on 29.09.2016, 16:42:45
Quote from: RP on 29.09.2016, 15:46:56
Onkohan joku peruste, millä valtiokonttori voi kieltäytyä maksamasta Azimille kärsimyskorvauksia, jos A.O.H on varaton?

Jos valtiokonttori maksaa Azimille kärsimyskorvauksen, niin nehän kenties ulosmitataan Azimilta hänen maksettavakseen määrättyjen korvausten maksamiseksi. Ikiliikkuja on syntynyt, bruttokansantuote kasvanut ja me tienattu tällä!  :flowerhat:
Vahingonkorvauksia ei lain mukaan saa ulosmitata? Ja valtio ostaa Azimille uuden kuulolaitteen...  :facepalm:
#I wont ride with you

"muistakaa orjalaivojen terva ja inkojen kulta, vitun rasssitistit"  :'(

Java

Tätä ketjua lukiessa, tulee jopa kaltaiselleni humanistille mieleen, että kuolemanrangaistus poistaisi monta ongelmaa, sekä säästäisi kasoittain rahaa!
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

internetsi

Ei ole kahteen viikkoon kuulunut mitään kyseisestä somalipaskasta. Olisi varmaan uutisoitu, jos somalisonta olisi jo Somppulassa. Joten onko poliisi päästänyt hänet vähin äänin vapaalle?
Lohjan persut

internetsi

Quote from: internetsi on 13.10.2016, 15:56:11
Ei ole kahteen viikkoon kuulunut mitään kyseisestä somalipaskasta. Olisi varmaan uutisoitu, jos somalisonta olisi jo Somppulassa. Joten onko poliisi päästänyt hänet vähin äänin vapaalle?
Kumiseva hiljaisuus. Onko somalipredator päästetty vähin äänin vapaaksi ja kohta se bongataan jostakin kaupungista?

Olisiko @Matias Turkkila 'n puljulla huomenna aikaa soittaa poliisille ja kysyä, onko kyseinen ihmisperse vielä kopitettuna?
Lohjan persut

RP

En usko, että poliisi hänen vapauttamistaan kiirehtisi. Mutta jos he eivät häntä saa poistettua maasta seuraavan 10,5 kuukauden aikana, vapauttamiselle ei ilmeisesti ole laillisia vaihtoehtoja.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

MW

Quote from: RP on 18.10.2016, 22:00:16
En usko, että poliisi hänen vapauttamistaan kiirehtisi. Mutta jos he eivät häntä saa poistettua maasta seuraavan 10,5 kuukauden aikana, vapauttamiselle ei ilmeisesti ole laillisia vaihtoehtoja.

Se voisi joutessaan vaikka liittyä demareihin, ja tehdä pohjat "viikon matuna". Monessakin mielessä. Demarithan eivät taustoja tutki, eivätkä tuomitse.

MW

Juhlallisessa liittymistilaisuudessa Mooses Lipponen voisi ottaa Abdilkadirin pään reuman runtelemien, leipälapion kokoisten käsiensä väliin, ja lausua juhlallisesti:

"Tämä mies, on syntinsä sovittanut, ja kuuluu parhaaseen D-ryhmään!"

Ernst

Quote from: MW on 18.10.2016, 22:27:19
Juhlallisessa liittymistilaisuudessa Mooses Lipponen voisi ottaa Abdilkadirin pään reuman runtelemien, leipälapion kokoisten käsiensä väliin, ja lausua juhlallisesti:

"Tämä mies, on syntinsä sovittanut, ja kuuluu parhaaseen D-ryhmään!"

Vaihtoehto:

"Jeesus Lipponen sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä."
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

internetsi

Jos on selvää, ettei karkottaminen onnistu jostakin syystä, niin siinä tapauksessa poliisi tuskin pitää häntä kopissa sitä aikaa, minkä voisi. (Voidaanhan turviksetkin kuulemma sulkea 18 kuukauden ajaksi jonnekin aidatulle alueelle, muttei niin tehdä, Suomessa). Eli kyllä varmaan löytyy jokin pykälä tai tulkinta, että jos kerran poliisi on jo heittänyt hyvästi niille haaveille, että somalipaska saataisiin Somppulaan, niin silloin ne varmaan päästää hänet vapaaksi. Ja vapauttaminen tulee tapahtumaan sillä tavalla, ettei siitä hiiskuta mitään vaan ovat kusi sukassa. Jos sitten kyseinen ihmissaasta pysyttelee sukulaistensa nurkissa hetken aikaa, ja kun vapauttaminen tulee ilmi (silloin kuin kopitusta ei voida enää uskotella), niin vajakkikuoro huutaa, kuinka hän on integroitunut hyvin kun ei ole kuukauteen raiskannut tai tappanut ketään.

MV-lehti varmaan haluaisi kaivaa tiedon esiin, mutta jos soittaja sanoo olevansa MV-lehdestä, niin mitään tietoa ei heru poliisilta, se on varma. En tiedä sitten, lähteekö Iljan pulju esittämään vaikka jonkun vähemmän tunnetun median toimittajaa että saisi tietoja, mutta siksi hieman kyselinkin Turkkilan poppoon perään, että saisiko he tietoa siitä, onko somalipaska vapaana vai ei. Mokumedia tätä ei varmaankaan halua kaivaa esille, koska se kylmettäisi edelleen lämmintä runoilija-päiväkodinsedän ruumista.
Lohjan persut

RP

Ainakin toistaiseksi Abdiqadir on siis ollut säilössä.

Rohkenisin muuten epäillä, että mies Iltasanomien kuvassa on väärä (edit: vaihtoivat kuvan myöhemmin).

QuoteVaarallinen murhaajaraiskaaja Abdiqadir Osman Hussein, 42, pysyy säilössä. Hän vaati vapaaksi laskemistaan jälleen tänään Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa, mutta oikeus ei siihen suostunut. Oikeuden mukaan on korostunut riski, että mies vapaalla ollessaan pakenisi, piileskelisi tai muutoin vaikeuttaisi karkottamista Somaliaan. Mies on ilmoittanut aikovansa vastustaa karkottamista kaikin keinoin. Oikeuden mukaan miehen säilössä pitäminen on perusteltua etenkin rikostaustan osalta.

– Poliisi on pitänyt minua täällä parin kuukauden ajan. Miksi poliisi ei hoida hommaansa, jos karkottaminen onnistuu? Kauanko heille pitää antaa aikaa, että tämä kärsimys loppuisi? Hussein vaati istunnossa, johon hän osallistui videon välityksellä Joutsenon säilöönottoyksiköstä.

Miehen maasta poistamista valmistellaan ja se etenee poliisin mukaan "pikku hiljaa". Poliisin mukaan on hyvä todennäköisyys, että karkottaminen Somaliaan onnistuu.

Hussein otettiin säilöön 1. syyskuuta, samana päivänä, kun hänet laskettiin elinkautisesta vankeudesta ehdonalaiseen. Hän on ilmoittanut olevansa "tyytymätön" oloihinsa Joutsenossa ja vaatii, että hänet siirrettäisiin Metsälän säilöönottoyksikköön Helsinkiin. Hussein pitää säilöön ottamista "kohtuuttomana" ja on itse sitä mieltä, että "karkotus Somaliaan tuskin onnistuu".

Poliisin mukaan on perusteltua syytä olettaa, että Hussein vapaana ollessaan voisi syyllistyä vakaviin rikoksiin. "Husseinin säilössä pitämisen jatkaminen on välttämätöntä, jotta hänen maasta poistaminen saadaan pantua täytäntöön ja jotta Hussein ei Suomessa ollessaan enää syyllistyisi uusiin seksuaali- ja väkivaltarikoksiin."

Poliisin mukaan Husseinin oman ja muiden säilöönotettujen turvallisuuden vuoksi säilytyspaikka on ensisijaisesti Joutseno.

Hussein murhasi Tampereella 15-vuotiaan Tuulin 1995. Kaksi vuotta murhaa aiemmin hän oli raiskannut 13-vuotiaan tytön. Lyhyellä vankilomallaan, elinkautisen aikana, hän syyllistyi pienen lapsen törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Hussein tuomittiin toisen murhaajaraiskaajan Ramin Azimin pahoinpitelystä 300 euron sakkoihin syyskuun lopussa. Pahoinpitely tapahtui Turun vankilan kuntosalilla helmikuussa. Husseinia epäillään myös toiseen vankiin kohdistuneesta laittomasta uhkauksesta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001940859.html
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Impi Waara

Tämä raketti-insinööri on keksinyt miten pysyä  Suomessa; rikosta rikoksen perään ja täällä pysyy. Suomalainen vankeinHOITOlaitos on luksusta bambu-majasomalille

Tämä kävelevä aikapommi aiheuttaa inhimillistä kärsimystä ympärilleen minkä ehtii eikä millään taholla löydy munaa karkottaa tätä patologista sarjarikollista sinne mistä tulikin.
10.6.2017   Nyt voi olla läpeensä tyytyväinen. Homma hoidettu tyylillä!

internetsi

Eli poliisi ei ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon siitä, että tämä somalipaska saataisiin takaisin sinne minne somalit kuuluukin. Muuten tämä monikulttuurinen toteemi olisi jo vapaana.

Jos kerran yhden näin suuren somalipaskan karkottaminen on tällaista tervanjuontia, niin ei ihme kun somalien perseily jatkuu ja jatkuu. Tämä on heille esimerkki, että karkotusuhka on todellinen vasta kun tuomitaan murhasta, muttei välttämättä toteudu silloinkaan. Nimittäin paskoja somaleja riittää Suomen vankiloissa yllin kyllin. Heitähän ei edes yritetä karkottaa.

Tätähän veivataan nyt sitten tasaisin väliajoin, ja pidetään oikeudenkäyntejä vähän väliä. Sieltä siis tulee kyllä tietoa siitä, että onko tätä somalisaastaa edes koitettu karkottaa Somppulandiaan.
Lohjan persut

Siili

Quote from: internetsi on 28.10.2016, 15:37:58
Eli poliisi ei ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon siitä, että tämä somalipaska saataisiin takaisin sinne minne somalit kuuluukin. Muuten tämä monikulttuurinen toteemi olisi jo vapaana.

Hänellä ei ilmeisesti ole oleskelulupaa Suomessa.  Tarkoittaako se sitä, että jos hän jää hengailemaan Suomeen, hän on samassa asemassa kuin nämä uudet paperittomat?  Eli discoraha ei putoa tilille automaattisesti?

RP

Quote from: Siili on 28.10.2016, 15:44:07

Ei, discorahaa pitää itse hakea kaupungin sosiaalitoimistosta.
(toimeentulotukihan on perustuslainturvaama ihmisoikeus)
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

internetsi

Quote from: Siili on 28.10.2016, 15:44:07
Quote from: internetsi on 28.10.2016, 15:37:58
Eli poliisi ei ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon siitä, että tämä somalipaska saataisiin takaisin sinne minne somalit kuuluukin. Muuten tämä monikulttuurinen toteemi olisi jo vapaana.

Hänellä ei ilmeisesti ole oleskelulupaa Suomessa.  Tarkoittaako se sitä, että jos hän jää hengailemaan Suomeen, hän on samassa asemassa kuin nämä uudet paperittomat?  Eli discoraha ei putoa tilille automaattisesti?
No jos käy niin,  ettei poliisi saa häntä Somppulaan, niin ensi syyskuussa hänet on sitten päästettävä kopista. Ja hän ei muiden somalien tavoin tule koskaan lähtemään suomalaisten veronmaksajien kustantamasta täysihoidosta, joten jää maahan. Hänestä on kuitenkin karkotuspäätös edelleen voimassa, mutta en nyt osaa sanoa sitä, että kuinka herkästi hänet voidaan ottaa uudelleen kiinni karkottamista varten, koska se karkottaminen ei onnistunut vuoden aikana lainkaan. Mutta ei varmaan kovin herkästi, jos tuo vuosi on käytetty.

Sitä en tiedä saako hän tällöin maleskeluluvan ja mihin discorahoihin hän on oikeutettu. Mutta hän siis ei ole täysin samassa asemassa kuin ne, jotka ovat saaneet hylsyn asyyliruletissa, koska hänestä on karkotuspäätös.
Lohjan persut

Khevonen

Miten se karkoitus "etenee pikkuhiljaa"? Finskin kone lentää useita satoja kilometrejä tunnissa. Polkupyörälläkö ne sit kuskaavat!
"Thank god leftards are more self-destructive than any other group."

RP

Quote from: Marko Mjölnir Parkkola on 28.10.2016, 16:17:00
Miten se karkoitus "etenee pikkuhiljaa"? Finskin kone lentää useita satoja kilometrejä tunnissa. Polkupyörälläkö ne sit kuskaavat!

Optimisti voisi ajatellla, että tarvittavan somalikihon voitelussa on tapahtunut aitoa edistystä. Sitä en tiedä, onko näin.

Tyylipisteet kiinnostavat minua tässä aika vähän, kunhan vain kuljetuskone saadaan laskeutumaan tuonne ja lähtemään esteettä paluumatkalleen ilman matkustajaansa.

"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Java

Tämä on todella helppo ratkaista, ilmoitus kepasta tai ulkoministeriöstä Somaliaan että lanttiakaan ei tipu , jos ette ota vastaan tätä sankaria, on muuten tulossa ensi viikolla Istanbulin kautta!
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

Ernst

Quote from: RP on 28.10.2016, 15:51:18
Quote from: Siili on 28.10.2016, 15:44:07
Hänellä ei ilmeisesti ole oleskelulupaa Suomessa.  Tarkoittaako se sitä, että jos hän jää hengailemaan Suomeen, hän on samassa asemassa kuin nämä uudet paperittomat?  Eli discoraha ei putoa tilille automaattisesti?

Ei, discorahaa pitää itse hakea kaupungin sosiaalitoimistosta.
(toimeentulotukihan on perustuslainturvaama ihmisoikeus)

Kuka maksaa asioimistulkin?
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)