Paljastuksia punavihreästä kuplasta – vihreät arvot jylläävät toimituksissa

[jänkäkurppa]

Marko Hamilon kirjoitus Suomen Uutisissa 30.9.2015:
https://www.suomenuutiset.fi/paljastuksia-punavihreasta-kuplasta-vihreat-arvot-jyllaavat-toimituksissa/

Kirjoitin ajatuspaja Suomen Perustalle kesäkuussa julkaistun raportin "Punavihreä kupla – Perussuomalaiset ja media". Sain raportista palautetta arvokonservatiivisilta toimittajakollegoiltani, jotka ovat itse kokeneet toimitusten punavihreän ilmapiirin ahdistavan yksiulotteisena. Ymmärrettävästi useimmat kollegani eivät halua tuoda kokemuksiaan esiin omilla nimillään.

Helsingin Sanomissa eri osastoilla useiden vuosien ajan toimittajana työskennellyt, nyt viestintätehtävissä toimiva Annakaisa Mänttäri kertoo keskustelleensa valtamedian poliittisesta asennoitumisesta muutaman mediaa tiiviisti seuraavan rivilukijan kanssa. Toimittajan mukaan kaikkien näiden mielestä oli selvää, että asia on juuri niin kuin raportissani sanotaan.

– En usko, että monikaan Sanomissa työskentelevä on valmis tätä ilmiötä tunnustamaan. Monellehan se on se ainoa todellisuus, jossa on koskaan elänyt. Ei sellaista varmaankaan helposti tunnista minkäänlaiseksi ilmiöksi, Mänttäri kirjoitti sähköpostipalautteessa.

Hän koki olleensa ajatustensa kanssa siinä määrin yksin, ettei erilainen ajattelutapa tullut koskaan edes puheeksi kenenkään kanssa.

...

[timo73]

https://www.suomenuutiset.fi/paljastuksia-punavihreasta-kuplasta-vihreat-arvot-jyllaavat-toimituksissa/

"Arvokonservatiiviset joutuvat pitämään toimituksissa matalaa profiilia. Punavihreä kupla –kirjan tehnyt Marko Hamilo kirjoittaa toimittajien kokemuksista.

...Helsingin Sanomissa eri osastoilla useiden vuosien ajan toimittajana työskennellyt, nyt viestintätehtävissä toimiva Annakaisa Mänttäri kertoo keskustelleensa valtamedian poliittisesta asennoitumisesta muutaman mediaa tiiviisti seuraavan rivilukijan kanssa. Toimittajan mukaan kaikkien näiden mielestä oli selvää, että asia on juuri niin kuin raportissani sanotaan.

– En usko, että monikaan Sanomissa työskentelevä on valmis tätä ilmiötä tunnustamaan. Monellehan se on se ainoa todellisuus, jossa on koskaan elänyt. Ei sellaista varmaankaan helposti tunnista minkäänlaiseksi ilmiöksi, Mänttäri kirjoitti sähköpostipalautteessa.

...Esimerkiksi heti Charlie Hebdon joukkomurhan jälkeen (Ylen) toimituksessa alettiin hirveässä hädässä huolehtia siitä, ettei kukaan vain nyt leimaisi ketään muslimia missään. Näkökulmia kirjoitettiin, televisioon marssitettiin Suomen muslimeja ja Jaakko Hämeen-Anttila pyörittämään samaa levyä: 'Terrori-iskut eivät ole todellista islamia. Islam on rauhan uskonto.' Vaikka Allahu akbar kaikui vielä korvissa, syyt iskuun haluttiin nähdä milloin kantaväestön rasismissa, milloin kolonialismin perinnössä tai häiriintyneiden yksilöiden mielenmaisemassa. Tapahtuma pyrittiin selittämään kaikella muulla paitsi ilmeisellä eli islamilla. Edellä mainittu pätee luonnollisesti myös maahanmuuttajien tekemiin rikoksiin Suomessa.

...."Koko sinä aikana, jona olen ollut toimittajana, en ole nähnyt niin vahvaa poliittista ilmapiiriä toimituksissa kuin vuoden 2011 vaalien jälkeen. Moni toimittaja on avoimesti persuvastainen, toimituksissa perussuomalaisille naureskellaan, heitä vähätellään ja heitä myös avoimesti vihataan.

Varsinkin Hesarilta näyttää karanneen täydellisesti mopo käsistä. Tämä näkyy nykyään ikävä kyllä myös toimituspäällikkötasolla ja lehdessä on toimittajia, jotka tuntuvat omistaneet koko vapaa-aikansa persujen oletetulla rasismilla reposteluun.

...Mitä nuoremmista toimittajista puhutaan, sen räikeämpää tämä toiminta yleensä on. Vanhat toimittajat ovat tässä suhteessa reilumpia, mutta monesta nuoresta näkyy, että kantaaottavan journalismin tekemisessä ei ole enää mitään pidäkkeitä. Tuntuu siltä kuin 70-luvun puoluepoliittiset toimittajat olisivat taas ottaneet toimituksissa ohjat."

[jänkäkurppa]

Avasin samasta aiheesta ketjun Kylänraitille, toivottavasti yp jossain vaiheessa yhdistää nämä ketjut tai poistaa avaukseni.

http://hommaforum.org/index.php/topic,105468.0.html

[Roope]

Kulttuurivieras, ohjaaja Akse Pettersson: "Onko kulttuuripiireissä tilaa toisinajattelijoille?"

Ovatko teatterin tekijät ja yleisö Suomessa samaa mieltä kaikesta? Kaspar Hauserista tunnetun ohjaajan uusin käsittelee samanmielisissä yhteisöissä syntyviä ongelmia.

Yhteisöt ja niiden jäsenet muuttuvat nopeasti syyttäjiksi ja puolustajiksi. Siltä teatteriohjaaja Akse Petterssonista, 32, tuntuu, kun hän seuraa tämänhetkistä julkista keskustelua.

Ilmeisimmän suomalaisia jakavan mielipide-eron eli maahanmuuttokysymyksen ohella ajattelu näkyy Petterssonin mukaan kaikkialla muuallakin.

– Kyse voi olla hyvinkin arkipäiväisistä asioista, vaikkapa musiikkimausta tai esteettisistä mieltymyksistä. "Mitä mieltä olet siitä, että Tuukka Temonen loukkaantuu Apulanta-elokuvaansa kohdistuneesta kritiikistä? Entä Cheekistä? Pitääkö häntä vihata vai rakastaa?" Pienissäkin kysymyksissä ihmiset valitsevat puolensa ja netissä alkaa kiivas taistelu siitä, kumpi puoli on oikeassa.

Vaarallisinta vastakkaisiin leireihin jakautumisessa on Petterssonin mielestä se, ettei toista osapuolta edes haluta kuunnella, vaikka keskustelua näennäisesti käydäänkin. Oikeaa dialogia ei synny, koska ihmiset viihtyvät samanmielisten joukossa liian hyvin.

Se on toisaalta hyvin luonnollista. Viihtyyhän Pettersson itsekin parhaiten niiden kanssa, jotka ajattelevat samoin kuin hän.

Kulttuuriväki sulkee toisinajattelijat ulos

Akse Pettersson tuli tunnetuksi vuonna 2014 Q-teatteriin ohjaamastaan Kaspar Hauser -näytelmästä. Näytelmää ylistettiin teatteritapaukseksi ja Petterssonia sukupolvensa ääneksi. Hänestä tuli hetkessä helsinkiläisten teatteripiirien kultapoika.

Noissa piireissä Pettersson tuntee olevansa kotonaan, ei vähiten siksi, että niissä pyörivät ihmiset jakavat hänen kanssaan samat arvot.

– Tunnenkohan ketään oikeistolaisesti ajattelevaa taiteilijaa? Akse Pettersson miettii.

– Saatan tuntea jonkun arvokonservatiivin... Vai tunnenko sittenkään?

Lopulta hän muistaa tuntevansa muutaman bisneshenkisen taiteilijan, joiden voi ajatella olevan "ehkä vähän taiteilijoiden keskilinjasta oikealla".

Yleisesti ottaen Suomessa on Petterssonin mukaan vaikeaa olla vakavasti otettava taiteilija, joka edustaa joitakin muita kuin liberaaleja, punavihreitä arvoja. Häntä itseään se ei haittaa, sillä hän kokee nuo arvot omikseen.

– Mutta jotakuta muuta tällainen ilmapiiri saattaa kyllä ahdistaa.

Sokeus omalle ulossulkevalle käytökselle on Petterssonin mukaan kulttuuripiireissä hyvin yleistä.

– Väitämme olevamme tosi hyväksyviä, vaikkemme ole sitä. Miksi ryhdymme "tervetuloa kaikille" -dialogiin, jos emme kestä sitä? Olisi rehellisempää myöntää, että se on keskustelu, jota emme halua käydä.

[...]

Mistä kupla syntyy?

Teatteripiirit ovat Suomessa tiiviit ja pienet. Petterssonin mielestä välillä ahdistavankin pienet. Jos piireissä leviää sana ohjaajasta tai näyttelijästä, jonka kanssa on hankalaa työskennellä, pian kyseiselle henkilölle ei enää riitä töitä.

Varsinkin määräaikaisia työsuhteita tekevän freelance-taiteilijan kannattaa siis varoa suututtamasta ihmisiä ympärillään.

– Tämä on freelance-prekariaatin ongelma. Ei ole tilaa tuittuilla.

Tilanne johtaa helposti sovinnollisuuteen ja yhdenmielisyyden paineeseen. Kaikki nyökyttelevät hyväksyvästi toistensa jutuille ja hokevat ymmärtävänsä toistensa näkökantoja. Pettersson muistelee joskus kaihoisasti lukioaikojaan, jolloin filosofiasta kiinnostunut kaveriporukka istui kahviloissa väittelemässä äänekkäästi.

– Ei kukaan nykyään enää jaksa väitellä. En edes muista, milloin olisin viimeksi väitellyt.

Kun kaikesta ollaan samaa mieltä, on vaarana, että teatterista tulee pelkkää oman kuplan sisäisten totuuksien toistelua – kuplan, johon kuuluu myös valtaosa Suomen teatteriyleisöstä. Sellainen teatteri, jossa naureskellaan "väärin" ajatteleville ja osoitetaan, kuinka koomisia nämä ovat, on Petterssonin mielestä "pientä ja väsyttävää", vaikka hän myöntää sortuvansa siihen välillä itsekin.

– Mitä iloa siitä on, että joku pieni teatteri jossain opettaa jo valmiiksi täysin samanmieliselle yleisölleen, että tätä mieltä me nyt ollaan?

[...]

Ryhmässä pahuus tiivistyy

Oli arvopohja mikä tahansa, kaikissa yhteisöissä pätevät samat mekanismit. Juuri tästä kertoo Petterssonin uusin näytelmä Noitavaino.

Yhteisöt eivät esimerkiksi keskimäärin nauti ongelmista puhumisesta, vaan ongelmat lakaistaan mieluummin maton alle, jotta vallitseva tila ei horjuisi ja näennäinen rauha säilyisi.

Konfliktikammo on Petterssonin mielestä sinänsä tervettä – perustuuhan koko diplomatian ajatus konfliktien välttelyyn. Mutta jos epäkohtiin ei puutu, ne usein jatkuvat ja pahenevat.

– Arkielämän banaaleja esimerkkejä tästä ovat esimerkiksi läheisten alkoholismi, myöhästely tai vaikka työkaverin haiseminen. Jos niistä ei sano heti, sanominen muuttuu koko ajan vaikeammaksi ja vaikeammaksi.

Myös ulossulkemista ja selän takana haukkumista tapahtuu kaikissa yhteisöissä, niissäkin, joissa ollaan maailmaa syleileviä ja suvaitsevaisia.

– Melkein koko kulttuurikenttä lukeutuu hyväntahtoiseen puna-viher-vasemmistolaishenkiseen populaatioon. Ja silti ihan siellä mikrotasolla, juhlissa tai työpaikan kahvihuoneessa, ulossulkemista ja selän takana haukkumista tapahtuu koko ajan.

Pettersson toivoo, että nähtyään Noitavaino-näytelmän ihminen olisi kiitollinen niistä toimivista yhteisöistä, joihin kuuluu. Samalla hän toivoo ihmisten kiinnittävän huomiota omien yhteisöjensä kielteisiin mekanismeihin.

– Kukaan meistä ei ole vapaa niistä mekanismeista. Siitä olisi mun mielestä tärkeää tulla tietoiseksi.

Hän toivoo näytelmän muistuttavan myös, että yhteisö ei ole koskaan pelkkien arvojensa takia parempi kuin joku toinen yhteisö.

– Sellainen väite kaataa koko arvokeskustelun täysin päälaelleen. Arvoja pitää toteuttaa, ei julistaa.

Noitavaino Teatteri Takomossa 30.11. saakka.

Yle 16.10.2016

Helsingin Sanomat: Nykyajan noitaroviot roihuavat Teatteri Takomon brutaalin rehellisessä kantaesityksessä 16.10.2016

[Finka]

Pisteet  Akse Petterssonille kirjoituksesta

[Tavan]

Akse taitaa olla nuivistumassa. Tai kasvamassa isoksi.

[Siili]

Kulttuurivieras, ohjaaja Akse Pettersson: "Onko kulttuuripiireissä tilaa toisinajattelijoille?"

Teatteripiirit ovat Suomessa tiiviit ja pienet. Petterssonin mielestä välillä ahdistavankin pienet. Jos piireissä leviää sana ohjaajasta tai näyttelijästä, jonka kanssa on hankalaa työskennellä, pian kyseiselle henkilölle ei enää riitä töitä.

Varsinkin määräaikaisia työsuhteita tekevän freelance-taiteilijan kannattaa siis varoa suututtamasta ihmisiä ympärillään.

– Tämä on freelance-prekariaatin ongelma. Ei ole tilaa tuittuilla.

Tilanne johtaa helposti sovinnollisuuteen ja yhdenmielisyyden paineeseen. Kaikki nyökyttelevät hyväksyvästi toistensa jutuille ja hokevat ymmärtävänsä toistensa näkökantoja.

Eiköhän tämä sama ongelma ole myös suomalaisessa journalismissa?  Sanominen on vapaata, mutta väärien sanojen jälkeen siitä ei makseta enää samalla tavalla kuin aikaisemmin.

[Maatiaisjuntitar]

Turun yliopiston taloussosiologian professorin Pekka Räsäsen tutkimusryhmä päätti selvittää, mistä kuplissa on kyse. Aineistoltaan ainutlaatuinen tutkimus eri puolueiden verkostoista erityisesti kunta-alan näkökulmasta selvitti, millaisia yhteiskunnallisia ja henkilökohtaisia verkostoja eri puolueiden kannattajilla on ja miten vaikkapa sosiaalinen tausta näkyy yhtäältä verkostoissa ja toisaalta yksilön yhteiskunnallisessa aktiivisuudessa.

Punavihreä kupla on olemassa, mutta se on pääkaupunkiseudun ilmiö. Vasemmistopuolueiden äänestäjät maakunnissa ovat verkostoiltaan varsin erilaisia kuin aatetoverinsa Helsingissä ja lähikunnissa.

http://kaks.fi/punavihrea-kupla-olemassa-muita-totuuksia-puoluejasenten-verkostoista/

Loput linkistä