News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Perussuomalaisten gallup-kannatus

Started by b_kansalainen, 05.02.2016, 14:08:07

Previous topic - Next topic

repo

#270
Quote from: writer on 19.08.2016, 03:03:09
Valtamediakin on alkanut vittuilemaan Timo Soinille...
Quote from: Iltalehti pääkirjoitusTuntuukin siltä, että perussuomalaiset on ainakin julkisuudessa sählännyt kaikkien muiden asioiden kanssa kuin omien pienituloisten peruskannattajiensa etujen puolustamisessa.

Valtamedian scribentit osaavat omien totuuksiensa ujuttamisen silloin, kun heidän kanssa voisi olla samaa mieltä. Toimituksissa on päätetty, että perussuomalaisten "omat" peruskannattajat ovat pienituloisia. Valtamedia on yhtä vastenmielinen kuin päivä päivältä vastenmielisemmäksi muuttuva "hallitusvastuussa" oleva perussuomalaiset.

Edit: korjaus lainaustageihin
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

Micke90

Quote from: Rubiikinkuutio on 10.08.2016, 19:53:56
Silloin muutos oli persujen tontilla ja persuihin vielä uskottiin laajasti.

Muutokseen uskotaan niin paljon, ettei se saa edes 5000 kannattajakorttia.   ;D

Kyklooppi

Kirjoittiko täällä joku persujen rehellisyydestä? Phö höhöhö,sallikaa mun hohottaa.
Persut ja                      eivät oikein mahdu samalle riville, vaikka kuin ajattelisi.
                rehellisyys
Ihmisjäte.

Alaric

Hei Jarppa, ihan kiva juttu, mutta suurin osa äänestäjistänne olisi halunnut teidän olevan nuivia myös sille ajatukselle, että rajan yli vyöryisi yhtäkkiä kymmeniä tuhansia röyhkeitä matuja.

http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/146174/7ad2c6f869

QuoteLindström pitkä­ai­kais­työt­tö­mien työehtojen heiken­tä­mi­sestä: "Olemme aika nuivia ajatukselle"

Perus­suo­ma­laiset ei hyväksy, että pitkä­ai­kais­työt­tömiä yritetään saada töihin muita heikommilla työehdoilla.

Työministeri Jari Lindströmin (ps.) mukaan perus­suo­ma­laiset haluaa, että hallitus harkitsee muita keinoja työllisyyden lisäämiseksi.

– Tämä on asia, joka on ollut paljon julkisuudessa. Olemme aika lailla nuivia tälle ajatukselle, Lindström sanoi ja tarkensi nuivan tarkoittavan sitä, että puolue vastustaa ajatusta.


Hän kommentoi asiaa tiedo­tus­ti­lai­suu­dessa Tampereella, jossa perus­suo­ma­laiset ministerit ovat suunnitelleet syksyn agendaansa tänään ja eilen.

Virkamiehet ovat valmistelleet keino­va­li­koimaa, jolla hallitus pääsisi lähemmäs 72 prosentin työl­li­syys­ta­voi­tet­taan.

Perus­suo­ma­laiset ehdottaa, että pitkään työttömänä olleet yli 60-vuotiaat pääs­tet­täi­siin kerta­rat­kai­sulla eläkkeelle.

Tämä maksaisi perus­suo­ma­laisten laskelmien mukaan 20–30 miljoonaa euroa riippuen siitä, mihin raja eläkkeelle pääsemiseksi vedettäisiin.

– Tämä on ennen kaikkea oikeu­den­mu­kai­suus­toi­men­pide. Yli 60-vuotiaiden työttömyys päättyy hyvin harvoin työllisyyteen, Lindström perusteli.

(...)
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Vredesbyrd

Olemme nyt hyvin hyvin nuivia ajatukselle X, kuulitteko? Ajattelemme, olemme olemassa!
Psykoanalyyttisessä näkökulmassa aikuinen on ihminen, jolle ei tarvitse valehdella. Aikuinen kestää, jos hänelle sanotaan, miten asia on.

Micke90

Ei ole Persuilta paljon tullut mamuiluun liittyviä lausuntoja. Onko työ heidän mielestään jo tehty?

Uuno Nuivanen

Quote from: Micke90 on 20.08.2016, 16:12:24
Ei ole Persuilta paljon tullut mamuiluun liittyviä lausuntoja. Onko työ heidän mielestään jo tehty?

Nythän turvis- ja mamupolitiikka on kireämpää kuin koskaan, eikö se ole siinä. Vaikka onkin maailman löysintä.

repo

Kaikki hyvin persulandiassa, valistaa Ilta-Sanomat sivistymättömiä lukijoitaan PS-ministeriryhmän ja "peruskannattajien" tapaamisesta Parkanosta. Ilta-Sanomien toimittaja löysi juttuunsa myös ryppyotsaisia rasisteja notkumasta perussuomalaisten tilaisuuden ääreltä.

Quote from: Ilta-SanomatKannatus ei ole romahtanut mihinkään, tiedetään Parkanon torilla.

PERUSSUOMALAISTEN ministeriryhmä piipahti perjantaina Parkanon torilla, jonne noin 150 pohjoissatakuntalaista oli kokoontunut juomaan kahvia ja kuulemaan, mitä puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soinilla olisi sanottavana.

Gallup-lukujen romahtaminen oli kaikkien huulilla, mutta Soini suhtautui lukuihin rentoon tyyliinsä.

...

Parkanon perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtuustoa johtava Reijo Ojennus tuntee samoin: äänestäjät eivät hänen mielestään ole kääntäneet selkänsä puolueelle.

– Täytyy kyllä tunnustaa, että osa porukasta on vähän hölmöillyt. Maahanmuuttokriittinen saa kyllä olla, mutta sitä pitää olla sivistyneesti. Rasistisia mielipiteitä ei tarvitsisi laukoa julkisuuteen. Olen tavannut ihmisiä, jotka eivät halua olla mukana porukassa, jossa on sellaisia mielipiteenlaukojia.

Ojennus pelkää, että ensi kevään kunnallisvaaleihin voi olla vaikea löytää ehdokkaita.

– Moni varmasti miettii, kehtaako lähteä perussuomalaisten ehdokkaaksi.

Siinä paha, missä mainitaan. Kolme miestä torin laidalla katselee touhua ryppy otsassa.

– Ei hyvältä näytä, tuumaa raitapaitainen mies, joka tunnustautuu liikkuvaksi äänestäjäksi ja myöntää pettyneensä pahan kerran puolueeseen ja varsinkin sen harjoittamaan maahanmuuttopolitiikkaan. Kaverit ovat samaa mieltä.

– Raavaita miehiä makuutetaan kaksien lakanoiden välissä. Sotilaskarkureita ne ovat (seuraava lause sensuroitu), jatkaa toinen isäntä, joka ei halua nimeään julkisuuteen.

– Jos suomalainen lähtee maasta, siltä kysytään monenlaisia papereita, puhisee Markus-niminen parkanolainen.

Raitapaitainen myöntää olleensa ennen Timo Soinin fani. Nyt on fanitus vaakalaudalla.

– En äänestä enää perussuomalaisia. Tai no, eihän sitä tiedä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001244044.html

;D
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

Päänsärky

QuoteParkanon perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtuustoa johtava Reijo Ojennus tuntee samoin: äänestäjät eivät hänen mielestään ole kääntäneet selkänsä puolueelle.
:facepalm:

Muutenvain kannatus on satiais luokkaa :D

Micke90

Mitähän ne "rasistiset mielipiteet" perseiden mielestä ovat? Olisitte hoitaneet homman kotiin, niin ei tarvitsisi laukoa "rasistisuuksia".

Delaz

Quote from: Päänsärky on 20.08.2016, 17:43:50
QuoteParkanon perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtuustoa johtava Reijo Ojennus tuntee samoin: äänestäjät eivät hänen mielestään ole kääntäneet selkänsä puolueelle.
:facepalm:

Muutenvain kannatus on satiais luokkaa :D
en tiedä onko 'kannatus' mikään mittari enää. Välillä mittauksissa on 113%, välillä mittari putoaa yhtäkkiä 25%. Hysteerisen kelteisiä kommentteja EU:ta ja maahanmuuttoa vastaan on koko ajan, hesarin omilta lukijoilta, is:ssa, ylellä jne. Totalitarismi on tullut ja siltä osin kaikki on hyvin, työllisyys nousee, talous kasvaa jne.
Capitalism and socialism both suck! Build something new, friendly for human beings.

Uuno Nuivanen

Quote from: Micke90 on 20.08.2016, 17:58:33
Mitähän ne "rasistiset mielipiteet" perseiden mielestä ovat? Olisitte hoitaneet homman kotiin, niin ei tarvitsisi laukoa "rasistisuuksia".

Puliukkoja kosiskelemalla ne nyt aikovat korvata nuivat kokonaan, pois häiritsemästä. Käyhän se. Mielenkiintoisia kannatuslukemia luvassa, mutta sentään ilman "rasisteja". Goodbye 'n good riddance.

sivullinen.

Persupönöttäjät eivät halua olla sellaisessa seurassa, jossa lauotaan "rasistisia" mielipiteitä. Tulevan amerikan presidentin Trumpin seurassakin heitä hävettäisi. Paljon mieluummin he ovat kuuntelemassa korvat kukkasina sosiaaliturvashoppailijoiden valehtelua joka ulottuu syntymävuodesta lähdön syihin ja kaikkeen siltä väliltä. Minua tavallisena omalla järjellä ajattelevana ihmisenä sellainen valehtelijoiden edessä nöyristely ja oman tyhmyyden korostaminen hävettää aika lailla. Minä en ole sen vuoksi enää halunnut seurata lainkaan persujen selityksiä ja valituksia heidän itsensä kertomana. Kun on uskottavuutensa menettänyt, saa yrittää ylistää itseään muiden suodattaman sanoman välityksellä. Se tarkoittaa, etten enää kuuntele mitään Perussuomalaisten itsensä sanomaa, vaan luen muiden valehtelemat haukut heistä ja välitän viestiä itse eteenpäin sovittaen joukkoon aina muutaman persuja haukkuvan lisäsolvauksen. Persut ovat tehneet itsestään koko kansan sylkykupin, johon verratuna kepulit, kokkarit, sossut ja jopa vihervasemmiston maailman halaajat ja anarkistit näyttävät kelvollisilta ja tutuilta. Persut ovat ajaneet itsensä umpikujaan, eikä sieltä ole helppoa tietä ulos.

Tässä tilantessa persujen on erittäin vaikea kääntää mielikuvaa itsestään yhtään paremmaksi. Heitä ei kuunnella eikä heitä uskota. Ministeri Lindström julistaa persujen nyt alkavan mainostaa myös hallitusohjelman vastaisia mielipiteitä. Se oĺisi hyvä asian, mutta tulee aivan liian myöhään. Nyt kaikkien lähtökohtainen suhtautuminen persujen ulostuloihin on erittäin vastenmielinen; ne nähdään pelkkänä sanahelinänä ja epätoivoisena tuuleen huuteluna, jonka toteutumisesta ei ole mitään toivoa; nykyisen romahtaneen kannatuksen tilassa takiaispuolue Hallitussuomalaiset eivät aidosti kykenisikään aikaansaamaan mitään muutosta yhtään enempää kuin oppositiossa ollessaan -- ja tuskin edes samassa määrin --. Muutenkin persujen esityksiin tullaan suhtautumaan vastenmielisen epäilevästi. Jos esimerkiksi persuministeri mainitsisi jotain maahanmuuton rajoittamisesta, hänet tyrmättäisiin viime vuoden matuaallolla perustellen. Jos persuministeri puhuisi matujen tukien rajoittamisesta, nostettaisiin esiin ex-ministeri Mäntylän katteettomat lupaukset. Jos puhuttaisiin jotain Irakista, muisteltaisiin Soinin sopimusneuvotteluja irakilaisten palauttamiseksi. Ja moniko edes uskoo ministeri Lindströmin julistuksen tarkoittaneen persujen alkavan puhua maahanmuuttopolitiikasta kovemmin -- vaikka se varmasti oli yksi kaikkein merkittävimmistä teemoista heillä viime vaalien alla ja erotti heidät kaikkein selvimmin muista puolueista --. Jokainen Perussuomalaisten ehdotus tullaan tyrmäämään niin "omien" kuin vastustajienkin puolelta. Kun on kerran perseensä myynyt, on ikuisesti huora. Parasta olisi jos persut tekisivät SMP:t ja aloittaisivat kaiken ihan alusta ja puhtaalta pöydältä.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Alaric

Taloustutkimuksen tj Jari Pajunen kertoo oman näkemyksensä siitä miksi perussuomalaisten suosio romahti ja mihin kannattajat siirtyivät.

Itsekin olen aika lailla tuolla "katsomon" puolella tällä hetkellä, odottelemassa parempia (post-Jabba) aikoja.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001244667.html?ref=rss

QuoteTässä syyt perussuomalaisten suosion romahdukseen: Kannattajat lähtivät demareihin ja katsomoon

Perussuomalaisten kannatus lähti romahdusmaiseen laskuun vuosi sitten.

Vielä elokuussa 2015 puolue ylsi Taloustutkimuksen kannatuskyselyssä 15 prosentin lukemaan, mutta syyskuussa kannatus oli enää 10,7 prosenttia.

Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen näkee romahduksen taustalla kaksi pääsyytä.

– Osa kannattajista pettyi siihen, ettei hallituksessa voikaan viedä läpi kaikkea sitä, mistä ennen vaaleja puhuttiin. Tämä porukka siirtyi katsomoon.

Kreikka-paketti ja siirtolaisten tulva hämmensivät ps:n kannattajia.

Sitten oli hallituksen pakkolakihanke kaikkine sivujuonteineen, eräänlainen "duunarin kyykytys."

– Työväestö pettyi. He siirtyivät kannattamaan demareita. Se selittää myös demareiden nousun vuoden 2015 vaalitulokseen nähden, Pajunen sanoo.


Työväestöön kuuluu noin miljoona äänestäjää. Pajunen latoo tiskiin lahjomattomia lukuja elokuulta 2015.

– Työväestön keskuudessa ps:n kannatus putosi kuukaudessa 29 prosentista 11 prosenttiin, ja samaan aikaan se nousi demareilla 16,2 prosentista 29 prosenttiin. Se on ihan peilikuva.

Pajunen arvioi ps:n kannatushävikin menneen kokonaisuudessaan suunnilleen niin, että noin 60 prosenttia on siirtynyt demareihin ja noin 40 prosenttia katsomoon.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Hermit

Jännä juttu,  jostain syystä tätä mitenkään mihinkään liittymätöntä juttua ei voi kommentoida.
Anta caickien cuckien cuckia waan.
- Ganander

Rubiikinkuutio

Quote from: Alaric on 21.08.2016, 09:28:32

– Osa kannattajista pettyi siihen, ettei hallituksessa voikaan viedä läpi kaikkea sitä, mistä ennen vaaleja puhuttiin. Tämä porukka siirtyi katsomoon.

Kreikka-paketti ja siirtolaisten tulva hämmensivät ps:n kannattajia.

Kaikkea sitä? Läpi ei noista kahdesta saatu läpi yhtään mitään. Nolla. Zero.
"Sananvapaus ei ole lupa loukata tai olla eri mieltä."

Vredesbyrd

Ehkä ne siirtyi demareihin, kun ökyveneitä ei verotettu riittävästi  :roll:
Psykoanalyyttisessä näkökulmassa aikuinen on ihminen, jolle ei tarvitse valehdella. Aikuinen kestää, jos hänelle sanotaan, miten asia on.

Kyklooppi

Nyt ne kiertää sitten turuilla ja toreilla vakuuttelemassa kansaa että kyllähän me mutku te ette tajua.
Sopivasti lausuivat  ilmoille toiveen 60v pitkäaikaistyöttömien päästämisestä eläkkeelle, pelin polittiikkaa
vailla mitään muuta kuin ihmisten mieliin vaikuttamista.
Kokoajan vaan niin kamalan vastenmielistä ja läpinäkyvää touhua kaikkineen, inhottaa katsella nuo naamat
ja kuulla taas valehtelua.
Menkää pois ja pysykää pois, se on siinä, uskokaa jo!
Ihmisjäte.

Supernuiva

Quote from: Kyklooppi on 21.08.2016, 14:22:25
Nyt ne kiertää sitten turuilla ja toreilla vakuuttelemassa kansaa että kyllähän me mutku te ette tajua.
Sopivasti lausuivat  ilmoille toiveen 60v pitkäaikaistyöttömien päästämisestä eläkkeelle, pelin polittiikkaa
vailla mitään muuta kuin ihmisten mieliin vaikuttamista.
Kokoajan vaan niin kamalan vastenmielistä ja läpinäkyvää touhua kaikkineen, inhottaa katsella nuo naamat
ja kuulla taas valehtelua.
Menkää pois ja pysykää pois, se on siinä, uskokaa jo!

Jos yleinen vanhuuseläkkeen raja on jatkossakin 65 vuotta, niin jokainen tällä hetkellä 60-vuotias työtön on 5 vuoden sisällä eläkeläinen, ellei sitten ole saanut työpaikkaa, jossa hän työskentelisi yli virallisen eläkeiän alarajan.

Hyvin moni näistä nykyisistä yli 60-vuotiaista on eläkeiässä jo ennen tämän vaalikauden päättymistä, eivät tietenkään kaikki.

Vielä 1990-luvun laman alkuvuosina monet porvaripoliitikot syyllistivät ikäisiään työttömiä huonoista valinnoista. Yksi jopa möläytti jotain sellaista, että miljoonaomaisuuden kerääminen olisi ollut jokaiselle täysin mahdollista - oma valinta, nyt saatte maistaa valintojanne. (Muistaako joku kuka tämän sanoi?)

Nyt poliitikot ajattelevat näin, mutta eivät enää möläytä näitä ajatuksiaan ääneen.

Uimakoulutettava

Quote from: Kyklooppi on 21.08.2016, 14:22:25
Nyt ne kiertää sitten turuilla ja toreilla

Tämä on sinänsä hyvä asia.

Kunhan vain pysyvät poissa mistä tahansa toimesta, joka edellyttää luottamusta. Kuten eduskunnasta.

Sitä paitsi ko. kiertely on hyvää harjoitusta tuleville entisille kansanedustajille.
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

Kyklooppi

Timppa plokaili kiertueestaan valtavana menestyksenä, ihmiset eivät ole hyljänneet vaan hurraavat
mestarit nähdessään.
Aivan valtava kansansuosio kerrassaan, kallupit on kalluppeja ja vitterit vittereitä.
Hävisin kymmenet kallupit ja voitin kymmenet vaalit.
Mitäs nyt kun tulee se yhdestoista?
Ihmisjäte.


Jukka Wallin

#292
Quote from: Supernuiva on 21.08.2016, 14:30:17
Quote from: Kyklooppi on 21.08.2016, 14:22:25
Nyt ne kiertää sitten turuilla ja toreilla vakuuttelemassa kansaa että kyllähän me mutku te ette tajua.
Sopivasti lausuivat  ilmoille toiveen 60v pitkäaikaistyöttömien päästämisestä eläkkeelle, pelin polittiikkaa
vailla mitään muuta kuin ihmisten mieliin vaikuttamista.
Kokoajan vaan niin kamalan vastenmielistä ja läpinäkyvää touhua kaikkineen, inhottaa katsella nuo naamat
ja kuulla taas valehtelua.
Menkää pois ja pysykää pois, se on siinä, uskokaa jo!

Jos yleinen vanhuuseläkkeen raja on jatkossakin 65 vuotta, niin jokainen tällä hetkellä 60-vuotias työtön on 5 vuoden sisällä eläkeläinen, ellei sitten ole saanut työpaikkaa, jossa hän työskentelisi yli virallisen eläkeiän alarajan.

Hyvin moni näistä nykyisistä yli 60-vuotiaista on eläkeiässä jo ennen tämän vaalikauden päättymistä, eivät tietenkään kaikki.

Vielä 1990-luvun laman alkuvuosina monet porvaripoliitikot syyllistivät ikäisiään työttömiä huonoista valinnoista. Yksi jopa möläytti jotain sellaista, että miljoonaomaisuuden kerääminen olisi ollut jokaiselle täysin mahdollista - oma valinta, nyt saatte maistaa valintojanne. (Muistaako joku kuka tämän sanoi?)

Nyt poliitikot ajattelevat näin, mutta eivät enää möläytä näitä ajatuksiaan ääneen.

Tällä hetkellä 60-vuotias työtön pääsee varhennetulle eläkkeelle jo 62-vuotiaana. Vasta 65-vuotiaana pääsee niin sanotulle "oikeaikäisenä" eläkkeelle. Ensivuoden alusta (2017) alaikäraja nousee vuonna 1955 ja sen jälkeen syntyneille 65-vuoteen. Kun minä olen syntynyt 1965, niin pääsen 65-vuotiaana vasta, mutta samalla tulee pieniä muutoksia, kuten saan hieman yli 60-vuotiaana ottaa tietyn prosentin karttuneesta eläkkeestä käyttöön. 2030 alkaen aletaan jokaiselle sen jälkeen syntyneelle ikäluokalle laskemaan oma eläkeikä..

Työkyvyttömyyseläke lasketaan suoraan 65-vuotiaaksi asti.
Tue Suomidemokraatit puolueeksi allekirjoittamalla kannattajakorttimme ja lähettämällä se meille.

Emo

Quote from: sivullinen. on 20.08.2016, 19:35:14
... Minä en ole sen vuoksi enää halunnut seurata lainkaan persujen selityksiä ja valituksia heidän itsensä kertomana. Kun on uskottavuutensa menettänyt, saa yrittää ylistää itseään muiden suodattaman sanoman välityksellä. Se tarkoittaa, etten enää kuuntele mitään Perussuomalaisten itsensä sanomaa, vaan luen muiden valehtelemat haukut heistä ja välitän viestiä itse eteenpäin sovittaen joukkoon aina muutaman persuja haukkuvan lisäsolvauksen. Persut ovat tehneet itsestään koko kansan sylkykupin, johon verratuna kepulit, kokkarit, sossut ja jopa vihervasemmiston maailman halaajat ja anarkistit näyttävät kelvollisilta ja tutuilta. Persut ovat ajaneet itsensä umpikujaan, eikä sieltä ole helppoa tietä ulos.

Tässä tilantessa persujen on erittäin vaikea kääntää mielikuvaa itsestään yhtään paremmaksi. Heitä ei kuunnella eikä heitä uskota.  Nyt kaikkien lähtökohtainen suhtautuminen persujen ulostuloihin on erittäin vastenmielinen...

Ihan samoin koen ja toimin, en lue enää persujen kirjoituksia/haastatteluja ja jos sattuu joku persu TV:ssä olemaan äänessä niin töllö sulkeutuu... ei pysty inholtaan kuuntelemaan, fiilis on kuin muinoin kun Käteisen hikistä naamaa yökkäsin

Kyklooppi

Vähän asiaa sivuten Danten helvetin pohjasakkaa ovat petturit, sitä alinta kastia.heh.
Ihmisjäte.

sivullinen.

Ministeri Mäntylän esitykset matujen tukien leikkaamisista on sitten tällä päivämäärällä haudattu. Moni täälläkin piti häntä hyvänä ministerinä. Minä en. Minä arvasin jo alunalkaen, ettei hän mitään leikkauksia oikeasti aio edes ajaa. Kiva se on suutaan soittaa ja huudella. Sosialistien lehdet sitten kirjoittavat kivasti ja kannatusta tulee. Nyt vaan näyttää siltä, että sosialistien lehtien uskottavuus laskee kuin persujen kannatus, ja persujen kannatus laskee kuin lehmän häntä. Tosin myös voimakkaasti persuihin yhdistetyn Hommaforumin kannatus laskee siinä sivussa. Tänään tuntuu uskomattoman tyhmältä olla täällä ja kirjoitella tänne; jokuhan saattaa kuvitella minua persuksi ja lyödä turpaan.

Muistellaan nyt vielä, miten tähän tultiin; nimittäin tämän ministeri Mäntylän vedätyksen osalta. Hieman yli vuosi sitten tuore ministeri Mäntylä lupasi rajoittaa maahanmuuttajien tukia. Silloin hän lupasi rajoitusten olevan voimassa jo maaliskuussa eli puoli vuotta sitten. Joulun tullen hän lykkäili lupauksiaan, mutta yhä julisti niiden tulevan voimaan kesällä. Lupailuja sateli tasaiseen tahtiin ja aika kului. Sitten kesä vaihtui syksyyn. Silloin olivat lupaukset jo vähissä. Lopulta ministeri Mäntylä jätti ministerin tehtävät, koska läheisen parantumaton sairaus. Siinä vaiheessa olisi kai pitänyt jo julistaa kusetus kusetukseksi ja todeta totuus. Mutta muodollisesti ehdotukset matujen tukien rajauksista yhä pyörivät mukana. Nyt ne on sitten viimein kuitattu kukkupuheeksi. Mustana Perjantaina Perussuomalaisten persettä saa ostaa erittäin halvalla.

Enää ei ole syytä puhua Perussuomalaisten kannatuksesta; nyt on jo aika alkaa puhumaan Hallitussuomalaisia sietävien kansalaisten määrästä. Tällä hetkellä uskon alle 5% suomalaisista toivovan Timo Soinin palaavan suunnitellulta sairaslomaltaan. Muut Hallitussuomalaisten ministerit toivottaisiin sitävastoin yli 95% kannatuksella eroavan ministerin tehtävistään, koska läheisen puoluejohtajan parantumaton sairaus. Itse olen diagnosoinut Timon sairaudeksi frakkitoverien hyljeksimisestä aiheutuneen masennuksen. Valelääkärin koulutuksella ehdotan parannuskeinoksi matkaa pingviinien pariin Antarktikselle; siellä on hyvää seuraa ja tuulimyllyvapaata ilmaa. Hallitussuomalaiset ministerit ja muut ruskeakielikurssin suorittaneet pääsevät tietenkin myös mukaan. Valde maksaa yhdensuuntaiset laivaliput. Näillä keinoilla persujen kannatus voi nousta seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä jälleen yli yhden prosenttiyksikön.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Lasse

Quote from: sivullinen. on 25.11.2016, 01:40:36
Enää ei ole syytä puhua Perussuomalaisten kannatuksesta; nyt on jo aika alkaa puhumaan Hallitussuomalaisia sietävien kansalaisten määrästä.

"Like a criminal in a cell thinking that he is there because he got caught...As opposed to the decision 15 years previously to begin being a criminal...The first mistake you make in the chain is the cause...Not the last mistake you make..."

Niin, kyse ei ole siitä, jääkö Jabba kusetuksesta kiinni, vaan siitä, että Jabba päätti alkaa kusettamaan; ehkä jo alun alkain...
NOVUS ORDO HOMMARUM

Kyklooppi

"Mitä jää jäljelle jos itsensä pettää" ?
No ihan helvetisti rahaa ainaki....
Ihmisjäte.

Taikakaulin

Quote from: sivullinen. on 25.11.2016, 01:40:36Itse olen diagnosoinut Timon sairaudeksi frakkitoverien hyljeksimisestä aiheutuneen masennuksen. Valelääkärin koulutuksella ehdotan parannuskeinoksi matkaa pingviinien pariin Antarktikselle; siellä on hyvää seuraa ja tuulimyllyvapaata ilmaa.

Olet seurannut laatusarjaa: Hjallis soittaa Timo Soinille - Pelimies
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Kyklooppi

#299
Ihmisjäte.