News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla

Started by koli, 27.06.2016, 11:20:50

Previous topic - Next topic

koli

QuoteKahden kuukauden vuokra ja takuu päälle – valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla

Viime vuonna Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden massamuutto vastaanottokeskuksista kuntiin on alkanut. Hallituksen arvion mukaan oleskeluluvan tulee saamaan noin 10 000 henkilöä viime vuonna tulleesta yli 32 000:sta. Hallitus aikoo löytää kaikille kuntapaikat.

Kuntapaikkoja ei kuitenkaan ehditä löytää kaikille ja turvapaikanhakijan ei ole pakko muuttaa hänelle osoitettuun kuntaan.

Suostuttelemiseen on keksitty keino: jos henkilö muuttaa lähiseudulleen, hän saa muuttoonsa rahallista tukea.

Mikäli oleskeluluvan saanut muuttaa mukisematta hänelle löydettyyn kuntapaikkaan, hän pääsee heti muutettuaan toimeentulotuen ja asumistuen asiakkaaksi. Jos kuntapaikkaa ei ole tai sinne on asuntopulan vuoksi hankala muuttaa, vastaanottokeskus voi avustaa asunnon etsimisessä.

Kodin pitää löytyä vastaanottokeskuksen lähiseudulta, eli omalta ELY-alueelta. Silloin maahanmuuttovirasto eli valtio kustantaa henkilön takuuvuokran ja vuokranmaksun enimmillään kahden kuukauden ajalta. Oleskeluluvan saaneen kyky hankkia asunto siis turvataan kunnes toimeentulotuki alkaa juosta.

Tarkoitus hillitä muuttoa suurkaupunkeihin

Jos turvapaikanhakija haluaa siirtyä toiselle ELY-alueelle, hän menettää mahdollisuutensa tähän tukeen. Tuen määrä vaihtelee, mutta sillä on tarkoitus kustantaa kohtuuhintaista asumista.

– Tarkoitus on tukea sitä, että asiakkaat muuttavat sellaisiin asuntoihin, joiden vuokran he pystyvät maksamaan myös jatkossa, kun he elävät toimeentulotuella, sanoo tulosalueen johtaja Olli Snellman Maahanmuuttovirastosta.

Toinen syy on hallituksen halu hajasijoittaa turvapaikanhakijat ympäri Suomea.

– Että oleskeluluvan saaneet jäisivät vastaanottokeskuksen ELY-alueelle, eivätkä kaikki valu suuriin kaupunkeihin.

Toistaiseksi hajasijoittaminen toteutuu osittain. 6.6. mennessä vastaanottokeskusten piiristä oli poistunut 1 371 myönteisen päätöksen saanutta. Heistä alle puolet (552) on muuttanut kuntapaikkaansa. Loput ovat muuttaneet itsenäisesti tai vastaanottokeskuksen avustamana.
http://yle.fi/uutiset/kahden_kuukauden_vuokra_ja_takuu_paalle__valtio_houkuttelee_turvapaikanhakijoita_kuntapaikkoihinsa_rahalla/8974789?origin=rss
Mörökölli

Gunnar Hymén

Quote– Tarkoitus on tukea sitä, että asiakkaat muuttavat sellaisiin asuntoihin, joiden vuokran he pystyvät maksamaan myös jatkossa, kun he elävät toimeentulotuella, sanoo tulosalueen johtaja Olli Snellman Maahanmuuttovirastosta.

toimeentulotuella, vuokratuella, lapsilisillä jne jne. eli tuetaan tukia, lisää rahaa vaan ihan helvetisti.

milloin suomalaiset toimeentulotuella elävät saa vuokratakuusrahan ja 2 kuukauden vuokrarahat?
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

ämpee

QuoteTarkoitus hillitä muuttoa suurkaupunkeihin

Miksi ihmeessä, siellähän ovat nämä maahanmuuton suurimmat ihailijatkin ?
Kun ihailu edelleenkin näyttää jatkuvan, niin se kohtaamisteorian mukaan tarkoittaa liian vähäistä lääkitystä.
Matua vaan laumoittain pääkaupunkiin, ei pääkaupunkilaisuus ole laitonta.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."


Melbac

Eli kunnat jotka noita vk:ta otti ei pääsekkään noista eroon?.Toivottavasti noi lopettaa kaikki vk:t helsingin alueella.. :D :D

Melbac

Quote from: ämpee on 27.06.2016, 11:25:40
QuoteTarkoitus hillitä muuttoa suurkaupunkeihin

Miksi ihmeessä, siellähän ovat nämä maahanmuuton suurimmat ihailijatkin ?
Kun ihailu edelleenkin näyttää jatkuvan, niin se kohtaamisteorian mukaan tarkoittaa liian vähäistä lääkitystä.
Matua vaan laumoittain pääkaupunkiin, ei pääkaupunkilaisuus ole laitonta.
Ei tainnut mennä kuten suunnittelitte eli otitte kuntaan vk:n ja ajattelitte että ne lähtee sitten kaupunkeihin mutta nyt valtio sitten päättikin että ne jäävät teidän kuntaan?.Teillä siellä landellahan niitä tyhjiä kämppiä on vaikka muille jakaa kun omat kuntalaiset on muuttaneet kaupunkeihin.. :D :D

Kim Evil-666

Ryöstetään rahaa siis verokarjan kassasta, jotta saadaan houkuteltua matuja sinne, missä niitä kaikkein vähiten kaivataan.

Yhdenvertaisuusperiaate romuttuu, jos suomalaisille vähäosaisille ei taata samaa mahdollisuutta vuokratakuisiin ja muuhun holhoukseen. Miksiköhän nämä valden puusilmät ihmettelevät, että viha ja "rasismi" näitä kuppaajia kohtaan kasvaa. Päättäjät tekevät sen aivan itse.

Surkuhupaisinta koko touhussa on se, että nämä maatamme rikastuttamaan tulleet turhakkeet ovat näin saavuttaneet tavoitteensa, ikuisen loinimisen Pertin ja Lissun rahoilla.

Tämä, maa kaipaisi kyllä jotain isompaa, kuin pelkkää poliittista muutosta..olis ns. kirveellä töitä.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

ämpee

Quote from: Melbac on 27.06.2016, 11:30:17
Ei tainnut mennä kuten suunnittelitte eli otitte kuntaan vk:n ja ajattelitte että ne lähtee sitten kaupunkeihin mutta nyt valtio sitten päättikin että ne jäävät teidän kuntaan?.

Jotkut suunnittelivat, henkilökohtaisesti olen aina ollut loisivaa haittamaahanmuuttoa vastaan.
Tietenkin tämä on terveellinen opetus niille joillekin, joista eräs opetti olemaan äänestämättä perussuomalaisia edes kuntavaaleissa.

QuoteTeillä siellä landellahan niitä tyhjiä kämppiä on vaikka muille jakaa kun omat kuntalaiset on muuttaneet kaupunkeihin.. :D :D

Niin, muuttaneet kaupunkiin töihin, ilmaiseksi vain matu elää...
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

orientexpressen

Lakia tulisi muuttaa niin, että mamulle tarjotaan verorahoitteinen asuminen vain yhdessä paikassa (ensisijaisesti se voisi olla joku entinen kasarmi- tai vankilarakennus syrjäseudulla). Jos haluaa muuttaa Kontulaan tai Varissuolle niin se pitää tehdä omalla kustannuksella.

Kotoutumisprosessi epäonnistui.

Jaska Pankkaaja

Quote from: orientexpressen on 27.06.2016, 12:05:57
Lakia tulisi muuttaa niin, että mamulle tarjotaan verorahoitteinen asuminen vain yhdessä paikassa (ensisijaisesti se voisi olla joku entinen kasarmi- tai vankilarakennus syrjäseudulla). Jos haluaa muuttaa Kontulaan tai Varissuolle niin se pitää tehdä omalla kustannuksella.

Laki tulee muuttaa siten että kaikki kustannukset rikastelijoista peritään täysimääräisesti niiltä jotka niitä tänne haluavatkin tai ovat suoraan tai epäsuorasti tuoneet. Kaikki sosiaalietuudet tulee muuttaa vakuutusperustaisiksi jolloin mitään ei kuulu ulkomaalaisille jotka eivät ole näitä maksuja maksaneet. Päivääkään täällä mitään töitä tekemättömän siis tuottamattoman aineksen kuten esimerkiksi nazimyaarin vanhempien omaisuus tulee konfiskoida valtiolle ja karkottaa heidät välittömästi takaisin Afganistaniin.

Nämä ovat aivan päivänselviä juttuja jokaiselle jonka pää ei ole täynnä kokoomuSSdpeetä ja jotka elättävät itse itsensä jollain työllä. Me ollaan vaan pieni vähemmistö  :-\
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Alapo

QuoteTarkoitus on tukea sitä, että asiakkaat muuttavat sellaisiin asuntoihin, joiden vuokran he pystyvät maksamaan myös jatkossa, kun he elävät toimeentulotuella, sanoo tulosalueen johtaja Olli Snellman Maahanmuuttovirastosta.

Eli on taidettu jo tajuta ettei näistä mitään koodareita tule, vaan iso kuluerä.

writer

Yhtäkään asuntoa EI tarvitsisi tarjota kansainvälisten sopimusten mukaan.

Suomella on nyt 25-vuoden kokemus että kotouttaminen epäonnistuu surkeasti kun annetaan asunto ilmaiseksi ja työnnetään rahaa käteen mutta silti tätä sekoilua aiotaan jatkaa.

Suomi voisi järjestää asumisen kotouttamiskeskuksissa eli vastaanottokeskuksen nimi muutettaisiin kotouttamiskeskukseksi ja siellä olisi ma-pe kello 8-16 palkatonta työharjoittelua ja suomen kielen opistoja ja omaan asuntoon muutto tapahtuisi sitten kun on löytänyt työpaikana ja maksaa itse oman vuokransa.

Miksi persut eivät tässäkään asiassa tee yhtään mitään vaan tukevat ilmaisten asuntojen ja ilmaisen rahan antamista?

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

orientexpressen

Quote from: Jaska Pankkaaja on 27.06.2016, 12:18:12
Laki tulee muuttaa siten että kaikki kustannukset rikastelijoista peritään täysimääräisesti niiltä jotka niitä tänne haluavatkin tai ovat suoraan tai epäsuorasti tuoneet. Kaikki sosiaalietuudet tulee muuttaa vakuutusperustaisiksi jolloin mitään ei kuulu ulkomaalaisille jotka eivät ole näitä maksuja maksaneet. Päivääkään täällä mitään töitä tekemättömän siis tuottamattoman aineksen kuten esimerkiksi nazimyaarin vanhempien omaisuus tulee konfiskoida valtiolle ja karkottaa heidät välittömästi takaisin Afganistaniin.

Nämä ovat aivan päivänselviä juttuja jokaiselle jonka pää ei ole täynnä kokoomuSSdpeetä ja jotka elättävät itse itsensä jollain työllä. Me ollaan vaan pieni vähemmistö  :-\

Itse kyllä sallisin pakolaisleiri-tyyppisen asumisen oleskeluluvan saaneille mamuille ihan verovaroillakin. Sellainen nimittäin toimii liki tehokkaimpana mahdollisena elintasosiirtolaisten suodatuskonstina, jolloin jäljelle jää lähinnä niitä oikeita pakolaisia. Leiriasuminen muutamalle kymmenelle tai sadalle aidosti vainotulle vuodessa ei paljoa kustanna muihin menoihin verrattuna.

Se mikä aivan ensimmäiseksi tulisi saada aikaan on kotoutumistabun murtaminen, eli sen faktan saaminen yleiseen tietoisuuteen, ettei mamu yleensä edes tyydyttävällä tavalla kotoudu, vaikka häntä jopa vuosikymmeniä kotoutettaisiin. Niin kauan kuin väki uskoo kotoutumiseen voidaan asumistason heikennykset torpata vetoamalla siihen, että ne haittaavat kotoutumista.
Kotoutumisprosessi epäonnistui.

Blanc73

Mitä merkitystä tuollaisella kikkailulla on? Taitaa olla ihan sama läpsyvätkö läpsyttelijöiden sandaalit kaupungissa vaiko maaseudulla, niin veronmaksajat maksavat kutsumattomien kuokkavieraiden asumisen ja elämisen Suomessa.

Toivottavasti maa menee konkurssiin ja sosiaaliturvajärjestelmä romahtaa. En olisi koskaan uskonut että ajattelen näin, mutta nykyhulluus aiheuttaa jo epätoivoa.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

ISO

Tämä on nyt varmaan sitä viherpiipertäjien parempaa taloudenpitoa, siirrellään rahoja paikasta toiseen ja joka siirrolla potista häviää hallinnollisia summia.

Lopulta, muutaman kymmenen siirron jälkeen summasta on hävinnyt valtaosa, ja loppu annetaan loisijoille jonkin kummallisen momentin mukaan niin ettei sitä tarvitse kirjata sosiaaliavustuksena vaan saadaan näyttämään että ne olis oikeesti elättäneet itsensä.

Mitä ne ei ole tehneet, eikä tule ikinä tekemään.

Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Riukulehto

Quote from: ISO on 27.06.2016, 13:13:33
Tämä on nyt varmaan sitä viherpiipertäjien parempaa taloudenpitoa, siirrellään rahoja paikasta toiseen ja joka siirrolla potista häviää hallinnollisia summia.
Kyllä tämä on ihan nykyisen hallituksen temppuja..
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

l'uomo normale

Jos niitä ei pakolla kipata ulos vastaanottokeskuksista maaseudun kuntapaikkoihin, moni jää vokkeihin, joissa on sentään edes juttuseuraa. Niin minäkin varmaan tekisin. Kehittyvissäkin maissa etelässä väki pakkautuu isoihin kaupunkeihin, joissa on edes jotain toimentulon tapaista tai tekemistä.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Eisernes Kreuz

Meidän valtiovaltamme on kyllä noin muutenkin houkutellut turvapaikanhakijoita. Esimerkiksi herra pääministeri lupasi heille oikein oman talonsa viime syksynä, kuten hyvin muistamme.

Olen kyllä minäkin sitä mieltä, että kun kerran matuja kiihkeimmin haluavat ihmiset asuvat suurissa kaupunkikeskuksissa, niin ottakoot sitten matut omiin nurkkiinsa notkumaan. Miksipä lähettää niitä pieniin peräkyliin ahdasmielisten rasistien keskelle kärsimään?
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

Lumiukko Jeti

Tämä on täysin kestämätöntä. En halua osallistua mitenkään, enkä millään rahalla näiden ei-suomalaisten sosiaalitapausten elättämiseen. Suomalaistenkin sossupummien joutenolon kustantaminen sattuu päähän jo ihan tarpeeksi. Se että joku irakin ihme ilmestyy Suomeen vaatimaan täyshoitoa on jo liikaa.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

writer

Quote from: orientexpressen on 27.06.2016, 12:42:52
Quote from: Jaska Pankkaaja on 27.06.2016, 12:18:12
Laki tulee muuttaa siten että kaikki kustannukset rikastelijoista peritään täysimääräisesti niiltä jotka niitä tänne haluavatkin tai ovat suoraan tai epäsuorasti tuoneet. Kaikki sosiaalietuudet tulee muuttaa vakuutusperustaisiksi jolloin mitään ei kuulu ulkomaalaisille jotka eivät ole näitä maksuja maksaneet. Päivääkään täällä mitään töitä tekemättömän siis tuottamattoman aineksen kuten esimerkiksi nazimyaarin vanhempien omaisuus tulee konfiskoida valtiolle ja karkottaa heidät välittömästi takaisin Afganistaniin.

Nämä ovat aivan päivänselviä juttuja jokaiselle jonka pää ei ole täynnä kokoomuSSdpeetä ja jotka elättävät itse itsensä jollain työllä. Me ollaan vaan pieni vähemmistö  :-\

Itse kyllä sallisin pakolaisleiri-tyyppisen asumisen oleskeluluvan saaneille mamuille ihan verovaroillakin. Sellainen nimittäin toimii liki tehokkaimpana mahdollisena elintasosiirtolaisten suodatuskonstina, jolloin jäljelle jää lähinnä niitä oikeita pakolaisia. Leiriasuminen muutamalle kymmenelle tai sadalle aidosti vainotulle vuodessa ei paljoa kustanna muihin menoihin verrattuna.

Se mikä aivan ensimmäiseksi tulisi saada aikaan on kotoutumistabun murtaminen, eli sen faktan saaminen yleiseen tietoisuuteen, ettei mamu yleensä edes tyydyttävällä tavalla kotoudu, vaikka häntä jopa vuosikymmeniä kotoutettaisiin. Niin kauan kuin väki uskoo kotoutumiseen voidaan asumistason heikennykset torpata vetoamalla siihen, että ne haittaavat kotoutumista.

Asuminen pitää kansainvälisten sopimusten mukaan järjestää jos antaa turvapaikan mutta omaa asuntoa EI tarvitse järjestää vaan asumisen voi järjestää asuntola-tyyppisesti vaikka 6 äijää yhdessä huoneessa niinkuin muutamat eu-maat toimivat.

On suomen omaa hölmöyttä että antaa oman ilmaisen asunnon ja ilmaista rahaa ja sitten odottaa että tulija on motivoitunut integroitumaan suomalaiseksi vaikka sai juuri tarjottimella kaiken joka hänet alunperinkin suomeen houkutteli useiden turvallisten eu-maiden halki eli oleskeluluvan satujen perusteella, ilmaisen asunnon ja ilmaista rahaa.

Suomi on 26 vuotta antanut ilmasen asunnon ja ilmaista rahaa ja kotoutuminen on ollut surkeaa ja työttömyys korkeaa ja rikollisuus törkeää mutta silti hulluutta jatketaan.

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Micke90

Eli nuo turistit saavat itse valita, missä asuvat ja veronmaksajat elättävät?  :facepalm:

Northblood

Ei ole hulluudella rajoja. Järjettömyyshorisontti senkun venyy ja paukkuu.

Kaikki kehitysmaalaiset, tervetuloa Suomeen! Rajalle jonoksi asti ja yhdellä pikku taikasanalla sisään.

Vastaanottokeskuksia on ja riittää. Ja niissä henkilökuntaa joka palvelee ja nöyristelee 24/7. Ja pesää on saatavilla mielin määrin, tästä pitävät huolen himokkaat SPR:n tantat ja muut mokkajuotikkaan kipeät pölvästit.

Ja kun se oleskelulupa sieltä lävähtää käteen, saatte ihan ilmaiseksi verovaroilla kustannetun asunnon, jossa voitte jatkaa loisimista ja lötköttelyä. Me tähän maahan syntyneet ja täällä ikämme asuneet maksamme kiltisti teidän laittomasti maahan tunkeutuneiden, vähä-älyisten kehitysmaalaisten elämän koko teidän elämänne ajan.

Me suomalaiset emme saa asuntoa, elättämistä, paapomista ja henkilökohtaista palvelua ilmaiseksi mistään, paitsi pienellä Kelan / sosiaalitoimiston tuella kitkuttavat joita on paljon, mutta tämä on tyystin eri asia, kuin teidän kunniakansalaisten elättäminen prioriteetti numero uno.

Mutta mitäs meistä veronmaksajista. Päähän on aina potkittu, ja päähän tullaan aina potkimaan.

Java

On se hienoa tietää että rahat eivät olekaan loppu, kun tähänkin niitä vielä riittää :facepalm:
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

Ja_tre

Verkkouutisissa samaa tietoa, mutta lopuksi oli mainittu se fakta että toimeentulotuellahan tulijat elävät.


"– Että oleskeluluvan saaneet jäisivät vastaanottokeskuksen ELY-alueelle, eivätkä kaikki valu suuriin kaupunkeihin, tulosalueen johtaja Olli Snellman maahanmuuttovirastosta sanoo.

Hänen mukaansa tarkoituksena on lisäksi tukea sitä, että asiakkaat muuttavat sellaisiin asuntoihin, joiden vuokraan heidän rahansa riittävät myös toimeentulotuella."


http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/turvapaikanhakijat_kuntapaikat-52264

Mr.Reese

Olisipa se ullatus, jos vuokranantajat mitottaisi vuokran juuri toimeentulotuen suuruiseksi. Koska luona ja muutkin kuonat kuppaa, niin miksei hekin?
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään." - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Ja_tre

Quote from: Mr.Reese on 27.06.2016, 18:31:49
Olisipa se ullatus, jos vuokranantajat mitottaisi vuokran juuri toimeentulotuen suuruiseksi. Koska luona ja muutkin kuonat kuppaa, niin miksei hekin?

Totta kai näin tehdään, asunto on juuri sen kokonen, että asumistukia voi saada, nainen asuu yksinhuoltajana ja miehellä oma luukku, johon sitten omat sossu ja kelatuet. Näin tiedän tehtävän ja sama tahti luultavasti jatkuu...

Muutaman vuoden kun asukkaat ovat asuneet ja haluavat muuttaa pois, niin lähtökunta antaa vuokratakuun, parin kuukauden vuokran ja maksavat vielä muuttoautonkin, että pääsevät eroon, Pekka jää aina jollekkin kunnalle käteen.

internetsi

QuoteMikäli oleskeluluvan saanut muuttaa mukisematta hänelle löydettyyn kuntapaikkaan, hän pääsee heti muutettuaan toimeentulotuen ja asumistuen asiakkaaksi.
Jos hän alkaa mukisemaan että haluaa Helsinkiin, niin hän odottaa pari kuukautta kauemmin vokissa, jonka jälkeen hänelle annetaan asunto Helsingistä ja hän pääsee heti toimeentulotuen ja asumistuen asiakkaaksi.

Aikaa vaan meni pari kuukautta enemmän.
Lohjan persut

Outo olio

QuoteHallituksen arvion mukaan oleskeluluvan tulee saamaan noin 10 000 henkilöä viime vuonna tulleesta yli 32 000:sta. Hallitus aikoo löytää kaikille kuntapaikat.

En enää muista kuinka mones kerta tämäkin on kun sanon samasta asiasta mutta entäs kotimaiset asunnottomat? Jos jollakin ihmeen keinolla jostakin löydetään 10 000 tyhjää asuinpaikkaa niin voidaanko seuraavaksi samaa menetelmää/taikakeinoa soveltaa myös kotimaisiin asunnottomiin? Jos ei voida, niin miksi ei? Selitys varmasti on yksinkertainen ja täysin järkeenkäyvä, joten ei ole vaikeaa kertoa sitä meillekin?

Turvapaikanhakijat pitäisi nimenomaan asuttaa jonnekin "kuolevalle maaseudulle, susirajan taakse" koska ensinnäkin siellä se on halvinta ja toisekseen jos lähin disko on 100 km päässä niin leikkipakolaiset liftaavat takaisin Ruotsiin. Vaarassa (tappo, raiskaus, pahoinpitely, ryöstö) olevien suomalaisten lukumäärä on myös pienin siellä missä väestön lukumäärä on pienin.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Heikki Luoto

Quote from: writer on 27.06.2016, 12:33:22
...

Miksi persut eivät tässäkään asiassa tee yhtään mitään vaan tukevat ilmaisten asuntojen ja ilmaisen rahan antamista?



Persut on ainoa merkittävä ryhmä, joka tälle hulluudelle laittaa hanttiin. Näin meillä Tampereella:
http://hommaforum.org/index.php/topic,110521.msg2288348.html#msg2288348
Sananvapauden vastaiselle Facebookille korvaava vaihtoehto: MeWe
mewe.com/i/heikkiluoto

Jääpää

Jaa tämmöstä..Siinä nousi joka luukun vuokra pilviin ja ..voi v..ttu!
..niin, vaikka kuinka tekisi mieli lykkiä matut Stadiin ja maalikyliin niissä asuvien hyysärien iloksi, niin on siinä sekin puoli, että missään nimessä en halua sitä "iloa" matulle!
Siellä kaapunneissa asuvat juurikin ne haavoittuvimmat ryhmät ja maalta pakenemaan joutuneet avuntarvitsijat, joten eiköhän se ole parempi niin, että kun tätä h u l l u u t t a näyttää jatkuvan, niin raavat rasvamatut asutellaan pitkin peräkivenpolun rappiotiloja.
  Tiedä minkälaisia integkraatioihmeitä tapahtuu, kun sossu tuo polttopuut pitkänä portaanpieleen ja luontoarvot kirkastuvat hiekkamaan karuuteen tottuneelle.
Eikä ole ainakaan stna mitään vätyksiä vastassa, jos niinku perseillä haluaa!
Ja miksei romanttiikaakin, mutta eläinsuojelulain puitteissa. Moni ronkeli vanhapiika voi langeta uuteen kukoistukseen, jota ei koskaan ollutkaan..
Perustuslaki 29§
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."