News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2016-06-22 IL: Maria Tolppasen loikka demareihin

Started by James Hirvisaari, 22.06.2016, 11:22:33

Previous topic - Next topic

James Hirvisaari

Puhdistusta perussuomalaisiin. Marxisti Maria Tolppanen vaihtaa punaisempaan.

Yllätysloikka: Perussuomalaisten kansanedustaja SDP:n riveihin!

Quote
SDP:n ja Tolppasen on tiettävästi tarkoitus kertoa asiasta vielä tänään. Ainakin SDP järjestää aamupäivällä tiedotustilaisuuden, jonka aiheena on "henkilöasiat".

Tolppanen on perussuomalaisten toisen kauden kansanedustaja Vaasasta. Hän istuu myös Vaasan kaupunginvaltuustossa. Tolppanen on koulutukseltaan toimittaja, ja hän on työskennellyt pitkään Ylellä.

Loikkaus oikeistolaisesta hallituspuolueesta vasemmistolaisen oppositiopuolueen riveihin on Iltalehden tietojen mukaan Tolppasen protesti perussuomalaisten ja koko hallituksen politiikalle, jonka Tolppanen kokee liikaa palkansaajia kurjistavaksi.

"Riittää, että kansa on sitä mieltä; muita perusteluja ei tarvita."
http://hirvisaari.fi

James Hirvisaari

"Riittää, että kansa on sitä mieltä; muita perusteluja ei tarvita."
http://hirvisaari.fi

Pölhökustaa

Gallup-tuloksilla, populismilla ja opportunismilla ei tietenkään ole mitään tekemistä tämän kanssa.  :roll:

Tosin yleensäkään millään ei ole minkään kanssa mitään tekemistä...

Lalli IsoTalo

Persuja ei enää äänestä kukaan, joten ...
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

James Hirvisaari

Itse kirjoitin vuonna 2013:

Quote
Tolppanen, Maria -- (Vaasan vaalipiiri)

Ex-marxilainen toimittaja, aina (kovassa) äänessä. Todella taitava ja rohkea sanankäyttäjä. Ratsastaa maahanmuuttokritiikillä, silti antinuiva. PUUKOTTAJA, puolueen hajottaja, on haukkunut omia julkisuuteen päin.

http://jam.pp.fi/blogi/299.htm

"Riittää, että kansa on sitä mieltä; muita perusteluja ei tarvita."
http://hirvisaari.fi

siviilitarkkailija

Hallituksen voimasuhteet? Muuttuuko mitenkään? 
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

koli

Mitäpä noilla puolueilla eroa on, eri retorikka, samat teot. Demareissa varmaan paremmat mahdollisuudet mennä läpi ja näyttää juuri sellaiselta stereotyyppiseltä demaritantalta.
Mörökölli

internetsi

Ei näytä liittyvän maahanmuuttoon, niin tämä on väärässä paikassa.

Mutta onko mitään syitä kerrottu? Jos nimittäin Tolppa kertoo "syyksi" ratzzizzmin ja rasifismin, niin sitten siitä tulee tietenkin vielä isompi mediamylläkkä. Nythän punikkien pitää perustella, että minkä takia ottivat pahan fasistipersun punikkeihin.

Joitakin syitä varmaan tulee kohta, kun pääpunikki Rinne pitää tiedotustilaisuutta.
Lohjan persut

Jaakko Sivonen

Nyt voidaan sitten sanoa, että SDP:llä on kansanedustaja, jonka blogi on suljettu rasistisen kirjoittelun vuoksi:

QuoteKansanedustaja Maria Tolppasen blogi suljettu rasistisen kirjoittelun vuoksi

Blogaaja.fi-sivusto on sulkenut perussuomalaisten kansanedustajan Maria Tolppasen blogin.
http://www.hs.fi/politiikka/a1460687241212
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

koli

Quote from: Jaakko Sivonen on 22.06.2016, 11:44:32
Nyt voidaan sitten sanoa, että SDP:llä on kansanedustaja, jonka blogi on suljettu rasistisen kirjoittelun vuoksi:

QuoteKansanedustaja Maria Tolppasen blogi suljettu rasistisen kirjoittelun vuoksi

Blogaaja.fi-sivusto on sulkenut perussuomalaisten kansanedustajan Maria Tolppasen blogin.
http://www.hs.fi/politiikka/a1460687241212

Mitäköhän Nasima Razzzmyar tästä ajattelee?
Mörökölli

Hämeenlinnan Oraakkeli

No en yhtään ihmettelisi vaikka loikkauksia tulisi vielä lisääkin.

Maria on ex-marxisti ja varmasti antirasisti. Mm-kritiikki on ollut pelkkää hämäystä. Punikin pirtaan petos sopii kivuttomasti.
"Riittää, että kansa on sitä mieltä; muita perusteluja ei tarvita."
http://hirvisaari.fi

James Hirvisaari

Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 22.06.2016, 11:46:52
No en yhtään ihmettelisi vaikka loikkauksia tulisi vielä lisääkin.

Tom Packalen voisi hyvinkin loikata vihreisiin.
"Riittää, että kansa on sitä mieltä; muita perusteluja ei tarvita."
http://hirvisaari.fi

Kim Evil-666

Tolppanen tunnistaa laivan olevan uppoamassa. Yleensä "sota" käydään loppuun saakka omien joukkojen riveissä seisten, muuten olet petturi. Tolppanen ilmeisesti haikailee jatkoa poliittiselle uralleen, mutta tuuliviirien aika on ohi. Kukaan täysjärkinen ei arvosta loikkareita, se kertoo enemmän loikkarin kyvystä arvioida tilanteita.

Miksi Tolppanen ei alun alkaen mennyt demareihin, jos kokee niiden arvot paremmin omiaan vastaaviksi. Elämä ei ole tasaista viivaa vuodesta toiseen ja ikäviä poliittisia päätöksiä joudutaan tekemään. Luuleeko Tolppanen, että demarit olisivat toimineet jotenkin toisin ollessaan hallituksessa, siis talouden suhteen.

No, viime kädessä tässä on voittajana Persut, häviäjänä Demarit saadessaan rintamakarkurin ummehtuneeseen joukkoonsa, tantaksi muiden tanttojen sekaan.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Faidros.

Quote from: koli on 22.06.2016, 11:45:43
Mitäköhän Nasima Razzzmyar tästä ajattelee?

Hänen nimensä on Nazima alkuperäiskielellä, muutti nimensä vasta politiikkaan tultuaan.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

writer

Henkilökohtaisesti olen kuunnellut Maria Tolppasen juttuja yhdessä tilaisuudessa ja havainnut että hän ei oikeasti tajua faktoista juuri mitään ja kun hän on lisäksi Persujen möläyttelijä-osastoa ja mokaillut toistuvasti mediassa ja blogissaan mutta selvinnyt aina selittelyillä niin se että Tolppanen siirtyy muualle on persuille hyvä juttu.

Alhaisen kannatuksen hyviä puolia on se että opportunistit jättävät laivan.

Yksi tyhjäntoimittaja-persu vähemmän jonka tilalle nousee ensi eduskuntavaaleissa toivottavasti oikeasti maahanmuuttokriittinen, asiallinen ja työteliäs ja osaava ja hoksaa persu joka tekee duunia itsekehun, pihallaolon ja passiivisuuden sijaan.
Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

ämpee

Loikkaaminen on helppoa kun sitä porukkaa johon liittyi ei enää ole olemassakaan.
Mikäli puolue olisi johdonmukaisesti pitänyt kiinni julistamistaan päämääristä ja arvoista, ei loikkaaminen olisi ollut kovinkaan helppoa.
Nyt kun puolue muistuttaa toisia puolueita kuin kaksi marjaa toisiaan, niin ei ole oikeastaan minkään arvoista onko joku kirjainyhdistelmä tänään joku toinen kuin oli eilen.

"Missä €U, siellä ongelma", sanottiin vielä eilen, tänään hoilataan ihan toisia virsiä aamiaisilla.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Lalli IsoTalo

— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: writer on 22.06.2016, 12:00:10
Henkilökohtaisesti olen kuunnellut Maria Tolppasen juttuja yhdessä tilaisuudessa ja havainnut että hän ei oikeasti tajua faktoista juuri mitään ja kun hän on lisäksi Persujen möläyttelijä-osastoa ja mokaillut toistuvasti mediassa ja blogissaan mutta selvinnyt aina selittelyillä niin se että Tolppanen siirtyy muualle on persuille hyvä juttu.

Alhaisen kannatuksen hyviä puolia on se että opportunistit jättävät laivan.

Yksi tyhjäntoimittaja-persu vähemmän jonka tilalle nousee ensi eduskuntavaaleissa toivottavasti oikeasti maahanmuuttokriittinen, asiallinen ja työteliäs ja osaava ja hoksaa persu joka tekee duunia itsekehun, pihallaolon ja passiivisuuden sijaan.

Nyt sinä itse et ole ihan tällä planeetalla. Tolppasen tilalle ei nouse kukaan persu, vaan nämä äänet siirtyvät demareille. Tähän mennessä persukansanedustajia ei voi ainakaan kehua työntekemisestä. Alhainen kannatus tarkoittaa sitä että laiva seilaa tuuliajolla ja jos jotakin haluaa saada aiaiseksi on laivasta poistuttava tai tehtävä jotakin jotta laiva ei ole tuuliajolla. Persulaiva on nyt tuuliajolla ja kippari Soinia se ei tunnu kiinnostavan.

-PPT-

Tulee mieleen se sananlasku siimahäntäisistä eläimistä ja laivoista jotka eivät pysy pinnalla.

toumasho

Onkohan jossain tilastoja että miten hyvin loikkarit pääsevät jatkokausille eduskunnassa? Mutun pohjalta veikkaus on että Marian poliittinen ura eduskunnassa oli tässä, kuka äänestäisi petturia kummaltakaan puolelta uudelleen?
Rasistinen Logiikka Oy, Toimitusjohtaja

Siili

Quote from: Kim Evil-666 on 22.06.2016, 11:53:11
Tolppanen tunnistaa laivan olevan uppoamassa. Yleensä "sota" käydään loppuun saakka omien joukkojen riveissä seisten, muuten olet petturi. Tolppanen ilmeisesti haikailee jatkoa poliittiselle uralleen, mutta tuuliviirien aika on ohi. Kukaan täysjärkinen ei arvosta loikkareita, se kertoo enemmän loikkarin kyvystä arvioida tilanteita.

Niin, eivät taida loikkarit yleensä menestyä poliittisesti loikkausten jälkeen.  Onko kenelläkään statistiikkaa?

Veturinainen

Quote from: Sampo TerhoOlen tietenkin harmissani siitä, että yksi edustajistamme on loikkaamalla pettänyt äänestäjänsä

PS:ssä voisi pettää äänestäjänsä myös loikkaamatta.
Puolueiden kannatusilmoitukset ovat julkisia. Lue Hesarin viimekertainen juttu tämän linkin takaa.

Uimakoulutettava

Quote from: Hohtava Mamma on 22.06.2016, 12:10:45
2019 vaalit lähestyvät, PS kannatus 5% tuntumassa

Yllätysloikka!

Nimittäin entisen kansanmiehen ja EU-kriitikko Timo Soinin loikka Merkelin-Junckerin Puolueeseen itsenäistä Suomea, Britanniaa ja maidensa rajoja vastuullisesti vartioivia Euroopan maita vastaan.

Päälle kaikkien muiden vaikeneminen ja loikkaus UlkoministerinSalkkulaisiksi.

Joten ei ole Maria Tolppasesta syntipukiksi hillotolppalaisten tuhoutumiselle, niin demari kuin olikin jo lähtökuopissa.
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

Blanc73

Vanha YLE-mädättäjä lähti puolueesta, oli jo aikakin. Tolppasen ulostuloista päätellen tämä oli odotettavissa jo pitkään.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Hämeenlinnan Oraakkeli

Uuno Nuivanen

Noita voi tulla vielä lisääkin, kunhan juntit tajuavat, että Jabban johdolla ja nykyisellä 'kaikki käy'-mentaliteetilla hallituksessa kaksi kolmesta edustajasta putoaa 2019.

Sakari

Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 22.06.2016, 12:26:00
vielä kun Jabba jättäisi puolueen.

Jabballa olisi kyllä omien toimiensa perusteella syytä harkita puolueen vaihtoa. Ristiriita entisen ja nykyisen soinin välillä on iso. SDP olisi varmaankin sopivin Timolle.
Ooh lalaa...

Teaparty

QuoteTolppasen mukaan kyse on protestista hallituspolitiikalle. Hänen mukaansa hallitus heikentää työelämän edellytyksiä ja sosiaaliturvaa.

Taikaseinä-Tolppanen siirtyy taikaseinäpuolueesta toiseen. Se ei ole mikään ihme.

Mistä Soini enää saa kannatusta, kun taikaseinäsiipi lähtee demareihin ja rasistitkin on haukuttu myttyyn? Siirtokarjalaisten pienviljelijöiden palstatkin on muutettu rivaritonteiksi aikaa sitten.

Isäntä ja loinen

Kuten veljet ovatkin jo täällä todenneet, Tolppa-akka aistii uudelleenvalintansa olevan vakavasti uhattuna. Ja kun toimittajien työtilanne on tällä hetkellä mitä on, eli entiseen ammattiin tuskin on paluuta, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jää kokeilla onneaan jossain toisessa puolueessa. Itse en ole koskaan tästä matamista pitänyt. Jyräävä persoonallisuus yhdistettynä melko mitäänsanomattomaan asiasisältöön on aina jotenkin rasittava yhdistelmä.
- Vapaus vai vastuu?
- Vastuu.
- Oikeus vai velvollisuus?
- Velvollisuus.