News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2016-05-15 HS: Krp estänyt tänä vuonna kymmeniä joukkomurhia

Started by VeePee, 15.05.2016, 10:12:24

Previous topic - Next topic

VeePee

Hyysäri uutisoi Krp:n estäneen tänä vuonna jo kymmeniä joukkomurhia. Kuvitelkaas, viittä kuukautta ei vuodesta vielä ole kulunut ja jo kymmeniä joukkomurhia on estetty. Toimittelijalta on tavalliseen tapaan jäänyt journalistinen työ tekemättä eli on tyydytty vain julkaisemaan lehdessä krp:n ilmoitus uutisena. Ei mitään lisäkysymyksiä, ei epäilystä tiedotteen oikeellisuudesta, ei mitää taustatutkimusta, ei mitään.

Minä puolestani olen tänä vuonna estänyt maailmanlopun kahdesti ja Obaman salamurhan kerran.

Voi tätä Suomalaisen journalismin alennustilaa.

Eino P. Keravalta

Ennen elin Suomessa, jossa ei estetty ainoatakaan joukkomurhaa.

Silti ainuttakaan ei tapahtunut.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Saturoitunut

Varsinainen uutinen taitaa olla se, että resurssipulan riuduttama poliisi ryntää salamana paikalle, jos joku tekee minkäänlaisen uhkaukseen viittaavan ulostulon. Oletan että aikaisemmin ei ole näin tehty, vaan uhkauksen uskottavuudesta on ensin tehty jonkinlainen arvio. Toteutuneet joukkosurmat ovat sitten päässeet tästä filtteristä läpi ja varmaan osaltaan myötävaikuttaneet nykyisen systeemin käyttöönottoon.

Jokaisen puuttumisen markkinoiminen uskottavana uhkauksena haiskahtaa vähän siltä, että toimintaa ei haluta nähtävän resurssien tuhlaamisena. Poliisin tekemiset kuulostavat tehokkaammilta, jos jokaista uhkausta pidetään todennäköisenä joukkosurmana kuin että jos esimerkiksi todettaisiin, että noista kymmenistä uhkauksista 0-1 on ollut oikeasti huolta herättäviä.

Edit: Niin joo, ja sitten herää kysymys siitä, mitä joukkosurman estäminen tarkalleen ottaen on. Onko se sitä, että joku nettipoliisi sanoo uhkailijalle "mä tiedän mitä sä teet siellä!" vai johtaako se johonkin pidemmälle meneviin toimenpiteisiin? Onko joukkosurma estetty siinä vaiheessa, kun uhkailija lakkaa jakamasta suunnitelmaansa netissä?

Punaniska

Suhtaudun myös epäillen. Katsoin ohjelman, ja siinä puhuttiin koulusurmistakin. Kuten aina Tollostaniassa, pyritään ehkäisemään seurauksia, eikä syitä. Koulukiusaajia ei voi laittaa edesvastuuseen ja näin palauttaa koulurauhaa, koska punavihreistä ämmistä kiusaaja on se varsinainen uhri ja uhri joku randomtyyppi.

Muutenkin jäi maku, että koko itsekehuttu ehkäiseminen on sitä, että kymmenen fobbaa jyyrää netissä päivät pitkät ja tekee hälytyksiä ansaitakseen palkkansa.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

skolioosi

Valkopesevät itseään etukäteen, koska arvaavat, että kohta jotain tapahtuu. Mutta ei saa antaa pelolle valtaa. >:(

Sydämistynyt

Onko tällä mitään tekemistä sen kanssa, että 2500 turvapaikanhakijaa on teillä tietymättömillä?  Ei kai nämä välttämättä nettiteroja ole olleet?

ArtturiE

Sanna Palo ulkoistaa koulusurmien ja muiden joukkomurhien (?) ennaltaehkäisyn kansalaisille, koska poliisin resurssit kuluvat rasistisesti törröttävien Suomenlippujen ja paukkuvien pakoputkien tutkintaan  :facepalm:

Perhesurmien, ehkä surullisinta mitä voi maassamme tapahtua, ehkäisy on ollut lähinnä tuurista kiinni. En usko sekuntiakaan, että Sanna Palo tai kukaan muukaan poliisi tietää, mitä perheissä suunnitellaan tai tehdään.  Ampuma-aseiden kontrolli ei ole mikään ratkaisu, hengen saa pois paljain käsinkin.  Suomen Hallitus, Pääpöpin johdolla, on osavastuussa jokaisesta perhesurmasta.

Suvakkien lemmikkitamagotchit, matut, kyllä paapotaan "turvallisiksi", koska niiden radikalisoituminen olisi verrattavissa sisällissotaan.  Silloin tilanne ei olisi enää Sanna Palon tai kenenkään muunkaan viranomaisen hallinnassa.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

Eisernes Kreuz

Aikamoinen väite. Uskooko joku ihan vakavissaan, että reilun neljän kuukauden aikana olisi tänä vuonna Suomessa tapahtunut kymmeniä joukkomurhia ilman poliisin toimia?

Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että vuoden aikana näitä joukkomurhia voisi tapahtua jopa satoja. Poliisi ei mitenkään voisi estää niitä kaikkia, joten yksittäisiä joukkomurhia koettaisiin väistämättä.

Suomi on kyllä menossa päin helvettiä, mutta ei tässä nyt sentään ihan tuolla tasolla vielä olla.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

ArtturiE

Quote from: Eisernes Kreuz on 15.05.2016, 11:30:22
Aikamoinen väite. Uskooko joku ihan vakavissaan, että reilun neljän kuukauden aikana olisi tänä vuonna Suomessa tapahtunut kymmeniä joukkomurhia ilman poliisin toimia?

Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että vuoden aikana näitä joukkomurhia voisi tapahtua jopa satoja. Poliisi ei mitenkään voisi estää niitä kaikkia, joten yksittäisiä joukkomurhia koettaisiin väistämättä.

Suomi on kyllä menossa päin helvettiä, mutta ei tässä nyt sentään ihan tuolla tasolla vielä olla.

Suomihan on kuulemma väkivaltainen maa, joten kyllä sadat joukkomurhat vuodessa kuuluu suomalaiseen kulttuuriin.  Näinköhän seura tekee kaltaisekseen....kun niitä matuja on valunut maahan viime syksystä lähtien....
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

Eino P. Keravalta

Jotta varmuudella voisi sanoa, että poliisi on estänyt joukkosurman, pitäisi esimerkiksi olla tilanne, jossa keskellä toria dynamiitilla itsensä vyöttänyt matu on juuri sytyttänyt tulitikun, mutta paikalle kävelevä poliisisetä puhaltaakin tikun sammuksiin.

En usko noita juttuja: Suomessa ei enää voi luottaa poliisiin ja mediaan.

Jos todella on estetty kymmeniä joukkosurmia, on aivan varma, että muutamaa ei silloin olisi pystytty estämään. Kun niitäkään ei ole ollut, tuntuu koko väite propagandavalheelta.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

dr jeep

En kyllä usko itsekkään tähän väitteeseen kymmenistä joukkomurhista.

Quote from: PaloPalo haluaa muistuttaa, että ihmisten kannattaa kertoa poliisille pienetkin havainnot ja epäilykset.

Tämä taas kuulostaa kovin paljon Itä-Saksan tapaisen urkintavaltion käytännöiltä, jossa stasille kanneltiin naapurin pienetkin omituisuudet.

ArtturiE

Jos on estetty kymmeniä joukkomurhia niin joku tai joitakin pitäisi olla syytteessä terroristisen teon suunnittelusta, joka on Suomessa rangaistava teko.

Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

ISO


Varmasti joukkomurhat olis, roskalehti HSn mukaan, olleet kantasuomalaisten rasistien tekosia.

Tunkeutujat kun on niitten mukaan kaikki kiitollisia hädänalaisia, eikä ne muutenkaan vois tehdä mitään pahaa kellekkään, kun ovat kotoisin sivistyskulttuureista.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Pioni

Missä vaihessa näiden juttujen esitutkinta on? Onko siellä edes yhtään tutkittavana?
Pidetään päämme!

siviilitarkkailija

Quote from: ArtturiE on 15.05.2016, 11:40:09
Jos on estetty kymmeniä joukkomurhia niin joku tai joitakin pitäisi olla syytteessä terroristisen teon suunnittelusta, joka on Suomessa rangaistava teko.

Erittäin hyvä huomio joka paljastaa koko valheuutisen. Kyseessähän on törkeä rangaistavan teon suunnittelu josta pitää olla todellinen tuomio tuomio-istuimessa vai onko niin että krp:n tiedustelujohtaja Sanna Palo on tehnyt itse itsestään poliisin, tuomarin ja rankaisijan ja haistattanut kirjoitetulla lailla pitkät.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

siviilitarkkailija

Ainoa joka voi selittää krp:n toiminnan jättää ilmiselvä törkeän rikoksen suunnittelu tuomitsematta on seuraava:

KRP EI OLE TUTKINUT YHTÄ AINOAA TAPAUSTA VAAN 98% TIEDOSTA ON TULLUT ULKOMAILTA. krp on pelkkä käsi itse rikostutkinnassa.

TEKIJÄT OVAT VOKKILAISIA ...jolloin poliittisen poliisihallinnon päätöksellä törkeän rikoksen suunnittelu jätetään syyttämistyön suurtöisyyden ja kääntäjäkustannusten takia tekemättä. Rikos kuitataan pelkällä kuulemis-haastattelutilaisuudella.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Kim Evil-666

En nyt suoranaisesti väitä, että näin olisi, mutta jotenkin tällä tunnutaan propagoitavan sellaista viestiä kansalaisille, että poliisilla olisi kaikki "hallussa" ja mitään huolta ei olisi.

Menee hieman samaan kastiin kuin Nergin hokemat;- Tiedämme keitä tänne tulee, tunnemme kaikkien taustat.

Kymmenet joukkosurmat ampuu pahasti yli, 2-3 olisi kuulostanut edes jotenkin uskottavalta. Pinnan alla koko yhteiskunnalla tuntuu olevan oikeutettu huoli siitä, mitä tuleman pitää ja tuo huoli kulminoituu kyllä lähes kokonaan matuihin ja heidän edesottamuksiinsa.

Jos ja kun todelliset ongelmat alkavat, epäilen poliisin kykyä estää yhtään mitään. Ruotsi on hyvänä esimerkkinä ja sieltähän me kaiken apinoimme. Rajat kiinni ja haittaväki ulos olisi varmin tapa estää ongelmat.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

siviilitarkkailija

Palon jutuissa on sotkettu kaksi asiaa. ´Koulusurma uhkaukset, joita lisätään ammatti- ja taparikollisten Suomenmatkailuun sisältyviin joukkosurmauhkauksiin. Koulusurmauhkauksia on ollut ja tulee aina olemaan, mutta ne ovat eri asia kuin oikeasti ihmisiä tappaneen ja tekojaan paenneen sotapakolaisen lausumat uhkaukset. Edellinen on huomionkipeän kakaran mutinaa, jälkimmäinen on oikeasti tappaneen ihmisen oikea uhkaus.

QuoteJos ja kun todelliset ongelmat alkavat, epäilen poliisin kykyä estää yhtään mitään. Ruotsi on hyvänä esimerkkinä ja sieltähän me kaiken apinoimme. Rajat kiinni ja haittaväki ulos olisi varmin tapa estää ongelmat.

Jos katsotte Jotain Rajaa-mielenosoitusta, niin jotakuinkin jokaista mielenosoittaa vastaan on 1 kpl poliiseja kun poliisi "turvaa kansalaisten oikeutta osoittaa mieltään". Eiköhän valtioterrorihallinnon seuraava turvaamisliike ole aika tarkkaan mietitty.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Timo Rainela

Rikoksilla yleensäkin liioittelevan KRP:n maskirovkaa, rikos on tiedossa, vain syylliset puuttuvat.
Mitäpä, jos tällä toiminnalla pedattaisiin vaikka tulevia toisinajattelijoiden joukkovangitsemisia? Interpolissa, jossa tunnutaan annettavan arvoa poliittisille kokonaisuuksille, ei voi olla vaikeaa kohdistaa keihäänkärkeä yltyvän, integraation uhkaksi koetun nationalismin patoamiseen ja tämän kaltainen, vanutettu uutisointi herättää löysän kansan huomion ja, kas vain – ateria on katettu. På matlag!

Sanna Palo viestintuojana on hieman enemmän, kuin Sisäministeriön vastaava, sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen.
En voi silti olla ihmettelemättä näiden sahapennien positiota ja ulostuloa, muuten kuin negaation kautta.

Pieni koonti Palosta:
QuoteKeskusrikospoliisin kansainvälisen osaston päällikkö, rikosylitarkastaja Sanna Palo - hänet oli valittu Interpolin toimeenpanevan komitean jäseneksi kolmeksi vuodeksi - paikat on jaettu alueittain Afrikalle, Amerikalle, Euroopalle ja Aasialle.
- Toimeenpanevaan komiteaan on haettu aina alueellista tasapainoa ja kulttuurillista diversiteettiä. Me kaikki valitut edustamme korkeaa poliisitoiminnan johtamista, Palo kertoo.

- Palo itse on tehnyt väitöskirjan järjestäytyneestä rikollisuudesta.
TR: Muuten olen sitä mieltä, että naisten olemassaolo politiikassa, virkahallinnossa ja päätöksenteossa on suurin yksittäinen syy kansakuntamme yhtenäisyyden ja moraalisen, eettisen, sivistyksellisen sekä pratopalogistisen rappion ja tuhon liikkeelle panevana voimana. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

ArtturiE

Somessa aikaansa viettävät varmasti huomaavat, kun joku peruskoululainen on suuttunut ja kommentoi:  "tapan kaikki"

Nettipoliisit raportoi Sannalle, joka tiedon saadessaan on siis estänyt joukkomurhan  :facepalm:

Kun vokkiloinen esittelee somessa kuvaa irtileikatusta ihmisen päästä, se ei aiheuta minkäänlaista reagointia, paitsi ehkä kuvaa kommentoinutta suomalaista kohtaan. 

Onkohan Sanna kiintiönainen?
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

ArtturiE

Oletteko kiinnittäneet huomiota varsinkin amerikkalaisessa viihteessä tapaan sanoa "I kill you"?

Silloin ei kuitenkaan tarkoiteta, että konkreettisesti otettaisiin henki joltakin, vaan se on usein vain tapa ilmaista närkästystä.

Vielä vähemmän hengenvaaraa aiheuttaa sanonta "My mom is gonna kill me", kun joku tekee jotakin luvatonta, vaikka on pitempään ulkona kuin sovittu.

Nettipoliisienkin pitäisi ehkä käyttää maalaisjärkeä joukkomurhien ehkäisyssä ja keskittyä todellisiin uhkiin, kuten laittomasti maassa oleskelevien toimintaan netissä.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

Arkipiispa

KRP tuntuu menneen jo hieman foliohattupuolelle. Tässä näen vahvan lausunnon Minority Report - tyylissä, jossa rikoksenestoyksikkö on nykyisiä ja tulevia ajatusrikoksia tutkiessaan tehnyt jo sitä ja tätä.

Näkijäkandidaatteina lienevät Nerg, joka tietää kaikkien matujen taustat ja ajatukset, Stubb joka tietää prosenteista kaiken ja Sipilä joka tietää kaiken taloudesta.
"Kelle täällä pitää maksaa ettei kaikki olis niin paskaa" - Ellinoora/Carrie
Polpo:lle tiedoksi: kirjoitukseni arvionnissa on sovellettava Poen lakia.

siviilitarkkailija

QuotePalo itse on tehnyt väitöskirjan järjestäytyneestä rikollisuudesta.

Onkohan mennyt maailmankirjat, eli päivä- ja väitöskirja, sekaisin.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Lahti-Saloranta

Jos kerran KRP on estänyt kymmeniä joukkomurhia niin miksi se ei ole estänyt joukkomurhaajien tuloa maahamme.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

MW

Tällä uutisella illmeisesti kuitattiin "kertakorvauksena" se, että VOKkien sattumuksista ei enää juuri hiiskuta.

Juffe

Suomessa surmataan vuosittain reilut sata ihmistä. Tämäkö nyt siis olisi tuplaantunut, jos poliisi ei olisi alkanut tehostetusti ehkäistä joukkomurhia? Onneksi poliisi aloitti uudet toimensa juuri ajoissa.

Ernst

Eikä ole. Nimittäin KRP. Nimittäin estänyt. Nimittäin kymmeniä joukkomurhia.

Tämähän alkaa olla jo ihan mahotonta meininkiä.

Minäkin ajattelin tehdä kymmeniä joukkomurhia. Ihan itse. Vaan sitten heräsin ja päästin kissan ulos. Varmaan olisi KRP estänyt siinä viidennen joukkomurhan jälkeen...  :facepalm:
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Faidros.

Täytyy olla uutisankka, toimittaja ymmärtänyt jotain totaalisen väärin?
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

UgriProPatria

Quote from: Eino P. Keravalta on 15.05.2016, 10:15:48
Ennen elin Suomessa, jossa ei estetty ainoatakaan joukkomurhaa.

Silti ainuttakaan ei tapahtunut.

Hmmm. No, muistakaamme kaksi koulumurhaa ja se yksi pommintekijä Myyrmäessä...

Mutta noin muutoin.

Jorma M.


Paskapuhetta, myötähäpeää aiheuttavaa paskapuhetta. Jo ämmän ulkonäkö todistaa puheen paskaisuuden.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".