News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2016-03-23 Sofi O.: jos vihaamme muslimeja, Isisillä on enemmän polttoainetta

Started by writer, 23.03.2016, 21:42:26

Previous topic - Next topic

writer

Quote

Brysselin iskut 23.3.2016 klo 16:48 | päivitetty 23.3.2016 klo 16:48
Sofi Oksanen: Isisin rahahanat suljettava
Kolme kansainvälistä suomalaistaiteilijaa kertoi Yle Uutisille, miten Brysselin ja Pariisin terroristi-iskut ovat vaikuttaneet heidän käsityksiinsä Euroopasta. Brysselissä työskentelevä suomalaisen kulttuurikeskuksen johtaja toivoo, että ihmisten välinen luottamus ja yhteisyys säilyvät iskuista huolimatta.

Sofi Oksanen

Tieto Brysselin terrori-iskuista saavutti kirjailija Sofi Oksasen työn äärestä.

– Päällimmäinen tunne oli järkytys. Tietenkin, Oksanen lisää.

Samalla Sofi Oksanen muistuttaa, että vastaavaa on koettu Euroopassa surullisen usein.

Euroopassa on pitkä terrorismin historia, eivätkä terrori-iskujen uhrimäärät 2000-luvulla ole poikkeuksellisen suuret. Silti sodan uhka ja turvattomuus ovat lisääntyneet.

Pelon ilmapiiriä lietsovat Oksasen mukaan populistit ja äärioikeisto, jotka käyttävät hyväkseen terrorismia.

– Populistit pyrkivät yhdistämään terrorin ja muslimit. Muistuttaisin, että mitä enemmän vihaamme muslimeja, sitä enemmän Isisillä on polttoainetta.


Sofi Oksasen mielestä konkreettinen keino ehkäistä terrorismia on sulkea Isisin rahahanat.

– Isisillä on valtaa, koska sillä on rahaa. Ja rahaa Isis saa muun muassa laittomasta taidekaupasta ja öljystä. Ahneus, halu tehdä kauppaa kenen kanssa tahansa, on suurimpia terrorismin mahdollistajia.

Terrori-iskut eurooppalaisiin pääkaupunkeihin ovat Oksasen mukaan myös iskuja eurooppalaisia arvoja vastaan. Ne kohdistuvat demokratiaan, ihmisoikeuksiin, sananvapauteen ja liikkuvuuteen.

– Terrori-iskujen tavoitteena on saada meidät kääntymään arvojamme vastaan.

Sofi Oksasen mielestä nyt tarvitaan rohkeutta jatkaa elämää normaalisti.

– Jokainen toimi, jolla rajoitamme omia tekemisiämme, on pieni voitto terroristeille.

Eija-Liisa Ahtila


Akateemikko Eija-Liisa Ahtila Brysselin tapahtumista: "Isku eurooppalaisuutta vastaan"

Kansainvälisesti menestynyt nykytaiteilija ja akateemikko Eija-Liisa Ahtila seurasi televisiosta kotonaan Itä-Helsingissä uutisia Brysselin terrori-iskuista. Taiteilija oli itse Brysselissä toissa viikolla.

– Laitoin pari tekstiviestiä tutuille, että oletteko kunnossa, Ahtila kertoo.

Taiteilijan mukaan terrori oli myös isku Eurooppaa ja eurooppalaisuutta vastaan.

    Iskut sokeita väkivallan tekoja

    – Eija-Liisa Ahtila

– Tuollaiset iskut ja väkivallalla uhkaaminen aiheuttavat sen, että eurooppalaisuuden merkitys selkiytyy.

Ahtila viittaa sukupuolten väliseen tasa-arvoon, ihmisten yhdenvertaisuuteen lain edessä, sananvapauteen sekä vapauteen muuttaa maasta toiseen.

– Ajattelen yhteiskuntaamme, ja sitä millainen se on, ja miten sokeita ja toisaalta päämäärättömiä tuollaiset väkivallan teot ovat.

Kansainvälisesti tunnettu nykytaiteilija puhuu myös eurooppalaisuuden ymmärtämisestä historian, kulttuurihistorian ja taidehistorian kautta.

– Toisaalta tuntuu, että tällaista kuvaa Euroopasta uhkaa nyt niin moni asia, kuten EU:n ja Yhdysvaltojen välille mahdollisesti solmittava vapaakauppasopimus ja Ukrainan tapahtumat.

Ahtilan mukaan viime aikojen tapahtumat ovat panneet Suomessa ja muualla Euroopassa asuvat ihmiset miettimään uudestaan sitä, mihin he kuuluvat ja mikä heidän historiansa on.

Ahtila ei osaa suoralta kädeltä sanoa, miten Eurooppa on muuttunut terrori-iskujen jäljiltä, mutta uskoo, että asia vaikuttaa ainakin ihmisten turvattomuuden tunteeseen.

– Se vaikuttaa myös siihen, mitä olemme ja mitä haluamme tulevaisuudessa olla.

Iskuilla voi Ahtilan mukaan olla vaikutusta matkustushalukkuuteen, puolustusmäärärahoihin ja vapaaseen rajanylitykseen perustuvaan Schengen-sopimukseen.

– Voimmeko matkustaa edelleen vapaasti, Ahtila kysyy.

Terrori-iskuihin pitäisi Ahtilan mukaan vastata yhdessä.

– Meidän pitäisi puhua siitä, mitä ja keitä olemme, ja mitä haluamme säilyttää, ja miten meidän pitäisi reagoida tällaiseen. Tavallaan yhdessä käydä läpi ajatuksia siitä mitä on tapahtunut ja mitä halumme tehdä.


Jukka-Pekka-Saraste.

Jukka-Pekka Saraste: "Niin epäselvä viesti, ettei sovi eurooppalaiseen ajatusmaailmaan"

Suomen kansainvälisesti arvostetuimpiin kapellimestareihin lukeutuva Jukka-Pekka Saraste oli juuri laskeutunut Helsinki-Vantaan lentoasemalle, kun hän sai tiedon Brysselin terrori-iskusta.

– Tietenkin tulee olo, että historiassamme on menossa tai alkamassa kummallinen jakso, josta ei löydy ulospääsyä, Saraste toteaa.

Saraste johtaa työkseen sinfoniaorkestereita etenkin Euroopassa. Tulevina viikkoina vuorossa ovat Rotterdam, Pariisi, Berliini ja Helsinki. Maestron mukaan terrorismi on muuttanut Eurooppaa erityisesti nyt, vaikka ilmiö ei ole uusi.

    Historiassamme alkamassa outo jakso

    – Jukka-Pekka Saraste

– Isketään arvaamattomiin paikkoihin, väkijoukkoihin, jossa on taatusti ihan sivullisia ja osattomia ihmisiä. Se on pelottavin tekijä. Vapautta tässä yritetään horjuttaa, mutta viesti on niin epäselvä, ettei tämä käy ollenkaan eurooppalaiseen ajatusmaailmaan.

Saraste uskoo, ettei Eurooppa pystyy yksin nujertamaan siihen kohdistuvaa terrorismia. Islamilaisen maailman olisi itse otettava enemmän vastuuta.

– Meidän lainsäädännöllämme ei päästä niin pitkälle kontrollissa, että iskut voitaisiin kokonaan estää.

Terrorismi vaikuttaa Sarasteen työhön konkreettisesti. Kapellimestari olettaa, että ensi viikolla hänen johtamassaan konsertissa Pariisissa yleisölle tehdään tiukat turvatarkastukset.

– Sisäänkäyntejä joudutaan muokkaamaan kontrolloidummiksi. Ovilla on metallin- ja pomminpaljastimia.

Hän johti Pariisissa konsertin myös viime marraskuussa. Kaupungin lamaannuttaneista terrori-iskuista oli kulunut vain viikko.

– Orkesteri vakuutti minulle saman tien, että konsertti pidetään, mutta kyllä siinä tietenkin kaikilla oli olo, että perutaanko. Silloinhan siellä ei peruttu klassisen musiikin konsertteja lainkaan, vaan pelkästään popkonsertit.

Konsertista muodostui surun keskellä ikimuistoinen. Ohjelmassa oli muun muassa Alban Bergin Viulukonsertto (1935), jonka säveltäjä omisti "erään enkelin muistolle".

– Yleisö – jotka uskalsivat – tuli paikalle osoittaakseen, ettei kannata antaa periksi.

Aleksi Malmberg

Benelux-instituutin johtaja: "Eilinen jätti kilometrin pituiset varjot Brysselin kaduille"

– Harvoin olen onnellinen siitä, että olen kahden vatsatautisen lapsen kanssa jumissa kotona. Eilen olin, Suomen Brysselissä sijaitsevan Benelux-instituutin johtaja Aleksi Malmberg kertoo.

Malmbergin mukaan kukaan yksikön työntekijöistä ei ollut iskujen aikana Brysselin lentokentällä tai Maelbeekin metroasemalla.

Kulttuuri-instituutin suomalaisjohtaja on kuitenkin huolissaan siitä, mihin iskut johtavat.

– Jos pelko nousee liian vallitsevaksi olotilaksi, ja jos terroristit onnistuvat tavoitteessaan tuhota ihmisten keskinäinen luottamus ja yhteisyys, sitä on todella vaikea korjata.

Terrori-iskut ovat kuitenkin jo muuttaneet ilmapiiriä Brysselissä.

    Tämä mittaa solidaarisuuden ja yhteisön voiman

    – Aleksi Malmberg

– Eilinen päivä on joka tapauksessa jättänyt kilometrien mittaiset varjot kaupungin kaduille, Malmberg toteaa.

Malmberg muistuttaa, että Euroopassa on ollut myös aiemmin terrorismia ja siirtolaisuutta sekä vakavia poliittisia ja taloudellisia ongelmia.

– Toivon todella, että tämä sekä viime vuosien koetukset eivät ole muuttaneet Euroopan maiden kykyä hakea niihin yhdessä ratkaisuja.

Malmberg on harmissaan siitä, jos terrori-iskut rapauttavat ajatuksen avoimemmasta Euroopasta.

– On todella surullista, jos muutos kohti entistä suurempaa avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja keskinäistä luottamusta kääntyy näiden tapahtumien johdosta toiseen suuntaan.

Malmberg uskoo, että turvattomuuden tunne lisääntyy terrori-iskujen seurauksena.

– Toivon, että tästä pikimustasta päivästä huolimatta ei turvallisuuden nimissä lähdetä rajoittamaan liiaksi ihmisten vapautta.

Terrori-iskuihin pitäisi Malmbergin mielestä reagoida määrätietoisesti yhdessä viranomaisten kanssa.

– Tämä mittaa keskinäisen solidaarisuutemme ja yhteisön voiman.

Kulttuurin ja taiteen parissa työskentelevä johtaja toivoo, että Brysselissä voitaisiin pian palata arkeen.

– Tässä myös kulttuurilla ja taiteella on tehtävänsä, sekä nyt lähiviikkoina että kauaskantoisemmin pitkälle tulevaisuuteen.

http://yle.fi/uutiset/sofi_oksanen_isisin_rahahanat_suljettava/8761444



Eli jos rakastamme muslimeja vaikka osa heistä vihaa meitä niin voitamme?

Eli pitäisikö siis jatkaa maahanmuuttopolitiikkaa joka tuo eurooppaan ihmisiä jotka aikaisemman kokemuksemme mukaan syrjäytyvät paljon todennäköisemmin kuin eurooppalaiset ja jotka syrjäytyvät näin myös toisessa polvessa?

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Tosiasiallinen Nuiva

Kumma kyllä, Sofin teoksissa ei ole koskaan teroitettu sitä, että neukkukommarien vihaamisella virolaiset syyllistyivät virheeseen. Heidän olisi vain pitänyt ihqusti rakastaa miehittäjiään ja Siperiaan kyyditsijöitään.  :flowerhat:
Non poteris veritatem

Olli_Johannes

Oksanen puhuu itsensä pussiin. Jos rajoittaisimme tekemisiämme esim. vaikenemalla islamin ja Isisin yhteydestä tai vaikka pukeutumalla "säädyllisemmin" Isis voittaisi. Toisaalta Isis voittaa myös nyt koska sananvapaus ärsyttää muslimeita.

Isisin hyödyttää tehdä terrori-iskuja jo siksikin koska suvakit mainostavat niiden jälkeen islamia erityisellä innolla useita viikkoja.

KTM

Jokos tämä "vihapuhe pelaa ISISin pussiin" aivopieru on lisätty standardiargumentteihin?

Näyttää olevan nyt suvakeilla muotia toistaa tätä täysin järjetöntä väitettä joka foorumilla, missä lie suvakkien aivopierutehtaassa tämäkin täysin mielipuolinen väite on kehitetty.

Suvakit ovat siitä kummia olentoja että he eivät osaa lainkaan ajatella omilla aivoillaan vaan toistavat jonkun toisen suvakin keksimää typerää valetta.


Ville Hämäläinen

Vihataan oikein kovaa niin niille tulee niin paljon polttoainetta että säiliöt räjähtää jo aavikolla.
Tunnustakaa pois, mamuhan se oli taas ja syy poliitikkojen

Aapo

Mikä tahansa asia, mitä teemme tai emme tee, on tietystä näkövinkkelistä tulkittavissa Isiksen voitoksi. Ehkä Isis toivoo, että suljemme rajamme, koska se merkitsee loppua "unelmalle avoimesta Euroopasta". Tai ehkä Isis toivoo, että otamme avosylin vastaan kaikki tulijat, koska heidän on helpompi silloin soluttaa taistelijoita Eurooppaan. Monet Isiksen motiiveista ja strategioista ovat mysteerin peitossa. Varmasti tiedetään Isiksen pyrkivän maailmanlaajuiseen, apokalyptiseen kalifaattiin. Siihen on vielä matkaa, mutta viisainta olisi toimia tavalla, joka estää Isistä saavuttamasta siihen tähtääviä välitavotteita.
"Never attribute to malice that which is adequately explained by stupidity."

- Robert J. Hanlon

kriittinen_ajattelija

QuoteSofi Oksasen mielestä nyt tarvitaan rohkeutta jatkaa elämää normaalisti.

– Jokainen toimi, jolla rajoitamme omia tekemisiämme, on pieni voitto terroristeille.
Susihukka vei reilut 30 lammasta Belgiassa ja milloin missäkin. Lammasfarmarit Unkarissa ovat reagoineet tähän rakentamalla aidan lammaslaumansa ympärille lampaiden turvaksi. Sofin mielestä parasta olisi kuitenkin olla tekemättä mitään, koska juuri sitä susihukka haluaa, (susihukkanen haluaa että lampaat ovat aidattuna turvassa?). Kiitos Sofi, että valoitit meille mitä susihukka haluaa.
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Tosiasiallinen Nuiva

ISIS pyrkii tuhoamaan länsimaisen kulttuurin ja valloittamaan Euroopan ja islamisoimaan ne jotka säilyvät hengissä. ISISin polttoaine vääränprofeetan Muhammedin sanoissa ja arabeissa ja muissa MENA alueen kulttuuripiirin edustajissa, jotka tunkeutuvat länsimaihin. Mitkään meidän sanomamme sanat eivät ole sitä polttoainetta, vaan vastarintaa, jonka se yrittää kukistaa.

Oksanen on jossain miehitetystä virosta kertovassa kirjassaan kuvannut virolaisia kollaboraattoreita, jotka auttoivat miehittäjää. Aika tylyin sanankääntein btw. Nyt oksanen on itse se kollaboraattori nykypäivän Suomessa.
Non poteris veritatem

supreme god

"Sofi Oksanen: Isisin rahahanat suljettava"

Tässä olen täysin samaa mieltä sofi oksasen kanssa. Isiksen rahahanat on suljettava mikä tarkoittaa sitä, että maahanmuuttajilta pitää ottaa sossu tuet kokonaan pois, etteivät voi tukea niillä isistä. Pelkkä vaikkapa 3x atrian jauheliha pitsaa per päivä aamiaiseksi ja kasarmiteltta niin kyllä sillä jo aidosti hädänalainen pärjää ja on takuulla kiitollinen. Itse ainakin olisin.

dothefake

Muslimit suorittavat puhdistuksen ja Sohvi kehoittaa sulkemaan rahahanat? Kehitysavun vai pakolaisten toimeentuloavun? Taitaa olla Sohvin ikkuna kärpästen peitossa.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

ISO

Niin, minä ainakin vihaan musulmaaneja, ihan vain sen vuoksi mitä ne on, en sen vuoksi että erityisesti haluaisin vihata niitä.

Ne nyt vaan sattuu olemaan sellaisia, että ne herättää, rakkauden tunteen sijaan, vihan tunnetta.

Eikä tunteita ole hyvä padota, eikä peitellä, ne pitää vaan elää.

Niinpä minä vihaan musulmaaneja, niitten kulttuurin ja tapojen vuoksi.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Jorma M.


Täytyy toivoa ettei Oksanen vihaa muslimeja jos muslimit tappavat hänen omaisiaan. Lapsista ei ole huolta, koska teeskentelijä ei sellaisia  hanki, ovat haitaksi uralle. Ja tavallinen perheon muutenkin niin asetelmallinen ja normatiivinen juttu.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Kim Evil-666

Viha on voima, ilman voimaa ei muslimiterroristeja lyödä. Jos sivuutamme voiman, olemme tuhon omia.

Muslimiterot vihaavat länsimaita. Länsimaat koittavat unelmoida vihan pois. Yhtälö on todellisuuspakoinen.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Outo olio

Sopiiko että en vihaa, mutta kyllä inhoan? Yksittäistapaukset poislukien haluan että he pysyvät erossa minusta ja poissa minun elinpiiristäni.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Khalifatta

Oksasen päivittämätön historia-analyysi: " Viron populistit pyrkivät yhdistämään kommunismin ja Neuvostoliiton. Muistuttaisin, että mitä enemmän vihaamme kommunisteja, sitä enemmän Neuvostoliitolla on polttoainetta."

vs.

Päivitetty SF-versio:
– Populistit pyrkivät yhdistämään terrorin ja muslimit. Muistuttaisin, että mitä enemmän vihaamme muslimeja, sitä enemmän Isisillä on polttoainetta.
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario J. Kiiskinen

Ari-Lee

QuotePelon ilmapiiriä lietsovat Oksasen mukaan populistit ja äärioikeisto, jotka käyttävät hyväkseen terrorismia.

– Populistit pyrkivät yhdistämään terrorin ja muslimit. Muistuttaisin, että mitä enemmän vihaamme muslimeja, sitä enemmän Isisillä on polttoainetta.

S Oksasella on toki oikeus mielipiteeseensä. Hänen ei silti pitäisi laittaa sanoja kenenkään suuhun. Mitä ikinä hän tarkoittaakaan.

Pelon ilmapiiriä lietsovat Ari-Leen mukaan suvaitsevaisto ja äärivasemmisto, jotka käyttävät hyväkseen rasismia.

– Suvaitsevaiset pyrkivät yhdistämään rasismin ja kriittiset. Muistuttaisin, että mitä enemmän vihaamme kriittisiä, sitä enemmän rasisteilla on polttoainetta.


Tulkitkaa kuinka tulkitsette.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

leo3

Quote from: Sofi OksanenTerrori-iskujen tavoitteena on saada meidät kääntymään arvojamme vastaan.

Massiivinen muslimimaahanmuutto ja suvaitsevaisuus islamia kohtaan ovat eurooppalaisten pyhimpiä arvoja. Niistä ei saa tinkiä. T. Liberaaliälymystö


Ari-Lee

"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Blanc73

Radikaalin Islamin polttoaine on viha kristinuskoa ja länsimaista elämäntapaa kohtaan. Metapuhe aiheen ympärillä on denialismia.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Ernst

Quote from: ISO on 23.03.2016, 22:27:58

Niinpä minä vihaan musulmaaneja, niitten kulttuurin ja tapojen vuoksi.

Älä vihaa musulmaaneja. Vihaa islamia, totalitaarista ideologiaa, joka tekee seuraajastaan vihanneksen tai vaihtoehtoisesti kansanmurhaajan. Ihmistä ei pidä vihaaman - sen ovat musulmaanit ihan itselleen omineet. Me nuivat emme saa sortua vihaamaan ihmistä.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

niemi2

Persuilla riittää yksi möläyttäjä, niin perussuomalaiset on rasismin pesä ja lukuisat terrori-iskut eivät riitä osoittamaan mitään muuta kuin ennakkoluuloa.

Islamin valkopesu on siirtynyt jihadismin valkopesuun.
MAKE FINLAND NORMAL AGAIN

ArtturiE

Sohvi on kirjoitellut kriittisesti neuvostomiehittäjistä Virossa. Olisiko virolaisten pitänyt rakastaa miehittäjää enemmän, että puna-armeijalta olisi loppunut polttoaine nopeammin?  Öh..?

Tyypillisiä 'kulttuuriväen' kommentteja nuo Sohvin pullautukset.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

MW

Jos hyysäämme muslimeja, ISISillä on enemmän jalkaväkeä.

Menkää nyt vittu laittamaan omat paikkanne kuntoon, älkääkä roikkuko täällä kitisemässä.

Keza

Kriittinen ajattelija tuossa yllä sanoi runollisesti sen, mitä ajattelen. Vilkuilin Ylen 20.30 uutisia ja A-studiota minkä verenpaine salli, eli vain lyhyehköjä pätkiä. Hiton suvakkihörhöjen hölinä "Halataan ISIS kuoliaaksi" alkaa olla jo liikaa. Iskuja on ollut Madridissa, Pariisissa, Lontoossa, Brysselissä jne eli kaikki nuo maat ovat olleet tuhmia maahanmuuttajia kohtaan, jopa iki ihana Ruotsikin, koska sielläkin oli iskuyritys. Jostain syystä Itä-Euroopan maissa ei ole ollut iskuja. Niistä siis voisi ottaa oppia, mutta mitä, eihän suvakkihörhöt niitä kehu???? Nehän ei ole harrastanut ylenmääräistä muslimien halaamista!! Mitäs ne ovat oikein tehneet? Sen kuin selvittää, niin taitaa löytää tehokkaan keinon ISIS iskuja vastaan. Ja mehän tiedämme, mikä keino on toiminut. Eikä se ole ollut lempeä halaaminen.

MW


nollatoleranssi

QuotePelon ilmapiiriä lietsovat Oksasen mukaan populistit ja äärioikeisto, jotka käyttävät hyväkseen terrorismia.

– Populistit pyrkivät yhdistämään terrorin ja muslimit. Muistuttaisin, että mitä enemmän vihaamme muslimeja, sitä enemmän Isisillä on polttoainetta.

Suomessa on vaadittu sitä, ettei käytettäisi yksinkertaisia selityksiä kuvaamaan tapahtumia. Vastikään oli HS:ssä juttu, jossa sama yksinkertaisen viestin sisältö oli koko jutun pääsanoma. Yleensä sanoma sanotaan vielä suoremmin eli terrorismi johtuu islam-vastaisuudesta jne.

Tuo selitys on yhtä idioottimainen kuin väittää jonkun murhaajan naapurin olevan todellinen syyllinen murhaajan tekoihin, koska ei pitänyt murhaajasta ja osoittanut ymmärrystä ja rakkautta murhaajalle.



Terrorismi ei ole tähän mennessä johtunut kertaakaan siitä, että äärioikeisto tai populistit olisivat olleet sen puolesta puhujia tai islamisteja vastaan. Tätä samaa idiotismia toistetaan taukoamatta kuin se itsessään muuttuisi totuudeksi pelkästään toiston kautta.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

nollatoleranssi

Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 23.03.2016, 21:55:26
Kumma kyllä, Sofin teoksissa ei ole koskaan teroitettu sitä, että neukkukommarien vihaamisella virolaiset syyllistyivät virheeseen. Heidän olisi vain pitänyt ihqusti rakastaa miehittäjiään ja Siperiaan kyyditsijöitään.  :flowerhat:

Tämä on hyvä osoitus täydellisestä idiotismin voimasta, johon Sofi Oksanenkin syyllistyy. Kaksinaismoralismi kukkii niin pahasti, ettei itsekkään vaikuta tajuavan sitä (tai sitten tajuaa, mutta ei halua millään tavalla huomioida koko asiaa).
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

SimoMäkelä

Quote– Terrori-iskujen tavoitteena on saada meidät kääntymään arvojamme vastaan. 

Tämä on kyllä outo päätelmä ja logiikka. Toisaalta suvakithan kautta Euroopan ovat olleet "arvojamme vastaan" jo vuosikymmeniä. Ei siihen enää tarvita muslimien terrori-iskuja.

nollatoleranssi

Ennen puhuttiin Al Qaidasta, niin nyt puhutaan Isiksestä. Kaikki terrorismi loppuu maailmasta kun yksi terroristiketju saadaan kukistettua, vaikka tämä terrorismi Euroopassakin on pääosin Eurooppaan muuttaneiden / turvapaikanhakijoiden muodossa tulleiden islamistien harteilla.

Niin kauan kuin sodat jatkuvat Lähi-Idän maissa ja Eurooppaan virtaa turvapaikanhakijoiden muodossa islamistitaistelijoita, jotka halutaan rajojen sisälle ilman kenenkään estelemättä, niin tuskin on toivoakaan terrorismin loppumisesta.

Euroopassa olevat islamistit ovat katkeria joko huonosta ruoasta, väärästä asumistyylistä, vääränlaisista moraalisääntöjen noudattamisesta  tai pelkästään sen takia, etteivät koe olevansa samanlaisia kunniakansalaisia kuin kotimaassaan.
Aina löytyy joku tekosyy siihen miksi ryhtyä terroristiksi. Vahvasti uskonnolliset yhteisöt pitävät tätä islamistisuutta yllä ja silloinkin kun ei tapahdu terrori-iskuja, niin valvotaan omaa väestöä tekemästä mitään väärää.

Ne samat ongelmat, joista kyseiset Lähi-Idän maat ovat muutenkin tunnettuja, tulevat lopulta länsimaihinkin, jos sille annetaan mahdollisuus.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/