News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-07-29 Poliisi ei halua ka­tu­par­tioin­tia (yhdistetty)

Started by PO84, 29.07.2015, 08:48:40

Previous topic - Next topic

Linkster

"salafistit" -termi saa minut naurahtamaan aina(Fingerpori). Mutta tässä kohdassa odotan ensimmäistä kulttuurien kohtaamista ja hieman varustellumpana vielä.

Ei tuollaisesta heimomenosta voi tulla kuin sotaisia yhteenottoja silloin kun kamerat eivät ole paikalla. Toivottavasti norskit saavat kunnollista kättä pidempää ettei  tarvitse nöyristellä roskajoukon edessä.

nevahood

Quote from: Juffe on 26.02.2016, 04:45:59
Tämä kuulostaa hyvältä asialta. Isis-mieliset mamut paljastavat itse itsensä ja samalla toimivat väkevänä maahanmuuton karuimpien puolien mainoksena.
Näin on.

Ei tuota oikein muutenkaan voi ymmärtää. Provoon lähdetty mukaan juuri niin kuin on ollut tarkoituskin.

Hyvä että näyttävät karvansa (no pun).
Suurkiihottaja Runeberg

Make M

Seuraavan kerran kun Odinin Sotureilla on isompi tilaisuus, johon on odotettavissa myös pelleporukkaa, niin tällainen (kts. kuva) viaton provo voisi avata ainakin joidenkin silmiä. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten suvaitsevaisesti Loldiersit ottaisivat kaapujengin mukaan "ilonpitoon".

ismolento

Quote from: roskajournalisti on 26.02.2016, 00:26:28
Soldiers of Odin onnistui kärjistämään vastakkainasettelun Norjassa ja nyt salafistit ISISin tunnuksissa partioi kadulla. Varmasti norjalaisilla on nyt turvallisempi olo.  :facepalm:

Tämä todistaa sen, ettei tuollainen järjestyspartiointi kuulu kuin poliisille.

Poliisi kärjistää vastakkainasettelua siinä missä katupartiotkin, kuten Ruotsissa on nähty. Mikä tahansa, vaikka palokunta kärjistää, jos/kun musut haluavat sen kärjistyvän.

Lissukka

Quote from: Titus on 26.02.2016, 00:35:07

on vääräuskoisten vika, että muslimit provosoituvat ?

kummassa partiossa luulisit olevan enemmän tuomittuja rikollisia

:flowerhat:

Onko kyse luulosta? Onko sinulla faktaa?
Pahinta pelkuruutta on se, että tietää, mikä on oikein, eikä tee sitä.

Alaric

Semmoista sitten.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/03/09/poliisi-kolmikkoa-epaillaan-pahoinpitelyista-kaikilla-ylla-soldiers-of-odin--takit

QuotePoliisi: Kolmikkoa epäillään pahoinpitelyistä, kaikilla yllä Soldiers of Odin -takit

Poliisi tutkii Imatralla sunnuntaina aamuyöllä tapahtunutta pahoinpitelyä.

Poliisi sai puoli viiden aikoihin ilmoituksen Imatrankosken uudella torilla tapahtuneesta pahoinpitelystä. Ilmoituksen mukaan kolme miestä pahoinpiteli yhtä miestä nyrkein lyömällä.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Blanc73

SoD:lle ensimmäinen merkintä paperiin. Irakilaiset aikamiespojat johtavat kuitenkin vielä reilusti sattumusten määrässä laskettuna.

Jostain luin että pahoinpidelty imatralaismies olisi lyönyt naista ja kahina olisi lähtenyt siitä liikkeelle?
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Alaric

^ Jep, juurikin näin. Tässä vähän pidempi ja informatiivisempi uutinen. Lisäksi järjestysmiestä hakattu tuon läpsijän lisäksi.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/soldiers-of-odinin-jasenia-epaillaan-suomalaismiehen-pahoinpitelysta/5779736

QuoteSoldiers of Odinin jäseniä epäillään suomalaismiehen pahoinpitelystä

MTV Uutisten tietojen mukaan kolmea Soldiers of Odin -ryhmän jäsentä epäillään suomalaismiehen pahoinpitelystä ja joukkotappelusta Imatralla.

Epäilty pahoinpitely tapahtui Imatrankosken torilla viime viikonloppuna sunnuntaiaamuyönä. Tapausta tutkii Kaakkois-Suomen poliisilaitos.

– Tutkimme asiaa pahoinpitelynä ja teosta epäillään kolmea Jyväskylän liepeillä asuvaa miestä. Heillä on ollut päällään Soldiers Of Odinin hupparit, kertoo tutkinnanjohtaja Jyrki Hänninen Imatran poliisiasemalta.

Miesten epäillään pahoinpidelleen imatralaismiehen sekä samassa tilanteessa torin grillillä toimineen järjestysmiehen. Uhrit eivät saaneet vakavia vammoja.

– Nyrkeillä on lyöty kasvoihin. Tässä on viitteitä siitä, että tilanteeseen on johtanut se, että pahoinpitelyn kohteena ollut imatralaismies olisi ensin läpsäissyt naisseuralaistaan. Tämä on johtanut joukkotappeluun grillillä. Alkoholilla on ollut osuutta tapahtumiin, Hänninen sanoo.

Poliisin mukaan teosta epäillyt Soldiers of Odin -jäsenet ovat kertoneet olleensa Imatralla kavereidensa luona.

Katupartiointiin osallistuvat Odinin sotilaat ovat aiemmin julkisuudessa kertoneet, ettei heidän toimintaperiaatteisiin kuulu väkivalta ja hyökkäys vaan suomalaisten puolustaminen, tilanteisiin puuttuminen ja poliisin kutsuminen paikalle.

Imatran epäilty pahoinpitely on tiettävästi ensimmäinen poliisitutkintaan johtanut tapaus, jossa Soldiers of Odinin jäsenet ovat epäiltynä.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

ISO

Kehitysmaa on saapunut, pikkuhiljaa se syrjäyttää sivistysyhteiskunnan, ja kaikkien on alettava huolehtimaan omasta ja läheistensä turvallisuudesta itse.

Unelma etenee, vääjäämättä.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Tapza

Joku alkoi mukiloida yleisellä paikalla naisseuralaistaan ja Odinin pojat pisti sitä nekkuun. Mikähän ongelma tässä?
∆v = ve⋅ln(m0/mf)

Gunnar Hymén

Quote from: Tapza on 09.03.2016, 10:35:23
Joku alkoi mukiloida yleisellä paikalla naisseuralaistaan ja Odinin pojat pisti sitä nekkuun. Mikähän ongelma tässä?

suvakit pöyristyy ja huutaa rasismista ja jauhaa paskaa + valtamedia öyhöttää ja mouhottaa omiaan sekä valehtelee.

pidän molempia isona ongelmana, kuten paskanjauhamista ja valehtelua ylipäätään
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Tapza

Oletan myös että suomalaismies tälläkertaa tarkoitti ihan suomalaista pottunokkaa koska jos se olisi ollut joku etno niin siitähän suurimmat otsikot olisi revitelty. Tämähän todistaa että Odinit puhuivat totta kun sanoivat että puuttuvat kaikenlaiseen perseilyyn taustaisuudesta riippumatta.
∆v = ve⋅ln(m0/mf)

Gunnar Hymén

äkkiä se lähtee tuostakin hyysäreiden keppihevostelu liikenteeseen
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Late

Quote from: Tapza on 09.03.2016, 10:35:23
Joku alkoi mukiloida yleisellä paikalla naisseuralaistaan ja Odinin pojat pisti sitä nekkuun. Mikähän ongelma tässä?

QuoteKatupartiointiin osallistuvat Odinin sotilaat ovat aiemmin julkisuudessa kertoneet, ettei heidän toimintaperiaatteisiin kuulu väkivalta ja hyökkäys vaan suomalaisten puolustaminen, tilanteisiin puuttuminen ja poliisin kutsuminen paikalle.

Ei käy jutusta ilmi että Odinin pojat olisivat poliisit paikalle kutsuneet.
Enkä noin ylipäätään kannata oman käden oikeutta. Ja jos joku kannattaa niin sehän toimii sitten varmaan niinkin päin että jos Lähi-itäläiset havaitsevat kaveriaan häirittävän, he voivat toimia vastaavalla tavalla kuin nämä Odinin sankarit.

Mutta varmaan valtamedian ja suvakeiden false flag -operaatio tämä. Kun eihän Odinin pojat nyt sentään tämmöistä.

Tapza

Quote from: Late on 09.03.2016, 10:50:19
1.
QuoteKatupartiointiin osallistuvat Odinin sotilaat ovat aiemmin julkisuudessa kertoneet, ettei heidän toimintaperiaatteisiin kuulu väkivalta ja hyökkäys vaan suomalaisten puolustaminen, tilanteisiin puuttuminen ja poliisin kutsuminen paikalle.

2. Ei käy jutusta ilmi että Odinin pojat olisivat poliisit paikalle kutsuneet.

3. Enkä noin ylipäätään kannata oman käden oikeutta.

1. Tämä lausunto ei välttämättä ole mitenkään ristiriidassa tapahtuneen kanssa. Suvaitseva perusoletus tietysti on että ilkeät Odinit tuosta vain hyökkäsivät suomalaismiehen kimppuun hakkaamaan. Tarina ei toistaiseksi kerro tapahtumia muutoin kuin että ensin joku alkoi läpsiä naistaan ja sitten oli läpsijä vs Odinit matsi. Mitä siinä välissä tapahtui? Odin-herrat selvästikin puuttuivat tilanteeseen. Tapahtuiko se heti nyrkit pystyssä, sanan voimalla vai miten? Tirvaisiko Odini samantien läpsijää vai kävikö läpsikän kunnian päälle sivullisen puuttuminen niin että erehtyi käymään Odinin herrain päälle humalaisen voimaintunnossa?

Se ettei väkivalta kuulu toimintaperiaatteisiin ei tarkoita etteikö sitäkin voi joutua käyttämään. Poliisilla on tarvittaessa jopa oikeus ampua, jopa kuoliaaksi, saamatta rangaistusta. Tarkoittaako tämä sitä että ihmisten kuoliaaksi ampuminen kuuluu poliisin toimintaperiaatteisiin?

2. Vaikka olisivatkin sitä ei varmasti uutisoitaisi.

3. Ylevä periaate jota voi pohtia etenkin sillä aikaa jos joskus joutuu itse syyttä suotta turpiinlyötäväksi ja vieressä pällistelee iso joukko ihmisiä jotka korkeintaan soittavat poliisin puuttumatta tilanteeseen muutoin.
∆v = ve⋅ln(m0/mf)

Pöllömestari

#1545
Quote from: Uusi Suomi
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/177802-poliisi-mies-pahoinpideltiin-imatralla-epaillyilla-soldier-odin-takit

Kannattais varmaan jättää takit kotiin ryyppyreissulla. Itsekin näin toissaviikonloppuna baarista poistuvan ympäri päissään olevan Odinin sotilaan. Enkä ollut ainoa joka kiinnitti huomiota humalaiseen "katupartiolaiseen". Kuukausi sitten Turun Odinit (takit päällä) huutelivat lapsena Etelä-Amerikasta adoptoidulle tutulle suomalaiselle tytölle solvauksia kadulla. Sitten kun "päällystö" vielä tekee kaikkensa, että katupartiointi yhdistettäisiin holokaustin kieltäjiin ja natsi-militarian kerääjiin, niin imagon kannalta ongelmalliset asiat vahvistavat ennakkoluuloja entisestään.


Edit. Niin oliko nää kolme jantteria Odineina kännäämässä, vai kännissä Odinoimassa?

Gunnar Hymén

1 SoO pahoinpitely
100+ seksuaalista ahdistelua by matut

SoO = isompi ongelma

näin se suvakkilogiikka toimii silloin kun numerot, faktat ja järjenkäyttö ei ole sallittua
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Tapza

On se nyt jännää. Ei siitä kaukaa ole kun toitotettiin että miten on kamalasti kantasuomalaistenkin toimesta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja ulistu miksei se kiinnosta ja miksei siihen puututa.

Nyt puututtiin ... ja taas tehtiin iiiihan väärin.

Varmaan kohta Naisasialiike Unioni virittelee marssisaappaita jalkaan pitääkseen mielenosoituksen katuväkivaltaa vastaan ettei naisia hakkaavia hakkaajia hakattaisi.

:facepalm:
∆v = ve⋅ln(m0/mf)

Tapza

Quote from: beehoo on 09.03.2016, 11:24:35
1 SoO pahoinpitely

Huom! Obs! Jossa 'pahoinpideltiin' naistaan pahointelevä.
∆v = ve⋅ln(m0/mf)

Gunnar Hymén

Quote from: Tapza on 09.03.2016, 11:31:20
Quote from: beehoo on 09.03.2016, 11:24:35
1 SoO pahoinpitely

Huom! Obs! Jossa 'pahoinpideltiin' naistaan pahointelevä.

larppasin tuossa suvakkia. suvakit olisivat antaneet miehen pahoinpidellä naisen oikein kunnolla. sitähän he haluaa, islamia suomeen ja naisten alistamista.
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Pöllömestari

Quote from: beehoo on 09.03.2016, 11:24:35
1 SoO pahoinpitely
100+ seksuaalista ahdistelua by matut

SoO = isompi ongelma

näin se suvakkilogiikka toimii silloin kun numerot, faktat ja järjenkäyttö ei ole sallittua

Tuo sinun koko kommenttisi on myös esimerkki siitä miten "hommalogiikka" monien mielestä menee. Näetkö itse mitään ongelmaa siinä?

Gunnar Hymén

Quote from: Pöllömestari on 09.03.2016, 11:33:48
Quote from: beehoo on 09.03.2016, 11:24:35
1 SoO pahoinpitely
100+ seksuaalista ahdistelua by matut

SoO = isompi ongelma

näin se suvakkilogiikka toimii silloin kun numerot, faktat ja järjenkäyttö ei ole sallittua

Tuo sinun koko kommenttisi on myös esimerkki siitä miten "hommalogiikka" monien mielestä menee. Näetkö itse mitään ongelmaa siinä?

nimenomaan tuo suvakkilogiikka on se ongelma, mielestäni 100+ henkistä pahoinpitelyä on helpostikin isompi ja määrätietoisempi ongelma kuin 1 snägäripahoinpitely. etkö itse ymmärrä, miksi kysymyksesi ongelmasta ontuu?
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Pöllömestari

Quote from: Tapza on 09.03.2016, 11:31:20
Quote from: beehoo on 09.03.2016, 11:24:35
1 SoO pahoinpitely

Huom! Obs! Jossa 'pahoinpideltiin' naistaan pahointelevä.

Pahoinpitelikö se järjestyksenvalvojakin naista vai oli se vaan vahingossa välissä?

Tapza

Quote from: Pöllömestari on 09.03.2016, 11:35:13
Pahoinpitelikö se järjestyksenvalvojakin naista vai oli se vaan vahingossa välissä?

Quote from: IS
Poliisin mukaan samojen miesten epäillään pahoinpidelleen samalla myös paikalla vapaa-ajallaan ollutta järjestyksenvalvojaa.

– Meillä on tässä siis kaksi asianomistajaa ja kolme epäiltyä. Tutkinta on vielä kesken, joten se on hieman epäselvää miten hän on tilanteeseen joutunut. Onko hän yrittänyt rauhoittaa tilannetta vai vain ajautunut mukaan, Hännen kertoo.
∆v = ve⋅ln(m0/mf)

MacGyver

Voi olla suuria vaikeuksia pitää katupartiointi ruodussa, kun osallistujien määrä on kasattu aika nopeasti.
Itselleni on tullut tuntuma että Odinit tulevat kehittymään jonkinlaiseksi jengiksi, jotka tulevat ottamaan yhteen matu-jengien kanssa.

Kerttu Täti

Quote from: beehoo on 09.03.2016, 11:24:35
1 SoO pahoinpitely
100+ seksuaalista ahdistelua by matut

SoO = isompi ongelma

näin se suvakkilogiikka toimii silloin kun numerot, faktat ja järjenkäyttö ei ole sallittua

Kuinka monta jäsentä Odineissa on Suomessa? Kuinka monta maahanmuuttajaa Suomessa? Näitä suhdelukujahan te yleensä tarkastelette.

Tapza

Quote from: Kerttu Täti on 09.03.2016, 11:47:46

Kuinka monta jäsentä Odineissa on Suomessa? Kuinka monta maahanmuuttajaa Suomessa? Näitä suhdelukujahan te yleensä tarkastelette.

Onko se että naisenhakkaaja saa kuonoon rinnastettavissa samanlaiseksi rikokseksi kuin seksuaalinen ahdistelu?

Sen on oltava jotta suhteuttaminen olisi mielekästä.
∆v = ve⋅ln(m0/mf)

plug2

Quote from: Tapza on 09.03.2016, 11:50:05
Quote from: Kerttu Täti on 09.03.2016, 11:47:46

Kuinka monta jäsentä Odineissa on Suomessa? Kuinka monta maahanmuuttajaa Suomessa? Näitä suhdelukujahan te yleensä tarkastelette.

Onko se että naisenhakkaaja saa kuonoon rinnastettavissa samanlaiseksi rikokseksi kuin seksuaalinen ahdistelu?

Sen on oltava jotta suhteuttaminen olisi mielekästä.
Juu.
Ja lisäksi, 100 tapausta lyhyessä ajassa tarkoittaa jo selvästi jonkinlaista ilmiötä.
1 tapaus on kirjaimellisesti yksittäistapaus.

Chew Bacca

Sellaista ei olekaan kuin vapaa-ajalla oleva järjestyksenvalvoja. Jv on tehtävä, ei ammatti. Vapaalla ollessaan (eli ei asetettuna jv:nä) tavallinen kansalainen. Minäkin olen jv kuten varmaan puolet palstan uroksista. Saa tulla leipomaan turpaan jos aihetta löytyy, ei siitä seuraa mitään kovennusta.

Hienosti beeffasi muuten heikkoa narratiivia. Rinnastuu varmaan suvisversumissa poliisin tappamiseen.

törö

Quote from: Pöllömestari on 09.03.2016, 11:18:49
Kannattais varmaan jättää takit kotiin ryyppyreissulla. Itsekin näin toissaviikonloppuna baarista poistuvan ympäri päissään olevan Odinin sotilaan. Enkä ollut ainoa joka kiinnitti huomiota humalaiseen "katupartiolaiseen". Kuukausi sitten Turun Odinit (takit päällä) huutelivat lapsena Etelä-Amerikasta adoptoidulle tutulle suomalaiselle tytölle solvauksia kadulla. Sitten kun "päällystö" vielä tekee kaikkensa, että katupartiointi yhdistettäisiin holokaustin kieltäjiin ja natsi-militarian kerääjiin, niin imagon kannalta ongelmalliset asiat vahvistavat ennakkoluuloja entisestään.

Mun mielestä tuo näkyvyyden hakeminen on hyvä asia, koska se huomataan.

Meillä on myös tämä ukrainalaislähtöinen äärioikeistolahko, joka hengailee ISIS:n kanssa, mutta sitä ei olla huomattu, koska se ei mainosta itseään.

https://www.facebook.com/PravyiSektorSuomi

Odinit ovat vain kansallissosialismin jengiversio, joka ottaa joskus paremman tekemisen puutteessa turpaan anarkisteilta, mutta nämä toiset ovat se aito asia.