Päivi Räsänen: "Häpesin niin, etten kertonut raiskausyrityksestä kenellekään"

[newspeak]

Iltalehdestä osui silmiin tälläinen:

Räsänen sanoo Iltalehdelle, että oli tulossa seurakunnan järjestämästä tilaisuudesta Lappeenrannassa, kun joutui raiskausyrityksen kohteeksi.

Oli elokuun ilta. Kello oli noin 20-21.

- Lähdin seurakuntatalolta kävelemään valtatien varteen, josta minun oli tarkoitus liftata kotiin. Tuohon aikaan nuoret liftasivat yleisesti, koska se oli ainoa keinoa päästä kotoa jonnekin.

Seurakuntatalon pihalla seisoskeli nuori, pienikokoinen poika, joka lyöttäytyi Räsäsen seuraan.

- Hän alkoi kysellä uskon asioista. Ajattelin, että hän on hengellisistä asioista kiinnostunut ja mielelläni niistä hänelle kerroin.

- Olimme kävelleet noin kilometrin verran, kun nuorukainen yhtäkkiä tyrkkäsi minut puskaan ja otti puukon esiin. Hän kaatoi minut maahan ja rupesi repimään vaatteita pois. Tajusin heti, mitä pojalla oli mielessä.

Räsänen ei kuitenkaan lamaantunut, vaan laittoi topakasti vastaan.

- Pois! Lopeta heti! hän huusi.

- En tiedä, oliko hän sen verran epävarma vai niin pienikokoinen, mutta pystyin tempaisemaan itseni ylös.

Räsänen juoksi karkuun niin lujaa kuin pystyi. Poika ei seurannut häntä.

- Juoksin valtatielle, josta liftasin kotiin, kuten olin alunperin ajatellutkin.

...

Räsänen sanoo aikuisiässä ymmärtäneensä, että asiasta olisi pitänyt tuolloin ehdottomasti ilmoittaa poliisille.

Juttu kokonaisuudessaan:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020821087660_uu.shtml

Sitä vain, ettei kai voi liiaksi ihmisille teroittaa mieliin, että aina pitää ilmoittaa näistä tapauksista. Yksikseen voivottelu ja vaikeneminen, mitä olen nähnyt aivan liikaa raiskaksen tai yrityksen uhrien tekevän, ei auta ketään.

[UgriProPatria]

Iltalehdestä osui silmiin tälläinen:

Räsänen sanoo Iltalehdelle, että oli tulossa seurakunnan järjestämästä tilaisuudesta Lappeenrannassa, kun joutui raiskausyrityksen kohteeksi.

Oli elokuun ilta. Kello oli noin 20-21.

- Lähdin seurakuntatalolta kävelemään valtatien varteen, josta minun oli tarkoitus liftata kotiin. Tuohon aikaan nuoret liftasivat yleisesti, koska se oli ainoa keinoa päästä kotoa jonnekin.

....

Räsänen sanoo aikuisiässä ymmärtäneensä, että asiasta olisi pitänyt tuolloin ehdottomasti ilmoittaa poliisille.

Juttu kokonaisuudessaan:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020821087660_uu.shtml

Sitä vain, ettei kai voi liiaksi ihmisille teroittaa mieliin, että aina pitää ilmoittaa näistä tapauksista. Yksikseen voivottelu ja vaikeneminen, mitä olen nähnyt aivan liikaa raiskaksen tai yrityksen uhrien tekevän, ei auta ketään.

Oletan, ettet itse ole uhri, mutta nähnyt ilm. useampienkin uhrien voivotukset ja vaikenemiset.

Tuolla tiedolla luulisi jo ulkopuolisenkin, tätä kokemusta vailla olevan ja tähän nähden terveen sielun ymmärtävän, että jokin kumma syy niillä täytyy olla, kun ne useimmiten vain voihkivat ja vaikenevat.

Eräs syy saattaisi olla, että tällaisen uhri pyrkii suojelemaan haavojaan, estämään, ettei niihin enempää kosketa. Poliisilaitoksella nimittäin asiat tullaan käymään moneen kertaan, minuutin tarkkuudella läpi, edes takaisin, tivaten sanamuotoja, käyden läpi kuka teki mitä ja mitä sinä itse teit. Kaikki asian käsittely sattuu henkisesti.

Tämän lisäksi maailmamme torjuu raiskauksen uhrit. Ihmiset eivät halua kuulla, sillä uhrin pääkopan on täyttänyt vain kauhukuvat non-stopina ja hän jauhaa tätä yhtä ja samaa, kyselee ääneen, ihmettelee ja jo kohta joku saattaa laukaista jotain epäkohteliasta ja uhrin torjuvaa.

Uhri siis havaitsee olevansa ypöyksin ja yrittää vain hiljaa peiton alla käydä läpi psykoosiaan, tietä pimeässä, pitkospuita pitkin yli suon. Selviytyä. Tähän voi akuutimmillaankin mennä useita viikkoja, jopa kuukausia. Hänelle merkitsee vain ja ainoastaan, että hän itse selviytyy, miten kuten selviytyy. Ja näin kuuluu ollakin.

[Tabula Rasa]

joku saattaa laukaista jotain epäkohteliasta ja uhrin torjuvaa.

Juuri tämän vuoksi useimpien ongelmien uhrit ovat yksin. Ihmiset eivät tiedä mitä heille voi sanoa. Lisäksi läsnäolo, sukupuoli, vaatetus tms ihan mikä hyvänsä vielä abstraktimpi ja siten hankalammin huomioon otettava seikka voi toimia liipasimena. Pitää kokoajan olla varpaillaan eikä sillä saa aikaan tervettä systeemiä. Lisäksi se helvetin raskasta. Olettaen että ympärillä kunnon väkeä, paskasakkihan raiskaa yleensä henkisesti uudestaan ihan vaan välinpitämättömyyttään.

Mielenkiintoista olisi kuulla mitä homman asiasta tietävät sanovat. Millä tavalla kohdata raiskauksen tai muun ongelman uhri? Jokainen tapaus toki omanlaisensa, mutta eiköhän tuosta lie yleisiäkin suuntaviivoja vedettävissä?

[newspeak]

Niin, tarkoitushan ei suinkaan ollut vähätellä uhrien kokemuksia vaan päinvastoin tuoda niitä esille ja siksi suosittelisinkin, että lukisitte tuon Räsäsen kuvaksen kokonaisuudessaan avauksessa olevan linkin kautta.

Pointtini nyt vain oli, että puhumiseen tulee kannustaa. Ei ensimmäisen keskustelukumppanin suinkaan tarvitse olla viranomainen. Se voi olla kuka tahansa. Ja totta kai rikoksen uhriksi joutuminen aiheuttaa aina häpeää, vihaa, pelkoa ja monia muita tuntemuksia. Se on ihan normaalia.

[UgriProPatria]

Jokainen uhri on yksilönsä, hänen kokemuksensa on ollut yksilöllinen ja jokainen uhri reagoi asiaan omanlaisesti.

Kun asia on tapahtunut ja jos joku haluaa olla ystävä ja kuunnella ja jopa auttaa, silloin kuuntelemisen on mentävä uhrin omilla ehdoilla.

Jokseenkin tavallista on, että miehistä ei tässä asiassa auttajiksi ole, sillä uhri usein on yliherkkä, epäluuloinen, hysteerinen ja vainoharhainen miehiä kohtaan, sekä saattaa tuntea halua olla töykeä miehelle kuin miehelle, eli kostaa tapahtunut edes jollain tavoin. Uhri ei halua edes mieslääkärin tulla itseään lähelle, eikä koskea, vaan kavahtaa kauemmaksi.

Kyseessä on henkinen trauma, jossa raiskaus on ollut ikäänkuin fyysinen tie repiä uhri henkisesti, sisäisesti täysin riekaleiksi. Tehtyä ei saa koskaan tekemättömäksi, uhri on ikäänkuin jäänyt junan alle, häneen sattuu, eikä siinä tekijän kannata tulla sanomaan, että olen todella pahoillani. Ensinnäkin, koska hän ei voi olla. Häntä pelottaa mahdolliset seuraukset ja hän ajattelee, että pieni ystävällinen puhe raiskauksen päälle, antaa hänelle, raiskaajalle ikäänkuin paremman omantunnon.

Uhrille itselleen on useinkin täysin yhdentekevää joutuuko tekijä vankilaan vai ei, menköön, tai olkoon menemättä, se ei tee tehtyä tekemättömäksi. Yhteiskuntaa miellyttääkseen uhri saatetaan saada siihen uskoon, että hänellä on "velvollisuutensa" (jumalauta). Hänen, henkisesti riekaleisena, pitää alkaa pelastaa muita potentiaalisia uhreja. Tämä ei kuitenkaan kuulu uhrille, vaan yhteiskunnalle itselle. Uhri saattaa kokea tällaisen "mene poliisin puheille"-vaatimuksen jopa hänen raiskausta seuraavana, yhteiskunnallisena hyväksikäyttönään.

Mutta mieluiten uhri saattaakin alkaa jopa hautoa tekijän murhaa. Tällainen haave saattaa helpottaa oloa jonkin verran, silloin kun hän pönttö pimeänä ympäri vuorokauden, näkee sisäisillä silmillään koko tapahtuman uudelleen ja uudelleen, kuvien jatkuvasti tarkentuessa.

[newspeak]

Viranomaisilla on tietenkin näitä asioita koskien omat lakinsa, ohjeistuksensa ja määräyksensä, enkä sanoisi ettei tähänkin olisi yritetty panostaa yhteiskunnan kuvakulmasta.

Sitä kuitenkin kannattaa ehkä kysyä, että entäpä maallikot?

UgriProPatria tuo tuossa ihan asiallista näkemystä esille. Ei tietenkään uhrilla ole velvollisuuksia. Yhteiskunnalla sen sijaan on. Sallivuus voisi olla yksi ratkaisu tähän. Siten että sanoma uhrille on rohkaiseva.

[Takinravistaja]

Niin, tarkoitushan ei suinkaan ollut vähätellä uhrien kokemuksia vaan päinvastoin tuoda niitä esille ja siksi suosittelisinkin, että lukisitte tuon Räsäsen kuvaksen kokonaisuudessaan avauksessa olevan linkin kautta.

Pointtini nyt vain oli, että puhumiseen tulee kannustaa. Ei ensimmäisen keskustelukumppanin suinkaan tarvitse olla viranomainen. Se voi olla kuka tahansa. Ja totta kai rikoksen uhriksi joutuminen aiheuttaa aina häpeää, vihaa, pelkoa ja monia muita tuntemuksia. Se on ihan normaalia.

Arvoidaan että jopa 10 000 - 15 000 raiskausta jätetään vuosittain ilmoittamatta. Kynnys ilmiantaa läheinen, sukulainen tai työkaveri on korkea. Tuntemattoman tekemät "puistoraiskaukset" ilmoitetaan herkemmin.

[Tabula Rasa]

Nuo arviot ovat aika jänniä. Joskus laskin annetuilla luvuilla että jos ne pitäisivät paikkansa niin jokainen suomalainen nainen raiskattaisiin keskimäärin kahdesti elämänsä aikana. Uskoo ken tahtoo.

[Echidna]

Niin, tarkoitushan ei suinkaan ollut vähätellä uhrien kokemuksia vaan päinvastoin tuoda niitä esille ja siksi suosittelisinkin, että lukisitte tuon Räsäsen kuvaksen kokonaisuudessaan avauksessa olevan linkin kautta.

Pointtini nyt vain oli, että puhumiseen tulee kannustaa. Ei ensimmäisen keskustelukumppanin suinkaan tarvitse olla viranomainen. Se voi olla kuka tahansa. Ja totta kai rikoksen uhriksi joutuminen aiheuttaa aina häpeää, vihaa, pelkoa ja monia muita tuntemuksia. Se on ihan normaalia.

Arvoidaan että jopa 10 000 - 15 000 raiskausta jätetään vuosittain ilmoittamatta. Kynnys ilmiantaa läheinen, sukulainen tai työkaveri on korkea. Tuntemattoman tekemät "puistoraiskaukset" ilmoitetaan herkemmin.

Eikös jossain arvioitu, että 46000 jää ilmoittamatta? Se on vielä komiampi luku. 126 päivässä tai suunnilleen 10 minuutin välein Suomessa raiskataan nainen (tai mies), joka jättää ilmoittamatta rikoksesta.

[sologdin]

Omituista miten raiskaustarinoita wanhoilta ajoilta sikiää kuin sieniä sateella juuri nyt, kun raiskausasia on päivänpolttava.

[UgriProPatria]

Nuo arviot ovat aika jänniä. Joskus laskin annetuilla luvuilla että jos ne pitäisivät paikkansa niin jokainen suomalainen nainen raiskattaisiin keskimäärin kahdesti elämänsä aikana. Uskoo ken tahtoo.

No. Näinkin saattaa käydä.

Mutta tuohon on laskettava mukaan myös sellaiset seksuaalirikosten uhrit, jotka joutuvat itseasiassa mahd. vuosien, vuosikymmenten ajan seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Tällaisen uhrin kohdalla ei voi edes tarkkaan laskea kuinka monta raiskausta hän on elämänsä aikana kokenut. Ja tällaisiakin uhreja on paljon, myös Suomessa.

[UgriProPatria]

Omituista miten raiskaustarinoita wanhoilta ajoilta sikiää kuin sieniä sateella juuri nyt, kun raiskausasia on päivänpolttava.

Vuosikymmeniä salassa kärsitty asia saattaa nousta pintaan, kuunnellessa, tai lukiessa muiden kertomuksia ja tällöin monet muutkin uhrit uskaltautuvat tulla, muiden mukana esiin. Kaapin ovet raottuvat ja sieltä pälyilevät tuhansien naisten pelästyneet silmät.

Miesten raiskaus on eräänlainen tabu kai edelleen, useimmiten miehet eivät helpolla tunnusta joutuneensa tällaisen kohteeksi, mutta yhtälailla pedofiilit metsästävät pikkupoikia kuin tyttöjäkin. Ja jopa aikuisia miehiä ryhmäraiskataan, kuten juuri luin uutisen.


http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/l%C3%A4nsiv%C3%A4yl%C3%A4-mies-sidottiin-puuhun-ja-raiskattiin-espoossa/ar-BBpfLvh?li=AAaDcIL&ocid=mailsignoutmd :

Länsiväylä: Mies sidottiin puuhun ja raiskattiin Espoossa 1/11
MTV MTV
MTV UUTISET
2 tuntia sitten

© Lehtikuva
Kolmea miestä epäillään neljännen miehen raiskauksesta Espoon Nuuksiossa viime vuoden huhtikuussa, kertoo Länsiväylä.

Miehiä epäillään lisäksi törkeästä ryöstöstä, törkeästä vapaudenriistosta, törkeästä kiristyksen yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä. Syyttäjä vaatii miehille vähintään kuuden vuoden vankeusrangaistusta. Tuomio annetaan maaliskuussa.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun kaksi syytetyistä olivat hakeneet uhrin Suurpellosta ja pakottaneet tämän väkivalloin auton kyytiin velan takia.

Uhri oli kuljetettu kolmannen miehen kodin kautta köysi kaulassaan metsään, jossa hänet sidottiin puuhun. Miestä oli pahoinpidelty lyömällä metalliputkella ja teräaseella. Lisäksi hänen peräaukkoonsa oli tungettu esine.

Uhria oli pidetty vankina 5–6 tunnin ajan. Pahoinpitelystä ja raiskauksesta oli aiheutunut tälle hengenvaarallinen tila, Länsiväylä kertoo.

[Pöllämystynyt]

Jokainen uhri on yksilönsä, hänen kokemuksensa on ollut yksilöllinen ja jokainen uhri reagoi asiaan omanlaisesti.
...

Kerrot tosi kiinnostavasti ja järkyttävästi raiskausten vaikutuksista. Tässähän tuntee käsittävänsä uusia ulottuvuuksia asiasta. Kiitos näistä jutuista, vaikka aihe onkin rankka! Joku muukin on kirjoittanut hyvin jossain ketjussa, en muista kuka ja missä.

[Yhteisöjäävi]

Ei tietenkään uhrilla ole velvollisuuksia. Yhteiskunnalla sen sijaan on.

Yksi velvollisuus voisi esimerkiksi olla järjestää rikosseuraamusjärjestelmä sellaiseksi, ettei se kantaisi sisässään uhria pilkkaavaa ja syyllistävää piiloviestiä tyyliin "mitäs läksit" tai "pojat on poikia". Kärjistäen sanoisin, että meillä on liikaa sellaista mentaliteettia, jonka mukaan suorastaan petomaisia tekoja tehneitä rikollisia ajatellaan "parannettavan" tai integroitavan yhteiskuntaan siten, että heidän päätään silitellään ja korvaan kuiskutellaan terapeuttisesti rauhoittavia elämänohjeita ja unelmia.   

[UgriProPatria]

Jokainen uhri on yksilönsä, hänen kokemuksensa on ollut yksilöllinen ja jokainen uhri reagoi asiaan omanlaisesti.
...

Kerrot tosi kiinnostavasti ja järkyttävästi raiskausten vaikutuksista. Tässähän tuntee käsittävänsä uusia ulottuvuuksia asiasta. Kiitos näistä jutuista, vaikka aihe onkin rankka! Joku muukin on kirjoittanut hyvin jossain ketjussa, en muista kuka ja missä.

Kirjoitan omista kokemuksistani.

Joitain vuosia sitten lukiessani lestadiolaisten sivustoja ja heidän avautuessaan omista kokemuksistaan, sain rohkeutta myös itse, kakistellen tulla eräällä tavoin ulos tässä asiassa. Olen tästä kiitollinen lessuille. Heiltä sain voimaa.

Jokainen uhri kuitenkin, jos yleensä puhuu mitään, puhuu omilla ehdoillaan, sen minkä kykenee asiasta sanomaan. Mm. kiertoilmaisujen käyttö helpottaa järkyttävistä kokemuksista puhumista.

[Pikkuvaimo]

Perusohje raiskauksen tai muun kaltoinkohtelun uhrin kohtaamiseen: validointi. Jos joku kertoo tulleensa raiskatuksi tai seksuaalisuutta on loukattu, anna toisen tunteille oikeutus. Älä vähättele, kyseenalaista, kuulustele, patista, tai edes tsemppaa. Kuuntele ja sano se, minkä uhri tarvitsee: "Sinulle tehtiin väärin, tunteesi ovat oikeutettuja." Jos asia tulee ilmi vasta vuosia tai vuosikymmeniä tapahtumista, ei silloinkaan tule kyseenalaistaa syitä kertoa 'vasta nyt'. Raiskauksessa ja kaikessa seksuaalisessa häirinnässä psyykkinen puoli on raskain ja invalidisoi eniten. Pidän erittäin hyvänä asiana Räsäsen ulostuloa. Toivon että se rohkaisee muitakin. Myös toivon, että keskustelu aiheesta pysyy yhtä herkän hyvänä kuin alkoikin.

[Pöllämystynyt]

Ei tietenkään uhrilla ole velvollisuuksia. Yhteiskunnalla sen sijaan on.

Yksi velvollisuus voisi esimerkiksi olla järjestää rikosseuraamusjärjestelmä sellaiseksi, ettei se kantaisi sisässään uhria pilkkaavaa ja syyllistävää piiloviestiä tyyliin "mitäs läksit" tai "pojat on poikia". Kärjistäen sanoisin, että meillä on liikaa sellaista mentaliteettia, jonka mukaan suorastaan petomaisia tekoja tehneitä rikollisia ajatellaan "parannettavan" tai integroitavan yhteiskuntaan siten, että heidän päätään silitellään ja korvaan kuiskutellaan terapeuttisesti rauhoittavia elämänohjeita ja unelmia.

Uhria pilkkaavan ja häpäisevän viestin antaa usein liian pieni rangaistus. Monissa kulttuureissa nähtäisiin Suomen oloissa tyypillinen "rangaistus" osoituksena siitä, että nainen oli osasyyllinen, ja siis huora. Myös luulisin, että naisten itsesyytöksiä voi pahentaa tekijän lievä rangaistus. On uhrin ihmisoikeus, että hänen syyttömyytensä ja kunniallisuutensa todistetaan rankaisemalla tekijää siten, että se näyttää yleisesti ja päivänselvästi siltä, että tekijä todella oli yksin vastuussa teosta.

Tosin toinen seksuaalirikostuomioiden epäkohta on, että syytetyn pitää usein todistaa syyttömyytensä. Raiskausoikeudenkäynneissä todistustaakka on usein käytännössä käänteinen, joka on räikeä loukkaus perustavimpia oikeusperiaatteita ja ihmisoikeuksia kohtaan. Ihmisiä tuomitaan loppuiäkseen saastaisiksi raiskareiksi näyttönä pelkkä sana vastaan sana. Molemmat mainitsemani epäkohdat ovat vakavia loukkauksia, ja pikaisen korjauksen tarpeessa. Jos vain varmuudella syyllisiä tuomittaisiin, ei tarvitsisi tuomita lievää rangaistusta siltä varalta, että syytetty onkin oikeasti syytön.

[UgriProPatria]

joku saattaa laukaista jotain epäkohteliasta ja uhrin torjuvaa.

Juuri tämän vuoksi useimpien ongelmien uhrit ovat yksin. Ihmiset eivät tiedä mitä heille voi sanoa. Lisäksi läsnäolo, sukupuoli, vaatetus tms ihan mikä hyvänsä vielä abstraktimpi ja siten hankalammin huomioon otettava seikka voi toimia liipasimena. Pitää kokoajan olla varpaillaan eikä sillä saa aikaan tervettä systeemiä. Lisäksi se helvetin raskasta. Olettaen että ympärillä kunnon väkeä, paskasakkihan raiskaa yleensä henkisesti uudestaan ihan vaan välinpitämättömyyttään.

Mielenkiintoista olisi kuulla mitä homman asiasta tietävät sanovat. Millä tavalla kohdata raiskauksen tai muun ongelman uhri? Jokainen tapaus toki omanlaisensa, mutta eiköhän tuosta lie yleisiäkin suuntaviivoja vedettävissä?

Olen itsekin ymmärtänyt ihmisten välttelevistä ja neuvottomista katseista, että kyse on asiasta, jota he eivät voi tuntea, näkevät toisen kärsimyksen, mutteivät tiedä mitä tehdä. Tähän valintaan, mitä tehdä, on erilaiset syyt. Juuri neuvottomuus uhrin heittelehtivän mielialan vuoksi, tai tekijä esim. saattaa olla heidän omaa lähipiiriään. Tällainen on uhria kohtaan julmaa, mutta lähipiiriltä myös osin ymmärrettävä reaktio.

Jossain määrin raskasta tällaisen uhrin lähellä olo epäilemättä on, etenkin akuutissa vaiheessa. Mutta jos on hänen omaan lähipiiriin kuuluva, ei kyllä ole aivan oikein vetäytyä hänestä kauemmas, sillä uhri tulkitse sen siten, että häntä pidetään hylkiönä ja osasyllisenä asiassa.

Joku läheinen naisystävä, uhrin hyvä tuttu, jolla mahdoliisesti samankaltaisia kokemuksia, voisi olla paras kuuntelija ja lähelläolija, jos hän vain jaksaisi.

Joissain tapauksissa näinkin voi jopa olla, että uhri eräässä mielessä on itsekin syyllinen tapahtumien kulkuun, hän on saattanut altistaa itsensä. Vaikka raiskaus ei ole koskaan puolustettavissa, on tilanteita, joissa voi katsoa uhrin toimineen, tietenkin tarkoittamattaan siten, että se on voinut toimia houkuttimena vastaankävelevälle epäihmiselle.

Tarkoituksellisen toiminnan seurausta ei voi pitää nimenomaisena raiskauksena, vaikka houkuteltu lemmenleikki riistäytyisikin käsistä täydeksi väkivallaksi, niille on sitten omat rikosnimikkeensä.

Jos esim. yksinäinen nainen lähtee yöllä oikaisemaan Helsingin Kaisaniemenpuiston läpi kotiinsa, vaikka voisi hyvin ottaa esim. turvallisen taksin, nousta ratikkaan, tai kävellä katua pitkin, ei ole mikään ihme, jos hänelle tavalla tai toisella käy hullusti. Näitä tapauksia kutsutaan myös nimellä puskaraiskaus. Mutta uhrejakin on monenlaisia, sillä kaikilla äly ei pelaa, etenkään yöllisen juhlinnan päälle. Uhrin tyhmyys, jopa hulluus ei kuitenkaan anna lupaa millekään rikolliselle teolle.

Raiskaus on aina uhrille vastentahtoinen teko, sitä ei voi haluta, eikä siitä "pitää". Muutoin se ei olisikaan raiskaus, vaan jotain muuta. Koska teko on uhrille vastentahtoinen, se syvästi loukkaa hänen koskemattomuuttaan, haavoittaa myös henkisesti. Toiset uhrit selviytyvät tapahtumasta paremmin, toiset voivat menettää kaiken, päätyä esim. psykiatriseen hoitoon, ajallisesti, tai lopuksi ikäänsä.

[newspeak]

Omituista miten raiskaustarinoita wanhoilta ajoilta sikiää kuin sieniä sateella juuri nyt, kun raiskausasia on päivänpolttava.

Johonkin pitää kai maailman tapahtumia suhteuttaa. Tokkopa tätä invaasiotakaan turhanpäiten perustellaan kansalle Suomen sotalapsilla ja Karjalan evakoilla. Valmiisiin mielikuviin on helppo vedota, kun ne tulevat kuin itsestään pinnalle.