News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2016-01-21 YLE: Nuoret turvikset kehittäneet kimppapuolustusjärjestelmän

Started by RP, 21.01.2016, 07:18:29

Previous topic - Next topic

Nanfung

Miten kimppapuolustusjärjestelmää tullaan rahoittamaan? Ovatko SPR:n keräyslippaat jo valmiina?
Suomen kielen sanoissa on pasaatituulen lempeää voimaa ja laulettuna se soi, kuin parhaiten viritetty Stradivarius.

Aallokko

Maahantunkeutujat osoittavat "kimppapuolustusjärjestelmällään" sen minkä järkevät ihmiset ovat muutenkin tienneet: he katsovat olevansa taistelijoita vihollismaassa. Mikään määrä "welcome"-lappusten aaltoilua ja pullantuoksua ei tätä muuta. Toki suvaitsevaiston ennätyksellinen naivius on helpottanut vierasjoukkojen sijoittumista Suomeen.

ISO

Seuraavaksi voisivat kehittää kimppakotiinpaluujärjestelmän.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"


JulmaJuha

Paha vaan, että kun nämä laittomat ja rasistiset matupartiot kiertelevät öisillä kaduillamme ja pusikoissamme metsästämässä kimppakivaa, niin me suomalaiset joudumme pakosta kehittämään kansalaisten kimppapuolustusjärjestelmiä omaistemme turvaksi.
Ei tämä meno voi tästä ainakaan enää hullummaksi mennä!
Eihän? ööh siis, ettäkö voi? ettäkö hulluudella ei ole rajaa?

Lalli IsoTalo

Quote from: P on 21.01.2016, 09:11:48
Quotehe ovat kehittäneet tällaisen kimppapuolustautumisjärjestelmän. Jos yhtä uhataan, kaikki ovat mukana puolustamassa.

Jaa ei enaa "loyhia kaveriporukoita"?  On tuollaisella ihan vakiintunut sanakin - Jengi.

Onko esimerkiksi Taharrush gamae (ryöstä ja raiskaa) kimppapuolustusjärjestelmä vai järjestäytynyttä rikollisuutta?

Quote from: https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4rjest%C3%A4ytynyt_rikollisuusEuroopan unioni määrittelee termin "järjestäytynyt rikollisuus" yhdentoista ominaisuuden luettelolla. Luetelluista ominaisuuksista neljän pakollisen (kohdat 1, 3, 5 ja 11) sekä yhteensä kuuden kohdan on toteuduttava, jotta ryhmä täyttäisi järjestäytyneen rikollisuuden vaatimukset.
1.useamman kuin kahden henkilön yhteistyö check
2.ryhmän jäsenillä omat määrätyt tehtävät check
3.ryhmä toimii pitkän tai rajoittamattoman ajan check
4.ryhmä käyttää sisäistä kuria check
5.ryhmää epäillään törkeistä rikoksista check
6.ryhmä toimii kansainvälisellä tasolla check
7.ryhmä käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja check
8.ryhmä käyttää peiteyhtiöitä check (SPR)
9.ryhmä harjoittaa rahanpesua
10.ryhmä pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin check
11.ryhmän toiminnassa taloudellisen hyödyn ja/tai vallan tavoittelu on määräävänä tekijänä. check

(Suuri osa kriteereistä sopii myös SPR:ään.)
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

John Doe

kimppapuolustusjärjestelmä

Google löytää peräti neljä osumaa kyseiselle sanalle.

Uuno Nuivanen

Quote from: Nousuhumala on 21.01.2016, 09:58:34
Olin just tulossa postaamaan samaa kuin xor_xor. Malliesimerkki kimppapuolustusjärjestelmästä.

Malliesimerkki myös poliisin intresseistä saada kimppa kiinni.
QuoteViisikymppinen mies joutui ryöstön uhriksi Leppävaaran rautatieaseman alikulkutunnelissa Espoossa 19. joulukuuta hieman puolen yön jälkeen. Hän oli juuri poistunut läheisestä ravintolasta.
Reilu kuukausi meni kuvan julkaisuun.

Oho

Turvikset kimppapuolustavat, kuten stadissa vuodenvaihteessa, kun kantikset katupartioivat äärioikeistolaisessa SA-hengessä.

O Tempora O Mores

taannehtiva seuralainen

Väkivaltaisten matujengien syntyminen on ollut tiedossa useita vuosia. Se on nähty kaikissa maissa, joihin pakolaisia on tolkuttomasti päästetty.
Poikkeuksena aikaisempaan on, että nämä jengit ovat kulttuurisesti, uskonnollisesti, sivistyksellisesti ja rasistisuudessaan täysin jotain muuta kuin 20-80 luvun suomalaispoikien jengit jotka nahistelivat keskenään. Näitä on törkeää verrata millään -han argumenteilla historian  suomalaislättähattuihin väkivallan määrän, laadun kuin toistuvuudenkaan osalta.
Koska perussyynä on islam, karkoitus on ainoa vaihtoehto väkivaltaisesti käyttäytyville muukalaisille.


VeePee

QuoteMatkalla he ovat saaneet osakseen kovaakin kohtelua. Jotta kaikesta on selvitty ehjin nahoin, he ovat kehittäneet tällaisen kimppapuolustautumisjärjestelmän. Jos yhtä uhataan, kaikki ovat mukana puolustamassa.

Ja toimittelija jakaa tätä propagandaa. Miten tyhminä te siellä YLEllä meitä alamaisia pidätte?

Todellisuudessa geelitukat ovat pitkällä matkallaan harrastaneet kovaakin kohtelua. Jotta kaikesta on selvitty ehjin nahoin, he ovat kehittäneet kimppahyökkäysjärjestelmän, jossa kaikki ovat mukana uhkaamassa yhtä uhria.

Ei muumimamma tätä uuskieltä. Suomalaiset "kimppapuolustautujat" ovat väkivaltaisia jengejä mutta vastaavat geelitukkahyeenalaumat vain kaltoin kohdeltuja uhreja.

Tulee mieleen suomettumisen pahimmilta vuosilta termi Neuvostoliiton rauhanohjukset...

Niobium

Että oikein kehittivät. R&D osasto on tosiaan tehnyt töitä tämän eteen. Kimppahyökkäys on paras kimppapuolustus.

Ja "kimppa" voidaan joustavasti laskea yksiköksi, joten "kimppakivatapaus" taipuu näppärästi yksittäistapaukseksi.

"Varmaan jokaisen venäläisen äidin suurin unelma on synnyttää lisää lapsia tulevaisuuden juoksuhautoihin laittamaan käsikranaatti leuan alle ja vetämään sokka irti. Korvaukseksi saa säkillisen perunoita. " (Jäsen Hohtis.)

P

Quote from: Nousuhumala on 21.01.2016, 09:52:23
Tämä Ylen neronleimaus on muuten niin typerä, että on hyvin todennäköistä kimppapuolustusjärjestelmän saavuttavan samanlaisen klassikkoaseman skenessä mitä kultamuna, moniosaaja, rikastus jne.

Veikkaan samaa. Taitaa paasta Homman "Hall of Fameen" sinne "loyhan kaveriporukan" kaveriksi kimppaan!
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Faidros.

Quote from: taannehtiva seuralainen on 21.01.2016, 10:47:53
Koska perussyynä on islam, karkoitus on ainoa vaihtoehto väkivaltaisesti käyttäytyville muukalaisille.

Se on juuri näin. Kansallisuus, maantiede, etnisyys sinänsä ei tee väkivaltaiseksi, vaan elämänkatsomus. Islam saa perunanenänkin liittymään isisiin.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

P

Quote from: xor_rox on 21.01.2016, 09:57:00
Kimppapuolustusjärjestelmäläiset ovat näköjään lunastaneet hieman heille kuuluvaa omaisuutta Leppävaarassa.

Uhri ryöstettiin voimakasta väkivaltaa käyttäen tunnelissa - tunnistatko kuvan miehet?

(http://www.karjalainen.fi/media/k2/galleries/95558/05bc6b8eee46970410f675c53fef5e2e3305ecbe.jpg)

Varmaan oma ketju tälle tarvittaisiin, mutta tuli nyt sopivasti vastaan.


Kuvassa postmodernit kolme muskettisoturia? Yksi kaikkien , kaikki yhden puolesta?  :roll:   Onhan Euroopassakin kimppahyokkailty ennenkin..
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Pöllämystynyt

On kyllä häpeällistä ja tyhmää uutisointia taas. "Kimppapuolustusjärjestelmä" on ihan vain tyypillinen etnosentrismiin kuuluva taipumus kokoontua oman heimon tai jengin ja samanuskoisten kanssa sisäänlämpiäväksi joukoksi taistelemaan mafian kaltaisin keinoin, uhittelulla, joukkovoimalla ja väkivallalla muita ihmisiä ja muuta maailmaa vastaan. Kimppapuolustus perustuu rasismiin, lynkkaushenkeen, joukkovoimaan - ja kostoon, jonka uhalla vieraat ihmiset pyritään alistamaan. Jos rasistiset katupartiot kiellettäisiin, niin sen tulisi koskea ennen kaikkea näitä rasistisia "kimppapuolustusjärjestelmiä".

Jos ylellä olisi mitään selkärankaa, se haastattelisi "kimppapuolustusjärjestelmien" uhreiksi joutuneita läntisen Euroopan asukkaita, kuten juutalaisia, homoja, vääräuskoisia ja nuoria tyttöjä, sekä hankkisi todellista tietoa ilmiön maailmanlaajuisesta levinneisyydestä ja pitkästä historiasta.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

Oiva Armas

Gangsterit ovat kehittäneet monikulttiseen Suomeen monenlaista kimppakivaa, välistä joku rohkeampi sissi hyökkää puskasta ihan ilman kavereitakin. Ei enää paljon naurata kevättä ja ministerivokin avajaisia odotellessa.

Kyklooppi

Mistä tämä kaikki  älyttömyys sikiää? Laittaako ne meille juomaveteen jotain vai onko syy round upin kylväminen viljapelloille?
Joku selitys tähän taulapäisyyteen on oltava.
Ihmisjäte.

Melbac

Quote from: xor_rox on 21.01.2016, 09:32:46
Siis voi jeesuksen jeesus. YLEnanto on keksinyt jengille (gang) ihan uuden nimityksen: KIMPPAPUOLUSTUSJÄRJESTELMÄ
Ei ne kato ole ihan tyhmiä kun ovat kerta tollaisen järjestelmän "kehittäneet"?. :D :D

Mato

Quote from: RP on 21.01.2016, 07:18:29
QuoteKova kohtelu näkyy nuorissa turvapaikanhakijoissa – matka Euroopan halki jättää jälkensä

Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden joukossa on paljon yksin tulleita alaikäisiä. Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen johtajan mukaan nuorten matkalla kokema kova kohtelu näkyy turvapaikanhakijoissa. Nuoret ovat muun muassa kehittäneet kimppapuolustusjärjestelmän.

Lahden Hennalan vastaanottokeskuksessa on majoitettuna 48 alaikäistä turvapaikanhakijaa. He ovat 16 - 17 -vuotiaita afgaaninuorukaisia.

Hennalan vastaanottokeskuksessa on huomattu, että vaikea ja vaarallinen matka näkyy alaikäisten turvapaikanhakijoiden käyttäytymisessä.

– Olemme oppineet erottamaan selvästi tietynlaisen ryhmäkäyttäytymismallin. Näistä nuorista näkyy, että he ovat matkustaneet yhdessä pitkään, Heikkilä aloittaa.


– Matkalla he ovat saaneet osakseen kovaakin kohtelua. Jotta kaikesta on selvitty ehjin nahoin, he ovat kehittäneet tällaisen kimppapuolustautumisjärjestelmän. Jos yhtä uhataan, kaikki ovat mukana puolustamassa.

Hennalassa nuorille on pyritty tekemään selväksi, että väkivalta ei ole hyväksyttävää, vaan ongelmat pitää ratkaista keskustelemalla ja sovittelemalla.

– Olemme lisäksi rakentaneet päivittäiset rutiinit siten, että nämä meidän nuoret eivät altistu riskille joutua konfliktiin tänne majoitetun aikuisväestön kanssa.
(...)
http://yle.fi/uutiset/kova_kohtelu_nakyy_nuorissa_turvapaikanhakijoissa__matka_euroopan_halki_jattaa_jalkensa/8608293

Nuohan pitäisi ehdottomasti sijoittaa eri vokkeihin... hulluutta antaa tuon porukan pysyä yhdessä.

JJohannes

Quote from: matriarkka on 21.01.2016, 07:45:50
Mitä  :flowerhat: Eivätkö he saisi heiltä juuri näitä hyviä vaikutteita? Aikuisilta? Miksi ihmeessä nuoret eristettävä Aikuisista?

Quote from: RP on 21.01.2016, 07:18:29
– Olemme lisäksi rakentaneet päivittäiset rutiinit siten, että nämä meidän nuoret eivät altistu riskille joutua konfliktiin tänne majoitetun aikuisväestön kanssa.
(...)
http://yle.fi/uutiset/kova_kohtelu_nakyy_nuorissa_turvapaikanhakijoissa__matka_euroopan_halki_jattaa_jalkensa/8608293

Näen sieluni silmin Hennalan 48 "16-17-vuotiasta" nuorukaista, jotka on täytynyt "oman turvallisuutensa" vuoksi eristää siitä yhdestä ainoasta tyypistä, jolla on jo sen verran jäykät lonkat, harvat hampaat ja harmaa tukka, että hänen oli myönnettävä olevansa oikeasti 65-vuotias. Hänhän saattaisi vahingoittaa viattomia nuorukaisia jotenkin.
Ei ole turhia päiviä, tai jos on, on koko elämä.

Paawo

Quote...kehittäneet tällaisen kimppapuolustautumisjärjestelmän. Jos yhtä uhataan, kaikki ovat mukana puolustamassa...

Eikö Hennalassa tiedetä että puolustaminen Suomessa kuuluu poliisille? ;D
Ylläoleva teksti on kiihtymystilassa kirjoitettua uhoamista. KKO:2017:52

"Ei ole mahdollista houkutella parhaita osaajia, jos samalla pyllistetään kaikille, jotka pökkäävät silmään katukuvassa." - Rosa Meriläinen 2023

"Mun mielestä valta on ihanaa!" - Eva Biaudet 2021

Psalmi 12:6-10

Nimityspäivä

Asian mahdollisen ratkaisemisen kannalta tätä varmaan kannattaa miettiä sitä kautta, että tällaista käytöstä muodostuu kaikissa jotka kokevat samanlaisia asioita. Jos täältä otetaan 50 hommalaista ja heidät pistetään käymään samanlainen maastamaahan liikkuminen ja oletetaan, että matkalla on erinäisiä vaaroja ym. niin 100% varmasti muodostuu "hommalaisten kimppapuolustus".

Asialla ei ole paljoakaan tekemistä minkään maahanmuuton itsensä kanssa vaan ihmisten käyttäytymisen. Jos halutaan, että näistä ei muodostu ongelmaa näistä kimppapuolustajista, vaikkapa jengiytymistä, sitä on pakko tutkia sitä kautta. Muuten se vain vahvistaa heidän ryhmädynamiikkaansa jos heihin suhtaudutaan kuten tässäkin topikissa on suhtauduttu. Sama asia ajoivat heidät hyvin todennäköisesti muodostamaan juurikin näitä kimppapuolustuksia. Me vs. He asetelma.

Lalli IsoTalo

Mato: Mitä enemmän VOK-kaaosta, sitä nopeammin systeemi räjähtää käsiin.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Sydämistynyt

Sitten kun saavat turvapaikkapäätöksen, ihan sama kumman, eli käytännössä pääsevät valitsemaan mihin kuntaan asettuvat, niin ghetto on yhtä kerrostaloa lähempänä. Ei tässä kummoinen sosiologi tarvitse olla, kun näkee Ranskasta ja Ruotsista tuttujen mekanismien pelaavan näiden muslimilaumojen kanssa.  Tullaan isolla porukalla, tehdään mitä halutaan, eikä sopeuduta, mutta suvaitsevaisto hyssyttelee kaiken parhain päin.  Kunnes räjähtää... Sitten taas hyssytellään.

Keza

Tuohan voi olla melkein mitä tahansa, vaarallisuusaste riippuu siitä. mistä oikeasti on kysymys. Afganistanista Suomeen pääsee maitse vain aika ankeiden seutujen läpi, joissa yksinäinen voi kokea vaikka mitä. Ja sinänsä tuo kimppapuolustus on sitä samaa kuin Kolmen Muskettisoturin "Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta" ja jota esiintyi ainakin 90-luvulle asti länsimaisissa ammattiarmeijoissa, jos porukasta yksi joutui vaikeuksiin, niin porukan muut auttoivat, myös exät toisia exiä, oli sitten kysymys bussiaikataulujen selvittämisestä tai kapakkatappeluista. Mutta tässäkin muodossa hommalla on riskinsä, kuten Alaricin viestissä #5 mainitsema skenaario. Toisina ääripäinä ovat pakolaisina maahan soluttautunut terroristiporukka tai gansteriryhmä, joka vielä matkan aikana on värvännyt mukaansa vähän vahvistuksia.

matriarkka

Quote from: Nimityspäivä on 21.01.2016, 11:42:21
Asian mahdollisen ratkaisemisen kannalta tätä varmaan kannattaa miettiä sitä kautta, että tällaista käytöstä muodostuu kaikissa jotka kokevat samanlaisia asioita. Jos täältä otetaan 50 hommalaista ja heidät pistetään käymään samanlainen maastamaahan liikkuminen ja oletetaan, että matkalla on erinäisiä vaaroja ym. niin 100% varmasti muodostuu "hommalaisten kimppapuolustus".

Asialla ei ole paljoakaan tekemistä minkään maahanmuuton itsensä kanssa vaan ihmisten käyttäytymisen. Jos halutaan, että näistä ei muodostu ongelmaa näistä kimppapuolustajista, vaikkapa jengiytymistä, sitä on pakko tutkia sitä kautta. Muuten se vain vahvistaa heidän ryhmädynamiikkaansa jos heihin suhtaudutaan kuten tässäkin topikissa on suhtauduttu. Sama asia ajoivat heidät hyvin todennäköisesti muodostamaan juurikin näitä kimppapuolustuksia. Me vs. He asetelma.
Ymmärsin tuosta,  että puolustautuvat toisiaan vastaan vai mitä vastaan mielestäsi?  Asetelmaa?? Aika kaukaa haettu teoria. Eiköhän malli ole myös kulttuurilähtöinen. Sitä karsimaan 16-17- vuotiailta sitten... Tokihan sitä kannattaa yrittää, mutta ellei heitä jatkossakin pidetä erossa näistä aikuisista,  onnistuminen ei todennäköistä lainkaan.

En todellakaan usko, että hommalaisille muodostuu yhden reissun aikana ryhmähakkauskulttuuria.
Quote from: Paawo on 21.01.2016, 11:41:55
Quote...kehittäneet tällaisen kimppapuolustautumisjärjestelmän. Jos yhtä uhataan, kaikki ovat mukana puolustamassa...

Eikö Hennalassa tiedetä että puolustaminen Suomessa kuuluu poliisille? ;D
"...He wasn't sure he liked everything that was happening, but a lot of it was 'cultural', apparently, and you couldn't object to that, so he didn't. 'Cultural' sort of solved problems by explaining that they weren't really there."
- Terry Prachett, Thief of Time

TheVanishedTerrorist

Juttelin tässä sveitsiläisen kaverin kanssa näistä väkivaltaisuuksista. Hän on kauhuissaan euroopan tilanteesta mutta tyytyväinen toistaiseksi heidän politiikkaan ja siitä miten tilanne on hoidettu. Sanoi sitten loppuun hymyillen että "niin, ja meillähän on melkein kaikilla aseet kotona"...

Nimityspäivä

Quote from: matriarkka on 21.01.2016, 11:51:19
Quote from: Nimityspäivä on 21.01.2016, 11:42:21
Asian mahdollisen ratkaisemisen kannalta tätä varmaan kannattaa miettiä sitä kautta, että tällaista käytöstä muodostuu kaikissa jotka kokevat samanlaisia asioita. Jos täältä otetaan 50 hommalaista ja heidät pistetään käymään samanlainen maastamaahan liikkuminen ja oletetaan, että matkalla on erinäisiä vaaroja ym. niin 100% varmasti muodostuu "hommalaisten kimppapuolustus".

Asialla ei ole paljoakaan tekemistä minkään maahanmuuton itsensä kanssa vaan ihmisten käyttäytymisen. Jos halutaan, että näistä ei muodostu ongelmaa näistä kimppapuolustajista, vaikkapa jengiytymistä, sitä on pakko tutkia sitä kautta. Muuten se vain vahvistaa heidän ryhmädynamiikkaansa jos heihin suhtaudutaan kuten tässäkin topikissa on suhtauduttu. Sama asia ajoivat heidät hyvin todennäköisesti muodostamaan juurikin näitä kimppapuolustuksia. Me vs. He asetelma.
Ymmärsin tuosta,  että puolustautuvat toisiaan vastaan vai mitä vastaan mielestäsi?  Asetelmaa?? Aika kaukaa haettu teoria. Eiköhän malli ole myös kulttuurilähtöinen. Sitä karsimaan 16-17- vuotiailta sitten... Tokihan sitä kannattaa yrittää, mutta ellei heitä jatkossakin pidetä erossa näistä aikuisista,  onnistuminen ei todennäköistä lainkaan.

En todellakaan usko, että hommalaisille muodostuu yhden reissun aikana ryhmähakkauskulttuuria.


Tarkoitin, että tuohan on ihan normaalia ryhmäkäyttäytymistä. Hommalaisetkin ovat ryhmänsä, Odinin soturit, nämä uutisen hemmot. Kaikki kokevat jotain omasta mielestään uhkaavaa maailmassa tai jotain mihin pitää puuttua. Yhdessä. Ja varmaan kulttuureillakin on osuutta asiaan mutta tämä malli ei ole mitenkään uusi. Saadaan mennä ihan ihmisen alkulähteille asti ja sinne miten ollaan eletty omissa ryhmissä/heimoissa. Eli omasta mielestäni jos halutaan asiaa ratkoa, että heistä ei oikeasti muodostu ongelmaa pitää sitä pystyä katsoa ilman maahanmuutto tms. laseja. Koska kyseessä on kuten sanoin, ihmisille normaalia käyttäytymistä. Sitten voidaan alkaa miettiä ratkaisuja siihen lisäksi jossa otetaan mukaan myös kulttuuriset erot.