News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2016-01-21 YLE: Nuoret turvikset kehittäneet kimppapuolustusjärjestelmän

Started by RP, 21.01.2016, 07:18:29

Previous topic - Next topic

RP

QuoteKova kohtelu näkyy nuorissa turvapaikanhakijoissa – matka Euroopan halki jättää jälkensä

Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden joukossa on paljon yksin tulleita alaikäisiä. Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen johtajan mukaan nuorten matkalla kokema kova kohtelu näkyy turvapaikanhakijoissa. Nuoret ovat muun muassa kehittäneet kimppapuolustusjärjestelmän.

Lahden Hennalan vastaanottokeskuksessa on majoitettuna 48 alaikäistä turvapaikanhakijaa. He ovat 16 - 17 -vuotiaita afgaaninuorukaisia.

Hennalan vastaanottokeskuksessa on huomattu, että vaikea ja vaarallinen matka näkyy alaikäisten turvapaikanhakijoiden käyttäytymisessä.

– Olemme oppineet erottamaan selvästi tietynlaisen ryhmäkäyttäytymismallin. Näistä nuorista näkyy, että he ovat matkustaneet yhdessä pitkään, Heikkilä aloittaa.

– Matkalla he ovat saaneet osakseen kovaakin kohtelua. Jotta kaikesta on selvitty ehjin nahoin, he ovat kehittäneet tällaisen kimppapuolustautumisjärjestelmän. Jos yhtä uhataan, kaikki ovat mukana puolustamassa.

Hennalassa nuorille on pyritty tekemään selväksi, että väkivalta ei ole hyväksyttävää, vaan ongelmat pitää ratkaista keskustelemalla ja sovittelemalla.

– Olemme lisäksi rakentaneet päivittäiset rutiinit siten, että nämä meidän nuoret eivät altistu riskille joutua konfliktiin tänne majoitetun aikuisväestön kanssa.
(...)
http://yle.fi/uutiset/kova_kohtelu_nakyy_nuorissa_turvapaikanhakijoissa__matka_euroopan_halki_jattaa_jalkensa/8608293
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

siviilitarkkailija

Vain valtiollinen propagandakone pystyy rakentamaan joukkoraiskauksen harjoittajista "kimppapuolustusjärjestelmän". No onhan se "kimppakivaa". Tuon selityksen keksijä ansaitsee valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Kimppapuolustusjärjestelmä...selitys joukkoraiskauksille ja ahdisteluun. Voi tätä rikkauden ja korporaatiokommunismin määrää.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Chew Bacca

Mahtavaa. Muodostavat väkivaltaisen äbäläjengin jo tullessaan.

Kimppapuolustus sopii myös kimppanuoleskeluun ja pimppapuolusteluun.

foobar

Quote from: siviilitarkkailija on 21.01.2016, 07:24:08
Vain valtiollinen propagandakone pystyy rakentamaan joukkoraiskauksen harjoittajista "kimppapuolustusjärjestelmän". No onhan se "kimppakivaa". Tuon selityksen keksijä ansaitsee valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Kimppapuolustusjärjestelmä...selitys joukkoraiskauksille ja ahdisteluun. Voi tätä rikkauden ja korporaatiokommunismin määrää.

Joukkoraiskaukset ovat vain pieni osa tätä kuviota. Kunhan säät lämpenevät, saamme nähdä valtavia määriä joukkoylivoimalla tehtyjä väkivaltaisia ryöstöjä ja kaupunkikeskustassa pelkän reviirinhallinnan todistamisen nimissä tehtyjä satunnaisiin ohikulkijoihin ylivoimalla kohdistettuja törkeitä pahoinpitelyitä.

Taas kerran voi vain miettiä kumpi vaihtoehdoista on huolestuttavampi, se että toimittajat ja maahanmuuttoapparaatin työntekijät rationalisoivat kaiken normaalin suomalaisen ymmärryksen tuolla puolen olevia epähyväksyttäviä tekoja hyveiksi vai se, että he ovat oikeasti niin pihalla, että kuvittelevat tuon toiminnan olevan puolustuslähtöistä. Ei etukenossa joukolla turpaanvetoon ja puukottamiseen mukaanlähtö ole mitään puolustautumista!

Voin joka tapauksessa sanoa että kun säät lämpenevät niin että ulkona voi viettää koko päivän ja yön, kaupunkien keskusta-alueet tulevat olemaan öisin valtadynamiikaltaan jotain aivan muuta kuin ne ovat olleet sitten sisällissodan. Mutta sitä kai tässä unelmassa tavoiteltiinkin, kaupunkitilan haltuunottoa - siis irakilaisten väkivaltajengien avulla.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Alaric

Eli jos vaikkapa yksi "nuorukaisista" perseilee ja poliisi tulee rauhoittelemaan tilannetta vokkiin -> poliisi uhkaa -> kimppapuolustusjärjestelmä aktivoituu -> persialainen tori. Ehkä Hennalassakin oli vain kimpassa puolustauduttu.

Kunnon valkopesua ja selittelyä jälleen. He ovat vain kokeneet kovia, pitää ymmärtää :'(
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

matriarkka

Mitä  :flowerhat: Eivätkö he saisi heiltä juuri näitä hyviä vaikutteita? Aikuisilta? Miksi ihmeessä nuoret eristettävä Aikuisista?

Quote from: RP on 21.01.2016, 07:18:29
– Olemme lisäksi rakentaneet päivittäiset rutiinit siten, että nämä meidän nuoret eivät altistu riskille joutua konfliktiin tänne majoitetun aikuisväestön kanssa.
(...)
http://yle.fi/uutiset/kova_kohtelu_nakyy_nuorissa_turvapaikanhakijoissa__matka_euroopan_halki_jattaa_jalkensa/8608293
[/quote]
"...He wasn't sure he liked everything that was happening, but a lot of it was 'cultural', apparently, and you couldn't object to that, so he didn't. 'Cultural' sort of solved problems by explaining that they weren't really there."
- Terry Prachett, Thief of Time

Sydämistynyt

Quote from: matriarkka on 21.01.2016, 07:45:50

Miten tämä pitäisi tulkita...?  Neljänkymmenen "alaikäisen" joukkio... Pidettävä erillään muusta porukasta... Mitä ne muut porukat sitten ovat?  Mitä siellä siis tapahtuu?

TheVanishedTerrorist

Miksei noihin vokkien konfliktitilanteihin lähetetä sitä Tampereen pelleporukkaa saunatakkisen Odinin johdolla?

Risto A.

Quote
– Olemme lisäksi rakentaneet päivittäiset rutiinit siten, että nämä meidän nuoret eivät altistu riskille joutua konfliktiin tänne majoitetun aikuisväestön kanssa.

"Meidän nuoret". En tiedä jakaako nämä "nuoret" VOKin duunareiden käsitystä "meistä".

Sinänsähän noita rutiineja ei ole rakennettu sitä silmälläpitäen, että "nuoret" ei altistu houkutuksille pahoinpidellä, ryöstää ja raiskata suomalaisia taviksia ("konfliktiin joutuminen").
premissi = tarkalleen määritelty juurisyy

Melbac

Quote from: matriarkka on 21.01.2016, 07:45:50
Mitä  :flowerhat: Eivätkö he saisi heiltä juuri näitä hyviä vaikutteita? Aikuisilta? Miksi ihmeessä nuoret eristettävä Aikuisista?

Quote from: RP on 21.01.2016, 07:18:29
– Olemme lisäksi rakentaneet päivittäiset rutiinit siten, että nämä meidän nuoret eivät altistu riskille joutua konfliktiin tänne majoitetun aikuisväestön kanssa.
(...)
http://yle.fi/uutiset/kova_kohtelu_nakyy_nuorissa_turvapaikanhakijoissa__matka_euroopan_halki_jattaa_jalkensa/8608293
[/quote]
Oikeasti tulleet kuorma-auton lavalla tms läpi euroopan ja ehkä tulleet jollain kumiveneellä parin kilometrin salmen yli ja nyt ovat jotain v*tun "supermiehiä" ylen idioottien mielestä. :D

/edit
Ne ruotsissa 7v asuneet ja tornion kautta bussilla tulleetkin ovat ihan varmasti kokeneet kovia kun on jouduttu istumaan bussissa tunteja.. :D

Blanc73

Muslimimamuille yksi tunnusomaisimpia piirteitä on patsastella kovana jätkänä oman porukan suojissa ja hyökätä porukalla uhrin kimppuun. Raukkoja ja k-päisiä pelkureita kun ovat. On nähty. Etta sellaisia macho-miehiä....
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Mr.Reese

Quote from: Sydämistynyt on 21.01.2016, 07:48:56

Miten tämä pitäisi tulkita...?  Neljänkymmenen "alaikäisen" joukkio... Pidettävä erillään muusta porukasta... Mitä ne muut porukat sitten ovat?  Mitä siellä siis tapahtuu?
No eikös nuo Afgat ole Iraqien mielestä jotain alempiarvoisia. Niiqu sitä orjaosastoa? Muumi, aivan sama. Todennäköisyyksien mukaan noista Afgoista on yli 50% täysi-ikäisiä, mutta 3 henkilön voimin ovat todenneet ne alaikäisiksi. Pakkohan se on, kaikki syntyneet 1.1.1999.
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään." - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Kauhea Ihmismäinen Otus

#12
Quote from: Hän on 21.01.2016, 07:26:27
Mahtavaa. Muodostavat väkivaltaisen äbäläjengin jo tullessaan.

Kimppapuolustus sopii myös kimppanuoleskeluun ja pimppapuolusteluun.
Miettikääpä tätä. Suomalaiset ovat tottuneet siihen, että konfliktit ovat ensisijaisesti yksilöiden välisiä, jolloin niihin on muiden että virkavallan helppo puuttua jos konflikti eskaloituu.

Suomi on siis suht turvallinen paikka koska yksittäinen henkilö ei julkisella paikalla hirveästi voi saada aikaan (pl. Pekka-Ericit).

Kun sulla on lauma, minkäs teet isäm muan poollustajana, poikaystävänä, huolestuneena kansalaisena tai poliisipartiona  kun joku lauma rupeaa tuhertamaan?

Me suomalaiset tulemme olemaan kusessa kadulla kun vastassa on äbäläwäbälä-lauma versus 1-2 pottunokkaa, alimiehitetty poliisilaitos ja demlamädätetty päähäntaputtajaoikeislaitos, joka antaa puskatuherruksesta ehtoollista. Siinä ei edes snägäriheivauksen musta vyö auta.

Ennustan, että tulevaisuudessa tulemme kantiksina muodostamaan muitakin laumoja kuin soldiers of Odinin.
Pienetureiällinen lesbotransnainen

P

Quotehe ovat kehittäneet tällaisen kimppapuolustautumisjärjestelmän. Jos yhtä uhataan, kaikki ovat mukana puolustamassa.

Jaa ei enaa "loyhia kaveriporukoita"?  On tuollaisella ihan vakiintunut sanakin - Jengi. Meilla on siis maassa jengityneita mamuja - sellaisia kivoja jenginuoria.

Samalla kivalla porukalla voivat sitten kayda "tahurrastamassa" naisia, kuten kavi uutena vuonna ympari Eurooppaa ja esim. Ruotsissa vuodesta toiseen eraalla festarilla. Tai ryostamassa ja puukottamassa huumekauppiaan, kute kavi Kaisaniemessa.

Hienoa yhteisollisyytta. Yhteisollisyyden puutteestahansuonalaisia on syytelty. Nyt sita saadaan!
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Tabula Rasa

Njooh. Oodinit ovat vasta alkua jos pelätty perseily ja rajarikollisuus räjähtää kesällä. Ihmisillä on oikeus ja velvollisuus vastata ympäristönsä turvallisuudesta. Kun perseilijöitä ei ollut riitti muutema kylähullu. Nyt kun turvallisuus on päin kamelin persettä niin ihmetellä saa voiko tästä selvitä vähällä väkivallalla. Edelleen paras kun poliisit kantais perseilijät suoraan ruotsin rajalle. Ja ne rajat piti pistää kiinni jo kuukausia sitten asiattomilta maahantunkijoilta. Ruotsista suomeen tuloon vaadittava viisumi joka myönnetään vain itsensä maksaville. Turistit ja korkeakoulutetut edelleen tervetuloa. Turhapaikkaturistit suksikaa suohon.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Kim Evil-666

Kyllä näitä Odinin kaltaisia partioita tulee Suomeen enemmänkin ajan kuluessa. Näin on tapahtunut muualla Euroopassakin, eikä Suomi tule olemaan poikkeus, kun asiat alkavat mennä entistä huonompaan suuntaan.

Kun virkavalta ei pysty turvaamaan kansalaisia, kansalaiset ottavat turvaamisensa omiin käsiin. Näin se menee ja tulee mennäkin. Kyse on kuitenkin oman elintilan ja hyvinvoinnin turvaamisesta.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

matriarkka

Voisin kuvitella,  että suomalaiset sotaa pakenevat lapset voisivat turvautua nienomaan niihin suomalaisiin aikuisiin. Jotka tosin turvaisivat heitä automaattisesti.
"...He wasn't sure he liked everything that was happening, but a lot of it was 'cultural', apparently, and you couldn't object to that, so he didn't. 'Cultural' sort of solved problems by explaining that they weren't really there."
- Terry Prachett, Thief of Time

xor_rox

Siis voi jeesuksen jeesus. YLEnanto on keksinyt jengille (gang) ihan uuden nimityksen: KIMPPAPUOLUSTUSJÄRJESTELMÄ

Randy

Kimppapuolustusjärjestelmä... Siis kimppapuolustusjärjestelmä. Ei saatana.

Täytyykin lähteä tästä it-kavereilta pummaamaan uutta näppistä, kun vanhan päälle lensi juuri äsken kahvit nenän kautta. Aina kun sitä luulee törmänneensä hesarin, ylen, jne. kautta niin tyhmään termiin #unelmaa puolustaessa, että tästä ei rima enää voi laskea upottamatta sitä niin syvälle johonkin peruskallioon, ettei sinne yksikään #unelmaa elävä toimittelija enää pääse, niin sieltä se taas vaan pääsi yllättämään. 

Rikastaja

Kimppapuolustusjärjestelmä=Yksi menee pummimaan tupakkaa. Jos tupakkaa ei irtoa, hyökätään joukolla päälle.
"Suomalaiset veteraanit ei pääse vieläkään kuntoutukseen, mutta ulkomaalaisille on kyllä tarjota valtion puolesta kaikki perkeleen kriisiavut ja terapeutit heti, jos grillijuhlilla sataa ja tötteröhattu kastuu."
- Tony Halme

Randy

Tapanilan somalipojatkin vain harrastivat taannoin vähän kimppapuolustusjärjestelmää. Menisiköhän oikeudessa läpi? Oli pakko tukkia tytön joka reikä joukolla kimppapuolustusjärjestelmän nimiin, koska pojathan ne niitä todellisia uhreja oli.

Faidros.

Ylellä on taas mietitty pää puhki mikä olisi sopiva sana moiselle käyttäytymiselle... kun kasapanokseksikaan ei oikein voi sanoa, niin olkoon sitten kimppapuolustusjärjestelmä! ;D

Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Ernst

Ylenannetut toimittajat ovat kovin kriittisiä kantisten katupartiointia kohtaan, mutta matujen katupartioille he keksivät lähes hellittely- ja diminutiivi-ilmaisuja.

Huoh.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Faidros.

Jalkaväkimiinat meni ja tilalle saatiin kimppapuolustusjärjestelmät, Suomi nousuun! :facepalm:
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Joker

Myös monet eläimet toimivat laumana.

Tässä yhteydessä ei kuitenkaan varmaan voida puhua ryhmä-alystä. Korkeintään ähly-rymystä.
Vitsi oli omakeksimä.
Shaving primate Fahad Firas - Pelastakaa sotalapsi Fahad Firas

xor_rox

Näiden kimppapuolustusjärestelmäläisten kanssa ei kannata sitten kolaroida tuolla liikenteessä, nimittäin ne päättää siinä paikanpäällä, kuka kolariin on syyllinen. Onneksi niillä ei ole vielä ajokortteja. Ai mut saahan ne autolla jo ajaa, kun niillä on afganistanilaiset ajokortit vain kateissa.

xor_rox

Kimppapuolustusjärjestelmäläiset ovat näköjään lunastaneet hieman heille kuuluvaa omaisuutta Leppävaarassa.

Uhri ryöstettiin voimakasta väkivaltaa käyttäen tunnelissa - tunnistatko kuvan miehet?

(http://www.karjalainen.fi/media/k2/galleries/95558/05bc6b8eee46970410f675c53fef5e2e3305ecbe.jpg)

Varmaan oma ketju tälle tarvittaisiin, mutta tuli nyt sopivasti vastaan.

Faidros.

Quote from: xor_rox on 21.01.2016, 09:52:52
Näiden kimppapuolustusjärestelmäläisten kanssa ei kannata sitten kolaroida tuolla liikenteessä, nimittäin ne päättää siinä paikanpäällä, kuka kolariin on syyllinen. Onneksi niillä ei ole vielä ajokortteja. Ai mut saahan ne autolla jo ajaa, kun niillä on afganistanilaiset ajokortit vain kateissa.

Ruotsissahan on otettu 2,5 vuoden sääntö kortitta ajoon. Sen jälkeen ei enää riitä: "Sinne se jäi grammarkin pöyväl soimaa ku myö lahettii... ja kortti kans".
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Blanc73

Quotekimppapuolustusjärestelmä
Hellyyttäviä nämä mokutukseen pesiytyvät uudissanat, joilla valkopestään mamuja puhtoisiksi pulmusiksi. Vielä ei olla sen legendaarisen "pakottaminen ryhmäseksiin"-plöräyksen tasolla, mutta ei kaukana siitä.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Lalli Kirvesniemi

Toimittajan sähköposti ei ota vastaan viestejä. Tarkoituksella tietenkin.
Ja kansalainen- Sinä maksat!
Kantaväestön suojelulla ei näiden mulkkujen mielestä liene hoppua.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012120991065_uu.shtml