News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-12-30 Yle: "Maahanmuuttokriittisten parjaama SPR" (terveisiä Hommalle)

Started by Afrikan kirjeenvaihtaja, 30.12.2015, 17:05:37

Previous topic - Next topic

Afrikan kirjeenvaihtaja

Propagandakoneiston vastaisku, olkaa hyvät.

Quote40 000 vapaaehtoista ja 170 000 verenluovuttajaa – tällainen on maahanmuuttokriittisten parjaama SPR

Suomen Punainen Risti kertoi aiemmin tällä viikolla välittäneensä Facebookissa levinneen vihaviestin poliisin arvioitavaksi. Viestissä muun muassa ihannoitiin vastaanottokeskusten tuhopolttoja ja tuhopolton yrityksiä. Kirjoittaja myös pohti tekstissään, olisiko nyt aika "laajentaa toimintaa vihollisen pääpaikkoihin, joista sen toimia johdetaan" kutsuen SPR:ää pahimmaksi viholliseksi.

Viesti levisi laajalti muun muassa sen seurauksena, että siihen oli merkitty tunnettuja perussuomalaisiin kuuluvia poliitikkoja näiden tietämättä. Lisäksi kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) oli tykännyt kirjoituksesta. Myöhemmin Huhtasaari kertoi tykänneensä postauksesta vahingossa.

Myös Hommafoorumilla keskustelu käy vilkkaana erilaisin sanakääntein.

- Ray on ollut boikotissani jo kymmeniä vuosia. Unicefista en sano hyvää sanaa. SPR on mokutuksen lähde. YK on bilderbergiläisten etujärjestö. Mutta Veikkaus Oy on seuraava mitä harkitsen boikottiin. Mainitkaa joku hyvää tekevä järjestö, mikä ei mokuta, ja mikä saa valtion avustuksia, Ari-Lee kommentoi Hommafoorumilla.

Miksi juuri SPR:stä tuli maahanmuuttokriittisten "pahin vihollinen"?

Punainen Risti tukee viranomaisia turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa ja on syksyn aikana perustanut Maahanmuuttoviraston pyynnöstä runsaat sata vastaanottoyksikköä eri puolille Suomea. Maahanmuuttovirasto vastaa vastaanottotoiminnasta aiheutuvista kuluista. Vastaanottotoiminnan takia Punainen Risti on ollut syksyllä esillä mediassa totuttua enemmän.

- Tavanomaista suurempi palautteen määrä on siksi ymmärrettävää. Suuri osa saamastamme palautteesta on positiivista ja kannustavaa. Asiatonta palautetta on tullut lähinnä sosiaalisessa mediassa. Olemme ilmoittaneet muutaman uhkaavan viestin poliisille. Lisäksi netissä on levitetty jonkin verran Punaista Ristiä ja sen toimintaa koskevaa väärää tietoa ja huhuja, SPR:n tiedottaja Inka Kovanen kommentoi YleX:lle.

SPR:n mukaan osa palautteenantajista on siinä käsityksessä, ettei Punainen Risti auta Suomessa muita kuin turvapaikanhakijoita. Tämä käsitys ei pidä paikkansa: Punaisella Ristillä on laajaa kotimaantoimintaa avun tarpeessa olevien lasten, nuorten, aikuisten ja ikäihmisten parissa. Punainen Risti on puolueeton järjestö, ja sen tärkein periaate sekä Suomessa että maailmalla on avun tarpeessa olevien ihmisten auttaminen.

- Toimintaamme on ilmoittautunut syksyn aikana ennätysmäärä vapaaehtoisia. Nälkäpäivä- ja Hyvä Joulumieli -keräykset tuottivat tänä vuonna ennätystulokset, ja lisäksi olemme saaneet erittäin paljon tavaralahjoituksia ympäri Suomea. Osa uusista vapaaehtoisista on tullut mukaan toimintaamme tai lahjoittanut vastareaktiona netissä käytävälle keskustelulle, Kovanen kertoo.

Miten vapaaehtoistyöntekijät suhtautuvat uhkaaviin viesteihin?

SPR:n kaikki vapaaehtoiset käyvät perehdytyskoulutuksen, jossa käydään läpi vapaaehtoisten vastuut ja tehtävät. Yksi osa koulutusta on turvallisuus. SPR:n mukaan vapaaehtoisia ohjeistetaan ilmoittamaan välittömästi henkilökunnalle, mikäli mitä tahansa ongelmia esiintyy.

- Kentältä saamamme palautteen perusteella näyttää siltä, että suoraa kielteistä palautetta tulee vähän. Jonkin verran kielteistäkin palautetta varmasti tulee, mutta lähinnä sosiaalisen median ja sähköpostin välityksellä, Kovanen kertoo.

Tätä kaikkea SPR tekee juuri nyt Suomessa ja maailmalla

Suomen Punainen Risti auttaa äkillisten onnettomuuksien, katastrofien ja konfliktien uhreja Suomessa ja maailmalla.

Suomen Punaisella Ristillä on yli 85 000 jäsentä, 40 000 vapaaehtoista, 170 000 verenluovuttajaa ja 60 000 säännöllistä lahjoittajaa.

Suomessa Punaisen Ristin vapaaehtoiset vierailevat yksinäisten luona vanhainkodeissa, sairaaloissa, kodeissa, vastaanottokeskuksissa ja vankiloissa sekä tukevat omaishoitajia heidän työssään. Vuosittain yli 26 000 yksinäistä saa apua Punaisen Ristin ystävätoiminnasta.

Punaisen Ristin ensiavun päivystäjät huolehtivat ensiavusta vuosittain kymmenillä festivaaleilla ja yleisötapahtumissa ympäri Suomen. Vuonna 2014 Punaisen Ristin ensiapupäivystyksissä autettiin lähes 20 000:ta ihmistä.

Punaisen Ristin koordinoima Vapaaehtoinen pelastuspalvelu etsii kadonneita ja auttaa viranomaisia pelastustehtävissä.

Vuonna 2014 565 ihmistä sai Punaiselta Ristiltä apua äkillisessä onnettomuustilanteessa. Näitä ovat esimerkiksi tulvat tai tulipalot.

Suomen Punainen Risti lähettää vuosittain noin pari sataa avustustyöntekijää maailmalle. Tänä vuonna Suomen Punainen Risti on lähettänyt mm. sairaanhoitohenkilökuntaa auttamaan Nepalin maanjäristyksen uhreja, ebolasta toipuvaa Länsi-Afrikkaa ja Etelä-Sudania.

Yle

Juttu on lainattu kokonaisuudessaan, koska sen laatijat varmasti haluavat, että sanoma tavoittaa mahdollisimman monen maahanmuuttokriittisen veronmaksajan.

EDIT: Tahattomat tuplaosiot poistettu. Otsikon oikeinkirjoitusvirhe korjattu moderaation jäljiltä.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Jepulis

Vihapuhe on parempi kuin lässytetty valhe.

Nuivake

Aloitusviestin linkki johtaa johonkin kotimaisen biisin äänestykseen.
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

guest8096

Quote- Ray on ollut boikotissani jo kymmeniä vuosia. Unicefista en sano hyvää sanaa. SPR on mokutuksen lähde. YK on bilderbergiläisten etujärjestö. Mutta Veikkaus Oy on seuraava mitä harkitsen boikottiin. Mainitkaa joku hyvää tekevä järjestö, mikä ei mokuta, ja mikä saa valtion avustuksia, Ari-Lee kommentoi Hommafoorumilla.

Ari-Lee! Pääsit uutisiin!

Finis Finlandiae

YK on varsinainen maailmankaikkeuden galaktinen syöpä ja SPR sen etäispesäke.

Muut syövät nujerrettaneen ennen pitkää, YK:tä ei koskaan, ainakaan niin kauan kuin valtioilla on kansalaisiinsa nähden verotusoikeus.
PolpoSTASI: "Jos tämä tori olisi tarkoitettu suomalaisille, täällä olisi suomalaisille tarkoitettuja penkkejä. Häivy!"

GER = paskan kemiallinen merkki
Pakkoruotsi = /c:stä!
YLE - powered by 3000+ mokuidioottia.

Faidros.

Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

ISO

Miksei minun kirjoituksiani ole lainattu.

Ei ole tainnut sopia SPRn agendaan kommenttini, joita viimeksi kirjoittelin täti-kertulle SPRään liittyen.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Uretaanipusla

QuoteSuomen Punainen Risti auttaa äkillisten onnettomuuksien, katastrofien ja konfliktien uhreja Suomessa ja maailmalla.
Näinhän se ennen oli ja pitäisi edelleen olla. Mutta sitten alettiin sotkea omat ja muitten rahat sekä tuotiin katastrofit ja konfliktit tänne.  :facepalm:

Peltipaita

SPR:n toiminta nykyään: - Tekee paljon kaikenlaista hyvää ja hyödyllistä. Lisäksi SPR on mukana vastaanottokeskustoiminnassa.
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

Faidros.

Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Jepulis

Jippii! Meidän Ari-Lee uutisissa. Arin kommentti sentään on todella maltillinen muistaen mikä rahasampo SPR johtajilleen on ilman pienintäkään tulosvastuuta ja lisäksi toiminta yhtä järkevää kuin heroiinin jakelu. Ja puhumattakaan mitä tuosta rikollisorganisaatiosta puhutaan kansalaisten foorumien ulkopuolella.

Henkilökohtaisesti en aio osallistua jatkossa mihinkään mokuteolliseen kompleksiin kuuluvien järjestöjen vapaaehtoisrahoitukseen.

Vihapuhe on parempi kuin lässytetty valhe.

Eino P. Keravalta

Puoli miljardia saavat rahaa ja mitä ne tekevät? Ovat ilkeitä meidän Ari-Leelle!   >:(
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Afrikan kirjeenvaihtaja

Quote from: Nuivake on 30.12.2015, 17:11:24Aloitusviestin linkki johtaa johonkin kotimaisen biisin äänestykseen.

Ei, vaan tämä linkki ohjaa ajankohtaiseen ja tärkeään äänestykseen, jonka Yle on ystävällisesti organisoinut.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Jääpää

Ilman SPR:n "katastrofiapua". Suomeen ei olisi v o i n u t päästää tuhansia Suomea Puska Raiskaavia maahantunkeutujia, joten kiitos SPR!
(tottakai kiitän muitakin aktiivisia tahoja, luettelo ei nyt vaan mahdu tähän, mutta kaikki osalliset tietävät sydämessään, että ovat kiitoksensa ansainneet ja tulevat kyllä saamaankin.)
Perustuslaki 29§
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Finis Finlandiae

Mistä kantasuomalainen voi hakea katastrofiapua SPR:n edistämän katastrofin tuhoilta?

Tarjoaako Homma ilmaista Buranaa?
Miten olisi kerran kuussa torilla ilmainen burana-tablettijakelu?
Yksi per kansalainen: akuuttiin mokutukseen, mieluiten alkoholin kanssa.
PolpoSTASI: "Jos tämä tori olisi tarkoitettu suomalaisille, täällä olisi suomalaisille tarkoitettuja penkkejä. Häivy!"

GER = paskan kemiallinen merkki
Pakkoruotsi = /c:stä!
YLE - powered by 3000+ mokuidioottia.

MustaLeski


Faidros.

Quote from: Jepulis on 30.12.2015, 17:34:14
Jippii! Meidän Ari-Lee uutisissa. Enkä ihmettele lainkaan. Arin kommentti sentään on todella maltillinen muistaen mikä rahasampo SPR johtajilleen on ilman pienintäkään tulosvastuuta ja lisäksi toiminta yhtä järkevää kuin heroiinin jakelu.

Ari-Lee on vuoden foorumilainen! Äänestys uusiksi! >:(
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Kim Evil-666

SPR:lle toteaisin.
Suomeen on tunkeutunut 33k matua, joiden auttamisella te Jeesustelette. Kysymys kuuluu, kuka tuon "auttamisenne" on viime kädessä maksava, välillisine kustannuksinensa päivineen??

Helppo on autella, kun jokin toinen taho JOUTUU maksamaan viulut.

Minulle SPR edustaa rikollisjärjestöä, vaikka eivät sitä itse näytä tajuavankaan. Sellaista se on, tauti nimeltään suvakkikiima.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Afrikan kirjeenvaihtaja

Ulkoasiainministeri myönsi SPR:n kehitysyhteistyölle juuri 4440000 euroa valtionapua alkavaksi vuodeksi.

UM

Tuon verran veronmaksajat todennäköisesti tukisivat SPR:n toimintaa ihan mielellään - sen sijaan, että nyt SPR saa loputtomiin, mitä haluaa.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Sitruunamelissa

http://yle.fi/ylex/uutiset/40_000_vapaaehtoista_ja_170_000_verenluovuttajaa__tallainen_on_maahanmuuttokriittisten_parjaama_spr/3-8561702

Tässä linkki. Jos se ohjaa automaattisesti eteenpäin tehobiisi-äänestykseen (huonoa teknistä toteutusta YLEltä, mutta eipä yllätä), niin artikkelin löytää googlaamalla otsikon.

Aiheesta: kuka SPR:ää kehuisi jos ei SPR itse... Saahan sitä olla ylpeä veripalvelun monopoliasemasta, vapaaehtoisten hyväksikäytöstä (tietenkin myös vapaaehtoisella on vastuunsa siinä asiassa) ja unohtaa kiltisti veripalvelun konsultointisotkut, Aasian 2004 tsunami-keräysrahojen kyseenalainen käyttö ja poliittisen kirjoituksen julkaiseminen SPR-projektin sivustolla, joka ei oikein sovi yhteen paljon mainostetun puolueettomuuden kanssa.
Me pesemme itse vaatteitamme, laitamme itse ruokaamme, kärsimme kaikenlaisista asioista ja silti ihmiset eivät pidä meistä, turvapaikanhakija jatkaa.

Uuno Nuivanen

SPR muistuttaa vahvasti Cosa Nostraa; kuin valtio valtiossa, riistää omin luvin yhteiskunnan varoja, tekee tuottoisaa ihmiskauppaa ja jolla näyttäisi olevan puristusote tärkeimpien virkamiesten ja poliitikkojen palleista.

Ari-Lee

Suomessa on n. miljoona köyhyysrajan alapuolella elävää asukasta. Kodittomien määrä on ollut kasvussa. Jos suhteutetaan SPR:n ulkomaiset kohteet kotimaisiin niin ei tulisi kannuja valaa. Jos ei osata auttaa lähimmäisiä niin ei tarvitse henkseleitä paukutella.

SPR on vain yksi tuhansista maailmalla katastrofiapuna toimivista järjestöistä. Mielenkiinnolla seurasin mitä tapahtuu Haitilla kahden vuoden sisällä tuhosta. Autettavat eivät saaneet mitään. Puuttumaan jäi välttämättömät kuten puhdas vesi, käymälät, ravinto, vaatteet, asunnot. Haitilaiset jäivät tilsimään paljasjaloin omassa sonnassa, nälkiintyneitä, janoisina. Auttajat kuittasivat hyvän tekemisen varjolla valtavat summat. Tämä esitettiin YLE:n Ulkolinja dokumentissa.

Mitä tulee "vapaaehtoiseen" hyvän tekemiseen, siitä kertovat järjestöjen palkat. Ainoa "hyväntekijä" on se eläkeläismummo kuka lahjoittaa vähistään näihin loiselättien palkkoihin. Tilanne oli 2010 tuo. Palkat noilla eivät ole ainakaan kutistuneet:

*Unicef Suomi*, Pääsihteeri Pentti Kotoaro /€ 99 651,-/
*Syöpäjärjestöt*,Harri Vertio /€ 98 735,-/
*Suomen Punainen Risti*, Pääsihteeri Kristiina Kumpula /€ 98 228,-/
*Invalidiliitto*, Toimitusjohtaja Raimo Lindberg /€ 97 282,-/
*Mannerheimin Lastensuojeluliitto*, Pääsihteeri Mirjam Kalland /€ 84 414,-/
*Suomen Sotaveteraaniliitto*, Toiminnanjohtaja Markku Seppä/€ 76 698,-/
*Pelastakaa Lapset*, Pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta /€ 74 625,-/
*Kirkon Ulkomaanapu*, Toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen /€ 74 326,-/
*Suomen Lähetysseura*, Johtaja Seppo Rissanen/€ 72 079,-/
*Plan Suomi Säätiö*, Pääsihteeri Riitta Weiste /€ 61 548,-/
*Suomen World Vision*, Toiminnanjohtaja Aki Temisevä /€ 57 508,-/
*Suomen Luonnonsuojeluliitto*, Toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen/€ 56 917,-/
*Amnesty International*, Toiminnanjohtaja Frank Johansson/€ 50 337,-/
*Suomen Pakolaisapu*, Toiminnanjohtaja Kim Remitz /€ 45 452,-/


Suomessa on yksi hyvää tekevä järjestö, Sininen Risti (mikä odottaa keräyslupaa edelleen?):

http://rakkaudestakotimaahan.fi/
https://www.facebook.com/Sininen-Risti-ry-1690508017847967/
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Chew Bacca

Noudatin vain ohjeita, nyyhkyttää monikin spr:n vaikuttaja lähitulevaisuudessa.

Pääseekö tällä uutisiin?

Pyhä Olavi

Kaikki tienaa paremmin kuin minä ja minä näitä yritän rahoittaa verotuloillani. Toivottavasti Te muut tienaatte paremmin...

Lumiukko Jeti

Kannattaa YLE:n mokutoimittelijoiden pitää mielessä että nuivalisto nousee tässä maassa väistämättä valtaan. Väistämättä siksi että pari- ja kolmekymppiset kollit ovat nuivin osa kansasta. Pian ne on neli- ja viisikymppisiä ja vallan kahvassa. Niin Kokoomuksessa, PS:ssä kuin Kepussakin. Me vanhemmat auraamme tietä.

Teidän ja SPR:n mädättäjien toimet tullaan käymään läpi täikammalla. Levittäkää nyt saastaista propagandaanne, me kyllä muistamme. Ajankuluksi suosittelen lukemaan Kommunismin Mustaa Kirjaa. Teidän rikoksistanne tullaan kirjoittamaan samanlainen järkele.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Joutilas

SPR on tehnyt ihmisten hädästa ja auttamishalusta saatanan hyvän bisneksen.

Ari-Lee

Quote from: Pyhä Olavi on 30.12.2015, 18:06:44
Kaikki tienaa paremmin kuin minä ja minä näitä yritän rahoittaa verotuloillani. Toivottavasti Te muut tienaatte paremmin...

Onneksi Suomen valtion hevosopiston pomo tienaa 14000€/kk.

Ja onneksi Varkauden sote-pomo Seppo Lehto tienaa enempi kuin pääministeri - Kaupunginhallitus antoi kesällä Lehdolle 4 100 euron palkankorotuksen. Kokonaispalkka nousi 13 846 euroon..

Onhan näitä, härskiyden esiintymiä, mutta eivät kuitenkaan esiinny hyväntekijöinä.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Ari-Lee

"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Marjapussi

C.G.E. Mannerheim varmaan kääntyisi haudassaan mikäli tietäisi, että SPR tulee kääntää SosiaaliPummeilla Ryöstäjät. :facepalm:
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

timo73

Oikein suvakkipatteriston loppuvuoden tykitystä! All must go! No meillä on pian varastot täynnä ja tammikuussa alkaa armoton takaisintykitys. Sitä paitsi moni on tipattomalla ja kuuntelee jopa järkipuhetta ;D