News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut

Started by Atte Saarela, 21.12.2008, 05:56:15

Previous topic - Next topic

Noottikriisi

Soini laskee edelleen sen varaan että maahanmuuttokriittisillä ei ole muuta vaihtoehtoa.

No, omalta osaltani olen joka tapauksessa päättänyt että Soinipersuja en enää ikinä äänestä joten seuraavissa vaaleissa joudun äänestämään jotakin muuta vaihtoehtoa jopa siinä tapauksessa että se olisi huonompi kuin PS.
Tosin nyt oletan että minulla on vaihtoehtona Suomidemokraatit.

Soini voi saada silmissäni armon vain mikäli hän tekee riittävän nöyrän "Canossan matkan" ja ryhtyy EU-, Euro ja maahanmuuttokriittiseksi. Tokihan tiedän että noin itserakkaan ihmisen tapauksessa tämä ei ole mahdollista (ellei luonto/luoja puutu asiaan).
Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

Tabula Rasa

Njooh. Soinin hengenheimolaisten johdolla ei saada myöskään minun ääntäni.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Martin

Jospa Suomidemokraatit tai Viskipuolue pääsisivät ehdolle niin olisi mitä äänestää. Muuten voisi äänestää vaikka SKP:tä ihan vain piruuttaan, jos on ketään enää hengissä sieltä.. Immoselle meni ääni viimeksi mutta miehestähän tuli hiljainen hiiri soinin harjauksen jälkeen.
"Mä koin, että kokoomukselle koti on Euroopassa ja Raamattu roskissa ja isänmaallisuudesta on tehty rasismia." - Laura Huhtasaari SK 8.6.2017

mattima5

SDP ei ole mikään ratkaisu. Demarit ei Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen mahdu ja vaikka mahtuisivat ei siitä mitään tule ja samalle näyttää Kepun ja demareiden sanailu. Vaikka persut mokasi oman kannatuksen ovat he ollut hallituksessa kiitettävän yhteistyökykyinen. Demarit yhdessä vihreiden , kepun ja vasemmistoliiton kanssa tulee ajamaan Suomen kaaokseen pakolaisilla ja lisä velalla. Tästä voi vaan päätellä että normaali duunari on oikeasti tyhmä kuin pässi ja ajattelee vain omaa lompakkoaan tajuamatta missä suossa Suomi on. Harmi että Persut harjasi kesällä Immosen ja alkoivat hallituksessa mamuttamaan kepun tahtiin.

ismolento

Quote from: Kela_Platinum on 18.12.2015, 13:33:07
Ei kyllä pysty ymmärtämään suomalaista äänestäjää. Demarit vaan uudestaan valtaan niin hyvä tulee, ei saatana. Noh ei sinänsä ihme, tuntuu kuitenkin että esim. kokoomus ja demarit ovat vain kolikon kaksi eri puolta. Kaikki puolueet ajaa samaa sosialismia ja matujen ottamista. Tämän takia Suomi on mielestäni uppoava laiva, muissa Euroopan maissa sentään on jokseenkin vahvat oikeasti maahanmuuttokriittiset puolueet. Tanskassa jopa vasemmistolla on erittäin tiukat kannat maahanmuuttoon nykyisin, en voi ymmärtää miten Suomen tilanne on ajautunut tähän.

Eihän nyt ole mitään äänestetty, kun ei ole ollut vaalejakaan. Galluppeihin voi vastata mikä milloinkin sattuu v:tuttamaan sen kummemmin asiaa pohtimatta. Jos vaalit pidetään säädetyn ajan kuluttua, silloin on vok-rintamalla tapahtunut jo sen verran, että hitaammatkin alkavat jo ymmärtää mitä jatkuvasta maahantunkeutumisista seuraa. Eli katsomatta kahinoihin ja muihin rikoksiin, koko touhu tulee niin kalliiksi, että siinä sossujakin äänestäneen palkat sun muut edut kyllä jäätyy, hyvä jos edes nykyinen taso säilytetään.

Käännynnäinen

Kyllä kansa tietää! Perussuomalaiset kääntyivät vitsiksi.

Riukulehto

(http://img.yle.fi/uutiset/kotimaa/article8560231.ece/ALTERNATES/w580/30_12-Puoluekannatus.png)

http://yle.fi/uutiset/huonoja_uutisia_hallitukselle__sdp_pomppasi_karkeen/8560361
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014


Spesialisti

Laskinko oikein jos vain 15% kaikista galluppiin vastanneista kannatti demareita? (66 prosenttia kertoi kantansa)


guest3656

Persujen kannatus ei nouse ilman kunnon lääkkeitä:

(http://jaripakarinen.eu/wp-content/uploads/2014/06/1305829772413.jpg)

Faidros.

Quote from: Uuno Nuivanen on 30.12.2015, 12:42:11
(http://hs13.snstatic.fi/webkuva/taysi/1920/1364399058261?ts=798)

Taitaa Hommalla olla harvassa ne jotka Tarvan muistaa?
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Uuno Nuivanen

#3341
En minäkään juuri muista, lapsena kai joskus telkkarissa nähnyt.  :P

Kohta en enää muista sitäkään aikaa kun persujen kannatus oli parikyt prossaa.

andrus

Mikä on halla-aholaisten osuus tuosta persujen nykyisestä kannatuksesta?
"SDP aina tehny sillai, et se pistää käden jätkän taskuun ja syö sen laskuun" - Teuvo H.

Faidros.

#3343
Quote from: andrus on 30.12.2015, 13:17:50
Mikä on halla-aholaisten osuus tuosta persujen nykyisestä kannatuksesta?

Sen saa selville miinustamalla vaalien kannatuksen nykyisellä luvulla.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Uuno Nuivanen

Vakiintunut kannatus todistaa Jabban vihdoinkin harjanneen pahat mamukriittiset pois konsensuspersuista.

Puolet lähti, ei hassummin edes Soinilta.   :-\

andrus

Quote from: Faidros. on 30.12.2015, 13:22:17
Quote from: andrus on 30.12.2015, 13:17:50
Mikä on halla-aholaisten osuus tuosta persujen nykyisestä kannatuksesta?

Sen saa selville miinustamalla vaalien kannatuksen nykyisellä luvulla.

Eli demarien nousu on entistä mystisempi tai sitten selittyy juuri alhaisella kantansa kertoneiden määrällä.
"SDP aina tehny sillai, et se pistää käden jätkän taskuun ja syö sen laskuun" - Teuvo H.

Jorma M.

Kummallista ettei Jabban kannatus ole pudonnut edelleen. Onkohan tämäkin jokin Taloustukimuksen ja Ylen mamuttajien jokin salaliitto?

Mitä järkeä on kannattaa perussuomalaisia kun Jabballa on Stubbin ja Sipilän agenda? Siis duunarit, työttömät, köyhät, sairaat ja lapset kyykkyyn ja maa täyteen islamilaisia + hevosenlannan poltto ja uuden tuontiauton oston verohelpotus päälle?

"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

pikkujorma

Heikosti menee persuilla. Nyt voisi Kike Elomaa taas laulaa "nousee, nouseeko jo sullakin" , Jos on poliitikkona samaa tasoa kuin laulajana niin eipä mikään kovin hääppönen ole. Pärjäähän kyllä matti nykänenkin lailajana ja YÖn olli lindholm, joten huonokin voi pärjätä.

Suomalainen tavallinen äänestäjä on melkonen tuuliviiri ja äänestää niitä jotka eniten lupaa. Tavallista pulliaista ei niin paljon maahanmuutto asiat kiinnosta, kunhan joku vaan lupaa lisää palveluja ja palkkaa. Ymmärtääköhän esim. perusdemari tai vihreä kuinka helvetin kalliiksi tää maahanmuuttotouhu tulee. Alkaa jo vähän kuulua puhetta siitä että arvonlisäveroa joudutaan korottamaan.

Kannattaa muuten välttää RAY:n pelejä, ellei halua tukea mamuja, suuri osa tuotoista menee mamukulttuurin tukemiseen. Tai ehkä on parempi että ne pelaa jotka haluaa ja samalla auttaa mamuja, niin ei niitä rahoja oteta väkisin veroina.

Melbac

Quote from: Riukulehto on 30.12.2015, 12:35:41
(http://img.yle.fi/uutiset/kotimaa/article8560231.ece/ALTERNATES/w580/30_12-Puoluekannatus.png)

http://yle.fi/uutiset/huonoja_uutisia_hallitukselle__sdp_pomppasi_karkeen/8560361
Taitaa olla näitä galluppeja jotka on ns "tilattu" ja joiden toivottaisiin olevan oikeasti totta?.

Uuno Nuivanen

Quote from: Jorma M. on 30.12.2015, 13:39:08
Kummallista ettei Jabban kannatus ole pudonnut edelleen. Onkohan tämäkin jokin Taloustukimuksen ja Ylen mamuttajien jokin salaliitto?

Mitä järkeä on kannattaa perussuomalaisia kun Jabballa on Stubbin ja Sipilän agenda? Siis duunarit, työttömät, köyhät, sairaat ja lapset kyykkyyn ja maa täyteen islamilaisia + hevosenlannan poltto ja uuden tuontiauton oston verohelpotus päälle?

Rikesakkojen tuplaus ja käyttöveron korotus - ei koske köyhään? Ja se perkeleen vastuunkanto maailman hädästä...

Jorma M.

Quote from: Uuno Nuivanen on 30.12.2015, 13:54:24
Quote from: Jorma M. on 30.12.2015, 13:39:08
Kummallista ettei Jabban kannatus ole pudonnut edelleen. Onkohan tämäkin jokin Taloustukimuksen ja Ylen mamuttajien jokin salaliitto?

Mitä järkeä on kannattaa perussuomalaisia kun Jabballa on Stubbin ja Sipilän agenda? Siis duunarit, työttömät, köyhät, sairaat ja lapset kyykkyyn ja maa täyteen islamilaisia + hevosenlannan poltto ja uuden tuontiauton oston verohelpotus päälle?

Rikesakkojen tuplaus ja käyttöveron korotus - ei koske köyhään? Ja se perkeleen vastuunkanto maailman hädästä...

Eikö rikesakkoihin ja käyttöveroon pysty köyhä itse vaikuttamaan? Jabbahan ajaa seuraavaksi yleisen ALVin nostoa...
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Faidros.

Quote from: andrus on 30.12.2015, 13:29:26
Quote from: Faidros. on 30.12.2015, 13:22:17
Quote from: andrus on 30.12.2015, 13:17:50
Mikä on halla-aholaisten osuus tuosta persujen nykyisestä kannatuksesta?

Sen saa selville miinustamalla vaalien kannatuksen nykyisellä luvulla.

Eli demarien nousu on entistä mystisempi tai sitten selittyy juuri alhaisella kantansa kertoneiden määrällä.

Viittaatko siihen, että mamukriittiset olisivat puolueuskollisempia kuin SMP-siipi?
Ei se huono tulos olisi sittenkään jos mamukriittiset aloittaisivat 8.9% pohjalta valmiissa puolueessa!
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Uuno Nuivanen

Tosiaan joo. Alvin korotuksella saadaan sellainen määrä pieniä ja vähän isompiakin kaupan yrityksiä kaatumaan, että taitaa jopa työvoimapula ruveta pikkuhiljaa helpottamaan. Mutta mitäpä ei elintasopakolaisten ilmaisen elämän puolesta (persut) olisi valmis tekemään.

ämpee

Quote from: Melbac on 30.12.2015, 13:49:47

Taitaa olla näitä galluppeja jotka on ns "tilattu" ja joiden toivottaisiin olevan oikeasti totta?.

Korjauskertoimia pelissä ??
Raakamateriaali olisi varmastikin hyvin mielenkiintoinen.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

pikkujorma

Vahingonilo on sitä aidointa iloa. Persut saa mitä ansaitsee. Täytyy vaan toivoa että kannatus ei enää nouse ja nykyisistä kansanedustajista suurin osa saa monoa perseelle. Se on ihan oikein munattomille miehille.

Ännestin persuja ja minut on petetty. Soini ei ole riittävän kova jätkä. Jos löytyy parempi mies tilalle niin persujen kannatus voi vielä nousta.
Jos ei löydy niin puolue uppoaa Soinin mukana.

Skeptikko

Quote from: pikkujorma on 30.12.2015, 14:02:20
Ännestin persuja ja minut on petetty. Soini ei ole riittävän kova jätkä. Jos löytyy parempi mies tilalle niin persujen kannatus voi vielä nousta.
Jos ei löydy niin puolue uppoaa Soinin mukana.

Kyse ei edes ole siitä, että Soini olisi munaton, vaan siitä, että hän on petturi.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Velmu


JOS jotkut, vaikka hommalaiset, perustaisivat viisaiden ihmisten puolueen eli puolueen joka tekisi ja puhuisi vain viisaita, niin kannatus tuskin voisi olla kahta prosenttia enempää. Olen vankasti sitä mieltä, että 98 % äänestäjistä on täysiä tomppeleita jotka antavat äänensä eniten hyvää lupaaville. Tämä selittää mm. SDP:n nousun.

andrus

#3357
Quote from: Faidros. on 30.12.2015, 13:58:29
(napsu)
Viittaatko siihen, että mamukriittiset olisivat puolueuskollisempia kuin SMP-siipi?
Ei se huono tulos olisi sittenkään jos mamukriittiset aloittaisivat 8.9% pohjalta valmiissa puolueessa!

Tarkoitan juurikin että nykyinen persukannatus koostuu Mäkipäistä ja Kivelöistä. Vaikea kuvitella demarien saaneen kannatusta maahantunkeutumisen ansiosta. Maahanmuuttokriittiset sisältyvät tuohon kantansa ilmoittamatta jättäneisiin, toivottavasti.
"SDP aina tehny sillai, et se pistää käden jätkän taskuun ja syö sen laskuun" - Teuvo H.

Uuno Nuivanen

Quote from: Jorma M. on 30.12.2015, 13:39:08
Kummallista ettei Jabban kannatus ole pudonnut edelleen. Onkohan tämäkin jokin Taloustukimuksen ja Ylen mamuttajien jokin salaliitto?

Sinänsä aika järkeenkäypä olettama. Jos Jabban kannatukseksi näytettäisiin todellista 5%:a, hallitus alkaisi olla jo vähemmistöhallituksen makuinen, ja ennestäänkin vähäinen arvovalta kärsisi. Lisäksi Jabba itse saattaisi vihdoin hätääntyä, ja alkaisi vähitellen pitämään vaalilupauksiaan.

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Velmu on 30.12.2015, 14:13:47

JOS jotkut, vaikka hommalaiset, perustaisivat viisaiden ihmisten puolueen eli puolueen joka tekisi ja puhuisi vain viisaita, niin kannatus tuskin voisi olla kahta prosenttia enempää. Olen vankasti sitä mieltä, että 98 % äänestäjistä on täysiä tomppeleita jotka antavat äänensä eniten hyvää lupaaville. Tämä selittää mm. SDP:n nousun.
Itse taas väitän muuta. Jos puhumisen sijasta olisi tekoja niin puolue voisi hyvinkin nousta jopa varsin piann suureksi puolueeksi. Jos taas puolue olisi örkkien ja hörhöjen sekoilukerho mallia muutos tai SD niin sitten kannatus matelisi.