News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-11-29 IL: Suomelta 35 milj. Turkille pakolaisten olojen kohentamiseen

Started by Alaric, 29.11.2015, 18:06:09

Previous topic - Next topic

Pakkanen

Rajan sulkemisen mahdottomuutta perusteltiin rajavirkailijoiden puutteella.  Nyt lahjoitetulla 35 miljoonalla olisi palkannut moooooonta rajavirkailijaa, jonka jälkeen homma olisi ollut omissa käsissä. Ei turkin.

Yks pohjaton säkki lisää.

sivullinen.

Nyt meni rahaa mielenkiintoiseen osoitteeseen. Turkki on nimittäin sanonut haluavansa rahaa Syyrian puolelle perustettavan pakolaisleirin kuluihin. Naapurimaahan perustettavat leirit eivät ole ihan täysin kansainvälisten sopimusten kaikkia pykäliä noudattavia. Tilanteen tekee vielä hankalammaksi se, että kyseisen maan Syyrian puoleista rajaa valvoo tätä nykyä Venäjän sotavoimat. Sitä vastaan taistelee Turkin tukema Isis. Joten käytännössä rahoitus tarkoittaa "humanitäärisiä kuljetuksia" Isisin hallinnoimille alueille, joita Venäjä moukaroi. Se on aika tulenarkaa.

Vaikea on tietenkin sanoa, haluaisinko Isisin tulevan tuhotuksi vai en. Jos se tuhotaan, ja islamistit siirtyvät Turkkiin, seuraava arabikevään uhri saattaa olla Turkki, ja se on aika iso ja ongelmallinen maa. Egyptissä uhkasi jo käydä huonosti. Sitten tulivat kenraalit ja tuomitsivat Muslimiveljeskunnan edustajan ja presidentiksi valitun Mursin ja pistivät tämän 20 vuodeksi vankilaan. Näin Egyptin uhkaava tilanne saatiin rauhoitettua. Mutta Mubarak meni. Erdogan ei varmasti ole halukas kokemaan hänen kohtaloaan. Isisin elossa pitäminen ja leirittäminen Syyrian rajalle on varmasti hänestä kelvollinen vaihtoehto, ja minusta se olisi hyvä vaihtoehto myös Eurostoliiton pakolaisvirtojen kannalta.

Tietenkin olettaen, että sopimus oikeasti pidettäisiin. Silloin rahat menisivät Isisin leireille, ja niiden perusteella kaikki irakilaiset voitaisiin palauttaa leireille Syyrian rajan tuntumaan, joka olisi se loistavaa rahankäyttöä. Valitettavasti Eurostoliiton toiminnassa on jatkuvasti luvattu ja toteututtu ollut niin pahoin ristiriidassa, ettei sellaista uskalla edes toivoa. Suurella todennäköisyydellä rahat menevät Eurostoliiton sisäisen korruption pyörittämiseen. Niistä ei kuulu mitään, eikä niistä ole kenellekkään mitään apua, eivätkä ne auta Isisiä säilyttämään kalifaattinsa rippeitä. Ainoaksi onneksi jää summan oleminen varsin pieni. Suomen osuus on vain 35 miljoonaa ja Eurostoliiton vain 3 miljardia; Suomen osuus olisi voinut olla 300 miljoonaa ja Eurostoliiton 10 miljardia euroa.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Roope

Sopimus näyttää kuivuneen kasaan aiemmista odotuksista. Rajoja ei suljeta turvapaikanhakijoilta, eikä Turkki sitoudu juuri mihinkään. Syyrialaiset, irakilaiset ja muut pääsevät EU-rajan yli vanhaan malliin.

Tärkeämpi ja vähemmälle huomiolle jäänyt on pääministeri Sipilän mahdollisesti Merkelin kanssa sopima diili, jonka mukaan osa ns. "halukkaiden maiden ryhmästä", johon kuuluvat ilmeisesti Saksa, Ranska, Belgia, Hollanti, Itävalta, Ruotsi, Suomi, Kreikka ja Luxemburg ottaisivat yhteisesti vastaan 400 000 pakolaista Turkista. Merkel aikoo näin sivuuttaa Itä-Euroopan maat, jotka eivät ole lämmenneet EU:n komission aikomille pakkokiintiöille.

QuoteGerman Chancellor Angela Merkel on Sunday headed a breakaway group of leaders holding talks on the swift implementation of a resettlement scheme for refugees from Turkey to the EU, sidelining those countries reluctant to take in asylum-seekers.

She was joined by the leaders of Sweden, Finland, Austria, the Netherlands, Luxembourg, Belgium and Greece at the talks, two hours before their EU counterparts arrived for an EU-Turkey summit in Brussels.

[...]

The German newspaper FAZ reported Sunday that this "group of the willing" would discuss the resettlement of 400,000 refugees from Turkey to Europe, a figure that none of the participants would confirm upon arrival.

No figures were discussed during the meeting, several diplomats involved in the talks said. Some of the countries involved in the group are reluctant to take part in new refugee resettlement programs because they are politically unpopular, a diplomat said.

France would also take part, the newspaper wrote, although French President François Hollande did not attend the earlier meeting.

"She [Merkel] seems to be increasingly frustrated with the refusal of some Eastern European states to take in refugees, so now they look for a new way, a new alliance if you want to call it that, to distribute refugees," a European diplomat said on condition of anonymity.
Politico: Merkel forges new alliance on refugees 29.11.2015

Hyvä Suomi, ja paljon kiitoksia Sipilälle, jos pitää paikkansa.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Lalli IsoTalo

Olen kuulevinani (YLEn?) tv-uutista Merkelin sanovan, että tässä on tarkoitus luoda laittomille "siirtolaisille" laillisia väyliä Eurooppaan. Kuulinkohan oikein?
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Totti

QuoteSipilä: Suomi maksaa 35 miljoonaa kohentaakseen pakolaisten oloja Turkissa

Siis kuka saatana siellä Brysselissä oikein hoitaa neuvotteluja? Miksi maksamme Turkille siitä ettei he lähettäisi terroristeja Suomeen?! Turkinhan pitäisi maksaa MEILLE, että pääsevät eroon ongelmastaan. Kuinka jumalattoman tyhmää porukkaa siellä Brysselissä oikein on?

Tämä olisi tietysti pitänyt hoitaa niin, että Turkki joko pistää rajansa kiinni tai maa menee pakotelistalle missä ensin suljetaan turistivirrat ja sen jälkeen kauppa Euroopan kanssa. Se on siinä.

Suomen pitää erota EU:sta välittömästi. Typeryydellähän ei ole mitään rajaa siellä komissiossa ja koska meidät on siunattu Sipilän kaltaisilla pölvästeillä, emme voi enää olla mukana Brysselin hullujen kerhossa.

Ulos EU:sta nyt!
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

Alaric

^^^ Siellä ollaan nyt ytimessä kuulemassa muiden päätöksiä tekemässä päätöksiä. Luottakaa vaan Sipilään ja ulkoministeri Soiniin, kyllä tästä hyvä vielä tulee. Asetelmat ovat jo valmiiksi niin loistavat, että eihän noilla voi muuta kuin onnistua.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Ari-Lee

QuoteSaksa, Ranska, Belgia, Hollanti, Itävalta, Ruotsi, Suomi, Kreikka ja Luxemburg ottaisivat yhteisesti vastaan 400 000 pakolaista Turkista.

Ei mahdu enää. Matukylläisyys on tullut vastaan. Sisällissotaa odotellessa. Enää ei mene kauaa.-
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Roope

Quote from: Lalli IsoTalo on 29.11.2015, 23:13:19
Olen kuulevinani (YLEn?) tv-uutista Merkelin sanovan, että tässä on tarkoitus luoda laittomille "siirtolaisille" laillisia väyliä Eurooppaan. Kuulinkohan oikein?

Ylen kuuden uutisissa Merkel totesi, että on tarkoitus korvata laiton maahanmuutto laillisella maahanmuutolla. Tarkoittaa käytännössä satojentuhansien ihmisten siirtoja Turkista ja Syyriasta EU-maihin. Ja kuten edellä kirjoitin, Merkel neuvotteli tänään EU-maiden ydinryhmän, mukana Suomi, kanssa noiden ihmisten siirroista. Itä-Eurooppa on toistaiseksi tiputettu tästä kuviosta pois, joten Suomen osuus olisi paljon suurempi kuin tähänastinen kaksi prosenttia. Mitään järkeähän tässä ei tietysti ole.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Kameleontti

Sairasta sairasta. Turkki on yks iso syöpäpesäke.

Ja EU jatkaa haluttua linjaansa: eli tuhotaan Eurooppa rauhanprojektin nimissä.

Joku intuitio pisti äänestään viime vaaleissa radikaaleinta eli eroon koko EU:sta. Sen äänen kanssa voi vielä elää.

Mutta jos Turkin kans touhutaan näin ni se on ihan varma sekasorto ja ei tuu päättymään ilman massiisivia sotia. Tai sit Eurooppa vaan lakastaan alle. Ja sekään ei oikeestaan tuu tapahtuun, koska kun elättäjät on tapettu riittävässä mittakaavassa niin elätit pistää sodan pystyyn justiinsa.

Ei käy pappaa kateeks -39 mut ei tää kohta kauniimmalta näytä nytkään...

Totti

Pitää muistaa, että Turkissa on 75 miljoonaa ihmistä ja jokunen miljoona siirtolaisia. Jos Merkelin kahjo visio "laillisista väylistä" Eurooppaan toteutuu, niin me saamme myös helposti miljoonia Turkkilaisia kaupan päälle.

Kukaanhan ei valvo kuka Eurooppaan tulee ja on täysin selvä, että myös turkkilaisissa löytyy miljoonia onnenonkijoita, jotka haluavat Eurooppaan pakolaisverukkeella.

Merkel on pakko poistaa vallasta tavalla tai toisella. Se nainen on täysin hullu ja on vetämässä koko Euroopan sotaan kollegansa Hitlerin tavoin.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

Hornsmith

Turkki ei ole, eikä tule olemaan mikään graniittijaloilla seisova EU:n etuvartio. On puhtaasti ajan kysymys milloin Turkki ajaa kunnolla kölin kiville. Vaikka Turkissä koettaisiin demokratian ja 2000-lukulaisen maailmankuvan voitto, ei pakolaisvirrat siihen katkeaisi. Tänään Erdoganilla on kuningasvärisuora käsissään ja se muuten rahastaa sillä ihan kunnolla.
S.N.A.F.U
-------------------
And hey, lets be careful out there!

Skeptikko

Tällainen kohta osui silmiini:

Meeting of heads of state or government with Turkey - EU-Turkey statement, 29/11/2015 - Consilium
http://www.consilium.europa.eu/en/press/press-releases/2015/11/29-eu-turkey-meeting-statement/

...
Turkey and the EU have decided to activate the Joint Action Plan that had been agreed until now ad referenda on 15 October 2015, to step up their cooperation for support of Syrians under temporary protection and migration management to address the crisis created by the situation in Syria. Results must be achieved in particular in stemming the influx of irregular migrants. The EU and Turkey agreed to implement the Joint Action Plan which will bring order into migratory flows and help to stem irregular migration.  As a consequence, both sides will, as agreed and with immediate effect, step up their active cooperation on migrants who are not in need of international protection, preventing travel to Turkey and the EU, ensuring the application of the established bilateral readmission provisions and swiftly returning migrants who are not in need of international protection to their countries of origin. Equally, they welcomed the intention of Turkey to adopt immediately measures to further improve the socio-economic situation of the Syrians under temporary protection. Both sides underlined their shared commitment to take decisive and swift action to enhance the fight against criminal smuggling networks.
...
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Ari-Lee

Quote from: Roope on 29.11.2015, 23:27:47
Quote from: Lalli IsoTalo on 29.11.2015, 23:13:19
Olen kuulevinani (YLEn?) tv-uutista Merkelin sanovan, että tässä on tarkoitus luoda laittomille "siirtolaisille" laillisia väyliä Eurooppaan. Kuulinkohan oikein?

Ylen kuuden uutisissa Merkel totesi, että on tarkoitus korvata laiton maahanmuutto laillisella maahanmuutolla. Tarkoittaa käytännössä satojentuhansien ihmisten siirtoja Turkista ja Syyriasta EU-maihin. Ja kuten edellä kirjoitin, Merkel neuvotteli tänään EU-maiden ydinryhmän, mukana Suomi, kanssa noiden ihmisten siirroista. Itä-Eurooppa on toistaiseksi tiputettu tästä kuviosta pois, joten Suomen osuus olisi paljon suurempi kuin tähänastinen kaksi prosenttia. Mitään järkeähän tässä ei tietysti ole.

Itseasiassa tämähän on viimeinen loppukiri ennen lopullisen perikadon alkua - harmageddon. Se sota, mistä Merkel on hourinut, on tulossa tuotettuna.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Skeptikko

Quote from: Hornsmith on 29.11.2015, 23:43:16
Turkki ei ole, eikä tule olemaan mikään graniittijaloilla seisova EU:n etuvartio. On puhtaasti ajan kysymys milloin Turkki ajaa kunnolla kölin kiville. Vaikka Turkissä koettaisiin demokratian ja 2000-lukulaisen maailmankuvan voitto, ei pakolaisvirrat siihen katkeaisi. Tänään Erdoganilla on kuningasvärisuora käsissään ja se muuten rahastaa sillä ihan kunnolla.

Turkin politiikka on niin sekopäistä, että on vaikea nähdä miten sitä mitenkään voitaisiin nykyisellään ottaa EU:n jäseneksi. Rajat sepposen selälleen turvapaikanhakijatulvalle, maa itse tukenut/tukee ISISiä, maan johto väsäilee jatkuvasti diktaattorimaisia lakeja, jotka ovat täysin yhteensopimattomia EU:n kanssa jne.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

ArtturiE

Quote from: Hornsmith on 29.11.2015, 23:43:16
Turkki ei ole, eikä tule olemaan mikään graniittijaloilla seisova EU:n etuvartio. On puhtaasti ajan kysymys milloin Turkki ajaa kunnolla kölin kiville. Vaikka Turkissä koettaisiin demokratian ja 2000-lukulaisen maailmankuvan voitto, ei pakolaisvirrat siihen katkeaisi. Tänään Erdoganilla on kuningasvärisuora käsissään ja se muuten rahastaa sillä ihan kunnolla.

Saas nähdä onko putinin puheet pelkkiä puheita?  Aika viileät välit Venäjällä ja Turkilla.
Tuskin kuitenkaan mitään sen kummempaa tapahtuu kuin venäläisturistien tuoma raha jää turkkilaisilta saamatta.  Sen vajeen mamma merkel paikkaa hölmöyttään matukiimassaan.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

P

Quote from: ArtturiE on 29.11.2015, 23:49:23
Quote from: Hornsmith on 29.11.2015, 23:43:16
Turkki ei ole, eikä tule olemaan mikään graniittijaloilla seisova EU:n etuvartio. On puhtaasti ajan kysymys milloin Turkki ajaa kunnolla kölin kiville. Vaikka Turkissä koettaisiin demokratian ja 2000-lukulaisen maailmankuvan voitto, ei pakolaisvirrat siihen katkeaisi. Tänään Erdoganilla on kuningasvärisuora käsissään ja se muuten rahastaa sillä ihan kunnolla.

Saas nähdä onko putinin puheet pelkkiä puheita?  Aika viileät välit Venäjällä ja Turkilla.
Tuskin kuitenkaan mitään sen kummempaa tapahtuu kuin venäläisturistien tuoma raha jää turkkilaisilta saamatta.  Sen vajeen mamma merkel paikkaa hölmöyttään matukiimassaan.

Jep. 3 miljardia on tuonut venäläisturismi. Miljardin hedelmä- vihannes ja muu maatalousvienti turkista Venäjälle. Me nyt maksetaan se lovi.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

ArtturiE

Quote from: Hohtava Mamma on 29.11.2015, 23:54:37

QuoteSaksa, Ranska, Belgia, Hollanti, Itävalta, Ruotsi, Suomi, Kreikka ja Luxemburg ottaisivat yhteisesti vastaan 400 000 pakolaista Turkista.

Ai niiden lisäksi, jotka vyöryvät kaiken aikaa sisään ympäri Euroopan? Paljonko Suomen osuus tulisi tuosta olemaan? 1000? 2000? Vai sen verran, mitä tulee joka tapauksessa viikossa Torniosta sisään?

Nämä pölkkypäät suunnittelevat rantasaunan eristevillan paksuutta, kun päärakennus palaa ilmiliekeissä. Bonuksena tulee Turkin EU-jäsenyyden nopeuttaminen, joka on valtava ja peruuttamaton virhe. Ja me maksamme tästä.

Suomen on suljettava rajansa "vapaalta" eli kontrolloimattomalta liikkuvuudelta ja lopetettava turvallisista maista saapuvien paperittomien ihmisten maahan päästäminen. Erottakoot EU:sta jos ei Merkeleelle kelpaa.

Kyllä, Turkin EU-jäsenyys pitää estää kaikin keinoin. Jäsenyyden jälkeen muslimi-invaasiota muihin EU-maihin ei estä enää mikään.  Turkki on helvetin esikartano.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

Kameleontti

Quote from: P on 30.11.2015, 00:05:22
Me nyt maksetaan se lovi.

Miten v*ttu tää on taas tässä, että suomalaiset maksaa ja vissiin eniten suhteutettuna itseaiheutettoihin haittoihin!!!??? Kyl on persraiskattu kansa tämäkin.

Tässä maassa on liikaa perseitä lipovia oppotunisteja ja liian vähän selkärankasia itsetietoisia ihmisiä. Ja ku se selkärangattomin sakki päätyy valtaan niin seuraus on tämä... V*tutuksen määrää ei voi kuvailla!

Pieni maa on toki aina pelinappula mut miten ihmeessä esim. Viro ei nuoleskele? Feminisoidut kansakunnat tuhoutuu... Erehdyin lukemaan Rasmusta ja huomasin, et siel tosiaan on jo miehiäkin niin paljon, et meinaa hermo pettää...

Lemmy

Sivullinen : Erdogani laittoi krnraalit Turkissa vankilaan ensitöikseen
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Perttu Ahonen

Eli homma tulee menemään jotenkin näin:

EU antaa Erdokan & co:lle Turkille 3 miljardia Euroa, jotta Turkki voisi laillisin keinoin toimittaa 400 000 matun tilauksen Eurooppaan.  Turkki käyttää laillisten keinojen organisointiin 3 miljoonaa Euroa ja "hallinnollisiin kuluihin" menee 2997 mijoonaa Euroa.
Eiköhän tällä kuitata se, että Venäjä meni ja pommitti Erdokanin & co:n ISIS öljybisnekset taivaan tuuliin ja Venäjä vielä alkaa boikotoimaan Turkin vientibisneksiä ja turismia.  Turkki Erdokan & co tarvitsee rahaa ja EU antaa. 

Mitä saa 3 miljardilla Eurolla?   400 000 laillisesti toimitettua matua.  Hyvät kaupat?

Kyklooppi

Persaukinen konkurssia lähestyvä Suomi jakaa fyrkkaa ympäri ämpäri.
Todella nerokasta.
Ihmisjäte.

xor_rox

Quote from: P on 30.11.2015, 00:05:22
Jep. 3 miljardia on tuonut venäläisturismi. Miljardin hedelmä- vihannes ja muu maatalousvienti turkista Venäjälle. Me nyt maksetaan se lovi.

Konkurssivaltio Turkki kuuluu tästä eteenpäin läntiseen arwoyhteisöön. Eurostoliiton integraattorit lentävät alkuviikosta suihkareilla Kiovasta Ankaraan ja vimmattu paperityö alkaa. Ensin pitää viilata maan talousluvut kuntoon. Ihmisoikeus- ja sananvapauskysymykset hoituvat Eurostoliiton propagandaviraston kampanjalla, jota voimme seurata Helsingin Sanomien juttuartikkelien muodossa. Turkkilaisten naisten tasavertaisista oikeuksista kirjoitetaan ja turkkilaisia ravintoloita esitellään. Kalle Haglund pukee ylleen punaisen kravatin osoittaakseen tukeaan tätä veljeskansaa kohtaan nyt, kun venäläisetkin niitä niin kurmuuttavat.

Taidan minäkin ostaa perunamaan.

Kameleontti

Tilanne on jo se, että rähinää ilman ei selviä. Ihan hulluja noi päättäjät. Eikö ne tajua, et omat kansalaiset on molo otassa ja siihen ku lisää molo otassa olevia tulijoita, jotka huomaa tulleensa kusetetuks niin soppa on valmis.

Alkaa tilanne olla peruuttamaton...

Itse en nöyrry. Ennemmin saa mennä henki. Pistää niin vihaks!

-PPT-

En usko, että Turkki on luopunut toivosta tulla EU:n jäseneksi. Pakolaiskriisiä käytettäneen hyvänä kiristystoimenpiteenä mielten muokkaamiseen Turkin jäsenyyden puolesta.

xor_rox

Quote from: Totti on 29.11.2015, 23:40:37Se nainen on täysin hullu ja on vetämässä koko Euroopan sotaan kollegansa Hitlerin tavoin.

No vaikea muuhunkaan johtopäätökseen on tulla. Siis että julkeaakin puhua Turkin eurostojäsenyydestä sen jälkeen, mitä nyt tiedetään Turkin ja ISISin ynnä muiden terroristien kytköksistä. Miten ihmeessä hän perustelee asian kansalleen Ranskan iskujen jälkeen? Entä Ranska, sekö hyväksyy Turkin täysivaltaiseksi eurostotasavallaksi?

Kameleontti

No noi haluaa tätä mutta ovat ilmeisen idiootteja, jos sotaa lietsovat. Ei ne itekään tule selviämään vahingoitta. Hulluja psykoja!

Itse olen jo pitkään valmistautunut henkisesti sotimiseen. Mikä osa itsellä on on epäselvää mutta tilanne on niin kamala, että luovuttaa en aio enkä nöyristellä.

flammee

Ei helvetti.  :facepalm:
Estääkö jokin sen että viisumivapauden jälkeen kaikki matut rekisteröidään turkkilaiseksi ja sitten laillisina siirtolaisina vapaasti eteenpäin.

http://yle.fi/uutiset/turkin_paaministeri_pakolaisvirran_tukkimisesta_kukaan_ei_voi_taata_mitaan/8490804
QuoteTurkin pääministeri pakolaisvirran tukkimisesta: "Kukaan ei voi taata mitään"

EU alkaa ottaa pakolaisia suoraan Turkin leireiltä, komissio tekee esityksen joulukuun puolivälissä.

Turkin ja EU-maiden johtajat lähtivät Brysselin sunnuntai-illan huippukokouksesta tyytyväisinä saavutuksiinsa: Turkki katsoi edenneensä aimo harppauksen EU-jäsenyyden ja viisumivapauden edistämisessä. EU taas uskoo estävänsä pakolaisten tuloa Eurooppaan.
...
Toimintasuunnitelmassaan EU-maat ja Turkki sopivat, että Turkki parantaa rajojensa vartiointia, jotta pakolaiset eivät pyrkisi Eurooppaan. Vastineeksi EU antaa Turkissa olevien syyrialaispakolaisten olojen kohentamiseen kolme miljardia euroa.

Turkin EU-jäsenyysneuvotteluissa edetään ja turkkilaiset pääsevät Eurooppaan ilman viisumia lokakuusta 2016 lähtien - jos EU-maiden asettamat tiukat ehdot toteutuvat.

EU-maat alkavat ottaa enenevässä määrin pakolaisia suoraan Turkin leireiltä. Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker lupaa ehdotuksen sijoitettavien pakolaisten määrästä 15.12.

Sipilä uskoo Turkin etenevän ihmisoikeuksissa

Suomen pääministeri Juha Sipilä lähti Turkki-kokouksesta niin ikään tyytyväisenä. Hän uskoo, että muuttovirta rauhoittuisi. Se, onko Turkki-sopimus onnistunut, mitataan pakolaisten määrässä.

– Se on mittari tässä. Pakolaiset voisivat olla pakolaisleirillä lähempänä kotimaataan ja toive paluusta olisi helpommin järjestettävissä, Sipilä kuvaili.

Sipilä sanoo uskovansa, että myös Turkin ihmisoikeustilanne paranisi, hän kuvaili kokouksessa olleen hyvä "tekemisen henki". Sipilältä kysyttiin myös mielipidettä Turkin toimittajapidätyksiin juuri kokouksen alla.

– Siitä en ole kuullutkaan, Sipilä vastasi.

Lalli IsoTalo

Quote from: Perttu Ahonen on 30.11.2015, 00:21:10
EU antaa Erdokan & co:lle Turkille 3 miljardia Euroa, jotta Turkki voisi laillisin keinoin toimittaa 400 000 matun tilauksen Eurooppaan. 

7500 € sandaalipari.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Rantasalmen Sulttaani

Yksinkertainen ihminen menee ihan sekaisin näissä kuvioissa... Eli Turkille ruskeassa kirjekuoressa nyt 3mrd euroa, tällä saadaan jaettavaksi vapaaehtoisten EU-maiden kesken 400k pakolaista vuodessa, Samalla Turkki lupaa parantaa rajojensa vartiointia (hah) ja lisäbonuksena Turkki saa viisumivapauden Eurooppaan ehkä jo lokakuussa 2016 ja samalla Turkin EU-jäsenyysneuvotteluja nopeutetaan?

Kyselen ehkä tyhmiä, mutta miksi tuolla suunnalla ei panosteta Kreikan ja Bulgarian ulkorajojen valvontaan? Apurahaa rajavalvontaan ja ukaasi perään, että jos homma ei toimi niin sakot ja potkut EU:sta?

Laskentanuiva

Ainut vaihtoehtohan tuo on.

Kannatetaan!

Annetaan Turkille eu:n puitteissa vaikkapa miljarditolkulla rahaa, että se pitää pakolaisleirit kunnossa.
Sen lisäksi samalla rahalla Turkin rajavartiostolle annetaan tulospalkkaus, ettei yksikään kumivene lähde rannasta kohti eurooppaa.

Osa rahoista tietenkin "katoaa" hallintoon mutta siitä viis koska kustannukset täällä euroopassa elinkaarikustannuksineen/ matu ovat sitten aivan toista luokkaa kuin muutaman miljardin raha Turkille.
Puhun siis eu:n antamasta avusta, enkä yksin suomen.

Tuo 35 miljoonaa on hyvä ja tarvittaessa sehän voidaan ottaa kehitysyhteistyö rahoista, eli priorisoida.
"Monilla on asioihin vain yksi näkemys, vaikka kuinka sanotaan, että ollaan suvaitsevaisia." - Teemu Selänne
(HS 31.1.2017)