News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2015-11-10 Kaleva: Miten lentokyvytön saadaan lentämään?

Started by Nyymi, 10.11.2015, 21:17:50

Previous topic - Next topic

Nyymi

Euromeppi Liisa Jaakonsaari vierailee säännöllisesti oululaisessa sanomalehti Kalevassa. Mitään uutta sanottavaa ei ole, EU hyvä, maahanmuutto erittäin hyvä, rasismi paha, minä aivan valtavan hyvä, EU:ta enemmän.

Kirjoitusta lainattu soveltuvin osin.

Quote
EMU on maailman toiseksi suurin lintu. Se on lentokyvytön kuten kaimansa Euroopan talous- ja rahaliitto. EMU:n tavoitteet aikoinaan olivat ylevät: talouden vakaus, kasvu, täystyöllisyys ja kestävä kehitys. Todellisuus tänä päivänä on lähes päinvastainen.

Meillä oli unelma. Toteutuksessa oli pientä klappia.

Quote
On rehellisesti tunnustettava, että talous- ja rahaliitto ei ole pystynyt saavuttamaan alkuunkaan niitä tavoitteita, joita sille on asetettu. Täystyöllisyys on kaukainen haave. Korkea työttömyys on euroalueen vakavin ongelma. Suurimmat haasteet ovat työttömyysjaksojen pitkittyminen ja nuorisotyöttömyyden kasvu.

Euroalueen vakavin ongelma on vartioimattomat ulkorajat.

Quote
"Talouskuripolitiikka ja maahanmuutto- ja siirtolaiskriisi yhdessä ovat myrkyllinen yhdistelmä", totesi tunnettu brittitaloustieteilijä hiljakkoin kohua herättäneessä MOT-ohjelmassa. Myrkyllisyys on jo nähtävissä Ranskassa, missä vierasvihan ja protektionismin papittareksi kutsuttu äärioikeiston johtaja Marine Le Pen seuraa tyytyväisenä kohoavia kannatuslukuja.

Auttaisiko ulkorajojen vartiointi? Jostain kumman syystä somalimerirosvoille onnistuttiin panemaan hanttiin, mutta Välimeren salakuljettajille emme voi mitäänTM.

Quote
Mielestäni myös Suomessa rasistisille mielipiteille on annettu liikaa tilaa. Pakolaiskriisi tulee jatkumaan, vaikka taloustilanne hieman helpottuukin. Nyt on aikaa kääntää uusi tilanne mahdollisuudeksi. Maahanmuutto tulee luomaan kasvua ja uusia työpaikkoja.

Kerrohan Liisa millaisia ovat rasistiset mielipiteet ja missä niille on annettu (liikaa) tilaa. Maahanmuutto tuo uusia työpaikkoja vokkeihin, lainarahalla. Huoltosuhde huonontuu. Mikä siinä on mahdollisuus, Liisa pien?

Quote
Talous- ja rahaliiton uudistaminen on jo käynnissä. Tavoitteena on syvempi ja oikeudenmukaisempi talous- ja rahaliitto eli EMU, joka lentää. Hankkeella on kiire, sillä viime tammikuun Eurobarometrin kyselyssä kävi ilmi, että enemmistö suomalaisista, noin 65 prosenttia pitää EU- jäsenyyden vaikutuksia talouteen kielteisinä. Mielenkiintoista on, että jäsenyyden katsottiin vaikuttaneen kaikkein myönteisimmin nuorten mahdollisuuksiin opiskella ulkomailla, kuluttajatuotteiden valikoimaan ja Suomen rooliin maailmassa.

Ihan pian Brysselissä pidetään kokous, jossa tehdään tärkeitä päätöksiä.

65 % kuulostaa tutulta. Se prosenttimäärä halusi rajat kiinni.

Quote
Miten auttaa lentokyvytöntä Emua lentämään? Ensinnäkin tarvitaan jäsenmaissa sisäistä ryhtiä ja solidaarisuutta. Darvinismi, jossa vain vahvat pärjäävät ja heikot maat ja alueet heitetään susille, on vastoin EU:n arvoja. Arvoyhteisö elää arvoistaan ja menettää merkityksensä arvojen kuolemisen myötä.

Torniosta puskee joka päivä ihan uusia arvoja. Kuolema kuuluu niihinkin.

Quote
Emua uudistettaessa pitää ehdottomasti kiinnittää nykyistä enemmän huomiota työllisyyteen ja sosiaaliseen eheyteen. Kasvava työttömyys lisää velkaantumista ja epätasa-arvo rapauttaa kansakuntien eheyttä.

Miten matutulva vaikuttaa kansakuntien sosiaaliseen eheyteen ja työllisyyteen? Who can say?

Quote
EU-maat kilpailevat tunnetusti keskenään kehittelemällä " luovia veroratkaisuja" eli verokikkailua houkutellakseen investointeja. Tämä käytäntö riistää muita EU-mailta. Mestari on ollut pieni Luxemburg, jonka pitkäaikainen pääministeri Jean-Claude Juncker lupasi puuttua ongelmaan. Aika hiljaista on ollut.

No shit? Luxemburgin pitkäaikainen pääministeri Jean-Claude Juncker voi kysyä Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerilta miksi näin on.

Quote
EU-maiden on nyt korkea aika puuttua monikansallisten yritysten verokikkailuun. Se olisi myös talouskasvun käynnistämisen edellytys. Kiire on, sillä panoksena on koko Euroopan tulevaisuus.

Miten olisi kansainvaelluksen pysäyttäminen ihan enstex?
Ennen muslimeja piti suojella betoniporsailta. Nyt betoniporsailla suojellaan muslimeilta.
Mitä eroa on Jammulla ja Muhammedilla? - Toinen on profeetta ja toinen on alue.
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario Jari Kiiskinen

Deputy M

Jaahas, mitenkähän se saataisiin lentämään. Kas siinä kysymys, kun muistaa, että Mauritius-saaren Erakkodrontti ei myöskään lentänyt ja merimiehet söivät satakiloisia kyyhkysiä tuossa 1700-luvulla, kunnes kuolivat sukupuuttoon. Ettei vaan EMUllekin kävisi samalla tavalla, paitsi että syöjät eivät ole merimiehiä.
Me olemme kansa! - Nuiva ei naivi (Eino.P Keravalta) - On parempi näyttää syylliseltä, kuin kykenemättömältä.

MW

No lentokyvytönhän lentää kuin suomalainen maahanmuuttopolitiikka: kyntää mudassa, on vahingollista kaikille osapuolille, paitsi epäjärjestyksestä hyötyville keinottelijoille ja rikollisille.

Jossain määrin sitä hyödyntävät myös vihjeettömät "unelma" -poliitikot, kuten Jaakonsaari.

Skeptikko

Kenties tämä lentokyvytön saadaan lentämään suunnilleen samoilla menetelmillä kuin millä kissa saadaan sanomaan vuh.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

MW

Kuinkahan kylmä kylpy näille jaakonsaarien kannattajille pitää tulla, ennen kuin järki voittaa?

Toivottavasti ei mitään 1918 tapaista, tosin silloinhan "jaakonsaaret" aloittivat.

Eisernes Kreuz

Jaakonsaari edustaa sitä mokuttajien fanaattisinta etujoukkoa. Heidän uskonsa Unelmaan on niin luja, että se tuskin pettää, vaikka muu maailma sortuisi ympäriltä.

Ikävä kyllä nämä pölhöt eivät ole missään marginaalissa, vaan päättämässä meidänkin asioistamme kautta EU:n.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

Kulttuurimono

Liittovaltio-Liisa on esimerkki ihmisestä joka olisi voinut hurahtaa mihin tahansa uskontoon tai uskonnon kaltaiseen liikkeeseen: kommunismi, skientologia yms. Nyt se vain sattui olemaan federalismi. Säälittävää.
Persialaisen kalenterin mukaan 15-vuotias.

valtakunnanpärkhele

Otsikosta luulin, että tämä olisi jotenkin kriittinen kannanotto umpisurkeiden lukutaidottomien taikauskoisten osin rikollisten turvapaikkaturistien aiheuttamasta taakasta ja heidän sopeutumattomuudesta mutta ei vitalis tämä oli taas tätä samaa moku tuubaa.
J. Sarasvuo - Woketus on paitsi väärin, myös mielenvikaisuuden muoto.
Wokettajat eivät edistä asiaa, jonka moraalisessa oikeutuksessa he hurskastelullaan loisivat


Tytti Tuppurainen: "Jokainen suomalainen tuntee arjessaan, mitä sosialidemokratia on!"

Paxe

QuoteTäystyöllisyys on kaukainen haave. Korkea työttömyys on euroalueen vakavin ongelma. Suurimmat haasteet ovat työttömyysjaksojen pitkittyminen ja nuorisotyöttömyyden kasvu.

Juuri näinhän asia toki on. Jos siis Suomessa on melkein puoli miljoonaa työtöntä, mikä on ratkaisu työttömyysongelmaan ?

QuoteMaahanmuutto tulee luomaan kasvua ja uusia työpaikkoja.

Just joo. Eli otetaan 35.000 kieltä osaamatonta, suurelta osin lukutaidotontakin ihmistä tänne niin työttömyys häviää ?

Jotenkin Paxe on vaan niin tyhmä, ettei ymmärrä sitä, miten 35.000 ihmisen paapominen vuosiksi ratkaisisi työttömyyden, kun faktana tiedetään että 7 vuoden ajan maasta on joka vuosi kadonnut 30.000 työpaikkaa ? Jos 35.000 työttömän ja pääosin kouluttamattoman uuden ihmisen ilmainen elättäminen ja kouluttaminen ratkaisee ongelman, miksei kymmenkertainen määrä suomalaisia oikeasti koulutettuja työttömiä muka sitten pystynyt ratkaisemaan työttömyysongelmaa ?

Jos kerran ihmisten paapominen ja työttömäksi kouluttaminen ovat ne ainoat "työpaikat" jota tulijat antavat yhteiskunnalle, on hieman liiankin itsestäänselvää, että nuo "työpaikat" kustannetaan lisäveroilla. Ihan samoilla verovaroilla voidaan palkata työttömiä suomalaisia ihmisiä vaikka kaivamaan kuoppia ja täyttämään niitä muutaman vuoden ajan. Ja sitten takaisin kortistoon.

Tässä "kuoppatyöllistämismallissa" on sekin lisäetu matujen kotouttamiseen verrattuna, että noille kaivetuille ja täytetyille kuopille ei tarvitse maksaa sosiaalitukea kymppitonnia vuodessa loppuelämänsä ajan !

Mutta siihen taas poliitikko osaakin vastata että tarvitaan uusia asuntoja, joiden rakentaminen työllistää... niin mutta, ne asunnot maksetaan verovaroin tai valtion lainalla, ja niissä asuu ihmisiä jotka eivät omalla työllään niitä maksa... TaikaseinäTM toimii taas.

Mutta kun valtio velkaantuu nykyiselläänkin miljardeja vuodessa ilman yhtään tänne tulevaa pakolaista. Nyt vain lisäämme velkaantumisvauhtia miljardeilla. Velkaa on toki helppo ottaa, mutta ongelma on se, että meillä ei ole varaa maksaa lainaa, joten se jää lapsillemme. Nykyisen pakolaispolitiikan myötä rakennetaan lapsillemme valtiota, jossa on vielä enemmän velkaa kuin mitä on nyt, vielä enemmän työttömiä kuin nyt, turvattomampaa kuin nyt.

Mutta suuryhtiöt ja rikas eliitti kiittävät. Liikevaihtoa ja voittoa tulee hurjasti lisää. Pitäisikö minun nyt sitten vielä uskoa että EMU palvelisi kenenkään muun kuin edellisten etua ?  :facepalm:

Tabula Rasa

Kysytään ruotsistanista, siellähän on tämä monikulttuurisuuden lentoinnovaatio, parvekkeilta.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Maxwell Smart

Quote from: Tabula Rasa on 11.11.2015, 04:38:10
Kysytään ruotsistanista, siellähän on tämä monikulttuurisuuden lentoinnovaatio, parvekkeilta.

Minulle tuli sama mieleen. Opettavathan jotkut koiranpennun uimaan heittämällä sen laiturilta järveen. Jos ei opi,hukkuu. Jos ui rantaan, heitetään varmuuden vuoksi uudelleen.

Uusruotsalaiset vain hyvää hyvyyttään kouluttavat sukulaistyttöjä lentämään.
Onkohan ketään heitetty uudelleen? Jos vaikka lähtökorkeus on ollut liian vähäinen.