News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2009-09-18 Ylioppilaslehti: Hylätään monikulttuurisuus

Started by Teemu Lahtinen, 18.09.2009, 20:47:18

Previous topic - Next topic

Teemu Lahtinen

QuoteHylätään monikulttuurisuus

Pääkirjoitus  · Lehti 11/2009 (18.09.2009)

Syksy onkin aloitettu reippaasti oikein ministeritason aivopierulla.
    Elokuun lopussa sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä kyseli, edistääkö ulkomaisten opiskelijoiden "liiallinen" ottaminen yliopistoon suomalaisnuorten syrjäytymistä ja työttömyyttä. Opiskelijajärjestöt tuomitsivat kilpaa ministerin puheet. Hyssälän ajatuksenkulku oli ristiriidassa sen kanssa, että hän on itse ministerinä osallistunut korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian luomiseen ja hyväksymiseen. Lisäksi se oli silkkaa populistista hölynpölyä.

Poliitikkoja varmasti kiihottaa surffata kiristyneen yhteiskunnallisen ilmapiirin aallonharjalla. Silti maahanmuuttopoliittisen keskustelun soisi perustuvan faktoihin. Todellisuudessa Suomessa on ulkomaisia opiskelijoita vähemmän kuin OECD-maissa keskimäärin: alle kuusi prosenttia, kun houkuttelevimmissa maissa luku lähentelee kahtakymmentä. Ja syrjäytymisen ja yliopiston opiskelupaikkojen koplaaminen yhteen osoittaa hämmentävää tietämättömyyttä niin syrjäytymisen syistä kuin yliopiston tehtävistä.

Maahanmuuttokriitikoiden mielestä meidän tulisi luopua monikulttuurisuudesta ja suvaitsevaisuudesta puhumisesta. Minusta se on heidän järkevin ehdotuksensa. Kukaan tuskin haluaa tulla armosta suvaituksi, ja minulle käy mainiosti, että esimerkiksi kotouttamispolitiikkamme perustuu tietyille yhteisille arvoille: demokratian, ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden kunnioittamiselle.
    Suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden sijaan meidän pitää puhua niistä konkreettisista ja arkisista ongelmista, joihin ulkomaalaiset opiskelijat Suomessa törmäävät. Sellaisia asioita ovat esimerkiksi töiden saannin vaikeus, riittämätön kieltenopetus, kankea ja hidas viisuminhakumenettely, kohtuuttoman korkeat suomen kielen osaamisvaatimukset, ulkomaalaisilta opiskelijoilta vaaditut kalliit sairausvakuutukset ja englanninkielisten palvelujen puute.

Amerikkalaisella ystävälläni on opintoja suomalaisessa yliopistossa, hyvä työpaikka ja suomalainen avopuoliso. Juuri nyt hän on uusimassa oleskelulupaansa. Tähän mennessä se ei olekaan vaatinut kuin kolme käyntiä poliisitalolla ja joka kerta tuntien jonotuksen. Viime kerralla poliisi vaati häntä jättämään talolle passinsa.
    Ystäväni oli raivoissaan: "Eikö riitä, että on jo pirun vaikeaa saada töitä, mutta lisäksi he ottavat ainoan henkilöpaperini määrittelemättömäksi ajaksi ja kohtelevat minua kuin toisen luokan kansalaista?" Juuri nyt ystäväni ei tarvitse monikulttuurisuutta eikä suvaitsevaisuutta.
    Hän tarvitsee passinsa.

Veera Luoma-aho
päätoimittaja

http://www.ylioppilaslehti.fi/2009/09/18/hylataan-monikulttuurisuus/

-gentilhommehki-

Luin tuon kirjoituksen päivällä paperilehdestä ja jotenkin jakomielitautinen viritelmä se tuntuu olevan. Jos sitä oikein tarkkaan katsoo, niin tuntuu, että Veera jopa myöntää mokutuksen olevan ideologia, ei muuta.
Olin tänään aamulla kymmeneltä Turun kauppatorilla yli 20 asteen pakkasessa toista tuntia. Kuulostaa hullulta, mutta oli siellä muitakin hulluja. Yli tuhat ihmistä tuli kuuntelemaan ja tapaamaan Pekka Haavistoa. (Ville Niinistö vihreiden nettisivuilla 4.2.2012 http://www.vihreat.fi/node/7291)

ttw

"Eikö riitä, että on jo pirun vaikeaa saada töitä, mutta lisäksi he ottavat ainoan henkilöpaperini määrittelemättömäksi ajaksi ja kohtelevat minua kuin toisen luokan kansalaista?"

Niin sitä ei sitten voi pyytää henkilötodistusta jos passi kerran jää laitokselle. Vi**u että näitä ruikuttajia riittää. Jos on noin ankeeta niin ei täällä ole pakko olla.
Uutisia naapurista-> http://rahmispossu.net

Maailmanmies

"Suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden sijaan meidän pitää puhua niistä konkreettisista ja arkisista ongelmista, joihin ulkomaalaiset opiskelijat Suomessa törmäävät. Sellaisia asioita ovat esimerkiksi töiden saannin vaikeus, riittämätön kieltenopetus, kankea ja hidas viisuminhakumenettely, kohtuuttoman korkeat suomen kielen osaamisvaatimukset, ulkomaalaisilta opiskelijoilta vaaditut kalliit sairausvakuutukset ja englanninkielisten palvelujen puute"

-----------------------------

Töitä ei ole helppo saada muuallakaan. Onko talouslamakin jo muuttunut rasistiseksi ?  Millaista kielenopetuksen pitäisi olla ? Ilmaistako ? En minäkään saa missään ilmaista opetusta.
Viisuminhakumenettely on Suomessa jopa aika löysää ainakin mitä vertaa Yhdysvaltoihin. Siksi toisekseen EU taitaa asettaa tiettyjä ehtoja kuka Suomeen tulee, onhan tällä sitten koko Eurooppa auki.
Suomessa kaiketi puhutaan suomea jota ulkomaalaisen on lähtökohtaisesti opittava jos pidemmäksi aikaa aikoo jäädä. Englanti ei ole Suomen virallinen kieli eikä meillä ole velvollisuutta kenellekään sellaisia palveluja järjestää.

Ernst

Quote from: Maailmanmies on 18.09.2009, 21:26:15

Ilmiön nimi on toiseudenpalvonta. Ulkomaalainen opiskeija on hyvä (ei mainita miksi) ja hänelle pitäisi tarjota helppo elämä.  Ei sellaista ole tarjolla suomalaisellakaan opiskelijalla.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Mursu

QuoteHylätään monikulttuurisuus

Pääkirjoitus  · Lehti 11/2009 (18.09.2009)

    Ystäväni oli raivoissaan: "Eikö riitä, että on jo pirun vaikeaa saada töitä, mutta lisäksi he ottavat ainoan henkilöpaperini määrittelemättömäksi ajaksi ja kohtelevat minua kuin toisen luokan kansalaista?" Juuri nyt ystäväni ei tarvitse monikulttuurisuutta eikä suvaitsevaisuutta.
  Hän tarvitsee passinsa.

Pitäisikö ulkomaalaista kohdella ensimmäisen luokan kansalaisena?

onni4me

Quote from: ttw on 18.09.2009, 20:55:36
"Eikö riitä, että on jo pirun vaikeaa saada töitä, mutta lisäksi he ottavat ainoan henkilöpaperini määrittelemättömäksi ajaksi ja kohtelevat minua kuin toisen luokan kansalaista?"

Niin sitä ei sitten voi pyytää henkilötodistusta jos passi kerran jää laitokselle. Vi**u että näitä ruikuttajia riittää. Jos on noin ankeeta niin ei täällä ole pakko olla.

Minä taas ymmärsin, että ko. henkilö jo oli hyvissä töissä? Hämmästys ja hämmennys...

Miten toisaalta on ulkomaalaisen kanssa, antaako poliisi USAn kansalaiselle henkilötodistuksia? En tunne käytäntöä, en. Pitäisin itsekin passin jättämistä jonnekin hankaluutena jos se olisi ainoa paperi todistaa henkilöllisyys vrt. pankkiasiointi ja muut virallista henkilöyden todentamista vaativat asiat.

Et kyllä ruikuttajia riittää - joskus ihan aiheestakin. Itse olen autellut joitain ystäviäni viranomaisten kanssa kun ovat sattuneet ihan ulkomaalaisen puolison hankkimaan ja aika ankeaa on joskus viranomaisten toiminta. Usein ei saa selkeitä pasmoja edes siitä, mitkä ovat vaihtoehdot ja niiden vaikutukset statukseen. Minusta neuvonta asioita tuntemattomille olisi ensiarvoisen tärkeä.

Ja tuosta passista vielä...yleensä sen ottaminen haltuun on aika rankka toimenpide. Se näet estää henkilöä myös poistumasta maasta vaikkapa reissulle Ruotsiin. Ihmettelen tai kaikki faktat ei sitten tiedossa. Itse en passiani hevillä luovuttaisi vieraan maan viranomaisille, en.
Perussuomalaiset on ihan ookoo tappaa koska he saattaisivat heiluttaa persettä - ja myydä sitä - ja sen takia valtion ei tule turvata heidän elämäänsä.
Asraa mukaillen tämä on ihan ookoo asia sanoa täällä modejen mielestä.

Martel

QuoteAmerikkalaisella ystävälläni on opintoja suomalaisessa yliopistossa, hyvä työpaikka ja suomalainen avopuoliso. Juuri nyt hän on uusimassa oleskelulupaansa. Tähän mennessä se ei olekaan vaatinut kuin kolme käyntiä poliisitalolla ja joka kerta tuntien jonotuksen. Viime kerralla poliisi vaati häntä jättämään talolle passinsa.

Sattumoisin juuri amerikkalaisilla ei ole oikeutta valittaa tästä asiasta. USA:n viisumi- ja maahantulomuodollisuudet jne. olivat jo ennen ankeita, mutta nyttemmin kaikki hankaluudet on korotettu toiseen potenssiin. On haastattelua suurlähetystössä jne.

Itse en ole saanut mistään niin tylyä palvelua kuin hakiessani opiskelijaviisumia USA:sta (kauan sitten). Viime vuosina typeryyttä on kasvatettu, mm. Ville Itälä Suomen sisäministerinä ollessaan joutui ruumiintarkastukseen USA:n tullissa jne.

Paljonko tuo amerikkalainen maksoi opinnoistaan suomalaisessa yliopistossa? Paljonko vastaavat opinnot maksaisivat USA:ssa suomalaiselle?

Maailmanmies

Quote from: Martel on 18.09.2009, 21:59:47

Pankaa palautetta Ylioppilaslehteen. Itsekin USA:n viisumimuodollisuudet läpikäyneenä ei voi kun sanoa, että Suomeen tullaan kuin havumajaan jos Yhdysvaltoihin vertaa.

Erik Herrmann

Quotetöiden saannin vaikeus
öööhh, lama?

Quoteriittämätön kieltenopetus
suomen kielen kurssit ulkomaalaisille opiskelijoille on kyllä pääasiassa aika hyviä. ainakin mun käymät kurssit helsingissä oli.

Quotekankea ja hidas viisuminhakumenettely
jos olisin jenkki, olisin kyllä hyvin hyvin hilja.

Quotekohtuuttoman korkeat suomen kielen osaamisvaatimukset
höpö höpö. ei ne niin korkeita ole. ML-tiedekunta vaati aikoinaan 15ov suomea että ulkkari saisi maisterin paperit. ei juuri mitään.

Quoteulkomaalaisilta opiskelijoilta vaaditut kalliit sairausvakuutukset
eu-kansalaisilta ei vaadita juuri mitään. ei ole suomen syytä että joissain maissa julkinen terveydenhuolto on niin huono että niiden maiden kanssa ei ole voitu tehdä sopimuksia.

Quoteja englanninkielisten palvelujen puute
on ne suomalaiset kyllä kaikki juntteja jotka ei puhu sanaakaan englantia. ja paskat. alkuaikoina olen kyllä saanut kaikki palvelut myös englanniksi, ei se ikinä mikään ongelma ollut.

Quotejoka kerta tuntien jonotuksen
tämän voisin itsekin pitää epäkohtana. ei siis se että joskus on jonoja. vaan se että töissä käyvät on samassa jonossa sossusomalien kanssa. tuskin kuitenkaan suvaitsevaisto vaatii tähän muutoksia.

"The truth is that the liberal (multicultural) position on Islam is racist. If a predominantly white community behaved this way — the Left would effortlessly perceive the depth of the problem." -Sam Harris

ttw

Tähän voisi lisätä, että asiassa kuin asiassa pitää niin kantaväestön kuin maahanmuutajankin niellä hieman kakkaa. Kaikki asiat ei tule heti hopeatarjottimella ja monet viranomaiset on kaikille mulkkuja tasapuolisesti. Porukoihin ja yhteisöön pääsee mukaan, mutta ruikuttajat jää rannalle tai joutuu jonnekkin mukavan oloiseen porukkaan.

Uutisia naapurista-> http://rahmispossu.net

citizen

Rajallisista resursseista kilpaillaan kaikella tapaa, mutta sitä ei saa sanoa ääneen. Suomihan kuuluu kaikille ja ei-kansalaista pitäisi kohdella kansalaisena? Voisiko tuo työnsaannin vaikeus johtua siitä, että Suomi on sosialistinen maa, jossa on sadistisen korkeat verot?
"In the emerging world of ethnic conflict and civilizational clash, Western belief in the universality of Western culture suffers three problems: it is false; it is immoral; and it is dangerous." – Samuel P. Huntington
Multiculturalism--A Cult of Ignorance http://www.youtube.com/watch?v=H-eNXWtXRQI

Jaakko Sivonen

QuoteYstäväni oli raivoissaan: "Eikö riitä, että on jo pirun vaikeaa saada töitä, mutta lisäksi he ottavat ainoan henkilöpaperini määrittelemättömäksi ajaksi ja kohtelevat minua kuin toisen luokan kansalaista?"

No eihän tuo amerikkalainen ole Suomen kansalainen. Miksi ei-kansalaista pitäisi kohdella edes kolmannen luokan kansalaisena? Kai nyt henkilön pitää olla kansalainen tullakseen kohdelluksi toisen luokan kansalaisena...
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

pelle12

 Jenkkiopiskelijat pelastuivat juuri ennen Tshernobylin pamausta Suomeen. Ensimmäiset kommentit?  Vihdoinkin hampurilaisia!! USA:laiset ovat idiootimpia kuin ketkään muut tällä vihreällä maapallolla. Jos itse olisin 'amerikkalainen'. häpeäisin silmät, korvat päästäni, mutta tuntien jenkkimenttaliteetin, heillä ei ole edes sen verran häpyä, että osaisivat hävetä! Joten antakaamme heille anteeksi, sillä he eivät ole syyntakeisia.

Martel

Quote from: pelle12 on 18.09.2009, 23:23:47USA:laiset ovat idiootimpia kuin ketkään muut tällä vihreällä maapallolla.

Amerikkalaisissa ihmisissä on paljon hyvääkin, sellaista josta suomalaisilla on opittavaa. Esimerkiksi optimismi ja toisten kannustaminen. He ovat monista asioista tietämättömiä, mutta olen joutunut näyttämään ranskalaisellekin Suomen kartalta.

Vaikka yksi epäkohta ei oikeuta toista, tässä viisumi/maahantuloasiassa en kuitenkaan armoa antaisi. USA:n viranomaiset kohtelevat suomalaisia paljon huonommin kuin toisinpäin.

pelle12

 Tunnettu faktahan on, että USA on Suomen itsenäisyyden tae, vaikka myivät aseita NL:lle sikana toisen maailmansodan aikana. Itse en luottaisi noihin valaisiin (eli ylipainoisiin sikoihion) edes isoäitini ukkovarvasta. Mokomatkin demokratian vartijat! Missä viipyy anteeksipyyntö?

Vera

Quote from: onni4me on 18.09.2009, 21:52:48
Miten toisaalta on ulkomaalaisen kanssa, antaako poliisi USAn kansalaiselle henkilötodistuksia? En tunne käytäntöä, en. Pitäisin itsekin passin jättämistä jonnekin hankaluutena jos se olisi ainoa paperi todistaa henkilöllisyys vrt. pankkiasiointi ja muut virallista henkilöyden todentamista vaativat asiat.

Poliisi toki antaa USA:n kansalaiselle henkilötodistuksen, ja jenkkiläisen ajokortinkin voi halutessaan vaihtaa suomalaiseen.

Itse en ole edes koskaan kokenut mitään tarvetta hankkia henkilötodistusta vaan olen tähän asti pärjännyt ihan hyvin USA:n passilla ja suomalaisella ajokortilla.

Tämä ei hirveästi lohduttaisi tyyppiä joka on tullut uusimaan oleskelulupaansa ekan kerran ja jolta on yhtäkkiä otettu passi kuukausiksi. Tosin jos tyyppi josta se puhuu on opiskellut täällä ja sitten jäänyt töihin niin todennäköisesti se on uusinut oleskelulupaa aikaisemminkin.

Quote
Et kyllä ruikuttajia riittää - joskus ihan aiheestakin. Itse olen autellut joitain ystäviäni viranomaisten kanssa kun ovat sattuneet ihan ulkomaalaisen puolison hankkimaan ja aika ankeaa on joskus viranomaisten toiminta. Usein ei saa selkeitä pasmoja edes siitä, mitkä ovat vaihtoehdot ja niiden vaikutukset statukseen. Minusta neuvonta asioita tuntemattomille olisi ensiarvoisen tärkeä.

Ja tuosta passista vielä...yleensä sen ottaminen haltuun on aika rankka toimenpide. Se näet estää henkilöä myös poistumasta maasta vaikkapa reissulle Ruotsiin. Ihmettelen tai kaikki faktat ei sitten tiedossa. Itse en passiani hevillä luovuttaisi vieraan maan viranomaisille, en.

Se ei ole rankka toimenpide vaan ihan normaali toimenpide oleskeluluvan uusimisen yhteydessä. Jos ei luovuta niin ei saa lupaakaan.

Ja olet oikeassa siinä että suurin ongelma on tiedotuksen puute. Oleskeluluvan uusimisen kohdalla on saatavissa tosi hyvin tietoa siitä mitä on pakko tehdä, mutta tosi heikosti tietoa siitä mitä kannattaa tehdä. Jos on pakko uusia oleskelulupaa ja ei halua olla ilman passia pitkään niin oikea algoritmi on:

1. Viimeistään 6kk ennen edellisen luvan loppua soittaa ulkomaalaispoliisille ja kysyä milloin voi aikaisintaan hakea uusimista (se vaihtelee koko ajan).
2. Hakea sitä kyseisenä ajankohtana, pyytää pitää passi itsellään.
3. Hakemuksen yhteydessä poliisi ottaa kopion passista, palauttaa passin hakijalle, ja käskee tuomaan sen taas poliisille ennen kuin vanha oleskelulupa menee umpeen.
4. Hakija käyttää passinsa ihan normaalisti, lopulta tuo sen poliisin haltuun, ja muutaman viikon päästä se tulee sieltä takaisin uuden oleskeluluvan kanssa.

Tämä on sinänsä helppo menettely, siitä vain ei tiedä jos ei erikseen kysy. Ne, jotka eivät tiedä, yleensä hakevat uutta lupaa viime hetkellä ja jäävät ilman passia muutamaksi kuukaudeksi.

Muutama muu huomautus tästä ketjusta:

- se että omassa kotimaassa oleskelulupamenettely on vielä byrokraattisempi harvoin lohduttaa ketään, eikä ole mikään syy olla valittamatta jos aihetta on,
- sen sijaan se, että ongelmaan on olemassa helppo ratkaisu (esim. hankkia henkilökortti) on ihan hyvä syy tehdä niin ja olla valittamatta,
- ne ihmiset jotka puhuvat liian korkeista kielitaitovaatimuksista ovat ihan sekaisin, enkä juurikaan keksi mitään maata jossa ulkomaalaiselta vaadittaisin vähemmän kielitaitoa kuin Suomessa,
- silloin kun puhutaan "toisen luokan kansalaisista" sana kansalainen ei yleensä varsinaisesti tarkoita kansalaista,
- oleskelulupamenettelyt ovat yleensä hitaita ja byrokraattisia kaikkialla (tosin eri määrin), ja ihmiset, varsinkin kokemattomat sellaiset, aina valittavat niistä. Joskus syystä ja joskus ei.

Vera

Quote from: pelle12 on 18.09.2009, 23:23:47
Jenkkiopiskelijat pelastuivat juuri ennen Tshernobylin pamausta Suomeen. Ensimmäiset kommentit?  Vihdoinkin hampurilaisia!!

"Pelastuivat juuri ennen Tshernobylin pamausta"? Tarkoitatko että jossain on ollut jenkkiopiskelijoita jotka tiesivät etukateen että Tshernobyl pamahtaa?
 
Quote
Marsilaiset ovat idiootimpia kuin ketkään muut tällä vihreällä maapallolla. Jos itse olisin 'marsilainen'. häpeäisin silmät, korvat päästäni, mutta tuntien jenkkimenttaliteetin, heillä ei ole edes sen verran häpyä, että osaisivat hävetä! Joten antakaamme heille anteeksi, sillä he eivät ole syyntakeisia.

Joo, emme osaa hävetä. Sen sijaan osaamme antaa käyttäjille varoituksia. Laki Hommafoorumista, 4 luku, §4.

RP

Ylläoleviin ei paljoa lisättävää muuta kuin, että henkilökortin (ei tosin  kelpaa matkustusasiakirjaksi USA:laiselle edes Euroopassa) saa ulkomaalainenkin, tosin tuo vakinainen asuinpaikka väestörekisterissä voinee hyvin olla ongelmallinen ehto ulkomaalaiselle opiskelijalle: http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/B254C9CC721E9B4EC2256BC20045A3A6?opendocument

Malmin jonot tiedän itsekin, ja se, kuinka paljon etukäteen luvan uusintaa kannattaa pyytää, voi tulla uskottavasti yllätyksenä ulkomaalaiselle, joka on tänne saapunut Suomeen ensimmäinen lupa mukanaan. Sen sijaan neljä vierailua poliisiasemalle (3 + ainakin yksi passin hakemista varten) saa minut epäilemään, että kyseinen ihminen ei ole viitsinyt kunnolla selvittää mitä liitteitä hakemuksessa pitäisi olla.
 
Edit:typo

"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Vera

Quote from: RP on 19.09.2009, 00:27:56
Malmin jonot tiedän itsekin, ja se, kuinka paljon etukäteen luvan uusintaa kannattaa pyytää, voi tulla uskottavasti yllätyksenä ulkomaalaiselle, joka on tänne saapunut Suomeen ensimmäinen lupa mukanaan. Sen sijaan neljä vierailua poliisiasemalle (3 + ainakin yksi passin hakemista varten) saa minut epäilemään, että kyseinen ihminen ei ole viitsinyt kunnolla selvittää mitä liitteitä hakemuksessa pitäisi olla.

Sama tuli minullekin ekana mieleen. Tosin jos ihmisellä on useita eri perusteita oleskeluluvalle niin voi helposti tulla yllätysliitteitä. Samoin jos esim. työpaikka vaihtuu kesken hakemusprosessin.

Martel

Quote from: Vera on 18.09.2009, 23:46:19
- se että omassa kotimaassa oleskelulupamenettely on vielä byrokraattisempi harvoin lohduttaa ketään, eikä ole mikään syy olla valittamatta jos aihetta on

Valittaa toki voi, mutta kai tunnustat että on kaksinaismoralismia esim. osoittaa sormella toisten maiden ihmisoikeusrikkomuksia jos itse samanaikaisesti pitää sotavankeja allekirjoittamansa Geneven sopimuksen vastaisissa olosuhteissa, ja sallia sotilaidensa rangaistuksetta harjoittaa kidutusmenetelmää josta antoi japanilaisille II MS:ssa välittömän teloitustuomion? Nyt kun seitsemän vuotta on kulunut siitä kun ensimmäiset detainees:it vietiin Gitmoon, USA on vähitellen voittamassa takaisin osaa uskottavuudestaan ihmisoikeusasioissa.

Vastaavalla tavalla yksityishenkilöiden kohdalla; kun ulkomaalainen opiskelija vastaanottaa suomalaisen veronmaksajan kustantamana ilmaiset yliopisto-opinnot ja ehkä jopa opintorahaa, on tullut kohdelluksi viisumiasioissa paremmin kuin hänen omat maanmiehensä kohtelevat muita, monet odottavat häneltä tiettyä vieraskoreutta. Valitusoikeutta ei menetä, mutta kannattaako sitä silti käyttää? Tulee mieleen erään turvapaikanhakijoiden vastaaottokeskuksen ankeat ikkunaverhot ja huono telkkari.

RP

Quote from: Vera on 19.09.2009, 00:35:23
Sama tuli minullekin ekana mieleen. Tosin jos ihmisellä on useita eri perusteita oleskeluluvalle niin voi helposti tulla yllätysliitteitä. Samoin jos esim. työpaikka vaihtuu kesken hakemusprosessin.

Tarkemmalla lukemisella kyseinen tyyppi tosiaankin lienee todennäköisemmin työntekijä, kuin opiskelijakategoriassa. Toisaalta siinä mennee se viimeinen syy miksei ole hankkinut suomalaisia henkilöpapereita(?)

Toteamuksiin, ettei kukaan ole niin tyhmä kuin amerikkalainen, voi kyllä vastata, että "ainakin eräs ylioppilaslehden toimittaja". Saisi taas Perä-Hämeen ammattikorkeaan perustaa paljon uusia englanninkielisiä koulutusohjelmia, jos kaikille tulijoille kustannettaisiin maksuton terveydenhoitokin valtion varoista.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Kullervo Kalervonpoika

Quotekohtuuttoman korkeat suomen kielen osaamisvaatimukset,

Eikö noin ihan yleensäkin ottaen kaikkialla maailmassa vaadita lokaalin kielen osaamista? Jos se ei onnistu, niin ainahan voi lähteä pois tästä ksenofobisesta helvetistä junttilasta. Eikö vain?
Quote
ulkomaalaisilta opiskelijoilta vaaditut kalliit sairausvakuutukset ja englanninkielisten palvelujen puute.

Loistavaa.

Kirjoittajahan puhui amerikkalaisesta ystävästään. Hän voisi varmaan valistaa meitä amerikkalaisen terveydenhuoltojärjestelmän ylivoimaisuudesta - etenkin maahanmuuttajien kohdalla.

Ja ikäväähän se tietysti on, ettei koko maailma puhu vielä banglishiä.

Pari tactical nukea jeesaisi varmaan Suomenkin kohdalla tilannetta?

---
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.
---
The tolerance of individual points of view is an important component of the democratic political system
---
http://kullervokalervonpoika.wordpress.com

Mora

Quote from: pelle12 on 18.09.2009, 23:23:47
Jenkkiopiskelijat pelastuivat juuri ennen Tshernobylin pamausta Suomeen. Ensimmäiset kommentit?  Vihdoinkin hampurilaisia!! USA:laiset ovat idiootimpia kuin ketkään muut tällä vihreällä maapallolla. Jos itse olisin 'amerikkalainen'. häpeäisin silmät, korvat päästäni, mutta tuntien jenkkimenttaliteetin, heillä ei ole edes sen verran häpyä, että osaisivat hävetä! Joten antakaamme heille anteeksi, sillä he eivät ole syyntakeisia.

Tee ihmiskunnalle palvelus ja ripusta itsesi kiikkuun. Eipä muuta.

pelle12

Quote from: Mora on 19.09.2009, 02:45:19

Onneksi jätät minulle sentään päätäntävallan, etkä uhkaa tappaa minua jos en pidä turpaani kiinni, vaikka nimimerkistäsi ja tekstistäsi päätellen olet henkilö, jota en viitsisi nakkijonossa tavata.  Sanavapaus ei taida olla kovinkaan korkeassa kurssissa sinun arvoasteikolla. Eipä muuta.

Oho

Quote from: Martel on 18.09.2009, 23:31:30

Amerikkalaisissa ihmisissä on paljon hyvääkin, sellaista josta suomalaisilla on opittavaa. Esimerkiksi optimismi ja toisten kannustaminen.

Toisten kannustaminen? Ihanko totta, ei kyllä vastaa meikäläisen kokemusta, mulle ainakin jäi kuva kovin kilpaillusta yhteiskunnasta, jossa ei esim kolleegan onnistumisista iloita senkään vertaa kuin Suomessa.

reino

Tässä välissä haluaisin ylistää Vera Luoma-ahon kirjoitusta. Rajusti.

Verahan puhuu ihan asiaa:

QuoteMaahanmuuttokriitikoiden mielestä meidän tulisi luopua monikulttuurisuudesta ja suvaitsevaisuudesta puhumisesta. Minusta se on heidän järkevin ehdotuksensa. Kukaan tuskin haluaa tulla armosta suvaituksi, ja minulle käy mainiosti, että esimerkiksi kotouttamispolitiikkamme perustuu tietyille yhteisille arvoille: demokratian, ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden kunnioittamiselle.

Itse pistäisin yhteisiksi arvoiksi mieluummin vaikka saunan, viinan ja tervan, mutta muuten hyvä!

Femakko

Quote from: Teemu Lahtinen on 18.09.2009, 20:47:18
Quote
Sellaisia asioita ovat esimerkiksi töiden saannin vaikeus, riittämätön kieltenopetus, kankea ja hidas viisuminhakumenettely, kohtuuttoman korkeat suomen kielen osaamisvaatimukset, ulkomaalaisilta opiskelijoilta vaaditut kalliit sairausvakuutukset ja englanninkielisten palvelujen puute.

Itse olen huomannut omien ulkomaalaistuttavieni kautta negatiivisen korrelaation töiden saannin vaikeuden ja englannin kielen käytön helppouden kanssa. Monet ovat kommentoineet, että kun täällä pärjää niin hyvin englanniksi, ei tule opeteltua suomea. Ja sitten ei saa opintojen jälkeen töitä. Kielikurssille kyllä pääsee, jos on valmis maksamaan jotain ja jos on erittäin ajoissa liikenteessä... mutta kurssien ruuhkaantuminen ei ole vain ulkomaalaisten ongelma, minkä jokainen, joka on yrittänyt ilmoittautua avoimeen yliopistoon tai työväenopistoon, tietää.

Ja varsinkin koulutetun ihmisen pitäisi ymmärtää, että korkean teknologian maassa ei löydy juurikaan työpaikkoja, joissa hyvä kielitaito ei ole tärkeää. Niitä raksa- ja maataloushommia, joilla maahanmuuttajat kotoutettiin 1900-luvun alkupuolella ja joilla maahanmuuttajia kotoutetaan edelleen esim. Välimerellä.

Erik Herrmann

Quote from: Femakko on 19.09.2009, 13:26:08
Monet ovat kommentoineet, että kun täällä pärjää niin hyvin englanniksi, ei tule opeteltua suomea. Ja sitten ei saa opintojen jälkeen töitä.

minkälaisista opinnoista tässä nyt puhutaan? mistä saa tutkinnon ilman kielivaatimuksia? hy (jonka jälkeen siis usein hakee "akateemisiin" työpaikoihin joissa pärjää englanniksi) vaatii kielen opintoja. tuntuisi järjettömältä että muualta saisi tutkintoja ilman suomea.

ja kuten sanottu, hy:n kielikurssit on ihan hyviä, ei maksa mitään ja ainakin opiskelijana kurseille pääsee helposti. ne antaa hyvän teoreettisen pohjan. loput oppii kunhan vain puhuu suomea arkielämässä.
"The truth is that the liberal (multicultural) position on Islam is racist. If a predominantly white community behaved this way — the Left would effortlessly perceive the depth of the problem." -Sam Harris

Simo Hankaniemi

Vai kohdistuu ulkomaalaisiin "kohtuuttomia" kielitaitovatimuksia. Suomalaiselta vaaditaan yleensä hommaan kuin hommaan hyvä suomen, ruotsin ja englannin taito plus hyvät atk-taidot. Miksi ulkomaalaisen pitäisi päästä samoihin töihin pienemmillä vaatimuksilla? Suomeen ei kannata tulla, jos ei halua pärjätä täällä samoilla ehdoilla kuin muut.