News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut

Started by Atte Saarela, 21.12.2008, 05:56:15

Previous topic - Next topic

Kyklooppi

#2730
Viimeksi tuli vasen koukku duunareilta, nyt vissiin nilkkapotku eläkeläisiltä.
Maahanmuuttoon tämä ei liity tietysti mitenkään, ei sitten yhtään.

Mut toisaalta, ei hätää hyvä liksa juoksee vielä reilu kolme vuotta
voi huoletta elvistellä turuilla ja toreilla, kato on fyrkkaa.

Kehottaisin kuitenkin nyt vielä vallassa oltaessa pitämään huolen ammatillisen
aikuiskoulutuksen optiosta, sitä saattaa tarvita hyvin moni entinen kansanedustaja
seuraavien vaalien jälkeen.


   "Pettäjän tie on tuskainen käy harhaan"

Ihmisjäte.

Foundation

Keskustaan ja demareihin piste com. Sinne ne äänestäneet persut menneet on.
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

terrakotta

Noottikriisin viestiin kopioitu kuva oli muuten hyvä. Perussuomalaisten erikoisuutena oli kannatuksen valuminen "muihin", eli ilmeisesti eduskunnan ulkopuolisiin puolueisiin. Arvaan, että lähinnä Muutokseen jos vaan Muutos saa kannatuskorttinsa kerättyä ajoissa.

Soini tässä jokin aika sitten totesi jotain siihen suuntaan, että keitä ne maahanmuuttokriittiset sitten muka äänestäisivät jos eivät Persuja. Kuvasta löytyy kätevästi vastaus Soinin ihmetyksenaiheeseen: ne äänestävät joko eduskunnan ulkopuolisia puolueita tai jättävät kokonaan äänestämättä.

Kaikenkaikkiaan tilanne on Perussuomalaisten suhteen hyvin arvattava. Ei ole ihme jos kannatus putoaa entuudestaan kun Soini haukkuu sen (=Tynkkysen), joka yrittää saada jotain tolkkua puolueen touhuun. Kun tämän lisäksi puolue vielä päättää olla järjestämättä vaadittua kokousta, voi vaan ihmetellä miksi kannatus ei ole laskenut enempää. En tosin tiedä millä aikavälillä kysely oli tehty. Tullee kannatus kuitenkin vielä laskemaan. Soini tosin varmaan tulkitsee asian niin, että Tynkkynen sai kannatuksen laskemaan kun julkisesti julkesi olla eri mieltä Soinin kanssa hallituksessa jatkamisen mielekkyydestä.

Kyklooppi

Villi veikkaus, persujen kannatusprossa on vuoden lopussa lähellä viittä.
Ihmisjäte.

Lahti-Saloranta

Quote from: Kyklooppi on 23.10.2015, 23:02:22
Villi veikkaus, persujen kannatusprossa on vuoden lopussa lähellä viittä.
Soini esittää lojaalisuutta hallituskumppaneita kohtaan vaikka ne naruttaa Soinia minkä kerkiävät. Soini kai luulee että on mukana vielä seuraavassakin hallituksessa mutta tuskin sinne viiden kansanedustajan puoluetta otetaan.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Bigot

^ Saatetaan hyvinkin ottaa, on kai ennenkin otettu? Sillähän ehkäistäisiin vuoden 2023 jytky. Asia erikseen on, että aikooko Soini enää jatkaa politiikassa? Antaako terveyskään myöten? Palkkiovirasta parempi liksa? Pressahaave? Antavatko persut hänen jatkaa, vaikka kannatus tippuu neljäsosaan?

Lahti-Saloranta

Soini alkaa olla persujen Lipponen. Kai sekin rupeaa joksikin kaasuputkimieheksi tai vokkikonsultiksi.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

terrakotta

Quote from: Bigot on 23.10.2015, 23:28:07
Asia erikseen on, että aikooko Soini enää jatkaa politiikassa? Antaako terveyskään myöten?

Soinin sydämen/terveyden pettämistä on veikkailtu ainakin yhtä kauan kuin Perussuomalaisten hajoamista. Kumpikin tuntuu vaan puksuttavan eteenpäin. Jommalle kummalle käy silti vääjäämättä ensin huonosti, puolueelle tai Soinille. Kummallekkohan?

Tabula Rasa

Quote from: Kyklooppi on 23.10.2015, 23:02:22
Villi veikkaus, persujen kannatusprossa on vuoden lopussa lähellä viittä.

Realismia lienee alle 10%. Mutta jytkystä on seuraaviin vaaleihin mennessä jäljellä vähemmän kuin vihreistä. Ja sekin vain sen takia ettei pari prosenttia löysä mitään muuta mutta äänestää pitää.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Joku Roti

Quote from: vainukoira on 23.10.2015, 11:13:22
Sanoinko muuten jo, että perustakaa uusi Nuiva puolue siltä varalta, että Soinia ei saada sivuun kesän 2017 puoluekokouksessa.

Näin saattaa olla jo tapahtumassa. Kulmilla huhutaan, että nimilistoja uuden puolueen perustamiseksi olisi keräilty ja paperit olisivat jo valmiina jonkun pöytälaatikossa. On kerrottu, että "kantasuomalaiset" syntyy lähiaikoina. Toivottavasti pian, sillä alkaa olla kiire.

Ihan näin tavallisena persuaktiivina sanoisin, että puolueen jakautuminen on paras lääke perussuomalaisuuden pelastamiseksi. Pelkkä puheenjohtajan vaihto ei riitä, sillä puolueen jäsenistö on niin kaikenkarvaista sakkia, että sen yhteensovittaminen ei ole onnistunut eikä tule jatkossakaan onnistumaan. Puolueen pitäisi oikeastaan pirstoutua useammaksi ryhmäksi, sillä vastakkainasetteluja puolueen sisällä kytee useita. Koska kaikki persut ovat enemmän tai vähemmän nuivia, tekisi oikein hyvää, että jako tapahtuisi asetelmasta EU-vastaiset vs. EU-kriittiset.
€uron jälkeen: 1 tunari = 100 demaria..?

Kyklooppi

Quote from: Tabula Rasa on 24.10.2015, 00:44:49
Quote from: Kyklooppi on 23.10.2015, 23:02:22
Villi veikkaus, persujen kannatusprossa on vuoden lopussa lähellä viittä.

Realismia lienee alle 10%. Mutta jytkystä on seuraaviin vaaleihin mennessä jäljellä vähemmän kuin vihreistä. Ja sekin vain sen takia ettei pari prosenttia löysä mitään muuta mutta äänestää pitää.

Eihän tähän kauan mene kun asia selviää, kato tyhjästä sinä olet tullut ja tyhjäksi sinä olet jälleen tuleva.
Turhapuro nosti puolueen ja näköjään tuhoaa sen mutta eipä hällä hätää, fyrkkaa on kätkössä ja koko
ajan tulee lisää.
Puoluetukea jytisee varovaisen veikkaukseni mukaan vähintään se kymppi, siis miljoonaa.
Entiset äänestäjät voi vaikka mennä jojoon, ei pal paina massipoikaa.
Ihmisjäte.

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Joku Roti on 24.10.2015, 00:59:05
Quote from: vainukoira on 23.10.2015, 11:13:22
Sanoinko muuten jo, että perustakaa uusi Nuiva puolue siltä varalta, että Soinia ei saada sivuun kesän 2017 puoluekokouksessa.

Näin saattaa olla jo tapahtumassa. Kulmilla huhutaan, että nimilistoja uuden puolueen perustamiseksi olisi keräilty ja paperit olisivat jo valmiina jonkun pöytälaatikossa. On kerrottu, että "kantasuomalaiset" syntyy lähiaikoina. Toivottavasti pian, sillä alkaa olla kiire.

Ihan näin tavallisena persuaktiivina sanoisin, että puolueen jakautuminen on paras lääke perussuomalaisuuden pelastamiseksi. Pelkkä puheenjohtajan vaihto ei riitä, sillä puolueen jäsenistö on niin kaikenkarvaista sakkia, että sen yhteensovittaminen ei ole onnistunut eikä tule jatkossakaan onnistumaan. Puolueen pitäisi oikeastaan pirstoutua useammaksi ryhmäksi, sillä vastakkainasetteluja puolueen sisällä kytee useita. Koska kaikki persut ovat enemmän tai vähemmän nuivia, tekisi oikein hyvää, että jako tapahtuisi asetelmasta EU-vastaiset vs. EU-kriittiset.
Valitettavasti kantaperusjunttipuolueen pitäisi nyt painaa kaasua, eikä ajaa hidastetulla liekillä. Tästä ei 100% varmuudella tule mitään.

Elemosina

Ja toivottavasti nimi ei ihan oikeasti ole kantasuomalaiset.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Micke90

Quote from: Elemosina on 24.10.2015, 10:23:59
Ja toivottavasti nimi ei ihan oikeasti ole kantasuomalaiset.

Persujen nykyiseksi nimeksi sopisi pikemminkin Uussuomalaiset.


mikkoR

Itse olen pettynyt perussuomalaisten toimintaan tässä akuutissa kriisissä, kaikki ymmärtää ettei demokraattisessa byroslaviassa mikään tapahdu aivan hetkessä mutta silti en voi ymmärtää kuinka sekaisin esim. Orpo on ollut eikä PS ole millään tavalla julkisesti puuttunut asiaan.

Mietin vain että ketä tai mitä äänestäisi seuraavan kerran, ehkäpä olen äänestämättä kokonaan kun oikeasti alkaa tuntumaan ettei äänestämällä voi vaikuttaa.

Muutos oli ihan hyvä yritys mutta meni pilalle jo nimeä valittaessa.
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

Micke90

Quote from: mikkoR on 24.10.2015, 11:05:41
Muutos oli ihan hyvä yritys mutta meni pilalle jo nimeä valittaessa.

Persut olisi täydellinen ilman Soinia ja paria muuta SMP:n riippakiveä.

Noottikriisi

Pitäisi oikeastaan pyytää anteeksi Jutta Urpilaiselta kun nauroin neljä vuotta sitten hänen "takuutuksilleen".
Nyt on nänty että persut antavat persettä ilman takuutuksiakin.

Soini on lopettanut kaiken EU- ja maahanmuuttokritiikin puolueestaan. Suostuminen "vapaaehtoisesti" EU:n määräämiin turvapaikanhakijoiden siirtoihin ja haluttomuus edes vaatia rajatarkastuksia tulijoille kertoo että Soini ei edes halua nousta kontiltaan.

Minusta nykyinen tilanne vaatisi rajatarkastusten palauttamista välittömästi ja mielellään takautuvasti kesäkuun alusta alkaen. Kaikille Ruotsista tuleville turvapaikanhakijoille pitää esittää kysymys, "miksi et jättänyt turvapaikkahakemusta Ruotsiin?". Jos vastaus on tyyliä, "halusin mieluummin Suomeen" niin välitön palautus henkilön valinnan mukaan joko Ruotsiin tai lähtömaahansa.

Soini kuuntelee "kentän ääniä internettiä käyttämättömistä kansan syvistä riveistä" tajuamatta että nuo äänet kuuluvat siitä 15 vuoden takaisesta 1% kannatuksesta johon PS on hyvää vauhtia palaamassa.
Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

ilmarinen

Perussuomalaisten kannatus tulee laskemaan edelleen. Se laskee selvästi alle 10%:n. Tuota rajaa se ei tule enää Soinin naamalla ylittämään. Perussuomalaiset ovat täysin linjaton puolue. Ainoa asia mistä pidetään kiinni on uskonnollis fundamentalistisia. Tässä se ohittaa jopa kristilliset, josta puolue onkin saanut riveihinsä ääriuskovaisia. Tällaisen puolueen kannatus Suomessa jää marginaaliseksi.

Rändöm

On oikeastaan hyvä, että perussuomalaiset paljastuivat valeoppositioksi juuri nyt, kun Suomen tuhoaminen on kiihtymässä. Ei ainakaan pitäisi enää jäädä epäselväksi, ettei parlamentaarisin ja "demokraattisin" keinoin voi mitenkään korjata pahasti tulehtunutta tilannetta. Päättäjiä ei kiinnosta. Suurin osa heistä palvelee ulkopuolista auktoriteettia, ei tavallista kansaa. Pikkuhiljaa ihmisten pitäisi alkaa heräilemään siihen tosiasiaan, että heidän pitää ottaa oikeus omiin käsiinsä, sillä valtiolta ja sen petoksellisilta edustajilta ei tätä tule herumaan.

Tabula Rasa

Quote from: Elemosina on 24.10.2015, 10:23:59
Ja toivottavasti nimi ei ihan oikeasti ole kantasuomalaiset.

Miksei? Eivätkö kantasuomalaiset saa ajaa asioitaan demokraattisin keinoin?
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Foundation

Quote from: Micke90 on 24.10.2015, 11:16:11
Persut olisi täydellinen ilman Soinia ja paria muuta SMP:n riippakiveä.

Väärin, koska suora demokratia puuttuu.
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

Goman

#2752
Quote from: Foundation on 23.10.2015, 17:52:06
Keskustaan ja demareihin piste com. Sinne ne äänestäneet persut menneet on.
Nyt ei ymmärrä? Kuinka Persut, joka on Suomen ainoa edes teoriassa mamu-kriittinen puolue, voi menettää kannatustaan? Kun samaan aikaan kaikkialla  Euroopassa mamu-kriittiset puolueet kasvattavat kannatustaan.

Vielä kummallisempaa on äänestäjien pako demareihin, kepuun, tai kokoomukseen. Nehän nyt ei varsinkaan aseta mitään rajaa maahanmuutolle... silti saavat lisää äänestäjiä, tai säilyttävät kannatuksensa. Ei ymmärrä?

Yksi selitys voisi olla että suomalaiset eivät ole vielä sittenkään (tarpeeksi) huolissaan mamu-invaasiosta. Ja että pelkästään mamu-kritiikillä ei mitenkään saa yli 10%:n kannatusta (vielä).
Toinen vaihtoehtoinen selitys on se, että äänestäjät katsovat vain ja ainoastaan sitä mikä puolue lupaa parhaat tuet ja etuudet valtion pussista.
Yleislakon virittely viittaisi vähän tähän suuntaan. Ainakaan demarien lääkkeillä ei talous oikene, silti kannatus kasvaa. Käsittämätöntä on se.

Uskottavaa analyysiä Persujen kannatuksen haihtumisesta ei ole vielä näkynyt.

Jaakko Sivonen

Quote from: Goman on 27.10.2015, 18:00:32Nyt ei ymmärrä? Kuinka Persut, joka on Suomen ainoa edes teoriassa mamu-kriittinen puolue, voi menettää kannatustaan? Kun samaan aikaan kaikkialla  Euroopassa mamu-kriittiset puolueet kasvattavat kannatustaan.

Ne kannatustaan kasvattavat puolueet ovat oppositiossa, PS ei ole. Norjassa edistyspuolue on myös hallituksessa, ja sekin on menettänyt kannatustaan.
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

Velmu


Perussuomalaisissa on nuivia kansanedustajia ja muitakin samoin ajattelevia puolueen jäseniä pilvin pimein, mutta Timo Soini on pystynyt auktoriteetillään ( ?? ) vaientamaan heidät. Siitä johtuu kato puolueesta.
Se tässä hämmästyttää eniten, että Jussi H-a:kin on ihan hiljaa.

Kulttuurirealisti

Kyllähän Halla-aho otti Tynkkysen potkuihin kantaa, sen verran kuin uskoi pystyvänsä ilman että joutuu Soinin ringin pihteihin ja ennen pitkää työpaikka menee alta.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Noottikriisi

Quote from: Kulttuurirealisti on 28.10.2015, 18:28:03
Kyllähän Halla-aho otti Tynkkysen potkuihin kantaa, sen verran kuin uskoi pystyvänsä ilman että joutuu Soinin ringin pihteihin ja ennen pitkää työpaikka menee alta.

Halla-ahon FB-päivitys kertoo kyllä suoraan mitä hän ajattelee mutta ehkä tosiaan sen verran hienovaraisesti että Soini voi teeskennellä ettei ymmärrä.

QuoteOttamatta nyt sen enempää kantaa näytelmän osapuoliin muistelen puoluejohtajamme eri yhteyksissä teroittaneen, että sillä on väliä, miltä asiat NÄYTTÄVÄT.

Nyt NÄYTTÄÄ siltä, että puolueen kolmas varapuheenjohtaja on potkittu mäkeen siksi, että hän on arvostellut puolueen toimintaa hallituksessa.

Kritiikkiä esittävien erottaminen puolueesta (olemattomiin lakipykäliin vetoamalla) on itsessään ongelmallista, ainakin jos puolueessa on "katto korkealla ja seinät leveällä", mutta erityisen ongelmallista se on, jos huomattavan suuri osa puolueen kannattajista ja toimijoista katsoo kritiikin itsessään olevan perusteltua ja perustuvan puolueen keskeisiin ohjelmakohtiin ja arvoihin.

Eipä mulla muuta tällä kertaa.
Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

Arvoton

Taidan ventata siihen asti, kun Persut hajoavat. Kuvitellut duunarimiehet muka palasivat demareihin, vaikka -vetisti jengiä palasi nukkumaan. On sitten oma tutkimisen aiheensa, jos demarisiin vasuvihreisiin lähtee jengi kuin kreikkalaiset. Paetaan todellisuutta kuvitelmiin ja uskoon johonkin, mitä ei ole.

Nyt todellinen mokuhelvetti on alkanut. Jos Soini luomansa puolueen kanssa ei pysy ajassa, tänne syntyy hetkessä täkäläinen Suomi-demokraatit. Kansa kypsyy mokuhelvettiin tämän kasvaessa. Ruotsi-demokraatit ovat kuulema yli 20 %:n kannatuksessa. Ja mitä enemmän vasuvihreät kieltävät mahdollista Suomi-demokraatteja (ja Persut ovat silloin kääpiöpuolue), sitä enemmän tämän kannatus nousee.

Ensi vaaleihin Suomi-demokraatteja ei voi perustaa. Pitäisi reilusti katsoa tämä vaalikausi ja sen kortit läpi. Sitten, jos Persut (vierastan kaiken henkilöittamistä Soiniin) näivettyy, niin uusi puolue pystyyn.

Soinin terveydestä, että hän ei tule kestämään kymmentä vuotta terveenä tuossa olemuksessa. 30 kiloa pois, jos haluaa kohdata eläkeiän terveenä. Kirjoittaa nimimerkki Suht' kondiksessa, mutta röökin orja... ;)

Lahti-Saloranta

Quote from: Kulttuurirealisti on 28.10.2015, 18:28:03
Kyllähän Halla-aho otti Tynkkysen potkuihin kantaa, sen verran kuin uskoi pystyvänsä ilman että joutuu Soinin ringin pihteihin ja ennen pitkää työpaikka menee alta.
QuoteOttamatta nyt sen enempää kantaa näytelmän osapuoliin muistelen
Hyvin hienovarainen kannanotto tuo sanavalinta eikä se ole mikään lipsahdus. Näytelmä mikä näytelmä pellenä Soini.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Mika

Quote from: Kulttuurirealisti on 28.10.2015, 18:28:03
Kyllähän Halla-aho otti Tynkkysen potkuihin kantaa, sen verran kuin uskoi pystyvänsä ilman että joutuu Soinin ringin pihteihin ja ennen pitkää työpaikka menee alta.

Jussin työpaikka tai tulevaisuus tuskin on enää mitenkään Soinista kiinni. Aika monelle puolueelle kelpaa ehdokas, joka vetää vaaleissa maan toiseksi suurimman äänisaaliin. Etenkin, kun ko. ehdokkaan ajamien asioiden kannatus on koko ajan kasvanut.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"