Kirjallisuus ja mielipidemuokkaus

[Svart Lucia]

Hommalla kritisoidaan kovasti median asenteellista uutisointia - ja syystä. Harvemmin näkee kritiikkiä kaunokirjallisuuden asenteellisuudesta.

Itse aloitin lukemisen 70-luvun alussa, ja koska tulen köyhästä perheestä, hain kirjani kaupunginkirjastoista. Ruotsalaista, suomalaista, englantilaista ja yhä enemmän amerikkalaista kirjallisuutta. Satunnaisesti muuta eurooppalaista. Vuosikymmenten mittaan on tullut luettua eräskin teos. Mutta pikkuhiljaa olen huomannut että samalla olen joutunut mielipidemuokkauksen, indoktrinaation, aivopesun kohteeksi. Minuun on yritetty ympätä tietynlainen ihmiskuva ja maailmankuva.

Ennen kuin julkaistu teksti päätyy lukijan käsiin, se on läpikäynyt monivaiheisen sensuurin.

1. Väitän että valtaosa kirjailijoiksi pyrkivistä ihmisistä on jo etukäteen, huomaamattaan, omaksunut itsesensuurin. Tämän mukaan kirjoja kirjoittaessa pitää aina olla heikoimman puolella ja samalla parantaa maailmaa ylihumanismilla.

2. Käsikirjoituksen saavuttua kustantamoon, vähänkään vääriä asenteita sisältävä teksti joutuu roskiin saman tien.

3. Kun kirja on vihdoin julkaistu, ylihumanistiset kriitikot viimeistään teilaavat kirjan, jos siinä on merkkiäkään vääristä mielipiteistä.

4. Kirjakauppojen sisäänostajat ovat sisäsiistejä ja tekevät päätöksensä vallitsevan mielipideilmaston mukaisesti. Ja kirjastojen sisäänostajat ovat valtaosin keski-ikäisiä naisia, joilla on jo lähtökohtaisesti ja koulutuksensa mukaisesti sovinnainen eetos.

5. Kirjallisuuspalkinnot sun muut huomionosoitukset jaetaan huolella, poliittisesti korrektisti. Esimerkiksi: kuvitteleeko joku että Sofi Oksanen olisi huomioitu ilman hänen Eesti-näkökulmaa? Tai että Nobelkomitea olisi yllättäen huomannut F. E. Sillanpään juuri vuonna 1939?

Lopuksi eräs huomio. Väitetään että 95% esikoiskirjailijoista kirjoittaa jostain itse koetusta kriisistä tai vääryydestä. Ja vastaavasti 95% mainituista esikoiskirjailijoista eivät koskaan julkaise toista romaania. Tämäkin vaikuttaa osaltaan länsimaisen kirjallisuuden nyyhkyluonteeseen.

Minua on kusetettu.

[Vaniljaihminen]

Miksi tarvitsemme kaunokirjallisuutta, eli siis sitä, että joku keksi omasta päästään jonkun jutun ja sitten sitä pidetään jotenkin totena. Sinua on kusetettu, tietysti. Vasemmiston maailmankuva on pitkälti sama kuin kaunokirjallisuuden maailmankuva, olen vaan huomannut, ja kaunokirjallisuuden nimenomaisena tehtävänä onkin ylläpitää stereotyyppisiä konventioita. Timo Soinistahan joku kirjoitti hesarissa aikanaan, että hän ei vastaa sitä kuvaa, joka ihmisillä on perussuomalaisista: katolilainen maisteri eu-parlamentaarikkona. Kyllä, ei vastaakaan. Eikä ilman kirjallisuuden luomia stereotypioita kukaan edes ihmettelisi sitä.

Pahinta on, että ihmiset toisinaan indoktrinoituvat ja alkavat aivan tietoisesti muistuttaa juuri näitä stereotypioita. Tämä Lahden kaapuhemmo oli siitä mitä parhain esimerkki.

[Saturnalia]

Noin viidenkymmenen kirjailijan koko tuotannon lukeneena sanoisin, että aika pitkälti juuri noin kuten yllä kuvaat, Svart Lucia.
Keski-ikäiset näiset. Jos he aloittavat keskustelun kirjallisuudesta niin tarkoitus ei ole toisinaan keskustella kirjallisuudesta vaan osoittaa omaa lukeneisuuttaan. Eivät tykkää yhtään jos roskaväkimies osallistuu debattiin kommentilla "tuo oli muuten hyvä kirja!" Koko keskustelun tarkoitus ikään kuin kokee kolauksen.
Meillähän on nykyään tavallaan sananvapaus, joka perustuu siihen että ei sanota. Siis sanota niin että se osuu maaliinsa, herättää voimakkaita reaktiota. Siihen ei tarvita kirosanoja eikä ilkeyttä, vaan tarkkuutta ja rohkeutta.

Kansa on saatu ymmärtämään että kun kaikki pitävät turpansa kiinni niin jokainen saa tuntea ylpeyttä siitä että maassa on lähes täydellinen sananvapaus. Sananvapautemme on siis ikään kuin eräälainen yhteinen ponnistuksemme, jonka saavuttamiseen tarvitaan korrektisti puhuva kansa. Jos joku tolvava sitten välillä menee ja puhuu just mitä mielen päällä on, niin hän on ikään kuin vaarantaa sitten tämän meidän kaikkien vaikenemalla saavutetun yhteisen sananvapauden, eli ei ole vapauden sanansaattaja vaan ikään kuin tomppeli.

Jos käytät vapauttasi, niin joudumme ottamaan sen sinulta pois. Jos et sitä käytä, niin se on kaikilla, yhteinen etu jolla voi kehua maailmalla.
Sofihan oli tavallaan nero. Hän iski kansan hermoon, jos sen näin voisi muotoilla. Olen lukenut Puhdistuksen, ja pidin siitä mutta huomasin että eri syistä kuin muut. On jännää huomata pitävänsä jostain aivan eri motiiveista käsin kuin monet muut. Ikään kuin tykätä missaten koko pointin.

Kyllähän se monella omakohtaista avautumista on toki. Ääriesimerkkinä Kalle Päätalo. Itsesensuuri on paha, se on niin salakavalaa. Senhän pohja on ihmisen halussa miellyttää muita ja kuulua joukkoon, homo sapiensin menestyksen resepti. Totuuden puhumiseen tarvitaan aina hän, joka ei halua välitöntä suosiota eikä halua kuulua joukkoon joukkoa helposti miellyttämällä. Pahinta itsesensuuria on tämä nykyinen vaatimus "positiivisuudesta". Kansa on saatu sisäistämään se. Jos asia on "negatiivinen", niin itsesensuuri leikkaa sen pois ennen ulostuontia. Tällä tavalla ei länsi menesty, käy aivan päinvastoin.

[JJohannes]

Ennen kuin julkaistu teksti päätyy lukijan käsiin, se on läpikäynyt monivaiheisen sensuurin.

1. Väitän että valtaosa kirjailijoiksi pyrkivistä ihmisistä on jo etukäteen, huomaamattaan, omaksunut itsesensuurin. Tämän mukaan kirjoja kirjoittaessa pitää aina olla heikoimman puolella ja samalla parantaa maailmaa ylihumanismilla.

2. Käsikirjoituksen saavuttua kustantamoon, vähänkään vääriä asenteita sisältävä teksti joutuu roskiin saman tien.

3. Kun kirja on vihdoin julkaistu, ylihumanistiset kriitikot viimeistään teilaavat kirjan, jos siinä on merkkiäkään vääristä mielipiteistä.

4. Kirjakauppojen sisäänostajat ovat sisäsiistejä ja tekevät päätöksensä vallitsevan mielipideilmaston mukaisesti. Ja kirjastojen sisäänostajat ovat valtaosin keski-ikäisiä naisia, joilla on jo lähtökohtaisesti ja koulutuksensa mukaisesti sovinnainen eetos.

5. Kirjallisuuspalkinnot sun muut huomionosoitukset jaetaan huolella, poliittisesti korrektisti. Esimerkiksi: kuvitteleeko joku että Sofi Oksanen olisi huomioitu ilman hänen Eesti-näkökulmaa? Tai että Nobelkomitea olisi yllättäen huomannut F. E. Sillanpään juuri vuonna 1939?

Lopuksi eräs huomio. Väitetään että 95% esikoiskirjailijoista kirjoittaa jostain itse koetusta kriisistä tai vääryydestä. Ja vastaavasti 95% mainituista esikoiskirjailijoista eivät koskaan julkaise toista romaania. Tämäkin vaikuttaa osaltaan länsimaisen kirjallisuuden nyyhkyluonteeseen.

Minua on kusetettu.

En nyt tiedä onko kummoinenkaan kusetus, että kirjailijat noin keskimäärin tuottavat sellaisia kirjoja kuin ihmiset haluavat lukea ja jotka ajan henkeen sopivat? Ei kai se ole mikään salaisuus, että nihilistiset romaanit tyyliin Sartren Inho tai Ferdinand-Célinen Niin kauas kuin yötä riittää ovat vain harvojen kirjallisuudenharrastajien suosiossa, vaikka toki "suuri yleisökin" niitä joskus lukee kirjallisen pahamaineisuuden vuoksi?

Kustantajat ja kirjakauppojen sisäänostajat ovat syystäkin varovaisia, pieneneehän kirjojen myynti jatkuvasti ja kirjakauppoja menee nurin. Tietenkin ne hyväksyvät kustannettavaksi ja myytäväksi lähinnä suureen yleisöön vetoavaa helppoa ja positiivista kirjallisuutta. Suuren yleisöön on aina vedonnut helppo ja positiivinen, pikkunokkela kirjallisuus. Mutta heikomman puolella olemisen kanssa tällä kirjallisuudella ei kyllä usein ole mitään tekemistä. Hittikirjailijoiden teokset ovat aina pikemminkin keskiluokan ja yläluokan ylimielisyyden, pikkuporvarillisuuden ja sentimentaalisuuden puolella. Kertomukset Kabulin leijapojasta ja vaimonhakkaajan uhrista Zarasta ovat juuri sopivaa ainesta tyydyttämään falskia välittämisennälkää.

Kirja-arvostelujen lukeminen on pääosin ajanhukkaa, ellei lue niitä laatulehdistä ja itsensä kanssa samanmielisiltä kriitikoilta. Politikointi kirjallisuuspalkintojen jakamisessa on selviö, kuten kaikkien muidenkin palkintojen, tunnustusten ja mitalien. Vain harvoin oikeasti lahjakkaat palkitaan, suurin osa kaikista maailman palkinnoista jaetaan pelkille tyhjäntoimittajille.

[Svart Lucia]

Jäsen JJohanneksella näyttää olevan vastaus kaikkeen. Häneltä jäi kuitenkin huomaamatta mun pointti: miten olemme ajautuneet tilanteeseen, missä valtaosa kaunokirjallisuudesta on vihervasemmistolaista, maailmoja syleilevää, yksipuolisen multikulttuurista? Missä ovat vaihtoehtokustantamot? Missä todelliset vastarannankiisket, joilla ihan omia ajatuksia, valtavirrasta poikkeava ihmiskäsitys ja maailmankuva?

Lisäksi yksi ajatus: kaunokirjallisuuden feministyminen. Eilen kävin Helsingin Kirjamessuilla. Valtaosa kävijöistä ja näytteilleasettajista oli hyvinvoivan näköisiä, keski-ikäisiä naisia. Ja mitä miehiä näin, niin nekin olivat villaliivisiä täti-ihmisiä.
Voiko kukaan kuvitella, että nykyisessä ilmapiirissä kukaan tosimies-kirjailija voisi lyödä läpi - tyyliin Charles Bukowski, Jack London, Ernest Hemingway? Edes joku, joka kirjoittaisi suorat sanat haistakaa vittu-asenteella? Ei vissiin, koska länsimainen mies on kuohittu, ja tämä näkyy varsinkin kaunokirjallisuudessa (jos luetaan pois dekkarit ja sotakirjat).

[JJohannes]

Halusin ehkä sanoa, ettemme me ole täysin "ajautuneet" sellaiseen tilanteeseen. Ainahan (tai ainakin 1800-luvulta lähtien) valtaosa kirjallisuudesta on viestittänyt positiivista ja edistyksellistä sanomaa. Ainahan suurin osa kirjallisuudesta, kuten vaikka elokuvista, on ollut sympaattista pakoa arjesta. On joku kiva päähenkilö jota pahikset ja pahisten aiheuttamat vaikeudet uhkaavat ja jotka sitten lopuksi voitetaan. Usein kivalla päähenkilöllä on jollain tavalla "moderni", "suvaitsevainen", "edistyksellinen" ja "positiivinen" asenne kaikkeen, pahiksilla taas "taantumuksellinen", "syrjivä", "konservatiivinen" ja "pessimistinen" asenne. Ns. vihervasemmistolainen kirjallisuus jossa on teemana afrikkalaiset pakolaiset, hakatut naiset tai masennuslääkkeitä syövät teinit on vain variaatio tästä asettelusta.

Kirjallisuuden naisistuminen on varmasti totta koska naiset ovat yhä useammin korkeakoulukoulutettuja ja pääsevät yhä useammin näkyviin ja miehet taas jäävät vaille koulutusta ja syrjään. Toisaalta kaikki kulttuuri on jollain tavalla tätiytynyt 70-80-luvulta alkaen. Stereotyyppisesti juuri myöhäiskeski-ikäinen nainen, jonka lapset ovat lähteneet kotoa ja jolla on miehensä palkka kulutettavanaan, on kulttuurin suurkuluttaja joka juoksee teattereissa, oopperoissa, konserteissa ja kirjakaupoissa etsimässä omanlaisiaan taide-elämyksiä. Varmasti tällä on vaikutusta teosten sisältöön ja esillepääsyyn. Ehkä sen takia olen valmis myöntämään, että tilanne kuitenkin saattaa nykyään olla hieman pahempi kuin ennen.

Jos kirjoja ostavat ja lukevat pääasiassa nämä sentimentaaliset tädit niin voiko silloin syntyä mitään vaihtoehtokustantamoita? Vasemmistolaisethan niistä muutamista harvoista ovat vastanneet, mutta sielläkin puolella nuorten lukuinto tuntuu vähentyneen ja Gramscit ja Derridat jäävät hyllyyn. Toisaalta kun ajattelee niin mainitsemiasi heikohkolaatuisia dekkareita ja sotakirjoja kyllä ostetaan ainakin vielä joululahjaksi monille miehille. Ja onhan meillä joku Juha Vuorinen Juoppohulluineen edustamassa jonkinlaista surullista irvikuvaa Bukowskin ja Londonin äijäkirjallisuudesta? Mutta ei niissä minusta ole mitään "vaihtoehtoista ihmiskuvaa", pikemminkin päinvastoin.

[Svart Lucia]

^ Sen verran täytyy kommentoida JJohanneksen kirjoitusta.

Kirjailijat, kustantajat, koko kaunokirjallisuuden kenttä oli varakkaiden ja enimmäkseen konservatiivisten voimien hallinnassa aina 1930-luvulle asti. Silloin vasta työväenkirjailijat rupesivat lyömään läpi, enimmäkseen sosiaalidemokraattien ja ay-liikkeen tukemilla kustantamoilla. Ja sittenkin työläiskirjailijat kohtasivat kivenkovaa kritiikkiä porvarillisessa valtalehdistössä, aina 1950-luvulle asti, jolloin tuuli pikkuhiljaa kääntyi ja vasemmistodemarit pääsivät valtaan.

(Puhun tässä ruotsalaisesta kirjallisuudesta ja yhteiskunnasta, josta luulen tietäväni jotain, mutta sama kehityskulku varmasti koskee myös Suomea).

[sologdin]

Bukon meinasin minäkin ottaa esimerkiksi, mutta Svart Lucia näkyy ehtineen jo.  Edes loppupuolen "70-vuotismuhennos" ei ole hullumpi.  Céline ja "Niin kauas kuin yötä riittää" on täyttä tavaraa. 

Ernestiä en pidä itsenäisenä enkä vastavirran miehenä, vaan muodikkaana luxusvasurina.   "Vanhus ja meri" on oikein tyypillinen Nobel-onki; ja tärppäsihän se.  Vaan miten muuttuukaan ajat; jos joku nykyisten aatteiden ihminen olisi lukenut "Afrikan vihreät kunnaat", mitä hän sanoisikaan siitä kun Ernesti jättää mustalle palvelijalleen kaljapullon vaahdot...     

Hesarin kirjallisuusosastosta päätellen esikoiskirjailijoita - erityisesti kirjailijattaria - nousee nykyään lähes harva se päivä; en tiedä, en juuri lue enää kertomakirjallisuutta.

Vaatii pirusti aikaa ja kirjoja päästä läpi kirjallisuuden usvasta.  Sama asiahan se oikeastaan on kaiken infon kanssa.  Pitäisi olla elämänkatsomus jota vasten peilata lukemaansa; aloitteleva lukija menee helposti kirjoittajan mukana myötäilemään tämän aatteita.  Väpi Linna on jo klassiseksi muodostumassa oleva esimerkki mielipidemuokkauksesta; kirjoitti kaksi romaania (tiedän, tiedän, olen lukenut ne muutkin!) jotka muuten täysijärkiset ihmiset nykyään sekoittavat historiankirjoitukseen.

Mediakriittisyyden pitäisi olla oppiaineena kaikissa kouluissa kaikilla tasoilla.

[Tabula Rasa]

Yksi sana on TARINANKERRONTAKULTTUURIT.

Kun mietitään pitkäikäisimpiä valtakuntia kautta historian niin aluksi tarinat on muokattu voittajan mukaan. Kuitenkin hyvä tarina kuten spartalaisten jää elämään vielä kauan sen jälkeen kuin kaikki tarinan henkilöt on kuopattu.

Nykyään on tarinoille valtava määrä uusia muotoja. Ikäjärjestyksessä: nuotioshamanismi, musiikki, paimentolaiskansat, kaupungit ja kirjoitustaito/näytelmät\esitykset, lehdet, sarjakuvat, elokuvat, radio, tv-sarjat, internet jne. Joku voi uupua, mutta pointti selvä. Ihmisillä on selvä tarve kuunnella, katsella ja elää seikkailuja yms syvempään menoa. Joku huomannut että manipuloimalla voi tehdä jotain itseä hyödyttävää ja näin saadaan ensimmäiset kartellit. Joka kerta kuullun ja nähdyn ymmärtämisen oppimisesta eteenpäin. Kehittää uusia muotoja jatkuvasti. Nyt vain apuun tulee historian heiluriluonne. Monikultturismi tulee saamaan vasta-iskun manipuloinnista ja muista vääristelyistä. Se sitten että uskoisin tässäkin kultaiseen keskitiehen. Ihan nuivien unelmaa tuskin tulee koska ihmisen loputon tyhmyys. Mutta ihan kelpo paikka olla ainakin saadaan. Lähinnä siis että mitenkään päin ylilyönnit eivät ole fiksuja. Etenkään mellakka-aidan.

[Punaniska]

Ei kai nykyihmisen maailmankuvaa enää kirjallisuudella muokata. Enemmänkin netti, some ja perinteinen media. Kenellä on isoin megafoni, voittaa, ja tällä hetkellä isoin on punavihreillä, raa'an oikeiston tullessa hyvänä kakkosena. Punavihreät rulettavat miehityksellä, oikeisto rahalla.

[Tabula Rasa]

Se ei ole kuin yksi älyn askel kun mennään ohi rahasta. Ja sen ennemmin tai myöhemmin ottaa joku. Nuivillakin on miehitystä. Nimenomaan miehiä ja naisia eikä neitejä. Vertailussa nuo lienevät kärpäsen surinaa korvissani.