News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-10-14 SU: Taloustutkimus: 25-50-vuotiaat kriittisimpiä maahanmuutolle

Started by Tosiasiallinen Nuiva, 14.10.2015, 19:11:56

Previous topic - Next topic

Tosiasiallinen Nuiva

QuoteTaloustutkimus: 25-50-vuotiaat kriittisimpiä maahanmuutolle – "eniten menetettävää"

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen esitteli keskiviikkona Suomen Uutisten tilaaman maahanmuuttotutkimuksen tuloksia. Hänen mukaansa 25-49-vuotiaat suhtautuvat maahanmuuttoon kaikkein kriittisimmin, koska heillä on sen myötä eniten menetettävää.

Rahkonen kertoi perussuomalaisten puoluetoimistolla pidetyn tilaisuuden alussa, että suurin osa suomalaista osa ajatteli jo 2010, että Suomen maahanmuuttopolitiikka on löyhää tai aivan liian löyhää. Siirtolaiskriisi ei ole muuttanut perussuhtautumista dramaattisesti.

– Mielipidemittauksissa mitataan ensi sijassa sitä, mitä ihmiset pitävät oikeudenmukaisena. Mikä on hyvin ja oikein yhteiskunnassa. Päivänpoliittiset virtaukset eivät vaikuta niin paljon kuin voisi luulla, Rahkonen täsmensi.

(https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2015/10/Dia2.jpg)

Nuoret kaikkein kriittisimpiä

52 prosenttia suomalaista sanoo, että maahanmuuttopolitiikka on liian löyhää.

– Kuten usein tutkimuksissa, miehet kannattavat kovempaa linjaa. Naiset painottavat keskimäärin humaanimpia, pehmeämpiä arvoja.

– Kaikkein kriittisimmät kansalaiset löytyvät yhteiskunnan tukipilareista, niistä jotka täällä kaikkein eniten töitä tekevät ja tulevaisuuttaan rakentavat. 25-34-vuotiaat ovat kriittisimpiä. He kannattavat kaikkein tiukinta maahanmuuttopolitiikkaa.

– Joskus ehkä kuvitellaan, että nuoret ovat kovin kansainvälisiä ja maahanmuuttomyönteisiä. Tämä on kuvitelma, myytti. Tutkimukset osoittavat, että nuoret ovat suhteellisen kriittisiä.
(...)

Loput: https://www.suomenuutiset.fi/taloustutkimus-25-50-vuotiaat-kriittisimpia-maahanmuutolle-eniten-menetettavaa/

Tutkimus on siis suoraa jatkoa Homman 2010 teettämälle tutkimukselle.
Non poteris veritatem

Aukusti Jylhä

Äänioikeus olisikin hyvä luovuttaa vasta 25-vuotiaalle. 18-v Liisapetteri ei vain ole riittävän kypsä tekemään yhteiskunnallisia ratkaisuja. Jotkut tietysti ovat, mutta kovin harvat.
Ef 6:10-11
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.

Kallan

Johtuisiko tämä siitä että monikulttuuriset kohtaamiset saavat aikaan myös realistisen käsityksen monikulttuurista joka ei perustukaan enää ennakkoluuloon?

P.S. Jännää että enää ei muuten tuo sana "ennakkoluulo" ole ollut paljoa esillä mokuagendan läpiviennissä, nyt sana "pelko" on korvannut sen.

Spesialisti


Bigot

Kokonaisuutena suvakkius on saanut lisää suosiota. Ja kun se jo aiemmin sai pidettyä valtaa, niin ei hyvältä näytä.
Lisääntynyt mamumäärä ja pari jytkyä eivät ole vaikuttaneet ainakaan nuivien toivomaan suuntaan.

25-50-vuotiailla tosiaan lienee eniten kokemusta unelmasta. Nuoremmat eivät ole vielä ehtineet kokea ja vanhempien elämänpiiriin ei rikkaus osu, eivätkä ole enää oppimiskykyisiä, vaikka osuisikin.

Border guard

Quote from: käpykaarti on 14.10.2015, 19:50:07
Äänioikeus olisikin hyvä luovuttaa vasta 25-vuotiaalle. 18-v Liisapetteri ei vain ole riittävän kypsä tekemään yhteiskunnallisia ratkaisuja. Jotkut tietysti ovat, mutta kovin harvat.

Samaa mieltä. Äänioikeus pitäisi myös ottaa pois kaikilta dementeiltä, mutta koska sairauksien perusteella jaottelu aiheuttaisi hirveän älämölön, niin äänioikeus voisi loppua viimeistään kun täyttää 75 tai 80. Joku 85-vuotias voi olla vielä riittävän järjissään tekemään äänestyspäätöksiä, mutta kovin harvat.
HS 13.3.2015: "Raiskausten määrää on Hannu Niemen mukaan voinut lisätä pitkällä tähtäimellä se, että ulkomaalaistaustainen väestö on kasvanut Suomessa.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen raportin mukaan joka kolmas raiskauksesta tuomittu on ulkomaalaistaustainen." https://archive.today/JVjh5

ämpee

Quote from: Kallan on 14.10.2015, 19:57:58
Johtuisiko tämä siitä että monikulttuuriset kohtaamiset saavat aikaan myös realistisen käsityksen monikulttuurista joka ei perustukaan enää ennakkoluuloon?

P.S. Jännää että enää ei muuten tuo sana "ennakkoluulo" ole ollut paljoa esillä mokuagendan läpiviennissä, nyt sana "pelko" on korvannut sen.

Niin ja viha !!
Viha hyppää kuvioihin mukaan heti kun pelosta syytetty avaa suunsa ja alkaa kertomaan.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

ämpee

Quote from: Bigot on 14.10.2015, 20:05:48

25-50-vuotiailla tosiaan lienee eniten kokemusta unelmasta. Nuoremmat eivät ole vielä ehtineet kokea ja vanhempien elämänpiiriin ei rikkaus osu, eivätkä ole enää oppimiskykyisiä, vaikka osuisikin.

Lapsenlapsistaan välittävät 50+ ovat myös erittäin kriittisiä, mutta ehkä siellä sitten on niitäkin joilla sukulaissuhteet eivät ole kunnossa.
Väite siitä, että 50+ ovat menettäneet oppimiskykynsä on aika tavalla liioittelua.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Jaakko Sivonen

Quote from: käpykaarti on 14.10.2015, 19:50:07
Äänioikeus olisikin hyvä luovuttaa vasta 25-vuotiaalle. 18-v Liisapetteri ei vain ole riittävän kypsä tekemään yhteiskunnallisia ratkaisuja. Jotkut tietysti ovat, mutta kovin harvat.

Ennen 1945 vaaleja äänestysikä oli 24.
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

Jaakko Sivonen

Soinin olisi hyvä pitää tämä mielessä: 91 prosenttia PS-kannattajista pitää maahanmuuttopolitiikkaa liian löyhänä.

(https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2015/10/Dia4.jpg)
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

Kulttuurirealisti

Kun nettoveronmaksaja on huolissaan valtion rahoitustilanteesta ja omista veroistaan, hän nykykielellä pelkää ja vihaa. Kun parikymppinen osa-aikatyöntekijä tai opintotuella elävä vetää fiilispohjalta, hänen sydämensä on avoin ja hän kantaa vastuuta. Näin se kieli muuttuu.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

kohmelo


Micke90

Quote– Kaikkein kriittisimmät kansalaiset löytyvät yhteiskunnan tukipilareista, niistä jotka täällä kaikkein eniten töitä tekevät ja tulevaisuuttaan rakentavat. 25-34-vuotiaat ovat kriittisimpiä. He kannattavat kaikkein tiukinta maahanmuuttopolitiikkaa.

Olipa yllätys. Kuka parhaassa perheenperustamisiässä oleva haluaisikaan kasvattaa lapsiaan monikulttuurisessa etnolävessä saati maksaa verorahoistaan iPakolaisten elatuksen?

op

Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 14.10.2015, 19:11:56
QuoteTaloustutkimus: 25-50-vuotiaat kriittisimpiä maahanmuutolle – "eniten menetettävää"
...
– Joskus ehkä kuvitellaan, että nuoret ovat kovin kansainvälisiä ja maahanmuuttomyönteisiä. Tämä on kuvitelma, myytti. Tutkimukset osoittavat, että nuoret ovat suhteellisen kriittisiä.
(...)

Porukka on kyllä huomattavasti kansainvälisempää kuin aiemmat sukupolvet. Osittain tämän takia kaikki ulkomainen ei ole "kiinnostavaa värinää" vaan porukka osaa arvostaa suomalaisen kulttuurin hyviä puolia. Kun on nähty omin silmin mitä massamaahanmuutto on tehnyt Ranskassa, Ruotsissa, Briteissä jne. niin ei ole niin paljon "kaikkia täytyy auttaa , koska on kivaa olla kiva" -harhakuvitelmia.

Kulttuurirealisti

Pitäisi kerta kaikkiaan saada läpi ajatus, että kansainvälisyys on aivan eri asia kuin maahan tulevien elämän kustantaminen ilman mitään vastinetta.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Micke90

Quote from: Kulttuurirealisti on 14.10.2015, 21:28:00
Pitäisi kerta kaikkiaan saada läpi ajatus, että kansainvälisyys on aivan eri asia kuin maahan tulevien elämän kustantaminen ilman mitään vastinetta.

Tämä!

ämpee

Quote from: Jaakko Sivonen on 14.10.2015, 20:40:52
Soinin olisi hyvä pitää tämä mielessä: 91 prosenttia PS-kannattajista pitää maahanmuuttopolitiikkaa liian löyhänä.

Se on hyvä, että nuo jotka ei osaa sanoa osaavat kuitenkin sanoa 67%:n painolla maahanmuuton olevan turhan löyhää.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

ämpee

Quote from: op on 14.10.2015, 21:19:10

Porukka on kyllä huomattavasti kansainvälisempää kuin aiemmat sukupolvet. Osittain tämän takia kaikki ulkomainen ei ole "kiinnostavaa värinää" vaan porukka osaa arvostaa suomalaisen kulttuurin hyviä puolia. Kun on nähty omin silmin mitä massamaahanmuutto on tehnyt Ranskassa, Ruotsissa, Briteissä jne. niin ei ole niin paljon "kaikkia täytyy auttaa , koska on kivaa olla kiva" -harhakuvitelmia.

Asiaintila vaivuttaa vajakkileirin epätoivoon !1!!
Meille on kovasti koetettu hakea leimaa, mutta kovin heikolla menestyksellä, sillä sitkeästi vastustamme heidän kuvitelmiaan.

Milloin olemme vihaisia nuoria, kouluttamattomia, ulkomaalaisia koskaan tapaamattomia, peräkammarissa tai tynnyrissä kasvaneita, heikosti menestyneitä, jne. ja jatkuvasti tulee takkiin.
Milloinkohan vajakit ymmärtävät, että heidän omia ominaisuuksiaan on turha yrittää liimailla kriittiseen tefloniin ??
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

dr jeep

Quote from: Jaakko Sivonen on 14.10.2015, 20:40:52Soinin olisi hyvä pitää tämä mielessä: 91 prosenttia PS-kannattajista pitää maahanmuuttopolitiikkaa liian löyhänä.

Näyttää myös kepun ja kokoomuksenkin kenttäväestä moni toivovan maahanmuuttopolitiikan kiristystä. Miksi tämä ei sitten vaikuta hallituksen toimiin?

Bigot

^ Kuten myös SDP:n. Vasemmistoliitolla lähes 50-50, vain Virheät selvästi mokumyönteisiä.
Ei uskoisi, kun vasemmistopuolueiden politiikkaa ja lausuntoja katsoo.

J.M

Quote from: käpykaarti on 14.10.2015, 19:50:07
18-v Liisapetteri ei vain ole riittävän kypsä tekemään yhteiskunnallisia ratkaisuja.

Sanos muuta. Äänestin tuon ikäisenä eduskuntavaaleissa keskustalaista :facepalm:
"Rajavalvonnan tilapäinen palauttaminen EU:n sisärajoille ei ole mahdollista kansanterveyden vaarantumisen perusteella". Maria Ohisalo

MW

25 - 50 vuotias todennäköisimmin maksaa veroja, eikä ole dementoitunut. Poliittisesti tai faktuaalisesti.

Mutta eihän niitä pidä kuunnella, rasistejahan ovat, kun eivät maailmaa elätä povellaan. Ja vihreitä ja mitä niitä muita vapaamatkustajia olikaan.

Nyymi

Kaleva kirjoittaa maahanmuuttotutkimuksesta otsikolla "Perussuomalaiset ja vihreät ovat kertoneet kantansa selkeimmin", toimittajina Hannamari Ahonen ja Lauri Nurmi.

Itse tutkimus on hyvin esillä tässä linkissä:
https://www.suomenuutiset.fi/taloustutkimus-25-50-vuotiaat-kriittisimpia-maahanmuutolle-eniten-menetettavaa/

Kalevaa ovat kiinnostaneet vastaukset seuraaviin kysymyksiin

  • Turvapaikan saaneilla henkilöillä tulee olla matalammat tuet kuin suomalaisilla (kyllä 57 %)
  • Unkari on rakentanut rajoilleen aidat estääkseen turvapaikanhakijoiden kulun. Kannatatko Unkarin mallin soveltamista Euroopassa laajemmin? (ei 62 %)
  • Onko Suomella tässä taloustilanteessa varaa ottaa kaikki hakijat vastaan? (ei 60 %)

ja lisäksi puolueittain: "mitä mieltä olet yleisesti ottaen Suomen maahanmuuttopolitiikasta?

Kalevan artikkelista paistaa vahingonhallintamoodi. Tutkimuksen päätulos on mielestäni se, että maahanmuuttopolitiikkaa pitää liian löyhänä (hieman tai aivan liian) 52 % vastaajista, 59 % haluaa käännyttää turhikset takaisin Ruotsiin ja peräti 65 % haluaa rajan hallintaan.

Näitä lukuja ei mainita Kalevan artikkelissa missään!

Esimerkiksi luku 52 % pitää kaaviosta itse laskea. Sen sijaan teksti keskittyy politiikkaa aivan liian löyhänä pitävien määrään joka on tietysti pienempi. Käännytystä tai rajatarkastuksia ei mainita sanallakaan!

Tuki- ja taloustilannekaavioihin vastaukset esitetään sinisellä ja vaaleasinisellä. Valinta on hyvin outo, koska maahanmuuttopolitiikkakaaviossa värikoodaus on erilainen. Tahallistako?

Mutta sokerina pohjalla on Lauri Nurmen kirjoittama Ville Niinistö -mainos, jossa Niinistö esittää asiat parhain päin:

Quote- Vaikka kysymyksenasettelussa esitetään asenteellisia väitteitä siitä, että pakolaiset hakisivat vain parempaa elintasoa, niin suomalaisten vastaukset ovat keskimäärin hyvin maltillisia, Niinistö kommentoi tuloksia.

Kohtaan "useimmat turvapaikanhakijat ovat vain etsimässä parempaa elintasoa, eivätkä he täytä pakolaisuuden kriteerejä" vastaattiin seuraavasti: täysin samaa mieltä: 23 %, jokseenkin samaa mieltä: 24 %, eos 17 %, jokseenkin eri mieltä: 20 %, täysin eri mieltä 17 %. Tämä ei näytä hyvin maltilliselta! Jos hieman yksinkertaistaa, 47 % on samaa mieltä, 17 % eos, 37 % eri mieltä.

QuoteHän kiinnittää huomionsa siihen, että 66 prosenttia vastaajista haluaa joko pitää turvapaikan saaneiden perheenyhdistämissäännöt ennallaan tai helpottaa heidän mahdollisuuksiaan saada lähimmäisensä Suomeen.
- Hallitus on perussuomalaisten painostuksesta selvittämässä, pitäisikö perheenyhdistämisten ehtoja kiristää. Hallituksen pitää ehdottomasti luopua aikeistaan, koska kyselyt tulokset osoittavat, että suomalaisten selkeä enemmistö ei halua kiristää ehtoja, Niinistö huomauttaa.

Kohtaan "turvapaikan saaneiden perheiden yhdistäminen" on kuitenkin vastattu seuraavasti: pitäisi olla vaikeampaa: 34 %, eos 40 %, pitäisi olla helpompaa 26 %. Toisin sanoen kiristystä kaipaavia on huomattavasti enemmän kuin helpotusta.

Kohtaan "turvapaikanhakijana tuleminen Suomeen" on vastattu seuraavasti: pitäisi olla vaikeampaa: 47 %, eos 38 %, helpompaa 15 %. Tähän Niinistöltä ei ole pyydetty kommenttia.

QuoteVastaajista 62 prosenttia on täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa, että "Suomen pitää ottaa osaa EU:n taakanjakoon siirtolaistilanteen hoitamisessa".
- Tulos on tärkeä signaali hallitukselle: meidän ei pidä empiä osallistumisessamme taakanjakoon. Suomalaisilla on realistinen käsitys siitä, että hädänalaisia pitää auttaa EU:ssa solidaarisesti. Enemmistö suomalaisista ei myöskään yhdy väitteeseen, että ihmiset hakisivat EU-maista vain parempaan elintasoa, Ville Niinistö arvioi Taloustutkimuksen perussuomalaisile toteuttamaa kyselyä.

Kuitenkin vähemmistö suomalaisista (37 %) on väitteestä eri mieltä.

Se, että 52 % haluaa kireämpää politiikkaa (ja 31 % ei osaa sanoa) ei ole mikään signaali hallitukselle, eikä 59 % eikä 65 %?

Kaleva ei tarjoa linkkiä tutkimukseen, mutta Suomen Uutiset löytyy helposti, viimeistään Googlen avulla. Luuleeko Kaleva että tällaisella pienellä epärehellisellä pelillä ketään kovin pitkään hämätään?

EDIT: päivä oli toki 15.10.2015 eikä 14.10.2015.
Ennen muslimeja piti suojella betoniporsailta. Nyt betoniporsailla suojellaan muslimeilta.
Mitä eroa on Jammulla ja Muhammedilla? - Toinen on profeetta ja toinen on alue.
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario Jari Kiiskinen

Nyymi

Quote from: kohmelo on 14.10.2015, 20:57:22
Aamulehti: PS:n maahanmuuttotutkimuksen yllättävä tulos: Kaksi-kolmekymppiset ovat kaikkein kriittisimpiä

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195002046847/artikkeli/ps+n+maahanmuuttotutkimuksen+yllattava+tulos+kaksi-kolmekymppiset+ovat+kaikkein+kriittisimpia.html

Aamulehden artikkelista:
QuoteKaikkein kriittisemmin nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan suhtautuvat 25–34-vuotiaat. Reilun vuoden aikana niiden joukko, jotka pitävät Suomen maahanmuuttopolitiikkaa liian löyhänä, on kasvanut 13-prosenttiyksiköllä (2015: 31 prosentia, 2014: 18 %). Vastaavasti 35–49-vuotiaiden keskuudessa nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvien määrä on kasvanut 11-prosenttiyksiköllä (2015: 29 %, 2014: 18 prosenttia).

No ei. Kategoriat olivat "hieman liian löyhä" ja "aivan liian löyhä" eli pitäisi olla "niiden joukko, jotka pitävät aivan liian löyhänä on kasvanut 13 %-yksikköä".

QuoteTällä hetkellä vastanneista yli puolet, 52 prosenttia, pitää nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa liian löyhänä.

Määrä on kuitenkin laskenut viiden vuoden takaisesta, jolloin tätä mieltä oli 59 prosenttia.

Kas kummaa, vuoden 2014 luvut olisivat olleet tarjolla ja niistä on prosenttiyksikön kasvu. Eivät kelvanneet.

QuoteVaikka kaikkein kriittisempien ryhmä on kasvanut, tällä hetkellä suomalaiset ovat samalla aiempaa tyytyväisempiä nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Vuonna 2010 vastanneista 27 prosenttia piti Suomen maahanmuuttolinjaa sopivana ja 14 prosenttia jopa liian tiukkana. Nyt vastaajista 31 prosenttia piti maahanmuuttolinjaa sopivana ja 16 % liian tiukkana.

Näin ei voi tosiaankaan sanoa. Kun verrataan vuoden 2014 ja 2015 lukuja, huomattavin muutos on se, että maahanmuuttopolitiikkaan ollaan entistä tyytymättömämpiä. Kategoria "hieman liian löysää" on vuotanut kategoriaan "aivan liian löysää".

Aamulehtikään ei näytä kokonaiskuvaa, vaan pyrkii peittämään sen yksityiskohtien alle.

(https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2015/10/Dia2.jpg)

"Aiempaa tyytyväisempiä"!

Tämän kuvan kolmesta viimeisestä kysymyksestä ei tietenkään pukahdeta sanaakaan.
(https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2015/10/Dia6.jpg)




Ennen muslimeja piti suojella betoniporsailta. Nyt betoniporsailla suojellaan muslimeilta.
Mitä eroa on Jammulla ja Muhammedilla? - Toinen on profeetta ja toinen on alue.
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario Jari Kiiskinen

Aksiooma

82 vuotias isäni on sitten se kuuluisa tilastopoikkeama. Mies on ollut aina nuiva mustalaisia kohtaan, mutta nykyään uimahalleissa ja ostarilla joutunut tekemisiin matujen kanssa. Komentaa matuja uimahallissa riisumaan polviin asti olevat shortsit ennen suihkuun, saunaan ja uimaan tulemista. Kysyy aina kieltääkö uskonto ottamasta shortseja pois jne. Saanut hölmistyneitä katseita, mutta on kuulemma kaverit riisuneet.

Faija kun ei ole niitä ihan pienempiä miehiä kokonsa puolesta, mutta ikää on jo niin paljon, että olen kehottanut rauhoittumaan. Toivottavasti meistä pullasössösukupolven kavereista ja nuoremmistakin on vielä pitämään järjestystä yllä, kuten isäni sukupolven kavereista. Niin miehistä kuin naisista.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf