News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-10-05 Saksa: Naispoliisi varoittaa muslimeista

Started by Lumiukko Jeti, 05.10.2015, 15:01:22

Previous topic - Next topic

Lumiukko Jeti

Kreikkalaistaustainen saksalainen naispoliisi Tania Kambouri varoittaa matu-muslimien aiheuttamasta raa'asta väkivallasta. Muslimimiehet eivät kunnioita poliisia, lakia tai yhteiskunnan sääntöjä lainkaan. Heillä on rinnakkainen maailma jossa pätevät omat säännöt ja lait. Etenkin naispoliisien kimppuun hyökätään sumeilematta. Syyskuussa Taniaa iskettiin sytkäri-nyrkki yhdistelmällä kupoliin. Jos selviää pelkillä mustelmilla saa olla tyytyväinen. Pahempaakin on sattunut. Hengenlähtö oli lähellä kun Tania, kahden muun poliisin kanssa, hälytettiin Bochumin kaupungissa rauhoittamaan puukkotappelua. Heitä vastassa oli 40 libanonilaisen joukko joka alkoi hyökkäämään poliiseja vastaan. Poliisit saivat tilanteen rauhoitettua lupaamalla että puukottajaa ei pidätetä, muuten olisi henki lähtenyt poliiseilta. Muslimit (miehet) eivät halua ja pysty integroitumaan Saksaan. Heidän kulttuurinsa on yksinkertaisesti täysin toisenlainen. Monikulttuuri on Tanian mielestä pelkkää romanttista höpinää, matujen integroiminen tulee olemaan todella vaikeaa ja tämän ääneen sanominen ei ole oikeistopopulismia vaan kylmä fakta.

(http://img.welt.de/img/vermischtes/origs147205762/6461672756-w540/Polizeikommissarin-Tania-Kambouri-2-.jpg)
http://www.welt.de/vermischtes/article147205763/Der-Aufschrei-einer-jungen-Polizistin.html

Koskas saadaan hesariin vastaavanlainen poliisin avautuminen ? No, en taida pidättää hengitystä odotellessa. Tilasin kuitenkin Amazonista Tanian kirjan.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Marjapussi

Die Welt on yksi arvostetuimmista saksalaisista sanomalehdistä, jonka artikkelit ovat mielestäni objektiivisia. Suomessahan Pravdan kaltainen roskalehdistö voitaisiin lopettaa kokonaan ja uutiset lukea vaikka kerran viikossa Seiskasta. Mitään ei menetettäisi.
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

valtakunnanpärkhele

#2
Quote Poliisit saivat tilanteen rauhoitettua lupaamalla että puukottajaa ei pidätetä,
Tähän mennään täälläkin. Nuo laumat kun  riehuvat aina isolla porukalla niin ylivoima on vaan ylivoimaa!
Muutenkin pelottaa ihan ihan poliisien ja yleisen turvallisuuden puolesta, kun koko Suomessa on noin 7 800 poliisia!!! ja heistäkin osa vaan paperia pyörittämässä ja tutkiskelemassa. Neljäsosa Ruotsin poliisivoimista ja väkilukuun suhteutettuna puolet vähemmän...
Matuja lappaa tänne 2viikossa tuonverran.  Kun alkavat riehumaan vähänkään hajautetusti niin on reinikaiset ihmeissään ja laki lakkaa olemasta.
J. Sarasvuo - Woketus on paitsi väärin, myös mielenvikaisuuden muoto.
Wokettajat eivät edistä asiaa, jonka moraalisessa oikeutuksessa he hurskastelullaan loisivat

Tytti Tuppurainen: "Jokainen suomalainen tuntee arjessaan, mitä sosialidemokratia on!"

Rusinapulla

Jos puhuttaisiin niistä matuista oikealla nimellä: irakilaiset sotilaat.
"Teidän on pakko hyväksyä meidän ikivanhat perinteemme: lihakarjan teurastaminen islamilaiseen tapaan tai vaikka se, että naiset pitävät huivia. Tästä ei voi keskustella."
- H. Bahmanpour 16.9.2014 Helsingin Sanomat

Rantasalmen Sulttaani

Joskus aiemmin, kun luki tämänkaltaisia juttuja, pystyi edes vähän lohduttautumaan sillä, että keskieruooppa on "suurta maailmaa" ja siellä on maahanmuutto ja tuontirikollisuus ihan toisella levelillä mitä täällä meillä "Euroopan umpisuolessa" (lasse lehtistä lainatakseni). Nyt kun meilläkin maahantunkeutujamäärät on saatu korjattua sellaiselle tasolle, ettei liisa jaakonsaarenkaan tarvitse ihan niin paljoa hävetä eurooppalaisten kollegoidensa seurassa, niin tätä samaa käytöstä tullaan näkemään ja kokemaan täälläkin koska samoista ihmisvirroista nämä meillekin tulevat hädänalaiset ovat peräisin. Surullista, kertakaikkiaan.

Dredex

Kuka on kuvitellut, että joku jengi tottelisi jotain hentoa naispoliisia, vaikka tällä olisikin mies mukana? Tosiaan vaikka 40 raavaan miehen joukko siellä, uutisen mukaan siis puukkotappelemassa keskenään. Onnea matkaan vaan! Ihanko sen takia, että kauniisti pyytää, että "lähtisittekö kenties putkaan rauhoittumaan vähäksi aikaa?" "How about no?" "No ei sitten."

:facepalm:

Micke90

Quote from: Dredex on 05.10.2015, 19:40:54
Kuka on kuvitellut, että joku jengi tottelisi jotain hentoa naispoliisia, vaikka tällä olisikin mies mukana?

Pistihän se K-Kaupan Annakin 2 somppurääpälettä järjestykseen.  ;D

Toni R Jyväskylästä

Quote from: valtakunnanpärkhele on 05.10.2015, 18:23:30
Quote Poliisit saivat tilanteen rauhoitettua lupaamalla että puukottajaa ei pidätetä,
Tähän mennään täälläkin. Nuo laumat kun  riehuvat aina isolla porukalla niin ylivoima on vaan ylivoimaa!
Muutenkin pelottaa ihan ihan poliisien ja yleisen turvallisuuden puolesta, kun koko Suomessa on noin 7 800 poliisia!!! ja heistäkin osa vaan paperia pyörittämässä ja tutkiskelemassa.

Kuinko monta poliisia on kortistossa, kun nyt on jo otettu varusmiehiä mukaan "vastaanottoon"?

Kni

Quote from: Dredex on 05.10.2015, 19:40:54
Kuka on kuvitellut, että joku jengi tottelisi jotain hentoa naispoliisia, vaikka tällä olisikin mies mukana? Tosiaan vaikka 40 raavaan miehen joukko siellä, uutisen mukaan siis puukkotappelemassa keskenään. Onnea matkaan vaan! Ihanko sen takia, että kauniisti pyytää, että "lähtisittekö kenties putkaan rauhoittumaan vähäksi aikaa?" "How about no?" "No ei sitten."

:facepalm:
Tilanne on kovaa vauhtia menossa siihen, että jengi kyllä tottelee kun Tania kääntää varmistimen sarjatuliasentoon ja päräyttää lyhyen mallin mitä tulee jos ei tottele.

Ei ihan vielä mutta tätä kohti ollaan menossa. Ilmeisesti Eurooppa haluaa tätä. Ja Suomi kanssa.
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Dredex

Quote from: Micke90 on 05.10.2015, 19:48:09
Pistihän se K-Kaupan Annakin 2 somppurääpälettä järjestykseen.  ;D

Nyt ei varmaankaan ollut kyse mistään rääpälejengistä.

Quote from: Kni on 05.10.2015, 19:51:34
Tilanne on kovaa vauhtia menossa siihen, että jengi kyllä tottelee kun Tania kääntää varmistimen sarjatuliasentoon ja päräyttää lyhyen mallin mitä tulee jos ei tottele. - -

Niin varmaan? Sitten kannattaa olla varuillaan, ettei takana satu olemaan ketään, koska muuten jengillä on äkkiä myöskin sarjatuliaseita.

Lumiukko Jeti

Mitä tapahtuisi Suomessa jos poliisi tekisi tällaisen ulostulon ? Kirjoittaisi kirjan omista kokemuksistaan eikä kaunistelisi tai hymistelisi vihervasuriviisua. Veikkaan että tulisi syyte.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Rikastaja

Ja Suomen lehdistö vaikenee. Mutta kun joku ulkomainen lehti kirjoittaa sanallakin yhdestä 19v tötteröpäästä, niin sillä on jokainen lehti revittelemässä.  :facepalm:
"Suomalaiset veteraanit ei pääse vieläkään kuntoutukseen, mutta ulkomaalaisille on kyllä tarjota valtion puolesta kaikki perkeleen kriisiavut ja terapeutit heti, jos grillijuhlilla sataa ja tötteröhattu kastuu."
- Tony Halme

Rikastaja

Kauankohan menee, ennen kuin ensimmäinen matu tulee Suomessa poliisin ampumaksi ja Päivi Lipponen pääsee taas kaivamaan pölyttyneet marssisaappaat kaapistaan?
"Suomalaiset veteraanit ei pääse vieläkään kuntoutukseen, mutta ulkomaalaisille on kyllä tarjota valtion puolesta kaikki perkeleen kriisiavut ja terapeutit heti, jos grillijuhlilla sataa ja tötteröhattu kastuu."
- Tony Halme

Aksiooma

Tietääkö kukaan mitään pollareitten fb sivua tai keskustelufoorumia, minne ton voisi jakaa?
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Pölhökustaa

Quote from: Aksiooma on 05.10.2015, 20:24:39
Tietääkö kukaan mitään pollareitten fb sivua tai keskustelufoorumia, minne ton voisi jakaa?

Minäpä luulen, että homman aktiivilukijoiden joukossa on aika monta poliisia.

Käsitykseni on, että poliisiksi eivät alun alkaenkaan päädy vihervasemmiston oikeudenmukaista yhteiskuntaa ajavat tahot, vaan poliisit ovat pohjimmiltaan nuivia, konservatiivisia ja kaikin puolin fasistisia, rasistisia ja ennakkoluuloisia kansalaisia.

Vaikka täällä ihan aiheestakin sätimme poliisin poliittisesti korrektia tiedotustoimintaa, jotenkin luulen että siellä tavallisissa partioautoissa kiristellään hampaita kahvinryystämisen ja pullamässytyksen lomassa. Toki sitten on poliittisia urakiipijöitä sielläkin, eikös joku poliisipäällikkö ollut televisiossakin poliisimurhaajafanboy-Steen-1:n kanssa kilpalaulanut ettei pks-seudulla mitään mamunuorten pahoinpitelyjengejä ole, vaan ainoastaan löyhiä kaveriporukoita, näin lunastaen itselleen urakehitystä.

Artisti

Quote from: Pölhökustaa on 05.10.2015, 20:40:52

No aivan varmasti on nuivia poliiseja. Poliisitkin ovat tavallisia ihmisiä, ja heidän mielipiteidensä jakauma noudattelee tavallisten kansalaisten mielipiteiden jakaumaa. Joukossa on siis rutinuivia sekä mokuttajia. Miespopulaatiossa nuivien osuus on kuitenkin  korostunut. Veikkanpa, että Poliisin kohtaama arkipäivän realismi nuivistaa myös ennestään. Oma villi veikkaukseni on, että poliiseista 50% on rutinuivia, 30% e.o.s. keikkuvat siinä rajoilla, nuivahdellen pahoinkin, mutta välillä saavat tilapäisiä mokuhysteriakohtauksia. 20% onkin sitten ihan suvakkeja.

Hommalaisten osuus rutinuivista lienee valtaosa, veikkaanpa, että varsin suuri osa poliiseista lukee Hommaa, mutta vain hyvin harva on kirjautunut tänne, koska Isoveli valvoo, eikä Hommailua voi harrastaa Torin kautta.

Mutta hyvin suuri osa poliiseista olisi arvioni mukaan rutinuivia hommamyönteisiä hompansseja.

Dredex

Quote from: Artisti on 05.10.2015, 20:32:33
Uskoakseni 40 hengen joukko pysähtyisi jo varoituslaukauksiin. Jos eivät, niin lähimmäksi ehtinyt uhka poistetaan pelistä sitä mukaa, kun tulee alle sallitun etäisyyden lähimmästä poliisista. Luulisin, että 1 tai 2 uhmakkainta voisi saada luodin nahkaansa, muut kiltistyisivät nopeasti. Tämä nyt Saksassa tapahtunut hyökkäys, ja Poliisin lupaus, ettei ketään pidätetä, vain pahentaa tilannetta entisestään. Nyt nämä sotumatut oppivat strategian, jolla tavalla jatkossakin Saksan Poliisia painostetaan. He myös oppivat, että saavat tehdä mitä haluavat, mikä puolestaan tulee aiheuttamaan vaaraa sivullisille vielä jatkossa. Nollatoleranssi tällaisiin.

Ongelmahan tuossa on se, että jos poliisit sitten tappavat jonkun jengiläisen vaikka ihan vahingossa vain, niin siitä alkaisivat hirmu mellakat, missä paikat palaisivat, olisi ryöstelyä jne... Onhan näitä tapauksia ollut jo paitsi Ranskassa niin Yhdysvalloissa. Käytännössä tuo on kuitenkin taas vain ajan kysymys, koska sitähän on jo tapahtunutkin, siis Ranskassa ja Yhdysvalloissa, ainakin.

Artisti

Quote from: Dredex on 05.10.2015, 21:11:37

Kaikki kameralle aina. Amerikassa poliiseilla on jo bodycamit mukanaan, jotta voidaan sitten katsoa myöhemmin videolta, mitä oikein tapahtui. Näitä ampumatapauksia näytetään sitten suurelle yleisölle, jotta se pysyy rauhallisena. Väkivaltainen 40-päinen aseistettu mob täytyy poliisin pysäyttää keinolla millä hyvänsä, olivatpa he sitten sotumatuja, netsejä tai antifasisteja!

eom_mursu

Quote from: valtakunnanpärkhele on 05.10.2015, 18:23:30
Quote Poliisit saivat tilanteen rauhoitettua lupaamalla että puukottajaa ei pidätetä,
Tähän mennään täälläkin. Nuo laumat kun  riehuvat aina isolla porukalla niin ylivoima on vaan ylivoimaa!
Muutenkin pelottaa ihan ihan poliisien ja yleisen turvallisuuden puolesta, kun koko Suomessa on noin 7 800 poliisia!!! ja heistäkin osa vaan paperia pyörittämässä ja tutkiskelemassa. Neljäsosa Ruotsin poliisivoimista ja väkilukuun suhteutettuna puolet vähemmän...
Matuja lappaa tänne 2viikossa tuonverran.  Kun alkavat riehumaan vähänkään hajautetusti niin on reinikaiset ihmeissään ja laki lakkaa olemasta.
Suomessa on poliisien määrää vähennetty koko ajan, koska täällä ei ole kukaan tosissaan haastanut valtion väkivaltamonopolia abouttia sataan vuoteen. Nyt kuitenkin joka päivä rajan yli tulee yli 300 nuorta miestä joista ainakin osalla on sotilas- tai militanttitaustaa. Pelottaa kyllä kovasti, että siitä porukasta näitä haastoja alkaa tulla ja täälläkin vallitsee kohta vahvimman oikeus.

Blanc73

QuoteMuslimimiehet eivät kunnioita poliisia, lakia tai yhteiskunnan sääntöjä lainkaan. Heillä on rinnakkainen maailma jossa pätevät omat säännöt ja lait.
Tämä myös suomalaisille opiksi. Eli opetelkaamme uimaan.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

ISO

QuoteMuslimimiehet eivät kunnioita poliisia, lakia tai yhteiskunnan sääntöjä lainkaan. Heillä on rinnakkainen maailma jossa pätevät omat säännöt ja lait.

No mutta, tämähän on rikkautta, monikulttuurinen unelma.

Jäin miettimään, että pitäiskö itsekin lakata kunnioittamasta poliisia, lakia ja yhteiskunnan sääntöjä? .. Siihen tämä nimittäin tulee ennen pitkää johtamaan, kantasuomalaisetkin alkaa kyseenalaistaa yhteiskunnan rakenteet, ei sitä voi samaan aikaan vaatia toiselta ja olla vaatimatta toiselta.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

yks vaan

Sivistysmaissa poliisi ampuisi näitä. Väkivalta ei ole ihmisoikeus.
Kuka syrjisi minua?

Kotkankantaja

Quote from: Artisti on 05.10.2015, 20:51:18

No aivan varmasti on nuivia poliiseja. Poliisitkin ovat tavallisia ihmisiä, ja heidän mielipiteidensä jakauma noudattelee tavallisten kansalaisten mielipiteiden jakaumaa. Joukossa on siis rutinuivia sekä mokuttajia. Miespopulaatiossa nuivien osuus on kuitenkin  korostunut. Veikkanpa, että Poliisin kohtaama arkipäivän realismi nuivistaa myös ennestään. Oma villi veikkaukseni on, että poliiseista 50% on rutinuivia, 30% e.o.s. keikkuvat siinä rajoilla, nuivahdellen pahoinkin, mutta välillä saavat tilapäisiä mokuhysteriakohtauksia. 20% onkin sitten ihan suvakkeja.

En ole poliisi, mutta kaveripiiriin kuuluu kolme sellaista. Kaikki ovat niin rutinuivia kuin vain voi ihminen olla. Jokapäiväisessä työssä nähty mamupaska vaikuttaa. Saunominen näiden kanssa on ihan mielenkiintoista, parin oluen jälkeen alkaa juttua tulemaan, ja se on osaltaan vakuttanut omaankin, voimakkaaseen nuivistumiseen... Ja se on samalla sitä Suomalaisen miehen sielunhoitoa.
Todellisuus on fasistista

Leijona78

Vartijat ja poliisit; jostakin syytä maahanmuuttokriittisiä. Voisin uskoa että rajavartijatkin voisivat olla.
"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

nutsy

Quote from: Lumiukko Jeti on 05.10.2015, 15:01:22
Kreikkalaistaustainen saksalainen naispoliisi Tania Kambouri varoittaa matu-muslimien aiheuttamasta raa'asta väkivallasta. Muslimimiehet eivät kunnioita poliisia, lakia tai yhteiskunnan sääntöjä lainkaan. Heillä on rinnakkainen maailma jossa pätevät omat säännöt ja lait. Etenkin naispoliisien kimppuun hyökätään sumeilematta. Syyskuussa Taniaa iskettiin sytkäri-nyrkki yhdistelmällä kupoliin. Jos selviää pelkillä mustelmilla saa olla tyytyväinen. Pahempaakin on sattunut. Hengenlähtö oli lähellä kun Tania, kahden muun poliisin kanssa, hälytettiin Bochumin kaupungissa rauhoittamaan puukkotappelua. Heitä vastassa oli 40 libanonilaisen joukko joka alkoi hyökkäämään poliiseja vastaan. Poliisit saivat tilanteen rauhoitettua lupaamalla että puukottajaa ei pidätetä, muuten olisi henki lähtenyt poliiseilta. Muslimit (miehet) eivät halua ja pysty integroitumaan Saksaan. Heidän kulttuurinsa on yksinkertaisesti täysin toisenlainen. Monikulttuuri on Tanian mielestä pelkkää romanttista höpinää, matujen integroiminen tulee olemaan todella vaikeaa ja tämän ääneen sanominen ei ole oikeistopopulismia vaan kylmä fakta.

(http://img.welt.de/img/vermischtes/origs147205762/6461672756-w540/Polizeikommissarin-Tania-Kambouri-2-.jpg)
http://www.welt.de/vermischtes/article147205763/Der-Aufschrei-einer-jungen-Polizistin.html

Koskas saadaan hesariin vastaavanlainen poliisin avautuminen ? No, en taida pidättää hengitystä odotellessa. Tilasin kuitenkin Amazonista Tanian kirjan.

Oliko kirja lukemisen arvoinen?

Törmäsin nimeen tuolla Usarin Parkkolan blogin kommenteissa ( http://markomjlnirparkkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243563-islamisaatio-taydessa-vauhdissa-briteissa#comment-3656588 )

Quote

Kreikkalaissyntyinen saksalaispoliisi Tania Kambouri kirjoittaa kirjassaan Naispoliisin rankka arki monikulttuurisessa Saksassa melko suorasukaisesti islamisaatiosta Saksassa.

Kambourin mukaan konservatiivisuus lisääntyy eniten niissä piireissä, joiden luulisi jo kotiutuneen aikaa sitten, eli kolmannessa polvessa.

Segregaatio lisääntyy vuosi vuodelta maahanmuuttajataustaisen väestön keskittyessä omille alueilleen ja eläessä rinnakkaiskulttuuria sekä noudattaessa omia Sharia-säädöksiään.

Tämä kehitys on ollut mahdollista yleisen suvaitsevaisuuden johdosta.

Myös niinsanotuista no-go alueista ja niiden syntymisestä Kambourilla on oma mielipiteensä.

Euroopassa ei ymmärretä sukujen ja perheiden merkitystä samalla tavalla kuten esim. Lähi-idässä.

Teoriassa näin ollen yksi suku, jossa kymmenen veljestä saa kukin kymmenen lasta ja nämä taas omia lapsia kukin, saattaa vallata kokonaisen korttelin ja pitää siellä valtaa mielin määrin suvun henkilömäärän ollessa jopa satoja ihmisiä.

Länsimaisessa oikeusjärjestyksessä poliisi on voimaton, koska tekijöitä ei saada edesvastuuseen suvun suojellessa jopa mustimpia lampaitaan.

Poliisi myös ryhtyy välttelemään kyseisiä alueita väistääkseen jatkuvat konfliktit asukkaiden kanssa. Niitä syntyy no-go alueilla jopa aivan mitättömistä asioista, kuten parkkisakoista, jota määrätessään poliisi saa kimppuunsa hetkessä monikymmenpäisen joukon häiriköitä, jotka pyrkivät määrätietoisesti haittaamaan tai estämään poliisin työn.

Googlasin hieman Kambourin nimellä ja paljon löytyi juttua, harmi että youtube videot haastatteluista olivat saksaksi.

Muutama kuukausi siten ilmestynyt suomennettuna,

Kansalainen sivusto oli tehnyt kirjasta referoinnin, joka vaikutti mielenkiintoiselta.

QuoteKirja: Naispoliisin rankka arki monikulttuurisessa Saksassa

Tania Kambouri syntyi Saksassa kreikkalaiseen siirtolaisperheeseen. Hän on toiminut poliisina kotikaupungissaan Bochumissa, ja on tällä hetkellä varmasti yksi tunnetuimmista poliiseista Saksassa. Hänen omien kokemustensa pohjalta kirjoittamansa kirja "Naispoliisin rankka arki monikulttuurisessa Saksassa" (alkuperäisteos Deutschland im Blaulicht: Notruf einer Polizistin) antaa karun ja toivottoman kuvan jatkuvasti kasvavien, sisäänpäin kääntyneiden muslimitaustaisten yhteisöjen integroitumiskyvyttömyydestä ja -haluttomuudesta.

Esivallan kunnioituksen puute ja väkivalta ovat lisääntyneet erityisesti nuorten muslimiesten kohdalla, Kambouri kertoo. Islamilaisia yhteisöjä leimaa patriarkaalinen machoileva  ilmapiiri, missä naisilla ei ole sananvaltaa eikä juurikaan oikeuksia.

"Perheenjäsenten roolit on selkeästi jaettu, kuten myös oikeudet ja velvollisuudet. Oikeudet ovat etupäässä miehillä, velvollisuudet naisilla. Lyhyesti sanottuna, on vallalla patriarkaatti ... On kyse machokulttuurista. Tämä kuulostaa harmittomalta, mutta minun mielestäni kyseessä on kuitenkin väkivallan ja pelon kulttuuri..." Kambouri kertoo.

Tällaisen perheen kaikki jäsenet ovat kaikkea muuta kuin vapaita. Jopa perheen pää on roolinsa vanki, sillä hänen täytyy täyttää kaikki häneen kohdistuvat perinteen ja kunnian asettamat vaatimukset. Itsemääräämisoikeus on näissä islamilaisissa rinnakkaiskulttuureissa hyvin vähäistä.

Integroitumisen sijaan muslimiyhteisöissä halveksitaan Saksaa ja saksalaisia. Muslimit ovat Kambourin mukaan hyvin vähän kiinnostuneita ottamaan osaa saksalaiseen yhteiskuntaan. Tämä tulee selkeästi näkyviin rinnakkaisrakenteista: muslimit pystyvät hoitamaan lähes kaikki päivittäiset asiansa – kioski, kahvila, muotiliike, vedonlyöntitoimisto, asianajaja, herkkukauppias, lastenhoitaja, lääkäri, ... – maanmiestensä kanssa, tarve paneutua paikalliseen kieleen ja kulttuuriin katoaa. Maahanmuutto yksinkertaisesti tuo rinnakkaisrakenteita mukanaan, eivätkä ne poistu vaan vahvistuvat, koska yhteiskunta ei edellytä integroitumista.

"Me hoidamme sen itse". Saksassa vallitsee muslimiyhteisöissä islamilainen rinnakkaisoikeus – sharia – joka pohjautuu jumalallisiin käskyihin. Sharian "tuomareita" – miehiä, jotka perivät tehtävän suvultaan, ei koskaan naisia – kutsutaan rauhantuomareiksi. Rauhantuomareita käytetään lähes aina, jos sekä tekijä että uhri tulevat islamilaisesta kulttuuripiiristä. Rauhantuomarina saatetaan käyttää joskus myös imaamia. Islamilaisen rinnakkaisoikeuden keskiössä ovat kunniakäsite sekä miehen ylemmyys – Allah on suuri ja jalomielinen, mutta vain jos nainen tottelee. Islamilaisten moraali- ja oikeuskäsitysten yhteentörmäystä oman kulttuurimme moraali- ja oikeuskäsitysten kanssa pahentavatkin naisen alistaminen ja kunnian merkitys ja se,  että islamilaisissa yhteisöissä väkivalta hyväksytään herkästi.

Islamilainen oikeus, joka on hyvin usein länsimaisen oikeuskäytännön vastainen, on nykyään levinnyt kaikkialle Saksaan – ei pelkästään enää Saksan ruuhka-alueille Bremeniin, Berliiniin ja Ruhrin alueelle, vaan myös Frankfurt am Mainiin, Hampuriin, Stuttgartiin, Mannheimiin, Müncheniin  ja jopa maaseudulle. "Tämän pitäisi antaa meille jokaiselle ajattelemisen aihetta," sanoo Kambouri.

Naiset ovat muslimiyhteisöissä toisen luokan kansalaisia. Heitä ei kohdella vapaina ja tasa-arvoisina ihmisinä, vaan he ovat koko elämänsä rooliensa vankeja: tyttäriä, sisaria, vaimoja, äitejä, isoäitejä. Heidän pitää totella, muuten heitä rangaistaan. Heitä tarkastellaan vain heidän neitseellisyytensä kautta ja heitä kaupitellaan melkein kuin eläimiä. Kun he ovat naimisissa, ajatellaan vain mahdollista perillistä. Kaikki edellä kuvattu on liioittelua? "Kunpa olisikin," sanoo Kambouri. Ei jumala, vaan miehet määräävät, kuinka naisten tulee pukeutua ja käyttäytyä, ja miehet rankaisevat vääränlaisen käytöksen – eri tavoin.

Kambouri kritisoi vääränlaista suvaitsevaisuutta ja kaksoisstandardeja. Kun saksalainen mies syyllistyy perheväkivaltaan, puhutaan epäsosiaalisista olosuhteista ja rikoksista, mutta kun islamilainen patriarkka suorittaa samanlaisia tekosia, suljetaan silmät. "Sosialiromantikkojen idealisoima monikulttuuri kukoistaa. Herätkää vihdoinkin!" Kambouri kirjoittaa.

Muslimiyhteisöt jengiytyvät. Joissakin Saksan suurkaupungeissa kokonaiset kadut ovat yksittäisten klaanien käsissä. Muslimiperheet ovat suuria, joissakin perheissä on yli 15 lasta, ja tästä  johtuen klaanit kasvavat erittäin nopeasti suuriksi. Joihinkin klaaneihin kuuluu nykyään tuhansia ihmisiä, ja tämä tekee sisäänpäin kääntyneiden, jäseniään suojelevien klaanien tekemien rikosten selvittämisen käytännössä mahdottomaksi.

Klaaneissa vallitsee rakenteet, joita on pidettävä rikollisina. Virallisesti klaanien jäsenet elävät lapsilisillä ja muilla avustuksilla, mutta usein raha tulee huumekaupasta ja muista laittomista toimista, kuten omaisuusrikoksista, ryöstöistä, kiristyksestä, väkivalta- ja seksuaalirikoksista kuten parittamisesta – sekä murhista. Klaanien ongelmat selvitetään oman käden oikeudella, jolloin käytetään veitsiä tai ampuma-aseita. Ja kunniamurhia tapahtuu myös. Myös lapset ja nuoret tekevät rikoksia pienestä pitäen, sillä heidät suorastaan koulutetaan rikoksiin.

Ja toivo kotoutumisesta saksalaiseen yhteiskuntaan – jos sitä vielä on jäljellä – hupenee päivä päivältä.

Kirja antaa karun ja toivottoman kuvan jatkuvasti kasvavien, sisäänpäin kääntyneiden muslimitaustaisten yhteisöjen integroitumiskyvyttömyydestä ja -haluttomuudesta. Myös yhteiskunta on osasyyllinen tapahtuneeseen, sillä monikulttuurin nimissä se ei edellytä riittävän voimakkaasti integroitumista vallitsevaan kulttuuriin ja yhteiskuntaan.

Erityisesti suomalaisten poliitikkojen tulisi lukea kirja ajatuksen kanssa ja kuvitella Saksan tilalle Suomi tulevaisuudessa, sillä ei ole mitään syytä, miksi Suomessa eri kulttuureihin kuuluvien ihmisten maahantulosta ja maan monikulttuuristamisesta johtuvat ongelmat tulisivat olemaan erilaisia kuin Saksassa ja muissa Euroopan maissa, jotka parhaillaan  kärsivät monikulttuurisuuden kurimuksesta.

Linkki https://www.kansalainen.fi/kirja-naispoliisin-rankka-arki-monikulttuurisessa-saksassa/
"Jokainen yhteiskunta ja kulttuuri on tietynlaisten ihmisten tuottama ja ylläpitämä."
      \
        :)

Clint_Itäpuu

Quote from: eom_mursu on 05.10.2015, 22:19:35
Quote from: valtakunnanpärkhele on 05.10.2015, 18:23:30
Quote Poliisit saivat tilanteen rauhoitettua lupaamalla että puukottajaa ei pidätetä,
Tähän mennään täälläkin. Nuo laumat kun  riehuvat aina isolla porukalla niin ylivoima on vaan ylivoimaa!
Muutenkin pelottaa ihan ihan poliisien ja yleisen turvallisuuden puolesta, kun koko Suomessa on noin 7 800 poliisia!!! ja heistäkin osa vaan paperia pyörittämässä ja tutkiskelemassa. Neljäsosa Ruotsin poliisivoimista ja väkilukuun suhteutettuna puolet vähemmän...
Matuja lappaa tänne 2viikossa tuonverran.  Kun alkavat riehumaan vähänkään hajautetusti niin on reinikaiset ihmeissään ja laki lakkaa olemasta.
Suomessa on poliisien määrää vähennetty koko ajan, koska täällä ei ole kukaan tosissaan haastanut valtion väkivaltamonopolia abouttia sataan vuoteen. Nyt kuitenkin joka päivä rajan yli tulee yli 300 nuorta miestä joista ainakin osalla on sotilas- tai militanttitaustaa. Pelottaa kyllä kovasti, että siitä porukasta näitä haastoja alkaa tulla ja täälläkin vallitsee kohta vahvimman oikeus.

Itseasiassa näitä haastoja tulee poliisin kenttätyössä jo päivittäin. Olisi loogista ajatella että kun väkivaltamonopolia haastetaan niin reagoidaan kasvattamalla monopolin kokoa. Tämä täysin luonnollinen kehitys ei tässä yhteydessä aiheutakaan normaalia tulosta, koska väkivaltamonopolia kontrolloiva poliittinen valta ja sen johdossa olevat suvakit eivät yksinkertaisesti suostu uskomaan poliisin kentältä tulevaa dataa, koska se sotii vahvasti juha pipilän yms maailmakuvaa vastaan. Tästä syystä poliisivoimat tulevat rappeutumaan entisestään riippumatta irakilaisten sotilaiden maahannousun ja väkivallan kasvamisesta. Jos vastaava joukko nahkatukkaisia valkoisia nuoria miehiä tekisi väkivallantekoja päivästä toiseen, olisi poliisin henkilöstöresurssia jo lisätty 50-100%.
"Valtioiden korjauksessa on sama periaate kuin siinä, että jos omassa autossasi on vika, niin et korjaa sitä menemällä istumaan naapurin mersuun, vaan viet autosi huoltoon. Valtioita ei huolleta tuomalla niiden asukkaat johonkin toiseen valtioon, vaan menemällä paikan päälle tekemään huoltotoimenpiteitä." -toumasho

Clint_Itäpuu

Quote from: Artisti on 05.10.2015, 20:51:18
Quote from: Pölhökustaa on 05.10.2015, 20:40:52
Quote from: Aksiooma on 05.10.2015, 20:24:39
Tietääkö kukaan mitään pollareitten fb sivua tai keskustelufoorumia, minne ton voisi jakaa?

Minäpä luulen, että homman aktiivilukijoiden joukossa on aika monta poliisia.

Käsitykseni on, että poliisiksi eivät alun alkaenkaan päädy vihervasemmiston oikeudenmukaista yhteiskuntaa ajavat tahot, vaan poliisit ovat pohjimmiltaan nuivia, konservatiivisia ja kaikin puolin fasistisia, rasistisia ja ennakkoluuloisia kansalaisia.

Vaikka täällä ihan aiheestakin sätimme poliisin poliittisesti korrektia tiedotustoimintaa, jotenkin luulen että siellä tavallisissa partioautoissa kiristellään hampaita kahvinryystämisen ja pullamässytyksen lomassa. Toki sitten on poliittisia urakiipijöitä sielläkin, eikös joku poliisipäällikkö ollut televisiossakin poliisimurhaajafanboy-Steen-1:n kanssa kilpalaulanut ettei pks-seudulla mitään mamunuorten pahoinpitelyjengejä ole, vaan ainoastaan löyhiä kaveriporukoita, näin lunastaen itselleen urakehitystä.

No aivan varmasti on nuivia poliiseja. Poliisitkin ovat tavallisia ihmisiä, ja heidän mielipiteidensä jakauma noudattelee tavallisten kansalaisten mielipiteiden jakaumaa. Joukossa on siis rutinuivia sekä mokuttajia. Miespopulaatiossa nuivien osuus on kuitenkin  korostunut. Veikkanpa, että Poliisin kohtaama arkipäivän realismi nuivistaa myös ennestään. Oma villi veikkaukseni on, että poliiseista 50% on rutinuivia, 30% e.o.s. keikkuvat siinä rajoilla, nuivahdellen pahoinkin, mutta välillä saavat tilapäisiä mokuhysteriakohtauksia. 20% onkin sitten ihan suvakkeja.

Hommalaisten osuus rutinuivista lienee valtaosa, veikkaanpa, että varsin suuri osa poliiseista lukee Hommaa, mutta vain hyvin harva on kirjautunut tänne, koska Isoveli valvoo, eikä Hommailua voi harrastaa Torin kautta.

Mutta hyvin suuri osa poliiseista olisi arvioni mukaan rutinuivia hommamyönteisiä hompansseja.

Toivon että olet väärässä tuon 20% suvakkeja suhteen. Tuntuisi lähes uskomattomalta että kenttätyössä toimiva poliisi voisi pitää suvakkiudesta kiinni, en usko. Mutta sen sijaan poliisin johdossa suvakkiudesta on valitettavasti etua, sielä saattaa jopa tuo heittämäsi 20% ylittyä hyvinkin miehekkäästi. Ja valitettavasti tuo suvakkien vahva edustus poliisijohdossa sitten aiheuttaa sen että komentoketjun alapäässä tunnetaan suvakkien paine niskassa.
"Valtioiden korjauksessa on sama periaate kuin siinä, että jos omassa autossasi on vika, niin et korjaa sitä menemällä istumaan naapurin mersuun, vaan viet autosi huoltoon. Valtioita ei huolleta tuomalla niiden asukkaat johonkin toiseen valtioon, vaan menemällä paikan päälle tekemään huoltotoimenpiteitä." -toumasho

Luotsi

Kuten joskus aiemminkin on tullut todettua, n 1/5 kansasta lukeutuu ns hyödyllisiin hölmöihin, aikaan ja paikkaan katsomatta!
*** Kommunismi toimii mainiosti - muurahaisilla ***

Faidros.

Quote from: Lumiukko Jeti on 05.10.2015, 15:01:22
Kreikkalaistaustainen saksalainen naispoliisi Tania Kambouri varoittaa matu-muslimien aiheuttamasta raa'asta väkivallasta. Muslimimiehet eivät kunnioita poliisia, lakia tai yhteiskunnan sääntöjä lainkaan. Heillä on rinnakkainen maailma jossa pätevät omat säännöt ja lait. Etenkin naispoliisien kimppuun hyökätään sumeilematta. Syyskuussa Taniaa iskettiin sytkäri-nyrkki yhdistelmällä kupoliin. Jos selviää pelkillä mustelmilla saa olla tyytyväinen. Pahempaakin on sattunut. Hengenlähtö oli lähellä kun Tania, kahden muun poliisin kanssa, hälytettiin Bochumin kaupungissa rauhoittamaan puukkotappelua. Heitä vastassa oli 40 libanonilaisen joukko joka alkoi hyökkäämään poliiseja vastaan. Poliisit saivat tilanteen rauhoitettua lupaamalla että puukottajaa ei pidätetä, muuten olisi henki lähtenyt poliiseilta. Muslimit (miehet) eivät halua ja pysty integroitumaan Saksaan. Heidän kulttuurinsa on yksinkertaisesti täysin toisenlainen. Monikulttuuri on Tanian mielestä pelkkää romanttista höpinää, matujen integroiminen tulee olemaan todella vaikeaa ja tämän ääneen sanominen ei ole oikeistopopulismia vaan kylmä fakta.

(http://img.welt.de/img/vermischtes/origs147205762/6461672756-w540/Polizeikommissarin-Tania-Kambouri-2-.jpg)
http://www.welt.de/vermischtes/article147205763/Der-Aufschrei-einer-jungen-Polizistin.html

Koskas saadaan hesariin vastaavanlainen poliisin avautuminen ? No, en taida pidättää hengitystä odotellessa. Tilasin kuitenkin Amazonista Tanian kirjan.
En osaa saksaa riittävän hyvin jotta voisin "sytkärin" käytön päätellä olevan "nyrkkirautana" raskauttava tekijä, vai sytkärin olleen toisessa merkityksessä se raskauttava tekijä?
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Brandis

Quote from: valtakunnanpärkhele on 05.10.2015, 18:23:30
Quote Poliisit saivat tilanteen rauhoitettua lupaamalla että puukottajaa ei pidätetä,
Tähän mennään täälläkin. Nuo laumat kun  riehuvat aina isolla porukalla niin ylivoima on vaan ylivoimaa!
Muutenkin pelottaa ihan ihan poliisien ja yleisen turvallisuuden puolesta, kun koko Suomessa on noin 7 800 poliisia!!! ja heistäkin osa vaan paperia pyörittämässä ja tutkiskelemassa. Neljäsosa Ruotsin poliisivoimista ja väkilukuun suhteutettuna puolet vähemmän...
Matuja lappaa tänne 2viikossa tuonverran.  Kun alkavat riehumaan vähänkään hajautetusti niin on reinikaiset ihmeissään ja laki lakkaa olemasta.

Jälkimmäinen boldaus minun.

Tämä myönnytysten tekeminen on se ongelma - ja voidaankin kysyä missä kohden se loppuu.

Liittyy myös positiivisen syrjinnän periaatteeseen; missä vaiheessa voimme alkaa olettamaan tuloksia, omaa tahtoa ja ponnisteluja, sekä samalla tasolla olevaa pätevyyttä ja kansalaistaitoja, jos ensin annamme periksi tällaiselle käytökselle? Ja periksi annetaan poliisia myöden kun ei muuta (muka) voida.