News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-09-25 Kansan Tahto: Afganistanilaisnuorukainen tahtoo parantaa Suomea

Started by Afrikan kirjeenvaihtaja, 29.09.2015, 20:22:11

Previous topic - Next topic

Afrikan kirjeenvaihtaja

Quote"Tämä voisi olla paratiisi – mitä me odotellaan?"

Yousef Ghorbany käyttää toisinaan nimeä Joose Korpela ja asuu Oulun keskustassa kuin kuka tahansa 23-vuotias suomalaisnuorukainen. Pienen kaksion pöydällä lojuu tietokone, pöydän vieressä on sänky, olohuonetta koristaa kaksi akvaariota. Muistilappuja on siellä täällä: keittiön kaapin ovissa, pöydällä ja paksu nippu taskussa. Seinillä levittäytyy kolme maailmankarttaa, yksi suomeksi, yksi englanniksi, yksi farsin kielellä.

Kuusi vuotta sitten Ghorbany seilasi Välimerellä, matkalla Afganistanista Turkin kautta Kreikkaan. Matkakumppaneita oli 80 ja venekuntia kaksi. Veneet tosin olivat kumisia ja toinen niistä upposi ja vei mukanaan neljäkymmentä pakolaista. 13 heistä pääsi Skandinaviaan ja Saksaan ja osa alkuperäisestä porukasta on yhä, kuuden vuoden jälkeen, matkalla määränpäähänsä.

Ghorbanylle maailma aukesi Suomessa. Hän on tuore ylioppilas, takana on peruskoulua Iranissa ja Suomessa, hän opiskelee kahdessa opinahjossa, on tulkin palveluja tarjoava pienyrittäjä. Hän haluaa opettajaksi ja pyrkii ensi keväänä Oulun yliopiston kasvatustieteelliseen tiedekuntaan. Kieltenopiskelu on järjestelmällistä ja jatkuvaa: viikko suomea, seuraava englantia, suomea, sitten daria, ja kuun lopussa farsia. Vastaanottokeskuksessa hän käy silloin tällöin tulkkina ja vapaaehtoistyössä.

– Tämä voisi olla paratiisi, mitä me odotellaan, kysyy Ghorbany selvällä suomenkielellä.

Mielipiteitä maailmasta ja Suomesta ei tarvitse hänestä kaivaa; ne ovat selkeitä ja hän on valmis sanomaan ne ääneen. Ghorbany on vasemmistoliiton tuore jäsen ja vasemmistonuorten tervetulomateriaali kolahti juuri postiluukusta.

– Miten pääsen vasemmistonuorten toimintaan? Haluan olla tosi aktiivinen, Ghorbany tiedustelee.


Perhe motivoi

Ghorbany syntyi Afganistanissa ja vietti lapsuutensa ja nuoruutensa viisivuotiaasta Iranissa. Erilaista ja eriväristä poikaa kiusattiin jatkuvasti.

– Minulla ei ollut sitä, mitä kutsutaan kotimaaksi. Joka päivä oli olemassa se riski, että minut palautetaan Afganistaniin.

Sitten se hetki koitti. Hänet palautettiin, ja Afganistanista hän lähti ainoana perheestään, 16-vuotiaana hengenvaaralliselle matkalle Eurooppaan.
– Oikeaa, kunnon Eurooppaa ovat pakolaisten mielestä Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Itävalta, Saksa, Belgia ja Hollanti.

Esimerkiksi Unkarissa oleskelulupaa ei turvapaikanhakijalle tipu.
– Maasta ei saa poistua eikä työtä saa tehdä. Sama tilanne on Bulgariassa ja Romaniassa. Ihmiset lähtevät noista maista länteen töihin, joten miten sieltä ulkomaalainenkaan saisi töitä, Ghorbany toteaa.

Matka määränpäähän kesti muutamia kuukausia. Hän sanoo nyt, että perille pääsemiseen häntä motivoi ainoastaan perheen saaminen turvaan, Suomeen. Nuorimies hakikin perheensä vuosien kuluttua uuteen kotimaahan.

Ghorbany kirjoittaa kirjaa kokemuksistaan.

[---]

Antakaa turvapaikanhakijalle töitä

Turvapaikanhakijoiden parissa työskentelevänä Ghorbany tietää, että vastaanottokeskuksessa viruva turvapaikanhakija kaipaa tekemistä, työtä.

– Annetaan heille lupa tehdä töitä, otetaan vaikka työharjoitteluun. Työnantajat, maksakaa heille vaikka kymppi päivässä, mutta päästäkää töihin. Ymmärtäkää heidän kulttuuriaan ja neuvokaa heitä. Jos ei tekemistä ole, he menevät töihin tutun pizzeriaan eivätkä ennakkoluulot siten vähene.

Kansan Tahto
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Gunnar Hymén

en tiennytkään maahanmuuttajien erioikeudesta vaihdella nimeä lennosta - itsekin voisin käyttää tuota hyväkseni, mikähän lakipykälä sellaisen toiminnan sallii?

sen toki ymmärrän, että jos/kun papereita ei ole, ei rekisteriäkään, että hihasta nykäistään yksi nimi, mutta tämän luulisi pätevän vain kerran. seuraavan kerran taidan kirjastossa lainata kirjoja jollain aivan muulla nimellä.

Valkko Venäläinen tai Heimo Pataljoona
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Brandis

Quote– Miten pääsen vasemmistonuorten toimintaan? Haluan olla tosi aktiivinen, Ghorbany tiedustelee.

Tulevaa kansanedustaja-ainesta.

Oikea tausta vasemmistoliiton ehdokkaaksi ja tarmokkuutta löytyy.

Quote– Tämä voisi olla paratiisi, mitä me odotellaan, kysyy Ghorbany selvällä suomenkielellä

Tämä on nyt jo toisille paratiisi. En tosin ole niinkään varma, onko se sitä heille, jotka lystin maksavat.

Artisti

Syntymälahjana osaa äidinkieltään farsia, samoin nyt myös ainakin auttavasti suomea. Laskuttaa erittäin hyvän tuntikorvauksen, joista pienyrittäjänä maksaa vain vähän veroja, todennäköisesti nostaa suuren osan tuloistaan sivukuluina (kilometrikorvaukset, kännykkä, tietokone jne)

Ajatelkaas, jos Ruotsissa suomalaiset saisivat halutessaan suomalaisen asiointitulkin käyttöönsä! Naapurin pojan kanssa sovittaisiin, että seuraavalla lääkärireissulla poitsu lähtee mukaan vähän tulkkaamaan. Tunnin asioinnista Valdelta hyvä korvaus poitsulle ja viikon päästä naapurin isäntä tekee saman palveluksen omalle pojalle, joka lähtee puolestaan hänen mukaansa tulkiksi. En tokikaan väitä, että Yousef näin tekisi. Saattaa toki olla, ettei joku oikeasti opi kieltämme 20 vuodessakaan ja tarvitsee tulkkia aina vaan.

Suomessa on kuulemma maahanmuuttajia, jotka ovat asuneet täällä vuosikaudet, jopa toistakymmentä vuotta ja aina vaan on tulkki mukana joka paikassa. Näin olen kuullut. Haisee vähintäänkin hyvälle bisnekselle! Ainakin Yousef Gorbany on hyvin harvinaisessa asemassa ollessaan 23-vuotias, todennäköisesti ihan mukavasti tienaava, muodollisesti pätemätön, kieltä kuitenkin taitava asiointitulkki. Pakko tuolla on tienata, kun yrittäjänä tuota tekee, veroprosentti olisi verokortilla korkeampi?

Ei tarvitse nostaa opintolainaa, 23-vuotias tulkki tienaa hyvin ikätovereihinsa nähden, jotka sitkuttelevat tonnikalan voimin opinnoissaan.

Larva

Huomaanko lievää vastakkainasettelua.

Ei ole kauaa siitä, kun lehdessä oli juttu yrittäjästä, joka ei saanut suomalaisia töihin. Eivät kuulemma halunneet vaihtaa tukiaisia työntekoon. Näitä juttuja on ollut viimeisen muutaman vuoden aikana vähän väliä, juttuja, joissa suomalaiset leimataan laiskoiksi tukiloisiksi, tyhmiksi, liian vanhoiksi, rahanahneiksi, nirsoiksi ja työhaluttomiksi.

Ja nyt tulee juttuja siitä kuinka maahanmuuttajat ovat ahkeria, tyytyvät vähään, haluavat osallistua, työskennellä, opiskella.

Törkeää ja ihan selvästi harkittua toimintaa valtamedioilta.

Aina on mukava kun löytyy niitä mamuja, jotka oikeasti haluavat tehdä työtä ja sopeutua Suomeen. Mutta Suomessa on työttömiä ihan tarpeeksi omastakin takaa! Ensin töitä omille, sitten vieraille.
Niin pian kuin ihmiset päättävät, että kaikki keinot ovat sallittuja taistelussa pahaa vastaan,
tulee mahdottomaksi erottaa heidän hyvyyttään siitä pahasta, jonka he tahtovat murskata.
- Christopher Dawson -

"You call it surrender,
But we call it calm before the storm."
- Edguy -

tiramusu

Yksi Afganistanilaisnuorukainen sadasta tahtoo tehdä Suomesta kommunistisen Paskastanian ja 99 muuta afganistanilaista haluaa tehdä Suomesta islamilaisen Paskastanian.

Gunnar Hymén

Quote from: Tuulenhenki on 29.09.2015, 20:49:07
Huomaanko lievää vastakkainasettelua.

Ei ole kauaa siitä, kun lehdessä oli juttu yrittäjästä, joka ei saanut suomalaisia töihin. Eivät kuulemma halunneet vaihtaa tukiaisia työntekoon. Näitä juttuja on ollut viimeisen muutaman vuoden aikana vähän väliä, juttuja, joissa suomalaiset leimataan laiskoiksi tukiloisiksi, tyhmiksi, liian vanhoiksi, rahanahneiksi, nirsoiksi ja työhaluttomiksi.

Ja nyt tulee juttuja siitä kuinka maahanmuuttajat ovat ahkeria, tyytyvät vähään, haluavat osallistua, työskennellä, opiskella.

Törkeää ja ihan selvästi harkittua toimintaa valtamedioilta.

Aina on mukava kun löytyy niitä mamuja, jotka oikeasti haluavat tehdä työtä ja sopeutua Suomeen. Mutta Suomessa on työttömiä ihan tarpeeksi omastakin takaa! Ensin töitä omille, sitten vieraille.

eikös näistä pyöri juttuja, että saksat yms pienen elintason maat ei kelpaa, koska Suomessa elintaso ja taikaseinämassit on kovempaa kamaa kuin muualla? kyllä minä näkisin tuon "vähään tyytyväisen" pakolaisen niin, että olisi jäänyt ensimmäiseen turvalliseen maahan, eikä taksilla karauttelisi pitkin Ruotsia nostamaan ilmaista rahaa
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Blanc73

QuoteTämä voisi olla paratiisi, mitä me odotellaan, kysyy Ghorbany selvällä suomenkielellä.

Tarvitseeko Suomi neuvoja afganistanilaiselta miten maastamme tulee paratiisi? Afganistan käsittääkseni ei ole paratiisi. Esim meneekö joku kysymään puistonpenkillä ryyppäävältä spurgulta neuvoa raitistumiseen?

Ps. Jostain syystä sana paratiisi meinaa koko ajan muuttua kirjoituksessani muotoon parasiitti.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Mika

QuoteMielipiteitä maailmasta ja Suomesta ei tarvitse hänestä kaivaa; ne ovat selkeitä ja hän on valmis sanomaan ne ääneen. Ghorbany on vasemmistoliiton tuore jäsen ja vasemmistonuorten tervetulomateriaali kolahti juuri postiluukusta.

Kehitysmaista tulevista mamuista ainakin 90 % on vasemmalle kallellaan.  Jos Kokoomus olisi oikeistopuolue, se ei varmasti haluaisi näitä niin kiihkeästi tänne.   
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Huolestunut Kansalainen

Quote from: Tuulenhenki on 29.09.2015, 20:49:07
Aina on mukava kun löytyy niitä mamuja, jotka oikeasti haluavat tehdä työtä ja sopeutua Suomeen. Mutta Suomessa on työttömiä ihan tarpeeksi omastakin takaa! Ensin töitä omille, sitten vieraille.

Juttuhan on vähän niinkin ettei suomen kansalaista voi kieltää harjoittamasta yritystoimintaa pelkästään etnisyyden perusteella.
Mursu: "Siis vertaatko ihan tosissasi sitä, että amerikkalaiset lopettivat toisen maailmansodan atomipommeilla säästäen siten satojen tuhansien elämän siihen, että natsit murhasivat miljoonia juutalaisia ja valloittivat noin kymmenen itsenäistä valtiota?"
Kekkeruusi: "Kyllä se on täysin oikeudenmukainen näkemys."

Arvoton

Tekemistä olisi tarjolla, jos haluja on mm. vapaaehtoistyössä. Mamut vain auttelemaan uusia tulijoita, yms.

Ymmärrys asioista kaverilla taitaa olla kuten vasemmistoliittolaisella konsanaan. Töitä niinku on Suomessa vallan -keleesti, eikä joka hommaan edes löydy tekijöitä.

MW

Quote from: Mika on 29.09.2015, 20:58:41
QuoteMielipiteitä maailmasta ja Suomesta ei tarvitse hänestä kaivaa; ne ovat selkeitä ja hän on valmis sanomaan ne ääneen. Ghorbany on vasemmistoliiton tuore jäsen ja vasemmistonuorten tervetulomateriaali kolahti juuri postiluukusta.

Kehitysmaista tulevista mamuista ainakin 90 % on vasemmalle kallellaan.  Jos Kokoomus olisi oikeistopuolue, se ei varmasti haluaisi näitä niin kiihkeästi tänne.

Eivät ole, vaan paras... paratiisiin kallellaan. Vasemmistoa kannatetaan, toki, koska vasemmisto nostaa heidät korokkeelle, uutena neuvostoliittonaan, tavoitteena "homo sovieticus".

Artisti

Quote from: Blanc73 on 29.09.2015, 20:55:52
QuoteTämä voisi olla paratiisi, mitä me odotellaan, kysyy Ghorbany selvällä suomenkielellä.

Tarvitseeko Suomi neuvoja afganistanilaiselta miten maastamme tulee paratiisi? Afganistan käsittääkseni ei ole paratiisi. Esim meneekö joku kysymään puistonpenkillä ryyppäävältä spurgulta neuvoa raitistumiseen?

Ps. Jostain syystä sana paratiisi meinaa koko ajan muuttua kirjoituksessani muotoon parasiitti.

Tarvitseeko Suomi neuvoja keneltäkään 23-vuotiaalta lukion käyneeltä neuvoja, miten maastamme tehdään paratiisi?

Vaniljaihminen

Niin, onhan Afganistanissa kommunistejakin. Nasimankin taustat taisivat olla niistä piireistä.
"Meillä on niin ihana hallitus mutta miehet vihaa.."

Shemeikka

Äkkiseltään luettuna ihan pätevän oloinen afgaani. Kelpaisi vaikka perussuomalaisiin, Vasemmistoliitto kyllä opettaa Joosen takaisin Yousefiksi ja pysymään lokerossaan Hyvien Ihmisten tukea tarvitsevana toteemina ja kultapossuna.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Man in a Suit

Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 29.09.2015, 20:22:11
Quote

– Tämä voisi olla paratiisi, mitä me odotellaan, kysyy Ghorbany selvällä suomenkielellä.


Kansan Tahto

Tämä oli paratiisi. Sinä et nähnyt sitä. Me ja vanhempamme ja heidän vanhempansa rakensimme sen. Sinä Yousef et ollut täällä silloin rakentamassa.

Sitten tulivat parasiitit ja paratiisi lakkasi olemasta.
Tämä todellakin voisi olla paratiisi jos kaikki parasiitit heitettäisiin ulos. 

Afganistankin voisi olla paratiisi. Ne näköjään ovat jo huomanneet että parasiitit heitetään ulos.
Kaukaa aroilta kohoaa
Iivana Julman haamu.
Turman henki, se ennustaa:
verta on näkevä aamu.

Afrikan kirjeenvaihtaja

Quote from: Arvoton on 29.09.2015, 21:08:26Tekemistä olisi tarjolla, jos haluja on mm. vapaaehtoistyössä. Mamut vain auttelemaan uusia tulijoita, yms.

QuoteGhorbany oli itse aikanaan turvapaikanhakija ja on palannut nyt vastaanottokeskukseen, vapaaehtoiseksi työntekijäksi. Myös ohjaajan työtä vastaanottokeskuksessa on luvassa, hän sanoo.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Lahti-Saloranta

Quote from: Blanc73 on 29.09.2015, 20:55:52
Tarvitseeko Suomi neuvoja afganistanilaiselta miten maastamme tulee paratiisi? Afganistan käsittääkseni ei ole paratiisi.
Afganistanilaisilla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet päästä paratiisiin kun taasen meillä vääräuskoisilla niitä ei ole.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

svobo

Kohtuullisen hyvin kotoutuneeltahan tuo vaikuttaa, joten ei pidä heti tyrmätä, kun sällillä jotain tavoitteitakin on. Yksittäistapaus hän kylläkin on.

Tuosta pakolaisten työllistämisestä. Voisi aloittaa vaikka siitä, että ensin tekisivät vastaanottokeskuksissa perus kotityöt. Sen lisäksi voisivat tehdä pihatöitä, leikata nurmikkoa, hiekoittaa talvella, hakata vaikka halkoja, kun useat vokit ovat pitkin maalaiskyliä. Voisivat myös tehdä vaikka sisutusremontteja vanhoihin, elähtäneisiin rakennuksiin perustettuihin vokkeihin niin siinä saisi jo vähän tuntumaa jostain varsinaisemmasta työnteosta. Samalla he huomaisivat konkreettisesti työnteon ja asumisviihtyvyyden yhteyden.
"Eilen paluumatkalle Irakiin lähteneillä mieli muuttunut kun olivat nähneet Helsingin. Aikovat palata Saarijärvelle päästäkseen Helsinkiin."
Jani Ilola (@i_lo_la) December 10, 2015

Herra Vapaus

Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 29.09.2015, 20:22:11
"Tämä voisi olla paratiisi – mitä me odotellaan?"
– Tämä voisi olla paratiisi, mitä me odotellaan, kysyy Ghorbany selvällä suomenkielellä.
– Miten pääsen vasemmistonuorten toimintaan? Haluan olla tosi aktiivinen, Ghorbany tiedustelee.
Vasemmistoliitto nauttii tästä. Viittaus paratiisin kai tarkoittaa, että maamme voi kohta olla heidänlaistensa paratiisi ainakin kulttuurillisessa mielessä (mitä nyt valtion rahat voi joskus loppua). Eli itse näkisin, että tämä voi kohta olla vasemmistolainen helvetti.

-PPT-

Lehti jonka nimi on Kansan tahto kertoo asiasta joka on suurin piirtein niin kaukana kansan tahdosta kuin olla ja voi. :-*

ISO

Quote
Ymmärtäkää heidän kulttuuriaan ja neuvokaa heitä.

Ei, ei, ei, minä en suostu ymmärtämään raiskauskulttuuria, minä en suostu ymmärtämää väkivaltakulttuuria, minä en suostu ymmärtämään kulttuuria jossa naisia ja lapsia kohdellaan kuin eläimiä. Ei, se nyt vaan ei sovi.

Täällä pitää elellä kuin ihmiset täällä elää, tai sitten voi pakkailla tavaransa ja jatkaa matkaa. Suosittelen lämpimästi seuraavaksi turvapaikaksi Venäjää, siellä löytyy varmasti ymmärrystä ja neuvojia, Siperiassa.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

MW

Quote from: ISO on 29.09.2015, 22:28:25
Quote
Ymmärtäkää heidän kulttuuriaan ja neuvokaa heitä.

Ei, ei, ei, minä en suostu ymmärtämään raiskauskulttuuria, minä en suostu ymmärtämää väkivaltakulttuuria, minä en suostu ymmärtämään kulttuuria jossa naisia ja lapsia kohdellaan kuin eläimiä. Ei, se nyt vaan ei sovi.

Täällä pitää elellä kuin ihmiset täällä elää, tai sitten voi pakkailla tavaransa ja jatkaa matkaa. Suosittelen lämpimästi seuraavaksi turvapaikaksi Venäjää, siellä löytyy varmasti ymmärrystä ja neuvojia, Siperiassa.

Erityisen vastenmielistä afgaanikulttuurissa ovat nämä "tanssivat pojat", eli pikkupojat joita klaaninvanhemmat, hmm, "hoitelevat". Ja se on statussymboli siellä. Ei häpeä, eikä homoutta. Miten, en tajua, mutta islam.

En todellakaan ymmärrä, mutta pitäkää se siellä keskuudessanne, älkääkä tulko tänne neuvomaan meitä. Häntä neuvoisin menemään kotiinsa, tekemään parhaansa vasemmiston puolesta kohtaamaan musiikin.

guest8788

En enää edes lue näitä human mocu interest -stooreja, enkä tiedä mikä julkaisu on Kansan Tahto. En jaksa lukea enää näitä kommenttejakaan. Veikkaan että suurin osa niistä on nuivia ja naljailevia, aivan kuten tämä omanikin. Pari tyyppiä saattaa muistaa kehua, että hyvä kun on tyyppi kotiutunut. Tai en ole ihan varma siitäkään.

Päästäni on kuulunut naks. Enkä taida olla ainoa.

Vanhan sanonnan mukaan parantajan tulisi ensin parantaa itsensä. Lisäisin vielä loppuun: kotimaassaan.

Mikä on oma kotimaani, sitä en tiedä.


Shemeikka

Quote from: MrFinland on 29.09.2015, 22:41:17
enkä tiedä mikä julkaisu on Kansan Tahto.

QuoteKansan Tahto on Oulussa kerran viikossa torstaisin ilmestyvä sanomalehti.

Kansan Tahto on ollut aiemmin Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP), Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen (SSTP) ja Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) kannattaja. Vasemmistoliiton perustamisesta (1990) lähtien se on määritellyt itsensä "Pohjois-Suomen vasemmistolehdeksi".

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansan_Tahto
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Tabula Rasa

Njooh. Afghanistanista sai jo mujahideenien aikana ihan kylliksi tietoa.

Suomelle kaikkein paras kun jossuf otat vaan taksin lentokentälle. Valde maksaa.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Foundation

Quote– Niin kuin kaikki muutkin, mekin tulimme laittomasti Suomeen, Ghorbany aloittaa.

Matkaa hän taittoi yhdeksän maan läpi. Puolet matkakumppaneista kuoli matkalla. Ghorbanyn mukaan jakauma on sama kaikkien Eurooppaan pyrkivien kohdalla. Riski tiedetään, mutta se otetaan.

Oliko tämä jo täällä.
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

Roope

Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 29.09.2015, 20:22:11
Mielipiteitä maailmasta ja Suomesta ei tarvitse hänestä kaivaa; ne ovat selkeitä ja hän on valmis sanomaan ne ääneen. Ghorbany on vasemmistoliiton tuore jäsen ja vasemmistonuorten tervetulomateriaali kolahti juuri postiluukusta.
...
– Annetaan heille lupa tehdä töitä, otetaan vaikka työharjoitteluun. Työnantajat, maksakaa heille vaikka kymppi päivässä, mutta päästäkää töihin.

Miksei kokoomukseen?
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Micke90

Kansan Tahto, Kansan Uutiset, Kansan Ääni... Meno on kuin entisessä Neuvostoliitossa.  ;D

Gunnar Hymén

Quote from: Roope on 01.10.2015, 14:00:39
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 29.09.2015, 20:22:11
Mielipiteitä maailmasta ja Suomesta ei tarvitse hänestä kaivaa; ne ovat selkeitä ja hän on valmis sanomaan ne ääneen. Ghorbany on vasemmistoliiton tuore jäsen ja vasemmistonuorten tervetulomateriaali kolahti juuri postiluukusta.
...
– Annetaan heille lupa tehdä töitä, otetaan vaikka työharjoitteluun. Työnantajat, maksakaa heille vaikka kymppi päivässä, mutta päästäkää töihin.

Miksei kokoomukseen?

hassu juttu, eikös nämä tullut just paikkaamaan valtavaa työvoimapulaa? ja nyt sitten itketään, että "päääääästäkää ne töihin pliiiiis" ? "ees 10e maksakaa pliiiis"

09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary